KKO:2025:1

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomio 23.7.2021 nro 21/131331

A ja eräät muut henkilöt olivat olleet B:n asunnolla. Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että B oli käyttänyt asunnollaan huumaus- ja lääkeaineita sekä laittanut kaksi buprenorfiinia sisältänyttä laastaria rintakehälleen. A oli lyönyt asunnolla ollessaan B:tä pään alueelle. Myöhemmin B oli menettänyt äkillisesti tajuntansa ja kaatunut tiedottomana asunnon lattialle. A ja muut henkilöt olivat poistuneet asunnolta. Kun A oli myöhemmin palannut asunnolle, B oli ollut edelleen tajuttomana asunnon lattialla. A oli tässä vaiheessa siirtänyt laastarit B:n kaulalle ja anastanut asunnosta B:n omaisuutta. A oli poistunut uudelleen asunnolta, jolloin B oli edelleen jäänyt tajuttomana makaamaan osittain jalkansa päälle noin vuorokauden ajaksi. B:n sääreen oli aiheutunut lihaskuolio ja alaraaja oli jouduttu amputoimaan säären tasolta.

Käräjäoikeus katsoi syytekohdassa 8 A:n syyllistyneen B:hen kohdistuneeseen pahoinpitelyyn, kun A oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa lyömällä B:tä tämän pään alueelle ja vahingoittanut tämän terveyttä ruumiillista väkivaltaa tekemättä teippaamalla B:n kaulalle kaksi buprenorfiinia sisältänyttä laastaria.

Syytekohdassa 18 käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen pelastustoimen laiminlyöntiin, kun A oli tultuaan asuntoon uudelleen ja havaittuaan B:n makaavan tiedottomassa tilassa asunnon lattialla poistunut asunnosta jättäen hankkimatta apua B:lle.

Syytekohdassa 19 käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen törkeään vammantuottamukseen. A, joka oli ollut velvollinen auttamaan avuttomassa tilassa ollutta B:tä, oli jättämällä hankkimatta apua tajuttomana olleelle B:lle törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttanut tälle vakavan, jalan amputoimiseen johtaneen vamman. Vamma ei ollut ollut yllättävä ja epätodennäköinen huomioon ottaen asento, johon A oli B:n jättänyt. A oli suhtautunut täysin välinpitämättömästi B:n terveydentilaan ja mahdolliseen hengenvaaraan. Tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvioiden törkeänä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n pahoinpitelystä, pelastustoimen laiminlyönnistä ja törkeästä vammantuottamuksesta sekä muista hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen. A velvoitettiin suorittamaan B:lle korvausta muun ohella pelastustoimen laiminlyöntiin perustuen ihmisarvoon kohdistuneen vakavan loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 1 000 euroa.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Kerttu Leppänen ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 22.6.2022 nro 22/126114

A, B ja syyttäjä valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että pelastustoimen laiminlyöntiä ja törkeää vammantuottamusta koskeva syyte oli perustunut siihen, että B:lle sääreen tullut lihaskuolio oli ollut seurausta syytekohdan 8 pahoinpitelyn jatkamisesta ja pelastustoimen laiminlyöntiä koskeneessa syytekohdassa tarkoitetusta avun hankkimisen laiminlyönnistä asuntoon uudelleen menemisen yhteydessä.

Hovioikeus katsoi jääneen epäselväksi, mistä B:n tajuttomuus oli alun perin aiheutunut. Lisäksi hovioikeus katsoi, ettei ole poikkeuksellista, että runsaasti päihteitä käyttänyt henkilö niin sanotusti sammuu ilman, että siitä aiheutuu hänen terveydelleen erityistä vaaraa. Palattuaan asunnolle toistamiseen vajaan kahden tunnin kuluttua A:n ei ollut ollut vielä perusteltua syytä olettaa B:n olevan avun tarpeessa. Myöskään lihaskuolion vaara ei ollut ollut tuolloin vielä ennalta-arvattavissa.

Hovioikeus katsoi, ettei A:lla siten ollut ollut asuntoon uudelleen mentyään velvollisuutta hankkia B:lle apua. Asiassa oli jäänyt lisäksi epäselväksi laastareiden siirtämisen merkitys B:n tajuttomuuden kestoon. Hovioikeus hylkäsi syytteet pelastustoimen laiminlyönnistä ja törkeästä vammantuottamuksesta sekä niihin perustuvat korvausvaatimukset.

Hovioikeus tuomitsi A:n muista hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Merja Lahti, Jukka Soininen ja Eeva Kaisa Kääriäinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla kysymyksiin siitä, oliko A syyllistynyt hovioikeuden selvitetyksi katsomalla menettelyllä syytekohdassa 18 pelastustoimen laiminlyöntiin ja syytekohdassa 19 törkeään vammantuottamukseen. B:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla myös syytekohtaan 18 liittyvän vahingonkorvausvelvollisuuden osalta.

