KKO:2020:16

Pakkokeino - Vangitseminen - Vangittuna pitäminen
Tuomion perusteleminen

Diaarinumero: R2019/262
Taltionumero: 242
Antopäivä: 20.2.2020 ECLI:FI:KKO:2020:16

Käräjäoikeus oli törkeää huumausainerikosta koskevan asian pääkäsittelyn päätteeksi määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna tuomion antamiseen saakka. Käräjäoikeus katsoi, että odotettavissa olevan pitkän vankeusrangaistuksen perusteella oli syytä epäillä, että A lähtee pakoon tai muutoin karttaa rangaistuksen täytäntöönpanoa. Hovioikeus hylkäsi A:n kantelun vangittuna pitämistä koskevasta ratkaisusta.

Korkein oikeus katsoi, että vangittuna pitämistä karttamisvaaran vuoksi ei voinut pääkäsittelyn jälkeen perustaa pelkästään odotettavissa olevaan pitkään vankeusrangaistukseen. Kun asiassa ei ollut selvitetty mitään muutakaan karttamisvaaraa tukevaa tosiseikkaa eikä arvioitu lievempien pakkokeinojen käyttämistä, Korkein oikeus katsoi, että A:n vangittuna pitämiselle ei ole ollut perusteita.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden päätös 28.1.2019 (nro R 19/174), muutoksenhaku Helsingin hovioikeudessa ja hovioikeuden päätös 5.2.2019 (nro 148) kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Pauliina Hermunen ja lautamiehet sekä hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Birgitta Lemström, Anna-Liisa Hyvärinen ja Päivi Saukonoja.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että Korkein oikeus katsoo hovioikeuden päätyneen virheelliseen ratkaisuun hylätessään A:n kantelun koskien vangittuna pitämistä.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Käräjäoikeus on 9.8.2018 määrännyt A:n vangittavaksi epäiltynä todennäköisin syin 5.8.2018 tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta. Vangitsemispäätöksen mukaan oli syytä epäillä, että A vaikeuttaa asian selvittämistä (ns. sotkemisvaara) tai lähtee pakoon tai muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa (ns. karttamisvaara). Käräjäoikeus on jatkanut sen jälkeen usealla eri päätöksellä A:n vangittuna pitämistä sotkemis- ja karttamisvaaran perusteella. Syyte on nostettu 10.1.2019, ja pääkäsittely on pidetty 22.–28.1.2019. Pääkäsittelyn päätteeksi 28.1.2019 käräjäoikeus on ilmoittanut, että tuomio annetaan kansliassa 11.2.2019. Sen lisäksi käräjäoikeus on julistanut päätöksen, jonka mukaan A on pidettävä edelleen vangittuna.

2. Käräjäoikeus on 28.1.2019 julistamansa vangittuna pitämistä koskevan ratkaisun perusteluissa todennut, että päätösneuvottelut ovat asiassa vielä kesken. Vastaaja A:ta on edelleen epäilty vähintään todennäköisin syin rikoksista, joista on säädetty lievempi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta mutta joista säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta. Mikäli syytteet katsottaisiin toteennäytetyiksi, rikoksista seuraisi pitkä, selvästi yli kahden vuoden vankeusrangaistus. Käräjäoikeus on katsonut, että näissä olosuhteissa oli syytä epäillä vastaajan lähtevän pakoon tai muutoin karttavan rangaistuksen täytäntöönpanoa. Vangittuna pitäminen ei käräjäoikeuden mukaan ollut myöskään kohtuutonta.

3. A on kannellut käräjäoikeuden vangittuna pitämistä koskevasta päätöksestä hovioikeuteen. Kantelussaan A on katsonut, että mikään hänen henkilökohtaisissa oloissaan ei tukenut väitettä siitä, että hän pyrkisi odotettavissa olevan ankaran rangaistuksen vuoksi karttamaan tuomion täytäntöönpanoa. A oli 19-vuotias Suomen kansalainen, hänellä oli kiinteät perhesuhteet ainoastaan Suomessa ja hänellä oli vakituinen koti Suomessa.

