KKO:2020:65

L avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta 7 § 2 momentti, 8 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kemi-Tornion käräjäoikeuden tuomio 2.2.2018 nro 18/467 ja Rovaniemen hovioikeuden tuomio 24.4.2019 nro 147 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Kirsi Erkkilä ja hovioikeudessa hovioikeudenlaamanni Teija Unkila, hovioikeudenneuvos Virve Salo (eri mieltä) ja asessori Meriel Koppström.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin.

A vaati ensisijaisesti, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan. Toissijaisesti A vaati hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että hyvityksen määräksi vahvistetaan 12 823,37 euroa.

B vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja pesänjakajan ratkaisu

1. A ja B ovat olleet noin kahden vuoden kolmen kuukauden ajan avoliitossa, joka on päättynyt eroon 24.1.2016. Avopuolisoilla on yhteinen vuonna 2015 syntynyt lapsi. Ennen avoliittoa A oli asunut entisen aviopuolisonsa kanssa puoliksi omistamallaan kiinteistöllä sijaitsevassa omakotitalossa. A ja B ovat yhteiselämää aloittaessaan sopineet, että B ostaa A:n entisen aviopuolison osuuden kiinteistöstä, jota on ollut tarkoitus käyttää A:n ja B:n yhteisenä kotina. B on 2.4.2014 päivätyllä kauppakirjalla ostanut kyseisen osuuden 128 805,50 euron kauppahinnalla. Ennen kauppaa A ja B ovat ottaneet yhteisen 180 000 euron pankkilainan, jolla on maksettu B:n ostaman osuuden kauppahinta, A:n jäljellä ollut asuntolaina 26 805,50 euroa ja kiinteistöön kuuluvan omakotitalon avoliiton aikaisia korjauskuluja 24 389 euroa.

2. A ja B ovat lyhentäneet pankkilainaa yhtä suurin osuuksin niin, että sitä on omaisuuden erottelun yhteydessä tapahtuneeseen kiinteistön myyntiin mennessä ollut jäljellä 167 643,30 euroa. Kiinteistön myyntihinta on ollut 200 000 euroa, josta määrästä on maksettu jäljellä ollut lainan määrä, myyntikulut 6 710 euroa ja omaisuuden erottelua varten määrätyn pesänjakajan palkkio 10 456,94 euroa. Näiden erien jälkeen kauppahinnasta on jäänyt jäljelle 15 189,76 euroa.

3. A on omaisuuden erottelussa muun ohella vaatinut, että B velvoitetaan suorittamaan hänelle avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain (avoliittolaki) 8 §:ssä tarkoitettuna hyvityksenä se osa osapuolten yhteisesti omistaman tilan myynnistä saadusta kauppahinnasta, joka jäi jäljelle, kun siitä oli suoritettu osapuolten yhteinen asuntolaina ja myyntikulut sekä lisäksi rahaa niin, että hyvityksen määrä on yhteensä 51 000 euroa. B on kiistänyt hyvitystä koskevan vaatimuksen ja vaatinut, että kiinteistön kauppahinnasta myyntikulujen jälkeen jäljelle jäänyt osuus jaetaan osapuolten kesken heidän omistusosuuksiensa mukaisesti.

4. Pesänjakaja on 14.12.2016 velvoittanut B:n suorittamaan A:lle hyvityksenä vaaditun määrän. Pesänjakaja on todennut, että A on sijoittanut varoja B:n omistamaan omaisuuteen eli puoliosaan kiinteistöstä maksamalla sen kauppahinnasta 38 805,50 euroa sekä B:n osuuden kiinteistöön kohdistuneista remonttikustannuksista eli 12 194,50 euroa. Hyvityksestä on suoritettu omaisuuden erottelun yhteydessä se osa, joka osapuolten yhteisestä omaisuudesta jäi jäljelle jakokustannusten maksamisen jälkeen. Näin lasketusta yhteisen omaisuuden säästöstä laskettu B:n osuus 7 594,90 euroa on suoritettu A:lle hyvityksenä ja loppuosa hyvityksestä eli 43 405,11 euroa viivästyskorkoineen B on velvoitettu suorittamaan A:lle rahana.

Moitekanne ja alempien oikeuksien ratkaisut

5. B on pesänjakajan päätöstä koskevassa moitekanteessaan ensisijaisesti vaatinut, että pesänjakajan tekemä omaisuuden erottelu kumotaan siltä osin kuin hänet oli määrätty maksamaan A:lle omista varoistaan hyvitystä 43 405,11 euroa tai että hyvitys sovitellaan nollaan. Toissijaisesti B on vaatinut, että pesänjakajan tekemää omaisuuden erottelua muutetaan siten, että hyvityksen määräksi vahvistetaan 7 594,89 euroa.

