KKO:2020:6

Sopimus - Reklamaatio
Sopimussuhteeseen perustuva vastuu

Diaarinumero: S2018/221
Taltionumero: 86
Antopäivä: 24.1.2020 ECLI:FI:KKO:2020:6

A ja B Oy olivat tehneet rakennuttamissopimuksen, jonka ehdon mukaan tilaajan on ilmoitettava korvausvaatimuksensa viipymättä ja viimeistään yhden vuoden kuluessa sopimusrikkomuksen ilmenemisestä. Sopimusosapuolet olivat sittemmin sopineet rakennuttamissopimuksen irtisanomisesta ja tässä sopimuksessa sitoutuneet siihen, ettei osapuolilla ollut tämän jälkeen sopimuksen ulkopuolisia muita vaatimuksia toisiaan kohtaan. A oli tämän jälkeen ilmoittanut B Oy:lle vaativansa tältä korvausta rakennuttamissopimusta koskevan sopimusrikkomuksen perusteella. B Oy oli noin kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, A:n vireille panemaa korvauskannetta käräjäoikeudessa käsiteltäessä antamassaan lausumassa ensimmäistä kertaa vedonnut siihen, ettei A ollut ilmoittanut korvausvaatimuksiaan sopimusehtojen mukaisessa yhden vuoden määräajassa.

Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että B Oy ei ollut menettänyt oikeuttaan vedota ilmoituksen myöhästymiseen.

Asian tausta ja käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden välituomio 2.12.2016 nro 16/37089 ja Turun hovioikeuden tuomio 21.2.2018 nro 139 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Riikka Meroma ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Kimmo Vanne, Kimmo Suorsa ja Sanna Niinistö. Esittelijä Esko Junnila.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, onko B Oy menettelynsä johdosta menettänyt oikeutensa vedota siihen, että A olisi tehnyt osapuolten välisen rakennuttamispalveluita koskeneen sopimuksen rikkomista koskevan reklamaation myöhässä. Kysymys valitusluvan myöntämisestä muulta osalta on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen käsiteltäväksi.

B Oy vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Ratkaisu valituslupahakemukseen

Valituslupaa ei myönnetä siltä osin kuin kysymys valitusluvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta ja käsittely alemmissa oikeusasteissa

1. A ja B Oy (jatkossa yhtiö) ovat 22.9.2009 tehneet asunto-osakeyhtiön rakennuttamissopimuksen, jonka perusteella yhtiö on toimittanut A:lle rakennuttamispalveluita ja työmaavalvontaa. Sopimussuhteeseen on sovellettu konsulttitoiminnan yleisiä sopimusehtoja KSE 1995, joiden kohdan 3.2.9 mukaan tilaajan on ilmoitettava korvausvaatimuksensa perusteiltaan yksilöityinä viipymättä ja viimeistään yhden vuoden kuluessa siitä lukien, kun on ilmennyt, että virhe on konsultin tekemä uhalla, että tilaaja menettää oikeutensa korvaukseen. Sopimusosapuolet ovat 9.5.2012 tehneet rakennuttamissopimuksen irtisanomisesta sopimuksen, jossa on todettu muun ohella, ettei osapuolilla ole tämän jälkeen sopimuksen ulkopuolisia muita vaatimuksia nyt eikä jatkossa toisiaan kohtaan.

2. A on yhtiölle 18.11.2013 toimittamassaan sähköpostiviestissä viitannut rakennuskohteessa todettuihin virheisiin ja ilmoittanut käsityksenään, että yhtiö on sopimusrikkomuksen eli puutteellisesti suoritetun valvonnan perusteella velvollinen suorittamaan A:lle koko projektin laskutusarvon määräisen korvauksen. A on 13.12.2013 täsmentänyt, että ellei kokonaispalkkion suuruisesta korvauksesta synny sopimusta, hän nostaa törkeään tuottamukseen perustuvan kanteen vahingon koko määrästä.

