KKO:2020:40

Käräjäoikeus oli lukenut vastaajan syyksi tämän alaikäiseen lapseen kohdistuneen vapaudenriiston ja pahoinpitelyn. Hovioikeus oli katsonut, ettei käräjäoikeus ollut perustellut tuomiota näytön arvioinnin osalta asianmukaisella tavalla, ja palauttanut asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että käräjäoikeuden tuomiota ei ollut näytön arvioinnin osalta perusteltu oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:ssä edellytetyllä tavalla, mutta asiaa ei tässä tapauksessa tullut palauttaa käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi, vaan asian käsittelyä tuli jatkaa hovioikeudessa.

ROL 11 luku 4 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Keski-Suomen käräjäoikeuden tuomio 29.10.2018 nro 18/146529 ja Vaasan hovioikeuden päätös 4.6.2019 nro 19/125108 kuvataan tarpeellisilta osiltaan Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Eeva Talves-Lehtinen ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Eija-Liisa Helin, Jukka Mäkelä ja Nina Sillanpää.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan syyttäjä vaati, että hovioikeuden päätös palauttaa asia käräjäoikeuteen kumotaan ja että asian käsittelyä jatketaan hovioikeudessa.

A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

1. Syyttäjä on käräjäoikeudessa vaatinut A:lle rangaistusta 1.1.2014–1.6.2015 tehdystä vapaudenriistosta sen perusteella, että A oli sulkenut tekoaikana 3–5-vuotiaan lapsensa useita kertoja tämän huoneeseen lukitsemalla huoneen oven tai sitomalla sen kiinni narulla tai koiranhihnalla siten, että lapsen ulospääsy oli estynyt. Lapsi oli kerran joutunut virtsaamaan huoneeseensa lehden päälle, koska hän ei ollut päässyt huoneesta vessaan. Lisäksi syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta samana ajanjaksona tehdystä pahoinpitelystä sen perusteella, että A oli tukistanut lastaan, antanut tälle luunapin, heittänyt tämän sängylle niin, että lapsen pää oli osunut seinään, ja lyönyt tätä päähän koiran luulla. Näistä teoista oli aiheutunut lapselle kipua.

2. A on kiistänyt menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla ja syyllistyneensä syytteen mukaisiin rikoksiin.

3. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi syytteen mukaiset menettelyt ja tuominnut tämän vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä yhteiseen 40 päiväsakon sakkorangaistukseen.

4. Käräjäoikeudessa on esitetty todisteluna lapsen videoitu haastattelu, joka on tehty yliopistollisen sairaalan lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä, ja haastattelun litterointi sekä samassa tutkimusyksikössä laadittu asiantuntijalausunto, jossa muun muassa arvioidaan lapsen haastattelun luotettavuutta. Lisäksi käräjäoikeudessa on kuultu todistajana lapsen isoäitiä sekä sijaisäitiä, jonka luokse lapsi oli sijoitettu asumaan syytteessä kuvattujen tapahtumien jälkeen. A ei ole käräjäoikeudessa halunnut tulla kuulluksi, minkä vuoksi syyttäjä on vedonnut hänen esitutkintakertomukseensa. Esitutkinnassa A on tunnustanut, että hän oli tukistanut lasta ainakin kerran ja laittanut tämän viideksi minuutiksi huoneeseensa arestiin sulkien oven koiranhihnalla. Vielä käräjäoikeudessa on kirjallisena todisteena esitetty poliisille tehty tutkintapyyntö.

5. Käräjäoikeus on selostanut tuomiossaan varsin yksityiskohtaisesti asiassa esitetyn todistelun sisältöä. Tämän jälkeen käräjäoikeus on johtopäätöksinään lausunut seuraavaa:

ˮLapsi on yksityiskohtaisesti kertonut hänen sulkemisestaan huoneeseensa, oven sulkemisesta narulla, äidin tekemästä tukistamisesta ja antamista luunapeista. Lapsi on pääasiassa kertonut eri tapahtumista ilman haastattelijan tekemiä johdattelevia kysymyksiä.