6. Käräjäoikeus on hylännyt kanteen. Käräjäoikeus on todennut, että A oli sijoittanut B:n kanssa yhdessä lainaamiaan varoja B:n puoliosuuteen kiinteistöstä sen kauppahinnan 128 805,50 euron ja B:n lainaosuuden 90 000 euron erotusta vastaavan määrän 38 805,50 euroa. A oli suorittanut omalla lainaosuudellaan kokonaan myös B:n osuuden omakotitalon remontista eli 12 194,50 euroa. Kun B ei ollut edes väittänyt saaneensa sanottua varojen sijoitusta A:lta lahjana eikä asiassa ollut esitetty näyttöä siitä, että A olisi muutoinkaan vastikkeetta halunnut luovuttaa varojaan B:lle, A:n lainaosuudellaan tekemää varojen sijoitusta B:n omistamaan puoliosaan kiinteistöstä oli pidettävä avoliittolain 8 §:n tarkoittamana panoksena yhteistalouden hyväksi. Mikäli B olisi ottanut tarvittavan lainan yksin omiin nimiinsä, hänelle olisi jäänyt velkaa kiinteistöstä sen myymisen jälkeen, toisin kuin oli tapahtunut. Käräjäoikeus on katsonut, että A:n antama panos oli auttanut B:tä säilyttämään omaisuuttaan.

7. Käräjäoikeus on katsonut, että avoliiton jatkuessa A olisi saanut kiinteistön käytöstä vastiketta omistusosuutensa ylittävälle rahoituspanokselleen. Avoliiton päätyttyä A oli muuttanut pois kiinteistöltä. Verrattuaan A:n avoeron jälkeistä varallisuusasemaa aikaan ennen kiinteistöosuuden kauppaa ja yhteisen pankkilainan ottamista käräjäoikeus on todennut, että ilman hyvitystä B olisi saanut perusteetonta etua A:n kustannuksella. Lisäksi käräjäoikeus on katsonut, että hyvityksen sovittelemiselle ei ollut perusteita.

8. Hovioikeus on muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ja vapauttanut B:n velvollisuudesta maksaa A:lle rahana maksettavaa 43 405,11 euron suuruista hyvitysosuutta. Hyvityksen määräksi on vahvistettu kiinteistön kauppahinnasta pesänjakajan palkkio-osuus vähennettynä B:lle tullut määrä 7 594,89 euroa. Hovioikeuden mukaan A:n panoksen voitiin katsoa kartuttaneen tai säilyttäneen B:n omaisuutta avoliittolaissa tarkoitetulla tavalla A:n kustannuksella ainoastaan siltä osin kuin kiinteistön myynnistä pesänjakajan palkkiolla vähennettynä on jäänyt rahavaroja B:lle tämän omistusosuutta vastaavasti. Hovioikeus on antanut tässä arvioinnissa merkitystä B:n varallisuusoloille kiinteistön omistamisen osalta ennen ja jälkeen avoliiton purkautumisen ja ottaen erityisesti huomioon sen, että kiinteistön arvo oli lyhyessä ajassa laskenut ja että B:lle ei ollut jäänyt avoeron jälkeen lainkaan omaisuutta.

Kysymyksenasettelu

9. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen perusteella kysymys siitä, onko avoliittolain 8 §:ään perustuvan hyvityksen määrää korotettava käräjäoikeuden tuomitsemin tavoin A:n koko sijoituspanosta vastaavaan määrään ja jollei tähän suostuta, onko hyvitys ainakin vahvistettava ilman, että pesänjakajan palkkiota ensin vähennetään B:lle jäävää omaisuuden säästöä määritettäessä. Jos hyvityksen määrää korotetaan, B:n vaatimuksesta on lisäksi arvioitava sitä, onko hyvitystä soviteltava.

Sovellettava säännös ja sen tausta

10. Avoliittolain 8 §:n 1 momentin mukaan avopuolisolla on oikeus hyvitykseen, jos hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella. Pykälän 2 momentin mukaan yhteistalouden hyväksi annetuksi panokseksi katsotaan: 1) työ yhteisen talouden tai toisen avopuolison omistaman omaisuuden hyväksi; 2) varojen käyttö yhteiseen talouteen; 3) varojen sijoitus toisen avopuolison omistamaan omaisuuteen; tai 4) muu näihin verrattava toiminta. Pykälän 3 momentissa säädetään, että oikeutta hyvitykseen ei ole, jos yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta koitunut perusteeton etu on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen.

11. Avoliittolain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 37/2010 vp s. 13 –14) mukaan tavoitteena on ollut luoda säännökset avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta avoliiton päättyessä. Säännöksillä on pyritty edistämään oikeudenmukaisen lopputuloksen toteutumista omaisuuden erottelussa ottaen huomioon avopuolisoiden välillä avoliiton aikana vallinnut taloudellinen yhteisyys. Ehdotuksen lähtökohtana on ollut, että kumpikin avopuoliso pitää oman omaisuutensa avoliiton aikana sekä sen jälkeen.