B vaati valituksessaan, että A:n syyksi luetaan syytekohdissa 18 ja 19 käräjäoikeuden hänen syykseen lukemat pelastustoimen laiminlyönti ja törkeä vammantuottamus ja että asia jätetään syytekohtaa 18 koskevan vahingonkorvausvelvollisuuden osalta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Alemmat oikeusasteet ovat katsoneet riidattomaksi, että A ja eräät muut henkilöt olivat olleet 8.10.2019 B:n asunnolla. B oli käyttänyt asunnolla huumaus- ja lääkeaineita sekä laittanut kaksi buprenorfiinia sisältänyttä laastaria rintakehälleen.

2. Hovioikeus on pelastustoimen laiminlyöntiä koskevan syytekohdan 18 ja törkeää vammantuottamusta koskevan syytekohdan 19 osalta katsonut selvitetyksi, että B oli asunnon wc:stä tultuaan epäselväksi jääneestä syystä menettänyt tajuntansa ja kaatunut tiedottomana asunnon lattialle, minkä jälkeen A ja muut henkilöt olivat poistuneet asunnosta. A oli myöhemmin, vajaan kahden tunnin kuluttua palannut asunnolle ja anastanut sieltä B:n omaisuutta. A oli asunnolle palattuaan havainnut B:n makaavan edelleen tiedottomana asunnon lattialla. A oli tässä yhteydessä siirtänyt buprenorfiinia sisältäneet laastarit B:n kaulalle pyrkimyksenä jatkaa B:n tajuttomuutta. A oli omaisuutta anastettuaan poistunut asunnolta.

3. B oli löydetty asunnostaan 9.10.2019 noin kello 18 aikaan, jolloin buprenorfiinia sisältäneet laastarit olivat olleet hänen kaulallaan. B oli maannut lähes vuorokauden tiedottomana alaraajansa päällä. Tämän seurauksena jalkaan oli tullut lihaskuolio, ja jalka oli jouduttu amputoimaan säären tasolta.

4. Hovioikeus on lainvoimaisesti katsonut A:n syyllistyneen syytekohdassa 8 pahoinpitelyyn, koska A oli lyönyt B:tä pään alueelle ja kiinnittänyt kaksi buprenorfiinia sisältänyttä laastaria B:n kaulalle.

5. Hovioikeus on hylännyt A:han kohdistetun syytekohtien 18 ja 19 mukaisen syytteen pelastustoimen laiminlyönnistä ja törkeästä vammantuottamuksesta. Hovioikeus on katsonut asiassa jääneen näyttämättä, että A olisi alun perin saattanut B:n tiedottomaan tilaan, ja epäselväksi, mikä merkitys laastareiden siirtämisellä kaulalle oli ollut tajuttomuuden kestoon. A:n palattua B:n asunnolle vajaan kahden tunnin kuluttua sen jälkeen, kun hän oli sieltä edellisen kerran poistunut, ei ollut vielä perusteltua syytä olettaa B:n olevan avun tarpeessa. Myöskään lihaskuolion vaara ei ole ollut ennalta-arvattavissa.

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana olevat kysymykset

6. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, onko A syyllistynyt pelastustoimen laiminlyöntiin ja törkeään vammantuottamukseen. Arvioitavana on myös, voidaanko A:lle lukea pahoinpitelyn ohella syyksi pelastustoimen laiminlyönti. Kysymys on lisäksi siitä, onko B oikeutettu kärsimyskorvaukseen.

Pelastustoimen laiminlyönti

Sovellettavat oikeusohjeet

7. Rikoslain 21 luvun 15 §:n mukaan pelastustoimen laiminlyöntiin syyllistyy se, joka tietäen toisen olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa on tälle antamatta tai hankkimatta sellaista apua, jota hänen mahdollisuutensa ja tilanteen luonne huomioon ottaen kohtuudella voidaan häneltä edellyttää.

8. Pelastustoimen laiminlyöntiä koskeva säännös asettaa yleiseksi kansalaisvelvollisuudeksi luonnehditun auttamisvelvollisuuden jokaiselle, joka tietää toisen olevan hengenvaarassa. Tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää pelastamisvelvollisuuden laiminlyöntiä tilanteessa, jossa toinen on hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa. Vaaran tulee olla todellinen, ja terveyden vaaran lisäksi luonteeltaan vakava (HE 94/1993 vp s. 99). Teon rangaistavuus edellyttää laiminlyöntiin syyllistyvän tietoisuutta siitä, että toinen on säännöksessä tarkoitetun vakavan henkilövahingon vaarassa.

9. Pelastustoimen laiminlyönti on rikoslain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu varsinainen laiminlyöntirikos, jossa vastuun edellytykset ilmenevät suoraan tunnusmerkistöstä ilman, että on tarve pohtia tekijän erityistä oikeudellista toimimisvelvollisuutta (HE 44/2002 vp s. 42).

