KKO:2020:13

Virkarikos - Virkavelvollisuuden rikkominen
Pahoinpitely
Poliisi
Voimakeinojen käyttö

Diaarinumero: R2019/161
Taltionumero: 198
Antopäivä: 13.2.2020 ECLI:FI:KKO:2020:13

Poliisikonstaapeli A oli ollut ottamassa verekseltään kiinni pahoinpitelystä epäiltyä B:tä, joka oli ollut poistumassa tekopaikalta. B oli A:n käskystä pysähtynyt ja kääntynyt A:ta kohti. A oli useita kertoja käskenyt B:tä menemään maahan, mutta B ei ollut totellut. A oli ottanut etälamauttimen käteensä ja osoittanut sillä B:tä, joka oli pyytänyt, että A ei ampuisi häntä. A oli sanallisesti varoittamatta ampunut B:tä etälamauttimella, minkä seurauksena B oli kaatunut maahan.

Korkeimman oikeuden tuomiossa lausutuilla perusteilla katsottiin, että kuvatussa tilanteessa etälamauttimella ampuminen ei ollut ollut tarpeellista ja puolustettavaa ja ettei A ollut varoittanut etälamauttimen käytöstä riittävän selkeästi ja ymmärrettävästi ennen sen laukaisemista. A:n katsottiin syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen ja pahoinpitelyyn. (Ään.)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Rangaistusvaatimus ja vastaus Pohjanmaan käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta syytekohdassa 1 virkavelvollisuuden rikkomisesta tai vaihtoehtoisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja syytekohdassa 2 pahoinpitelystä.

Virkavelvollisuuden rikkomista koskevan syytteen mukaan poliisikonstaapeli A oli 22.8.2015 rikkonut virkavelvollisuutensa ollessaan ottamassa verekseltään kiinni pahoinpitelystä epäiltyä B:tä ja käyttäessään ilman ennakkovaroitusta sellaisia voimakeinoja, jotka eivät olleet olleet toimenpiteen toteuttamiseksi tarpeellisia ja joita ei voitu pitää puolustettavina. Syytteen mukaan B oli A:n käskytyksestä pysähtynyt ja kääntynyt kasvotusten A:n suuntaan ja nostanut kädet päänsä päälle. A oli lähestynyt B:tä ja käskyttänyt useita kertoja B:tä menemään maahan, mitä B ei ollut tehnyt. A oli ottanut etälamauttimen käteensä ja osoittanut sillä B:tä, joka oli sanallisesti ilmaissut, ettei poliisi käyttäisi etälamautinta. A oli ampunut etälamauttimella kerran kiinniotettavaa vartalon etupuolelle, jolloin tämä oli kaatunut maahan ja saatu otettua kiinni.

Pahoinpitelyä koskevan syytteen mukaan A oli kohdassa 1 tarkoitetussa tilanteessa ampunut etälamauttimella B:tä, minkä seurauksena B oli kaatunut ja lyönyt päänsä maahan. A:n menettelyn seurauksena B:lle oli tullut kipua sekä kaksi erillistä pientä punaista pistettä rintaan ja vatsaan.

B yhtyi syytteeseen ja vaati, että A velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvausta.

A kiisti syytteet ja muut vaatimukset.

Käräjäoikeuden tuomio 6.9.2017 nro 17/134362

Käräjäoikeus hylkäsi syytteet ja muut vaatimukset.

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että Vaasan torilla tapahtuneeseen tappeluun osallistunut B oli poliisin tullessa paikalle ollut poistumassa paikalta ripeästi. A:n partiotoveri X oli jäänyt maassa makaavan tappelun uhrin luokse A:n lähtiessä B:n perään. A oli huutanut käskyjä pysähtyä, jolloin B oli jäänyt aloilleen ja kääntynyt A:ta kohti. A oli tämän jälkeen noin viisi tai kuusi kertaa huutanut B:lle käskyjä mennä maahan makaamaan. B ei ollut totellut käskytystä, mutta oli sen sijaan nostanut kätensä ylös. A oli nostanut etälamauttimen ja kohdistanut sen B:hen, joka oli pyytänyt, ettei poliisi ampuisi häntä. A oli laukaissut etälamauttimen kertaalleen niin, että se oli osunut B:hen sillä seurauksella, että tämä oli kaatunut maahan. Tämän jälkeen X oli tullut paikalle ja pannut B:n käsirautoihin.

