KKO:2020:33

Murha
Tappo
Rangaistuksen määrääminen - Rangaistuksen mittaaminen

Diaarinumero: R2018/615
Taltionumero: 594
Antopäivä: 7.5.2020 ECLI:FI:KKO:2020:33

A oli surmannut B:n mattoveitsellä tämän asunnon WC-tiloissa. B:llä oli ollut eri puolilla kehoaan 19 veitsellä aiheutettua vammaa, jotka olivat pinnallisia menehtymiseen johtaneita kaulan alueen vammoja lukuun ottamatta.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein A:n syyksi luetun henkirikoksen tekotapaa pidettiin erityisen raakana ja siihen katsottiin liittyneen myös eräitä julmuutta ilmentäviä piirteitä. Koska henkirikosta ei siihen liittyneistä erityisen moitittavista piirteistä huolimatta voitu pitää selvästi törkeämpänä kuin teräaseella tehtyjä, oikeuskäytännössä tappoina tuomittuja rikoksia, A:n katsottiin syyllistyneen tappoon.

Kysymys myös rangaistuksen mittaamisesta.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 29.9.2017 nro 17/138621

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 23.6.2017 kello 23.22 ja 24.6.2017 kello 00.20 välisenä aikana B:n asunnon WC-tiloissa tai tilojen ovella lyönyt tai viiltänyt mukanaan olleella mattoveitsellä B:tä aiheuttaen tälle Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevät vammat, ensin molempien ollessa pystyasennossa ja sen jälkeen vielä tilanteessa, jossa B oli kaatunut tai muutoin joutunut WC:n lattialle. B:n oli saanut kaulan alueelle yhteispituudeltaan 20 senttimetrin pituiset, syvät viiltohaavat, jotka olivat leikanneet kaulalaskimon ja kilpirauhaslaskimot osittain poikki. B oli menehtynyt näistä vammoista aiheutuneeseen verenhukkaan sekä henkitorven osittaisen poikkileikkautumiseen aiheuttaneisiin viiltohaavoihin.

Käräjäoikeus katsoi, että asiassa ei voitu riittävällä varmuudella sulkea pois A:n kertomusta siitä, että hän oli kokenut tapahtuman WC-tilojen ovella ahdisteluksi, ja että A:lla oli saattanut olla myös väärinkäsitystä tai ylireagointia tahattomaan eleeseen. Oli ilmeistä ja täysin uskottavaa, että väkivaltatilanne asuntoon sovussa menneiden, hyvissä välissä olleiden asianosaisten välillä oli syntynyt spontaanisti. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin jääneen näyttämättä, että A olisi B:tä puukottaessaan toiminut hätävarjelussa tai että käsillä olisi ollut muutakaan laissa tarkoitettua oikeuttamis- tai anteeksiantoperustetta. Käräjäoikeus katsoi, että A oli syyllistynyt ainakin tappoon.

Käräjäoikeus katsoi murhan ja tapon tunnusmerkistön rajanvedon osalta, että oikeuskäytännön valossa lattialle lyyhistyneen tai lyyhistymässä olevan, eli käytännössä puolustuskyvyttömän henkilön viiltäminen kaulaan ja kuoleman aiheuttavan vamman aiheuttaminen näin oli luonnollisesti julmaa ja raakaa. A:n ei kuitenkaan voitu katsoa kidutuksentyyppisesti aiheuttaneen uhrille tarpeetonta tuskaa tai pitkittäneen tämän kärsimystä, eikä käsillä ollut muitakaan erityisen raakaan tai erityisen julmaan tekotapaan viittaavia piirteitä. Vaikka viiltohaavojen lukumäärä ja sijainti olivat viitanneet surmaamispyrkimykseen, tekotapaa ei julmuutta ilmentävistä piirteistä huolimatta ollut verrannollinen sellaisiin tapauksiin, joissa surmaamisen tekotapaa oli oikeuskäytännössä pidetty erityisen raakana ja julmana.

Henkirikoksen tekotapa, lyöntien osumakohdat ja tapahtumainkulku viittasivat käräjäoikeuden mukaan tässä tapauksessa yhtä lailla paniikissa huitomiseen kuin siihen, että käsillä olisi ollut nimenomaan sitkeä surmaamispyrkimys. A oli mitä ilmeisimmin huitonut uhria ilmeisen voimakkaan kiihtymyksen taikka pelon ja paniikin vallassa tarkoituksenaan saattaa uhri puolustuskyvyttömäksi, missä A oli onnistunut. A olisi halutessaan voinut kohdistaa uhriin enemmänkin väkivaltaa, jos olisi pyrkinyt uhrin surmaamiseen. Myöskään B:n sukuelimeen kohdistuneen väkivallan osalta käsillä ei ollut erityistä raakuutta ja julmuutta. Muut kuin kaulan alueen vammat olivat olleet pinnallisia eivätkä hengenvaarallisia, vaikka niistä olikin vuotanut runsaasti verta. Siinäkään tapauksessa, että tekotapaa pidettäisiin erityisen raakana tai julmana, tekoa ei kuitenkaan käräjäoikeuden mukaan voitu pitää murhan tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Syytteen enemmälti hyläten käräjäoikeus luki A:n syyksi syytekohdassa 2 murhan asemesta tapon ja tuomitsi hänet tästä ja hänen syykseen luetuista muista rikoksista yhteiseen 9 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Maritta Pakarinen ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 15.6.2018 nro 18/126106

Hovioikeus, jonne A, syyttäjät ja asianomistajat valittivat, hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset syytekohdassa 2 siltä osin kuin A:n oli katsottu syyllistyneen tahalliseen henkirikokseen, joka oli arvioitava vähintään tapoksi. Hovioikeus katsoi lisäksi käräjäoikeuden tavoin, että syytekohdassa 2 kysymyksessä ei ollut hätävarjelutilanne.