Pahoinpitelyä ja pelastustoimen laiminlyöntiä koskevien rangaistussäännösten suhde

10. Asiassa on ensin arvioitava, sisältyykö pelastustoimen laiminlyöntiin liittyvä avun hankkimisen laiminlyönti lainkonkurrenssin perusteella ankarammin rangaistavaan lainvoimaisesti syyksi luettuun pahoinpitelyyn, mikä estäisi pelastustoimen laiminlyönnin syyksilukemisen.

11. Lainkonkurrenssia koskevassa oikeuskäytännössä (esim. KKO 1979 II 105 ja KKO 1976 II 3) pahoinpitelijää ei ole tuomittu erikseen avun hankkimisen laiminlyönnistä rikoksen uhrille, vaan ankarammin rangaistava seurausrikos on tyypillisesti kattanut myös tämän laiminlyönnin.

12. Syytekohdassa 8 A:n syyksi luettu pahoinpitely on käsittänyt B:n päähän lyömisen sekä laastareiden siirtämisen rintakehältä kaulalle. Tajunnanmenetyksen syy on jäänyt asiassa tarkemmin selvittämättä. Selvää kuitenkin on, että päähän lyöminen ei ole aiheuttanut tajunnanmenetystä ja että tajunnanmenetys on tapahtunut jo ennen laastareiden siirtämistä kaulalle. Laastareiden siirtämisen vaikutusta B:n tajuttomuuden kestoon ei ole selvitetty.

13. Korkein oikeus toteaa, että B:n avun tarve on liittynyt äkillisestä tajunnanmenetyksestä ja pitkään jatkuneesta tiedottomuudesta johtuneeseen vakavaan terveyden vaaraan. Vaara ei ole perustunut A:n syyksi luettuun pahoinpitelyyn eli päähän lyöntiin, josta on aiheutunut punoitusta B:n otsalle, eikä siihen, että A on siirtänyt buprenorfiini-laastareita, vaan niistä erillisiin ulkoisesti havaittavissa olleisiin olosuhteisiin. Pelastustoimen laiminlyönti ei siten ole pahoinpitelytekoon nähden rankaisematon jälkiteko. Ankarammin rangaistava pahoinpitely ei tämän asian olosuhteissa kata lainkonkurrenssin perusteella pelastustoimen laiminlyöntiä, eikä estä sen erillistä syyksilukemista.

Laiminlyöntivastuu tässä asiassa

14. Laiminlyöntivastuun kannalta on ensin arvioitava sitä, mistä seikoista tekijän tulee olla selvillä, jotta säännöksen edellytys tietoisuudesta täyttyy ("tietäen toisen olevan -- vakavassa terveyden vaarassa”).

15. A:n on selvitetty tapahtumapäivänä havainneen B:n käyttäneen päihteitä sekä menettäneen äkillisesti tajuntansa. Lisäksi asiassa on selvitetty, että A on nähnyt B:n jääneen makaamaan liikkumattomana asunnon lattialle osittain jalkansa päälle. Noin kaksi tuntia myöhemmin asunnolle palatessaan A on havainnut B:n makaavan edelleen samassa asennossa lattialla. A:lla on ollut tilaisuus havaita B:n avuton tila koko jälkimmäisen asunnolla käyntinsä ajan.

16. A on vastauksessaan vedonnut siihen, että B on aiemminkin ”sammunut” päihteitä käytettyään ilman, että tästä olisi aiheutunut suoria vakavia seurauksia tämän terveydelle. Korkein oikeus toteaa, että kukin tilanne on arvioitava erikseen, ja mahdollinen kokemus asianomistajan aikaisemmasta päihdekäyttäytymisestä ei sulje pois yleistä kansalaisvelvollisuutta hankkia kulloisessakin tilanteessa olosuhteiden kohtuudella edellyttämää apua toisen henkilön elämän ja terveyden sitä edellyttäessä.

17. A:n havaitsemien seikkojen perusteella hän ei ole voinut jäädä siihen käsitykseen, että B kykenisi huolehtimaan itsestään. Kun otetaan huomioon edellä kuvatut A:n havaitsemat tapahtumat, A:n voidaan katsoa tienneen B:n terveyden olevan vakavassa vaarassa rangaistusvastuun edellyttämällä tavalla. A:lle on siten olosuhteiden perusteella syntynyt velvollisuus hankkia apua.

18. Korkein oikeus toteaa, että säären amputaatiota on pidettävä säännöksessä tarkoitettuna vakavana terveyden vaarana. Laiminlyöntivastuun kannalta ratkaisevaa ei ole se, onko A tiennyt nimenomaan lihaskuolion vaarasta. Vastuun kannalta riittää, että hänellä on täytynyt olla yleinen käsitys siitä, että päihteitä käyttänyt ja äkillisesti tajuntansa menettänyt B on avun tarpeessa.

