KKO:2020:48

Pahoinpitely
Rangaistuksen määrääminen - Rangaistuslajin valinta - Ehdollinen vankeus

Diaarinumero: R2019/463
Taltionumero: 992
Antopäivä: 23.6.2020 ECLI:FI:KKO:2020:48

A:n syyksi oli luettu kaksi pahoinpitelyä. Niissä A oli lyönyt nyrkillä useita kertoja maassa maannutta uhria kasvoihin ja pään alueelle aiheuttaen toiselle uhreista muun muassa murtumavammoja kasvojen alueelle. A oli useita vuosia aiemmin tuomittu lukuisista samankaltaisista väkivaltarikoksista vankeusrangaistuksiin.

Korkein oikeus katsoi, että rikosten vakavuus, niistä ilmenevä tekijän syyllisyys ja A:n aikaisempi rikollisuus yhdessä arvioituina edellyttivät yhden vuoden vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. (Ään.)

RL 6 luku 3 §
RL 6 luku 4 §
RL 6 luku 9 § 1 mom
RL 7 luku 5 §
RL 21 luku 5 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 16.2.2018 nro 18/107165 ja Turun hovioikeuden tuomio 5.4.2019 nro 19/115722 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Antti Ristimäki ja hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Tarja Huossa ja Nora Viikari sekä asessori Martta Plathin-Arvidsson.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että vankeusrangaistusta alennetaan ja määrätään ehdolliseksi.

Syyttäjä ja asianomistaja B vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi kaksi pahoinpitelyä. Syytekohdassa 1 A:n on katsottu 21.4.2016 yksityisasunnossa kaataneen B:n väkivalloin maahan ja jatkaneen pahoinpitelyä lyömällä maassa maannutta B:tä nyrkillä kasvoihin noin viisi kertaa. Pahoinpitelystä on aiheutunut B:lle useita kasvon alueen luiden murtumia, kuten poskiluunmurtuma ja leukaluun murtuma, sekä silmän verkkokalvon repeämä. Noin viisi kuukautta mainitun teon jälkeen 22.9.2016 syytekohdassa 2 tarkoitetussa pahoinpitelyssä A on kerrostalon piha-alueella lyönyt maassa maannutta C:tä molemmilla nyrkeillä kasvoihin useita kertoja. Pahoinpitelystä on aiheutunut C:lle turvotusta kasvojen oikealle puolelle.

2. Käräjäoikeus on tuominnut A:n mainituista kahdesta pahoinpitelystä yhteiseen yhden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus on todennut ehdottoman ja ehdollisen vankeuden välisestä lajivalinnasta, että A:n aikaisemmasta rikollisuudesta kulunut pitkä aika puoltaisi ehdollista vankeutta. Käräjäoikeuden syyksi lukemien rikosten vakavuus ja niiden A:ssa osoittama suuri syyllisyys ovat kuitenkin edellyttäneet, että yhden vuoden vankeusrangaistus tuomitaan ehdottomana.

3. A on hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Hovioikeus on pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion.

4. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko hovioikeuden tuomitsemaa vankeusrangaistusta alennettava ja onko rangaistus määrättävä ehdolliseksi.

Säännökset rangaistuksen mittaamisesta ja pahoinpitelyä koskeva ratkaisukäytäntö

5. Rikoslain 21 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan pahoinpitelystä on tuomittava sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Samalla kertaa tuomittavana olevista kahdesta pahoinpitelystä on tuomittava rikoslain 7 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 2 momentin mukaisesti yhteisenä rangaistuksena vähintään sakkoa ja enintään neljä vuotta vankeutta.

6. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

7. Rikoslain 7 luvun 5 §:n mukaan yhteisen vankeusrangaistuksen mittaamisessa noudatetaan soveltuvin osin 6 luvun säännöksiä, ja lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

8. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2017:7 kysymys on ollut nyrkillä lyömällä tehdyistä kolmesta pahoinpitelystä. Kahdessa pahoinpitelyssä nyrkillä lyöntejä oli ollut useita ja ne olivat kohdistuneet päähän ja ylävartaloon. Lisäksi toisen henkilön suorittama uhrin lyöminen pyykkikorilla on yhdessä pahoinpitelyssä luettu vastaajan syyksi rikoskumppanuuden perusteella. Kolmannessa pahoinpitelyssä oli ollut yksi päähän kohdistunut lyönti. Ratkaisussa tarkasteltuja pahoinpitelyjä on pidetty tekotavoiltaan varsin tavanomaisina (kohta 30). Moitittavimpana on pidetty pahoinpitelyä, jossa tekijä oli lyönyt uhria useita kertoja nyrkillä kasvoihin ja ylävartaloon, minkä lisäksi uhria oli lyöty pyykkikorilla pään alueelle. Uhrille oli teosta aiheutunut oikeaan silmäkulmaan liimattava haava ja vasempaan silmään ompeleita vaatinut haava, kylkeen voimakasta paineluarkuutta sekä vasemman etusormen murtuma. Tästä rikoksesta oikeudenmukaisena rangaistuksena on pidetty joitakin kuukausia tavanomaisesta pahoinpitelystä tuomittavaa keskipituista vankeusrangaistusta pidempää rangaistusta. Tekijälle on mitattu tästä ja kahdesta vähemmän moitittavana pidetystä pahoinpitelystä yhteinen kahdeksan kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus.

9. Korkein oikeus on jo hieman vanhemmassa ratkaisussaan KKO 1990:157 katsonut oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi tapauksessa kuvatuissa olosuhteissa kasvoihin kohdistuneesta nyrkillä suoritetusta lyönnistä ja yhdestä potkusta kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

10. Pahoinpitelystä tuomittujen vankeusrangaistusten keskipituus on useina vuosina ollut 3,5 kuukautta (ks. KKO 2014:6, kohta 17 ja KKO 2019:29, kohta 15 sekä Seuraamusjärjestelmä 2018, Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti 2019, s. 99). Korkein oikeus toteaa, että perusmuotoiset pahoinpitelyt voivat kuitenkin poiketa tekotavoiltaan sekä teko-olosuhteiltaan ja siten moitittavuudeltaan suurestikin toisistaan.

Rangaistuksen mittaaminen tässä tapauksessa

11. Korkeus oikeus toteaa, että A:n syyksi luetuista pahoinpitelyistä erityisesti syytekohdan 1 teko on moitittavampi kuin ratkaisussa KKO 2017:7 kuvatut pahoinpitelyt, vaikka teot eivät vaarallisuudeltaan olennaisesti poikkea toisistaan. A:n teoille ei ole tullut esille syytä, ja ne ovat kohdistuneet maassa makaavaan puolustuskyvyttömään henkilöön. Syytekohdassa 1 A on ollut kutsumattomana vieraana asianomistajan ystävän asunnossa. Pahoinpitely on loppunut vasta asunnon haltijan puuttuessa tilanteeseen. Nämä tekijät asianomistajalle aiheutuneiden vammojen ohella lisäävät syytekohdan 1 pahoinpitelyn moitittavuutta.

12. Molemmissa pahoinpitelyissä A:n käyttämä väkivalta on sisältänyt useita kasvojen alueelle kohdistuneita ilmeisen voimakkaita lyöntejä. Syytekohdan 1 pahoinpitelyssä asianomistajalle on aiheutunut kasvojen alueelle vakavina pidettäviä vammoja. Syytekohdan 2 pahoinpitelyä on pidettävä myös tekotavaltaan vaarallisena, vaikka aiheutuneet vammat ovat jääneet vähäisiksi.

13. Molemmissa syytekohdissa A:n syyksi luettuja pahoinpitelyjä on pidettävä vahingollisina ja vaarallisina. Teot ilmentävät tekijässään myös merkittävää syyllisyyttä. Syytekohdan 1 pahoinpitelyä voidaan pitää kahdesta teosta moitittavampana, ja yksin siitä tulisi A:lle mitata lähes yhden vuoden vankeusrangaistus eli lähes törkeästä pahoinpitelystä säädettyä yhden vuoden vähimmäisrangaistusta vastaava rangaistus. Pahoinpitelyt ovat kohdistuneet eri asianomistajiin sekä olleet toisistaan erillisiä tapahtumia, joten rikoksilla ei ole sellaista keskinäistä yhteyttä, jolla olisi yhteistä rangaistusta määritettäessä tavanomaisesta poikkeavaa vaikutusta.

14. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole aihetta alentaa hovioikeuden tuomitsemaa yhden vuoden yhteistä vankeusrangaistusta.

Rangaistuslajin valintaa koskevat säännökset ja soveltamiskäytäntö

15. Rangaistuslajin valinnassa on noudatettava rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavien perusteiden ohella, mitä luvun 9–12 §:ssä säädetään.

16. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. A:n syyksi luettujen rikosten tekoaikana voimassa olleen rikoslain 6 luvun 10 §:n 1 momentin (401/2015) mukaan, jos ehdollista vankeutta yksinään on pidettävä riittämättömänä rangaistuksena rikoksesta, voidaan sen ohessa tuomita sakkoa tai ehdollisen vankeuden ollessa kahdeksan kuukautta tai sitä pidempi yhdyskuntapalvelua vähintään 14 ja enintään 90 tuntia. Kysymyksessä olevien rikosten tekoajankohtien jälkeen viimeksi mainittua pykälää on muutettu 1.1.2020 voimaan tulleella lailla (272/2019) muun muassa siten, että myös rikoksen 21 vuotta täytettyään tehnyt henkilö voidaan tuomita ehdollisen vankeuden tehosteeksi valvontaan. Kysymys on uudesta rangaistusvaihtoehdosta, joka saattaisi johtaa eräissä tilanteissa lievempään lopputulokseen kuin aikaisemmin voimassa ollut laki (ks. myös KKO 2003:134).

17. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin sanamuodon mukaan alle kahden vuoden vankeusrangaistuksissa lähtökohtana on rangaistuksen ehdollisuus, elleivät säännöksessä mainitut seikat edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (ks. KKO 2019:29, kohta 26 ja siinä viitatut ratkaisut). Yleensä ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitseminen ensikertalaiselle tulee kysymykseen vasta yli vuoden pituisissa rangaistuksissa (KKO 2018:92, kohta 24). Ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välinen rangaistuslajin valinta on kuitenkin kokonaisharkintaa (esim. KKO 2010:18, kohta 9).

18. Ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välisessä lajivalinnassa keskeisiä arvioitavia seikkoja ovat rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys ja tekijän aikaisempi rikollisuus. Lain esitöiden mukaan rikoksen vakavuus viittaa ensi sijassa ulkoiseen teonkuvaan, ennen kaikkea aiheutettuun vahinkoon ja teolla tuotettuun vaaraan. Ulkoisen teonkuvan ohella teon moitittavuus- ja törkeysarvosteluun vaikuttaa tekijän syyllisyys. Syyllisyysarvostelu painottaa konkreettisesta teosta ilmenevää syyllisyyttä (HE 44/2002 vp s. 205).

19. Aikaisemmalla rikollisuudella tarkoitetaan niitä rikoksia, joista tekijä on tuomittu rangaistukseen ennen kuin hän syyllistyy tuomittavana olevaan uuteen rikokseen. Mitä useammasta ja vakavammasta rikoksesta tuomittava henkilö on aikaisemmin tuomittu ja mitä nopeammin hän syyllistyy uuteen rikokseen, sitä suurempi estevaikutus aikaisemmilla rikoksilla on ehdollisen vankeuden tuomitsemiselle. Mitä pidempi aika on kulunut aikaisemmasta tuomiosta, sitä pienempi merkitys uusimiselle on syytä antaa. Mitään ehdotonta sääntöä sille, miten kauan aikaa aikaisemmin tehdyille rikoksille kulloinkin voidaan antaa merkitystä, ei tapausten ja tilanteiden erilaisuuteen nähden voida asettaa (HE 44/2002 vp s. 205–206).