Lapsi on myös kertonut samansuuntaisesti huoneeseen sulkemisesta ja lattialle pissaamisesta asiassa todistajana kuullulle sijaisäidilleen. Lapsi on myös kertonut muista kotonaan tapahtuneista tilanteista, mutta ei kuitenkaan äitiään syyllistävästi.

Käräjäoikeus on lapsen haastattelun ja sijaisäidin kertomuksen perusteella päätynyt samaan kuin yliopistollisen sairaalan lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikkö lausunnossaan lapseen kohdistuneesta väkivallasta ja vapaudenriistosta, joiden tekijänä on A.

Pahoinpitelyä ei voi pitää vähäisenä, koska se on kohdistunut 3–5-vuotiaaseen lapseen, väkivallan käyttöä on ollut useanlaatuista ja useampia kertoja ja tekijänä on ollut lapselle läheinen henkilö. Teot ovat olleet täysin tahallisia.ˮ

6. A on valittanut hovioikeuteen ja vaatinut ensisijaisesti, että asia palautetaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi, koska käräjäoikeuden tuomio oli puutteellisesti perusteltu näytön arvioinnin osalta ja koska todistajankuulustelussa oli ollut epäasiallisia ja asenteellisia piirteitä. Toissijaisesti A on vaatinut, että syyte hylätään tai että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan.

7. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja palauttanut asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Hovioikeus on todennut, että käräjäoikeus oli tuomiossaan varsin seikkaperäisesti selostanut näyttöä, mutta sitä ei ollut perusteluissa arvioitu asianmukaisesti. Hovioikeus on kiinnittänyt huomiota siihen, että käräjäoikeuden näytön arviointi sisältää 5,5 vuoden ikäisen lapsen oikeuspsykologisen haastattelututkimuksen ja erään todistajan kertomuksen arviointia, mutta ei syytettä vastaan puhuvan näytön arviointia. Hovioikeus on lausunut, että käräjäoikeuden ratkaisu syyksilukemisesta käytännössä pitkälti perustuu lapsen haastattelututkimukseen, josta tehdyt arviot eivät sido tuomioistuinta todistusharkinnassa. Hovioikeus on todennut, että näytön selostaminen ja sen arvioiminen ovat asianmukaisten perustelujen laatimisessa eri asemassa, ja katsonut käräjäoikeuden tuomion perustelut ratkaisevalla tavalla puutteellisiksi. Todistajankuulustelussa hovioikeus ei sen sijaan ole katsonut tapahtuneen sellaisia virheitä, jotka olisivat palauttamisen syynä.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

8. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen johdosta kysymys siitä, ovatko käräjäoikeuden tuomion perustelut olleet puutteelliset ja onko hovioikeudella tästä syystä ollut peruste palauttaa asia käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Tuomion perusteluvelvollisuutta koskevat lähtökohdat

9. Tuomion perusteluvelvollisuudesta rikosasiassa säädetään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:ssä. Sen 2 momentin mukaan tuomio on perusteltava. Perusteluista on ilmettävä, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä. Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaiseen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukseen sisältyy se, että tuomioistuimen tulee antaa ratkaisulleen riittävät perustelut.

10. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin oikeusohjeet todistusharkinnasta vaikuttavat osaltaan siihen, millä tavoin tuomioistuimen on perusteltava näyttöratkaisunsa. Säännöksen mukaan tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla, jollei laissa toisin säädetä.

11. Edellä mainitun oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain perusteluvelvollisuutta koskevan säännöksen lainvalmistelutöissä (HE 82/1995 vp s. 127–128) on esitetty, että erityisen tärkeätä tuomion perusteleminen rikosasiassa on silloin, kun syyte hylätään tai vastaaja tuomitaan kiistämisestään huolimatta. Tuomio olisi muutoinkin perusteltava niin yksityiskohtaisesti kuin asian merkitys ja riitaisuus vaativat.

