A oli anastanut X Oy:n myymälästä tavaraa. X Oy:n kauppias B oli julkaissut yhtiön Facebook-sivustolla videon ja kuvan A:sta myymälässä ja kirjoittanut kaikkien Facebookin käyttäjien nähtävillä olevaan päivitykseen tekstin. Sen mukaan kuvassa ja videossa esiintyvä henkilö on unohtanut maksaa asioidessaan liikkeessä ja tapahtumasta on tehty rikosilmoitus. C oli jakanut oman yrityksensä Facebook-sivustolla B:n julkaiseman videon ja kuvan sekä päivityksen tekstin.

Käräjäoikeus luki B:lle ja C:lle syyksi yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen, mutta jätti heidät rangaistukseen tuomitsematta ja sovitteli heidän korvausvelvollisuuttaan muun muassa A:n oman myötävaikutuksen perusteella. Hovioikeus ei myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta tarkemmin ilmenevillä perusteilla katsottiin, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa muutosperusteella.

Tuntemattomaksi jäänyt henkilö oli lääkärinä esiintyen soittanut apteekkiin ja antanut lääkemääräyksen. Apteekin varmistaessa lääkemääräyksen oikeellisuutta oli ilmennyt, että kyseinen lääkäri ei ollut määrännyt lääkkeitä. Apteekissa lääkemääräykseen oli kirjattu sen olevan väärennös. A oli yrittänyt hakea apteekista lääkemääräyksen mukaiset lääkkeet siinä kuitenkaan onnistumatta.

Korkein oikeus katsoi, että A ei ollut syyllistynyt väärennykseen, koska hänen hakiessaan lääkkeitä apteekilla ei enää ollut todellista mahdollisuutta erehtyä lääkemääräyksen alkuperästä. A oli kuitenkin aloittanut rikoksen tekemisen, ja oli johtunut vain satunnaisista syistä, ettei vaaraa rikoksen täyttymisestä ollut syntynyt. Siksi A:n katsottiin syyllistyneen väärennyksen yritykseen. Ks. KKO:2013:85 KKO:2014:59

Käräjäoikeus määräsi törkeästä huumausainerikoksesta ja huumausainerikoksesta epäillyn A:n pidettäväksi vangittuna myös esitutkinnan valmistumisen ja syytteen nostamisen jälkeen, koska käräjäoikeuden mukaan oli syytä epäillä A:n vaikeuttavan huumausainerikoksen selvittämistä vaikuttamalla rikoskumppaniinsa. Hovioikeus hylkäsi A:n vangittuna pitämistä koskevan kantelun.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein katsottiin, että A:n pitämistä vangittuna ei voitu pitää suhteellisuusperiaatteen mukaisena.