12. Hallituksen esityksessä on todettu, että toimivassa yhteistalouteen perustuvassa parisuhteessa molemmat avopuolisot työskentelevät tasaveroisesti yhteisen talouden hyväksi kykyjensä mukaan. Jos toinen avopuoliso on kuitenkin työskennellyt tai panostanut varallisuudellaan yhteistalouden hyväksi siten, että hän on toimillaan kartuttanut tai auttanut säilyttämään toisen avopuolison omaisuutta, tilanne voi johtaa perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella omaisuutta eroteltaessa avoliiton päättyessä. Ehdotuksen mukaan avopuoliso voi tällaisessa tilanteessa vaatia hyvitystä antamastaan panoksesta (HE s. 14 –15). Yhteistalouteen panostaminen sinällään ei riitä oikeuttamaan hyvitykseen, vaan panoksen tulee olla sen kaltainen, että se johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella omaisuutta eroteltaessa ilman hyvitystä. Hyvitykseen ei oikeuttaisi sellainen yhteistalouden hyväksi annettu panos, joka johtaa avoliiton päättyessä omaisuuden jakoon panosten mukaisessa suhteessa (HE s. 22). Panos voi yhtä hyvin olla niin työnä kuin taloudellisena sijoituksenakin annettu panostus yhteiseen tai toisen avopuolison talouteen. Omaan omaisuuteen sijoitettu työ tai varallisuus ei ole panos yhteisen talouden hyväksi. Hyvityksen määrä perustuu kokonaisvaltaiseen harkintaan puolisoiden panostuksesta. Hyvityksen määrän ei tarvitse perustua esimerkiksi tarkkoihin euromääriin, vaan hyvitystä määrättäessä otetaan huomioon omaisuuden omistussuhteet, avoliiton aikainen panos yhteistalouteen, panoksen vaikutus omaisuuden säilymiseen ja karttumiseen sekä muut puolisoiden talouteen vaikuttavat seikat (HE s. 23).

13. Lakivaliokunta on mietinnössään (LaVM 23/2010 vp s. 3) lausunut, että hallituksen esityksessä on pitkälti kyse nykyisen avopuolisoita koskevan varallisuusoikeudellisen oikeustilan kirjaamisesta lakiin. Mietinnön mukaan lähtökohtana on jatkossakin, että kumpikin avopuoliso pitää niin avoliiton aikana kuin sen jälkeenkin oman omaisuutensa. Lisäksi lain tasolla nimenomaisesti mahdollistetaan avopuolison yhteistalouden hyväksi antaman panoksen hyvittäminen avoliiton päättyessä nykyisten yleisten siviilioikeudellisten periaatteiden ja oikeuskäytännön mukaisesti.

14. Korkein oikeus toteaa, että avoliiton päättymiseen liittyviä korvauskysymyksiä on ennen avoliittolain säätämistä ratkaistu lähinnä perusteettoman edun palautusta koskevan yleisen siviilioikeudellisen periaatteen nojalla. Korvausta on määrätty maksettavaksi esimerkiksi avopuolison toisen avopuolison omaisuuteen kohdistamasta työpanoksesta (KKO 1988:27), avopuolison toisen avopuolison omaisuuteen sijoittamista varoista (KKO 1988:28) sekä avopuolison perheen elatukseen käyttämien ansiotulojen sekä kotityön muodossa antamasta panoksesta toisen avopuolison omaisuuden kartuttamiseen (KKO 1993:168).

15. Edunpalautuksen tarkoittamana etuna on voitu pitää paitsi uuden varallisuusarvon saamista myös velkojen tai rasitusten kaventumista. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 1950 II 380 perusteeton etu on ilmennyt siten, että vasta syntymässä ollut velka syntyi määrältään pienempänä (ks. myös esim. KKO 1931 I 43, KKO 1979 II 134 ja 1984 II 6).

Yhteistalouden hyväksi annettu panos

16. B on väittänyt, että hän oli A:n ehdottamin tavoin suostunut ostamaan A:n entisen puolison osuuden kiinteistöstä sillä ehdolla, että hän saa puoliosuuden kiinteistöstä omistukseensa siitä huolimatta, että hänen rahoituspanoksensa ei kata hänen osuuttaan kauppahinnasta vaan vain puolet otetusta velasta. B on katsonut, että järjestelyssä on ollut kyse sopimuksesta ja lahjanluonteisesta oikeustoimesta. A on kiistänyt lahjoitustarkoituksen ja ilmoittanut antaneensa panoksen yhteistalouden hyväksi siinä uskossa ja tarkoituksessa, että yhteiselämä tulee kestämään loppuelämän.

17. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin näyttämättä jääneen, että kysymyksessä olisi ollut lahja. Näyttämättä on jäänyt sekin, että A ja B olisivat sopineet siitä, että A rahoittaa B:n puoliosuuden kauppahintaa ja tämän osuutta remonttikustannuksista avoliiton tulevasta kestosta riippumatta. B:n on päinvastoin täytynyt ottaa huomioon se lähtökohta, että tämänkaltainen yhteiseen talouteen kohdistuva rahoituspanos tehdään siinä tarkoituksessa, että yhteiselämä jatkuu. B ei ole edes väittänyt tulleensa tässä suhteessa erehdytetyksi tai pakotetuksi niin, että A:n menettelyn tarkoitusta olisi arvioitava toisin.

