Miten siviilijuttua pitäisi ajaa KKO:ssa ja sitä ennen

Oikeusneuvos Pertti Välimäki

Korkeimman oikeuden asianajajapäivä 9.11.2012

Rajaukset: mistä puhun

Asianajajat ajavat korkeimmassa oikeudessa monenlaisia asioita: 1) valituslupahakemuksia, 2) valituksia asioissa, joissa valituslupa on myönnetty, 3) valituksia toisen asteen jutuissa, siis asioissa, joiden tutkimisen edellytyksenä ei ole valitusluvan myöntäminen; 4) ylimääräisiä muutoksenhakemuksia ja 5) armahdusanomuksia. Esitykseni koskee kahta ensimmäistä asiaryhmää.

Kirjoitan siitä, miten asioita pitäisi ajaa, jotta asianajaja onnistuisi tehtävässään. Sitä joudun selittämään myös epäonnistumisten kautta. Onnistumisen edellytykset voivat olla käsillä, kun välttää tyypilliset epäonnistumisen syyt.

Kerron asioista elävän elämän esimerkkien kautta, mutta parhaani mukaan asetelmia sekoitellen, etten ketään osoittelisi. Jos joku kuitenkin itsensä tapauksista tunnistaa, esimerkiksi joutumisesta ei pidä loukkaantua. Fiksu oppii omasta virheestään, oikein fiksu toisten virheistä. Me kaikki, niin tuomarit kuin asianajajat epäonnistumme ja teemme virheitä. "Diletantteja olemme kaikki. Elämä ei riitä enempään."(1) – Havaintoni ja mietteeni ovat omiani eivätkä korkeimman oikeuden virallisia kannanottoja.

Jutun ajamisen epäonnistumisen syy paikantuu vain harvoin kompurointiin viimeisessä instanssissa. Tavallisimmin kyse on siitä, että asianajaja on kompastunut jo aivan tiensä alussa ennen jutun vireillepanemista tai alemmissa instansseissa. Tästä syystä esitystä ei voi rajoittaa vain muutoksenhakuun vaan on pakko kajota jo jutun hoitamisen alkuvaiheisiin.

Esitykseni koskee kahta sellaista asiaa, joissa olen alinomaa havainnut puutteita tai välinpitämättömyyttä, mutta jotka ovat olennaisia menestykselliselle asianajolle. Asiat ovat yksinkertaisia, tai pikemminkin ne ovat yksinkertaisia sanoa. Ensimmäinen koskee tietoa (juju – jutun juridiikka) ja toinen taitoa (tss – taito sanoa se).

I JUJU – jutun juridiikka

1) Mikä oikeus on korkein oikeus

Korkeimman oikeuden päätehtävä on tehdä prejudikaatteja. Prejudikaattien tarkoitus on valaista oikeuskysymyksiä. Korkeimmassa oikeuden pöydällä ovat siis juttujen oikeuskysymykset. Kun ajaa juttua korkeimmassa oikeudessa, on osattava ajaa juttua oikeuskysymyksen näkökulmasta. Jos jutussa ei ole juridiikkaa tai jos asianajaja ei jutun juridiikkaa hallitse, juttu tuskin tulee korkeimman oikeuden pöydälle.

2) On osattava jutun oikeuskysymys

2.1 Tärkein kysymys: mistä jutussa on oikeudellisesti kysymys

Oikeudellisen ratkaisutoiminnan tärkein kysymys kuuluu: mistä asiassa on oikeudellisesti kysymys. Erityisesti siviilijutussa asia pitää osata loksauttaa systemaattisesti oikeaan juridiseen koloonsa. Tämä on kysymys, joka on pidettävä koko ajan mielessä, kun asiaan aletaan perehtyä. Ja vaikka on omasta mielestään paikantanut jutussa olevan ongelman paikan oikein oikeudellisessa järjestelmässä, tähän kysymykseen on syytä palata yhä uudelleen ja uudelleen, varsinkin silloin kun alkuperäinen ongelman paikannus ja sitä koskevat säännöt alkavat viedä harhaan ja järjettömiltä näyttäviin ratkaisuihin.

Siviiliasiassa asia pitää laittaa oikeisiin oikeudellisiin uomiinsa viimeistään käräjäoikeudessa. Jos jutun juridiikkaa ei ole alun perin ymmärretty tai siitä ei ole välitetty taikka se on ymmärretty väärin, asioiden korjaaminen vasta korkeimmassa oikeudessa ei yleensä enää onnistu.

Väärä ongelman hahmottaminen vie vääränlaiseen prosessaamiseen. Tavallisesti kivelle karahtaa väittämistaakka. Ei tule vedotuksi oikeisiin seikkoihin. Pieleen voi kolahtaa myös arvio todistustaakasta ja kysymys siitä, mistä seikoista näyttöä esitetään. Näyttökysymyksiähän ei ole ilman juridiikkaa.

Paitsi että asiakkaan asia epäonnistuu, vääränlainen asian hahmotus on oman työn kannalta turhauttavaa. Tulee pengotuksi vääriä lähteitä ja tuhlattua ruutinsa vieraaseen maaliin. – Virheiltä voi pelastaa työnteko juridiikan parissa, toisin sanoen oikeuden perusasioiden ja yleisten oppien jatkuva harrastaminen.

Siis jutun juridiikka määrittää muun muassa seuraavat asiat:

• väittämistaakan: mihin seikkoihin on vedottava
• kenellä on asiassa todistustaakka
• mitä riitaisia seikkoja on näytettävä toteen
• mitkä vaihtoehtoiset kanneperusteet prekludoituvat

Vahingonkorvausasiassa tämä tarkoittaa seuraavaa.