Hovioikeus totesi murhan ja tapon rajanvedon osalta, että B:ssä oli todettu 19 veitsellä aiheutettua vammaa, joista osa oli ollut torjuntavammoja ja osa oli jäänyt pinnallisiksi. Kaulan alueen viiltohaavojen yhteispituus oli ollut 20 senttimetriä ja ne olivat ulottuneet pehmytkudoksiin ja rustorakenteisiin asti, minkä vuoksi B:n vasemmanpuolinen kaulalaskimo ja molemminpuoliset kilpirauhaslaskimot olivat leikkautuneet osittain poikki ja aiheuttaneet verenvuodon ja verenhukan hänen elimistöönsä. Lisäksi B:n henkitorvi oli mennyt etuosastaan poikki, kaulan lihakset olivat menneet useasta kohdasta poikki ja kilpirusto oli murtunut. Kaulan alueen viillot olivat aiheuttaneet B:n kuoleman.

Sanotut vammat oli näytetty aiheutetun B:n maatessa WC:n lattialla ja ollessa jo kokonaan puolustuskyvytön. Väkivallan käyttöä oli jatkettu tekovälineen terän katkeamiseen asti eikä B ollut kyennyt juuri puolustautumaan häneen kohdistetulta väkivallalta. B oli ollut tekohetkellä 73-vuotias eikä enää kovin hyvässä kunnossa. Väkivalta oli ollut voimakasta, raakaa ja määrätietoista ja kohdistunut B:n kehon herkille alueille Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä tavalla, mikä oli ollut omiaan aiheuttamaan suurta kärsimystä ja tuskaa. B:n tajunnan menetys ja menehtyminen eivät todennäköisesti olleet tapahtuneet välittömästi, eikä poissuljettua ollut, että B:n henki olisi saatu pelastettua, jos hänelle olisi hälytetty ajoissa apua.

Hovioikeus katsoi, että A:lla oli ollut sinnikäs surmaamispyrkimys ja että teko oli ollut erityisen raaka ja julma.

Hovioikeus katsoi lisäksi, että A:n syyksi luettu menettely oli sisältänyt useita murhaa koskevan rikoslain 21 luvun 2 §:n ankaroittamisperusteita. Tekoon ei ollut liittynyt seikkoja, joita olisi voitu pitää kokonaisarvostelussa lieventävinä. Rikosta oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Hovioikeus tuomitsi A:n syytekohdassa 2 murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jukka Kontio, Jouko Rantanen (eri mieltä) ja Kristina Isaksson.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Rantanen katsoi, että surmaamista ei ollut pidettävä murhan tunnusmerkistössä tarkoitetuin tavoin kokonaisuutena arvostellen törkeänä ja olisi tuominnut A:n syytekohdassa 2 taposta sekä korottanut yhteisen rangaistuksen 11 vuodeksi vankeutta.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa koskemaan syyksilukemista syytekohdassa 2, jonka hovioikeus on lukenut A:n syyksi murhana. Muilta osin valituslupaa ei myönnetty. Hovioikeuden tuomio jäi siis muilta osin pysyväksi.

A vaati valituksessaan, että hänen katsotaan syytekohdassa 2 syyllistyneen murhan asemesta hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tappoon tai toissijaisesti tappoon. Lisäksi A vaati, että syyksilukemisen muuttuessa myös rangaistusta alennetaan.

Syyttäjät vaativat vastauksessaan, että valitus hylätään. Sen varalta, että A:n katsotaan syytekohdassa 2 syyllistyneen murhan asemesta tappoon, syyttäjät vaativat, että A:lle käräjäoikeudessa tuomittu yhteinen vankeusrangaistus korotetaan yhdeksitoista vuodeksi vankeutta.

C ja D B:n oikeudenomistajina ja asianomistajina vaativat vastauksessaan, että valitus hylätään.

Suullinen käsittely

Korkeimmassa oikeudessa toimitettiin suullinen käsittely.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Alemmissa oikeusasteissa riidatonta on ollut, että vuonna 1944 syntynyt, tapahtuma-aikaan 73-vuotias B oli 23.6.2017 noin kello 22.17 tavannut A:n Helsingin Vaasanaukiolla. B ja A olivat todisteena esitetystä valvontakameratallenteesta ilmenevästi menneet kello 23.22 yhdessä B:n asuntoon, josta A oli poistunut noin tuntia myöhemmin, 24.6.2017 kello 00.20.

