KKO:2020:4

L kunnallisesta viranhaltijasta 12 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

A (jäljempänä kantaja) vaati kanteessaan, että Helsingin kaupunki velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvausta aiheutuneesta ansionmenetyksestä 1.1.2011 alkaen enintään 32 000 euroa viivästyskorkoineen.

Kantaja oli toiminut Helsingin pelastuslaitoksen palveluksessa palomiehen virassa 1.1.2011 ja sen jälkeisenä aikana. Kantajan työtehtävät muodostuivat ensihoitotehtävistä perustason ensihoidossa sekä palomiehen tehtävistä pelastustoiminnassa. Kantaja katsoi, että ensihoitajina perustasolla toimiville palomiehille oli useiden vuosien ajan maksettu alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille, vaikka tehtävät olivat vaativuudeltaan samanlaiset. Kysymys oli samasta tai ainakin samanarvoisesta työstä. Kaupunki oli laiminlyönyt tasapuolisen kohtelun velvoitetta, mistä oli aiheutunut kantajalle 30.6.2016 mennessä enintään 32 000 euroa ansionmenetystä.

Kantaja katsoi, että palomiehen työ perustason ensihoitajana oli aivan samaa työtä, mitä terveydenhuoltoalan ammattihenkilöt tekivät ensihoitoyksikössä. Palomies teki ensihoitotehtävien lisäksi pelastustoiminnan tehtäviä, eli onnettomuuksien ennaltaehkäisytyötä sekä laaja-alaista asemapalvelua. Pelastuslaitoksen tekemässä vaativuusluokituksessa perustason ensihoidossa toimivan palomiehen työ oli arvioitu vähintään yhtä vaativaksi kuin perustason ensihoitajan työ. Palomiehen käytettävyys pelastuslaitoksen tehtävissä oli huomattavasti suurempi kuin perustason ensihoitajan, koska palomies pystyi toimimaan sekä palo- ja pelastustehtävissä että ensihoitotehtävissä.

Kantaja katsoi, että työnantajan oli tasapuolisen kohtelun velvoitteen mukaisesti pyrittävä korjaamaan palkan erot kohtuullisessa siirtymäajassa. Palkanerosta oli muodostunut pysyvä, koska työnantaja ei ollut ryhtynyt toimiin sen korjaamiseksi.

Helsingin kaupunki vaati vastauksessaan kanteen hylkäämistä. Kaupunki katsoi, etteivät vahingonkorvauslain mukaiset korvausvastuun edellytykset täyttyneet. Kaupunki katsoi myös, ettei se ollut laiminlyönyt noudattaa kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 §:n mukaista tasapuolisen kohtelun vaatimusta.

Kaupunki toi esiin, että palomiehet ja perustason ensihoitajat olivat eri työ- ja virkaehtosopimusten soveltamispiirissä. Palomiehet kuuluivat kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) ja perustason ensihoitajat kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) piiriin. Täten myös palkkausjärjestelmät, tehtävien vaativuuden arviointi ja palkanmääräytymisperusteet erosivat toisistaan. Kaupunki oli velvollinen noudattamaan sitä sitovia työ- ja virkaehtosopimuksia. Palkkauksen perusteet voivat tällaisessa tilanteessa muodostua erilaisiksi.

Kaupunki katsoi, että pääosin palomiehen tehtävissä toimineen kantajan ja ensihoitajan tehtävät erosivat toisistaan. Kysymys oli eri työstä ja ammattialasta. Myös tehtävien kelpoisuusvaatimukset olivat erilaiset. Ensihoitopalvelun tehtävän vaativuuteen vaikutti erityisesti tehtävän korkea tehtäväsidonnaisuus. Koska palomiehen ja ensihoitajan tehtävät ja asema olivat erilaisia, kaupunki ei ollut rikkonut tasapuolisen kohtelun velvoitetta. Kaupunki katsoi, että sillä oli joka tapauksessa virka- ja työehtosopimusten perusteella hyväksyttävä syy maksaa erilaista palkkaa kyseisille ammattiryhmille.