Käräjäoikeus totesi, että A oli ollut yksin kiinniottotilanteessa, joka oli ollut luonteeltaan tärkeä ja kiireellinen. A:ta kookkaampi B oli ollut poistumassa paikalta ja hänen oli epäilty syyllistyneen hetki sitten tapahtuneeseen väkivaltarikokseen. A oli perustellusti voinut olla siinä käsityksessä, että B on potentiaalisesti aggressiivinen ja kiinniottoa vastustava. B ei ollut totellut A:n käskytystä mennä maahan makaamaan. Kyse oli vastarinnasta kiinniottotilanteessa. Voimakeinojen käyttö virkatehtävää suorittaessa on sallittua sekä vastarinnan murtamiseksi että kiinnioton toimittamiseksi. A oli tässä tilanteessa nostanut etälamauttimen kohti B:tä. Vaikka A ei ollut lausunut erillistä varoitusta etälamauttimen käytöstä, B:lle oli täytynyt varmuudella syntyä kuvatuissa olosuhteissa käsitys siitä, mitä hänen odotetaan tekevän ja millä uhalla. A oli luotettavalla ja loogisella tavalla kertonut tekemästään tilannearvioinnista ja vaihtoehtoisten voimankäyttövälineiden soveltumattomuudesta. Käräjäoikeus katsoi tilannetta ja voimankäyttöön johtaneita seikkoja kokonaisuutena arvioiden, että etälamauttimen käyttö oli ollut asianmukaista ja perusteltua sekä myös puolustettavaa ja suhteellisuusperiaatteen mukaista. Syytteet ja muut vaatimukset tuli sen vuoksi hylätä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Patrick Palmroos.

Vaasan hovioikeuden tuomio 18.12.2018 nro 18/156351

Syyttäjä ja B valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A:n partiotoveri X oli hänen ja A:n saavuttua rikospaikalle mennyt ja jäänyt vähäksi aikaa pahoinpitelyn uhrin luokse ja ollut noin 10–20 metrin päässä B:stä ja A:sta viimeksi mainitun käyttäessä etälamautinta. Vaikka A oli sinänsä ollut kiinniottotilanteessa yksin B:tä vastassa, X oli ollut niin lähellä, että A olisi tarvittaessa saanut häneltä tukea kiinniottamisen toimittamiseen.

B:n henkilöllisyys oli ollut poliisimiesten tiedossa. Todistelu viittasi siihen, että etälamautinta oli B tuntien käytetty varmuuden vuoksi. B:n kiinniottaminen olisi ollut tarpeen vaatiessa toimitettavissa käyttämällä poliisimiehillä ollutta fyysistä ylivoimaa. Etälamauttimen käyttäminen ei ollut siten ollut lievin ja tehokkain voimakeino. Sitä, että B ei ollut totellut käskyjä mennä maahan, ei voitu näissä olosuhteissa pitää sellaisena vastarintana, joka olisi oikeuttanut käyttämään voimakeinoja. Tilannetta kokonaisuutena arvioituaan hovioikeus katsoi, että A oli käyttänyt ankarampaa voimakeinoa kuin tilanteessa voitiin pitää tarpeellisena ja puolustettavana.

Arvioidessaan A:n tahallisuutta hovioikeus totesi, että A oli kokenut poliisimies, joka oli saanut koulutuksen etälamauttimen käyttämiseen ja kantanut sellaista vyöllään yli 10 vuotta. A oli virkaansa toimittaessaan tahallaan rikkonut virkavelvollisuutensa syytteen teonkuvauksessa kohdassa 1 kerrotulla tavalla. Ottaen huomioon käytetty väkivalta ja aiheutetut vammat sekä muut rikokseen liittyvät seikat A:n menettely täytti myös pahoinpitelyn tunnusmerkistön.

Hovioikeus tuomitsi A:n virkavelvollisuuden rikkomisesta ja pahoinpitelystä yhteiseen 50 päiväsakon sakkorangaistukseen sekä velvoitti hänet suorittamaan B:lle vahingonkorvausta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Harri Kurkinen, Jukka Mäkelä ja Ville Aaltonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että syyte ja muut vaatimukset hylätään.

Syyttäjä ja B vastasivat valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

Valtiokonttori antoi siltä pyydetyn vastauksen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisut

Esitutkintakertomukseen vetoaminen todisteena

B on vastauksessaan vedonnut alemmissa oikeuksissa todistajana kuullun Y:n esitutkinnassa antamaan kertomukseen. Korkein oikeus toteaa, että käräjäoikeuden ja hovioikeuden pääkäsittelyn pöytäkirjojen mukaan Y:n esitutkinnassa antamaa kertomusta ei ole oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 47 §:n 2 momentissa tarkoitetulla eikä muullakaan tavalla käytetty todisteena käräjäoikeudessa eikä hovioikeudessa.

Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan muutoksenhakija ei saa Korkeimmassa oikeudessa vedota muihin todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa tai hovioikeudessa, paitsi milloin hakija saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota todisteeseen alemmassa tuomioistuimessa tai että hänellä muuten on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Saman luvun 12 §:n 1 momentin mukaan mainittu säännös koskee myös vastauksen antajaa.

B ei ole esittänyt sellaisia perusteita, joiden vuoksi hänen voitaisiin sallia käyttää Y:n esitutkinnassa antamaa kertomusta todisteena Korkeimmassa oikeudessa. Kyseistä kertomusta ei sen vuoksi oteta huomioon todisteena.

Suullinen käsittely

A on valituksessaan vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ensisijaisesti kirjallisessa menettelyssä. Mikäli hovioikeuden tuomiota ei ole mahdollista kumota suullista käsittelyä toimittamatta, hän on pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista.

A:n valituksen mukaan hovioikeuden tuomiossa oli virheellisesti katsottu, että kiinniottotilanteessa B olisi nostanut kätensä päänsä päälle ja että A:n etäisyys partiotoveristaan olisi ollut 10–20 metriä. Tosiasiassa poliisimiesten välinen etäisyys oli A:n mukaan ollut noin 50 metriä ja heidän välillään oli ollut näköesteitä. A on lisäksi todennut, että pahoinpitelyä koskevan syytekohdan 2 teonkuvaus ei vastoin hovioikeuden tuomiossa todettua ole riidaton siltä osin kuin B:n on väitetty lyöneen päänsä maahan kaatuessaan etälamauttimen käytön seurauksena.

Syyttäjä on vastauksessaan katsonut, ettei suullinen käsittely ole tarpeen asian ratkaisemiseksi. Syyttäjän mukaan valituksessa riitaisiksi ilmoitetut seikat eivät vaikuta asian ratkaisuun ja kysymys on pelkästään oikeudellisten kysymysten ratkaisemisesta. B on vastauksessaan katsonut, että suullisen käsittelyn toimittaminen on asian selvitettyyn tilaan nähden tarpeetonta.

Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 20 §:n mukaan korkein oikeus toimittaa tarvittaessa suullisen käsittelyn, jossa voidaan kuulla asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanottaa muuta selvitystä.

Korkein oikeus katsoo, että pääasiaratkaisun perusteluista ilmenevät ratkaisuperusteet huomioon ottaen asian ratkaisun kannalta ei ole merkitystä sillä, oliko B nostanut kiinniottotilanteessa kätensä pään päälle, eikä sillä, mikä oli ollut A:n tarkka etäisyys partiotoveristaan. Kysymys siitä, onko B lyönyt kaatuessaan päänsä maahan, on pääasiaratkaisun perusteluista ilmenevin tavoin epäselvä. Tällä seikalla ei kuitenkaan ole vaikutusta A:n menettelyn lainvastaisuutta arvioitaessa eikä se vaikuta ratkaisun lopputulokseen edes rangaistuksen mittaamisen tai vahingonkorvauksen osalta. Korkein oikeus katsoo, ettei suullista käsittelyä ole perusteltua toimittaa yksinomaan tämän tosiseikan selvittämiseksi.

Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei suullisen käsittelyn toimittaminen ole tarpeen asian ratkaisemiseksi. Sen vuoksi sitä koskeva pyyntö hylätään.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta ja käsittely alemmissa oikeusasteissa

1. Asiassa on riidatonta, että Vaasan torilla oli syytteessä mainittuna ajankohtana juuri päättynyt pahoinpitelytilanne, johon poliisikonstaapeli A oli partiotoverinsa X:n kanssa tullut. Pahoinpitelystä epäilty B oli ollut poistumassa paikalta. A oli lähtenyt B:n perään ja käskenyt tätä pysähtymään. X oli jäänyt maassa maanneen pahoinpitelyn uhrin luokse. B oli A:n käskytyksestä pysähtynyt ja kääntänyt kasvonsa A:n suuntaan. A oli useita kertoja käskenyt B:tä menemään maahan, mitä B ei ollut totellut. A oli ottanut etälamauttimen käteensä ja osoittanut sillä B:tä, joka oli pyytänyt, ettei A käyttäisi etälamautinta. A oli kuitenkin sanallisesti varoittamatta ampunut etälamauttimella B:tä yhden kerran, minkä seurauksena B oli kaatunut. X oli tullut paikalle ja pannut B:n käsirautoihin. B:lle oli A:n menettelyn seurauksena aiheutunut kipua sekä kaksi erillistä pientä punaista pistettä rintaan ja vatsaan.

