KKO:2020:18

Oikeudenkäyntimenettely - Kanteen muuttaminen
Avoliitto - Pesänjakaja - Omaisuuden erottelu

Diaarinumero: S2019/48
Taltionumero: 268
Antopäivä: 25.2.2020 ECLI:FI:KKO:2020:18

Pesänjakaja oli toimittanut avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetussa laissa tarkoitetun omaisuuden erottelun ja päätöksellään hylännyt A:n vaatimuksen B:n velvoittamisesta suorittamaan A:lle mainitun lain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettua hyvitystä. Käräjäoikeudessa vireille panemassaan moitekanteessa A uudisti hyvitysvaatimuksensa ja asian valmistelun kuluessa vaati toissijaisesti B:n velvoittamista suorittamaan hänelle hyvitystä vastaavan määrän velkasaatavana tai vahingonkorvauksena. Pääkäsittelyssä A esitti vielä saman suuruisen perusteettoman edun palauttamista koskevan toissijaisen vaatimuksen. Hovioikeus hylkäsi hyvitysvaatimuksen ja jätti oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla toissijaiset vaatimukset tutkimatta katsoen, että kysymys tältä osin oli kielletystä kanteen muuttamisesta.

Ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoi, että A:n toissijaisissa vaatimuksissa ei ollut kysymys kanteen muuttamisesta, ja vaatimukset olisi siten tullut tutkia.

OK 14 luku 2 § 3 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 15.6.2017 nro 17/19383 ja Turun hovioikeuden tuomio 21.11.2018 nro 913 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Kirsi Toivoniemi ja hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Kimmo Vanne (eri mieltä) ja Kimmo Suorsa sekä asessori Martta Plathin-Arvidsson. Esittelijä Esko Junnila.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, onko hovioikeus voinut jättää kantajan toissijaiset vaatimukset tutkimatta. Muilta osin valituslupaa ei myönnetty.

Valituksessaan A vaati, että B velvoitetaan suorittamaan hänelle velkasaatavana tai vahingonkorvauksena taikka perusteettomana etuna 35 137,50 euroa korkoineen.

B vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A ja B ovat olleet avoliitossa 1.5.2011–25.11.2013. Pirkanmaan käräjäoikeus on 26.1.2015 määrännyt pesänjakajan toimittamaan A:n ja B:n välisen omaisuuden erottelun.

2. A on omaisuuden erottelussa muun ohella vaatinut, että B velvoitetaan suorittamaan hänelle avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain (avoliittolaki) 8 §:ssä tarkoitettuna hyvityksenä 35 337,50 euroa viivästyskorkoineen. Vaatimus on perustunut siihen, että A on tarkemmin yksilöiminsä tavoin omista varoistaan maksanut avoliiton aikana B:n asumismenoja 13 850 euroa, elantokustannuksia ja muita menoja 17 400 euroa, B:n osuuden kotivakuutusmenoista 387,50 euroa, B:n henki- ja matkavakuutusmenoista 250 euroa, auton kolarikorjauksen johdosta 200 euroa sekä polttoaine-, huolto- ja vakuutuskuluista 3 000 euroa ja B:n muuttokulut 250 euroa.

3. Pesänjakaja on 26.2.2016 hylännyt A:n esittämän hyvitysvaatimuksen.

Alempien oikeuksien ratkaisut

4. A on pesänjakajan päätöstä koskevassa moitekanteessaan vaatinut, että pesänjakajan ratkaisua muutetaan ja B velvoitetaan suorittamaan hänelle avoliittolain 8 §:ssä tarkoitettuna hyvityksenä edellä 2 kohdassa mainitut summat lukuun ottamatta vakuutuksen omavastuuosuutta, eli yhteensä 35 137,50 euroa korkoineen. A on asian valmistelussa lausunut, että mikäli edellytyksiä avoliittolain 8 §:n mukaisen hyvityksen määräämiselle ei katsota olevan, B on velvoitettava suorittamaan hyvitystä vastaava määrä ensisijaisesti velaksiantoon perustuvana tai toissijaisesti vahingonkorvauksena. B oli haastehakemuksessa kuvatuin tavoin elämällä yli varojensa jäänyt velkaa A:lle sanotun määrän tai sanotuin tavoin toimimalla aiheuttanut A:lle vastaavan suuruisen vahingon. Käräjäoikeuden pääkäsittelyssä esittämässään loppulausunnossa A on tältä osin vielä esittänyt saman suuruisen perusteettoman edun palauttamista koskevan vaatimuksen.

5. Käräjäoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A:lla olisi ollut oikeus avoliittolain 8 §:ssä tarkoitettuun hyvitykseen, ja hylännyt moitekanteen. A:n toissijaisten vaatimusten osalta käräjäoikeus on katsonut, että lähtökohtaisesti moitekanteen tutkinnan kohteena voi olla vain seikka, johon pesänjakaja on ottanut kantaa toimittamassaan omaisuuden erottelussa. Toissijaisesti esitetyt velkomus- ja vahingonkorvausvaatimukset olivat johtuneet olennaisesti eri perusteesta kuin moitekanne, jolla oli vaadittu avoliittolain mukaista hyvitystä, eikä niitä voitu pitää sallittuna kanteen muutoksena moiteasiassa. Myöskään vasta pääkäsittelyssä esitettyä perusteettoman edun palauttamisvaatimusta ei voitu ottaa tutkittavaksi. Käräjäoikeus on jättänyt A:n toissijaiset vaatimukset tutkimatta.

6. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Kysymyksenasettelu

7. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana se kysymys, onko A:n toissijaiset vaatimukset tullut ottaa tutkittavaksi moitekanteen yhteydessä. Kysymyksen ratkaisemiseksi on ensin arvioitava vastaaja B:n väitettä, jonka mukaan omaisuuden erottelua koskevan pesänjakajan ratkaisuun kohdistuvan moitekanteen yhteydessä ei voida tutkia hyvitysvaatimukseen nähden toissijaista velkomus- tai vahingonkorvausvaatimusta eikä vasta pääkäsittelyssä esitettyä vaatimusta perusteettoman edun palauttamisesta. Ellei tästä johdu estettä vaatimusten tutkimiselle, arvioitavaksi tulee, merkitsevätkö A:n esittämät toissijaiset vaatimukset oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 3 momentissa tarkoitettua kanteen muuttamista eli sitä, että asia on kanteen tueksi esitettyjen uusien seikkojen johdosta muuttunut toiseksi. Jos kysymys on kanteen muuttamisesta, tulee vielä arvioitavaksi, onko kysymyksessä sellainen olennaisesti samasta perusteesta johtuva uusi vaatimus, jonka kantaja on mainitun pykälän 1 momentin 3 kohdan nojalla voinut tehdä.

Onko toissijaiset vaatimukset voitu tutkia moitekanteen yhteydessä

8. Avoliittolain 10 §:ssä säädetään muutoksenhausta pesänjakajan toimittamaan omaisuuden erotteluun ja pesänjakajan hyvitysvaatimuksen johdosta tekemään ratkaisuun. Säännöksen mukaan ratkaisua voidaan moittia siten kuin perintökaaren 23 luvun 10 §:ssä säädetään. Arvioitavana on, voidaanko tällaisen kanteen yhteydessä ylipäätään esittää toissijaiset vaatimukset velkomuksesta, vahingonkorvauksesta tai perusteettoman edun palauttamisesta niillä perusteilla, jotka A on esittänyt moitekannettaan käräjäoikeudessa käsiteltäessä, ja miltä pohjalta tällaisen kanteenmuutoksen sallittavuutta arvioidaan.