18. A on edellä kuvatuin tavoin sitoutunut avopuolisoiden yhdessä ottamaan 180 000 euron pankkilainaan. Pankkilainaa on käytetty A:n itsensä hyväksi siten, että sillä on maksettu hänen aikaisempi asuntolainansa ja A:n omistusosuutta kiinteistöstä vastaava puoliosuus omakotitalon remonttikustannuksista, määriltään yhteensä 39 000 euroa. Loppuosa lainasta on käytetty B:n ostaman kiinteistöosuuden kauppahinnan maksamiseen ja B:n puoliosuuteen sanotuista remonttikustannuksista. Sanotusta 180 000 euron lainasta on käytetty siten B:n hyödyksi yhteensä 141 000 euroa eli 51 000 euroa enemmän kuin A:n hyödyksi.

19. Korkein oikeus katsoo A:n antaneen yhteistalouden hyväksi avoliittolain 8 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetun panoksen B:n omistamaan omaisuuteen sitoutumalla edellä kuvatuin tavoin yhteisvastuulliseen velkaan. Panoksen suuruutta määriteltäessä johtoa voidaan hakea yhteisvelallisen takautumisoikeudesta, josta säädetään velkakirjalain 2 §:n 2 momentissa. Jos jakoperusteesta ei ole sovittu, vakiintuneesti on katsottu, että velallisten keskinäisessä suhteessa velkavastuu jakautuu esimerkiksi sen mukaan, kuinka suuren osan vastikkeesta kukin velallinen on saanut (ks. esim. ehdotus velkakirjalaiksi, KomM 1936:1 s. 34 ja Olli Norros, Velvoiteoikeus, 2018 s. 365).

20. Korkein oikeus on antanut ennen avoliittolain voimaan tuloa ratkaisun KKO 2010:66, joka koskee saamisen vanhentumista. Kyseisessä tapauksessa avopuolisot olivat ostaneet omakotitalokiinteistön yhteiseksi asunnokseen. Toinen avopuolisoista oli rahoittanut kauppahinnasta 94 prosenttia ja toinen kuusi prosenttia. Ensin mainitun puolison tarkoituksena ei ollut ollut kauppahinnan maksutilanteessa lahjoittaa varojaan toiselle avopuolisolle. Korkein oikeus on asian taustaksi todennut (kohta 2), että kauppahintasuoritus oli siten ollut puolisoiden keskinäisessä suhteessa perusteeton ja enemmän suorittaneelle avopuolisolle oli tällä perusteella syntynyt varojen palautusta koskeva saaminen edun saaneelta avopuolisolta.

21. Korkein oikeus katsoo, että panoksen suuruus on lopullisesti määräytynyt sen mukaan, kuinka paljon A on maksanut B:n hyväksi käytettyä velkaosuutta takaisin pankille. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa kumpikin avopuoliso on lyhentänyt velkaa yhtä suurin osuuksin ja kiinteistön tultua realisoiduksi kummankin omistusosuuden mukainen osuus kauppahinnasta on käytetty velan maksuun.

22. Yhteisen velan pääomaa on lyhennetty yhteensä 12 356,70 euroa. Kun lasketaan avopuolisoiden hyväksi velasta käytettyjä osuuksia, A:n maksaman osuuden suuruus olisi edellä kohdassa 18 mainituista määristä johdettavan suhdeluvun 39/180 mukaisesti ollut 2 677,28 euroa ja B:n osuus suhdeluvun 141/180 mukaisesti 9 679,42 euroa. A on siten lyhentänyt yhteistä velkaa 3 501,07 euroa yli tällä tavoin määritellyn osuutensa. Sanottu määrä on kohdistunut B:n edellä mainituin perustein hyväkseen saamaan lainaosuuteen.

23. Vastaavalla tavalla laskettu A:n osuus kiinteistöä realisoitaessa maksamatta olleesta yhteisvastuullisesta pankkilainasta 167 643,30 eurosta on ollut 36 322,72 euroa. A:n kiinteistöosuuteen kohdistuvasta, myyntikustannuksilla vähennetystä myyntihinnasta on edellä mainitun 36 322,72 euron lisäksi käytetty lainan maksuun 47 498,93 euroa. Tämä viimeksi mainittu määrä on kohdistunut B:n edellä mainituin perustein hyväkseen saamaan lainaosuuteen.

24. A:n yhteistalouden hyväksi suorittaman panoksen määrä on edellä selostettujen B:n eduksi laskettavien lainanlyhennysten summa eli yhteensä 51 000 euroa.

Omaisuuden karttumista tai säilymistä koskeva arviointi

25. Asiassa on tämän jälkeen tarkasteltava, onko panos avoliittolain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään omaisuuttaan niin, että yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella.