2. Käräjäoikeus on hylännyt syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta tai vaihtoehtoisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja pahoinpitelystä. Se on katsonut, että etälamauttimen käyttäminen oli käsillä olleessa tilanteessa ollut oikeutettua. Hovioikeus on sen sijaan lukenut A:n syyksi virkavelvollisuuden rikkomisen ja pahoinpitelyn katsottuaan tämän käyttäneen ankarampaa voimakeinoa kuin tilanteessa voitiin pitää tarpeellisena ja puolustettavana.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

3. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko A etälamautinta käyttäessään joko tahallaan tai huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuutensa poliisina ja onko hän syyllistynyt asiassa pahoinpitelyyn. Tämän kysymyksen arvioinnin kannalta merkityksellistä on se, onko etälamauttimen käyttäminen ollut kysymyksessä olleessa kiinniottotilanteessa tarpeellista ja puolustettavaa ja olisiko A:n tullut varoittaa B:tä ennen etälamauttimen käyttämistä. Pahoinpitelyä koskevassa syytekohdassa on lisäksi ratkaistavana, onko B:n näytetty lyöneen päänsä, kun hän on saatuaan osuman etälamauttimesta kaatunut maahan.

Sovellettavat säännökset

Rangaistussäännökset

4. Rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan virkamies on tuomittava virkavelvollisuuden rikkomisesta, jos hän virkaansa toimittaessaan tahallaan rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Jos virkamiehen menettely on ainoastaan huolimatonta, hänet tuomitaan rikoslain 40 luvun 10 §:n nojalla tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

5. Rikoslain 21 luvun 5 §:n mukaan pahoinpitelystä tuomitaan se, joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan.

Poliisin toimintaa ohjaavat yleiset säännökset

6. Poliisilain 1 luvun 2 §:n mukaan poliisin on kunnioitettava perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä toimivaltuuksia käyttäessään valittava perusteltavissa olevista vaihtoehdoista se, joka parhaiten edistää näiden oikeuksien toteutumista.

7. Saman luvun 3 §:n mukaan poliisin toimenpiteiden on oltava puolustettavia suhteessa tehtävän tärkeyteen, vaarallisuuteen ja kiireellisyyteen, tavoiteltavaan päämäärään, toimenpiteen kohteena olevan henkilön käyttäytymiseen, ikään, terveyteen ja muihin vastaaviin häneen liittyviin seikkoihin sekä muihin tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin.

8. Saman luvun 4 §:n mukaan poliisin toimenpiteillä ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää eikä kenellekään saa aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi.

9. Saman luvun 6 §:n 1 momentin mukaan poliisin on toimittava asiallisesti ja puolueettomasti sekä yhdenvertaista kohtelua ja sovinnollisuutta edistäen. Poliisin tulee ensisijaisesti neuvoin, kehotuksin ja käskyin pyrkiä ylläpitämään yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Poliisin voimankäyttöä koskeva sääntely

10. Rikoslain 4 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan oikeudesta käyttää voimakeinoja muun muassa virkatehtävän hoitamiseksi säädetään erikseen lailla. Pykälän 2 momentin mukaan voimakeinoja käytettäessä saa turvautua vain sellaisiin tehtävän suorittamiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin, joita on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavina, kun otetaan huomioon tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus sekä tilanne muutenkin.

11. Poliisin oikeudesta voimakeinojen käyttöön säädetään poliisilain 2 luvun 17 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan poliisimiehellä on virkatehtävää suorittaessaan oikeus muun muassa vastarinnan murtamiseksi ja kiinniottamisen toimittamiseksi käyttää sellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina. Voimakeinojen puolustettavuutta arvioitaessa on otettava huomioon tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus, käytettävissä olevat voimavarat sekä muut tilanteen kokonaisarvosteluun vaikuttavat seikat.

12. Poliisilain 2 luvun 18 §:n 2 momentin mukaan virkatehtävän kohteena olevaa henkilöä on varoitettava mahdollisuudesta joutua voimakeinojen käytön kohteeksi, jos varoittaminen on mahdollista ja tarkoituksenmukaista. Varoittaminen on tehtävä tarkoitukseen soveltuvalla ymmärrettävällä tavalla.

