KKO:2020:20

Pahoinpitely - Törkeä pahoinpitely
Rangaistuksen määrääminen - Rangaistuksen mittaaminen
Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate

Diaarinumero: R2018/790
Taltionumero: 294
Antopäivä: 2.3.2020 ECLI:FI:KKO:2020:20

A:n syyksi oli luettu entiseen puolisoon kohdistunut törkeä pahoinpitely ja muita rikoksia. Kysymys rangaistuksen mittaamisesta ja siitä, mikä merkitys naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevalla Euroopan neuvoston yleissopimuksella (ns. Istanbulin sopimus) on mitattaessa rangaistusta A:lle hänen syykseen luetuista rikoksista. Ks. KKO:2002:2 KKO:2012:9 KKO:2018:22

RL 3 luku 1
RL 6 luku 3 §
RL 6 luku 4 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Tuusulan käräjäoikeuden tuomio 9.11.2017 nro 17/146560

Käräjäoikeus luki A:n syyksi tämän entiseen avopuolisoon B:hen kohdistuneen törkeän pahoinpitelyn (syytekohta 13) sekä 13 muuta rikosta ja tuomitsi hänet niistä sekä täytäntöönpantavaksi määrätystä jäännösrangaistuksesta yhteiseen 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Rangaistuksen mittaamisessa sovellettiin kaikkien syytekohtien osalta syyttäjän vaatimuksen mukaisesti aikaisempaan rikollisuuteen liittyvää rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaista koventamisperustetta sekä otettiin rangaistusta ankaroittavana seikkana huomioon rikosten määrän lisäksi rikoksen kohdistuminen entiseen avopuolisoon sekä tällaisten rikosten toistuvuus. Käräjäoikeus katsoi, että yksin syytekohdasta 13 tulisi rangaistuksen mittaamisen yleiset periaatteet, teon laatu ja koventamisperuste huomioon ottaen mitata 3 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistus. Myös viidestä muusta rikoksesta olisi erikseen arvioituna seurannut vankeusrangaistus.

Koska A tuomittiin syytekohdassa 13 törkeästä pahoinpitelystä yli kolmen vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen ja kun hän oli rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana syyllistynyt murhan yritykseen ja häntä oli rikoksista ilmenevien seikkojen sekä vaarallisuusarvion perusteella pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle, hänet määrättiin suorittamaan koko rangaistusaika vankilassa.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Marja Terttu Mälkki ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 29.8.2018 nro 18/135054

A valitti hovioikeuteen. Syyttäjä teki vastavalituksen ja vaati rangaistuksen korottamista.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota syyksilukemisen osalta.

Rangaistuksen mittaamisen osalta hovioikeus katsoi, että yksin syytekohdan 13 teosta A:lle olisi tuomittava noin 4 vuoden vankeusrangaistus. Muiden A:n syyksi luettujen rikosten vaikutus yhteiseen rangaistukseen ennen koventamisperusteen arviointia oli 6 kuukautta.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että A:n aikaisempi rikollisuus oli otettava huomioon rangaistuksen koventamisperusteena. Lisäksi huomioon oli otettava Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (ns. Istanbulin sopimus), joka oli saatettu lain tasoisena voimaan 1.8.2015 alkaen. Esitöiden mukaan sopimusmääräykset eivät edellyttäneet erityisen koventamisperusteen säätämistä, koska tuomarilla on rangaistuksen mittaamista koskevan rikoslain 6 luvun 4 §:n nojalla mahdollisuus ottaa siinä tarkoitetut seikat huomioon rangaistusta määrätessään.

Hovioikeus katsoi, että A:n aikaisempaan rikollisuuteen perustuvan koventamisperusteen ja Istanbulin sopimuksen mukaisten raskauttavien seikkojen vaikutus yhteiseen rangaistukseen oli 1 vuosi. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut jäännösrangaistuksen määräämisestä kokonaan täytäntöönpantavaksi ja koko rangaistuksen suorittamisesta vankilassa. Täytäntöönpantavan jäännösrangaistuksen vaikutukseksi rangaistukseen hovioikeus katsoi 10 kuukautta.

Hovioikeus korotti A:n rangaistuksen 6 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeutta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jukka Kontio, Elina Setälä ja Tiina Nurmimäki.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin.

A vaati valituksessaan, että rangaistusta alennetaan ja määräys koko rangaistuksen suorittamisesta vankilassa kumotaan.

Syyttäjä ja B vastasivat valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi törkeän pahoinpitelyn (syytekohta 13) sekä 13 muuta rikosta ja tuominnut hänet niistä sekä täytäntöönpantavaksi määrätystä jäännösrangaistuksesta yhteiseen 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. A on määrätty suorittamaan koko rangaistus vankilassa.

