Oikeudenkäyntimenettelyä koskevia periaatteita

Oikeudenkäynnin kohde ja tuomioistuimen tutkimisvalta

Oikeudenkäynnin perustan muodostaa riita-asioissa kantajan kanne ja rikosasioissa syyte. Tuomioistuimen tutkimisvallan rajat määräytyvät niissä esitettyjen vaatimusten pohjalta. Kannetta tai syytettä ei pääsääntöisesti saa muuttaa.

Muutoksenhaussa oikeudenkäynnin kohteena on alemmassa oikeusasteessa käsitelty asia yleensä enintään siinä laajuudessa kuin se on alemmassa oikeudessa käsitelty. Muutoksenhakija voi myös edelleen rajata oikeudenkäynnin kohdetta hakemalla muutosta alemman oikeuden ratkaisuun ainoastaan joltakin osin, esimerkiksi vain oikeudenkäyntikulujen tai rangaistuksen mittaamisen osalta.

Tuomioistuin perustaa ratkaisunsa asiassa esitettyyn lailliseen oikeudenkäyntiaineistoon, ei muuhun.

Eräitä keskeisiä rikosoikeudenkäyntiä koskevia periaatteita

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate

Rangaistavuuden rajoja ja rangaistusten ennakoitavuutta määrittävää rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta ilmentävät säädöstasolla Suomen perustuslain 8 § ja rikoslain 3 luvun 1 §. Tuomioistuimen kannalta periaate merkitsee sitä, että rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi ja että jokaisen tuomitun rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen seuraamuksen tulee perustua lakiin. Tuomioistuin ei myöskään saa tulkita rikossäännöstä syytetyn vahingoksi sen sanamuodon vastaisesti.

Syyttömyysolettama

Syyttömyysolettama on keskeinen rikoksesta epäillyn oikeusturvan tae. Sen mukaan jokaista rikoksesta epäiltyä ja syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Syylliseksi toteaminen edellyttää menettelyä, joka takaa epäiltynä olevalle todelliset mahdollisuudet torjua puolustautumalla häneen kohdistuvat epäilykset. Syyttömyysolettamaa koskeva nimenomainen määräys sisältyy Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6.2 artiklaan ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14.2 artiklaan.

Taannehtivuuskielto ja lievemmän lain periaate

Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen sisältämästä taannehtivuuskiellosta johtuen tuomioistuin ei saa lakia taannehtivasti soveltaen tuomita rangaistusta sellaisesta teosta, joka ei tekohetkellä ole ollut rangaistava. Kiellettyä on myös tuomita ankarampaa kuin rikoksen tekohetkellä tuomittavissa ollutta rangaistusta. Jos tuomitsemishetkellä on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkin uutta lakia, jos se johtaa tekohetkellä voimassa olleen lain soveltamista lievempään lopputulokseen.

Syytesidonnaisuus

Syytesidonnaisuudesta säädetään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 3 §:ssä. Se tarkoittaa, että tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Syytteestä ilmenevä teonkuvaus sitoo siis tuomioistuinta. Tuomioistuin ei kuitenkaan ole sidottu rikosnimikkeeseen tai lainkohtaan, jonka nojalla rangaistusta on vaadittu. Syytesidonnaisuus turvaa myös syytetyn puolustautumismahdollisuuksia. Syytetyllä on mahdollisuus ennakolta varautua siihen, mihin seikkoihin hänen tulee rangaistusvaatimukseen vastatessaan kiinnittää huomiota.

Reformatio in pejus -kielto

Reformatio in pejus -kielto sääntelee muutoksenhakutuomioistuimen tutkimisvallan rajoja. Kielto sisältää sen, että muutoksenhakutuomioistuin ei saa muuttaa valituksenalaista tuomiota muutoksenhakijan vahingoksi ja tämän vastapuolen eduksi, jos vastapuoli ei ole hakenut muutosta. Jos ainoastaan rikosasian vastaaja hakee muutosta, tuomiota ei siis saa muuttaa hänen vahingokseen.

Poikkeuksena kiellosta tuomiota voidaan rikosasiassa muuttaa vastaajan eduksikin, kun syyttäjä yksin hakee muutosta. Arvioitaessa muutoksenhaulla saavutettavissa olevaa lopputulosta huomioon on otettava myös vastapuolella oleva vastavalitusoikeus.