26. Hovioikeus on oikeuskirjallisuuden kannanottoihin viitaten lausunut perusteluissaan, että A:n panoksen voidaan katsoa kartuttaneen tai säilyttäneen B:n omaisuutta avoliittolaissa tarkoitetulla tavalla A:n kustannuksella ainoastaan siltä osin kuin kiinteistön myynnistä on jäänyt rahavaroja B:lle tämän omistusosuutta vastaavasti. A on valituksessaan vaatinut koko antamansa panoksen palauttamista hyvityksenä katsoen, että B oli A:n panoksen perusteella saanut vastaavan suuruisen perusteettoman edun siten, että B oli välttynyt vastaavan suuruiselta velkavastuulta kiinteistöosuuttaan hankittaessa ja talon korjauksia kustannettaessa.

27. Korkein oikeus toteaa, että avoliittolain 8 §:n 1 momentin sanamuoto on tulkinnanvarainen sen suhteen, onko hyvityksen edellytyksiä ja määrää arvioitaessa annettava merkitystä sille, kuinka edun saaneen avopuolison omistaman omaisuuden nettomäärä on avoliiton aikana kehittynyt, ja rajoittuuko hyvityksen enimmäismäärä avopuolisolle erottelussa tulevan omaisuuden määrään. Sanamuoto ei estä sellaista tulkintaa, jonka mukaan hyvitystä voidaan määrätä, vaikka avopuolisolle erottelussa tulevan omaisuuden arvo alittaa hyvityksen määrän tai omaisuutta ei ole lainkaan. Edellytyksenä on tällöinkin, että toisen avopuolison antama panos on avoliiton aikana myötävaikuttanut toisen avopuolison omaisuuden karttumiseen tai säilymiseen. Lain esitöissä näihin kysymyksiin ei ole otettu nimenomaista kantaa.

28. Sen tulkinnan puolesta, että hyvitysmäärä rajoittuisi avopuolisolle erottelussa tulevan omaisuuden määrään, puhuu jossain määrin lain sanamuoto. Toisen avopuolison antaman panoksen tuottama perusteeton etu on hyvityssäännöksessä kytketty nimenomaan yhteistalouden purkamiseen omistussuhteiden perusteella eli ikään kuin omaisuuden erottelun lopputulokseen. Tämän tulkinnan mukaan hyvityksen määräämisen edellytykset eivät täyttyisi, jos erottelussa tulevan omaisuuden arvo alittaisi hyvityksen määrän tai jos avopuoliso olisi varaton. Myös oikeuskirjallisuudessa on esitetty kannanottoja, jotka puhuvat tämän suuntaisen tulkinnan puolesta (ks. Urpo Kangas, Perhe- ja jäämistöoikeuden perusteet, 2019, s. 440 ja Perhevarallisuusoikeus, 2018, s. 302–303).

29. Toisen suuntaista tulkintaa voidaan puolestaan perustella sillä avoliittolain esitöissäkin esitetyllä kannalla, jonka mukaan yhteistalouteen panostaneen osapuolen mahdollisuus saada korvausta yhtäältä avoliittolain hyvityssäännöksen ja toisaalta perusteettoman edun palautusta koskevan yleisen siviilioikeudellisen periaatteen nojalla pitäisi olla mahdollisimman yhtenäistä. Edellä todetuin tavoin avoliittolain hyvitystä koskevan sääntelyn taustalla on lakia edeltänyt perusteettoman edun palautusta koskenut oikeuskäytäntö (ks. KKO 2018:5, kohta 4).

30. Perusteettoman edun palautus ei pääsääntöisesti esty sellaisissakaan tapauksissa, joissa edunsaaja on hyvässä uskossa pitkänkin ajan kuluessa ottanut vastaan perusteetta saamansa suorituserät ja kuluttanut ne ennen edunpalautusvaatimuksen esittämistä. Tämäntyyppisissä tilanteissa palautusvelan alentaminen voi oikeuskäytännön ja -kirjallisuuden perusteella kuitenkin olla kohtuussyistä mahdollista (ks. KKO 1972 I 1, 1983 II 174 ja KKO 1986 II 126 sekä esimerkiksi Erkki Aurejärvi – Mika Hemmo, Velvoiteoikeuden oppikirja, 2007, s. 206–207 ja Olli Norros, Velvoiteoikeus, 2018 s. 146).

31. Korkein oikeus toteaa, että yhdenvertaisen kohtelun periaate puoltaa avoliittolain 8 §:n hyvityssäännöksen tulkitsemista siten, että säännöksen soveltaminen vastaa mahdollisimman pitkälle perusteettoman edun palautusta koskevia vakiintuneita tulkintoja ja oikeuskäytäntöä eikä ainakaan ole ristiriidassa niiden kanssa, elleivät avoliittolain soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa esiin tulevat erityispiirteet muuta edellytä.

