KKO:2020:30

Vainoaminen
Lainkonkurrenssi

Diaarinumero: R2018/454
Taltionumero: 529
Antopäivä: 16.4.2020 ECLI:FI:KKO:2020:30

Hovioikeus oli katsonut A:n syyllistyneen törkeään kunnianloukkaukseen sillä perusteella, että A oli lukuisissa eri yhteyksissä esittänyt toisesta samalla työpaikalla työskennelleestä henkilöstä perättömiä ja halventavia väitteitä muun muassa kirjaamalla niitä työpaikan asiakastietojärjestelmään, lähettämällä niitä sähköpostitse muille henkilöille sekä laatimalla kantelukirjelmiä laillisuusvalvojille.

Korkein oikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein, ettei edellä A:n syyksi luettu menettely täyttänyt rikoslain 25 luvun 7 a §:ssä kuvattuja vainoamisen tunnusmerkistön tekotapoja, minkä vuoksi syyte vainoamisesta hylättiin.

RL 25 luku 7 a §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja Helsingin käräjäoikeuden tuomio 7.11.2016 nro 16/146234

Syyttäjä vaati A:lle syytekohdassa 1 rangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta. Syytteen mukaan A oli syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen siten, että hän oli lukuisilla eri kerroilla tehnyt eri yhteyksissä osastonhoitaja B:stä totuudenvastaisia ja halventavia väittämiä syöttämällä Kisahallin selviämisaseman asiakastietojärjestelmään ja usealle eri henkilölle lähettämässään sähköpostissa sekä Eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemissään kanteluissa, että B olisi antanut ohjeita, että tiettyjä asiakkaita ei saa hoitaa ja että asiakkaita olisi jätetty heitteille B:n toimesta ja edelleen jättämällä selviämisasemassa käyvien henkilöiden nähtäville kalenterinsa, johon on merkitty, että B toisen henkilön ohella olisi syyllistynyt A:n kiusaamiseen.

Syytekohdan 2 mukaan A oli syyllistynyt rekisterimerkintärikokseen ja syytekohdan 3 mukaan vainoamiseen siten, että hän oli syytekohdassa 1 kuvatulla menettelyllään oikeudettomasti vainonnut B:tä siten, että se oli ollut omiaan aiheuttamaan B:ssä pelkoa ja ahdistusta.

Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet ja niihin perustuvat vaatimukset. Vainoamisen osalta käräjäoikeus katsoi, että työyhteisössä tapahtuvasta "silmätikuksi" joutumisesta, toistuvasta epäasiallisesta kohtelusta työpaikalla, pahimmillaan työpaikkakiusaamiseksi koetusta menettelystä puhuttiin usein kansanomaisessa kielenkäytössä "vainoamisena". Siinä oli kuitenkin yleensä kysymys erityyppisestä tilanteesta kuin siinä vainoamisessa, joka on kriminalisoitu rikoslain 25 luvun 7 a §:n 1 momentissa ja johon kuuluu lähtökohtaisesti uhriin henkilönä kohdistuva, yksityiselämän suojaa rikkova menettely, joka sisältää toistuvaisluontoista uhkaamista, seuraamista, tarkkailua tai yhteyden ottamista – tai sitten jotakin muuta, mutta silti nimenomaan uhkaamiseen, seuraamiseen, tarkkailuun tai yhteydenottoihin läheisesti rinnastettavissa olevaa toimintaa. Käräjäoikeus katsoi, että A:n ei ollut näytetty seuranneen tai tarkkailleen asianomistajan elämää, suorittaneen ei-toivottua ja/tai intensiivistä yhteydenpitoa tai kohdistaneen asianomistajaan muuta tähän rinnastettavaa, asianomistajan yksityiselämää loukannutta menettelyä. Kysymyksessä oleva menettely ei täyttänyt rikoslain 25 luvun 7 a §:n mukaisen vainoamisrikoksen tunnusmerkistöä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Maritta Pakarinen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 23.4.2018 nro 18/116879