12. Korkein oikeus toteaa, että tuomioistuimen on riittävän avoimesti ja kattavasti sekä tasapuolisesti kuvattava todistusharkintaansa ratkaisun perusteluissa, jotta on mahdollista varmistua siitä, että tuomioistuin on suorittanut todistusharkinnan asianmukaisesti. Tuomioistuimen näytön arvioinnin kuten muidenkin ratkaisun perusteena olleiden päätelmien perusteleminen on tärkeää paitsi asianosaisten, myös yleisön ja mahdollisessa muutoksenhaussa ylemmän tuomioistuimen kannalta. Lisäksi asianmukaisten perusteluiden laatimisella on olennainen oikeusvarmuutta lisäävä merkitys tuomarin itsekontrollina (oikeuskirjallisuudessa esim. Jyrki Virolainen – Petri Martikainen: Tuomion perusteleminen, 2010, s. 39–49; Juha Lappalainen – Tuomas Hupli teoksessa Prosessioikeus, 2017, 5. p., s. 745–746).

13. Käräjäoikeuden ratkaisun perusteluilla on keskeinen merkitys muutoksenhaun kannalta. Käräjäoikeuden on perusteltava ratkaisunsa niin selvästi ja seikkaperäisesti, että hävinnyt asianosainen pystyy asianmukaisesti käyttämään muutoksenhakuoikeuttaan eli harkitsemaan muutoksenhaun aiheellisuutta sekä kohdentamaan ja perustelemaan muutoksenhakemuksensa asianmukaisesti. Käräjäoikeuden ratkaisu yhdessä valituksen ja mahdollisen vastauksen kanssa on myös aineistoa, jonka pohjalta hovioikeus arvioi sitä, onko muutoksenhakijalle myönnettävä jatkokäsittelylupa, jos valitus kuuluu jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin, ja tuleeko asiassa toimittaa pääkäsittely ja ottaa todistelua uudelleen vastaan. Käräjäoikeuden ratkaisun perustelujen tulee antaa riittävä pohja hovioikeuden muun ohella näitä kysymyksiä koskevalle harkinnalle.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

Asiassa esitetty todistelu perusteluvelvollisuuden kannalta arvioituna

14. Syytteessä kuvatut rikokset ovat moitittavuudeltaan melko lieviä, ja käräjäoikeus onkin tuominnut vastaajan niistä yhteiseen sakkorangaistukseen. Näytön arvioinnin huolellista perustelemista on tässä asiassa kuitenkin edellyttänyt se, että vastaaja on kiistänyt syytteen ja että asiassa on esitetty todistelua sekä syytteen puolesta että sitä vastaan. Asiassa on kysymys hyvin nuoreen lapseen kohdistuneita rikoksia koskevasta syyteasiasta, ja syytettynä on asianomistajan äiti. Myös asian laatu ja asiassa annettavan ratkaisun mahdollinen vaikutus asianosaisten keskinäiseen suhteeseen on korostanut tuomioistuimen perusteluvelvollisuutta.

15. Keskeinen todiste asiassa on ollut väitettyjen tekojen asianomistajan, alle kouluikäisen lapsen videoitu haastattelu. Syytteen tueksi on asiassa esitetty taltioidun kertomuksen ohella laaja asiantuntijalausunto, jossa yliopistollisen sairaalan yhteydessä toimivan lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikön asiantuntijat ovat arvioineet lapsen kertomuksen luotettavuutta. Lausunnossa on arvioitu myös haastattelun toteutustapoja ja vaihtoehtoisten tapahtumienkulkujen mahdollisuutta. Lausunnon mukaan syytteen teonkuvausten mukaiset hypoteesit ovat saaneet tukea lapsen kertomuksesta, kun taas vaihtoehtoiset hypoteesit eivät ole saaneet.

16. Syyttäjän nimeämänä todistajana kuultu lapsen sijaisäiti on lausunut siitä, mitä lapsi oli hänen luonaan asuessaan kertonut aiemmista tapahtumista kotonaan. Todistaja on lausunut myös siitä, mitä lapsi oli muutoin kertonut suhteestaan äitiinsä.

