KKO:2020:51

Syyte - Syytesidonnaisuus
Kavallus

Diaarinumero: R2018/654
Taltionumero: 1013
Antopäivä: 25.6.2020 ECLI:FI:KKO:2020:51

Syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta kavalluksesta, koska A oli anastanut hallussaan olevia varoja käyttämällä tilillään olevia B:n varoja omiin tarkoituksiinsa. Hovioikeus katsoi, että A:n tilillä olleet varat olivat muuttuneet siviilioikeudellisesti A:n omaisuudeksi ja luki A:n syyksi kavalluksen sillä perusteella, että A oli jättänyt tilittämättä B:lle varojen arvon. Kysymys syytesidonnaisuudesta.

ROL 11 luku 3 §
RL 28 luku 4 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 22.5.2017 nro 17/120806 ja Turun hovioikeuden tuomio 21.6.2018 nro 18/127477 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Mari Sulkonen sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Nina Porkka, Kai Kokko ja Anne Laine.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että syyte kavalluksesta hylätään.

Syyttäjä ja asianomistaja B vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta kavalluksesta 11.11.2015–15.5.2016. Syytteen teonkuvauksen mukaan A oli anastanut hallussaan olevia varoja käyttämällä tilillään olevia asianomistaja B:n rahoja omiin tarkoituksiinsa. B oli siirtänyt A:n tilille 10 000 euroa. B:n pyytäessä rahojaan takaisin A oli palauttanut niitä yhteensä noin 3 000 euroa, mutta enempää A ei ollut pyynnöstä huolimatta B:n varoja palauttanut. A oli anastanut haltuunsa saamia B:n varoja yhteensä noin 7 000 euroa käyttäen varat omiin tarkoituksiinsa.

2. A on kiistänyt syytteen ja sen, että hänen hallussaan olleet varat olivat olleet B:n. A:n mukaan asianosaiset olivat sopineet siitä, etteivät varat olleet enää B:n tämän pyrkiessä välttämään mahdollista tasingonmaksuvelvollisuuttaan avioerossa. Kysymys ei ollut lainan antamisesta A:lle.

3. Käräjäoikeus on tuomiossaan katsonut, että rahat olivat olleet B:n omaisuutta, vaikka ne olivat olleet A:n pankkitilillä. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi sen kavalluksen, mistä syyttäjä hänelle oli vaatinut rangaistusta.

4. A on valittanut hovioikeuteen vaatien syytteen hylkäämistä. Valituksessaan A on kiistänyt anastaneensa B:n omaisuutta ja väittänyt tehneensä B:n kanssa sopimuksen rahojen luovuttamisesta A:lle. A oli tämän jälkeen palauttanut B:lle osan rahoista, koska B oli irtisanonut kyseisen sopimuksen tai koska A oli tehnyt B:n kanssa uuden sopimuksen rahojen palauttamisesta. B oli irtisanonut sopimuksen myös 6 800 euron osalta, mitä määrää A ei ollut pystynyt palauttamaan B:lle.

5. Syyttäjä ei ole oikeudenkäynnissä tarkistanut syytettä tai esittänyt vaihtoehtoista rangaistusvaatimusta. Hovioikeuden pääkäsittelyn pöytäkirjan mukaan syyttäjä on jättänyt hovioikeuden harkintaan, onko asiassa kysymys rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 vai 3 momentissa tarkoitetusta kavalluksesta.

6. Hovioikeus on tuomiossaan katsonut, että varat olivat A:n tilillä sekoittuneet A:n varoihin ja menettäneet siten yksilöitävyytensä. Varat olivat näin ollen siviilioikeudellisesti muuttuneet A:n omaisuudeksi, eikä A ollut siten voinut varat käyttäessään syyllistyä rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuun kavallukseen. Hovioikeus katsoi kuitenkin A:n ja B:n sopineen, että A:lla ei ollut oikeutta käyttää hänen tililleen talletettuja varoja ja että A:n oli B:n pyynnöstä tilitettävä varojen arvo takaisin B:lle. Koska A oli oikeudettomasti varat käyttänyt eikä ollut B:n pyytäessä pystynyt tilittämään B:lle varojen arvoa, hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin mukaiseen kavallukseen.

7. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko hovioikeus tuominnut A:n muusta teosta kuin siitä, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta.

Syytesidonnaisuudesta

8. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 11 luvun 3 §:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Tuomioistuin ei ole sidottu rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka nojalla rangaistusta on vaadittu.

9. Rikosoikeudenkäyntilain esitöissä (HE 82/1995 vp s. 126) kyseisestä lainkohdasta on todettu, että tuomioistuinta sitoo teon ulkoisen tapahtumankuvauksen lisäksi se, mitä syytteessä on selostettu vastaajan käyttäytymisestä ja hänen tarkoituksestaan. Tuomioistuinta sitoo ainoastaan teonkuvaus, mutta sen, minkä rikoksen tunnusmerkistön syytteessä kuvailtu teko täyttää, tuomioistuin ratkaisee viran puolesta.

10. Syytteen sisältöä koskevan rikosoikeudenkäyntilain 5 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan rikosasian haastehakemuksessa on ilmoitettava syytteenalainen teko, sen tekoaika ja -paikka ja muut tiedot, jotka tarvitaan teon kuvailemiseksi. Lainkohdan perustelujen mukaan (HE 82/1995 vp s. 63) teon kuvailemiseksi tarpeellisilla tiedoilla tarkoitetaan sellaisten seikkojen ilmoittamista, jotka ovat tarpeen syytteessä tarkoitetun rikoksen tunnusmerkistön toteutumiseksi. Haastehakemuksessa on nimenomaisesti kuvailtava teko historiallisena tapahtumainkulkuna siten, että voidaan arvioida, täyttääkö teko rikoksen tunnusmerkistön. Rikosoikeudenkäyntilain 5 luvun 17 §:n mukaisesti syytettä voidaan kuitenkin oikeudenkäynnin aikana tarkistaa esimerkiksi vetoamalla uusiin seikkoihin ja eräin edellytyksin myös laajentaa. Syytesidonnaisuus kohdistuu siihen tekoon, josta oikeudenkäynnissä on rangaistusta vaadittu.

11. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä (KKO 2017:7, kohta 12 ja siinä mainitut ratkaisut) on vakiintuneesti katsottu, että teolla tarkoitetaan syytteen teonkuvauksen mukaista tekoa. Koska vastaajalla tulee olla asianmukainen mahdollisuus puolustautua syytettä vastaan, syyksilukeminen ei saa perustua muihin seikkoihin kuin niihin, joihin syytteen teonkuvauksessa on vedottu rangaistusvaatimuksen tueksi. Tuomioistuimella ei siten ole oikeutta perustaa ratkaisuaan vastaajan sellaiseen menettelyyn, jota syytteessä ei ole kuvattu. Syytesidonnaisuuden tarkoituksena on erityisesti turvata vastaajan puolustautumismahdollisuudet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämällä tavalla.

12. Syytesidonnaisuutta arvioidaan ensi sijassa syytteen teonkuvauksen sanamuodon mukaisen merkityksen perusteella (KKO 2017:7, kohta 17). Korkein oikeus toteaa kuitenkin, että syytteen teonkuvauksessa ei ole tarkoitus toistaa rangaistussäännöstä eikä välttämättä käyttää samoja ilmaisuja. Olennaista on se, miten tapahtumat, subjektiiviset edellytykset ja olosuhteet on tosiseikkoina esitetty. Lähtökohtana on, että tunnusmerkistön toteuttava historiallinen tapahtumainkulku kuvataan yleiskielisesti ja erityisesti puolustuksen näkökulmasta ymmärrettävällä tavalla.