Esimerkki 1: Jalkapalloilija A:n ja suomalaisen seuraosakeyhtiö B:n välinen pelaajasopimus – oikeudellisesti TSL:n mukainen työsopimus – on purettu sovinnollisesti. Sen jälkeen A tekee toisen suomalaisessa liigassa pelaavan seurayhtiö C:n kanssa uuden pelaajasopimuksen. Se kuitenkin raukeaa, koska A:n siirtymistä C:hen ei voida rekisteröidä palloliitossa, kun B ei toimita sinne pelaajaoikeuksien siirtoasiakirjaa määräajassa. B vetoaa liiton kilpailumääräyksiin, joiden mukaan se ei ole velvollinen siirtämään A:n edustusoikeutta C:hen, koska sen ja A:n välillä on taloudellisia epäselvyyksiä. Ne johtuvat siitä, että A on luovuttanut pelaajasopimukseen perustuvan auton ja asunnon hallintaoikeuden B:lle myöhässä ja vahinkolaskelmat ovat kesken. Lisäksi B epäilee, että A ja C ovat tosiasiassa neuvotelleet sopimuksen aikaisemmin ja siten A on rikkonut heidän välisen pelaajasopimuksen ennen sen purkamista. Myöhemmin palloliiton myötävaikutuksella B suostuu vihdoin siirtämään A:n edustusoikeuden ja A pääsee tekemään uuden sopimuksen Norjan kakkosliigassa (Adecconligaen) pelaavan seuran D kanssa. Sopimus on huonompi kuin C:n kanssa tehty mutta rauennut sopimus. – A on mielestään kärsinyt huomattavaa taloudellista vahinkoa B:n menettelyn takia.

A:n asianajajan pulmana on, mihin vahingonkorvauskanne perustetaan. Normaalisti asiassa nähdään kaksi vaihtoehtoa: VahL:n mukaiseen sopimuksen ulkoiseen vahingonkorvaukseen tai sopimusvastuuseen.

1. VahL:n mukainen sopimuksenulkoinen korvausvastuu näyttää luontevalta, koska pelaajasopimus ei ollut enää voimassa B:n toiminnan aikana. Ongelmaksi nousee VahL 5:1:n taloudellisen vahingon tuomitsemisen ankarat edellytykset. Nythän on kysymys lainkohdan tarkoittamasta taloudellinen vahingosta, joka korvataan vain erityisen painavista syistä. Oikeuskäytännössä erityisen painavat syiden täyttymiskynnys on pidetty korkeana.

2. Sopimusperusteinen – tässä tapauksessa TSL 12:1.1:iin perustuva – korvausvastuu ei ainakaan alkuun näytä aivan mahdottomalta, koska B:n toiminnalla on selvä liittymä purettuun pelaajasopimukseen. Mutta toisaalta riidatonta on, että B:n toimet eivät koske välittömästi pelaajasopimuksen mukaisia velvoitteita ja että ne ajoittuvat siihen aikaan, jolloin sopimus ei enää ollut voimassa.

Asianajaja saattaa todeta, että kumpikaan perinnäinen vaihtoehto ei ole varma ja että jutun oikeudellinen pohja on epävarma, ellei peräti heikko.

3. Hänen tuskaansa voi keventää ja intoaan lisätä, jos hän on perillä kolmannesta vaihtoehdosta, nimittäin siitä, että määrätilanteissa näiden vastuumuotojen välillä tai harmaalla alueella voidaan soveltaa sopimuksenkaltaisen tilanteen oppia (2). Vaikka vahingon aiheuttajan ja vahingonkärsijän välillä ei ole sopimussuhdetta, korvausvelvollisuus voi määräytyä kuten sopimussuhteessa, jos asianosaisten välinen suhde joillakin erityisperusteilla on lähellä sopimussuhdetta. Niinpä tässäkin tapauksessa, vaikka vahinko ei ole johtunut pelaajasopimuksessa sovittujen velvoitteiden rikkomisesta, voidaan ajatella, että A:n ja B:n välillä on syntynyt purettuun sopimukseen perustuvia uusia keskinäisiä velvoitteita, ja siis sopimuksen kaltainen tila, jota B on rikkonut.

(2.2) Väittämistaakka

Kun A:n asianajaja on päätynyt siihen, että kanne kannattaa nostaa ainakin sopimuksenkaltaisen tilanteen opilla, hän virittelee kanteen ja arvioi sen mukaisesti tarvittavan näytön.

Kun kyse on vahingonkorvauksesta, kantajan väittämistaakka määräytyy vahingonkorvauksen perusoppien mukaisesti. Vahingonkorvausvastuun tuomitseminen edellyttää tässä tapauksessa (i) syy-yhteyttä:B:n menettely on aiheuttanut A:lle vahinkoa; (ii) tuottamusta: B:n menettely on tuottamuksellista ja (iii) vahinkoa: menettelystä on syntynyt A:lle taloudellista vahinkoa. Syy-yhteys, tuottamus ja vahinko ovat oikeustoseikkoja, joihin A:n on vedottava. Juridiikka vie juttua, kun kuhunkin oikeustosiseikkaan vedotaan eritellen eli erikseen. Ja jotta jutun sekaviin faktoihin saadaan ryhtiä, faktat tuodaan esiin oikeustosiseikkojen yhteydessä.

(2.3) Näyttökysymykset

Kun juttua ajetaan sopimuksenkaltaisen tilanteen opilla, asiaa arvioidaan sopimusvastuussa noudatettavien perustein. Tästä seuraa kantajan näyttötaakka koskee pääasiassa syy-yhteyttä ja vahinkoa. Tuottamuksen osalta riittänee ainakin aluksi kantajan väite vastaajan tuottamuksesta.