2. B on 26.6.2017 löydetty kuolleena asuntonsa vereentyneistä WC-tiloista.

3. B:llä on oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa todettu olleen 19 veitsellä aiheutettua vammaa. B:n kuolema oli kuolemansyylausunnon mukaan aiheutunut kaulalle kohdistuneesta, kokonaispituudeltaan 20 senttimetrin mittaisesta viiltohaavasta, jonka seurauksena vasemmanpuoleinen kaulalaskimo sekä molemminpuoliset kilpirauhaslaskimot olivat leikkautuneet osittain poikki, mikä oli aiheuttanut elimistöön verenvuodon ja verenhukan. Kaulalle kohdistuneiden viiltojen seurauksena myös B:n henkitorvi oli mennyt etuosastaan poikki, mikä oli myötävaikuttanut hänen menehtymiseensä, ja kilpirusto oli murtunut. Muut B:ssä todetut viiltohaavat, jotka sijaitsivat käsivarsissa, rintakehässä ja sukuelimissä, olivat lausunnon mukaan pinnallisia, eikä niillä ollut ollut suoranaista osuutta kuolinsyyhyn.

4. A on asian esitutkinnassa ja alemmissa oikeusasteissa tunnustanut aiheuttaneensa B:n kuoleman huitomalla tätä nahkaliivinsä taskussa olleella, työvälineenään yleensä käyttämällään mattoveitsellä, jonka katkennut terä oli sittemmin löytynyt B:n asunnon WC-tiloista. A on alemmissa oikeusasteissa, kuten Korkeimmassa oikeudessakin, katsonut syyllistyneensä hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tappoon tai enintään tappoon.

5. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi tapon ja tuominnut hänet tästä ja muista hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 9 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen katsoen, että tappoa ei ole tehty murhaa koskevan rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla erityisen raa´alla tai julmalla tavalla. Hovioikeus, jossa muutosta ovat hakeneet kaikki asianosaiset, on tuominnut A:n tapon asemesta murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen katsoen, että tappo oli tehty erityisen raa´alla ja julmalla tavalla ja että se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

6. Asiassa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko A:n katsottava syytekohdassa 2 syyllistyneen murhan asemesta tappoon ja ovatko olosuhteet olleet sellaiset, että menettelyssä on ollut kysymys rikoslain 4 luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitetusta hätävarjelun liioittelusta. Arvioitavaksi tältä osin tulee ensinnäkin se, millaisen tapahtumainkulun seurauksena A on aiheuttanut B:n kuoleman ja miten tekoa on oikeudellisesti arvioitava. Mikäli A:n katsotaan syyllistyneen murhan asemesta tappoon, kysymys on lisäksi rangaistuksen mittaamisesta.

B:n kuolemaan johtanut tapahtumainkulku

7. A on kertonut Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä, kuten alemmissakin oikeusasteissa, että hän oli 23.6.2017 ollut ensin tapaamassa tuttaviaan ja nauttinut runsaasti alkoholia. Kun hän oli tavannut "hyvänpäiväntutukseen" luonnehtimansa B:n, he olivat juoneet yhdessä olutta ja lähteneet B:n asunnolle. A:lla ja B:llä ei ollut ollut mitään riitaisuuksia.

8. Asunnossa A oli mennyt WC-tiloihin, ja pestyään kätensä hän oli kertomansa mukaan havainnut ovensuussa B:n, joka oli pitänyt sukupuolielintään kädessään. B ei ollut päästänyt A:ta poistumaan WC-tiloista, vaan hän oli töninyt A:ta. A oli kokenut tilanteen uhkaavaksi ja ahdistavaksi erityisesti, koska hän on naisena seksuaalisesti suuntautunut naisiin, mistä B oli A:n mukaan tiennyt. A oli ottanut nahkaliivinsä taskusta mattoveitsen, jolla hän oli kertomansa mukaan huitonut ja sohinut edestakaisin yrittäen päästä tilanteesta nopeasti pois. A:n mukaan hän ja B olivat molemmat olleet tuossa vaiheessa seisaallaan. Tilanne ei ollut kestänyt kauan, ja se oli päättynyt siihen, kun B oli lyyhistynyt seinän luo lattialle ja näyttänyt elottomalta. A oli mennyt tapahtumien johdosta paniikkiin, ja kätensä pestyään hän oli poistunut asunnosta ja mennyt kotiinsa, missä hän oli vienyt päällään olleet housut, puseron ja kengät jäteastiaan. A ei ollut uskoa tapahtumia todeksi ennen kuin vasta nähtyään muutaman päivän kuluttua poliisin laatiman etsintäkuulutuksen jonkun tuttavansa Facebook-sivulla ja iltapäivälehdessä.

9. Asunnossa on suoritettu verijälkitutkimus, joka on perustunut Korkeimmassa oikeudessa kuten alemmissakin oikeusasteissa todistajana kuullun vanhempi rikoskonstaapeli E:n asunnolla tekemään tekniseen tutkintaan ja hänen ottamiinsa valokuviin. E on tutkimuksessaan hyödyntänyt myös ensimmäisen rikospaikalla käyneen poliisipartion 26.6.2017 WC-tilojen verijäljistä ottamia valokuvia. E on laatinut tutkimuksestaan kirjallisena todisteena esitetyn lausunnon, joka sisältää valokuvat ja E:n niistä ilmenevistä verijäljistä tekemät, seikkaperäisesti perustellut arviot ja johtopäätökset.

10. Verijälkitutkimuslausunnon johtopäätösten mukaan kamppailu asunnon WC-tiloissa oli todennäköisesti alkanut uhrin ollessa seisaallaan, ja ensimmäiset teräaseella tehdyt vammat olivat syntyneet uhrin ollessa pystyssä. Tämän jälkeen oli hyvin nopeasti siirrytty kamppailemaan lattialle, jolla uhri oli todennäköisesti liikkunut ja yrittänyt nousta ylös, mutta joko valunut tai painettu takaisin lattialle. Kaulan alueen vammat olivat todennäköisesti syntyneet lattialla.