19. Rangaistusvastuu pelastustoimen laiminlyönnistä edellyttää lisäksi, että avun antamista tai hankkimista voidaan tekijän mahdollisuudet ja tilanteen luonne huomioon ottaen häneltä kohtuudella edellyttää. Korkein oikeus toteaa, ettei asiassa ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella avun hankkiminen ei olisi ollut rikoslain 21 luvun 15 §:ssä tarkoitetulla tavalla mahdollista tai kohtuullista.

Itsekriminointisuojasta

20. Valituksessa on katsottu, että A olisi voinut soittaa nimettömän puhelun hätänumeroon ja ilmoittaa asunnossa olevan henkilön tarvitsevan apua. Asiassa tulee vielä arvioitavaksi, mikä merkitys itsekriminointisuojan periaatteella on pelastustoimen laiminlyöntiä koskevan syytteen arvioinnissa.

21. Oikeudenmukaisen rikosoikeudenkäynnin keskeisiin takeisiin kuuluu oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Korkein oikeus on katsonut, että kun syytetyllä on itsekriminointisuojan tarkoittama oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen, jo johdonmukaisuus edellyttää, ettei kenelläkään ole velvollisuutta ilmiantaa itseään tekemästään rikoksesta. Oikeutta olla ilmiantamatta itseään rikoksesta on pidettävä niin keskeisesti oikeusjärjestykseemme kuuluvana periaatteena, että sen on katsottava sisältyvän itsekriminointisuojan osana myös perustuslain 21 §:ssä taatun oikeusturvan piiriin. (KKO 2014:67, kohta 9 ja KKO 2024:39, kohta 14.)

22. Korkein oikeus katsoo, että kohtuudella edellytettävät toimet avun antamiseksi tai hankkimiseksi tässä tilanteessa eivät olisi edellyttäneet A:lta sellaista toimintaa, jonka perusteella hän olisi joutunut ilmiantamaan itsensä B:hen kohdistamastaan pahoinpitelystä tai muutoinkaan saattamaan itsensä syytteen vaaraan.

Johtopäätös

23. Jättäessään hankkimatta apua B:lle A on siten syyllistynyt pelastustoimen laiminlyöntiin.

Törkeä vammantuottamus

Sovellettavat säännökset ja oikeusohjeet

24. Rikoslain 21 luvun 10 §:n mukaan vammantuottamuksesta tuomitaan se, joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruumiinvamman tai sairauden, joka ei ole vähäinen. Edelleen rikoslain 21 luvun 11 §:n mukaan törkeästä vammantuottamuksesta on kyse silloin, jos vammantuottamuksessa ruumiinvamma tai sairaus aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

25. Vammantuottamusta koskevassa säännöksessä ei ole kuvattu niitä tekoja tai laiminlyöntejä, joiden pohjalta tekijän huolimattomuutta arvioidaan. Rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan (tuottamus). Saman pykälän 3 momentin mukaan pikemmin tapaturmaan kuin tuottamukseen perustuvasta teosta ei rangaista.

26. Rikoslain 3 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan laiminlyönti on rangaistava, jos rikoksen tunnusmerkistössä niin nimenomaan määrätään. Vammantuottamusta koskevassa säännöksessä ei nimenomaisesti säädetä rangaistavaksi laiminlyöntiä. Laiminlyönnin rangaistavuus tulee siten arvioitavaksi rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin perusteella.

27. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan laiminlyönti on rangaistava, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Tällainen velvollisuus voi perustua: 1) virkaan, toimeen tai asemaan, 2) tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen, 3) tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen, 4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimintaan tai 5) muuhun niihin rinnastettavaan syyhyn.

28. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1981 II 97 katsonut syytettyjen syyllistyneen muun muassa kuolemantuottamukseen tilanteessa, jossa nämä olivat tietoisina ryyppytoverinsa vakavasta humalatilasta jättäneet tämän selviytymään yksin ulkona pimeydessä ja koleudessa. Tällä tavoin avuttomaan tilaan saatettu oli olosuhteet huomioon ottaen sinänsä epätavallisella, mutta kuitenkin ennalta arvattavissa olevalla tavalla hukkunut.

Arviointi tässä asiassa

29. Syytteen mukaan A oli pelastustoimen laiminlyöntiä koskevassa syytekohdassa kuvatulla menettelyllään ja pahoinpitelyä koskevassa syytekohdassa kuvatulla tavalla törkeällä huolimattomudella aiheuttanut B:lle ruumiinvamman, joka ei ollut vähäinen.

30. Kysymystä syyllistymisestä törkeään vammantuottamukseen on arvioitava siltä pohjalta, onko A:lla ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää ruumiinvamman syntyminen B:lle ja onko vamma aiheutunut A:n laiminlyönnin seurauksena.