(2.4) Oikeusvoima

Kanneperusteiden vallinnalla on seurauksensa. Oikeuskäytännössä on voittanut alaa laajan oikeusvoimavaikutuksen linja. Tämä tarkoittaa, että jos kanne ei menesty valitulla perusteella, muille vaihtoehtoisilla perusteilla nostettu kannetta ei enää tutkita (3). Voidaan sanoa, että vaihtoehtoiset kanneperusteet kokevat luonnollisen prekluusion.

Pelaajasopimusjutussamme A:n asianajaja päättää ottaa kanteen toissijaiseksi perusteeksi sopimuksen ulkoisen eli VahL:n mukaista vastuun, koska siitä ei aiheudu lisätodistelua. Sen sijaan kanteen perustamiseen suoraan sopimussuhteeseen TSL 12:1n nojalla hän hylkää ja tietää, että sillä perusteella uuden kanteen nostaminen ei käy.

3) Hieman lisää väittämistaakasta

3.1) Oikeustosiseikat ryhmittelevät faktat

Tavallisin vika kaikessa huonossa asianajossa on se, että jutun faktat hallitsevat kaikkea ajattelua. Ne ovat pääosassa. Tämä johtuu siitä, että faktat ovat usein epäselviä ja ajatus pyrkii kaiken aikaa palaamaan niiden selvittelyyn. Seurauksena on, että kannekirjelmät ovat yhtä hahmotonta mössöä ja kaooittista sekamelskaa, jonka ainoa oikea otsikko on Tapausten kulku. Surkeaa on, jos tämä toistuu vastauksessa, käräjäoikeuden tuomiossa, valituksessa hovioikeuteen, sinne annettavassa vastauksessa, hovioikeuden tuomiossa ja lopuksi tänne kirjoitetussa valituslupahakemuksessa.

Korkeimmassa oikeudessa asetelma on kohtalokas. Kun asia on ajettu alusta alkaen ilman juridiikkaa, sille voi olla mahdotonta myöntää valituslupaa siitä yksinkertaisesta syystä, ettei sen juridiikka ole kenellekään selvinnyt.

Näin ei saisi olla vaan faktat pitäisi jäsentää esimerkiksi tässä tapauksessa vain merkityksellisten oikeustosiseikkoja kautta. Jutun juridiikka vie juttua. Kun faktoja selvitetään, niitä pitäisi selvittää ja eritellä esimerkiksi

1) vastuuperuste – 2) syy-yhteys – 3) tuottamus – 4) vahinko -nimisten väliotsikoiden alla.

Samalla jäsennyksellä pitäisi vastaajan vastata, käräjäoikeuden ja hovioikeuden perustella. Selvää on, että faktat ovat tärkeitä ja ne on selvitettävä, mutta ne eivät asiaa saa hallita vaan juttua hallitsee jutun juridiikka ja juridiikka faktoja. Kun juridiikka määrittää kerrottavat faktat, sen pitäisi myös automaattisesti pelastaa kertomasta joutavia tosiseikkoja, siis paisuttamasta juttua epäolennaisuuksiin. Jutun juridiikka pitää jutun kuosissa.

3.2) Sanamagia vai asia

Milloin sitten oikeustosiseikkaan on vedottu? Pitääkö vahingonkorvausjutussa nimenomaisesti väittää: "B:n menettely on syy-yhteydessä A:lle aiheutuneisiin vahinkoihin." "B on aiheuttanut A:n vahingot tuottamuksellisesti tai tahallisesti."

Esimerkki 2: Irtaimen kauppaa koskevassa ratkaisussa KKO 2009:89 oli pääasiassa kyse siitä, olivatko ostajan kärsimät monenlaiset vahingot kauppalain (KpL) 67 §:n mukaisia välittömiä vai välillisiä vahinkoja. Erottelulla on se tärkeä oikeudellinen merkitys, että KpL 40.3 §:n mukaan välillisten vahinkojen korvaamisen edellytykset ovat vaativammat kuin välittömien. Yhtenä välillisten vahinkojen korvaamisen perusteena on korvausvelvollisen huolimattomuus. Tapauksen sivujuonteena on kysymys siitä, oliko jutun kantajana ollut ostaja vedonnut kanteessaan myyjän huolimattomuuteen (KKO perustelujen kohdat 3-6).

Korkein oikeus totesi, ettei kantaja ollut käyttänyt sanaa huolimattomuus, mutta kun kantaja oli kuitenkin väittänyt myyjän menetelleen sopimusvelvoitteita täyttäessään virheellisesti, sen katsottiin tarkoittaneen samaa kuin, että myyjä oli aiheuttanut vahingot huolimattomalla menettelyllään.

Korkein oikeus noudatti vanhaa periaatetta, että olennaista ei ole sanamagia – roomalaisen oikeuden formulaprosessin mukaiset oikeat sanat – vaan mitä sanoilla tarkoitetaan. Käräjäoikeus oli jutussa muodollisempi ja vaati "huolimattomasti" –sanan käyttöä. Tällaisilta ongelmilta välttyy, jos kannekirjelmää kirjoitettaessa tai viimeistään tarkastaessa ottaa esille lakitekstin ja perusoppikirjan. Vahingonkorvausjutussa syy-yhteyteen ja tuottamukseen vetoamiseksi riittää kun väittää, että B:n huolimaton menettely on aiheuttanut A:n vahingot. Lakitekstin mukainen sanamagia on turvallista, mutta määräsanat eivät ratkaise vaan lain mukaiset asiat.

3.3) Vastaajan väittämistaakka

Vastaajalla on myös väittämistaakka, joka koskee vastatosiseikkoja (4). Sitä koskevat samat vaatimukset kuin kantajan väittämistaakkaa ja sillä on myös samat oikeusseuraamukset.