Käräjäoikeuden välituomio 30.11.2016 nro 16/57623

Käräjäoikeus totesi olevan riidatonta, että ensihoitotyön osuus kantajan kokonaistyöajasta oli 20 prosenttia. Tähän ei ollut laskettu mukaan pelastusyksikössä tehtävää ensihoitotyötä, jonka merkityksen käräjäoikeus arvioi kuitenkin henkilötodistelun perusteella vähäiseksi. Ensihoitotyön osuus kokonaistyöajasta oli kantajalla siten huomattavasti vähäisempi kuin ensihoitajalla. Samoin hälytystehtävien määrä ja tehtäväsidonnaisuus olivat vähäisempiä. Käräjäoikeus katsoi, että korkean tehtäväsidonnaisuuden seurauksena perustason ensihoitajan työ saattoi olla kuormittavaa. Käräjäoikeus totesi, ettei kantaja ollut esittänyt tutkimustuloksia tai muita objektiivisia mittareita, joilla palomiehen työn rasittavuus tai palomiesten suurempi käytettävyys olisi näytetty toteen.

Se, että kantajan työhön ja perustason ensihoitajan työhön oli sovellettu eri työehtosopimuksia, osoitti käräjäoikeuden mukaan osaltaan, ettei kyse ollut vertailukelpoisesta työstä. Sovellettava työehtosopimus määräytyi työtehtävien pääasiallisen sisällön perusteella. Tehtävät poikkesivat toisistaan myös sen vuoksi, että työaikajärjestelmä, palkkarakenne ja ylitöistä maksettavat korvaukset olivat töissä erilaiset.

Käräjäoikeus totesi palomiehen ja ensihoitajan tehtävän kelpoisuusehtojen poikkeavan toisistaan. Sosiaali- ja terveysministeriön ensihoitopalvelusta antamassa asetuksessa (340/2011) oli muutettu ensihoitotyön kelpoisuusehtoja, minkä käräjäoikeus katsoi osoittavan lainsäätäjän kannan siihen, etteivät tehtävät olleet vertailukelpoisia.

Käräjäoikeus totesi, että vahvistetuista TS:n mukaisista tehtävien vaativuuden arvioinneista voitiin päätellä, että palomies-lähihoitajan työ oli todettu vaativammaksi kuin päätoimisen sairaankuljettajan ja palomiehen työt. Perustason ensihoitajan työtä ei ollut arvioitu KVTES:n mukaisella formaatilla. Käräjäoikeus katsoi todistelun perusteella selvitetyksi, ettei perustason ensihoitajan tehtävän vaativuutta ollut voitu arvioida TS:n mukaisilla kriteereillä. TS:n mukaisen arvioinnin vahvistamisesta ei voitu päätellä, että tehtävät olisivat vertailukelpoisia.

Käräjäoikeus totesi todistajien yhdensuuntaisesti kertoneen, että palomiehet ja perustason ensihoitajat tekivät eri työtä ja että kyse oli eri ammateista. Palomiehet olivat virkasuhteessa ja perustason ensihoitajat työsuhteessa, mikä osaltaan osoitti tehtävien erilaisuuden. Mainittujen seikkojen perusteella käräjäoikeus katsoi, etteivät tehtävät olleet samoja tai samanarvoisia eikä kaupunki ollut toiminut tasapuolisen kohtelun periaatteen vastaisesti jättäessään palkat harmonisoimatta. Se, ettei kaupunki ollut toiminut tasapuolisen kohtelun vastaisesti ilmeni siitäkin, että palomiesten kokonaispalkat olivat keskimäärin parempia kuin perustason ensihoitajilla. Tehtävät poikkesivat kokonaisuutena arvioiden toisistaan ja erilaisille tehtäväkohtaisille palkoille oli hyväksyttävä syy.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Pasi Lilja, Seija Ovaskainen ja Simo Kolehmainen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 11.5.2018 nro 538

A valitti välituomiosta ja vaati, että vahingonkorvausvaatimuksen peruste hyväksytään.