13. Voimassa olevalla poliisilailla on kumottu aiempi poliisilaki (493/1995) ja sen nojalla annettu sisäministeriön asetus poliisin voimakeinojen käyttämisestä (979/2004). Nykyisen poliisilain esitöiden (HE 224/2010 vp s. 82) mukaan uudessa 17 §:n 1 momentissa on yhdistetty aiemmin voimassa olleen poliisilain 27 §:n 1 ja 2 momentissa oleva sääntely. Sanotusta syystä käsillä olevan pykälän tulkinnassa voidaan tukeutua aiemmin voimassa olleen poliisilain vastaavan säännöksen esitöihin (HE 57/1994 vp).

14. Esitöiden mukaan vastarinnalla tarkoitetaan jonkun henkilön fyysistä, aktiivista tai passiivista käyttäytymistä poliisimiehen lailliseen päämäärään tähtäävän toiminnan estämiseksi. Kysymyksessä voi olla poliisivaltuuksien käyttötilanne tai virkatehtävä, jonka suorittaminen ei edellytä normaaleista kansalaisoikeuksista poikkeavia valtuuksia. Vastarintana ei sen sijaan ole pidettävä henkistä vastarintaa, joka ei ilmene fyysisenä tekona tai laiminlyöntinä. Voimankäytön perusteena olisi vastarintatapauksessa nimenomaan poliisin toimintaan kohdistuva estämisyritys. Voimakeinojen käyttö ei poliisioikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti ole pääsääntöisesti sallittua pelkästään henkilön pakottamiseksi täyttämään oikeusjärjestyksen hänelle itselleen asettaman toimimisvelvollisuuden. (HE 57/1994 vp s. 53–54)

15. Hallituksen esityksessä (HE 57/1994 vp s. 54–55) on lisäksi todettu, että voimakeinojen käyttöön ryhdyttäessä sen edellytysten on oltava käsillä tai välittömästi uhkaamassa. Vaaraa koskeva etäisempi ennakkoarvio ei siten ole riittävä peruste voimankäytölle, vaan toimenpiteiden tulee perustua hyväksyttäviin johtopäätöksiin tilannekohtaisista tiedoista. Aikaisemmat kokemukset tietystä henkilöstä tai tilanteesta eivät esimerkiksi kiinniottotilanteessa oikeuta tavanomaista mittavampaan voimankäyttöön, vaan kokemukset tulee ottaa huomioon varautumalla tilanteen mahdollisen kehittymisen edellyttämään toimintaan. Voimankäyttö saa jatkua vain niin kauan kuin edellytykset sen aloittamiseen ovat jatkuvasti olemassa. Voimankäytön puolustettavuus on aina harkittava tilannekohtaisen kokonaisarvostelun perusteella. Kokonaisarvosteluun vaikuttavina tekijöinä mainitaan tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus ja käytettävissä olevat voimavarat, jotka kaikki on suhteutettava keskenään asianmukaisesti.

16. Nyt käsillä olevan teon aikaan on ollut voimassa poliisihallituksen 27.12.2013 antama määräys (2020/2013/5595) poliisin voimankäyttö- ja suojavälineistä sekä voimakeinojen ja suojavälineiden käytön koulutuksesta. Sen mukaan tehtävän suorittamiseksi tulee valita tehtävään sopivin, lievin, tehokas ja toimiva voimakeino, joka on oikeassa suhteessa uhan laatuun. Poliisin odotetaan toimivan sille asetettujen säädösten ja määräysten mukaisesti yhteiskunnan asettamien odotusten edellyttämällä tavalla ja kohtelevan kaikkia asiakkaitaan yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti. Poliisi ei virkatehtävää suorittaessaan saa käyttää enempää voimakeinoja kuin tehtävän hoidon kannalta on perusteltua ja välttämätöntä. Lisäksi voimankäytön on oltava oikeassa suhteessa virkatehtävän laatuun ja vastarinnan vaarallisuuteen nähden.

17. Voimakeinojen käyttöä koskee vielä sisäministeriön asetus poliisin voimakeinoista sekä kulkuneuvon pysäyttämisestä (245/2015). Mainitun asetuksen 3 §:n 1 momentin mukaan poliisimiehen on tunnettava kantamiensa voimankäyttövälineiden vaikutukset ja niiden käyttöön liittyvät säännökset sekä osattava käyttää niitä asianmukaisesti. Asetuksen 4 §:n mukaan poliisimiehellä on oikeus kantaa ja käyttää voimankäyttövälinettä vain, jos hän on saanut kyseisen voimankäyttövälineen käyttöön koulutuksen, osallistunut asetuksessa tarkemmin määriteltyyn ylläpitävään koulutukseen ja harjoitteluun sekä suorittanut voimankäyttövälineen tasokokeen.

