KKO:2020:3

IsyysL 67 § 1 mom

Asian aikaisemmat käsittelyvaiheet

Asian tausta

A oli syntynyt avioliiton ulkopuolella heinäkuussa 1954. Saman vuoden syyskuussa B oli sitoutunut suorittamaan elatusapua A:lle ja tämän äidille. Isyyttä ei ollut tuolloin vahvistettu, eikä A:n ja B:n välille ollut syntynyt perhe-elämää.

Väestötietojärjestelmään A:n isäksi oli sittemmin merkitty A:n äidin uusi aviomies. Seurakunnan rekisterissä äidin aviomies oli merkitty vain A:n isäpuoleksi. Väestötietojärjestelmän merkintä oli A:n pyynnöstä poistettu vuonna 2002.

A oli vuonna 2003 nostamassaan kanteessa vaatinut vahvistettavaksi, että B on hänen isänsä. Käräjäoikeus oli jättänyt kanteen tutkimatta isyyslain voimaanpanosta annetun lain (701/1975) 7 §:n 2 momentin nojalla. Hovioikeus oli pysyttänyt käräjäoikeuden ratkaisun, eikä Korkein oikeus ollut myöntänyt A:lle valituslupaa.

B oli kuollut kesällä 2008.

A:n ihmisoikeusvalituksen johdosta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli 29.1.2013 antamassaan tuomiossa todennut, että A:n oikeutta yksityiselämän suojaan oli loukattu, koska hänellä ei ollut ollut mahdollisuutta saada isyysasiaa tutkittavaksi tuomioistuimessa.

Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion jälkeen A oli pyytänyt Korkeimmalta oikeudelta aikaisemman isyysratkaisun purkamista.

Korkein oikeus oli päätöksellään 28.5.2014 jättänyt A:n purkuhakemuksen lepäämään ja odottamaan tuolloin valmisteltavana olleen uuden isyyslain voimaantuloa.

Korkein oikeus oli 22.12.2015 antamallaan päätöksellä jättänyt purkuhakemuksen tutkimatta. Ratkaisun perustelujen mukaan A:lla ei uuden isyyslain voimaantulon myötä ollut oikeudellista tarvetta saada aiempaa isyysratkaisua puretuksi, koska hän pystyi tuon ratkaisun estämättä panemaan uuden isyyskanteen vireille.

Uuden isyyslain tultua voimaan käräjäoikeus oli A:n vaatimuksesta 15.9.2016 vahvistanut, että B on A:n isä.

Kanne ja vastaus Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa

A vaati B:n kuolinpesän osakkaita vastaan nostamassaan kanteessa vahvistettavavaksi, että hän ei ollut menettänyt perillisasemaansa isänsä B:n jälkeen ja että hänellä oli siten oikeus lakiosaansa B:n jälkeen.

Ensisijaisena kanneperusteena A vetosi siihen, että perintöoikeuden menetystä oli pidettävä isyyslain 67 §:n 1 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana sisarusten yhdenvertaiseen kohteluun verrattavan, A:sta riippumattoman erityisen painavan syyn perusteella. Väestötietojärjestelmässä oli vuoteen 2002 asti ollut virheellisesti merkittynä A:n isäksi hänen äitinsä aviomies. A:lle oli vasta vuonna 2001 selvinnyt, että merkintä oli väärä. A oli aktiivisesti pyrkinyt saamaan isyyden vahvistettua. B:n yhteistyöhaluttomuus, Suomen valtion tekemä ihmisoikeusloukkaus ja Korkeimman oikeuden päätös jättää isyysratkaisua koskeva purkuhakemus lepäämään olivat kuitenkin estäneet isyyden vahvistamisen ennen uuden isyyslain voimaantuloa. Sovellettavaksi oli sen vuoksi tullut lain 67 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen perintöoikeuden rajoitusta koskeva säännös, jollaista ei aikaisemmassa isyyslaissa ollut. Perintöoikeuden rajoitusta koskeva säännös oli syrjivä. Se asetti avioliitossa, avioliiton ulkopuolella ja eri aikaan syntyneet sekä isyytensä vahvistamista eri aikaan vaatineet lapset eriarvoiseen asemaan osittain sattumanvaraisista syistä.

Toissijaisena kanneperusteena A vetosi siihen, että uuden isyyslain 67 §:n 1 momentissa säädettyä perintöoikeuden rajoitusta ei joka tapauksessa tullut soveltaa pykälän 2 momentin nojalla, koska A:lla oli ollut isä 30.9.1976. Väestötietojärjestelmässä A:n isäksi oli vuoteen 2002 asti ollut merkittynä hänen äitinsä aviomies.