Palomiehen ja perustason ensihoitajan töiden vertailukelpoisuus

Hovioikeus totesi, että töiden samanarvoisuutta voidaan arvioida siitä huolimatta, että sovellettavaksi tulevat eri työ- ja virkaehtosopimukset. Vertailu töiden välillä tuli tehdä työn laadun ja luonteen perusteella. Näin ollen vertailun tekemisen kannalta ratkaisevaa ei ollut, sovellettiinko tehtäviin pelastuslakia vai terveydenhuoltolakia eikä merkitystä ollut myöskään sillä, oliko henkilö virka- tai työsuhteessa. Riidatonta oli, että kantaja oli kelpoinen perustason ensihoitotehtäviin.

Palomiehen ja perustason ensihoitajan töiden samanarvoisuus

Hovioikeus katsoi, että hyvinkin erilaisia töitä voitiin pitää samanarvoisina silloin, kun niitä voitiin pitää yhtä vaativina. Huomiota oli kiinnitettävä työtehtävien laatuun ja sisältöön, työolosuhteisiin, työn asettamiin vaatimuksiin ja työtehtävien luonteeseen, työntekijän koulutukseen, merkitykseen ja arvoon työnantajalle sekä siihen, minkälaisia ja kuinka toistuvia erot työtehtävissä olivat. Arvioinnissa voitiin hovioikeuden mukaan käyttää apuna työnantajan mahdollisesti laatimia työ- ja virkaehtosopimuksessa mainittuja tehtävien vaativuuden arviointeja.

Hovioikeus totesi olevan riidatonta, että vuonna 2007 oli arvioitu TS:n mukaisilla kriteereillä päätoimisen sairaankuljettajan nimikkeellä perustason ensihoitajan tehtävää, mutta arviointia ei ollut vahvistettu. Todistelun perusteella hovioikeus totesi, että arviointi oli tehty muuten asianmukaisesti, mutta sitä ei ollut tehty oikean sopimuksen mukaisesti. Arvioinnin mukaan palomies-sairaankuljettajan tehtävän vaativuus oli arvioitu samaan vertailuryhmään kuin päätoimisen sairaankuljettajan tehtävä. Palomiehen ja perustason ensihoitajan työt olivat arvioinnin mukaan vaativuudeltaan samanarvoisia. Vuonna 2014 suoritetut tehtävien vaativuuksien arvioinnit eivät osoittaneet, että vuoden 2007 arviointien lopputulokset eivät olisi asianmukaiset. Arvioinnit tehtiin eri virka- ja työehtosopimusten mukaisesti eivätkä ne olleet suoraan vertailukelpoisia keskenään. Hovioikeus päätyi siihen, että TS:n perusteella vuonna 2007 tehtyjä arviointeja voitiin käyttää apuna tehtävien samanarvoisuutta arvioitaessa. Muun todistelun perusteella oli arvioitava, voitiinko tehtävissä nähdä sellaisia eroja, jotka horjuttaisivat tehtävien vaativuuksien arviointien lopputulosta.

Palomiehen ja perustason ensihoitajan tehtävät olivat hovioikeuden mukaan keskenään samoja siltä osin kuin kysymys oli ensihoitoyksikössä suoritettavasta ensihoitotyöstä tai pelastusyksikössä tehtävästä ensihoitotyöstä. Hovioikeus katsoi selvitetyksi, ettei kantajan ensihoitotyön osuus ollut kuitenkaan muodostanut suurinta osaa kokonaistyöajasta.

Hovioikeus totesi olevan riidatonta, että ensihoitoyksikössä oli huomattavasti korkeampi tehtäväsidonnaisuus kuin pelastusyksikössä. Palomiehen suorittamien hälytystehtävien määrä ja tehtäväsidonnaisuus suhteutettuna kokonaistyöaikaan oli vähäisempi kuin perustason ensihoitajilla. Todistelun perusteella korkea tehtäväsidonnaisuus merkitsi hovioikeuden mukaan tehtävän suurta kuormittavuutta. Nämä seikat viittasivat siihen, että perustason ensihoitajan työ olisi vaativampaa kuin palomiehen työ. Hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei ensihoitotehtävien lukumäärällä ollut asian arvioinnissa ratkaisevaa merkitystä, koska palomiehen työtä on arvioitava sen tosiasiallisen luonteen perusteella kokonaisuutena.