Syyttäjän ja asianomistajan valituksesta hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen syytteessä tarkoitettuun törkeään kunnianloukkaukseen ajalla 24.3.2014–27.1.2015, vainoamiseen ajalla 1.5.2014–27.1.2015 sekä vasta hovioikeudessa esitetyn uuden rangaistusvaatimuksen perusteella virkavelvollisuuden rikkomiseen ajalla 24.3.2014–27.1.2015. A tuomittiin yhteiseen 75 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja korvausvelvollisuuteen asianomistajalle ja valtiolle. A muun muassa velvoitettiin korvaamaan B:lle rikoksella aiheutettuna vahinkona kärsimyksestä 4 000 euroa törkeän kunnianloukkauksen osalta ja 1 000 euroa vainoamisen osalta, eli yhteensä 5 000 euroa.

Hovioikeus katsoi syytekohdan 1 törkeän kunnianloukkauksen osalta, että A oli tahallisesti esittänyt B:stä perättömiä ja halventavia väitteitä ja siten loukannut tämän kunniaa. A oli kirjoittanut B:stä Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston sosiaalitoimen asiakastyötä palvelevaan tietojärjestelmään useita kirjoituksia, joissa hän muun muassa oli tuonut esiin selviämisaseman eri yksittäistapauksia koskien toistuvasti, että B ei ollut osallistunut asiakkaiden asianmukaiseen terveydenhoitoon tai muuhun hoitoon taikka siitä päättämiseen tahi suostunut siitä edes keskustelemaan. A oli kirjoituksissaan todennut kahdesti B:hen liittyen asiakkaan jätetyn myös heitteille selviämisasemalla. Edelleen A oli B:n toimintaan liittyen lähettänyt sähköpostin esimiehelleen ja useille muille henkilölle, lähettänyt B:stä Eduskunnan oikeusasiamiehelle viisi kantelua sekä jättänyt työpöydälleen paperitulosteen kalenterimerkinnästä, joka myös liittyi B:hen. Teot olivat aiheuttaneet B:lle suurta kärsimystä ja erityisen suurta vahinkoa. Kun kunnianloukkaus oli ollut pitkäkestoinen, toistuva ja asianomistajaa loukkaavat tiedot olivat levinneet kokonaisuudessaan laajan henkilöpiirin tietoon, kunnianloukkausta oli myös kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeänä.

Syytekohdan 3 vainoamisen osalta hovioikeus katsoi, että A oli kunnianloukkausrikoksen yhteydessä tarkemmin selostetulla menettelyllään syyllistynyt B:hen kohdistuneeseen vainoamiseen. Hovioikeus totesi, että kun kunnianloukkausta tekotapana ei nimenomaisesti ole mainittu vainoamisen tunnusmerkistössä, harkittavana oli, voidaanko kunnianloukkausta pitää muuna lainkohdassa oleviin tekotapoihin nähden rinnastettavana tekomuotona. Teko oli tekotavaltaan ja vaikutuksiltaan rinnastettavissa muihin rikoslain 25 luvun 7 a §:ssä tarkoitettuihin tekotapoihin. Asiassa ei ollut todettavissa sellaista laintulkinnallista vastakkaista seikkaa, joka estäisi katsomasta kunnianloukkausrikosta säännöksessä tarkoitetuksi tekotavaksi. Kun käsillä oli useita pitkään ajanjaksoon sisältyviä A:n laatimia halventavia kirjoituksia, oli mahdollista katsoa, että nämä osateot muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden, joka oli katsottavissa vainoamisrikoksen tekomuodoksi. Menettelyllään A:n toiminta oli aiheuttanut asianomistajassa pelkoa ja ahdistusta. B oli tullut tietoiseksi vainoamisteoista 1.5.2014 lukien.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jukka Kontio, Birgitta Lemström ja Kristina Isaksson (eri mieltä).