31. A:n syyksi on edellä luettu pelastustoimen laiminlyönti sekä jo aiemmin lainvoimaisesti pahoinpitely. Korkein oikeus toteaa, että pelastustoimen laiminlyöntinä arvioitava yleinen velvollisuus antaa tai hankkia apua ei muodosta sellaista vastuuasemaa, josta syntyisi myös velvollisuus estää ruumiinvamman syntyminen. Siltä osin kuin syytteessä on viitattu pahoinpitelynä A:n syyksi luettuun menettelyyn, Korkein oikeus toteaa, että A:n ei ole myöskään pahoinpitelyn osalta katsottu toiminnallaan saattaneen B:n avuttomaan tilaan. A:n syyksi pahoinpitelynä luetulla pään alueelle kohdistuneella lyönnillä tai buprenorfiini-laastareiden kaulalle siirtämisellä ei ole ollut syy-yhteyttä B:n tajuttomuuteen, jonka takia jalan amputaation aiheuttanut ruumiinvamma oli lopulta syntynyt.

32. Korkein oikeus katsoo, ettei A:lla ole ollut hänen ja B:n väliseen suhteeseen, toimintaansa tai muuhunkaan syyhyn nähden rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momenttiin perustuvaa erityistä oikeudellista velvollisuutta estää ruumiinvamman syntyminen. A ei siten ole huolimattomuudellaan aiheuttanut B:n ruumiinvammaa. Aihetta hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei siten tältä osin ole.

Rangaistusseuraamus

33. Korkein oikeus katsoo, että A:n syyksi luettavalla pelastustoimen laiminlyönnillä ei ole vaikutusta hovioikeuden hänelle tuomitsemaan yhteiseen vankeusrangaistukseen. Aihetta yhteisen vankeusrangaistuksen korottamiseen ei siten ole.

Vahingonkorvaus

Kärsimyskorvauksen arvioinnin lähtökohdat

34. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä: 1) jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu; 2) jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty; 3) jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu; 4) jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, 1–3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla.

35. Korvauksen perustana on se henkinen kärsimys, joka aiheutuu pykälässä mainitusta perus- tai ihmisoikeuden loukkaamisesta. Vahingonkorvauslaissa kärsimys merkitsee siten loukkauksen aiheuttamaa negatiivista muutosta uhrin tunnetilassa. Kärsimys ei välttämättä liity lainkaan loukatun terveydentilaan, eikä se lähtökohtaisesti aiheuta myöskään hoidon tarvetta. Kärsimyksen piiriin kuuluvat mielipaha, nöyryytys, pelko, suru ja viha (HE 167/2003 vp s. 54) ovat pykälässä tarkoitetun oikeudenloukkauksen yhteydessä normaaleja ja yleensä väistämättömiä tunteita. (KKO 2009:82, kohta 7.)

36. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 4 kohdan perustelujen (HE 167/2003 vp s. 58–59) mukaan sen soveltamisala on tarkoitettu suppeaksi. Korvaukseen oikeuttavan loukkauksen tulisi kohdistua nimenomaan loukatun ihmisarvoon eli hänelle ihmisenä ja yksilönä kuuluvaan arvoon ja koskemattomuuden suojaan. Loukkauksen tulee olla vakava ja tosiasialliselta merkitykseltään rinnastettavissa momentin 1–3 kohdassa mainittuihin henkilöön kohdistuviin loukkauksiin. Loukkauksen vakavuutta olisi arvioitava ennen muuta siltä kannalta, kuinka olennaisella tavalla teko loukkaa uhrin ihmisarvoa. Pelkästään loukkauksen tahallisuus ei merkitse loukkauksen vakavuutta. Arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota esimerkiksi loukkauksen laatuun, etenkin loukkauksen tekotavan raakuuteen, julmuuteen tai nöyryyttävyyteen.

37. Myös Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2012:74 (kohta 4) todennut, että mainitun 4 kohdan soveltamisala on tarkoitettu suppeaksi ja se laajentaa korvausvastuuta vain eräissä saman momentin 1–3 kohdissa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavissa erityistapauksissa.

38. Korkein oikeus on mainitun momentin 3 kohdan soveltamista koskevassa ratkaisussaan KKO 2009:46 (kohdat 6 ja 7) todennut, että kärsimyskorvauksen kannalta henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksen tilanteissa loukkauksen vakavuutta on arvioitava ennen muuta siltä kannalta, kuinka olennaisella tavalla teko loukkaa uhrin ihmisarvoa. Esimerkkeinä loukkauksen vakavuudesta on mainittu erityisen raaka, julma tai nöyryyttävä tekotapa. Arviossa on kiinnitettävä huomiota siihen, liittyykö henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaukseen jokin uhrin ihmisarvoa vakavasti loukkaava erityispiirre. Kokonaisarviossa merkitystä voidaan antaa myös teon vaikuttimille.