18. Poliisista annetun valtioneuvoston asetuksen (1080/2013) 10 §:n 2 momentin mukaan poliisin voimankäyttövälineitä ovat ampuma-aseiden lisäksi muut ominaisuuksiltaan ja asianmukaisesti käytettyinä vaikutuksiltaan ampuma-asetta lievemmät voimankäyttövälineet. Poliisin ylijohto on vuonna 2005 hyväksynyt etälamauttimen poliisin viralliseksi voimankäyttövälineeksi.

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate

19. A on valituksessaan katsonut, että edellä selostetun poliisin voimankäyttöä koskevan sääntelyn vastaisen menettelyn kriminalisointi ei täytä laillisuusperiaatteen edellyttämiä sääntelyn tarkkarajaisuutta ja täsmällisyyttä koskevia vaatimuksia. Jotta hänen voitaisiin katsoa syyllistyvän tahalliseen rikokseen, laista olisi hänen mukaansa tullut ilmetä selkeä kielto käyttää etälamautinta tietyssä tilanteessa.

20. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Säännöksessä ilmaistu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttää, että rikoslain 40 luvun 9 §:ssä tarkoitetun virkavelvollisuuden sisältö on määritelty asianomaisessa virkatoiminnassa noudatettavissa säännöksissä tai määräyksissä riittävän tarkkarajaisesti ja siten, että niiden soveltaminen on ennakoitavissa (ks. KKO 2019:104, kohta 29 ja siinä viitattu aikaisempi ratkaisukäytäntö).

21. Kuten ennakkopäätöksessä KKO 2008:42 on todettu, virallisen vastuu- tai käyttäytymisnormin tapauskohtainen sisältö saattaa säännöstasolla jäädä harkinnanvaraiseksi, mutta tästä sääntelyn avoimuudesta ei vielä seuraa, että normia olisi pidettävä luonteeltaan vain ohjeellisena tai ettei sen noudattamatta jättämiseen voisi liittyä rikosoikeudellista vastuuta (kohta 7).

22. Korkein oikeus toteaa olevan selvää, että etälamauttimen tai muun voimankäyttövälineen kaikkia mahdollisia sallittuja tai kiellettyjä käyttötilanteita ei ole mahdollista säännöstasolla ennakollisesti ratkaista. Niiden tilanteiden ja niissä vallitsevien olosuhteiden moninaisuus, joissa poliisin voimankäytön oikeutus voi tulla arvioitavaksi, välttämättä edellyttää tapauskohtaista harkintaa, johon etälamauttimen kantamiseen oikeutettu poliisimies on myös saanut koulutuksen.

23. Kun otetaan huomioon edellä selostetut rikoslaista ja poliisilaista ilmenevät poliisin voimankäyttöä koskevat yleiset periaatteet sekä poliisilain 2 luvun 17 ja 18 §:n sitä koskevat nimenomaiset säännökset, Korkein oikeus katsoo, että sääntelykokonaisuudesta ilmenee rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla niiden etälamauttimen käyttötilanteissa noudatettavien virkavelvollisuuksien sisältö, joiden vastainen menettely voi olla rangaistavaa virkavelvollisuuden rikkomisena. Velvollisuudet on määritelty riittävän täsmällisesti ja siten, että niiden soveltamisen lopputulos on kohtuudella tekijän ennakoitavissa.

A:n menettelyn arviointi

Virkavelvollisuuden rikkominen

24. Edellä kohdassa 11 selostetulla tavalla poliisilain 2 luvun 17 §:n nojalla oikeus voimakeinon käyttämiseen arvioitavana olevassa tilanteessa on edellyttänyt sitä, että voimakeinojen käyttöön on ryhdytty vastarinnan murtamiseksi tai kiinnioton toteuttamiseksi ja että käytetyt voimakeinot ovat olleet tarpeellisia ja puolustettavia. Lisäksi kohdassa 12 selostetulla tavalla mahdollisesta voimakeinon käytöstä on poliisilain 2 luvun 18 §:n 2 momentin mukaan varoitettava, jos varoittaminen on mahdollista ja tarkoituksenmukaista. Varoittaminen on tehtävä tarkoitukseen soveltuvalla ymmärrettävällä tavalla.

25. A on käsillä olleessa tilanteessa ollut ottamassa kiinni pahoinpitelystä epäiltyä henkilöä ja siten toimittamassa laillista virkatehtävää. Hän on käskenyt B:tä pysähtymään ja antautumaan kiinniotettavaksi. Hän on myös käskenyt tätä menemään maahan, jotta kiinnioton turvallinen toteuttaminen on voitu varmistaa. Näiden käskyjen aiheellisuutta ei asiassa ole riitautettu.