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Isaksson on muun muassa vainoamisen osalta hyväksynyt käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rajoitettuna kysymykseen siitä, täyttääkö hovioikeuden tuomiossa selvitetyksi katsottu A:n menettely vainoamista koskevan rikostunnusmerkistön ja, jos täyttää, voidaanko A tuomita törkeän kunnianloukkauksen ohella myös vainoamisesta.

A vaati valituksessaan, että syyte vainoamisesta ja siihen perustuvat korvausvaatimukset hylätään.

Syyttäjä lausui vastauksessaan, että vainoamisrikoksen toissijaisuuslausekkeen perusteella lienee syytä katsoa, että samaa menettelyä ei tule tuomita myös vainoamisena.

Asianomistaja vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi syytekohdassa 1 törkeän kunnianloukkauksen katsoen selvitetyksi, että A oli tahallisesti esittänyt B:stä perättömiä ja halventavia väitteitä ja siten loukannut tämän kunniaa. A oli kirjoittanut B:stä Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston sosiaalitoimen asiakastyötä palvelevaan tietojärjestelmään useita kirjoituksia, joissa hän oli muun muassa tuonut esiin selviämisaseman eri yksittäistapauksia koskien toistuvasti ja perättömästi, että B ei ollut osallistunut asiakkaiden asianmukaiseen terveydenhoitoon tai muuhun hoitoon taikka siitä päättämiseen tahi suostunut siitä edes keskustelemaan. A oli kirjoituksissaan väittänyt perättömästi kahdesti B:hen liittyen asiakkaan jätetyn myös heitteille selviämisasemalla. Edelleen A oli B:n toimintaan liittyen lähettänyt sähköpostin esimiehelleen ja useille muille henkilöille, lähettänyt B:stä Eduskunnan oikeusasiamiehelle viisi kantelua sekä jättänyt työpöydälleen paperitulosteen kalenterimerkinnästä, joka myös liittyi B:hen. Kaikki A:n väitteet olivat keskeisellä tavalla kohdentuneet B:n ammattitaitoon ja -toimintaan sekä kyseenalaistaneet niitä hyvin voimakkaasti. Teot olivat aiheuttaneet B:lle suurta kärsimystä ja erityisen suurta vahinkoa. Kun kunnianloukkaus oli ollut pitkäkestoinen, toistuva ja asianomistajaa loukkaavat tiedot olivat levinneet kokonaisuudessaan laajan henkilöpiirin tietoon, kunnianloukkausta oli myös kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeänä.

2. Hovioikeus on lisäksi syytekohdan 3 osalta lukenut A:n syyksi vainoamisen katsoen, että A oli kunnianloukkausrikoksen yhteydessä selostetulla menettelyllään syyllistynyt B:hen kohdistuneeseen vainoamiseen.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, täyttääkö hovioikeuden tuomiossa selvitetyksi katsottu A:n menettely myös vainoamista koskevan rikostunnusmerkistön ja jos täyttää, voidaanko hänet tuomita törkeän kunnianloukkauksen ohella myös vainoamisesta.

Vainoamisen tunnusmerkistöstä

4. Rikoslain 25 luvun 7 a §:n mukaan, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vainoamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

5. Vainoamista koskeva rikossäännös on tullut voimaan 1.1.2014. Säännöksen säätämisen taustalla on naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (CETS 210) 34 artikla, joka edellyttää, että sopimuspuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että toiseen henkilöön kohdistuva tahallinen ja toistuva uhkaava käyttäytyminen, joka saa tämän henkilön pelkäämään turvallisuutensa vaarantumista, kriminalisoidaan (HE 19/2013 vp s. 6 ja LaVM 11/2013 vp s. 5).