20. Edellä kerrotussa Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2017:7 tekijä tuomittiin kolmesta pahoinpitelystä kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Korkein oikeus totesi perusteluissaan, että rikosten vakavuus ja niistä ilmenevä tekijän syyllisyys sen paremmin kuin hänen aikaisempi rikollisuutensa siitä kuluneeseen aikaan nähden eivät edellyttäneet ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitsemista (kohta 32). Myös ratkaisussa KKO 1990:157 tekijä tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

21. Korkein oikeus on törkeää rattijuopumusta koskevassa ratkaisussaan KKO 2018:92 arvioinut rangaistuslajin valintaa sellaisen henkilön kohdalla, jota ei ollut aikaisemmin rikoksesta rekisteröity. Korkein oikeus on antanut merkitystä muun ohella sille, että kysymyksessä ollut törkeä rattijuopumus oli ollut tavanomaista törkeää rattijuopumusta selkeästi vakavampi ja aiheuttanut myös vakavaa vaaraa muiden tiellä liikkujien hengelle ja terveydelle. Ratkaisussa todetuilla perusteilla Korkein oikeus on tuominnut tekijän viiden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

22. Ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välisen lajivalinnan ohella aikaisemmalla rikollisuudella on merkitystä myös rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaista aikaisempaa rikollisuutta koskevaa rangaistuksen koventamisperustetta sovellettaessa. Tältä osin Korkein oikeus on esimerkiksi ratkaisussaan KKO 2019:21 todennut, että yksin aikarajoilla ei voida määritellä sitä, milloin uutta rikollisuutta on pidettävä koventamisperusteen ulkopuolelle jäävänä satunnaisena uusimisena. Mainitussa ratkaisussa (kohta 25) koventamisperusteen soveltamiselle katsottiin olevan edellytykset noin yhdeksän vuoden rikoksettomasta ajanjaksosta huolimatta, kun aikaisempi rikos ja tuomittavana ollut uusi rikos olivat huomattavan samankaltaisia sekä poikkeuksellisen harkittuja ja suunnitelmallisia. Rikosta ei voitu pitää sellaisena satunnaisena uusimisena, joka osoittaisi muuta kuin tekijän tietoista haluttomuutta noudattaa lakia ja jäisi siten koventamisperusteen soveltamisen ulkopuolelle.

Rangaistuslajin valinta tässä tapauksessa

23. A on tuomittu yhden vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen. Korkein oikeus toteaa, että vankeusrangaistus ei yksin pituutensa puolesta puolla eikä toisaalta puhu myöskään ehdotonta vankeusrangaistusta vastaan.

24. Korkein oikeus toteaa, että pään alueelle kohdistuvaan voimakkaaseen väkivaltaan liittyy aina vaara vakavien vammojen syntymisestä. Päähän kohdistuvassa väkivallassa on usein sattumanvaraista, minkälaisia vammoja kussakin tilanteessa aiheutuu. Teon moitittavuuden kannalta olennaista on seurausten arvioinnin ohella lyöntien määrän ja voimakkuuden arviointi. Tekona tällaisia pahoinpitelyjä on pidettävä lähtökohtaisesti vakavina ja ne osoittavat tekijässä huomattavaa syyllisyyttä.

25. A on molemmissa pahoinpitelyissä kohdistanut useita ilmeisen voimakkaita nyrkiniskuja puolustuskyvyttömänä maassa makaavan henkilön kasvoihin. Syytekohdan 1 pahoinpitely on alkanut ilman ulkoista syytä A:n ollessa kutsumattomana vieraana asianomistajan ystävän asunnossa. Myös syytekohdan 2 pahoinpitely kerrostalon piha-alueella vaikuttaa alkaneen ilman, että teolle olisi aikaisemmasta toiminnasta johtunutta syytä. Teoille ei ole esitetty mitään motiivia. Kummatkin teot ovat keskeytyneet vasta ulkopuolisen väliintulon johdosta. Syytekohdan 1 pahoinpitelyssä on aiheutunut vakavina pidettäviä vammoja, kun taas syytekohdan 2 pahoinpitelyssä on A:n käyttämästä voimakkaasta väkivallasta huolimatta vältytty vakavimmilta vammoilta. A:n syyksi luetut pahoinpitelyt osoittavat hänessä huomattavaa syyllisyyttä ja tekoja on pidettävä vakavina.