Viimesijaisena kanneperusteena A vetosi siihen, että isyyslain 67 §:n 1 momentin perintöoikeutta rajoittava sääntely oli ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuutta koskevan säännöksen kanssa, minkä vuoksi ensin mainittu säännös tuli perustuslain 106 §:n nojalla jättää soveltamatta.

B:n kuolinpesän osakkaat vaativat, että kanne hylätään.

A:n esiin tuomat seikat eivät olleet sellaisia laissa tarkoitettuja erityisen painavia syitä, joiden perusteella pääsääntönä olevaa perintöoikeuden menetystä voitaisiin pitää kohtuuttomana. Virallista väestötietorekisteriä vuoteen 1999 asti pitäneen seurakunnan rekisterissä A:n äidin aviomies ei ollut ollut merkittynä A:n isäksi. Muutoinkin A:lla oli ollut aihe epäillä syntyperäänsä. Tultuaan täysi-ikäiseksi vuonna 1972 hänellä olisi ollut isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentissa säädetyn määräajan puitteissa mahdollisuus saada isyys vahvistetuksi. A oli kuitenkin ensimmäistä kertaa vasta 2000-luvulla ottanut yhteyttä B:hen. Tätä ennen hän ei ollut ollut tekemisissä B:n tai tämän perheen kanssa, eikä heidän välilleen ollut syntynyt perheyhteyttä tai muitakaan siteitä. Perintöoikeuden rajoitusta koskeva sääntely oli joka tapauksessa hyväksyttävä, kun otettiin huomioon isän ja tämän perillisten omaisuuden suoja sekä oikeusvarmuus ylipäätään. Oikeus perintöön ei ole samanlainen perus- ja ihmisoikeus kuin esimerkiksi henkilön oikeus saada tietää biologinen alkuperänsä ja saada biologinen isyys vahvistettua.

Käräjäoikeuden tuomio 11.6.2018 nro 18/9467

A:n kertomusta sekä asiaa koskevaa sääntelyä, esitöitä ja oikeuskäytäntöä selostettuaan käräjäoikeus lausui asiassa olevan kysymys ensinnäkin siitä, oliko A:lla oikeus perintöön B:n jälkeen isyyslaissa mainitun muun A:sta riippumattoman erityisen painavan syyn perusteella.

Esitetyn selvityksen perusteella käräjäoikeus katsoi A:n saaneen vasta vuoden 2001 joulukuussa tietää, että B oli hänen isänsä. Tähän asti A oli pitänyt isänään väestörekisteritiedoissa isäksi merkittynä ollutta äidin puolisoa.

Esitetyn selvityksen ja erityisesti kirjallisena todisteena esitetyn elatussopimuksen perusteella B oli ollut tietoinen isyydestään. Saatuaan tiedon isänsä henkilöllisyydestä A oli ollut yhteydessä B:hen, joka ei ollut kiistänyt isyyttään A:lle. B oli kuitenkin kieltäytynyt tunnustamasta isyyttä, koska hänen perillistahonsa oli sitä vastustanut.

A oli tultuaan vuonna 2001 tietoiseksi siitä, että B oli hänen isänsä, ollut kaikin tavoin aktiivinen saadakseen isyyden ja mahdollisen perillisasemansa vahvistetuksi. B ja hänen perillisensä olivat olleet tietoisia A:sta jo ennen isyyskanteen nostamista vuonna 2003 sekä isyyden vahvistamisen merkityksestä oikeudenomistajien perillisasemaan.

Isyyslain taustalla vaikuttavan Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2012:11 mukaan isyyslain nimenomaisena päätarkoituksena oli lasten oikeudellisen yhdenvertaisuuden toteuttaminen. Korkein oikeus oli ottanut ratkaisussaan huomioon myös perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuus- ja syrjintäkieltosäännökset. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli ratkaisussa Mitzinger v. Saksa todennut, että Euroopassa oikeuskäytäntö ja kansalliset lainsäädännölliset uudistukset olivat osoittaneet selvää suuntausta avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten perintöoikeutta koskevan syrjinnän kaikkinaiseksi poistamiseksi.