39. Korkein oikeus on lisäksi katsonut (KKO 2012:74, kohta 7), että säännöksen 3 kohdan nojalla oikeus korvaukseen kärsimyksestä on erityisesti törkeiden väkivaltarikosten uhreilla. Tapon yritystä tai törkeää pahoinpitelyä voidaan yleensä pitää vakavana henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksena (HE 167/2003 vp s. 58 ja KKO 2009:82, kohta 8). Ratkaisussa KKO 2019:48 (kohta 6) todetuin tavoin loukkauksen vakavuuden arviointi ei kuitenkaan ole suoraan sidoksissa teon rikosoikeudelliseen luonnehdintaan. Ratkaisun KKO 2021:82 (kohta 11) mukaan vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna henkilökohtaisen koskemattomuuden vakavana loukkauksena ei ole yleensä pidetty sellaista rikoslain 21 luvun 5 §:n mukaista pahoinpitelyä, josta ihmisarvoa vakavasti loukkaavat erityispiirteet puuttuvat.

40. Korkein oikeus toteaa, että pelastustoimen laiminlyönti on niin kutsuttu varsinainen laiminlyöntirikos, jossa rangaistavaa on avun antamatta tai hankkimatta jättäminen. Kun henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamista koskevissa tilanteissa kärsimyskorvaukseen ovat mainitun vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla lähtökohtaisesti oikeutettuja vain vakavien väkivaltarikosten uhrit, kärsimyskorvaus pelastustoimen laiminlyöntiin perustuen voi tulla kysymykseen vain poikkeuksellisesti. Avun antamatta tai hankkimatta jättämisen voidaan katsoa olevan yleensä avun tarpeessa olevan ihmisarvoa loukkaavaa, mutta kärsimyskorvauksen edellytyksenä oleva ihmisarvon vakava loukkaaminen edellyttää sitä, että pelastustoimen laiminlyöntinä arvioitavaan menettelyyn tulee liittyä jokin uhrin ihmisarvoa vakavasti loukkaava erityispiirre. Kokonaisarviossa merkitystä voidaan antaa myös teon vaikuttimille.

Arviointi tässä asiassa

41. Käräjäoikeus on pelastustoimen laiminlyönnin perusteella tuominnut A:n suorittamaan B:lle korvausta ihmisarvoon kohdistuneen vakavan loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 1 000 euroa. Hovioikeus on syytteen hylätessään vapauttanut A:n korvausvelvollisuudesta.

42. B oli menettänyt tajuntansa ilmeisesti päihteiden käytön seurauksena ja jäänyt makaamaan asuntonsa lattialle. A oli poistuttuaan B:n asunnolta palannut sinne uudestaan ja havainnut B:n makaavan edelleen tajuttomana lattialla, jolloin hän oli jättänyt hankkimatta apua. Korkein oikeus katsoo, ettei teko-olosuhteisiin liity avun tarpeessa ollutta B:tä halventavia piirteitä ja etteivät tapahtumaolosuhteet kokonaisuudessaan tue sitä, että kysymys olisi kärsimyskorvaukseen oikeuttavasta menettelystä. A:n motiiveihin siltä osin kuin hän on jättänyt hankkimatta apua B:lle ei ole väitetty liittyneen muutoinkaan sellaista, jolla olisi merkitystä kokonaisarviossa kärsimyskorvausta puoltavana seikkana.

43. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että pelastustoimen laiminlyönti tämän tapauksen olosuhteissa ei ole merkinnyt sitä, että avun tarpeessa olleen B:n ihmisarvoa olisi vakavasti loukattu siten kuin vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 4 kohdassa edellytetään. Näin ollen vaatimus kärsimyksen korvaamisesta on hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A:n syyksi luetaan kohdassa 18 käräjäoikeuden hänen syykseen lukema pelastustoimen laiminlyönti (tekoaika 9.10.2019).

A tuomitaan kohdan 18 pelastustoimen laiminlyönnistä sekä muista hänen syykseen kohdissa 2–15, 17 ja 25–26 luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden vankeusrangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Huovila, Lena Engstrand (eri mieltä), Mika Ilveskero (eri mieltä), Timo Ojala (eri mieltä) ja Pasi Pölönen (eri mieltä). Esittelijä Pauliina Ratilainen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Ratilainen: Esittelijän mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen perustelujen kohtien 1–41 osalta. Kärsimyskorvauksen osalta esittelijä ehdotti, että Korkein oikeus lausuisi perusteluinaan ja lopputuloksenaan kohdan 41 jälkeen seuraavaa:

Edellä todetuin tavoin lain perustelujen mukaan kärsimyksen korvaamista koskevan vahingonkorvauslain säännöksen soveltamisala on tarkoitettu suppeaksi. Toisaalta säännös ei sanamuotonsa mukaan edellytä, että loukkaus olisi aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, mikä itsessään mahdollistaa säännöksen soveltamisen joustavasti erilaisissa tilanteissa. Korvaukseen oikeuttavan loukkauksen tulisi kohdistua nimenomaan loukatun ihmisarvoon eli hänelle ihmisenä ja yksilönä kuuluvaan arvoon ja koskemattomuuden suojaan. Kärsimyksen korvauksen perusteena ja tavoitteena on loukatun ihmisarvolle ja itsetunnolle aiheutuneen loukkauksen hyvittäminen. Lailla turvattu oikeus kärsimyskorvaukseen ilmentää myös yleisemmin tekoon kohdistettavaa yhteiskunnan moite-elementtiä ja sen vahvistamista, että loukatulla on oikeus moraalisen hyvityksen saamiseen (ks. HE 167/2003 vp s. 21 ja 58–60.)