3. Yhtiö on A:lle 16.12.2013 toimittamassaan vastauksessa esittänyt näkemyksenään, etteivät A:n ilmoittamat korvausvelvollisuuden perusteet täyty. Yhtiö on todennut kuitenkin toivovansa asiassa jonkinlaista kokonaisratkaisua. Yhtiö on ehdottanut, että se tekee vakuutusyhtiölle asiassa vahinkoilmoituksen ja tilittää mahdollisesti korvauksena saatavan summan A:lle, minkä jälkeen asia olisi yhtiön ja A:n välillä loppuun käsitelty. Vahinkoilmoituksen tekemistä varten yhtiö on pyytänyt A:ta toimittamaan sille yksilöidyn ja perustellun vaatimuksen. Vastauksessaan yhtiö on vielä todennut, että asiasta tulisi laatia lisäsopimus ja ettei kummankaan osapuolen tarvitse edellä kuvatussa menettelyssä myöntää mitään.

4. A on 20.12.2013 toimittanut yhtiölle yksilöidyn korvausvaatimuksensa vakuutusyhtiölle tehtävää vahinkoilmoitusta varten. Asiaa koskevista asianosaisten välisistä sähköpostiviesteistä liitteineen ei ilmene, että yhtiö olisi tässä yhteydessä myöntänyt korvausvastuun perustetta.

5. Vakuutusyhtiö on 1.12.2014 tekemässään päätöksessä hylännyt yhtiön konsulttivastuuvakuutuksen perusteella tehdyn korvaushakemuksen, koska siltä puuttui rakennuttamissopimuksen irtisanomissopimuksessa sovitun vuoksi peruste eikä vakuutus myöskään korvaisi mahdollisesta törkeästä tuottamuksesta aiheutunutta vahinkoa.

6. A on 6.3.2015 käräjäoikeudessa vireille panemassaan kanteessa vaatinut yhtiöltä korvausta sillä perusteella, että yhtiö oli suorittanut rakennuttamissopimukseen perustuneen valvontatehtävänsä virheellisesti.

7. Yhtiö on käräjäoikeudelle 30.4.2015 antamassaan vastauksessa vaatinut kanteen hylkäämistä. Yhtiö on kiistänyt vastuun perusteeltaan sekä lisäksi vedonnut muun ohella siihen, että A oli irtisanomissopimuksella 9.5.2012 luopunut asiassa kanneoikeudestaan. Käräjäoikeudelle 8.7.2016 antamassaan lausumassa yhtiö on ensimmäistä kertaa vedonnut myös siihen, että A oli esittänyt yksilöidyn korvausvaatimuksen myöhässä ja siten KSE 1995 -ehtojen kohdan 3.2.9 perusteella menettänyt oikeutensa vaatia yhtiöltä korvausta.

8. A on tämän jälkeen käräjäoikeudelle antamissaan lausumissa esittänyt, että korvausvaatimus oli ilmoitettu KSE 1995 -ehtojen mukaisesti. A on lisäksi vedonnut siihen, että yhtiö oli joka tapauksessa tosiasiallisesti hyväksynyt korvausvaatimuksen oikein tehdyksi, kun se oli ryhtynyt aktiivisesti käsittelemään vaatimusta A:n ja vakuutusyhtiönsä kanssa korvausvaatimuksen myöhästymistä koskevia väitteitä esittämättä.

9. Käräjäoikeus on 2.12.2016 antamassaan välituomiossa katsonut, että reklamaatio oli tehty myöhässä. A ei ollut esittänyt korvausvaatimustaan vuoden kuluessa ensimmäisestä vastaanottotarkastuksesta eli viimeistään 20.11.2012. Käräjäoikeus on katsonut, että yhtiön menettely, jolla se oli A:n 18.11.2013 tekemän ja 20.12.2013 täsmentämän korvausvaatimuksen vuoksi alkanut selvitellä ja tiedustellut vakuutusyhtiön kantaa korvattavuuteen, ei vielä osoittanut, että yhtiö olisi hyväksynyt reklamaation riittävän yksilöidysti ja ajallaan tehdyksi. Käräjäoikeus on hylännyt kanteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

10. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko yhtiö menettelynsä vuoksi menettänyt oikeutensa vedota siihen, että A on tehnyt KSE 1995 -ehtojen kohdassa 3.2.9 tarkoitetun ilmoituksen korvausvaatimuksistaan myöhässä.