26. B on A:n käskytyksen seurauksena ollut pysähtyneenä ja kasvot käännettyinä A:ta päin, eikä hän siten ainakaan välittömästi ole ollut pakenemassa tai tekemässä vastarintaa poliisille. B:n kieltäydyttyä menemästä maahan A on ottanut etälamauttimen käteensä ja osoittanut sillä B:tä, joka oli pyytänyt, ettei A käyttäisi etälamautinta. A on tämän jälkeen ilman sanallista varoitusta laukaissut etälamauttimen B:tä kohti ja osunut häneen.

27. B ei siten ole kiinniottotilanteessa käyttäytynyt aggressiivisesti tai yrittänyt paeta, vaan hän oli jo pysähtynyt ja kääntynyt kohti A:ta. Nämä seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, ettei kiinniottotilanne ollut edennyt sellaiseksi, jossa etälamauttimen käyttämistä on voitu pitää tarpeellisena ja puolustettavana. B:n laiminlyönti noudattaa A:n maahanmenokäskyä ei myöskään ole ollut sellaista vastarintaa, jonka välitön murtaminen etälamauttimella olisi ollut tarpeen kiinnioton toteuttamiseksi.

28. B on etälamauttimen esille ottamisesta voinut mahdollisesti päätellä, että käsillä on vaara etälamauttimen käyttämisestä. A ei kuitenkaan ole sanallisesti uhannut B:tä laukaisemisella ennen etälamauttimen käyttöä.

29. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että tilanne, jossa A on käyttänyt etälamautinta, ei ole ollut erityisen nopea eikä vaarallinen. B oli lisäksi pyytänyt A:lta, ettei tämä käyttäisi etälamautinta. Korkein oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa olisi ollut paitsi mahdollista myös tarkoituksenmukaista nimenomaisesti varoittaa etälamauttimen käyttämisestä. Etälamauttimen esille ottamista ja sillä osoittamista ei voida pitää tilanteessa riittävän selkeänä ja ymmärrettävänä varoituksena.

30. Yhteenvetona Korkein oikeus toteaa, että A on laukaissut etälamauttimen kohti B:tä olosuhteissa, joissa kyseisen voimakeinon käyttö ei ole ollut tarpeellista ja puolustettavaa. Lisäksi A on laiminlyönyt riittävän selkeästi ja ymmärrettävällä tavalla varoittaa B:tä etälamauttimen käytöstä, mikäli tämä ei tottele A:n antamia käskyjä. Näin ollen tilanteessa on jäänyt selvittämättä, olisiko kiinniotto voitu toteuttaa etälamauttimen laukaisemista lievemmillä voimakeinoilla. Suhteellisuus- ja vähimmän haitan periaatteen mukaista on, että ankarampaan voimakeinoon turvaudutaan vasta sen jälkeen, kun lievemmät keinot ovat osoittautuneet tehottomiksi.

31. Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että A:n etälamauttimen käyttäminen ei ole ollut poliisilain 2 luvun 17 §:n edellyttämällä tavalla tarpeellista ja puolustettavaa. A ei ole myöskään poliisilain 2 luvun 18 §:n mukaisesti varoittanut B:tä etälamauttimen käytöstä tarkoitukseen soveltuvalla tavalla ymmärrettävästi ennen sen laukaisemista. A on siten toiminut hänelle rikos- ja poliisilaissa säädetyn virkavelvollisuuden vastaisesti.

Tahallisuus

32. Korkein oikeus on edellä katsonut A:n käyttäneen etälamautinta vastoin sen käyttöä koskevia säännöksiä ja siten toimineen vastoin laissa säädettyä virkavelvollisuuttaan.

33. A on kokenut poliisikonstaapeli, joka on saanut koulutusta etälamauttimen käyttöön. A:n on poliisin voimakeinoista sekä kulkuneuvon pysäyttämisestä annetun asetuksen 3 §:n 1 momentin nojalla tunnettava kantamiensa voimankäyttövälineiden vaikutukset ja niiden käyttöön liittyvät säännökset sekä osattava käyttää niitä asianmukaisesti. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että A:n menettely on ollut tahallista.

Vähäisyys

33. Etälamauttimen käyttämisellä on loukattu B:n henkilökohtaista koskemattomuutta. Kyseisessä tilanteessa etälamautinta on käytetty ilman siihen oikeuttanutta perustetta ja ennakkovaroitusta, vaikka B oli A:n käskystä jo pysähtynyt. Korkein oikeus katsoo, ettei teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Pahoinpitely

34. A on voinut pitää vähintään varsin todennäköisenä, että etälamauttimen käyttäminen aiheuttaa B:lle ainakin rikoslain 21 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitettua kipua. Kun oikeuttamisperustetta voimankäyttöön ei ole ollut, A:n menettely täyttää myös pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistön.