Teko on tapahtunut B:n kotona, jonne A on saapunut uudelleen sen jälkeen, kun B oli menettänyt tajuntansa. A on havainnut B:n makaavan edelleen tajuttomana lattialla, jolloin hän oli jättänyt hankkimatta tälle apua. Vaikka A:ta ei ole asiassa tuomittu vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittamasta vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää loukkaavasta teosta, voidaan A:n saapuminen B:n asuntoon ottaa erityispiirteenä huomioon arvioitaessa, onko A:n menettely ollut vakavaa ja tosiasialliselta merkitykseltään rinnastettavissa momentin 1–3 kohdassa mainittuihin henkilöön kohdistuviin loukkauksiin. A on palannut B:n asuntoon tarkoituksenaan B:n omaisuuden anastaminen. Tälle teon vaikuttimelle on annettava merkitystä kokonaisarviossa.

B on ollut tiedottomana yksin kotonaan, joten A on ollut käytännössä ainoa henkilö, joka on voinut hankkia B:lle tämän tarvitsemaa apua.

Korkein oikeus katsonee, että edellä todetut seikat korostavat A:n laiminlyönnin vakavuutta ja ilmeisen välinpitämätöntä suhtautumista B:n ihmisarvoa kohtaan. Pelastustoimen laiminlyönti on loukannut avun tarpeessa olleen B:n ihmisarvoa vakavasti. Perusteet kärsimyskorvauksen tuomitsemiselle ovat siten olemassa.

Korkein oikeus hyväksynee käräjäoikeuden ratkaisun A:n B:lle syytekohdan 18 syyksilukemisen perusteella maksettavan korvauksen määrän osalta. Näin ollen A:n vahingonkorvausvelvollisuus B:lle syytekohdan 18 rikoksen osalta ihmisarvoon kohdistuneen vakavan loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä tuomitusta 1 000 euron korvauksesta jätettäneen käräjäoikeuden tuomion varaan.

Oikeusneuvos Pölönen: Hyväksyn esittelijän mietinnön.

Oikeusneuvos Ojala: Olen eri mieltä Korkeimman oikeuden ratkaisun lopputuloksesta pelastustoimen laiminlyöntiä koskevan syytteen osalta. Lausun tältä osin perustelujen kohtien 10–23 sijasta seuraavan.

Pelastustoimen laiminlyönnin ja pahoinpitelyn välinen suhde

A:n syyksi on syytekohdassa 8 luettu tältä osin pysyväksi jääneellä hovioikeuden tuomiolla B:hen kohdistunut pahoinpitely. Syyksilukemisen mukaan A oli lyönyt B:tä pään alueelle ja vahingoittanut B:n terveyttä teippaamalla tämän kaulalle kaksi buprenorfiinia sisältänyttä laastaria.

Asiassa on selvää, että B oli jäänyt tajuttomana makaamaan asuntonsa lattialle ja maannut oikean alaraajansa päällä ennen avun saamista niin kauan, että alaraajaan oli tullut lihaskuolio ja alaraaja oli jouduttu amputoimaan säären tasolta. A on pahoinpitelynä syyksi luettuna menettelynä B:n tajuttomuuden aikana vahingoittanut tämän terveyttä laittamalla B:n kaulalle kaksi buprenorfiinia sisältänyttä laastaria. Tästä osin pahoinpitelyn kanssa samanaikaisesta tapahtumainkulusta A:lle on vaadittu rangaistusta myös pelastustoimen laiminlyöntiä koskevassa syytekohdassa 18.

Pelastustoimen laiminlyöntiä koskeva rikoslain 21 luvun 15 §:n rangaistussäännös asettaa yleiseksi kansalaisvelvollisuudeksi luonnehditun auttamisvelvollisuuden jokaiselle, joka tietää toisen olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2024:55 (kohta 13 ja siinä viitatut ratkaisut) ilmenevällä tavalla jälkiteon mahdollisen rankaisemattomuuden arvioinnissa huomiota tulee kiinnittää erityisesti siihen, eroavatko asianomaisilla rangaistussäännöksillä suojattavat edut toisistaan, liittyykö jälkiteko päärikokseen säännönmukaisesti tai elimellisesti, peittävätkö tunnusmerkistöt ainakin osittain toisensa ja täyttyvätkö rikokset eri toimilla ja eri ajankohtina sekä tuleeko jälkitekoon sisältyvä oikeudenloukkaus riittävästi huomioiduksi päätekoa koskevan rangaistussäännöksen yhteydessä.