4. Hovioikeus on hylännyt kantelun. Hovioikeuden mukaan käräjäoikeuden ratkaisussa mainitut vangittuna pitämisen edellytykset olivat edelleen olemassa eivätkä A:n esittämät seikat antaneet aihetta arvioida vangitsemisen yleisiä ja erityisiä edellytyksiä toisin kuin käräjäoikeus oli tehnyt.

Kysymyksenasettelu

5. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että A:n vangittuna pitämiselle on ollut pakkokeinolain mukaiset yleiset edellytykset. A:n kantelu ei ole koskenut yleisiä edellytyksiä. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden ratkaisun tältä osin.

6. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta arvioitavana ensiksi se, onko käräjäoikeudella 28.1.2019 ja hovioikeudella 5.2.2019 ollut lainmukaiset perusteet määrätä A pidettäväksi vangittuna pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun niin sanotun karttamisvaaran perusteella. Toiseksi kysymys on vangittuna pitämistä koskevan ratkaisun perusteluvelvollisuudesta.

Vangittuna pitäminen karttamisvaaran perusteella

Säännökset ja oikeuskäytäntö

7. Pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 1 momentin ja 5 §:n 1 momentin 2 kohdan a alakohdan mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan vangita, jos rikoksesta on säädetty lievempi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta, mutta siitä säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että hän lähtee pakoon taikka muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa.

8. Pakkokeinolain 3 luvun 16 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on määrättävä vangittuna pitämisestä myös silloin, kun tuomiota ei julisteta heti pääkäsittelyn päätyttyä. Mainitun luvun 17 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen on määrättävä vangittu päästettäväksi heti vapaaksi, jos edellytyksiä vangittuna pitämiseen ei enää ole esimerkiksi pääkäsittelyssä esiin tulleiden seikkojen perusteella.

9. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kohdassa turvataan jokaisen oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Keneltäkään ei saa c alakohdan mukaan riistää hänen vapauttaan, paitsi lain määräämässä järjestyksessä muun muassa tapauksessa, jossa henkilö pidätetään tai hänen vapautensa riistetään lain nojalla hänen saattamisekseen toimivaltaisen oikeusviranomaisen tutkittavaksi, milloin on syytä epäillä hänen syyllistyneen rikokseen tai jos katsotaan välttämättömäksi estää häntä tekemästä rikosta tai pakenemasta teon jälkeen. Artiklan 3 kohdan mukaan edellä mainitulla perusteella pidätetyllä taikka vapaudenriiston kohteeksi joutuneella on oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa tai oikeus tulla vapautetuksi oikeusjutun ollessa vireillä.

10. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännössä on todettu, että kansallisten tuomioistuinten on esitettävä vangitsemista koskevissa ratkaisuissaan merkitykselliset ja riittävät perusteet vangitsemiselle sekä punnittava huolellisesti vapauttamisen puolesta ja sitä vastaan puhuvien seikkojen merkitystä käsittelemässään asiassa (ks. esim. Gál v. Unkari 11.3.2014, kohta 40). Yleiset ja abstraktit perustelut eivät ole riittäviä, vaan perusteluissa täytyy tukeutua konkreettisiin tosiasiaseikkoihin (ks. esim. Merabishvili v. Georgia 28.11.2017, kohta 222 ja siinä viitatut ratkaisut).

11. EIT on myös todennut, että odotettavissa olevan rangaistuksen pituus voi olla yksi karttamisvaaran puolesta puhuva seikka mutta se ei yksinään riitä perustelemaan karttamisvaaran olemassaoloa. EIT:n mukaan huomiota on aina kiinnitettävä epäillyn henkilökohtaisiin olosuhteisiin, kuten luonteenlaatuun, moraaliin, varallisuuteen, ammattiin, perhesuhteisiin, asuntoon, kansainvälisiin kontakteihin sekä yhteyksiin siihen maahan, jossa häntä syytetään (ks. esim. Grishin v. Venäjä 24.7.2012, kohdat 142 ja 143, edellä mainittu Merabishvili v. Georgia, kohta 223 ja siinä viitatut ratkaisut sekä Lakatos v. Unkari 26.6.2018, kohta 62).

12. Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään korostanut pakkokeinoasiaa käsittelevän tuomioistuimen velvollisuutta selvittää ne tosiasiatiedot, joihin rikosepäilyn väitetään perustuvan. Vastaavasti tuomioistuimen on selvitettävä myös muut pakkokeinon edellytykset. Merkityksellistä on, että vaatimuksen tueksi esitetään konkreettisia seikkoja, joiden perusteella syytä epäillä -arvio on mahdollista tehdä (ks. KKO 2007:7, kohta 5 ja KKO 2009:54, kohta 9). Pakkokeinosta päättävän tuomioistuimen on perusteltava päätöksensä riittävän yksityiskohtaisesti, jotta päätöksen lainmukaisuutta voidaan arvioida (ks. KKO 2018:87, kohta 17 ja KKO 2019:99, kohta 11).

13. Tutkintavankeudella puututaan voimakkaasti perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksissa keskeisenä perus- ja ihmisoikeutena suojattuun henkilökohtaiseen vapauteen. Etenkin pitkäkestoiseen tutkintavankeuteen liittyy haittavaikutuksia, kuten esimerkiksi työ- tai opiskelupaikan menettäminen, asunnon menettäminen sekä perhesuhteiden ja muiden sosiaalisten suhteiden ylläpidon vaikeutuminen. Tutkintavankeuden toimeenpanosta aiheutuu myös kustannuksia, ja tutkintavankien määrä vaikuttaa vankiloiden käyttöasteeseen. Tutkintavangin kohtelussa lähtökohtana on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklasta ilmenevä syyttömyysolettama, jonka mukaan jokaisella rikoksesta epäillyllä on oikeus tulla pidetyksi syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti toteen näytetty. Syyttömyysolettaman yhtenä tarkoituksena on varmistaa, ettei tutkintavankeusajasta muodostu etukäteistä rangaistuksen suorittamista. Syyttömyysolettamasta seuraa myös, että vapaudenmenetyksen tulisi olla viimesijainen keino esitutkinnan ja oikeudenkäynnin turvaamisessa. Tutkintavankeuden vaihtoehto on matkustuskielto (HE 252/2016 vp s. 4).

14. Pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan määrätä pidättämisen tai vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että hän lähtee pakoon taikka muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa. Saman luvun 1 a §:n 1 momentin mukaan, jos tuomioistuin vangitsemisvaatimusta tai vangittuna pitämistä koskevaa asiaa käsitellessään katsoo, että matkustuskielto on riittämätön pakkokeino 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun vaaran torjumiseksi, tuomioistuin voi vangitsemisen sijasta määrätä tutkintavangin tai vangittavaksi vaaditun 2 luvun 12 d §:ssä tarkoitetulla tavalla teknisin välinein valvottuun tehostettuun matkustuskieltoon.

15. Pakkokeinolain 5 luvun 4 §:n 3 momentin mukaan vangittuna pitämistä koskevaa asiaa käsitellessään tuomioistuimen on harkittava, ovatko 1 tai 1 a §:ssä säädetyt edellytykset olemassa ja tulisiko vangittavaksi vaadittu tai vangittu määrätä vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon. Lain esitöiden (HE 252/2016 vp s. 44) mukaan tuomioistuimella on harkintavalta siitä, vangitaanko rikoksesta epäilty vai määrätäänkö hänet matkustuskieltoon.