26. Mainitut A:n syyksi luettujen tekojen vakavuutta ja niistä ilmenevää A:n syyllisyyttä koskevat seikat puoltavat sinänsä vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Korkein oikeus toteaa kuitenkin, että kysymys on erilaisesta lajivalintatilanteesta kuin edellä todetussa törkeää rattijuopumusta koskevassa ratkaisussa KKO 2018:92. Edellä todetuin tavoin nyt kysymyksessä olevat pahoinpitelyt eivät ole olleet tekotavoiltaan harvinaisia eikä niitä voida pitää tekomuodossaan poikkeuksellisen vakavina. Pahoinpitelyitä ei ole myöskään arvioitu törkeän tekomuodon rangaistussäännöksen perusteella.

27. Tekojen ilmentämän A:n syyllisyyden, tekojen vakavuuden sekä rangaistuksen pituuden lisäksi valinnassa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä on arvioitava myös A:n aikaisemman rikollisuuden vaikutusta rangaistuslajin valintaan.

28. A on syyllistynyt nyt käsillä oleviin pahoinpitelyihin 21.4. ja 22.9.2016. Viimeisten 10 vuoden aikana ennen syyllistymistään näihin tekoihin A on tuomittu Turun hovioikeuden tuomiolla 23.6.2009 pahoinpitelystä 21.3.2008 9 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, Turun hovioikeuden tuomiolla 29.6.2009 muun muassa kahdesta laittomasta uhkauksesta ja kahdesta kotirauhan rikkomisesta 8.3. ja 9.3.2007 yhteiseen 5 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, Turun hovioikeuden tuomiolla 3.4.2008 muun muassa kahdesta pahoinpitelystä 28.7.2006 ja muista syyksi luetuista rikoksista yhteiseen 8 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen sekä Turun hovioikeuden tuomiolla 16.10.2006 50 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä rattijuopumuksesta 24.6.2005. A on myös edellä mainittuja tuomioita aikaisemmin tuomittu useita kertoja vapausrangaistuksiin muun muassa väkivaltarikoksista.

29. A:n aikaisemmista rikoksista ja niitä koskevista tuomioista on kulunut aikaa useita vuosia, ja viimeisimmästäkin tuomiosta noin seitsemän vuotta ennen kysymyksessä olevia kahta pahoinpitelyä. Viimeisimmän tuomion suorittamisesta A on vapautunut ehdonalaiseen vapauteen 28.4.2010 eli noin kuusi vuotta ennen nyt kysymyksessä olevia pahoinpitelyjä. Tämä puoltaisi vahvasti sitä, että aikaisemmalle rikollisuudelle ei annettaisi merkitystä rangaistuksen lajivalintaa harkittaessa.

30. A:n aiemmissa rikoksissa on kuitenkin ollut kysymys laadultaan samankaltaisesta väkivaltarikollisuudesta, aikaisemmista lukuisista pahoinpitelyrikoksista on tuomittu osaksi varsin ankaria ehdottomia vankeusrangaistuksia ja myös nyt kysymyksessä olevista kahdesta pahoinpitelystä tuomittava vankeusrangaistus on varsin tuntuva. Korkein oikeus katsoo, että erityisesti A:n aiemmille pahoinpitelyrikoksille ja niistä tuomituille ehdottomille vankeusrangaistuksille voidaan antaa tässä tapauksessa merkitystä lajivalintaa harkittaessa, vaikka aikaisemmista rikoksista ja niitä koskevista tuomioista on kulunut varsin pitkä aika.

31. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että A:n syyksi luettujen pahoinpitelyjen vakavuus ja hänen niistä ilmenevä syyllisyytensä eivät itsessään edellyttäisi yhden vuoden vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Kun kuitenkin otetaan lisäksi huomioon A:n aikaisempi rikollisuus, harkinnassa huomioon otettavat tekijät yhdessä kokonaisuutena arvioituna puoltavat sitä, että vankeusrangaistus tuomitaan ehdottomana. Korkein oikeus katsoo edelleen, että riittävänä ei voida pitää ehdollista vankeusrangaistusta ja sen ohella tuomittavaa yhdyskuntapalvelua tai määrättävää valvontaa. Ehdottoman vankeuden pituuteen nähden asiassa ei ole myöskään edellytyksiä tuomita ehdottoman vankeuden sijasta yhdyskuntapalvelua tai valvontarangaistusta.

32. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei ole aihetta A:lle tuomitun rangaistuksen lieventämiseen ja määräämiseen ehdolliseksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Lena Engstrand, Juha Mäkelä, Jussi Tapani (eri mieltä) ja Timo Ojala. Esittelijä Teemu Vanhanen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Esittelijäneuvos Vanhanen: Mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen, lukuun ottamatta perustelujen kohtia 23–31, joiden osalta esittelijä esitti, että Korkein oikeus lausuu perusteluinaan seuraavaa:

Rikosten vakavuus ja tekijän syyllisyys

Päähän kohdistuvaan voimakkaaseen väkivaltaan liittyy aina vaara vakavien vammojen syntymisestä. Syytekohdan 1 pahoinpitelyssä on myös aiheutunut tällaisia vammoja. On osin ollut sattumanvaraista, että pahoinpitelyn kohteina olevat henkilöt eivät ole kärsineet vieläkin vakavampia vammoja. A:n pahoinpitelyjä on pidettävä pahoinpitelyn tunnusmerkistön sisällä selvästi keskimääräistä vakavimpina. A:n menettely kummassakaan pahoinpitelytilanteessa ei erityisen olennaisesti poikkea niistä maassa makaavien uhrien törkeistä pahoinpitelyistä, joista on ollut kysymys ratkaisuissa KKO 2014:60 (kohta 15), KKO 2011:53 ja KKO 2005:134. Esimerkiksi viimeisimmässä ratkaisussa tekijälle on mitattu 1 vuosi 2 kuukautta vankeutta menettelystä, jossa maassa maannutta uhria oli lyöty kaksi kertaa ja potkittu viisi kertaa ylävartaloon ja päähän aiheuttaen uhrille ulkoisia vammoja päähän.

A on kummassakin pahoinpitelyssä lyönyt useita ilmeisen voimakkaita nyrkiniskuja puolustuskyvyttömänä maassa makaavan henkilön kasvoihin. Syytekohdan 1 pahoinpitely on alkanut, kun A on tullut kolmannen henkilön yksityisasunnon parvekkeen ovesta kutsumattomana sisälle. Myös syytekohdan 2 pahoinpitely kerrostalon piha-alueella vaikuttaa alkaneen täysin A:sta johtuvasta syystä. Teoille ei ole esitetty mitään motiivia. Kummatkin teot ovat keskeytyneet vasta ulkopuolisen väliintulon johdosta. Näin ollen A:n syyksi luetut teot ilmentävät tekijässään jossain määrin tavanomaiseen pahoinpitelyrikokseen verrattuna suurempaa syyllisyyttä.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2018:92 tuominnut ensikertalaisen rikoksentekijän törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta yhteiseen viiden kuukauden vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistuksen ehdottomuutta on perusteltu erityisesti sillä, että rattijuopumusrikosta oli lajissaan pidettävä tavanomaista selkeästi vakavampana rikoksena ja että tekijä oli teollaan aiheuttanut vakavaa vaaraa muiden tiellä liikkujien hengelle ja terveydelle (kohta 26). Korkein oikeus on lausunut edelleen, että yleensä ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitseminen ensikertalaiselle tulee kysymykseen vasta yli vuoden pituisissa rangaistuksissa (kohta 24). Yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää sitä, että tunnusmerkistökohtaiset erot rangaistuskäytännössä eivät voi olla huomattavan suuria. Ratkaisevaa pitää olla teon luonteen tapauskohtainen arviointi. Myös muissa kuin törkeää rattijuopumusta koskevissa tunnusmerkistöissä vuotta lyhyempi vankeusrangaistus voidaan tuomita ensikertalaiselle ehdottomana, mikäli rikos on tekomuodossaan poikkeuksellisen vakava (kohta 28).