32. Korkein oikeus katsoo, että yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella ottamatta huomioon avopuolisoiden henkilökohtaisen varallisuuden arvoa sekä yhteisten velkasitoumusten laskennallisia osuuksia, voi johtaa hyvitettävän perusteettoman edun saamiseen toisen osapuolen kustannuksella. Näin on siltäkin osin kuin toisen avopuolison yhteistalouteen sijoittama panos ylittää edun saaneen avopuolison hyväksi erottelussa tulevan omaisuuden määrän. Kun A:n antama edellä mainittu panos on avoliiton aikana osaltaan auttanut B:tä hankkimaan omistukseensa osuuden kiinteistöstä ja korjauttamaan sitä, pelkästään se seikka, että B:lle on kiinteistön myynnistä jäänyt rahavaroja panoksen määrää vähemmän, ei estä hovioikeuden ratkaisusta ilmenevää suuremman hyvityksen tuomitsemista, jos muut avoliittolain 8 §:n edellytykset täyttyvät.

Perusteeton etu ja hyötyminen toisen kustannuksella

33. Avoliittolain 8 §:n 1 momentin säännöksessä ei tarkemmin määritellä, milloin toiselle syntynyttä etua on pidettävä perusteettomana. Esitöistä ilmenevin tavoin johtoa voidaan hakea yleistä perusteettoman edun periaatetta koskevasta käytännöstä. Avoliiton purkautumistapauksissa edun perusteettomuutta arvioidaan yleensä siitä lähtökohdasta, että yhteiselämää ja sen jatkumista silmällä pitäen tehty varallisuudensiirto on myöhemmin osoittautunut tarkoitustaan vastaamattomaksi. Avoliittolain tarkoittamaan perusteettomuusarviointiin ja hyötymiseen toisen avopuolison kustannuksella liittyy kuitenkin erityispiirteitä, joiden vuoksi omistussuhteiden mukaan tapahtuva omaisuuden erittely ei välttämättä johda oikeudenmukaiseen lopputulokseen. Näitä erityispiirteitä ovat muun muassa se, että varallisuuden kartuttaminen on voinut ajoittua tavanomaisia varallisuusoikeudellisia oikeussuhteita pidemmälle ajanjaksolle ja myös, että toinen avopuoliso on voinut muutoin kuin rahallisesti, esimerkiksi koti- ja hoivatyötä tekemällä, antaa oman panoksensa yhteiseen talouteen.

34. Korkein oikeus on ennen avoliittolain säätämistä annetuissa edunpalautusratkaisuissaan KKO 1998:7 ja KKO 2010:66 arvioinut edun perusteettomuutta. Ensin mainitussa ratkaisussa Korkein oikeus on katsonut, että tilan yhteisomistaja A oli toiminnallaan kohottanut tilan arvoa toiseen yhteisomistajaan B:hen verrattuna enemmän kuin hänen omistusosuutensa olisi edellyttänyt. Kun A ei ollut voinut tarkoittaa toimenpiteillään B:n omaisuuden kartuttamista sillä tavoin kuin tilan myöhemmän halkomisen lopputuloksen perusteella oli tapahtunut, hänellä oli oikeus saada kohtuullinen korvaus tilan arvoa kohottaneista työ- ja rahasuorituksistaan. Ratkaisussa KKO 2010:66 yhteisen omaisuuden hankintaan pienemmällä rahoituspanoksella osallistuneen avopuolison katsottiin saaneen varat hyväkseen perusteettomasti.

35. Avoliittolain 8 §:ssä tarkoitetun hyvityksen edellytykseksi on säädetty, että toinen osapuoli saa perusteetonta etua toisen kustannuksella. Jos osapuolten panokset yhteiseen talouteen ovat tasapainossa, hyvityksen määräämiselle ei ole edellytyksiä. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa ei ole väitettykään, että B olisi antanut yhteistalouden hyväksi sellaista avoliittolain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettua panosta, joka olisi otettava huomioon arvioitaessa A:n antaman panoksen hyvitettävyyttä. A:n ja B:n avoliitto on ollut suhteellisen lyhytaikainen, eikä asiassa muutoinkaan ole tullut esiin sellaisia avopuolisoiden välillä avoliiton aikana vallinnutta taloudellista yhteisyyttä korostavia seikkoja, joiden johdosta panoksen hyvitettävyyttä voitaisiin arvioida toisin.