Nyt kysymyksessä olevassa asiassa vastaajat eivät olleet tuoneet esiin sellaisia B:n seikkoja tai olosuhteita, jotka olisivat koskeneet tämän varallisuuteen kohdistuvia oikeuksia tai järjestelyjä ja jotka tulisi ottaa huomioon A:n perintöoikeusasemaa arvioitaessa. Näin ollen isän perheen intressejä ei ollut pidettävä niin painavina vastasyinä, että ne riittäisivät perusteeksi A:n perintöoikeuden epäämiselle. A:n asettaminen sisaruksiinsa nähden epätasa-arvoiseen asemaan ei ollut siten perusteltua myöskään perillisten omaisuuden suojan ja siihen liittyvän perusteltujen odotusten suojan turvaamiseksi.

Käräjäoikeus totesi, että ilman ihmisoikeusloukkausta isyys ja A:n perintöoikeus olisivat tulleet vahvistetuiksi jo B:n elinaikana. Korkeimman oikeuden päätös keskeyttää ylimääräisen muutoksenhakemuksen käsittely 28.5.2014 oli johtanut siihen, että isyyden vahvistaminen oli ajoittunut lainmuutoksen jälkeiseen aikaan.

Isyyslain 67 §:n 2 momentin soveltuvuuden osalta käräjäoikeus totesi, että väestörekisteritietoihin oli A:n isäksi vuoteen 2002 saakka ollut merkittynä äidin puoliso. Näin merkittyä isyyttä ei ollut kumottu tai isyyttä koskevaa tuomiota purettu, vaan merkintä oli poistettu väestörekisteristä hallinnollisella ratkaisulla A:n antamien tietojen perusteella. Käräjäoikeus katsoi, että A:lla oli ollut perusteltu syy luottaa väestörekisteritietoihin, kunnes hän oli vuonna 2001 saanut tiedon oikeasta isästään. Väestörekisterimerkinnän poistamisen jälkeen A oli käytännössä ollut isätön. Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisen kannerajoitussäännöksen vuoksi A:n isyyden vahvistamista koskeva kanne oli jätetty tutkimatta. Käräjäoikeus totesi, että myös nämä seikat oli otettava huomioon isyyslain 67 §:n 1 momentin mukaista erityisen painavan syyn olemassaoloa harkittaessa sitä puoltavina seikkoina.

Edellä mainittuja seikkoja kokonaisuutena arvioituaan käräjäoikeus katsoi, että perintöoikeuden menetystä olisi pidettävä A:sta riippumattoman erityisen painavan syyn perusteella kohtuuttomana.

Käräjäoikeus vahvisti, että A:lla oli perintöoikeus isänsä B:n jälkeen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Tomi Mäkelä, Linda Harjutsalo ja Milja Saarenpää.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:n kuolinpesän osakkaille myönnettiin valituslupa ennakkopäätösvalitukseen.

Valituksessaan kuolinpesän osakkaat vaativat, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan.

Vastauksessaan A vaati, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A on syntynyt avioliiton ulkopuolella vuonna 1954. Samana vuonna tehdyssä elatussopimuksessa B on sitoutunut suorittamaan hänelle elatusapua. Isyyttä ei ole tuolloin vahvistettu, eikä A:n ja B:n välille ole syntynyt perhe-elämää. Väestötietojärjestelmässä A:n isäksi on ollut merkittynä A:n äidin aviomies, joka on A:n syntymän jälkeen solminut avioliiton A:n äidin kanssa. Seurakunnan rekisterissä aviomies oli merkitty A:n isäpuoleksi.

2. A on vuonna 2001 saanut tietää, että B on hänen isänsä. Väestötietojärjestelmässä ollut tieto, jonka mukaan äidin aviomies olisi A:n isä, on vuonna 2002 A:n pyynnöstä poistettu. Vuonna 2003 A on ollut yhteydessä B:hen, joka on A:n kertoman mukaan myöntänyt olevansa tämän isä mutta kieltäytynyt isyyden tunnustamisesta.

3. B:n kieltäydyttyä isyyden tunnustamisesta A on vaatinut käräjäoikeutta vahvistamaan, että B on hänen isänsä. Isyyskanne on jätetty tutkimatta isyyslain voimaanpanosta annetun lain (701/1975) 7 §:n 2 momentin nojalla. Ratkaisun saatua lainvoiman A on tehnyt ihmisoikeusvalituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

4. Asian ollessa vireillä ihmisoikeustuomioistuimessa B on kuollut vuonna 2008. Hänen kuolinpesänsä osakkaita ovat tämän asian muutoksenhakijat, leski ja kolme avioliitossa syntynyttä lasta.