Ratkaisussa KKO 2018:92 on ollut kysymys abstrakteista vaarantamisrikoksista, kun taas A:n kohdalla rangaistuslajin valinta kohdistuu välittömästi hengen ja terveyden oikeushyvää loukkaaviin pahoinpitelyrikoksiin. Korkein oikeus todennee, että rangaistuslajin valinnassa on yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi kiinnitettävä huomiota myös rikosten rangaistusasteikkojen ilmentämään moitittavuuteen ja tekojen sijoittumiseen kyseisten rikostunnusmerkistöjen sisällä. Tästä näkökulmasta A:n menettelyyn liittyy samankaltaisia rangaistuslajin valinnassa merkityksellisiä seikkoja kuin ratkaisussa KKO 2018:92 käsillä olleessa tilanteessa. A:n pahoinpitelyjä voidaan nimittäin pitää suhteessa tyypilliseen pahoinpitelyyn vähintään yhtä moitittavina kuin ratkaisussa KKO 2018:92 arvioituja liikennerikoksia kyseisten tunnusmerkistöjen sisällä. Lisäksi asiassa on merkityksellistä, että törkeän rattijuopumuksen rangaistusminimi on korkeampi kuin pahoinpitelyssä, vaikka enimmäisrangaistus on kummassakin rikoksessa sama. A:n pahoinpitelyistä mitattu rangaistus on myös suhteessa kyseisen rikostyypin mediaanirangaistukseen vähintään sama kuin ratkaisussa KKO 2018:92 mitattu yhteinen 5 kuukauden rangaistus suhteessa törkeän rattijuopumuksen noin 60 päivän mediaanirangaistukseen (Tilastokeskus: rangaistukset rikoksittain).

Tekijän aikaisempi rikollisuus

Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin säännös sekä edellä perustelujen kohdassa 19 selostetussa hallituksen esityksessä ja ratkaisussa KKO 2019:21 (kohta 25) lausuttu huomioon ottaen tekijän aikaisemman rikollisuuden merkitystä arvioitaessa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka pitkä aika on kulunut aikaisemman ja uuden rikoksen tekemisen välillä.

A on syyllistynyt nyt käsillä oleviin pahoinpitelyihin 21.4.2016 ja 22.9.2016. Tätä ennen A on syyllistynyt

- pahoinpitelyyn 21.3.2008, josta hänet on tuomittu 9 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen,

- kahteen laittomaan uhkaukseen 8.3.2007 ja eräisiin muihin rikoksiin, joista hänet on tuomittu yhteiseen 5 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen,

- kahteen pahoinpitelyyn 28.7.2006 ja eräisiin muihin rikoksiin, joista hänet on tuomittu yhteiseen 8 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen,

- törkeään rattijuopumukseen 24.6.2005, josta hänet on tuomittu 50 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen,

- vangin karkaamiseen ja virkamiehen vastustamiseen 30.9.2000, joista hänet on tuomittu yhteiseen, kohtuullistettuun 20 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen,

- törkeään pahoinpitelyyn, törkeään ryöstöön ja eräisiin muihin rikoksiin 10.11.2000, joista hänet on tuomittu yhteiseen 2 vuoden 6 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen sekä

- kahteen pahoinpitelyyn 6.8.1998 ja 3.12.1999 ja eräisiin muihin rikoksiin, joista hänet on tuomittu yhteiseen 170 tunnin yhdyskuntapalveluun.

A:n aikaisempi rikollisuus on osittain luonteeltaan samankaltaista, mutta hän on syyllistynyt ennen nyt käsillä olevia rikoksia yli kahdeksan vuotta sitten rikokseen. Vapauduttuaan suorittamasta kyseistä rangaistusta A:ta ei ole rekisteröity rikoksista kuuteen vuoteen. A:n rikoshistoriassa on myös muutoin useiden vuosien rikoksettomia ajankohtia.