Korkeimman oikeuden arviointi

16. Alemmat oikeudet ovat määränneet A:n pidettäväksi edelleen vangittuna karttamisvaaran perusteella. Korkeimman oikeuden käytössä olleiden asiakirjojen perusteella syyttäjä ei ole esittänyt asian käsittelyn aikana vangittuna pitämisen perusteeksi karttamisvaarasta mitään muuta perustetta kuin odotettavissa olevan pitkän rangaistuksen. A on puolestaan esittänyt useita vastatosiseikkoja, jotka puhuvat karttamisvaaraa vastaan.

17. Käräjäoikeus on perustellut karttamisvaaran olemassaoloa ainoastaan odotettavissa olevan vankeusrangaistuksen pituudella mainitsematta mitään muita konkreettisia seikkoja, jotka tukisivat syyttäjän väitettä karttamisvaarasta. Päätöksessä ei ole otettu kantaa A:n esittämiin karttamisvaaraa vastaan puhuviin seikkoihin, kuten väitteeseen vakituisesta asunnosta ja kiinteistä perhesuhteista Suomessa. Hovioikeus on käyttäen vakiintuneita vakioilmaisuja hyväksynyt käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätöksen asiassa.

18. Edellä kohdissa 10 ja 11 todetuin tavoin EIT on vakiintuneessa ratkaisukäytännössään lähtenyt siitä, että vangittuna pitämistä karttamisvaaran vuoksi ei voida perustaa yksin odotettavissa olevaan rangaistukseen, eikä perusteluissa saa tyytyä esittämään vain säännöstekstejä mukailevia vakioilmaisuja. Vangittuna pitämisen on perustuttava konkreettisiin tosiseikkoihin, joiden perusteella voidaan päätellä karttamisvaaraa koskevan edellytyksen täyttyminen. Tämä ilmenee myös kohdassa 12 selostetusta Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä. Korkein oikeus toteaa edelleen, että pääkäsittelyn toimittamisen jälkeen käräjäoikeudella on mahdollisuus arvioida karttamisvaaran puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja otettuaan pääkäsittelyssä koko näytön vastaan.

19. Korkein oikeus toteaa, että alemmat oikeudet eivät ole ratkaisuissaan ottaneet kantaa siihen, olisiko syyttäjän väittämä karttamisvaara ollut poistettavissa vangitsemista lievemmillä pakkokeinoilla kuten matkustuskiellolla tai tehostetulla matkustuskiellolla. Tuomioistuimen pitäisi viran puolesta ottaa tämä mahdollisuus vähintään keskusteltavaksi asianosaisten kanssa.

20. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden nojalla voitaisiin katsoa olevan syytä epäillä A:n karttavan todennäköisesti tulossa olevan pitkän vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa. Pelkästään odotettavissa olevan rangaistuksen pituus ei ole riittävä peruste vangittuna pitämiselle. Kun karttamisvaarasta ei ole esitetty riittävää selvitystä, A:n vaatimus hänen vapauttamisestaan pääkäsittelyn päätteeksi olisi pitänyt hyväksyä.

Vangitsemista rajoittavien periaatteiden soveltaminen

21. Edellä todetuin perustein asiassa ei ole ollut käsillä pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdan a alakohdan mukaisia vangittuna pitämisen erityisiä edellytyksiä. Näin ollen asiassa ei ole tarpeen erikseen arvioida pakkokeinolain 2 luvun 13 §:n vangitsemisen kohtuullisuutta tai mainitun lain 1 luvun 2 §:n suhteellisuus- ja saman luvun 3 §:n vähimmän haitan periaatteen asettamia edellytyksiä.

Päätöslauselma

A:n vangittuna pitämiselle ei ole ollut 28.1.2019 lukien laillisia edellytyksiä.

A:n tutkintavankeuden pysyttämistä koskeva hovioikeuden päätöksen lopputulos ei ole enää voimassa. Näin ollen lausunnon antaminen A:n muutoksenhakemuksen johdosta raukeaa enemmälti.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Päivi Hirvelä, Lena Engstrand, Mika Ilveskero ja Jussi Tapani. Esittelijä Jukka Loiva.

 
Julkaistu 20.2.2020