11. Verijälkitutkimuksen sanotut johtopäätökset enimmän väkivallan tekemisestä B:n jouduttua lattialle ovat perustuneet keskeisesti veriroiskeisiin, joita oli havaittu enimmäkseen 35 senttimetristä 70 senttimetrin korkeudella lattiasta olevilla pinnoilla. Veriroiskeiden keskittymisestä näille pinnoille ja niiden muodosta on ollut pääteltävissä, että uhri ei todennäköisesti ole voinut olla pystyssä näiden roiskeiden syntyessä. Tätä johtopäätöstä tukee matalampien pintojen verilöydösten lisäksi se, että yli 70 senttimetrin korkeudella olevilla pinnoilla oli ollut vain yksittäisiä roiskeita.

12. Kun otetaan huomioon se, että tutkimushavainnot on tehty varsin pian tapahtumien jälkeen, ja että vainajan siirtämisestä aiheutuneet muutokset verijäljissä on kyetty selvittämään tekopaikalla ensimmäisenä käyneen poliisipartion ottamien valokuvien perusteella, Korkein oikeus katsoo, että verijälkitutkimuslausunnossa selostettuja havaintoja tapahtumapaikalta voidaan pitää luotettavina. Myöskään todistaja E:n asiantuntemusta tai hänen löydöksistä tekemiensä johtopäätösten oikeellisuutta ei ole ilmennyt aihetta epäillä.

13. Johtopäätöksinään näytöstä Korkein oikeus toteaa, että verijälkitutkimuksen perusteella A:n kertomus ei voi pitää paikkaansa ainakaan siltä osin kuin A on kertonut, että kaikki mattoveitsellä lyönnit oli tehty hänen ja B:n ollessa seisaallaan. Selvästi todennäköisempää on, että kamppailu on alkanut molempien asianosaisten ollessa seisaallaan, mutta B on varsin pian joutunut alakynteen ja päätynyt lattialle. Useimmat veitseniskut on kohdistettu B:hen tämän ollessa lattialla, mukaan lukien edellä kohdassa 3 kuvatut, hänen menehtymiseensä johtaneet iskut.

14. Asiassa esitetystä todistelusta on lisäksi pääteltävissä, että B ei ole kyennyt puolustautumaan A:n häneen kohdistamalta väkivallalta muutoin kuin torjumalla iskuja käsivarsillaan ja käsillään sekä yrittämällä nousta ylös lattialta. A:lle 3.7.2017 suoritetussa lääkärintutkimuksessa ei ole havaittu puolustautumiseen viittaavia vammoja, eikä A häntä Korkeimmassa oikeudessa ja alemmissa oikeusasteissa kuultaessa ole itsekään viitannut siihen, että B olisi puolustautunut edellä kuvattua voimakkaammin.

15. Se, miten pitkään tapahtumat asunnon WC-tiloissa ovat kestäneet, on jäänyt luotettavasti selvittämättä. Varsin todennäköistä kuitenkin on, että tapahtumat ovat edenneet nopeasti. Tähän viittaavat A:n kertomus ja verijälkitutkimuksesta ilmenevät seikat.

Onko A:n menettelyssä ollut kysymys hätävarjelun liioittelusta tai vastuuvapausperusteesta erehtymisestä?

16. Rikoslain 4 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet. Pykälän 2 momentissa säädetään, että jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin. Rikoslain 4 luvun 3 §:n mukaan tekijää ei rangaista tahallisesta rikoksesta, jos tekotilanteeseen sellaisena kuin tekijä sen perustellusti käsitti, olisi liittynyt saman luvun 4–6 §:ssä tarkoitettu vastuuvapausperuste.

17. Kun vastaaja väittää toimineensa hätävarjelutilanteessa, rangaistusvaatimuksen esittäjällä on todistustaakka siitä, että kysymys ei ole ollut hätävarjeluun oikeuttavasta tilanteesta. Vastaajan väite hätävarjelutilanteen käsillä olosta ei kuitenkaan yksinään johda syytteestä vapautumiseen, jos väite ei saa tukea asiassa esitetyistä todisteista tai muista asian käsittelyssä esiin tulleista seikoista. Silloin kun vastaaja väittää toimineensa hätävarjelussa, tuomioistuimen on vertailtava asiassa esitettyä muuta näyttöä siihen, mitä vastaaja on kertonut väittämästään hätävarjelutilanteesta. Vastaajan väite voi menestyä, jos hänen kertomuksensa mukainen tapahtumien kulku on uskottava vaihtoehto syytteessä väitetylle tapahtumienkululle eli jos hätävarjelutilanteen käsillä oloa ei esitetyn näytön perusteella voida riittävällä varmuudella sulkea pois (KKO 2016:97, kohdat 8–9 ja KKO 2019:22, kohta 12).

18. A on Korkeimmassa oikeudessa, alemmissa oikeusasteissa ja esitutkinnassa kertonut, että B oli tullut WC-tiloihin pitäen sukupuolielintään kädessään ja toisella kädellään tönien estänyt A:ta poistumasta WC-tiloista. A:n kertomaa tapahtumakulkua on tältä osin pidettävä varteenotettavalla tavalla mahdollisena, sillä yksi viilloista on kohdistunut B:n sukupuolielimeen. Lisäksi B:llä oli jalassaan housut, joiden vetoketjun C on kertonut olleen rikki. Toisaalta, kuten edellä on kohdassa 13 todettu, verijälkien muoto ja sijainti WC-tilojen seinällä matalalla eivät tue A:n kertomusta veitseniskujen tapahtumisesta molempien ollessa seisovassa asennossa.