17. Vastaaja A ei ole halunnut tulla käräjäoikeudessa henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa kuulluksi. Käräjäoikeuden tuomion näytön selostuksesta ilmenee, että syyttäjä on käräjäoikeudessa vedonnut tietyltä osin A:n esitutkinnassa antamaan kertomukseen, jossa A on vähäiseltä osin tunnustanut syytteen mukaisen menettelyn. A:n nimeämänä todistajana käräjäoikeudessa on kuultu lapsen isoäitiä, joka on kertonut asuneensa yhdessä A:n ja lapsen kanssa siihen saakka, kun lapsi oli mennyt sijaiskotiin. Hän on kertonut, ettei ole nähnyt syytteessä kuvattuja menettelyjä koskaan tapahtuneen.

18. Käräjäoikeus on näytön arvioinnissaan edellä kohdassa 5 selostetuin tavoin lyhyesti arvioinut lapsen kertomuksen luotettavuutta. Käräjäoikeus on kiinnittänyt tässä yhteydessä huomiota siihen, ovatko haastattelut olleet johdattelevia, onko lapsi kertonut syytteen ulkopuolisista tapahtumista äitinsä kanssa asenteellisesti ja ovatko lapsen kertomukset haastattelussa ja toisaalta myöhemmin sijaisäidille olleet keskenään yhdenmukaisia.

Johtopäätökset

19. Korkein oikeus katsoo, että näytön arviointi asiassa olisi edellyttänyt käräjäoikeuden tuomiossa toteutunutta monipuolisempaa ja erittelevämpää tarkastelua A:n syyllisyyttä puoltavista ja sitä vastaan puhuvista seikoista. Todisteita olisi tullut arvioida sekä yksittäin että kokonaisuutena.

20. Edellä mainitusta asiantuntijalausunnosta huolimatta todistelun luotettavuuden ja sen näyttöarvon arvioiminen on kuulunut tuomioistuimelle. Riittävänä ei voida pitää sitä, että tuomioistuin ilmoittaa päätyvänsä samaan lopputulokseen kuin asiantuntijat. Keskeisimpänä näyttönä olleen lapsen kertomuksen luotettavuuden ja merkityksen itsenäisen arvioinnin tuomioistuimen toimesta olisi siten tullut olla perusteellisempi. Pienen lapsen kuulemiseen liittyy tavanomaisesta tuomioistuimessa tapahtuvasta kuulemisesta poikkeavia piirteitä, jotka edellyttävät tuomioistuimelta tuomion perusteluista ilmenevää tarkastelua.

21. Asiassa todistajana kuullun lapsen sijaisäidin kertomusta ei ole tuomiossa arvioitu erikseen. Käräjäoikeus on kokonaan laiminlyönyt lausua syytettä vastaan puhuvana näyttönä esitetyn lapsen isoäidin todistajankertomuksen merkityksestä ja tämän kertomuksen uskottavuudesta. Lisäksi käräjäoikeudessa näyttönä vedotun A:n esitutkintakertomuksen osan merkityksestä asiassa, huomioon ottaen syytteen kiistäminen kokonaisuudessaan, ei ole tuomiossa lausuttu.

22. Vaikka asiassa esitetty näyttö on selostettu käräjäoikeuden tuomiossa perusteellisesti, näytön arviointia koskevissa perusteluissa on edellä esitetyistä syistä ilmeisiä puutteita. Perusteluvelvollisuuden puutteet koskevat koko rikosasian kannalta keskeistä syyllisyyskysymystä. Korkein oikeus katsoo, etteivät käräjäoikeuden näyttöratkaisun perustelut kokonaisuutena arvioiden täytä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:ssä asetettuja vaatimuksia.

Asian palauttaminen

23. Hovioikeus on palauttanut asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi perusteluvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi. Arvioitavana on siten se, onko asian palauttamiselle ollut perustetta.