Esimerkki 3: Eräässä monivaiheisessa tietokoneohjelmistokaupassa myyjä-kantaja velkoi sopimuksen mukaista kauppahintaa. Vastaaja-ostaja kiisti kanteen perustaen kiistämisensä siihen vastatosiseikkaan, ettei sopimusta ollut lainkaan syntynyt. Tätä hän perusti sopimuksessa sovittuun sopimuksen päättämismenettelyyn. Hovioikeus katsoi sopimuksen syntyneen, mutta se oli hylännyt kanteen sillä perusteella, että vastaajalla oli ollut oikeus purkaa sopimus, koska kantaja toimittama ohjelmisto oli kelvotonta, täyttä sutta. Kantaja haki valituslupaa sillä perusteella, että hovioikeus oli tuominnut sellaisella perusteella, johon vastaaja ei ollut vedonnut.

Asiakirjoista katsottuna ja aineellisen oikeuden kannalta jutussa piti tuomita aivan niin kuin hovioikeus oli tehnyt, mutta ongelmana on juuri se, mistä kantaja lupahakemuksessaan puhui: oliko vastaaja väittänyt, että sillä oli oikeus purkaa sopimus olennaisen toimitusvirheen perusteella. Hiki nousi otsalle vastaajan lausumia lukiessa. Vastaaja oli kirjoittanut ja hänen lausumia oli kirjattu ehkä noin 20 sivua eli noin 600 riviä. Ja onneksi kolmella (3) rivillä hän oli vedonnut myös olennaiseen toimitusvirheeseen ja purkuoikeuteensa – ikään kuin puolivahingossa, luojan kiitos. Ohjelmiston toimimattomuudesta oli onneksi myös prosessattu, koska se liittyi sopimuksen päättämismenettelyyn. Valitusluvan hakijan väittämää virhettä ei lopulta jutussa ollut.

Mistä tällainen prosessaaminen saattoi johtua. Ehkäpä syy on siinä, että läheltä ei näe selvästi. Jos valitsee ainoaksi kiistämisperusteeksi sopimuksessa sovitun sopimuksen päättämismenettelyn, on vaarana, että jää sopimuksen vangiksi ja joutuu tuijottamaan liian lähelle ja että panee munansa riskillä yhteen koriin. Jos sopimusperusteinen kiistämisperuste ei pädekään, kanne tullaan hyväksymään ja asia on lopullisesti ohi. Purkamisoikeus olennaisen toimitusvirheen on auttamattomasti prekludoitunut (5).

Asiassa voi auttaa, jos ottaa juttuun etäisyyttä ja tarkastelee asiaa sopimusoikeuden yleisten oppien kautta. Sen, että sopimussuhteessa sopimus on laki, ei pidä antaa hämärtää yleistä näkökulmaa, koska jokaisessa sopimussuhteessa pätevät lisäksi sopimus- ja velvoiteoikeuden yleiset opit. Näin tulee esittäneeksi itselleen kysymyksen siitä, onko sopimussidonnaisuudessa lainkaan ongelmia, kun tässä tapauksessa oli pitkään toimittu sopimuksen mukaisesti. Eikö olettama tällöin ole sidonnaisuuden puolella. Tällöin voi kohdistaa huomionsa siihen, mikä vastaajan kannalta on olennaista: toimitus on kelvoton ja siitä ei pidä joutua maksamaan. Juridisoituna tämä tarkoittaa, että ostajalla oli oikeus purkaa kauppa myyjän tietämän tavaran olennaisen korjaamattoman virheen johdosta.

4) Vaikka oikeuskysymys on tärkein, juttua on ajettava

Juttua pitäisi ajaa niin, että tähtäin ja painopiste ovat jutun juridiikassa. Tämä ei tarkoita, että korkeimmassa oikeudessa olisi kysymys vain oikeuskysymys abstraktisena kysymyksenä, ikään kuin tietokilpailukysymyksenä vaan pöydällä on jutun oikeuskysymys sellaisena kuin se tässä jutussa ilmenee, siis sen jutun faktojen ja olosuhteiden valossa. Korkein oikeus on tuomioistuin samalla tavalla kuin muutkin tuomioistuimet; se tutkii aina oikeusjuttua, yksittäistä oikeusjuttua. Yliopistoväki sen sijaan tutkii abstrakteja oikeuskysymyksiä, tavallisesti tyyppitapausten vaan ei yksittäisten konkreettisten tapauksien avulla.

OK 30a luvun mukainen ennakkopäätösvalitus [ohivalitus (6)] eroaa tavallisesta valituslupajutusta kolmella tavalla: (1) vastapuolen tulee suostua menettelyyn, ohivalitukseen; (2) muutoksenhaun kohteena on käräjäoikeuden eikä hovioikeuden ratkaisu ja (3) valitusluvan myöntämisen perusteena voi olla OK 30a:2:n mukaan vain prejudikaattiperuste ("lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai ennakkopäätös- tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi"). Sen sijaan purkuperusteella tai painavalla syyllä ennakkopäätösvalitusasiassa ei lupaa voida myöntää.

Asianajon kannalta ennakkopäätösvalitusta pitää ajaa kuten tavallista juttua. Tämä tarkoittaa, että valituksessa ajetaan juttua aivan normaalisti. Sitäkin pitää ajaa yksittäistä oikeusjuttua koskevana asiana – vaikka tietysti oikeusongelma kärjessä. Ja sama koskee, kun valitukseen vastataan sen jälkeen kun lupa on myönnetty.