9. Korkein oikeus toteaa ensinnäkin, että perintökaaren 23 luvun 10 § sääntelee sitä, kuka voi moittia pesänjakajan toimittamaa jakoa ja missä määräajassa moitekanne tulee nostaa. Pykälä ei tarkemmin sääntele moitekanneprosessia tai sen rajoja, eikä tästä säännöksestä siksi sellaisenaan aiheudu estettä tutkia oikeudenkäynnissä moitekanteen yhteydessä haastetta ottamatta esitettyjä muitakin kuin sellaisia vaatimuksia ja perusteita, jotka on esitetty jo pesänjakajan toimituksessa. Korkein oikeus on lisäksi osituksen ja perinnönjaon moitteen osalta katsonut ratkaisussaan KKO 2010:57 (kohta 12), että niitä menettelysääntöjä ja -periaatteita, jotka koskevat muutoksenhakua käräjäoikeudesta hovioikeuteen, ei voida soveltaa, kun kysymys on toimitusratkaisun moittimisesta. Tätä on perusteltu sillä, että toimitusmenettely ei ole oikeudenkäyntimenettelyä. Koska myöskään omaisuuden erottelua koskeva toimitusmenettely ei ole oikeudenkäyntimenettelyä, perusteltua on katsoa, että pesänjakajan päätökseen ei myöskään liity muutoksenhaussa dispositiivisissa riita-asioissa säännönmukaisesti noudatettavaa prekluusiovaikutusta.

10. Nyt kysymyksessä olevat toissijaiset vaatimukset perusteineen olisi siten voitu esittää jo moitekannetta koskevassa haastehakemuksessa tai samassa yhteydessä esitetyssä erillisessä kanteessa, ja kanteet olisi viimeksi mainitussa tapauksessa voitu yhdistää käsiteltäväksi samassa oikeudenkäynnissä. Kun moitekannetta on nyt muutettu vasta oikeudenkäynnin aikana esittämällä toissijaiset vaatimukset perusteineen haastetta ottamatta, tällaisen muutoksen sallittavuutta on arvioitava oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n pohjalta.

11. Edellä lausutuilla perusteilla A:n toissijaisia vaatimuksia ei ole tullut jättää oikeudenkäynnissä tutkimatta sillä perusteella, ettei niitä ollut esitetty pesänjakajalle eikä pesänjakaja ollut ottanut niihin kantaa moitekanteen kohteena olevassa ratkaisussaan. Tämän vuoksi asiassa tulee seuraavaksi arvioitavaksi, onko A:n toissijaisissa vaatimuksissa kysymyksessä oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:ssä tarkoitettu kielletty kanteenmuutos.

Onko kysymys ollut kielletystä kanteen muuttamisesta

12. Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan kannetta riita-asiassa ei saa oikeudenkäynnin aikana muuttaa. Pykälän 3 momentin mukaan kanteen muuttamiseksi ei ole katsottava sitä, että kanteen tueksi esitetään uusia seikkoja, ellei asia sen johdosta muutu toiseksi. Niistä edellytyksistä, joilla kanteenmuutos voidaan tehdä, säädetään pykälän 1 momentin 1–3 kohdissa. Kohdan 3 mukaan kanteenmuutoskiellon estämättä kantajalla on muun muassa oikeus tehdä uusikin vaatimus, mikäli se johtuu olennaisesti samasta perusteesta.

13. Korkein oikeus katsoo olevan johdonmukaista, että ensin arvioidaan, onko kysymyksessä ylipäätään oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 3 momentissa tarkoitettu kanteen muuttaminen. Vasta siinä tapauksessa, että näin on, asiassa on tarpeen arvioida sitä, onko kanteen muuttaminen ollut sallittua jollakin 1 momentin 1–3 kohtien perusteista.

14. Korkein oikeus toteaa, että A:n hyvitysvaatimukseensa nähden toissijaisesti velkomuksena tai vahingonkorvauksena vaatimat suoritukset perustuvat samoihin hänen B:n puolesta maksamiksi ilmoittamiinsa suorituksiin, joita vastaavaa määrää A on vaatinut B:ltä avoliittolain mukaisena hyvityksenä. A:n toissijaiset vaatimukset ovat perustuneet samaan, kohdassa 4 kuvattuun tapahtumainkulkuun, ja hän on vaatimuksilla pyrkinyt samaan rahamääräiseen seuraamukseen kuin ensisijaisella vaatimuksellaankin. A on kuitenkin perustanut toissijaiset, velkomusta ja vahingonkorvausta koskevat vaatimuksensa osaksi uusiin tosiseikkoihin.