Arvioinnissa oli hovioikeuden mukaan otettava huomioon se, että palomiehen oli osattava toimia myös pelastajan tehtävässä eli kaikissa tilanteissa tulipaloista onnettomuuksiin ja ympäristövahinkojen torjuntaan. Palomiehen tuli hallita kaksi tehtävää. Palomiehen työ pelastusyksikössä sisälsi muun muassa fyysisesti vaativia tehtäviä, ja tehtäviin liittyi myös terveyttä uhkaavia vaaratilanteita. Pelastusyksikössä yksittäinen hälytystehtävä oli usein raskaampi ja pitkäkestoisempi kuin perustason ensihoitoyksikön hälytystehtävä. Lisäksi palomiehen työvuoro oli 24 tuntia, johon usein sisältyi 12 tunnin työvuoro ensihoitoyksikössä. Hovioikeus päätyi siihen, että palomiehet tekivät osaksi täysin samaa työtä kuin perustason ensihoitajat. Palomiehen muiden tehtävien laatua ja sisältöä sekä työolosuhteita kokonaisuutena arvioiden tehtävien vaativuudessa itsessään ei ollut nähtävissä olennaista eroa.

Hovioikeus arvioi lisäksi päätöksenteon itsenäisyyttä tehtävissä. Pelastusyksikössä toimi esimiehen lisäksi vähintään kolme palomiestä. Henkilötodistelun mukaan esimies vastasi pelastusyksikön toiminnasta ja antoi käskyt, mutta palomiehet tekivät itse ratkaisut siitä, miten käytännössä toimivat. Hovioikeus totesi todistelusta selvinneen, että ensihoitoyksikössä toimittiin itsenäisesti, mutta siellä oli tarkkaan määritellyt toimintaohjeet erilaisia tilanteita varten ja lisäksi ensihoitoyksikkö sai tarvittaessa yhteyden lääkäriin. Tehtävien sisältämä itsenäinen päätöksenteko oli hovioikeuden mukaan sisällöltään sama siltä osin kuin kysymys oli ensihoitotehtävistä. Tehtäviä kokonaisuutena arvioitaessa päätöksenteon itsenäisyydessä ei ollut hovioikeuden mukaan merkittäviä eroja.

Hovioikeus totesi vielä, että palomies kykeni toimimaan sekä ensihoitoyksikössä että pelastusyksikössä ja perustason ensihoitaja vain ensihoitoyksikössä. Palomiesten laajempi ja monipuolisempi käytettävyys pelastuslaitoksella osoitti hovioikeuden mukaan, että palomies oli työnantajalle tässä suhteessa merkittävämpi ja arvokkaampi kuin perustason ensihoitaja.

Johtopäätöksenään töiden samanarvoisuudesta hovioikeus totesi, ettei töiden vaativuuksien välillä ollut sellaista eroa, jolla olisi merkitystä töiden samanarvoisuutta arvioitaessa. Työt olivat samanarvoisia.

Tasapuolisen kohtelun velvoitteen toteutuminen palkkauksessa

Hovioikeus totesi olevan riidatonta, että palomiesten tehtäväkohtainen palkka oli alempi kuin perustason ensihoitajilla. Todistelun perusteella palomiesten keskimääräinen kokonaisansiotaso oli saman suuruinen kuin perustason ensihoitajilla. Kokonaisansiotasoon vaikuttivat tehtäväkohtaisen palkan lisäksi myös muut palkanosat ja esimerkiksi työaikakorvaukset. Tehtäväkohtainen palkka määräytyi sen sijaan tehtävän vaativuuden perusteella. Tähän nähden hovioikeus katsoi, että vertailu tuli tehdä tehtäväkohtaisen palkan perusteella.