5. Ihmisoikeustuomioistuin on 29.1.2013 antamassaan tuomiossa todennut, että A:n oikeutta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattuun yksityiselämän suojaan on loukattu, koska A:lla ei isyyslain voimaanpanosta annetussa laissa säädetyn ehdottoman kanneajan ja sen joustamattoman tulkinnan vuoksi ole ollut mahdollisuutta saada isyysasiaa tutkittavaksi tuomioistuimessa.

6. Korkein oikeus oli jo tätä ennen erästä toista isyysasiaa koskevassa ratkaisussaan KKO 2012:11 jättänyt kanneaikasäännöksen soveltamatta perustuslain 106 §:n nojalla, koska sen soveltamisen on kyseisessä tapauksessa katsottu olevan ristiriidassa perustuslain 10 §:ssä ja ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan kanssa.

7. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion jälkeen A on pyytänyt Korkeimmalta oikeudelta aikaisemman isyysratkaisun purkamista. Korkein oikeus on jättänyt A:n hakemuksen lepäämään ja odottamaan tuolloin valmisteltavana olleen uuden isyyslain voimaantuloa.

8. Uusi isyyslaki (11/2015) on hyväksytty eduskunnassa loppuvuodesta 2014 ja vahvistettu 13.1.2015. Sen jälkeen Korkein oikeus on jättänyt A:n purkuhakemuksen tutkimatta. Ratkaisun perustelujen mukaan A:lla ei uuden isyyslain voimaantulon myötä ole oikeudellista tarvetta saada aiempaa isyysratkaisua puretuksi, koska hän pystyy sen estämättä panemaan uuden isyyskanteen vireille.

9. Uuden isyyslain tultua voimaan 1.1.2016 käräjäoikeus on A:n kanteesta vuonna 2016 vahvistanut, että B on A:n isä.

Perintöoikeuden vahvistamista koskeva kanne

10. A on kanteessaan tässä asiassa vaatinut käräjäoikeutta vahvistamaan, ettei hän ole menettänyt perillisasemaansa isänsä B:n jälkeen ja että hänellä on oikeus saada lakiosansa tämän jäämistöstä. A on ensisijaisesti vedonnut siihen, että perintöoikeuden menetystä on pidettävä kohtuuttomana hänestä riippumattoman erityisen painavan syyn perusteella. Toissijaisesti A on vedonnut siihen, että perintöoikeuden rajoitusta ei tule soveltaa, koska hänellä oli väestötietojärjestelmässä ollut vuoteen 2002 asti merkittynä isäksi hänen äitinsä aviomies. Viimesijaisesti A on vedonnut siihen, että perintöoikeutta rajoittava sääntely on ilmeisessä ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisuutta koskevan säännöksen kanssa, minkä vuoksi se tulee perustuslain 106 §:n nojalla jättää soveltamatta.

11. B:n kuolinpesän osakkaat ovat vaatineet, että kanne hylätään perusteettomana.

12. Käräjäoikeus on hyväksynyt A:n kanteen ensisijaisella kanneperusteella ja vahvistanut, että A:lla on perintöoikeus isänsä B:n jälkeen.

13. B:n kuolinpesän osakkaat ovat valittaneet Korkeimpaan oikeuteen ennakkopäätösvalituksin ja vaatineet, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään. A on vastannut valitukseen ja vaatinut, että se hylätään. A on vastauksessaan vedonnut kaikkiin kohdassa 10 mainittuihin kanneperusteisiinsa.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

14. Käräjäoikeus on hyväksynyt A:n kanteen ensisijaisella kanneperusteella. Se on tuomionsa perusteluissa kuitenkin ottanut kantaa myös muihin kanneperusteisiin. Korkeimmassa oikeudessa asianosaiset ovat saaneet lausua ja myös lausuneet kaikista asiaan vaikuttavista seikoista. Korkein oikeus katsoo, että johdonmukaisuuden vuoksi on perusteltua ratkaista ensin kysymys isyyslain 67 §:n 2 momentin soveltumisesta eli siitä, tuleeko 67 §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädetty perintöoikeuden rajoitus ylipäätään sovellettavaksi.

15. Mikäli mainitun pykälän 2 momentti ei tule sovellettavaksi, kysymys on siitä, onko perintöoikeuden menetystä kuitenkin pidettävä pykälän 1 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana A:sta riippumattoman erityisen painavan syyn perusteella.

