Tekoaikana 17-vuotias A oli ollut sukupuoliyhteydessä 15-vuotiaan B:n ja 14-15-vuotiaan C:n kanssa. Sukupuoliyhteydet olivat tapahtuneet nuorten keskinäisen ajanvieton yhteydessä, johon oli liittynyt päihteiden tarjoamista ja käyttöä seurueessa, johon oli kuulunut A:n, B:n ja C:n lisäksi muita henkilöitä.

Kysymys siitä, olivatko sukupuoliyhteyksiin johtaneet olosuhteet olleet sellaiset, että A:n menettely loukkasi asianomistajien seksuaalista itsemääräämisoikeutta, ja oliko A siten syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. (Ään.)

Poliisilaitoksen poliisilakimiehen ja rikosylitarkastajan allekirjoittamassa hakemuksessa pyydettiin sanotun poliisilaitoksen poliisimiehen antaman lainvoimaisen sakkomääräyksen purkamista sakotetun eduksi. Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että oikeus hakea sakkomääräyksen purkua oli sen antaneen poliisimiehen ohella poliisilaitoksella, jossa poliisimies on ratkaisun tehdessään toiminut.

Hovioikeus oli ottanut rangaistusta määrätessään rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla huomioon A:lle aikaisemmin tuomitun vankeusrangaistuksen. Vankeusrangaistus voitiin ottaa hovioikeudessa huomioon, vaikka aikaisempi tuomio oli annettu muutoksenhaun kohteena olevan ratkaisun jälkeen.

Aikaisemmin annetussa tuomiossa mainitusta rikoksesta A oli ollut tutkintavankeudessa ajan, joka oli katsottu vankeusrangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Korkein oikeus katsoi, että aikaisemmin annetun tuomion vapaudenmenetysaika tuli rikoslain 6 luvun 13 §:n mukaisesti vähentää hovioikeudessa tuomitusta rangaistuksesta. Vapaudenmenetysajan ja ehdonalaista vapautta koskevien säännösten yhteensovittaminen tehdään täytäntöönpanossa. Ks. KKO:2017:79