Arvioinnin lähtökohdat

11. Sopimusvelvoitteiden sisältö on ensi sijassa määriteltävä sen pohjalta, mitä sopimuksen osapuolet ovat nimenomaisin tahdonilmaisuin keskenään sopineet, ellei kysymys ole laissa pakottavasti säädetystä tilanteesta. Sopimusvelvoitteen perusta on näin ollen vapaaehtoisuudessa. Sikäli kuin velvoitteen perusteeksi ei ole esitettävissä nimenomaista tahdonilmaisua tai lain säännöstä, voidaan sopimusvelvoite päätellä sen perusteella, kuinka osapuolet ovat toisiinsa nähden käyttäytyneet. Jos sopimuksen osapuoli on omalla menettelyllään synnyttänyt sopimuskumppanissaan sopimusvelvoitetta koskevia perusteltuja odotuksia ja viimeksi mainittu on näihin luottaen ryhtynyt näiden odotusten mukaisiin toimenpiteisiin, perustellut odotukset voivat vaikuttaa sopimusehdon tavoin, jolloin ne aiheuttanut osapuoli vastaa niistä sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaisesti (ks. esim. KKO 2011:6, kohta 8).

12. Edellä mainitun mukaisesti on arvioitava sopimuksen osapuolten toimintavelvoitteita myös silloin, kun sopimuksen väitetään tulleen rikotuksi. Sopimusrikkomukseen vetoavan osapuolen on pääsääntöisesti saatettava aktiivisin toimenpitein käsityksensä kohtuullisessa ajassa vastapuolensa tietoon (reklamaatio). Usein reklamaatiovelvoitteesta on erikseen sovittu, mutta se velvoittaa myös yleisen sopimusoikeudellisen periaatteen tavoin. Reklamaation laiminlyönti voi synnyttää suoritusvelvolliselle sopimuksen osapuolelle perustellun odotuksen siitä, että hänen tekemänsä suoritus on ollut oikea-aikainen ja virheetön (ks. esim. KKO 2016:69, kohdat 7–8 ja KKO 2018:38, kohdat 20–21).

13. Reklamaation tai korvausvaatimuksen vastaanottaneelta sopimusosapuolelta ei sen sijaan lähtökohtaisesti edellytetä aktiivista toimintaa. Tällaisesta toimintavelvollisuudesta ei ole laissa säädetty eikä tätä koskevia määräyksiä sisälly myöskään tässä asiassa sovellettaviin KSE 1995 -ehtoihin. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että reklamaation vastaanottaneen sopimusosapuolen hiljaisuutta ei sellaisenaan pidetä myöhästyneen reklamaation hyväksymisenä (ks. L-E. Taxell, Avtal och rättsskydd, 1972, s. 475).

14. Reklamaatiosäännösten taustalla olevat, muun ohella asian selvittelyn edistämiseen ja todistelun hankkimiseen liittyvät näkökohdat (KKO 2018:38, kohta 21) eivät välttämättä edellytä sitä, että myös virheilmoituksen puutteita koskeva väite tehdään kohtuullisessa ajassa.

15. Edellä kohdassa 11 todetusta kuitenkin seuraa, että myöhästyneen reklamaation vastaanottanut sopimusosapuoli voi menettää oikeuden vedota reklamaation viivästymiseen, jos hän hyväksyy reklamaation nimenomaisella tahdonilmaisulla tai muutoin käyttäytymisellään osoittaa pitävänsä reklamaatiota pätevänä.

16. Arvioitaessa, onko yhtiö tässä tapauksessa menettänyt oikeutensa vedota reklamaation viivästymiseen, ratkaisevana on pidettävä sitä, onko A:lle yhtiön menettelyn vuoksi katsottava perustellusti syntyneen käsitys, ettei yhtiö tule vetoamaan virheilmoituksen myöhästymiseen. Arvioinnissa on otettava huomioon yhtiön menettely kokonaisuudessaan samoin kuin muut sopimusrikkomukseen ja sen selvittämiseen liittyvät olosuhteet (KKO 2019:94, kohta 16).