Sovellettava sääntely

16. Perintökaaren säännösten perusteella rintaperillisellä on oikeus perintöön riippumatta siitä, onko hän syntynyt avioliitossa vai sen ulkopuolella. Perintöoikeus isän jälkeen on lähtökohtaisesti myös sellaisilla ennen vuoden 1975 isyyslain (700/1975) voimaantuloa 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntyneillä lapsilla, joiden isyyden vahvistamisen isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentin kanneaikasäännös on aikaisemmin estänyt mutta joiden isyys on tuomioistuimessa sittemmin vahvistettu joko ennakkopäätöksen KKO 2012:11 mukaisesti tai uuden isyyslain perusteella.

17. Perintöoikeutta on kuitenkin rajoitettu isyyslain 67 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen säännöksellä tilanteissa, joissa isyys on vahvistettu tuomioistuimessa joko ennakkopäätöksen KKO 2012:11 mukaisesti tai uuden isyyslain perusteella ja joissa isä on kuollut ennen mainitun ennakkopäätöksen antamista. Säännöksen mukaan avioliiton ulkopuolella ennen 1 päivänä lokakuuta 1976 syntyneellä lapsella ei ole tuomioistuimessa vahvistetun isyyden perusteella perintöoikeutta isänpuoleisen perittävän jälkeen, jos perittävä on kuollut ennen 31 päivää tammikuuta 2012.

18. Säännöksessä mainittu päivämäärä perustuu siihen, että Korkein oikeus antoi 30.1.2012 ennakkopäätöksen KKO 2012:11, jossa muutettiin voimassa olleen oikeuden tulkintaa ennen vuoden 1975 isyyslain voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen kanneoikeuden osalta (LaVM 16/2014 vp s. 12). Säännöstä on lain esitöissä perusteltu yhtäältä sillä, että tuon ajankohdan jälkeen tiedossa on ollut, että myös ennen 1.10.1976 avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi voi ainakin joissakin tapauksissa saada perintöoikeuden tuomioistuimen vahvistaman isyyden perusteella, mutta toisaalta sillä, että jos isä on kuollut ennen tuota ajankohtaa, perintöoikeuden taannehtiva soveltaminen olisi ongelmallista perillisten omaisuuden suojan ja siihen liittyvien perusteltujen odotusten suojan sekä yleisen oikeusvarmuuden kannalta (PeVL 46/2014 vp s. 10 ja LaVM 16/2014 vp s. 8).

19. Mainittuun isyyslain 67 §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädettyyn perintöoikeutta rajoittavaan säännökseen liittyy kuitenkin poikkeus, josta säädetään saman momentin toisessa virkkeessä. Tämän säännöksen mukaan lapsella on momentin ensimmäisen virkkeen estämättä oikeus perintöön, jos perittävän omaisuus on perintökaaren 5 luvun 1 §:n nojalla mennyt valtiolle taikka jos perintöoikeuden menetystä on pidettävä kohtuuttomana avioliiton ulkopuolella syntyneiden sisarusten yhdenvertaisen kohtelun tai muun siihen verrattavan, kantajasta riippumattoman erityisen painavan syyn perusteella. Tällöinkin oikeus perintöön on saatettava voimaan viimeistään perintökaaren 16 luvun 1 §:ssä säädetyssä kymmenen vuoden määräajassa.

20. Isyyslain 67 §:n 2 momentissa on lisäksi säädetty tilanteista, joissa 1 momentin sääntely ei tule lainkaan sovellettavaksi. Sen mukaan 1 momentin ensimmäisessä ja toisessa virkkeessä säädettyä ei sovelleta, jos isyys on vahvistettu isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentissa säädetyssä määräajassa taikka jos lapsella oli 30 päivänä syyskuuta 1976 isä, mutta isyys on sen jälkeen kumottu tai isyyttä koskeva tuomio on purettu, ja toisen miehen isyys on vahvistettu tämän jälkeen.

Soveltuuko isyyslain 67 §:n 2 momentti tässä asiassa?

21. Isyyslain 67 §:n 2 momenttia koskevista esitöistä (LaVM 16/2014 vp s. 12–13) ilmenee, että sääntelyllä on tarkoitettu pitää voimassa ennakkopäätökseen KKO 1993:58 perustuva oikeustila. Ratkaisussa on todettu, että isyyslain voimaanpanosta annetun lain kannerajoitusta ei ollut sovellettava silloin, kun lapsi oli syntynyt aviolapsena ennen isyyslain voimaantuloa eikä oikeaa isyyttä ollut mahdollista saada vahvistetuksi ennen kuin avioliittoon perustuva isyys oli kumottu. Kyse on siten ollut tilanteesta, jossa isyyden vahvistamiselle määräajassa oli oikeudellinen este.