36. B:n mukaan hyvityksen edellytyksiä ja soviteltavuutta arvioitaessa on otettava huomioon, että hänen kiinteistöosuudestaan sitä avosuhteen purkautumisen jälkeen myytäessä saatu kauppahinta ei ole vastannut sitä ostohintaa, jolla B oli kyseisen omaisuuden hankkinut. Korkein oikeus toteaa, että yhteiseksi hankitun kiinteistön arvonnousu laskettaisiin omaisuutta eroteltaessa avopuolisoiden hyväksi lähtökohtaisesti heidän omistusosuuksiensa suhteessa. Pelkästään markkinahintojen muutokseen perustuva kiinteistön arvonnousu ei siten merkitse sitä, että toinen puolisoista olisi avoliittolain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla omalla panoksellaan säilyttänyt tai kartuttanut yhteisen omaisuuden arvoa. Tällöin on johdonmukaista katsoa, että toisen avopuolison omaisuuteen varoja sijoittaneelle avopuolisolle maksettavaa hyvitystä määrättäessä kiinteistön väitettyä arvonlaskua tai kiinteistöstä alun perin maksettua hintaa, joka ylittää siitä sittemmin realisoitaessa saatavan myyntihinnan, ei oteta huomioon hyvitystä alentavina seikkoina.

37. Korkein oikeus katsoo edellä kohdista 14, 15 ja 34 ilmenevä oikeuskäytäntö huomioon ottaen, että yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella ja ottamatta huomioon A:n antamaa panosta B:n lainaosuuden lyhentämiseksi johtaisi siihen, että B saisi perusteetonta etua A:n kustannuksella. Avoliittolain 8 §:ssä säädetyt edellytykset ovat siten täyttyneet, ja A:n panosta vastaavan hyvityksen tuomitsemiselle on edellytykset.

Hyvityksen sovittelu

38. B on kanteessaan vaatinut, että hyvityksen määrää on soviteltava, jos A:lla katsotaan olevan oikeus hyvitykseen. B on vedonnut sovittelun perusteena heikkoon taloudelliseen asemaansa sekä siihen, että kiinteistön arvo oli omistusaikana alentunut ja että laina oli käytetty yhteisesti sovittuun remonttiin. Alemmat oikeudet ovat hylänneet sovitteluvaatimuksen avoliiton lyhyen keston vuoksi ja sillä perusteella, että myös A:n taloudellinen tilanne on varsin heikko.

39. Korkein oikeus toteaa, että avoliittolakiin ei sisälly hyvityksen kohtuullistamissäännöstä. Yleisen edunpalautusvastuun sovittelua on pidetty oikeuskirjallisuudessa mahdollisena (ks. esimerkiksi Aurejärvi – Hemmo, Velvoiteoikeuden oppikirja, 2007, s. 206 ja Norros, Velvoiteoikeus, 2018, s. 146), mutta sovittelu on nähty selvänä poikkeuksena palautusvastuun täysimääräisyydestä.

40. Korkein oikeus on esimerkiksi ratkaisuissaan KKO 1983 II 174 ja 1986 II 126 sovitellut perusteettomana etuna palautettavaksi tuomitsemaansa määrää. Ensin mainitussa tapauksessa työntekijälle oli perusteettomasti maksettu työsuhteeseen perustuvia korvauksia yli neljän vuoden ajalta. Työntekijä oli voinut maksuperusteita koskevien säännösten tulkinnanvaraisuus huomioon ottaen luottaa siihen, että työnantaja oli selvittänyt maksuperusteet ja velvollisuutensa maksujen suorittamiseen. Näistä syistä ja ottaen huomioon työntekijän varallisuusolot katsottiin kohtuulliseksi sovitella työntekijän takaisin maksettavaa määrää.

41. Ratkaisussa KKO 1986 II 126 asuntotuotantolain alaisten asunto-osakkeiden ostajat olivat puolestaan maksaneet asunto-osakeyhtiön laatiman tahattoman virheellisen laskelman vuoksi kauppahintaa enemmän kuin mihin hintaan myyjät olivat olleet oikeutettuja osakkeet myymään. Kun virheellisyys oli paljastunut vasta jälkeenpäin tilanteessa, jossa myyjät olivat ehtineet sopeuttaa taloutensa saamansa kauppahinnan mukaiseksi ja kun palautettavaksi vaadittu summa oli verrattain korkea, palautettavaa määrää soviteltiin.

42. Korkein oikeus katsoo, että sovittelua puoltavana seikkana voidaan tässä tapauksessa pitää tuomitun hyvityksen suurta määrää, jonka seurauksena B:n velkavastuu A:lle käy raskaaksi, kun otetaan huomioon B:n taloudellisista oloista saatu selvitys. B:lle ei ole avoliiton päätyttyä jäänyt omaisuutta.

43. Sovittelua puoltaa myös se, että puolisoiden tarkoituksena on ollut käyttää nyt kysymyksessä olevaa kiinteistöä perheen yhteisenä kotina eikä kysymys siten ole ollut esimerkiksi ansaintatarkoituksessa hankitusta sijoitusvarallisuudesta. Kiinteistöllä asumisen aika on jäänyt ennakoitua lyhyemmäksi, eivätkä osapuolet ole asumisaikana ehtineet juurikaan lyhentää yhteistä lainaa. A on myös omalta osaltaan taloudellisesti kärsinyt kiinteistön arvon alentumisesta. Kiinteistön arvon alentumisesta aiheutuva taloudellinen taakka on kuitenkin B:lle suhteellisesti raskaampaa kuin A:lle, sillä B ei ole kyennyt sijoittamaan kiinteistöä hankittaessa siihen lainkaan omaa pääomaa. B:lle ei ole jäänyt puolisoiden omaisuuden erottelun jälkeen omaisuutta, vaan hänen on hyvitystä A:lle maksaakseen täällä esittämänsä mukaan otettava uutta lainaa. Lisäksi merkitystä voidaan antaa vähäisessä määrin B:n kiinteistöosuuden hankintaan liittyneille olosuhteille, vaikka niillä ei ole edellä todetulla tavalla katsottu olevan merkitystä hyvityksen edellytyksiä arvioitaessa.