2. Hovioikeus ei ole A:n valituksen johdosta muuttanut käräjäoikeuden tuomiota syyksilukemisen osalta. Syyttäjän vastavalituksen johdosta hovioikeus on korottanut A:n rangaistuksen 6 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeutta.

3. Hovioikeus on soveltanut A:n aikaisemman rikollisuuden johdosta rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaista koventamisperustetta. Lisäksi hovioikeus on rangaistusta mitatessaan ottanut naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ns. Istanbulin sopimus) perusteella raskauttavana seikkana huomioon sen, että A:n rikokset ovat neljässä syytekohdassa kohdistuneet hänen entiseen avopuolisoonsa.

4. A:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys rangaistuksen mittaamisesta.

Rangaistuksen määrääminen perhe- ja lähisuhdeväkivaltatapauksissa ja Istanbulin sopimuksen merkitys

5. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistuksen määrääminen perustuu asianomaista rikosta koskevassa säännöksessä säädettyyn rangaistusasteikkoon. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyden huomioon ottamisella pyritään takaamaan yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen myös rangaistuksen mittaamisessa. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut rangaistukset (KKO 2015:12, kohta 8 ja siinä viitatut ratkaisut). Sanotun pykälän 2 momentin mukaan rangaistuksen mittaamisen perusteet ilmenevät rikoslain 6 luvun 4–8 §:stä niiden perusteiden ohella, joista säädetään muualla laissa.

6. Rangaistus on rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rikoksen vahingollisuutta ja vaarallisuutta arvioidaan tunnusmerkistön mukaisen seurauksen perusteella (HE 44/2002 vp s. 187). Tekijän syyllisyys puolestaan viittaa sekä teon vaikuttimiin että teon ilmentämään syyllisyyteen (KKO 2008:85, kohta 4). Rangaistuksen mittaamisperusteiden tyhjentävä luetteleminen on mahdotonta. Tunnusmerkistöstä ilmenevien seikkojen sekä rangaistuksen mittaamisnormeihin kirjattujen perusteiden ohella moitearvostelussa tulevat pohdittavaksi itse asiassa kaikki ne perusteet, joiden nojalla tehdään ero rangaistavan ja rankaisemattoman käyttäytymisen välillä (HE 44/2002 vp s. 190).

7. Koventamisperusteita koskevassa rikoslain 6 luvun 5 §:ssä tai muuallakaan rikoslaissa ei ole säännöstä, jonka mukaan rikoksen kohdistuminen entiseen tai nykyiseen puolisoon tai muuhun perheenjäseneen olisi rangaistuksen koventamisperuste.

8. Korkein oikeus on kuitenkin ratkaisukäytännössään katsonut, että perhe- ja lähisuhdeväkivaltatapauksissa, joissa tekijä ja uhri eivät ole tasavertaisessa asemassa vaan uhri tarvitsee erityistä suojelua, teon vahingollisuus ja vaarallisuus sekä tekijän syyllisyyden aste puoltavat rangaistuksen mittaamista yleistä rangaistuskäytäntöä ankarammaksi (KKO 2002:2, KKO 2012:9, kohta 6 ja KKO 2018:22, kohta 16).

9. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2, 3, 8 ja 14 artikloja koskevassa ratkaisukäytännössään kiinnittänyt huomiota perhe- ja lähisuhdeväkivallan vahingollisuuteen sekä valtion velvollisuuteen suojella riittävän tehokkaasti, kuten esimerkiksi rikosoikeudellisin keinoin, haavoittuvassa asemassa olevia perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreja (ks. esimerkiksi Opuz v. Turkki 9.6.2009, E.S. ym. v. Slovakia 15.9.2009, A. v. Kroatia 14.10.2010, Hajduová v. Slovakia 30.11.2010 ja D.M.D. v. Romania 3.10.2017).

10. Istanbulin sopimus on saatettu Suomessa lakina (375/2015) voimaan 1.8.2015 lukien. Sopimuksen 46 artiklan a-kohta edellyttää, että sopijapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että kansallisen lain säännösten mukaisesti voidaan rangaistusta määrättäessä ottaa huomioon raskauttavana seikkana, että rikoksen on kohdistanut entiseen tai nykyiseen puolisoon tai kumppaniin perheen jäsen, uhrin kanssa yhdessä asuva henkilö tai valta-asemaansa väärin käyttänyt henkilö.

11. Sopimuksen kansallista voimaansaattamista koskevan hallituksen esityksen (HE 155/2014 vp s. 59–60) mukaan mainittu kohta ei edellytä erityisten koventamisperusteiden säätämistä, vaan olennaista on, että tuomarilla on mahdollisuus ottaa tällaiset seikat huomioon rangaistusta määrätessään. Hallituksen esityksessä on katsottu, että ratifiointi ei edellytä lainmuutoksia.

12. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen seuraamuksen on perustuttava lakiin. Vastaava periaate sisältyy perustuslain 8 §:ään sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklaan, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklaan ja Yhdistyneiden Kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 15 artiklaan. Rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta johtuu, etteivät kansainväliset yleissopimukset rikosoikeuden alalla yleensä ole suoraan sovellettavissa vastaajan vahingoksi ilman kansallisia lainsäädäntötoimia. Rikosvastuu perustuu pääsääntöisesti rikoslakiin, jonka sellaisia säännöksiä, joilla on pantu täytäntöön valtion kansainväliseen sopimukseen perustuvat velvoitteet, voidaan tapauksesta riippuen tulkita kansainvälisen yleissopimuksen mukaisesti.

13. Istanbulin sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset on edellä todetuin tavoin saatettu kansallisesti voimaan lakina. Istanbulin sopimuksen 46 artikla velvoittaa kuitenkin edellä kohdassa 10 selostetun sanamuotonsa perusteella valtiota sopimusosapuolena ryhtymään kansallisiin lainsäädäntötoimiin, eikä sitä tämän vuoksi voida soveltaa rangaistuksen mittaamissäännöksenä.

14. Hallituksen esityksessä on edellä kohdassa 11 selostetuin tavoin katsottu, että Istanbulin sopimuksen tavoitteet saavutettaisiin soveltamalla rikoslain 6 luvun 3 ja 4 §:n mukaisia yleisiä rangaistuksen mittaamisperusteita. Rikoslain soveltamisessa ei ole pidetty pari- ja lähisuhteeseen liittyvinä tekoina vain miehen naiseen kohdistamia rikoksia, vaan kansallinen rikoslaki on lähtökohdiltaan sukupuolineutraali (ks. esim. HE 78/2010 vp s. 10). Tämä kansallinen periaate ei ole ristiriidassa Istanbulin sopimuksen tavoitteiden kanssa.

15. Edellä todetuin tavoin siis arvioitaessa teon moitittavuutta rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaisesti myös teon luonne lähisuhdeväkivaltana on huomioon otettava seikka. Kansallisessa oikeuskäytännössä tätä on jo ennen Istanbulin sopimuksen voimaantuloa pidetty tapauskohtaisesti osoituksena teon suuremmasta vahingollisuudesta ja vaarallisuudesta sekä tekijän suuremmasta syyllisyydestä. Istanbulin sopimuksen voimaansaattaminen osaltaan osoittaa, että oikeusjärjestyksessä on entistä paremmin vastattu lähisuhdeväkivallan aiheuttamiin ongelmiin.

Rangaistuksen mittaaminen tässä tapauksessa

16. Syytekohdassa 13 A:n syyksi on törkeänä pahoinpitelynä luettu seuraava menettely. A on yrittänyt tunkeutua entisen avopuolisonsa asuntoon ikkunan kautta ja tämän yritettyä paeta hän on tarttunut tätä hiuksista, vetänyt itseään kohti ja lyönyt tätä toisessa kädessään olleella veitsellä vatsaan. A:n menettelystä on aiheutunut asianomistajalle vatsan yläosaan 2–4 cm leveä pistohaava, joka on ulottunut maksan yläpintaan aiheuttaen siihen pinnallisen viiltohaavan ja valtimoverenvuotoa. Vamma on ollut vaikeusasteeltaan erittäin vaikea, hengenvaarallinen, ja se on edellyttänyt leikkaushoitoa. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat katsoneet, että A:lla on ainakin tekohetkellä ja luultavasti jo asianomistajan asunnolle tullessaan ollut tietoinen tarkoitus tappaa hänet. A on kuitenkin heti teon jälkeen hälyttänyt apua ja jäänyt auttamaan asianomistajaa. Alemmat oikeudet ovat katsoneet kyseessä olevan rikoslain 5 luvun 2 §:ssä tarkoitettu tehokas katuminen, minkä johdosta A:ta ei ole tuomittu tapon yrityksestä vaan törkeästä pahoinpitelystä. Korkein oikeus toteaa, että A:n menettely on luonteeltaan erityisen vakavaa ja vaarallista lähisuhdeväkivaltaa.