35. Hovioikeus on lukenut pahoinpitelyn A:n syyksi syytteen teonkuvauksen mukaisesti. Hänen syykseen on siten luettu myös se, että B olisi kaatuessaan lyönyt päänsä maahan. Hovioikeuden tuomion mukaan hovioikeus on pitänyt pään osumista maahan riidattomana seikkana. Oikeudenkäyntiaineistosta ei kuitenkaan ilmene, mihin hovioikeuden käsitys tämän seikan riidattomuudesta on perustunut, kun otetaan huomioon etenkin se, että käräjäoikeuden tuomiossa on johtopäätöksinä siellä esitetystä näytöstä todettu selvitetyksi vain, että B oli kaatunut maahan. Alempien oikeuksien tuomioissa selostetusta todistelusta ei ilmene, että asiassa olisi esitetty mitään näyttöä siitä, että B:n pää olisi kaatumisen yhteydessä osunut maahan. B on Korkeimmalle oikeudelle antamassaan vastauksessa tältä osin viitannut vain todistaja Y:n esitutkinnassa antamaan kertomukseen, jota ei käsittelyratkaisusta ilmenevin tavoin ole voitu ottaa huomioon.

36. Edellä esitetyin perustein Korkein oikeus katsoo asiassa jääneen näyttämättä, että B olisi A:n menettelyn seurauksena lyönyt päänsä maahan. Syyksilukemista muutetaan siten, että A:n syyksi luetaan tältä osin vain se, että B on A:n menettelyn seurauksena kaatunut maahan.

37. Syyksilukemiseen tehdyllä muutoksella ei ole vaikutusta A:n menettelyn moitittavuuden arviointiin eikä se anna aihetta alentaa hovioikeuden tuomitsemaa rangaistusta. Kysymys vahingonkorvauksen määrästä ei ole A:n valituksen perusteella Korkeimman oikeuden tutkittavana.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jukka Sippo, Ari Kantor (eri mieltä), Tuomo Antila ja Eva Tammi-Salminen (eri mieltä). Esittelijä Paula Jutila (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Jutila:

Mietintö on Korkeimman oikeuden käsittelyratkaisun mukainen sen seitsemän ensimmäisen kappaleen osalta. Tämän jälkeen Korkein oikeus todennee seuraavaa.

Poliisin voimankäytön puolustettavuutta koskeva arviointi on aina korostetun tilannesidonnaista. Huomioon on otettava erityisesti voimankäyttötilanteiden yllättävyys ja se, että ratkaisu on usein tehtävä ilman suurta harkinta-aikaa.

Se, onko A käsillä olleessa kiinniottotilanteessa tahallaan käyttänyt etälamautinta virkavelvollisuuksiensa vastaisesti ja täyttääkö hänen menettelynsä myös pahoinpitelyn tunnusmerkistön, riippuu pitkälti tapauksen olosuhteista: B:n menettelystä ja suhtautumisesta kiinniottotilanteeseen, sen yllättävyydestä ja uhkaavuudesta, partiotoverin etäisyydestä A:han ja B:hen sekä siitä, miten pian etälamautinta oli käytetty sen esiin ottamisen jälkeen. Kun kysymys on voimakeinon käytön tarpeellisuuden ja hyväksyttävyyden sekä A:n tahallisuuden arvioimisesta, tilanteen uhkaavuus ja muut edellä selostetut riidanalaiset seikat ovat asian ratkaisuun vaikuttavia ja merkityksellisiä. Se, onko B lyönyt kaatuessaan päänsä maahan, vaikuttaa ainakin pahoinpitelyrikoksen syyksilukemiseen.

Asiassa on edellä kuvatulla tavalla riitaa sen ratkaisemisen kannalta merkityksellisistä tapahtumainkulkuun ja teon olosuhteisiin liittyvistä seikoista. Valituslupa on myönnetty rajoittamattomana. Korkein oikeus katsonee siten, että asian ratkaisemiseksi on tarpeen toimittaa suullinen käsittely näytön vastaanottamiseksi ja arvioimiseksi. Korkein oikeus päättänee näin ollen toimittaa suullisen käsittelyn asiassa.

Oikeusneuvos Tammi-Salminen: Hyväksyn mietinnön. Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan pääasiasta ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Kantor: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tammi-Salminen.

 
Julkaistu 13.2.2020