44. Sovittelua vastaan puhuvana seikkana on A:n heikosta taloudellisesta asemasta esitetty selvitys. Lisäksi kiinteistön odotettua heikompi realisointitulos on edellä todetun mukaisesti vaikuttanut kielteisesti myös A:n taloudelliseen asemaan.

45. Korkein oikeus päätyy näitä seikkoja punnittuaan siihen, että sovittelulle on esitetty riittävän painavat perusteet. Hyvityksen määrää sovitellaan siten, että B:n A:lle maksettavan hyvityksen kohtuulliseksi määräksi arvioidaan 41 000 euroa. Tästä määrästä tulee vähennettäväksi toimituskokouksessa sovittu 1 000 euron hyvitys A:lta B:lle, jolloin hyvityksen lopulliseksi määräksi vahvistetaan 40 000 euroa.

Pesänjakajan palkkio

46. A:n mukaan siinä tapauksessa, että hyvityksen määräksi ei vahvisteta 51 000 euroa, on hovioikeuden katsottava arvioineen hyvityksen määrän väärin vähentäessään kiinteistön kauppahinnasta pesänjakajan palkkion määrän 10 456,94 euroa. B:n mukaan pesänjakajan palkkio on osapuolten yhteistä velkaa, joka on tullut ottaa huomioon nettovarallisuuslaskelmassa.

47. Avoliittolain 7 §:n 2 momentin mukaan pesänjakaja toimittaa omaisuuden erottelun siten kuin perinnönjaosta säädetään. Lakivaliokunta on viimeksi mainittua lainkohtaa koskevissa perusteluissaan (LaVM 23/2010 vp s. 5) viitannut perintökaaren 23 luvun 4 §:n 4 momenttiin, jonka mukaan pesänjakajalla on oikeus saada pesän varoista pesän laatuun ja laajuuteen sekä tehtävän suorittamiseen käytettyyn työhön katsoen kohtuullinen palkkio sekä korvaus kuluistaan. Valiokunta on viitannut mainittua perintökaaren säännöstä koskevaan oikeuskäytäntöön ja todennut säännöstä tulkitun niin, että aviopuolisot vastaavat pesänjakajan palkkiosta henkilökohtaisesti yhdessä (KKO 1985 II 88, KKO 1992:47 ja KKO 2006:21). Lakivaliokunta on näkemyksenään lausunut, että avioliittotapauksia koskevaan oikeuskäytäntöön voidaan tukeutua myös avoliittotapauksissa.

48. Mainitun oikeuskäytännön mukaan aviopuolisot vastaavat yleisen säännön mukaisesti palkkion suorittamisesta yhteisvastuullisesti henkilökohtaisilla varoillaan (KKO 1985 II 88, KKO 1992:47 ja KKO 2006:21, kohta 4), koska avioliittolaissa ei ole säännöstä, jossa määriteltäisiin vastuu omaisuuden erottelun tai osituksen suorittajalle tulevasta palkkiosta, ja koska toimitus tapahtuu asianosaisten edun vuoksi.

49. Koska myöskään avoliittolaissa ei ole säännöstä pesänjakajan palkkion suorittamisesta ja kun avopuolisoiden eroteltava omaisuus ei muodosta perintökaaren 23 luvun 4 §:n 4 momentissa tarkoitettua pesää, jonka varoista pesänjakajalla olisi oikeus saada palkkio, olisi A:n ja B:n tullut lähtökohtaisesti vastata pesänjakajan palkkiosta henkilökohtaisilla varoillaan eikä pesänjakajan palkkiota olisi tullut kattaa avopuolisoiden yhteisen omaisuuden säästöstä.

50. Kun pesänjakajan palkkiota ei oteta huomioon, on yhteisen kiinteistöomaisuuden säästöksi kiinteistön realisoinnin jälkeen jäänyt 25 646,73 euroa, josta B:n osuus on puolet eli 12 823,37 euroa. B:n on suoritettava A:lle mainitun kiinteistön myynnistä saadun osuutensa ohella omista varoistaan 27 176,63 euroa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Hyvityksen määräksi vahvistetaan 40 000 €, josta B on hovioikeuden vahvistaman 7 594,89 euron hyvityksen lisäksi velvollinen maksamaan rahana 32 405,11 euroa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ari Kantor, Jarmo Littunen, Jussi Tapani ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.