19. Hätävarjeluoikeuden käyttäminen on sallittua oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi. A:n kertomuksesta ei kuitenkaan ole uskottavasti pääteltävissä, että häneen olisi B:n taholta ollut kohdistumassa sellainen oikeudeton hyökkäys, jonka torjumiseksi väkivallan käyttäminen ainakaan teräaseeseen turvautumalla olisi ollut tarpeellista. Sellaisena hyökkäyksenä ei voida pitää kerrottua kädellä tönimistä eikä sitä, että B:n sukupuolielin olisi ollut WC:ssä esillä. Nämä seikat ovat A:n kertomuksen mukaan kuitenkin vaikuttaneet häneen voimakkaasti. Asiassa on lisäksi varteenotettavalla tavalla mahdollista, huomioon ottaen myös A:n ja B:n varsin voimakas päihtymystila, että A olisi erehtynyt B:n menettelyn tarkoituksesta.

20. Kuten ennakkopäätöksen KKO 2019:22 kohdassa 10 on todettu, anteeksiannettavana hätävarjelun liioitteluna ei voida pitää sellaista liiallista voimankäyttöä, jonka taustalla vaikuttavat aggressiiviset tuntemukset, kuten viha, kostonhimo tai raivo. A on tässä tapauksessa kohdistanut B:hen voimakasta väkivaltaa mattoveitsellä jatkaen väkivallan käyttöä lukuisin veitseniskuin ja kuolettavin seurauksin vielä sen jälkeen, kun B oli kaatunut WC-tilojen lattialle ja ollut puolustuskyvytön. Korkein oikeus katsoo, että A ei ole voinut perustellusti käsittää tilannetta sellaiseksi, jossa käsillä olisi ollut rikoslain 4 luvun 3 §:n mukainen vastuusta vapauttava seikka. Olosuhteita ei voida pitää myöskään sellaisina kuin hätävarjelun liioittelua koskevassa rikoslain 4 luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitetaan ja joissa A:lta ei kohtuudella olisi voitu vaatia muunlaista suhtautumista. Siten sanotut vastuuvapausperusteet eivät tule asiassa sovellettaviksi.

Onko henkirikoksessa kysymys murhasta vai taposta?

Sovellettava lainkohta ja syytteen teonkuvaus

21. Rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikoksentekijä on tuomittava murhasta muun muassa silloin, jos tappo tehdään erityisen raa´alla tai julmalla tavalla ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

22. Syytteen teonkuvauksessa on katsottu, että A:n menettely täyttää murhan tunnusmerkistössä tarkoitetun erityisen raa´an ja julman tekotavan, kun huomioon otetaan erityisesti viiltojen suuri lukumäärä ja niiden kohdistaminen ympäri B:n päätä ja ylävartaloa sekä sukupuolielimiin. Lisäksi rikoksen on katsottu olevan kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska A:lla on ollut sitkeä vahingoittamistarkoitus ja surmaamispyrkimys, sekä siksi, että suurin osa viilloista on tehty B:n jo kaaduttua WC:n lattialle ja että kaikki viillot on tehty hänen ollessaan elossa.

Erityisen raaka ja julma tekotapa Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä

23. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on rikoslain 21 luvun 2 §:n säätämiseen johtaneeseen lainvalmisteluaineistoon viitaten vakiintuneesti katsottu, että erityisellä raakuudella ja julmuudella tarkoitetaan murhaa koskevassa tunnusmerkistössä todellista tekotapaa eikä sitä, miltä teko ulkonaisesti näyttää. Tappamisen julmuutta arvioitaessa merkitystä on annettu esimerkiksi sille, tehdäänkö tappo tarkoituksellisesti kovia tuskia aiheuttaen tai pitkitetäänkö tekoa tuskien lisäämiseksi. Teon raakuutta arvioitaessa oikeuskäytännössä on annettu merkitystä esimerkiksi sille, että tappo on tehty käyttämällä useaa välinettä lukuisia kertoja sekä osoittamalla päättäväisyyttä ja sitkeää surmaamispyrkimystä (ks. HE 94/1993 vp s. 93 sekä KKO 2004:63, kohta 17, KKO 2004:80, kohta 13 ja KKO 2005:7, kohta 14).

24. Nykyisin voimassa olevan murhatunnusmerkistön (578/1995) sisältämästä erityisen raa´asta tai julmasta tekotavasta on annettu kuusi ennakkopäätöstä (KKO 2000:3, KKO 2000:29, KKO 2004:63, KKO 2004:80, KKO 2005:7 ja KKO 2005:44).