Hovioikeus totesi, että tasapuolisen kohtelun vaatimus koski palkkausta ja että riidatonta oli, että palomiesten tehtäväkohtainen palkka oli ollut kuukaudessa noin 270 euroa alhaisempi kuin perustason ensihoitajilla. Kaupunki oli katsonut, että sillä oli mm. virka- ja työehtosopimusten perusteella hyväksyttävä syy maksaa ammattiryhmille erisuuruista palkkaa. Hovioikeus totesi jo päätyneensä siihen, etteivät kaupungin mainitsemat perusteet olleet estäneet töiden keskinäistä vertailua ja että kysymys oli ollut samanarvoisista töistä. Mainitut perusteet eivät merkinneet myöskään sitä, että kaupungilla olisi ollut perusteltu syy maksaa kantajan tehtävät ja asema huomioon ottaen tälle alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille.

Lopputulos

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden välituomion ja vahvisti, että Helsingin kaupunki oli menetellyt kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 §:n tarkoittaman tasapuolisen kohtelun vastaisesti maksaessaan kantajalle alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Timo Ojala, Kati Lavi-Waltari ja Jan Ylitapio.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Helsingin kaupungille myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä, onko kaupunki rikkonut tasapuolisen kohtelun vaatimusta maksaessaan jutun kantajalle alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille. Kysymys valitusluvan myöntämisestä muilta osin siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Valituksessaan kaupunki vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Ratkaisu valituslupahakemukseen

Siltä osin kuin kysymys valitusluvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä kaupungille ei myönnetä valituslupaa.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta

1. A (jäljempänä kantaja) on toiminut Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen palveluksessa palomiehen virassa. Kantajan mukaan kaupunki on laiminlyönyt noudattaa tasapuolisen kohtelun velvollisuutta maksaessaan hänelle pienempää tehtäväkohtaista palkkaa kuin pelastuslaitoksen palveluksessa olleille perustason ensihoitajille. Tästä on kantajan mukaan aiheutunut hänelle vahinkoa. Kantaja on vaatinut kaupungin velvoittamista suorittamaan hänelle vahingonkorvausta aiheutuneesta ansionmenetyksestä 1.1.2011 alkaen enintään 32 000 euroa. Kanteessa tarkoitettuna aikana palomiesten tehtäväkohtainen palkka oli ollut kuukaudessa noin 270 euroa alhaisempi kuin perustason ensihoitajilla.

2. Kaupunki on katsonut, ettei se ole kohdellut kantajaa tasapuolisen kohtelun velvoitteen vastaisesti. Palomiehen ja perustason ensihoitajan työt eivät ole vertailukelpoisia eivätkä samoja tai samanarvoisia. Ammattiryhmät tekivät pääosin eri työtä. Erilainen tehtäväkohtainen palkkaus on ollut sallittua myös siksi, että palomiehet ja perustason ensihoitajat kuuluivat eri virka- ja työehtosopimusten piiriin.

3. Käräjäoikeus on ratkaissut välituomiolla sen, onko kaupunki rikkonut tasapuolisen kohtelun periaatetta kantajan palkkauksessa. Käräjäoikeus on katsonut, etteivät palomiehen tehtävät ja perustason ensihoitajan tehtävät ole samoja tai samanarvoisia. Kaupunki ei ole toiminut tasapuolisen kohtelun periaatteen vastaisesti, kun se ei ole yhdenmukaistanut palkkausta kohtuullisessa ajassa. Käräjäoikeus on hylännyt kanteen.

4. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden välituomion katsoen, että kaupunki on menetellyt kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 §:n tarkoittaman tasapuolisen kohtelun vaatimuksen vastaisesti maksaessaan kantajalle alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille. Hovioikeus on palauttanut asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

5. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko kaupunki toiminut tasapuolisen kohtelun velvoitteen vastaisesti maksaessaan palomiehille alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajille.

Sovellettavat säännökset

6. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 §:n 1 momentin (1333/2014) mukaan työnantajan on kohdeltava viranhaltijoita tasapuolisesti, jollei siitä poikkeaminen ole viranhaltijoiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua. Aikaisemman lain 12 §:n 3 momenttiin (304/2003) on sisältynyt vastaava säännös.

7. Työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 1 momentissa (1331/2014) säädetään työnantajan velvollisuudesta kohdella työntekijöitä tasapuolisesti samalla tavalla kuin viranhaltijoiden osalta on säädetty. Yhdenvertaisen kohtelun velvoitteesta säädetään perustuslain 6 §:n 1 momentissa, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Säännös ilmaisee yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskevan pääperiaatteen, johon sisältyy vaatimus samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa (HE 309/1993 vp s. 42).

Tasapuolisen kohtelun velvoitteesta yleisesti

8. Korkein oikeus katsoo, että kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 §:n 1 momentin ja työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 1 momentin sanamuotojen yhtäläisyys ja säännösten taustalla oleva yleinen yhdenvertaisen kohtelun periaate huomioon ottaen kunnallisen työnantajan velvollisuus tasapuoliseen kohteluun koskee lähtökohtaisesti kaikkia kunnan palveluksessa olevia riippumatta siitä, onko palvelussuhde työ- vai virkasuhde. Virkasuhteen ja työsuhteen luonteeseen liittyvät erot voivat kuitenkin olla seikkoja, jotka vaikuttavat sen arviointiin, ovatko työntekijät ja viranhaltijat keskenään vertailukelpoisissa tehtävissä tai asemissa.

9. Työnantajan on kohdeltava työntekijöitä ja viranhaltijoita tasapuolisesti, jollei siitä poikkeaminen ole työntekijöiden tai viranhaltijoiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua. Tasapuolisen kohtelun periaatteen lähtökohtana on, että työnantaja kohtelee toisiinsa verrattavia työntekijöitä ja viranhaltijoita samankaltaisissa tilanteissa samalla tavalla. Tasapuolisen kohtelun vaatimusta ei rikota silloin, kun jonkun työntekijän tai viranhaltijan erilaisen kohtelun perusteena on hänen työnsä luonteesta tai työolosuhteista johtuva hyväksyttävä syy (HE 196/2002 vp s. 38 ja HE 19/2014 vp s. 125).

10. Tasapuolisen kohtelun velvoite on laajempi ja yleisempi velvollisuus kuin yhdenvertaisuuslaissa ja naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa, kuten myös Euroopan unionin oikeudessa sekä kansainvälisissä sopimuksissa, säädetyt syrjintäkiellot. Syrjintäkiellot kieltävät asettamasta ihmisiä eri asemaan henkilöön liittyvien syiden kuten sukupuolen, kielen, uskonnon tai vammaisuuden perusteilla (HE 19/2014 vp s. 125).

11. Korkein oikeus toteaa, että henkilöön liittyvää yhdenvertaisuuden loukkausta koskevia syrjintäkieltoja ei voida soveltaa suoraan arvioitaessa tasapuolisen kohtelun velvoitteen loukkausta koskevaa kysymystä. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että tasapuolisen kohtelun loukkausta koskevassa asiassa sovelletaan vastaavanlaista todistustaakkasääntöä kuin syrjintää koskevissa asioissa (ks. KKO 2010:5, kohta 7). Työntekijän tulee siten esittää todennäköisiä perusteita tai syitä väitteelleen, jonka mukaan työnantajan menettely on ristiriidassa tasapuolisen kohtelun periaatteen kanssa. Työnantajan on tämän jälkeen osoitettava, että hänellä on ollut hyväksyttävä syy menettelylleen.

Tasapuolisen kohtelun velvoitteesta palkkauksessa

12. Työnantajan tulee noudattaa tasapuolisen kohtelun vaatimusta työsuhteeseen perustuvien etujen myöntämisessä (HE 157/2000 vp s. 69 ja HE 19/2014 vp s. 126).