6. Vainoamisen tunnusmerkistö koostuu tekotapoja kuvaavista tunnusmerkeistä, oikeudettomuusedellytyksestä ja niin kutsuttua abstraktia vaaraa koskevasta edellytyksestä (HE 19/2013 vp s. 50). Korkein oikeus toteaa, että tekotapatunnusmerkistön osalta riittää, että jokin säännöksessä mainituista tekotavoista täyttyy. Abstraktin vaaran osalta tunnusmerkistö edellyttää arviota siitä, onko vainotun pelko ja ahdistus keskimääräisihmisen kannalta arvioituna menettelyn tyypillinen seuraus (PeVL 16/2013 vp s. 4).

7. Vainoamisen tekotapoja on kuvattu lain perusteluissa. Uhkaamisella tarkoitetaan sitä, että henkilö tekee toiselle tiettäväksi, että voi tapahtua jokin tälle epämieluisa asia, ja että tämän asian tapahtuminen riippuu jollakin tavalla asian esittäjästä tai se on hänen vallassaan. Kyseessä voi olla nimenomainen uhkaus mutta myös muu menettely, joka selvästi sisältää uhan. Uhkaaminen voi sisältää kohdehenkilölle kohdistetun vaatimuksen tehdä jotakin, mutta tämä ei ole uhkaamisen tunnusmerkin toteutumisen välttämätön edellytys. Uhkaamisen tulee kohdistua vainoamisen kohteeseen (HE 19/2013 vp s. 50).

8. Seuraaminen tekotapana tarkoittaa fyysistä seuraamista. Henkilön tarkkailu tekotapana voi puolestaan tapahtua toista havainnoimalla. Se, missä tarkkailija tai tarkkailtava on, ei ole merkityksellistä. Tarkkaileminen voi tapahtua yhtä hyvin tarkkailtavan ollessa kotirauhan piirissä kuin sen ulkopuolellakin (HE 19/2013 vp s. 50–51).

9. Yhteydenottoa koskevassa tekotapatunnusmerkissä kyse on tekijän kommunikaatiosta kohteen suuntaan. Se voi tapahtua menemällä kohteen luokse, soittamalla tai lähettämällä viestejä. Jos henkilö pääsee puheisiin vainottavan kanssa, kyse on yhteydenotosta. Edellytys toteutuu myös silloin, kun henkilö jättää jonkin viestin toiselle, vaikka viestiin ei vastattaisi tai vaikka viesti olisi luonteeltaan sellainen, että siihen ei pyydetä nimenomaista vastausta. Yhteyden ottaminen saattaa tapahtua myös lähettämällä kohteelle tarkoitettu viesti yleisön saatavilla olevalla keskustelupalstalla. Yhteydenotto voi tapahtua myös välikäden kautta esimerkiksi siten, että kolmas henkilö välittää tekijän viestejä kohteelle (HE 19/2013 vp s. 51).

10. Viidentenä tekotapana säännöksessä mainitaan oikeudeton vainoaminen muihin tekotapoihin rinnastettavalla tavalla. Esitöissä on lausuttu, että tällainen tekotapa on tarpeellinen ottaen huomioon yhtäältä sen, että vainoamisteot voivat olla varsin monentyyppisiä ja toisaalta tekniikan kehittymisen, joka voi merkitä uusia vainoamisen toteuttamistapoja. Muiden kuin tunnusmerkistössä nimenomaisesti mainittujen tekotapojen tulee kuitenkin olla nimenomaisesti mainittuihin rinnastettavia (HE 19/2013 vp s. 51 ja PeVL 16/2013 s. 4).

11. Vainoamisessa olennaista on myös se, että kyseessä ei ole yksittäinen rikollinen teko, vaan osateoista muodostuva henkilön elämänlaatua vakavasti häiritsevä tila, joka voi muodostua erittäin pelottavaksi tai ahdistavaksi ja hänen elämäänsä hallitsevaksi. Tekotapatunnusmerkeissä kuvatut teot eivät ainoaksi ja yksittäiseksi jäädessään yleensä aiheuta tällaista tilaa. Osa teoista on sosiaalisessa elämässä tavanomaisia ja vähämerkityksisiä. Erityisen luonteen ne saavat vastentahtoisina ja toistuvina osana vainoamiskäyttäytymistä (HE 19/2013 vp s. 51).