25. Erityisen raakana ja julmana henkirikoksen tekotapaa on pidetty silloin, kun tekijä oli lukuisilla puukoniskuilla surmannut vaimonsa ja kolme pientä lastaan (KKO 2000:3). Lisäksi erityisen raakana ja julmana on pidetty henkirikosta, jossa tekijä oli tappanut vaimonsa ampumalla pistoolilla kahdessa erässä yli kymmenen tähän osunutta laukausta (KKO 2004:80). Erityisen raakana ja julmana tekotapana on edelleen pidetty kahden tekijän suorittamaa, puolustuskyvyttömässä tilassa olleen uhrin tappamista lyömällä ja potkimalla tätä päähän ja ylävartaloon sekä hyppimällä hänen päänsä ja rintakehänsä päälle (KKO 2005:7). Erityisen raakana henkirikoksen tekotapaa on vielä pidetty sellaisessa tilanteessa, jossa tekijä oli tappanut viisivuotiaan lapsen kuristamalla tätä kaksi eri kertaa kurkusta ja aiheuttamalla tälle puukolla niskaan ja oikeaan leukakulmaan kaksi pistohaavaa ja kaulan etupuolelle poikittaissuuntaisen viiltohaavan, joka oli katkaissut ruokatorven ja henkitorven sekä leikannut kaulalaskimon haaroja ja vasemmanpuoleisen yhteisen kaulavaltimon ja sisemmän kaulavaltimon (KKO 2000:29).

26. Ratkaisussa KKO 2004:63 erityisen raakana tai julmana ei ole pidetty rikosta, jossa 15-vuotias tekijä oli pahoinpidellyt sattumalta tapaamaansa 14-vuotiasta uhriaan niin kauan, että tämä oli menettänyt tajuntansa, minkä jälkeen tekijä oli siirrettyään uhrin ojan pohjalle kuristanut tätä seisoen tämän päällä. Uhri oli menehtynyt tukehtumalla hengitettyään ojan pohjalla ollutta mudansekaista vettä. Rikosta pidettiin epäilyksettä sinänsä raakana ja julmana, mutta tapahtumien oli kuitenkin näytetty edenneen nopeasti eikä tekijän ollut näytetty pitkittäneen tekoa aiheuttaakseen uhrille tarkoituksellisesti tuskaa tai kärsimystä. Myöskään yhtä uhrin päähän kohdistunutta, äkillistä ja voimakasta kirveeniskua, josta oli välittömästi seurannut uhrin kuolema, ei ole pidetty erityisen raakana tai julmana (KKO 2005:44).

Arvio ja johtopäätökset siitä, onko A:n rikoksen tekotapa ollut erityisen raaka tai julma

27. A:n on selvitetty asunnon WC-tiloissa aloittaneen 73-vuotiaan B:n pahoinpitelyn mattoveitsellä niin, että ensimmäiset lyönnit ovat suuntautuneet ainakin B:n käsiin ja yläraajoihin. B:n kaaduttua lattialle A on jatkanut hyökkäystään mattoveitsellä. A on kohdistanut veitseniskut B:n ylävartaloon sekä pään, kasvojen ja kaulan alueelle. Lisäksi A on jossakin, tarkemmin selvittämättä jääneessä vaiheessa lyönyt B:tä myös sukuelinten alueelle. Lyönneillä aiheutetut vammat ovat jääneet pinnallisiksi lukuun ottamatta B:n kaulaan kohdistunutta, selvityksen perusteella varsin voimakasta iskua, josta on aiheutunut 20 senttimetriä pitkä viiltohaava ja jonka seurauksena vasemmanpuoleinen kaulalaskimo sekä molemminpuoliset kilpirauhaslaskimot olivat leikkautuneet osittain poikki aiheuttaen verenvuodon ja verenhukan elimistöön. Kaulalle kohdistuneiden viiltojen seurauksena myös B:n henkitorvi oli mennyt etuosastaan poikki ja hänen kilpirustonsa oli murtunut.

28. Korkein oikeus toteaa, että kuoleman aiheuttanut teko itsessään rinnastuu nyt käsillä olevassa tapauksessa ratkaisussa KKO 2000:29 kysymyksessä olleeseen menettelyyn, jossa tekijä oli aiheuttanut lapselle veitsellä niskaan ja oikeaan leukakulmaan kaksi pistohaavaa ja kaulan etupuolelle peruskuolinsyynä olleen, seitsemän ja puolen senttimetrin mittaisen viiltohaavan. Tässä tapauksessa A on kuitenkin kohdistanut B:hen useampia veitseniskuja. Vaikka iskuista aiheutuneet vammat ovat kaulan alueen vakavimpia vammoja lukuun ottamatta jääneet pintapuolisiksi, A:n menettelyn on katsottava ilmentäneen sellaista pitempään jatkettua voimakasta väkivaltaa, jota on oikeuskäytännössä pidetty ominaisena erityisen raa´alle tekotavalle. Korkein oikeus katsoo näin ollen, että A:n syyksi luettu menettely täyttää erityisen raa´an tekotavan tunnusmerkit.

29. A:n rikoksen tekotapaan liittyy myös piirteitä, joita voidaan pitää julmina. A on jatkanut mattoveitsellä aloittamaansa voimakasta hyökkäystä B:n kaaduttua lattialle ja ollessa puolustuskyvyttömänä. Kaikki veitseniskut on selvitetty tehdyiksi B:n ollessa vielä elossa. On todennäköistä, että veitseniskut ja niistä aiheutuneet vammat ovat aiheuttaneet B:lle voimakasta kipua, kuolemanpelkoa ja kärsimystä. Toisaalta teko on mitä ilmeisimmin kestänyt lyhyen ajan, eikä A:n voida päätellä tarkoituksellisesti pitkittäneen tekoaan aiheuttaakseen B:lle tuskaa tai kärsimystä. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että vaikka henkirikos on ollut sinänsä julma, sitä ei voida pitää murhan tunnusmerkistössä tarkoitetulla erityisen julmalla tavalla tehtynä.