Pelkillä aikarajoilla ei voida määritellä sitä, milloin tekijän aikaisempi rikollisuus muodostaa esteen vankeusrangaistuksen tuomitsemiselle ehdollisena. Korkeimman oikeuden omasta ratkaisukäytännöstä ja oikeuskirjallisuudessa esitetyistä kannanotoista ilmenee, että tekijän alle neljän vuoden rikokseton ajanjakso voi mahdollistaa ehdollisen vankeusrangaistuksen tuomitsemisen.

Korkein oikeus todennee, että rikoksentekijälle on pahoinpitelyrikoksissa pikemminkin tyypillistä reagoida spontaanisti tai perustaa toimintansa opittuun, norminvastaiseen ja väkivaltaiseen käyttäytymismalliin kuin toimia suunnitelmallisesti tähdäten erittäin vakavan rikoksen toteuttamiseen. Näin ollen on perusteltua, että viimeksi mainituilla seikoilla voi olla tekijän aikaisempien ja uusien rikosten välillä kuluneen hyvin pitkän ajan jälkeen poikkeuksellisesti rangaistusta ankaroittavia vaikutuksia. A:n pahoinpitelyrikoksissa ei kuitenkaan ole rikosten samanlaisuudesta huolimatta kysymys tällaisista erittäin moitittavista ja suunnitelmallisista rikoksista.

Ratkaisussa KKO 2019:21 rikoksentekijän rangaistusta on kovennettu tekijän aikaisemman rikollisuuden perusteella. Ratkaisussa uuden, arvokuljetusta koskeneen törkeän ryöstön ja aikaisemman samankaltaisen törkeän ryöstön välillä oli kulunut lähes 9 vuotta. Ratkaisussa KKO 2006:82 aikaisempien rikosten ja uuden rikoksen eli törkeän huumausainerikoksen välillä kulunut yli 8 vuoden aika oli puolestaan niin pitkä, ettei ollut edellytyksiä rangaistuksen koventamiseen tekijän aikaisemman rikollisuuden perusteella.

Vaikka A:ta ei voida rikoslain 6 luvun rangaistuksen määräämistä koskevien säännösten näkökulmasta merkittävän ajan kulumisesta huolimatta pitää rikoksentekijänä ensikertalaisena, Korkein oikeus katsonee, että hänen aikaisempi rikollisuutensa ei edellytä vankeusrangaistuksen määräämistä ehdottomana.

Rangaistuslajin valinta tässä tapauksessa

A:lle tuomittu yhteinen yhden vuoden vankeusrangaistus ei yksin pituutensa puolesta puolla eikä toisaalta puhu myöskään ehdotonta vankeusrangaistusta vastaan. A:n menettely on kuitenkin ollut tekotavaltaan toisen hengestä ja terveydestä täysin piittaamatonta ja käytetty väkivalta silmitöntä. Pahoinpitelyt ovat olleet tekomuodossaan poikkeuksellisen vakavia, ja niistä ilmenevä tekijän syyllisyys on ollut tavanomaisesta pahoinpitelyrikoksesta poikkeavalla tavalla suurempi. Näin ollen Korkein oikeus katsonee, että A:n rikosten vakavuus ja rikoksista ilmenevä A:n syyllisyys edellyttävät A:lle tuomittavan vankeusrangaistuksen määräämistä ehdottomaksi. Korkein oikeus katsonee edelleen, että riittävänä ei voida pitää ehdollista vankeusrangaistusta ja sen ohella tuomittavaa yhdyskuntapalvelua tai ehdollisen vankeuden ohella määrättävää valvontaa. Ehdottoman vankeuden pituuteen nähden asiassa ei ole myöskään edellytyksiä tuomita ehdottoman vankeuden sijasta yhdyskuntapalvelua tai valvontarangaistusta.

Oikeusneuvos Tapani: Hyväksyn esittelijän mietinnön.

 
Julkaistu 23.6.2020  Päivitetty 24.6.2020