Esimerkki 4: Edellä esimerkin 1n pelaajasopimusjutussa käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Käräjäoikeus katsoi, että asiaa tuli arvioida VahL:n mukainen sopimuksen ulkoisen vastuun tilanteena eikä sopimuksen kaltainen tilanne –opin mukaisesti. KäO totesi, että B oli menetellyt tuottamuksellisesti ja tästä menettelystä oli aiheutunut A:lle 50 000 euron taloudellinen menetys saamatta jääneinä palkkoina. Kun kyse oli kuitenkin VahL 5:1n tarkoittamasta taloudellisesta vahingosta, jonka korvaamisen erittäin painavien syiden edellytykset eivät täyttyneet, B ei ollut korvausvastuussa. B suostuu siihen, että A hakee muutosta KäO:n tuomioon ennakkopäätösvalituksella. Valituslupahakemuksessaan A:n asianajaja kiteyttää oikeuskysymyksen näin: A:n ja B:n välinen pelaajasopimus on sopimuksin purettu. A teki C:n kanssa uuden sopimuksen, joka raukesi B:n toimien takia ja siitä aiheutui A:lle vahinkoa. Asiassa on kysymys siitä, onko B vahingonkorvausvastuussa A:lle joko sopimuksenkaltaisen tilan opin -mukaan tai VahL:n mukaan. Jälkimmäisessä tapauksessa kysymykseksi nousee se, täyttyykö tapauksessa VahL 5:1n mukainen taloudellista vahinkoa koskeva erityisen painavia syitä koskeva edellytys. Lupahakemuksessaan A käsittelee laajasti oikeudelliselta kannalta sopimuksenkaltainen tilanne -oppia ja erityisten painavien syiden ongelmia. Valituksessaan hän vaatii kanteensa hyväksymistä. Kun syy-yhteys, B:n tuottamus ja vahingon määrä tuli KäO:ssa hyväksytyksi, hän keskittyy yhtäältä ensimmäiseen vastuuperusteeseen eli sopimuksenkaltaisuuden perustelemiseen, ja toisaalta VahL 5:1n erityisen painaviin syihin. Ja keksii vielä niitä yhdistävän tekijän: Eikö juuri sopimuksenkaltaisuus ole VahL 5:1n tarkoittama erityisen painava syy?(7) Itse tapauksen tosiasiat ja olosuhteet hän ohittaa suppeasti viittaamalla B:n epälojaaliin ja perusteettomaan menettelyyn. A keskittyy etupäässä juridiikkaan ja siihenkin melko yleiseltä kannalta. Asian konkreettiset olosuhteet jäävät sivuun. A on nostanut asian lähelle abstraktia akateemista kysymystä. A:lle myönnetään valituslupa. Miten B:n pitäisi vastata?

Elävässä elämässä vastaavantyyppisessä tilanteessa vastaajan asianajaja lähti mukaan A:n abstraktille linjalle. Jutun tosiasiat ja olosuhteet unohtuivat. Ehkä häntä hämäsi ohivalituksen uutuus ja käsitys siitä, että nyt on kyse vain juridiikasta.

Jos myös B esimerkissä 4 alkaa tanssia A:n abstraktin musiikin mukaan, valituksen ja vastauksen perusteella korkeimman oikeuden pöydällä on alemmalla eipäs-juupas -inttämisen tasolla oleva akateeminen riita siitä, onko sopimuksenkaltaisen tilan oppi ylipäätään mahdollinen. Tällaisella asianajolla korkeimmalla oikeudella on vähän aineksia tarttua itse juttuun ja sen olosuhteisiin.

B:n tulisi pohtia seuraavia näkökohtia. Kun ennakkopäätösvalitukseen on lupa myönnetty, varmaa on, että korkein oikeus yrittää tehdä jutusta otsikkojutun eli julkaistavan ratkaisun. Vaihtoehtoja on alkuperäisen kanteen pohjalta kaksi: (i) rikastetaan sopimuksenkaltainen tilanteen oppia joko supistamalla tai laajentamalla taikka (ii) otetaan VahL 5:1n erittäin painavat syyt uuteen tarkasteluun. Toisaalta varmaa on, että se mitä tehdään, tehdään tämän jutun asetelman, tosiasioiden ja olosuhteiden pohjalta. Ja faktoissa ja olosuhteissa B:n asianajaja on ratkaisevassa asemassa. Hän tuntee jutun vähintään yhtä hyvin kuin A:n asianajaja, joka antanut hänelle valtit käteen.

Näin ollen B:n puolesta on tietysti syytä käydä oikeudellinen keskustelu vahingonkorvauksen perusteista. Mutta sen jälkeen on mentävä itse tapaukseen. B:n on syytä vedota liiton sääntöihin ja alan käytäntöön ainakin B:n tuottamusta vastaan puhuvana seikkana. Tällöin on syytä selittää myös, miksi tällainen yhtiötä sitova sääntömääräys on annettu, siis mikä on sen tausta. Samoin B:n puolesta on syytä kertoa A:n menettelyn moitittavuus ja B:n eduista piittaamattomuus auton ja asunnon luovutuksen viivyttelyssä.

5) Juridiikalla prosessaamisen aika

Aloitin tämän jakson toteamalla, että juttua on ajettava juridiikalla alusta alkaen. Tämä tarkoittaa sitä, että jutun oikeudelliset rakennustelineet on oltava alusta alkaen, siis jo käräjäoikeudessa kohdallaan. Eri asia on, miten ja missä vaiheessa tällä juridiikalla argumentoidaan. Argumentointi tai kirjoittaminen on tarpeen silloin, kun juridiikka on riidanalaista tai muuten prosessaamisen kohteena. On mahdollista, että juridiikasta kirjoitetaan laajemmin vasta korkeimmassa oikeudessa eli valituslupahakemuksessa. Näinhän voi käydä, jos käräjäoikeus on hyväksynyt kanteen sellaisessa prosessissa, jossa juridiikka on otettu annettuna ja prosessaaminen on keskittynyt näyttöön. Vastaajan valituksesta hovioikeus saattaa kevyenkin juridisen prosessaamisen perusteella hylätä kanteen, koska se on ymmärtänyt juridiikan toisin kuin käräjäoikeus. Kun kantaja lupahakemuksessa ja valituksessa korkeimpaan oikeuteen kirjoittaa juridiikasta, on olennaista, että se voidaan perustaa juttuun sellaisena kuin se alun perin rakennettu ja sen jälkeen ajettu.