13. Rikosoikeudenkäyntilain 11 luvun 3 §:n mukaan tuomioistuin ei ole sidottu syytteessä esitettyyn rikosoikeudelliseen arviointiin. Tähän liittyy läheisesti se, että tuomioistuin voi poiketa teonkuvauksessa esitetystä oikeustoimien ja järjestelyiden jäsentämisestä ja niiden oikeusvaikutuksista. Ratkaisussa KKO 2003:74 Korkein oikeus katsoi, että kavalluksesta syytetty vastaaja voitiin syytesidonnaisuuden estämättä tuomita petoksesta, koska rikoksen kohteena olevat osituksessa salatut varat olivat vastaajan omaisuutta, johon hänen puolisollaan oli vain avio-oikeus.

14. Mikäli syytteen sanamuoto on tulkinnanvarainen tai ristiriitainen, tuomioistuimen rikosoikeudenkäyntilain 6 luvun 5 §:n 2 momentin mukaisesti pyrittävä selventämään sitä prosessinjohdollisin keinoin huomioon ottaen kuitenkin erityisesti vastaajan puolustautumismahdollisuudet ja tuomioistuimeen kohdistuva puolueettomuusvaatimus (esim. KKO 2013:98, kohta 10 ja KKO 2017:7, kohta 17). Näin on aiheellista menetellä myös tilanteissa, joissa tuomioistuin viran puolesta harkitsee teon arvioimista muun kuin syyttäjän esittämän lainkohdan perusteella.

Kavallusta koskevat rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 ja 3 momentti

15. Rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan kavalluksesta on tuomittava se, joka anastaa hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta. Pykälän 3 momentin mukaan kavalluksesta tuomitaan niin ikään se, joka saatuaan toimeksiannon perusteella tai muulla sellaisella tavalla haltuunsa varoja, joiden arvo hänen on tilitettävä toiselle, oikeudettomasti käyttämällä sanottuja tai niiden tilalle tulleita varoja taikka muulla sellaisella tavalla aiheuttaa tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen joko sovittuna tai muuten edellytettynä aikana.

16. Rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentissa rangaistavaksi säädetty kavallus koskee toisen omaisuuden tai varojen anastamista (esinekavallus). Pykälän 3 momentissa säädetty niin sanottu saatavan kavallus ei sen sijaan kohdistu toisen omistamaan omaisuuteen, vaan siinä rikotaan velvoiteoikeudellista tilitysvelvollisuutta, joka on syntynyt toisen omaisuuden tai varojen muututtua liittämisen tai sekoittumisen kautta siviilioikeudellisessa merkityksessä haltuunsaajan omaisuudeksi. Omistusta arvioidaan keskeisesti sen kannalta, olisiko kyseinen omaisuus kuulunut maksukyvyttömyystilanteessa luovuttajan vai omaisuuden hallintaansa saaneen varallisuuspiiriin.

17. Korkein oikeus toteaa, että ratkaisevaa rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin saatavan kavalluksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta on ensinnäkin se, että tekijä saa haltuunsa toisen varoja, joiden arvo hänen on tilitettävä takaisin. Toiseksi edellytetään, että tekijä käyttää haltuunsa saamiaan tai niiden sijaan tulleita varoja oikeudettomasti, ja kolmanneksi, että varojen oikeudettoman käytön seurauksena tilitysvelvollisuus jää täyttämättä. Sillä seikalla, miten toiselle kuuluneet varat ovat joutuneet rikoksentekijän haltuun, ei ole merkitystä, kunhan haltuunsaamiseen liittyy tilitysvelvollisuus. Jos taas haltuunsaajalla on oikeus käyttää varat omiin tarkoituksiinsa, kuten velaksiannossa, hän ei voi syyllistyä kavallukseen vaikka ei kykenisikään täyttämään takaisinmaksuvelvollisuuttaan (ks. HE 23/1972 vp s. 10–11, LaVM 4/1972 vp s. 3 ja HE 66/1988 vp s. 41).

Korkeimman oikeuden arviointi

18. Nyt käsiteltävässä asiassa syyte on perustunut sellaiseen teonkuvaukseen, jonka mukaan A on syyllistynyt kavallukseen anastamalla hallussaan olevia varoja käyttämällä tilillään olevia asianomistaja B:n rahoja omiin tarkoituksiinsa. B:n pyytäessä rahojaan takaisin A ei ole pyynnöstä huolimatta varoja palauttanut. Hovioikeus on puolestaan katsonut varojen siviilioikeudellisesti muuttuneen A:n tilillä hänen omaisuudekseen ja on lukenut A:n syyksi kavalluksen sillä perusteella, että A on oikeudettomasti käyttänyt varat eikä ole B:n pyytäessä pystynyt tilittämään tälle varojen arvoa.