Kokonaisarvostelu

30. Jotta tekoa voitaisiin rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitetuin tavoin pitää murhana, tapon tulee olla myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on murhaa koskevan säännöksen lainvalmisteluaineistoon viitaten katsottu, että murhan tunnusmerkistössä törkeys ei viittaa teon arvosteluun rikoksena sinänsä, vaan tapon tunnusmerkistöön. Murha rikosnimikkeenä tarkoittaa siten henkirikoksinakin poikkeuksellisen törkeitä tekoja. Vasta sellaista surmaamista, joka on tapon tunnusmerkistöä selvästi törkeämpi, voidaan pitää murhana (esimerkiksi KKO 2004:57, kohta 28, ja KKO 2005:48, kohta 15).

31. Oikeuskäytännössä rikoksen törkeyden kokonaisarvostelu on ollut pitkälti tapauskohtaista. Rikoksen lajin ja teko-olosuhteiden on katsottu voivan vaikuttaa siihen, millä tavoin rikoksen törkeys kokonaisuutena arvioidaan. Kokonaisarvostelusäännöksen sanamuodosta ilmenee, että pelkästään rikoksen törkeän tekomuodon jonkin ankaroittamisperusteen täyttyminen ei yleensä yksin riitä rikoksen katsomiseen kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. Rikoksen ankaroittamisperusteen täyttävä piirre teossa saattaa kuitenkin olla niin vahingollinen ja vaarallinen, että se jo sellaisenaan antaa aiheen arvioida rikoksen myös kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. On myös mahdollista, että rikoksessa täyttyy useampi kuin yksi ankaroittamisperuste, mikä voi myös puoltaa rikoksen arvioimista kokonaisuutena arvostellen törkeäksi (KKO 2013:57, kohta 6).

32. A:n syyksi luetun henkirikoksen tekotapa on ollut erityisen raaka ja siihen on liittynyt myös eräitä julmuutta ilmentäviä piirteitä. A:n kuvaamalle väkivaltaa edeltäneelle lähtötilanteelle ei voida antaa kokonaisarvostelussa vähäistä suurempaa merkitystä. Toisaalta teko ei ole kestänyt pitkään, ja mattoveitsellä B:lle aiheutetut vammat ovat kaulan alueen vammoja lukuun ottamatta jääneet pinnallisiksi. Korkein oikeus katsoo, että kun nyt käsillä olevaa rikosta verrataan sellaisiin teräaseella tehtyihin henkirikoksiin, jotka on tuomittu tappoina, A:n syyksi luettua rikosta ei siihen liittyvistä erityisen moitittavista piirteistä huolimatta voida pitää tapon tunnusmerkistöä niin paljon törkeämpänä tekona, että sitä tulisi myös kokonaisuutena arvostellen pitää murhana.

33. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n on syytekohdassa 2 katsottava syyllistyneen hovioikeuden hänen syykseen lukeman murhan asemesta tappoon.

Rangaistusseuraamus

34. A:lle on tuomittava yhteinen vankeusrangaistus hänen syykseen nyt luetusta taposta sekä hovioikeuden tältä osin lainvoimaiseksi jääneessä tuomiossa hänen syykseen luetuista toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta syytekohdassa 1 ja törkeästä varkaudesta syytekohdassa 3.

35. Yhteisen vankeusrangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi otettavasta taposta on rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin ja 2 c luvun 2 §:n 2 momentin mukaan tuomittava vankeutta vähintään kahdeksan ja enintään kaksitoista vuotta.

36. Yleiset rangaistuksen mittaamista koskevat säännökset ovat rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentissa ja 4 §:ssä. Jälkimmäisen säännöksen mukaisessa rikoksen vahingollisuudessa ja vaarallisuudessa ovat arvioitavina paitsi teosta aiheutuneet seuraukset, myös se vahinko ja vaara, joiden teosta on ennalta arvioiden saatettu odottaa aiheutuvan. Tekijän syyllisyys puolestaan viittaa sekä teon vaikuttimiin että teon ilmentämään syyllisyyteen (ks. esim. KKO 2008:85, kohta 4).

37. Kuten Korkein oikeus on useasti todennut, rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut rangaistukset (ks. esim. KKO 2014:91, kohta 7 ja siinä viitatut ratkaisut).

38. Verrattain usein toistuvissa rikoksissa, jollainen tappo on, rangaistuskäytännön yhtenäisyyden arvioinnissa on katsottu voitavan kiinnittää huomiota myös rangaistuskäytäntöä kuvaaviin tilastollisiin selvityksiin, mikäli niistä ilmenevää rangaistustasoa voidaan pitää lainmukaisten rangaistuksen mittaamisperusteiden kannalta oikeudenmukaisena (KKO 2014:5, kohta 6). Suomen virallisen tilaston mukaan täytetystä taposta tuomittujen rangaistusten mediaani on vuosina 2013–2017 ollut alhaisimmillaan 9 vuotta ja enimmillään 9 vuotta 8 kuukautta vankeutta. Käytettävissä ei ole tutkimustietoa erilaisista tyyppitilanteista ja niihin pohjautuvista tyyppirangaistusvyöhykkeistä. Korkein oikeus toteaa, että keskirangaistukset voivat olla hyvä lähtökohta rangaistuksen määräämiselle yksittäistapauksessa. Keskirangaistuksesta on kuitenkin syytä poiketa silloin, kun arvioitavana olevan rikoksen tekotapa poikkeaa oikeuskäytännössä hahmottuneista tyyppitapauksista.