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

17. A on 6.3.2015 vireille panemassaan kanteessa perustanut kannevaatimuksensa siihen, että yhtiö oli suorittanut hänen ja yhtiön välillä solmittuun rakennuttamissopimukseen perustuvat velvoitteensa virheellisesti. Tuohon sopimukseen sisältyi reklamaatiota koskeva ehto (KSE 1995 3.2.9). A ja yhtiö olivat kuitenkin ennen kanteen vireilletuloa 9.5.2012 tehneet mainitun rakennuttamissopimuksen irtisanomisesta sopimuksen, jossa on muun ohella todettu, ettei osapuolilla ole tämän jälkeen sopimuksen ulkopuolisia muita vaatimuksia nyt eikä jatkossa toisiaan kohtaan.

18. A:n vaadittua marraskuussa 2013 yhtiöltä sopimuskorvausta yhtiö on tehnyt vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiölle sekä käsitellyt vaatimusta A:n kanssa käydyssä kirjeenvaihdossa vetoamatta siihen, ettei A:lla mainitun reklamaatiota koskevan sopimusehdon nojalla ole oikeutta korvauksen vaatimiseen. Yhtiö ei ole vedonnut tähän myöskään A:n 6.3.2015 nostamaan kanteeseen 30.4.2015 antamassaan vastauksessa, vaan vasta asian valmistelussa 8.7.2016 käräjäoikeudelle antamassaan lausumassa.

19. Yhtiö ei kuitenkaan ole missään vaiheessa yhteydenpitoaan A:han osaksikaan myöntänyt sopimusrikkomusta tai sopimusrikkomukseen perustuvaa korvausvastuuta. Tällaisena myöntämisenä ei voida pitää myöskään yhtiön vakuutusyhtiölle tekemää vahinkoilmoitusta tai siihen liittyen laadittuja asiakirjoja, joihin on sisältynyt yhtiön vastuun määrällistä rajoittamista koskeva ehto. Yhtiö on sen sijaan kaikessa yhteydenpidossa johdonmukaisesti kiistänyt korvausvastuunsa vedoten tältä osin muun ohella osapuolten välillä 9.5.2012 tehtyyn irtisanomissopimukseen.

20. Yhtiö on näin ollen ilmaissut pitäytyvänsä sopimussuhteen irtisanomista koskevassa sopimuksessa eikä se ole nimenomaisesti hyväksynyt sitä, että A on tehnyt korvausvaatimuksen myöhässä. Kun yhtiö on korvausvastuun käsittelyn yhteydessä johdonmukaisesti kieltänyt korvausvastuunsa, A ei ole voinut yhtiön käyttäytymisen vuoksi perustaa odotuksiaan siihen, että yhtiö olisi hyväksynyt korvausvaatimuksen tulleen KSE 1995 -ehtojen kohdan 3.2.9 mukaisesti tehdyksi.

21. Korkein oikeus katsoo, että A:n esittämien vaatimusten käsittely yhtiössä reklamaation myöhästymiseen nimenomaisesti vetoamatta on voinut A:n näkökulmasta olla omiaan viittaamaan siihen, ettei yhtiö tule vetoamaan korvausvaatimuksen myöhästymiseen. Osapuolet olivat kuitenkin nimenomaisesti sopineet rakennuspalveluita koskeneen sopimuksen irtisanomisesta ilman vaatimuksia, ja yhtiö on asian käsittelyn myöhemmissä vaiheissa vedonnut tähän sopimukseen. Korkein oikeus toteaa, ettei yhtiön edellä perusteluissa kuvattu menettely muutoin ole antanut viitteitä siitä, että se olisi miltään osin luopunut väiteoikeudestaan. Vakuutusyhtiön mahdollisen korvausvastuun selvittäminen ensin on ollut kummankin sopijaosapuolen edun mukaista. Korkein oikeus katsoo siten, että asian käsittelyn jatkuminen virheilmoituksen myöhästymiseen vetoamatta ei ole asiassa käsillä olevissa olosuhteissa ollut sellaisenaan riittävä synnyttämään A:lle perusteltua syytä olettaa, ettei yhtiö tule vetoamaan korvausvaatimuksen myöhästymiseen.

Johtopäätös

22. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, että yhtiö ei ole menettänyt oikeuttaan vedota siihen, että A:n KSE 1995 -ehtojen kohdassa 3.2.9 tarkoitettu ilmoitus korvausvaatimuksistaan on tehty myöhässä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Pekka Koponen, Lena Engstrand, Mika Ilveskero ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijä Sanna Holkeri.

 
Julkaistu 24.1.2020