Korkeimman oikeuden arviointi vainoamisen tunnusmerkistön täyttymisestä tässä tapauksessa

12. Korkein oikeus toteaa, että nyt arvioitavassa menettelyssä on kysymys hovioikeuden syyksi lukemalla tavalla törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön täyttävästä, edellä kohdassa 1 kuvatusta menettelystä, jossa A on esittänyt asianomistajasta osin perättömiä ja osin muuten halventavia väitteitä. A:n menettelyn motiivina on ollut tyytymättömyys työorganisaation ja asianomistajan toimintaan tämän työssä, ja menettely on pääosin ollut toistuvaa asianomistajan väitettyjen tekemisten ja sanomisten dokumentointia sekä viranomaiskanteluja, jotka ovat tulleet asianomistajan tietoon.

13. A:n lausumiin ei ole sisältynyt mitään suoranaista uhkausta, eikä A:n ole katsottu fyysisesti seuranneen asianomistajaa tai olleen tähän syyksi luetuilla teoilla suoraan yhteydessä. Vaikka A:n eri yhteyksissä esittämät väitteet ovat koskeneetkin asianomistajan menettelyä, niitä ei ole nimenomaisesti kohdistettu asianomistajalle. A:n menettelyssä voidaan katsoa olevan tiettyjä tarkkailua muistuttavia piirteitä, mutta edellä kuvatulla tavalla A on tehnyt havaintojaan tavanomaisen työssä tapahtuvan kanssakäymisen puitteissa eikä itse havainnointiin ole liittynyt mitään sillä tapaa epätavallista, että havainnointia voitaisiin pitää oikeudettomana. Korkein oikeus katsookin, ettei A:n menettely ole vainoamissäännöksessä tarkoitettua uhkaamista, seuraamista, tarkkailua tai yhteyden ottamista. Arvioitavaksi siten jää, täyttääkö A:n menettely muun edellä mainittuihin tekotapoihin rinnastuvan oikeudettoman vainoamisen tunnusmerkistön.

14. Tältä osin Korkein oikeus katsoo, että edellä kohdassa 10 todetulla tavalla vainoamisteot voivat olla varsin monentyyppisiä, mutta muiden kuin säännöksessä nimenomaisesti mainittujen tekotapojen tulee laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla olla mainittuihin tekotapoihin rinnastettavia.

15. A on tehnyt havaintoja asianomistajan toiminnasta työpaikalla, ja rangaistavaksi säädetty vainoaminen voi myös tapahtua työelämässä ja työpaikalla. A:n menettely on myös ollut toistuvaa ja siinä mielessä vakavaa, että se on ollut paitsi omiaan aiheuttamaan, myös aiheuttanut asianomistajalle paljon ahdistusta ja kärsimystä. A:n menettely on täyttänyt nämä vainoamisrikoksen tunnusmerkit.

16. A:n esittämä arvostelu on kuitenkin kohdistunut ensisijaisesti työorganisaation toimintaan eikä niinkään B:hen henkilönä. A:n menettely näyttäytyy työorganisaation arvosteluna, joka on luonteeltaan asiatonta. A:n tapa havainnoida asianomistajan toimintaa ei ole myöskään ollut erityisen intensiivistä tai poikkeuksellista.

17. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että vaikka A:n menettelyssä joiltain osin voidaan havaita tiettyjä vainoamisrikossäännöksessä mainittuja tekotapoja muistuttavia piirteitä, ei niitä voida pitää säännöksessä mainittuihin tekotapoihin rinnastettavina. Kun rinnastamiseen perustuvakaan tekotapatunnusmerkki ei tässä tapauksessa täyty, vainoamista koskeva syyte on hylättävä. Asiassa ei sen vuoksi tule enemmälti arvioitavaksi kysymys siitä, voitaisiinko vastaaja tuomita vainoamisesta törkeää kunnianloukkausta koskevan säännöksen toissijaisuuslausekkeesta huolimatta.

Rangaistuksen mittaaminen

18. Koska syyte vainoamisesta hylätään, A:lle tulee tuomita uusi yhteinen rangaistus hänelle hovioikeuden syyksi lukemista rikoksista. Rikoslain 6 luvun 4 §:stä ilmenevät rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavat seikat huomioon ottaen Korkein oikeus pitää oikeudenmukaisena yhteisenä rangaistuksena jäljelle jäävistä A:n syyksi luetuista samalla menettelyllä tehdyistä törkeästä kunnianloukkauksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 60:tä päivää ehdollista vankeutta. A:lle tuomittua vankeusrangaistusta on siten alennettava 15 päivällä.

Vahingonkorvaus kärsimyksen osalta

19. Koska syyte vainoamisesta hylätään, A on vapautettava vahingonkorvausvelvollisuudesta siltä osin kuin hänet on velvoitettu suorittamaan korvausta vainoamisen aiheuttamasta kärsimyksestä. Muilta osin tuomittuja vahingonkorvauksia ei ole syytä muuttaa.

Tuomiolauselma

Muutokset hovioikeuden tuomioon:

Syyte vainoamisesta (syytekohta 3) hylätään.

A tuomitaan hänen syykseen jäävästä törkeästä kunnianloukkauksesta (tekoaika 24.4.2013–27.1.2015) ja virkavelvollisuuden rikkomisesta (tekoaika sama kuin edellä) yhteiseen 60 päivän vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistus on ehdollinen. Koeaika on päättynyt 31.12.2019.

A vapautetaan vahingonkorvausvelvollisuudesta siltä osin kuin hovioikeus on velvoittanut hänet suorittamaan B:lle korvausta vainoamisen aiheuttamasta kärsimyksestä 1 000 euroa.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ari Kantor, Jarmo Littunen, Mika Ilveskero ja Juha Mäkelä. Esittelijä Jenny Öberg (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen oikeussihteeri Öberg: Mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen perustelujen kohtien 1–11 ja 18–19 sekä asian lopputuloksen osalta. Vainoamisen muun rinnastettavan tavan tekotapatunnusmerkistön arvioinnin osalta esittelijä esitti, että Korkein oikeus lausuisi perusteluinaan ja johtopäätöksinään seuraavaa:

Vainoamisen tunnusmerkistön arviointi tässä tapauksessa

Hovioikeuden tuomiossaan toteamalla tavalla A:n kirjoituksissa on, työorganisaation yleisen arvostelun lisäksi esitetty osin perättömiä ja osin halventavia väitteitä, jotka ovat keskeisellä tavalla kohdentuneet B:n ammattitaitoon ja -toimintaan kyseenalaistamalla niitä vakavasti. B ei ole ollut toiminnasta päättävässä tai johtavassa asemassa. A oli kokenut, että B oli ollut esteenä hänen pyrkimyksilleen ja hän oli pyrkinyt ratkaisemaan hänen ja B:n välisen ristiriidan toisinaan äärimmäisilläkin keinoilla.

Tekotapatunnusmerkistötekijöiden osalta A:n menettelyssä voidaan nähdä ensinnäkin asianomistajan uhkaamista ja yhteydenottoa muistuttavia piirteitä. Kirjoitusten ja kanteluiden toistuvuus ilmentää tiettyä uhkaavuutta. Kantelujen osalta A:n on myös täytynyt käsittää, että ne välikäden kautta todennäköisesti tulevat myös asianomistajan tietoon. Oikeussuoja- ja vaikuttamiskeinoina käytettäväksi tarkoitetut kantelut näyttäytyvät tässä tapauksessa toistuvina kuitenkin pikemmin osana vainoamismenettelyä ja niillä on edellä todetulla tavalla katsottava myös pyrityn kommunikoimaan asianomistajan suuntaan. A:n menettelyssä on siten kanteluiden osalta myös yhteydenoton tekotapaa muistuttavia piirteitä.