Eikä juridiikan kirjoittamisessa korkeimmassa oikeudessa ole kyse oppineisuuden osoittamisesta tai hienostelusta. Perusasioiden kunnollinen hallitseminen ja hyvä äidinkieli riittävät (ks. seuraava jakso II-TSS).

Asianajaja Antti Vainio kysyi kommenttipuheenvuorossaan, voiko A:n asian pääsemisen korkeimpaan oikeuteen estyä siksi, että jutun vastapuoli B on ajanut asiaa oikeudellisesti selvästi väärin perustein, jotka ovat kuitenkin saaneet vastakaikua alemmissa asteissa. Yleispätevästi kysymykseen on vaikea vastata, mutta pääpiirteissään arvioin asiaa seuraavasti. Ilmeisesti asiaan ei vaikuta se, onko A kantaja vai vastaaja. Jos tapauksessa on käsillä tuomion purkuperusteen muodostava ilmeisesti väärä lain soveltaminen (OK 31:7.1n 4-k), juttu voidaan ottaa tutkittavaksi myöntämällä valituslupa purkuperusteella odottamatta ratkaisun lainvoimaisuutta ja varsinaista purkuhakemusta. Viime vuosina noin 10 % valitusluvista on myönnetty purku- tai kanteluperusteella. – Vaikka korkeimman oikeuden jäsenet mieluusti pohtisivat vain juju-juttuja, siis oikeudellisesti kiehtovia probleemeja, heidän arkityönsä on monesti muuta. Korkein oikeus on vain pääasiallisesti prejudikaattituomioistuin. Välillä on oltava töissä "siivousosastolla" eli istuttava valitusjuttuja, joissa valituslupa on myönnetty esimerkiksi purkuperusteella ja lisäksi ratkottava sekä perusteltuja että perusteettomia ylimääräisiä muutoksenhakuja. Asianajajan työn kannalta on olennaista ajaa asiaa oikeudellisesti kestävällä pohjalla. Jos vastapuoli tahallaan tai tahtomattaan yrittää työntää asian sivuraiteille, sen ei pidä antaa häiritä omaa oikeisiin perusteisiin nojaavaa asianajoa. Vastapuolen sotkemisyrityksiin on vastattava tiukasti torjuen ne perustellusti. Samalla oman kannan mukaisesta asianajosta - sen vaatimasta vetoamisesta, väittämisestä ja näytöstä - on huolehdittava. Vaikka alempi oikeus suistuisi väärille raiteille, ylemmän mahdollisuuksista korjata asia on huolehdittava.

II TSS – Taito sanoa se

Asianajossa tuomioistuimessa on asianajajan näkökulmasta kysymys siitä, miten saada tuomioistuin, oikeastaan tuomari tai tuomarit vakuuttuneeksi siitä, että asiassa on lain ja oikeudenmukaista asettua asianajan kannalle. Miten tämä onnistuu? Tärkeimmän olen esittänyt esitykseni I-jaksossa: olennaista on tietää ja osata juju, siis jutun juridiikka. Melkein yhtä tärkeää on tss, eli taito sanoa se. Kun kyse on asianajosta korkeimmassa oikeudessa, sanomisen taito on useimmiten kirjoittamisen taitoa, mutta suullisessa käsittelyssä myös suullisen esittämisen taitoa.

Tähän jaksoon minut innosti Antonin Scalia Bryan A Garner, Making You Case: The Art of Persuading Judges. St. Paul, MN: Thomson/West (2008).(8)

1) Mieti kenelle kirjoitat

Kun kirjoitat korkeimmalle oikeudelle, kirjelmääsi lukevat KKO:n esittelijä ja jäsenet. Tavallisesti he lukevat kirjoitustasi tehtävänsä mukaisesti yrittäen saada selville, mikä on jutun juridiikka ja onko siinä sellaista kysymystä, joka pitäisi ottaa KKO:n tutkittavaksi. Jos lupa on myönnetty, heillä on alustava käsitys jutun oikeusongelmasta, ja silloin heitä kiinnostaa sinun kantasi. Lukijasi pitävät itseään juridiikan ammattilaisina. He eivät luule tietävänsä kaikkea. Lukijoita ei pidä ali- eikä yliarvioida.

Tekstisi lukijoilla on melkoinen vainu hyvälle ja huonolle tekstille. Hyvän tekstin kirjoittamista he joutuvat harjoittelemaan koko ajan. Heidän tekstinsä ovat jatkuvan arvostelun alaisina: kollegat hylkäävät ja korjaavat niitä alati.

Ota huomioon KKO:lle kirjoittaessasi, että lukijasi tulevat asian kanssa tekemisiin ensimmäisen kerran vasta siinä vaiheessa, kun sinä olet ollut sen kanssa tekemisissä jo vuosikausia. Saatat olla asialle sokea ja kirjoittaa kuin sellaiselle, joka on samassa asemassa kuin sinä. Se on virhe. Uusille lukijoille on tarjottava levollinen lyhyt johdanto, mistä on kyse ja miten tähän on tultu.

2) Herätä luottamusta(9)

Keskeinen tekijä sille, että tekstisi lyö läpi ja vaikuttaa tuomariin, on sen luotettavuus. Sen mitä kirjoitat tosiasioista, tulee pitää tarkasti paikkansa. Varmoista seikoista kerrot sen mikä on varmaa, sitä paisuttelematta, sen merkitystä liioittelematta. Jos joku asiakkaallesi edullinen seikka on näytöllisesti epävarma tai epäselvä, se on syytä myöntää. Sen jälkeen tehtäväsi on yrittää perustella, miksi epäselvyys on kuitenkin asiassa esimerkiksi näennäistä tai merkityksetöntä.