19. A on valituksessaan Korkeimmalle oikeudelle katsonut, että hänet on tuomittu muusta teosta kuin mistä hänelle on vaadittu rangaistusta. Hän on korostanut, että syytteen teonkuvauksessa on lähdetty siitä, että varat olisivat olleet asianomistaja B:n. Syytettä ei ole missään vaiheessa tarkistettu. A on katsonut voineensa tässä tilanteessa lähteä puolustuksessaan siitä, että syytteen hylkäämiseksi on riittänyt se, että varat eivät olleet asianomistajan omaisuutta.

20. Syyttäjä on Korkeimmalle oikeudelle antamassaan vastauksessa vaatinut valituksen hylkäämistä vedoten siihen, että syytteessä kuvatussa menettelyssä on ollut kysymys rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin mukaisesta saatavan kavalluksesta, vaikka sanaa tilitysvelvollisuus ei teonkuvauksessa ole suoraan mainittukaan. Teonkuvauksesta on kuitenkin käynyt ilmi varojen tallettaminen A:n tilille, jolloin on selvää, että B:n varat ovat sekoittuneet A:n varoihin. Edelleen teonkuvauksesta on selvästi käynyt ilmi A:n velvollisuus palauttaa eli tilittää varat takaisin B:lle. Asianomistaja B on Korkeimmalle oikeudelle antamassaan vastauksessa väittänyt, että varat oli talletettu A:n tilille ainoastaan säilytystä varten ja että A:lla oli pyydettäessä ollut velvollisuus palauttaa ne hänelle.

21. Kuten edellä kohdasta 18 ilmenee, syyte on perustunut sellaiseen teonkuvaukseen, jonka mukaan A on anastanut haltuunsa saamiaan B:n varoja. Korkein oikeus katsoo tämän viittaavan siihen, että syyte on koskenut rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentissa säädettyä toisen omaisuuden anastamista eli esinekavallusta. Toisaalta teonkuvauksen mukaan B on siirtänyt 10 000 euroa A:n tilille ja anastus on toteutettu niin, että A on käyttänyt B:n siirtämät varat omiin tarkoituksiinsa ja jättänyt loppuosan varoista palauttamatta, kun B on pyytänyt varojaan takaisin. Nämä seikat viittaavat puolestaan siihen, että syytteessä on tarkoitettu pykälän 3 momentissa säädettyä tilitysvelvollisuuden täyttämättä jättämistä eli saatavan kavallusta.

22. Kuten edellä kohdissa 11–13 on todettu, syytesidonnaisuuden asettamat rajat eivät määräydy syyttäjän esittämien oikeudellisten arvioiden vaan teonkuvauksessa mainittujen tosiseikkojen perusteella. Tällöin syytesidonnaisuutta arvioidaan ensi sijassa syytteen teonkuvauksen sanamuodon yleiskielisen merkityksen perusteella ja sitä verrataan kysymykseen mahdollisesti tulevan rikoksen tunnusmerkistöön. Ratkaisevaa merkitystä ei ole sillä, onko syytteen teonkuvauksessa käytetty samoja ilmaisuja kuin tunnusmerkistössä eikä myöskään ilmaisujen juridisteknisellä täsmällisyydellä.