15. Kanteen muutettavuusmahdollisuudet ja kanteen johdosta annettavan ratkaisun oikeusvoiman ulottuvuus ovat vuorovaikutussuhteessa keskenään, sillä oikeuskäytännössä on katsottu, että oikeusvoiman ulottuvuuden tulkinnassa on otettava huomioon kanteen muutettavuusmahdollisuuksien laajuus (KKO 2018:59, kohta 15). Oikeuskäytännössä on katsottu, että lainvoimainen tuomio estää samaa tai asiallisesti samaa suoritusta koskevan uuden kanteen tutkimisen. Lainvoimaisen tuomion oikeusvoimavaikutuksen on katsottu syntyvän silloinkin, kun vaatimus nojautuu uuteen perusteeseen, mutta samaan tapahtumainkulkuun (ks. esim. KKO 2014:101, kohdat 7 ja 8 sekä niissä viitatut ratkaisut). Pesänjakajan päätöstä koskevan moitekanteen johdosta annettavan ratkaisun oikeusvoimavaikutus estäisi siten uuden, nyt toissijaisina esitettyihin perusteisiin nojautuvan kanteen tutkimisen.

16. Edellä lausuttuun nähden ja kun A:n toissijaisesti esittämät vaatimukset ovat koskeneet asiallisesti samaa saamisvaatimusta, Korkein oikeus katsoo, että asia ei ole toissijaisten vaatimusten tueksi esitettyjen uusien seikkojen johdosta muuttunut oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla toiseksi. Kysymys ei sen vuoksi ole säännöksessä tarkoitetusta kanteen muuttamisesta. Vaihtoehtoiset vaatimukset on siten tullut tutkia.

17. A on lisäksi käräjäoikeuden pääkäsittelyssä esittänyt B:hen kohdistuneen avoliittolain 8 §:n nojalla vaadittuun hyvitykseen nähden toissijaisen vaatimuksen perusteettoman edun palauttamisesta. Näin luonnehditun vaatimuksen tueksi A ei ole esittänyt uusia perusteita. Avoliittolaissa säädettyä mahdollisuutta hyvitykseen yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta perusteltiin hallituksen esityksessä siten, että panoksen tulee olla sen kaltainen, että se johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella omaisuutta eroteltaessa ilman hyvitystä (HE 37/2010 vp s. 22). Ennen lain voimaantuloa vastaava vaatimus oli esitettävissä perusteettoman edun palautuksena. Korkein oikeus katsoo, että kysymys on tältä osin vaatimuksen vaihtoehtoisesta oikeudellisesta luonnehdinnasta, joka on voitu esittää vielä pääkäsittelyssä, ja käräjäoikeuden on tullut se tutkia. Vastaavasti vaatimus on voitu toistaa muutoksenhaussa Korkeimpaan oikeuteen huolimatta siitä, että sitä koskevaa vaatimusta ei ole esitetty hovioikeudessa.

Asian jatkokäsittely

18. Alemmat oikeudet eivät ole tuomioissaan lausuneet A:n toissijaisesti esittämien vaatimusten aineellisista perusteista ja siitä, olisiko A:lla näillä perusteilla oikeus vaatimaansa suoritukseen. Tässä tilanteessa Korkein oikeus katsoo oikeusastejärjestyksestä johtuen, että asian käsittelyä on jatkettava käräjäoikeudessa.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot kumotaan siltä osin kuin A:n vaihtoehtoisesti esittämät vaatimukset B:n velvoittamisesta suorittamaan hänelle 35 137,50 euroa velkomuksena tai toissijaisesti vahingonkorvauksena taikka perusteettoman edun palautuksena on jätetty tutkimatta. Asia palautetaan kumotuilta osin Pirkanmaan käräjäoikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Pekka Koponen, Lena Engstrand, Juha Mäkelä ja Asko Välimaa. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

 
Julkaistu 25.2.2020