39. Korkein oikeus on edellisen kerran ottanut kantaa taposta tuomittavan rangaistuksen mittaamiseen ennakkopäätöksessä KKO 2014:5, jossa vastaaja oli tappanut uhrinsa lyömällä tätä kaksi kertaa pitkäteräisellä keittiöveitsellä rintakehän alaosan vasemmalle puolelle. Toisesta iskusta oli aiheutunut pinnallinen ihovamma ja toinen isku, josta aiheutuneisiin vammoihin ja niistä johtuneeseen verenvuotoon uhri oli sittemmin menehtynyt, oli lävistänyt rintakehän, kylkiluun ja sydämen ulottuen oikeaan keuhkoon asti. Korkein oikeus katsoi, että kysymys oli tapon eräästä tyyppitapauksesta, jota oli edeltänyt tekijän ärsyyntyminen uhrin ja tekijän tyttöystävän välisestä sanaharkasta, mikä oli puolestaan johtanut veitsen hakemiseen sekä tekijän ja uhrin väliseen käsirysyyn. Tekijä oli käsirysyn aikana iskenyt uhria kahdesti veitsellä. Arvioinnissa huomioon otettuja teon elementtejä olivat olleet vähäisestä seikasta syntynyt tekijän suuttumus, teräaseen hakeminen sekä tekijän ja uhrin välinen yhteenotto, jonka yhteydessä tekijä oli ilmeisen suunnittelemattomasti iskenyt uhria veitsellä. Korkein oikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus tuosta taposta oli 9 vuotta vankeutta.

40. Ennakkopäätöksessä KKO 2014:5 on lisäksi selostettu kyseistä ratkaisua edeltäneitä, taposta tuomittavan rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä (KKO 1997:204 ja KKO 2000:63). Vuoden 1997 ratkaisu on koskenut 16-vuotiaan hänen kannaltaan uhkaavassa tilanteessa tekemää tappoa ja vuoden 2000 ratkaisu kuristamalla tehty tappoa, jossa oli lisäksi kysymys teon selvittämisen edistämisestä rangaistuksen lieventämisperusteena.

41. Korkein oikeus toteaa, että A:n menettely on sikäli rinnasteinen ennakkopäätöksessä KKO 2014:5 arvioidun tilanteen kanssa, että molemmissa teoissa tekovälineenä on käytetty teräasetta. Kummassakin tapauksessa vastaajat ovat myös vedonneet väkivaltaa edeltäneeseen provokaatioon ja sen aiheuttamaan suuttumukseen. A:n menettelyä, johon on liittynyt pitempään jatkettua raakaa väkivaltaa ja eräitä julmuutta ilmentäviä piirteitä, on kuitenkin pidettävä teon vahingollisuuden ja vaarallisuuden sekä teon ilmentämän tekijän syyllisyyden kannalta selvästi moitittavampana kuin kyseisessä ennakkopäätöksessä arvioitavana ollutta, eräänä tapon tyyppitilanteena pidettyä tekoa. A:lle taposta tuomittavan vankeusrangaistuksen on siten oltava selvästi ankarampi kuin tapon tilastollinen keskirangaistus.

42. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukaisena yhteisenä rangaistuksena taposta syytekohdassa 2 sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta syytekohdassa 1 ja törkeästä varkaudesta syytekohdassa 3 on pidettävä 11 vuoden vankeusrangaistusta, mihin määrään yhteinen vankeusrangaistus on käräjäoikeuden tuomitsemasta korotettava. Syytekohdan 1 teko olisi yksittäisenä rikoksena ollut sovitettavissa sakkorangaistuksella. Törkeä varkaus, jossa anastuksen kohteena on ollut menehtyneen B:n lompakko, on liittynyt kiinteästi tapporikokseen. Sillä ei rikosten keskinäistä yhteyttä koskevien oikeusohjeiden mukaisesti ole tässä tapauksessa merkittävää vaikutusta yhteiseen vankeusrangaistukseen.

43. Käräjäoikeus on tuomitessaan A:n taposta katsonut, että A ei ole kiinniotetuksi tultuaan teon tunnustamalla eikä muutoinkaan pyrkinyt edistämään rikoksensa selvittämistä niin, että rangaistusta voitaisiin sen johdosta rikoslain 6 luvun 7 §:n 3 kohdan nojalla lieventää. Asian käsittelyssä ei ole tullut ilmi seikkoja, jotka antaisivat aiheen päätyä tältä osin toiseen johtopäätökseen kuin käräjäoikeus.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin A on syytekohdassa 2 tuomittu murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen, ja asia jätetään syyksilukemisen osalta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan. A tuomitaan Korkeimmassa oikeudessa hänen syykseen syytekohdassa 2 luetusta taposta sekä hovioikeuden tältä osin lainvoimaiseksi jääneellä tuomiolla hänen syykseen lukemista rikoksista syytekohdissa 1 ja 3 yhteiseen 11 vuoden vankeusrangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Ari Kantor, Jarmo Littunen, Tatu Leppänen ja Asko Välimaa. Esittelijä Timo Saranpää.

 
Julkaistu 7.5.2020