13. Tasapuolisen kohtelun vaatimus koskee myös palkkausta. Oikeuskäytännössä on katsottu, että työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimus merkitsee palkkauksen osalta sitä, että samasta tai samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka ja että palkanlaskennan ja sen määräytymisperusteiden tulisi sanotunlaisessa työssä olla yhteneväiset (KKO 2004:103, kohta 2 ja KKO 2010:5, kohta 8; ks. myös KKO 2013:10, kohdat 27 ja 28 sekä KKO 2013:11, kohdat 25 ja 26).

14. Korkein oikeus katsoo, että arvioitaessa sitä, ovatko työt palkan määrän suhteen vertailukelpoisia, huomioon tulee ottaa kaikki palkan kannalta oleelliset seikat mukaan lukien työtehtävien sisältö, niiden laatu ja luonne sekä työskentelyolosuhteet. Jos jonkun tai joidenkin näiden seikkojen suhteen voidaan havaita selviä eroja, työt eivät yleensä ole vertailukelpoisia eikä niitä voida pitää samoina tai samanarvoisina.

Arviointi tässä tapauksessa

15. Asiassa tulee ratkaistavaksi, voidaanko palomiehenä työskennelleen kantajan työtä pitää vertailukelpoisena perustason ensihoitajan työn kanssa palkan määrää tarkasteltaessa.

16. Kantajan palomiehen tehtäviin on kuulunut sekä pelastuslaitoksen pelastustoiminnan että ensihoitotoiminnan tehtäviä. Kantaja on työskennellyt noin neljänneksen työajastaan ensihoitoyksikössä eli ambulanssissa. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että palomiehen tuli olla valmis suorittamaan perustason ensihoitotehtäviä lisäksi pelastusyksikön ensivastetehtävinä ja myös muiden pelastustehtävien yhteydessä.

17. Kantajan tehtävistä pääosan muodostaneessa pelastustoiminnassa hänelle on kuulunut operatiivisia palo- ja pelastustehtäviä, niihin liittyviä harjoituksia, kaluston ylläpitoon liittyviä tehtäviä sekä valmiudessa oloa. Kantajan tehtävänä on ollut toimia tulipalotilanteissa, onnettomuuksissa ja ympäristövahinkojen torjunnassa. Palomiehet ovat työskennelleet 24 tunnin vuoroissa.

18. Perustason ensihoitajan työ on puolestaan koostunut yksinomaan ensihoitotoiminnan tehtävistä. Perustason ensihoitajat ovat työskennelleet pelastuslaitoksen palveluksessa pääasiassa ensihoitoyksikössä. Perustason ensihoitajat ovat työskennelleet 12 tunnin vuoroissa.

19. Edellä olevien tehtävien kuvausten perusteella kantajan ja perustason ensihoitajien tehtävät ovat olleet selvästi erilaiset. Korkein oikeus katsoo, että kantajan ja perustason ensihoitajan työt eivät jo sen vuoksi ole olleet vertailukelpoisia eivätkä palkkauksen arvioinnin kannalta samoja tai samanarvoisia. Työnantaja ei ole tämän vuoksi ollut velvollinen kohtelemaan kantajaa palkan määrän suhteen samalla tavalla kuin perustason ensihoitajia.

20. Asiaa ei ole arvioitava toisin kantajan vetoamien pelastuslaitoksessa valmisteltujen tehtävien vaativuuden arviointien perusteella. Korkein oikeus toteaa, että työnantajan vahvistamille arvioinneille eri tehtävien vaativuudesta voidaan yleensä antaa merkitystä arvioitaessa eri tehtävien vertailukelpoisuutta. Tässä tapauksessa arviointeja ei kuitenkaan voida katsoa laadituiksi tai vahvistetuiksi siten, että kantajan ja perustason ensihoitajien töiden voitaisiin niiden perusteella katsoa olevan vertailukelpoisia.

Johtopäätös

21. Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei kaupunki ole toiminut tasapuolisen kohtelun velvoitteen vastaisesti maksaessaan kantajalle alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin kaupungin palveluksessa oleville perustason ensihoitajille.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ratkaisu kumotaan. Asia jätetään käräjäoikeuden välituomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Mika Huovila, Lena Engstrand, Mika Ilveskero ja Asko Välimaa. Esittelijä Mervi Pere.