23. Teonkuvauksen mukaan varat on tässä tapauksessa siirretty toiselle henkilölle, jonka olisi tullut palauttaa ne pyydettäessä takaisin. Korkeimman oikeuden mukaan on katsottava, että tällainen palautusvelvollisuus tarkoittaa 3 momentissa mainittua tilitysvelvollisuutta, jonka on tarkoitus kattaa myös yksityishenkilöiden väliset sopimukset säilyttämisestä toisen hallinnassa olevalla pankkitilillä. Tilisiirrosta on puolestaan aiheutunut varojen sekoittuminen tilillä oleviin tilinhaltijan varoihin. Esineoikeudellisten sääntöjen mukaan tilivarojen sekoittumisen välittömänä oikeusvaikutuksena on se, että siirrettyjen varojen katsotaan kuuluvan tilinhaltijan omaisuuteen. Tämä ei ole edellyttänyt tahdonilmaisuja asianosaisilta. Korkein oikeus katsoo, ettei syytesidonnaisuus ainakaan yleensä edellytä, että teonkuvauksessa kuvatun tosiasiallisen menettelyn ohella olisi selostettava sopimusten ja toimien tämän kaltaisia oikeusvaikutuksia. Korkein oikeus katsoo myös, että yleiskieliset ilmaisut "B:n varat" ja "rahojen takaisin pyytäminen" ovat tässä asiayhteydessä vaivatta ymmärrettävissä tarkoittamaan B:n siirtämien ja hänelle palautettavien varojen arvoa siitä riippumatta, mikä niiden esineoikeudellinen suoja on ollut.

24. Nyt käsiteltävässä asiassa syytteessä on kuvattu tapahtumainkulkua siten, että A:n menettelyä on ollut mahdollista arvioida sekä rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentin että 3 momentin mukaan. Kavalluksen tunnusmerkistön mainituissa lainkohdissa säädettyjen eri toteuttamistapojen kannalta olennaiset seikat ilmenevät näin ollen syytteen teonkuvauksesta, vaikka käytetyt ilmaisut ovat osin epätäsmällisiä. Hovioikeudessa syytteen teonkuvauksen tulkinnanvaraisuus on ollut keskustelun kohteena ja asianosaisille on varattu tilaisuus lausua siitä. Syyttäjä on jättänyt tämän kysymyksen hovioikeuden harkintaan, eikä A:lla ole ollut asiasta lausuttavaa.

25. Syytesidonnaisuuden tarkoituksena on erityisesti turvata vastaajan puolustautumismahdollisuudet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämällä tavalla. Tältä osin on huomattava, että asianosaisilla on edellä todetulla tavalla ollut mahdollisuus lausua siitä, onko teonkuvauksen mukaisessa menettelyssä kysymys rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 vai 3 momentin mukaisesta kavalluksesta. A on lisäksi oikeudenkäynnin aikana ottanut kantaa 3 momentissa säädettyihin tunnusmerkistötekijöihin, jolloin hän on muun muassa todennut, että hänellä on ollut velvollisuus palauttaa tilille siirretyt varat mutta ei ollut kyennyt palauttamaan loppuosaa. Korkein oikeus katsoo, että A:n menettelyn oikeudellinen arviointi 3 momentin mukaisena saatavan kavalluksena ei ole ollut yllätyksellistä eikä se ole vaarantanut hänen puolustusmahdollisuuksiaan. Teonkuvauksen ja oikeudenkäynnissä esitetyn perusteella A ei ole voinut puolustuksessaan lähteä siitä, että hänen menettelyään ei voitaisi tuomioistuimessa tutkia myös rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin mukaisena saatavan kavalluksena.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

26. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että se teko, mistä A on tuomittu, on ollut asianmukaisesti oikeudenkäynnin kohteena. Oikeudenkäyntimenettelyä kokonaisuutena arvioiden A:n syytesidonnaisuuden suojaamaa puolustautumismahdollisuutta ei ole loukattu. A:lla on ollut tilaisuus lausua kaikista hovioikeuden hänen syykseen lukeman teon tunnusmerkistön täyttymisen kannalta olennaisista seikoista, jotka ovat riittävällä täsmällisyydellä ilmenneet syytteen teonkuvauksesta.

27. A:ta ei siten ole tuomittu muusta teosta kuin mistä rangaistusta on vaadittu, eikä syyte tule tällä perusteella hylättäväksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Pekka Koponen, Jarmo Littunen, Lena Engstrand ja Asko Välimaa. Esittelijä Hanna Vieruaho.

 
Julkaistu 25.6.2020