17. Rikoslain 21 luvun 6 §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

18. Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2009:48 ja KKO 2005:63 hylännyt syytteen tapon yrityksestä tehokkaan katumisen vuoksi ja tuominnut vastaajan törkeästä pahoinpitelystä. Ratkaisussa KKO 2009:48 vastaaja oli lyönyt asianomistajaa teräaseella kaulan alueelle aiheuttaen noin kahden senttimetrin pituisen pinnallisen, ihonalaiskudokseen ulottuneen haavan, ja välittömästi teon jälkeen kutsunut paikalle sairasauton. Vastaaja tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä ja neljästä muusta rikoksesta 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. Saman pituinen rangaistus mitattiin ratkaisussa KKO 2005:63, jossa vastaaja oli lyömällä asianomistajaa kahdesti hedelmäveitsellä vatsaan tahallaan yrittänyt tappaa asianomistajan. Lyöntien jälkeen asianomistaja oli pyytänyt vastaajaa kutsumaan sairasauton. Vastaaja ei ollut noudattanut ensimmäistä pyyntöä, mutta oli kutsunut sairasauton asianomistajan pyydettyä sitä toisen kerran. Vastaajan katsottiin omasta tahdostaan ehkäisseen rikoksen vaikutuksen. Korkein oikeus katsoo, että A:n edellä selostettua menettelyä on pidettävä selvästi moitittavampana kuin vastaajien menettelyä edellä kuvatuissa ratkaisuissa huomioon ottaen asianomistajalle aiheutuneen vamman vakavuus ja tekovälineenä käytetty keittiöveitsi. A:n teosta ilmenevä syyllisyys on myös ollut mainittuihin tapauksiin verrattuna suurempi, koska hänen on osoitettu menetelleen tarkoituksellisesti.

19. Edellä todetun perusteella A:n menettely on vakavuusasteeltaan pikemmin verrattavissa ratkaisuissa KKO 2015:12 ja KKO 2017:28 käsillä olleisiin tilanteisiin. Ensin mainittu ratkaisu koskee tilannetta, jossa vastaaja oli tunkeutunut asianomistajan asuntoon haltuunsa saamallaan avaimella ja yrittänyt tappaa asianomistajan lyömällä tätä mukaansa ottamallaan veitsellä selkään ja kylkeen. Menettelyllään vastaaja oli syyllistynyt törkeään kotirauhan rikkomiseen ja tapon yritykseen. Korkein oikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus vastaajan syyksi luetusta tapon yrityksestä olisi erikseen tuomittuna ollut 5 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistus. Ratkaisussa KKO 2017:28 vastaajan syyksi oli luettu tapon yritys, kun hän oli kadulla yllättäen viiltänyt sattumalta kohtaamaansa, hänelle entuudestaan tuntematonta uhria keittiöveitsellä kaulaan viistosti takaapäin. Uhrille oli aiheutunut koko kaulan leveyden käsittävä syvä viiltohaava. Teko oli jäänyt yritykseksi, koska uhri oli saanut apua ja toimitettu sairaalahoitoon. Korkein oikeus piti alempien oikeuksien tapon yrityksestä mittaamaa 4 vuoden 3 kuukauden pituista vankeusrangaistusta oikeudenmukaisena.

20. Tässä tapauksessa A:n syyksi syytekohdassa 13 luettu törkeä pahoinpitely on kohdistunut hänen entiseen avopuolisoonsa. A:n syyksi on samassa tuomiossa luettu myös aikaisemmin tapahtuneet, samaan asianomistajaan kohdistuneet törkeä kotirauhan rikkominen sekä laiton uhkaus, joissa A on teräaseella varustautuneena uhannut asianomistajaa tappamisella. A:n syyksi luettuun rikokseen liittyy siten teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta selvästi lisääviä lähisuhdeväkivaltaan liittyviä piirteitä ja jossakin määrin myös harkintaa. Lähtökohtaisesti näissä olosuhteissa tulisi tapon yrityksestä mitata noin 5 vuoden vankeusrangaistus. Ottaen huomioon A:n toimet tekonsa seurausten poistamiseksi oikeudenmukaisena seuraamuksena syytekohdan 13 törkeästä pahoinpitelystä on pidettävä 4 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistusta.

Yhteisen rangaistuksen määrääminen

21. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

22. Syytekohdan 13 törkeä pahoinpitely on A:n syyksi luetuista teoista vakavin. Muiden A:n syyksi tässä asiassa luettujen tekojen vaikutus yhteiseen rangaistukseen on 6 kuukautta. Rangaistusta mitattaessa on lisäksi sovellettava kaikkien syytekohtien osalta koventamisperustetta, koska A:n aikaisempi rikollisuus ja nyt syyksi luettujen rikosten suhde osoittaa hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Koventamisperusteen vaikutus yhteiseen rangaistukseen on 9 kuukautta.

23. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden perustelut jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa ja koko rangaistuksen suorittamista vankilassa koskevan määräyksen osalta. Vaikka rikosten uusiminen on tässä tapauksessa vaikuttanut rangaistusseuraamukseen ankaroittavasti usealla tavalla, lopputulos on rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmämme periaatteiden mukainen. Kysymys ei ole sellaisesta sanktiokumulaatiosta, jonka vuoksi rangaistuksen mittaamisessa olisi sovellettava kohtuullistamisperustetta. Hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei siten ole aihetta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Mika Huovila, Kirsti Uusitalo, Lena Engstrand ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijä Heidi Myllys.

 
Julkaistu 2.3.2020  Päivitetty 9.3.2020