24. Jutun palauttamisen edellytyksistä ei ole laissa säännöksiä. Palauttaminen sekä sitä koskevat oikeusohjeet perustuvat oikeuskäytäntöön ja oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannanottoihin. Palauttamista koskevassa arvioinnissa voi jutun tarkoituksenmukaista käsittelyä koskevalla harkinnalla olla tilanteen mukaan merkitystä (KKO 2012:80, kohta 6).

25. Korkein oikeus toteaa, että harkinta asian palauttamisesta alemman tuomioistuimen uudelleen käsiteltäväksi tuomion perusteluiden puutteellisuuden vuoksi on tapauskohtaista. Asian palauttamista vastaan puhuvat yleensä vahvasti siitä aiheutuva oikeudenkäynnin merkittävä pitkittyminen sekä asianosaisille siitä aiheutuvat kulut ja muut haitat. Oikeudenkäynnin viivästyminen voi heikentää myös edellytyksiä todistelun arviointiin. Jos alemman tuomioistuimen ratkaisu perusteluineen on niin puutteellinen, että se ei kelpaa oikeudenkäynnin perustaksi muutoksenhakutuomioistuimessa, tai jos asianosaisen muutoksenhakuoikeus muusta syystä vaarantuu, asia on kuitenkin pääsääntöisesti perusteltua palauttaa alempaan tuomioistuimeen uudelleen käsiteltäväksi.

26. Käräjäoikeudessa rangaistukseen tuomittu vastaaja A on muutoksenhakijana hovioikeudessa nimenomaisesti vaatinut jutun palauttamista. Tämän vuoksi asiassa on erityisesti arvioitava käräjäoikeuden tuomion perustelujen puutteiden merkitystä hänen muutoksenhakuoikeutensa toteutumisen kannalta. Huomioon on otettava se, millaista ja missä määrin hovioikeuskäsittelyssä korjattavissa olevaa haittaa perustelupuutteista on aiheutunut. Toisaalta huomiota on kiinnitettävä palauttamisesta yleisesti aiheutuvaan ja tapauskohtaisesti asianomistajan kannalta arvioitavaan haittaan.

27. Perustelujen puutteet ovat koskeneet edellä todetuin tavoin näytön arviointia eli sitä, mihin seikkoihin käräjäoikeus on perustanut kunkin todisteen näyttöarvon sekä näytön kokonaisarvioinnin. Epäselvyyttä ei sen sijaan ole ollut siitä, mitkä teot on luettu A:lle syyksi ja miten syytettä on oikeudellisesti arvioitu. Viimeksi mainitut puutteet olisivat oikeuskäytännön mukaan asian palauttamista voimakkaasti puoltavia (ks. esim. KKO 1998:40). Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee myös, mikä on ollut keskeinen syytettä tukeva näyttö asiassa. Palauttaminen johtaisi todennäköisesti siihen, että käräjäoikeudessa otettaisiin uudelleen vastaan sama näyttö, jonka sisältö on jo seikkaperäisesti kerrottu käräjäoikeuden tuomiossa. Käsiteltäessä valitus välittömästi hovioikeudessa A:lla on mahdollisuus riitauttaa käräjäoikeuden näytön arvioinnin johtopäätökset ja perustella syytettä vastaan puhuvan todistelun merkitystä.

28. Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeuden tuomio on perusteluiden puutteellisuudesta huolimatta kelvannut oikeudenkäynnin perustaksi hovioikeudessa. A:n oikeus hakea muutosta käräjäoikeuden tuomioon ei ole vaarantunut eikä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen edellytä jutun palauttamista. Palauttamisesta aiheutuvien haittojen on katsottava olevan painavampia kuin palauttamista puoltavien seikkojen. Korkein oikeus katsoo näin ollen, että hovioikeuden päätös palauttamisesta on kumottava ja asian käsittelyä on jatkettava hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen. Hovioikeuden on viivytyksettä jatkettava asian käsittelyä.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Pekka Koponen, Tuomo Antila, Juha Mäkelä ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijä Teemu Vanhanen.