Yleisenä rikosoikeudellisena lähtökohtana on, että esimerkiksi tahalliseen henki- tai pahoinpitelyrikokseen syyllistynyttä ei tuomita erikseen pelastustoimen laiminlyönnistä. Tämä perustuu siihen, että pelastustoimen laiminlyönti niin sanottuna jälkitekona sisältyy vakavammin rangaistavaan päärikokseen.

Kuten perustelujen kohdassa 13 on todettu, B:n avun tarve on johtunut äkillisestä tajunnanmenetyksestä ja pitkään jatkuneesta tiedottomuudesta johtuneesta vakavasta terveyden vaarasta. Kuten hovioikeuden ratkaisusta ilmenee, asiassa on jäänyt epäselväksi, mistä tajuttomuus on alun perin aiheutunut. Selvänä voidaan kuitenkin pitää, että tajuttomuus ei ole aiheutunut A:n B:n päähän kohdistamasta lyönnistä. Tajuttomuus ei ole ollut seurausta myöskään siitä, että A oli siirtänyt buprenorfiini-laastareita B:n kaulalle, koska tämä oli tapahtunut sen jälkeen, kun B oli ollut jo jonkin aikaa tajuttomana. Kuitenkin asiassa on katsottu selvitetyksi, että A oli laastareiden siirtämisellä B:n kaulalle pyrkinyt jatkamaan B:n tajuttomuutta. Kun tässä tapauksessa A:n on katsottu laastareiden kaulalle siirtämisellä syyllistyneen pahoinpitelyyn ja todettu pyrkineen jatkamaan B:n tajuttomuutta ja kun A oli suorittanut tämän pahoinpitelyteon siinä vaiheessa, jolloin B oli ollut jo jonkin aikaa tajuttomana ja avun tarpeessa, A:n teon moitittavuus on tullut kokonaisuudessaan arvioiduksi pahoinpitelyn yhteydessä ja pelastustoimen laiminlyönnissä on kysymys tähän menettelyyn nähden sellaisesta jälkiteosta, josta ei tule erikseen rangaista.

Itsekriminointisuoja ja oman rikoksen ilmiantaminen

Korkeimman oikeuden tuomiossa on katsottu A:n menettelyn tulevan rangaistavaksi pelastustoimen laiminlyöntinä. Tähän nähden totean itsekriminointisuojan osalta seuraavan.

Korkein oikeus on katsonut, että kun syytetyllä on itsekriminointisuojan tarkoittama oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen, jo johdonmukaisuus edellyttää, ettei kenelläkään ole velvollisuutta ilmiantaa itseään tekemästään rikoksesta. Oikeutta olla ilmiantamatta itseään rikoksesta on pidettävä niin keskeisesti oikeusjärjestykseemme kuuluvana periaatteena, että sen on katsottava sisältyvän itsekriminointisuojan osana myös perustuslain 21 §:ssä taatun oikeusturvan piiriin. (KKO 2014:67, kohta 9 ja KKO 2024:39, kohta 14.)

Katson, että vakavan terveyden vaaran välttäminen pitkään jatkuneen tajuttomuuden vuoksi olisi nyt käsillä olevassa tilanteessa edellyttänyt lähtökohtaisesti terveydenhuollon ammattilaisen antamaa apua ja siten soittamista hätäkeskukseen. Tähän nähden on selvää, että A olisi ainakin itse hätäkeskukseen ilmoittamalla ja tällä tavoin pelastustointa koskevan velvollisuutensa täyttäessään tosiasiallisesti tullut samalla esittäneeksi hätäkeskukselle selvityksen syyllistymisestään B:hen kohdistamaansa pahoinpitelyrikokseen. Näistä syistä katson, että A:n laiminlyöntiä hankkia apua ei kysymyksessä olevan tapauksen olosuhteissa voida myöskään itsekriminointisuojaa koskevista syistä lukea hänen syykseen pelastustoimen laiminlyöntinä.

Lopputulos

Edellä lausumillani perusteilla katson, että syyte pelastustoimen laiminlyönnistä tulee hylätä eikä asiassa siten tältä osin ole aihetta hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen. Äänestyksen lopputulokseen nähden velvollisena lausumaan rangaistuksesta ja kärsimyskorvauksesta ilmoitan olevani näiltä osin Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla.

Oikeusneuvos Ilveskero: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Pölönen.

Oikeusneuvos Engstrand: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Ojala muilta kuin itsekriminointisuojaa koskevilta osin. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla katson, ettei itsekriminointisuoja olisi estänyt lukemasta pelastustoimen laiminlyöntiä A:n syyksi.