Seuraamiseen rinnastuvaa toimintaa A:n menettelyssä ei ole ollut.

Tarkkailun osalta Korkein oikeus todennee, että nyt kyseessä oleva törkeä kunnianloukkaus on toteutettu kirjoituksin, joiden laatiminen on edellyttänyt asianomistajan ja hänen toimintansa havainnoimista, tarkkailua ja dokumentointia tavanomaisesta poikkeavalla tavalla, tarkkuudella ja painokkuudella. Jossain määrin kollegoiden tekemisten havainnointi, kuten arvostelukin ovat työyhteisössä normaalia ja oikeutettuja ja asianomistajan on niitä jossain määrin pitänyt sietää. Korkein oikeus katsonee kuitenkin, että oikeutetun tarkkailun raja on tässä tapauksessa ylittynyt osatekojen toistuvuus, väitteiden perättömyys ja loukkaavuus sekä menettelyn kesto huomioon ottaen. A:n menettelyssä on ollut asianomistajan tarkkailuun rinnastuvia piirteitä.

Hovioikeuden tuomiossaan toteamalla tavalla A:n menettely on ollut toistuvaa ja se on aiheuttanut asianomistajassa pelkoa ja ahdistusta. Perättömät kantelut ja nyt kysymyksessä olevan kaltainen työpaikkakiusaaminen aiheuttavat myös tyypillisesti ainakin ahdistusta. Menettelyä kokonaisuutena arvioiden Korkein oikeus katsonee, että A:n menettely myös vakavuudeltaan vastaa muita säännöksessä mainittuja tekotapoja.

Korkein oikeus katsonee edelleen, ettei rikosoikeudellinen laillisuusperiaate tässä tapauksessa ole esteenä vainoamisesta tuomitsemiselle. Vainoamisen ydinolemusta ja suojatarkoitusta on käsitelty Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdissa 5 ja 11. Huomioon ottaen myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö (Niemietz v. Saksa 16.12.1992, kohta 29) myös työelämä kuuluu lähtökohtaisesti henkilön yksityiselämän suojan piiriin. Tässä tapauksessa syyksilukeminen on ollut ennakoitavissa ja sopusoinnussa vainoamisen tunnusmerkistöstä ilmenevien rangaistuksen uhalla tavoiteltujen suojatarkoitusten kanssa.

Näin ollen Korkein oikeus katsonee johtopäätöksenään, että A on hovioikeuden syyksilukemalla menettelyllä toistuvasti erityisesti tarkkailemiseen rinnastettavalla muulla tavalla oikeudettomasti vainonnut B:tä siten, että se on ollut omiaan aiheuttamaan tässä pelkoa ja ahdistusta.

Rikosten yhtyminen

Kun A:n menettelyn on katsottu täyttävän vainoamisen tunnusmerkistön, tulee asiassa vielä ottaa kantaa siihen, voidaanko hänet siitä törkeän kunnianloukkauksen ohella tuomita.

Rikoslain 25 luvun 7 a §:n mukaan vainoamisesta tuomitaan, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta. Arvioitavana oleva vainoamismenettely on sama edellä kuvattu menettely, jonka hovioikeus on katsonut täyttävän törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön ja, josta rangaistuksena rikoslain 24 luvun 10 §:n mukaan on tuomittava sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Kun törkeä kunnianloukkaus on yhtä ankarasti rangaistava rikos kuin vainoaminen, olisi toissijaisuuslausekkeen mukainen lähtökohta siten se, että vainoaminen syrjäytyy törkeän kunnianloukkauksen edestä.

Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2019:31 ja siinä mainituissa muissa ratkaisuissa arvioinut rikosten yhtymistä tilanteissa, joissa vastaajan syyksi luetun teon on katsottu täyttävän kahden eri rikoksen tunnusmerkistön, joista toisessa on toissijaisuuslauseke. Tapaukset eivät ole koskeneet vainoamista. Edellä mainitusta Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmenee, että arvioitaessa rikosten yhtymistä huomioon otettavia seikkoja ovat sovellettavien rangaistussäännösten taustalla olevat suojelukohteet sekä yksittäistapauksen tosiseikat koskien menettelyn luonnetta, tekokokonaisuutta, rikoksen kohdetta ja tekijän tahtotilaa.

Rikosten yhtymisen arviointi tässä tapauksessa

Vainoamista koskevan säännöksen esitöissä on todettu, että toissijaisuuslausekkeesta huolimatta vainoaminen olisi lähtökohtaisesti kuitenkin itsenäinen rikos. Hallituksen esityksessä (HE 19/2013 vp s. 52), kuten myös lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 11/2013 vp s. 10) on pyritty havainnollistamaan asiaa esimerkein. Esimerkit eivät kuitenkaan koske nyt kysymyksessä olevan kaltaista tilannetta.

Korkein oikeus todennee, että vainoamista ja törkeää kunnianloukkausta koskevien rangaistussäännösten suojaamat oikeushyvät eivät ole täysin yhteneväiset. Vainoamisen kriminalisoinnilla suojataan muun muassa yksilön vapautta (HE 19/2013 vp s. 50). Törkeän kunnianloukkauksen osalta suojan kohteena on kunnia (HE 184/1999 vp s. 4). Kunnia on vapaudesta erillinen oikeushyvä. Tämä seikka puhuu sen puolesta, että molemmista rikoksista tulisi tuomita erikseen. Toisaalta, laajemmin tulkiten kyseessä olevien kriminalisointien suojatarkoitukset ovat kuitenkin kohtuullisen lähellä toisiaan.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa törkeä kunnianloukkaus on hovioikeuden syyksilukemalla tavalla toteutettu yhtenä tekokokonaisuutena toistuvasti esittämällä perättömiä ja halventavia väitteitä tekoajan kattaessa myös vainoamisen tekoajan. Molemmat rikokset ovat kohdistuneet samaan asianomistajaan, jota myös molempien kriminalisointien on tarkoitettu suojaavan. A:n menettelystä välittyvä motivaatioperustakin näyttäytyy molempien rikosten osalta samana. Hän on halunnut muutosta organisaation toimintaan. Seurausten osalta on todettavissa, että hovioikeus on törkeän kunnianloukkauksen osalta katsonut, että B:n kunniaa loukkaavat teot ovat aiheuttaneet hänelle suurta kärsimystä sekä erityisen suurta vahinkoa. Näin ollen myös vainoamiselle tyypilliset menettelystä aiheutuvat seuraukset sisältyvät tässä tapauksessa törkeään kunnianloukkaukseen. Kaikki vainoamisen erityisluonteisuuteen viittaavat seikat ovat siten tässä tapauksessa tulleet katetuiksi törkeän kunnianloukkauksen muodossa, mikä puhuu vahvasti sen puolesta, että vainoaminen on sisältynyt törkeään kunnianloukkaukseen.

Näillä perusteilla Korkein oikeus päätynee lopputuloksenaan siihen, että A:n menettely tulee rikosoikeudellisesti riittävästi arvioiduksi soveltamalla pelkästään törkeää kunnianloukkausta koskevaa säännöstä. Tämän vuoksi A:ta ei törkeän kunnianloukkauksen lisäksi tule tuomita rangaistukseen vainoamisesta.

 
Julkaistu 16.4.2020