Jos vääristelet vallitsevaa oikeutta, aliarvioit lukijasi. Täällä tarkistetaan, mikä on Suomen oikeuden tila. Jos oikeuden kanta on epäselvä tai epävakaa, se on syytä myöntää ja ajaa asia siltä pohjalta. Perusteettomat väitteet vallitsevan kannan johdonmukaisuudesta ja ristiriidattomuudesta eivät herätä luottamusta, jos häilyvä kanta on kenen tahansa heti todettavissa.

3) Osaa juttusi

Yhdessä suhteessa olet ylivoimaisessa asemassa. Sinä voit tuntea jutun ja sen taustan parhaiten ja aina paljon paremmin ja laajemmin kuin yksikään tuomari. Jos tunnet jutun juridiikan, sinulla on parhaat edellytykset ottaa juttu haltuusi.

Osaa juttusi myös siltä kannalta, että kaikki sen faktat eivät puhu asiakkaasi kannan puolesta. Jos jokin tällainen seikka on varma ja auttamaton, luottamusta herättää, jos sen myönnät. Sen jälkeen on argumentointitaitosi varassa, mikä oikeudellinen merkitys ja painoarvo seikalle lopulta jutun kokonaisuudessa annetaan.

Huonosta seikasta kannattaa myös miettiä etulyöntiasemaa. Jos tuomari lukee sen ja sitä koskevan arvioinnin ensimmäiseksi sinun paperistasi, se saattaa olla asiakkaasi kannalta parempi kuin, että vastapuoli pääsee ensimmäiseksi sillä elämöimään(10).

4) Kirjoita lyhyesti

Väitetään, että ihminen ei ala lukea sellaista, mitä hän ei voi helposti lukea loppuun (11). Kun virkavelvollisuuksia ei voi valita, siihen kuuluu lukea kaikenlaisia tekstejä, myös löperösti ja liian pitkästi kirjoitettua – loppuun saakka. Huonoa tekstiä ei voi jättää lukematta, mutta mieli pelastaa. Lieneekö itsesuojeluvaistoa, että huonoa tekstiä lukiessa mielenkiinto ja tarkkaavaisuus kaikkoavat; aivot siirtyvät säästöliekille. Ajatus alkaa harhailla ja väsymys iskeä. Lukemisesta tulee olennaisen toivotonta odottamista.

Sen sijaan täsmällisellä ja lyhyellä esityksellä on uskomaton voima. Lukijaan iskee ajatus: Kas, kas - tässä ei ole yhtään turhaa sanaa, tätä on luettava tarkasti (12).

Vuoden 2012 huhtikuussa Ruotsin asianajajaliiton kuukauden asianajajana haastateltiin Peter Svedlundia, joka oli saanut kolmessa vuodessa neljälle rikosjutulle valitusluvan högsta domstoleniin (HD). "Salaisuutensa" hän kuvasi näin:

Olen yrittänyt noudattaa HD:n entisen puheenjohtajan Johan Munckin neuvoa:

• ei pidä kirjoittaa liian pitkästi;
• juttua ei pidä kuormittaa kirjoittamalla hakemukseen kaikki mahdollinen;
• jos kaiken kirjoitat, ydin katoaa(13).

Lyhyesti kirjoittamisen perusedellytys on taito kiteyttää. Jos olet piitannut jutun juridiikasta ja sen myös oivaltanut, aloita sillä. USAn liittovaltion korkeimmassa oikeudessa vaaditaan, että hakemuksen ensimmäiselle sivulle on kirjoitettu tiivistelmänä, mistä jutussa on kysymys. Asiakirjoja lukeva tuomari lukee ensiksi: Questions presented.

5) Kirjoita täsmällisesti hyvää äidinkieltäsi

Amerikkalaiset Scalia & Garner väittävät, että niin kirjoitat niin kuin luet. Jos ainoa lukemistosi on nopeasti, hätäisesti ja huolimattomasti kirjoitetut tekstit, kuten teksti- ja sähköpostiviestit, nettiuutiset ja iltapäivälehdet lööppeineen niin myös kirjoitat oikeuksille. (Ks. Scalia & Garner, 61.) Hyvä kirjoittaja lukee hyvin kirjoitettuja, täsmällisesti ajateltuja kirjoja ja harjoittelee hyvin kirjoittamista. Se on kuin urheilija kunto. Se ei opettelematta eikä harjoittelematta synny eikä pysy.

Hyvä kirjoittaja on myös ajatellut tekstinsä etukäteen tai ajattelee viimeistään kirjoittaessaan.

Äidinkielen opettajani Anneli Aholan (hän on Helsingin Sanomien toimittaja ja kirjallisuuskriitikko Suvi Aholan äiti) perusoppi kuului näin:

Kirjoita vaikeista ja monimutkaisista asioista yksinkertaisesti!

Parempaa ohjetta ei tuomari voi saada - eikä asianajaja. Miten sen onnistuu? Scalia & Garnerin ohje on yksinkertainen ja työläs mutta palkitseva:

"Sit down and write. Then revise. Then revise again. Finally, revise."

Joku voi pitää hienostelevasta ja koukeroisesta tyylistä, mutta se on vaativaa, jottei ydin katoa. Korkeinta oikeutta kannattaa lähestyä yksinkertaisella selvällä asiaproosalla. Sitä ei ole seuraavassa esimerkissä:

Esimerkki 5: "Valitusluvan myöntämiselle on prejudikatiivinen peruste. Alioikeuden ja hovioikeuden ratkaisut ovat ristiriitaiset teon kvalifioinnin perusteella. On tärkeää saada KKO:n ennakkoratkaisu asiaan siltä osin, voidaanko tuntemattomaksi jääneen tekijän, joka riidattomasti suoritti kvalifikaation täyttävän, erityisen julman ja raa’an tekotavan mukaisen uhkauksen, jos joku sen ylipäätään suoritti, väitetyn rikoskumppanuuden ja yhteistuumaisuuden perusteella tuomita ainoa vastaaja, tilanteessa, jossa teräaseen käyttämisestä ei ole mitään todisteita."

Tekstiin mahdollisesti sisältyvän ristiriitaisuuden sivuuttaen olisin itse kirjoittanut seuraavaan tapaan:

Hakija A on tuomittu törkeästä ryöstöstä. Hänen syykseen on luettu, että hän ja tuntemattomaksi jäänyt tekijäkumppani X ovat yhdessä uhanneet asianomistajan henkeä, A kettingillä ja X puukolla. Näin asianomistaja oli saatu luovuttamaan heille 500 euroa. Asiassa on seuraava ennakkotapauskysymys: Ulottuuko rikoslain 5 luvun 3 §:ssä tarkoitettu A:n tekijäkumppanuus X:n tekemään puukolla uhkaamiseen, kun puukolla uhannut X on jäänyt tuntemattomaksi.

Kun asiassa pyrkii selvään kirjoittamiseen, voi myös valjeta, onko kysymyksessä mitään mieltä. Itselleni tulee ensiksi mieleen, että tekijäkumppanin anonymiteetti lienee merkityksetön, kun yksituumaisuus on riidatonta.

Osataan sitä muuallakin hämärästi kirjoittaa. Seuraava ei ole asianajajan käsialaa:

"Sukupuolen tuottamiseen liittyvä dynamiikka näkyy väkivaltarikosten sekä naisten ja miesten tekemän ja kokeman väkivallan tyypillisinä piirteinä kuvastaen sitä, millaista toimijuutta sukupuoli rakentaa."(14)

Jos kirjoittajat olisivat yrittäneet yksinkertaista suomea, he olisivat ilmeisesti päätyneet kirjoittamaan tällaisen väitteen:

Miehet tekevät enemmän väkivaltarikoksia kuin naiset(15).

Lähdeviitteet

(1) Charles Chaplin, Limelight (Parrasvalot, 1952). Tsape tuskitteli taiteen tekemistä. Häntä sopii siteerata melkein aina mutta erityisen hyvin tässä yhteydessä, kun asianajo ja tuomitseminen lienevät lähempänä taidetta kuin tiedettä. Tieto ei riitä; tarvitaan paljon taitoa. Ks. Richard Du Cann, The Art of the Advocate. Penguin Books, 1985. Esitykseni II-osan innoittajana on Antonin Scalia & Bryan A Garner, Making Your Case. The Art of Persuading Judges. St. Paul, MN: Thomson/West (2008).

(2) Ks. esim. Mika Hemmo, Sopimusoikeus II, 2. painos. Helsinki: Talentum (2003), 431-; Mika Hemmo, Vahingonkorvausoikeus. Helsinki: WSOYpro (2006), 5-6; Mia Hoffrén, Tieto ja sivullissuoja. Helsinki: SLY (2008), 46-50; Lena Sisula-Tulokas, Ren ekonomisk skada. Helsinki: Lakimiesliiton Kustannus (2012), 194- sekä oikeuskäytännöstä esim KKO 2005:14 ("Välimiehen ja asianosaisen välisen suhteen voidaan siten katsoa rinnastuvan sopimussuhteeseen, jolloin myös vahingonkorvausvastuu määräytyy tämän mukaisesti.") ja 1993:38 ("…välittäjän vahingonkorvausvelvollisuutta vastapuolelle on arvioitava vahingonkorvasta sopimussuhteissa koskevien oikeusohjeiden perusteella."), samoin asunto-osakeyhtiön ja osakkaan välinen suhde tapauksessa KKO 2003:131, kun kyse oli osakkaan teettämistä korjaustöistä yhtiölle aiheutuneista vahingoista.

(3) Ks. Dan Frände & al, Prosessioikeus. Helsinki: SanomaPro (2012), 752-753; KKO 2001:136 ja 2008:43.

(4) Ks. Prosessioikeus (2012), 515.

(5) Ks. Prosessioikeus (2012), 752-753.

(6) lain termi on ennakkopäätösvalitus. Oikeuskirjallisuudessa on puhuttu ohivalituksesta; ks. Prosessioikeus (2012), 1172.

(7) Ks. Sisula-Tulokas (2012), 195.

(8) Scalia on Yhdysvaltojen liittovaltion korkeimman oikeuden jäsen (associate judge of the Supreme Court of the United States). Tätä nykyä hän on virkaiältään vanhin jäsen ja hänet mainitaan tuomioistuimen konservatiivisen siiven henkiseksi johtohahmoksi. Ronald Dworkin sanoo Scaliaa perustuslakioriginalistiksi, ks. Dworkin, Justice in Robes. Cambridge, MA: Harvard University Press (2006), 118. Garner on asianajotaidon opettaja, jonka teoksia ovat mm Garner´s Modern American Usage ja The Elements of Legal Style.

(9) Ks. Scalia & Garner, xxiii-xxiv.

(10) Ks. Scalia & Garner, 21 ja 95.

(11) Ks. Scalia & Garner, 25.

(12) Ks. Scalia & Garner, 24-25, 81.

(13) Ks. Advokaten 4/2012, 45.

(14) Ks. Suvi Ronkainen & Sari Näre, Intiimin haavoittava väkivalta, teoks. Paljastettu intiimi. Sukupuolistuneen väkivallan dynamiikka. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus (2008), 22.

(15) Janne Kivivuori, Feministinen väkivaltatutkimus: akateeminen liike ja ongelmallinen teoria. Tieteessä tapahtuu 5/2012, 26.