22. Korkein oikeus toteaa, että A:n äiti ei ole ollut avioliitossa A:n syntyessä. Väestötietojärjestelmässä A:n isäksi on ollut virheellisesti merkittynä mies, jonka kanssa äiti oli A:n syntymän jälkeen solminut avioliiton. Väestötietojärjestelmässä olleen virheellisen merkinnän poistaminen ei ole edellyttänyt isyyden kumoamista koskevan kanteen nostamista. Sanottu merkintä ei olisi estänyt isyyden vahvistamista koskevan kanteen nostamista isyyslain voimaanpanosta annetun lain mukaisessa kannemääräajassa. A:lla ei siten ole ollut oikeudellista estettä isyyskanteen nostamiselle määräajassa eikä tilanne siksi ole rinnastettavissa ratkaisun KKO 1993:58 kohteena olleeseen tapaukseen. Isyyslain 67 §:n 2 momentin säännös ei siten sovellu.

Isyyslain 67 §:n 1 momentin toisen virkkeen tulkinnasta

23. Isyyslain 67 §:n 1 momentin toisen virkkeen säännöksen soveltamisesta seuraa, että myös ennen vuoden 1975 isyyslain voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten osalta palataan takaisin perintökaaren mukaiseen lähtökohtaan eli lapsen oikeuteen periä isänsä. Sääntelyä on perusteltu mahdollisuudella lieventää ensimmäisen virkkeen perintöoikeuden menetyksen ehdottomuutta kunkin tapauksen yksilöllisten olosuhteiden perusteella (PeVL 46/2014 vp s. 10 ja LaVM 16/2014 vp s. 9).

24. Esitöiden mukaan lainkohdassa tarkoitetut muut kantajasta riippumattomat erityisen painavat syyt jäävät tuomioistuimen harkintaan. Tällainen syy voi esitöiden mukaan olla perillistahon tietoisuus avioliiton ulkopuolisesta lapsesta ja sen perillisasemaan mahdollisesti vaikuttavista muutoksista samoin kuin lapsen oma tietoisuus ja aktiivisuus sen jälkeen, kun hän on saanut tietoonsa mahdollisen perillisasemansa (LaVM 16/2014 vp s. 12).

25. Korkein oikeus toteaa, että säännöksen sanamuodon mukaan perintöoikeuden rajoituksesta poikkeaminen edellyttää nyt käsillä olevan kaltaisissa tilanteissa perintöoikeuden menettämisen kohtuuttomuutta kantajasta riippumattoman erityisen painavan syyn perusteella. Säännöksen sanamuoto viittaa korkeaan soveltamiskynnykseen. Säännöksen esityöt antavat kuitenkin tukea käsitykselle, että tarkoituksena on ollut jättää viime kädessä tapauskohtaisen kohtuullisuusharkinnan varaan, sovelletaanko ennen vuoden 1975 isyyslain voimaantuloa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen perintöoikeuteen mainitun momentin ensimmäisessä virkkeessä säädettyä perintöoikeuden rajoitusta vai ei.

26. Korkein oikeus toteaa edelleen, että isyyslain 67 §:n 1 momentin sääntelyllä on pyritty sovittamaan yhteen yhtäältä avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneiden lasten yhdenvertainen kohtelu ja toisaalta muiden perillisten omaisuuden ja perusteltujen odotusten suoja. Säännöksen soveltamista koskevassa harkinnassa on siis pyrittävä arvioimaan näiden keskenään ristiriitaisten oikeuksien puolesta ja niitä vastaan puhuvia seikkoja.

27. Esimerkkinä lapsen perintöoikeuden puolesta puhuvista seikoista voidaan mainita erityisesti se, että isä on ollut tietoinen lapsesta ja isällä on siten ollut mahdollisuus ennen kuolemaansa tehdä haluamiaan perintöoikeudellisia järjestelyitä. Lapsen perintöoikeuden puolesta puhuu jossain määrin myös se, että muut perilliset ovat olleet tietoisia lapsesta. Tällaisessa tilanteessa perilliset ovat voineet varautua siihen, että kuolinpesään saattaa vielä tulla yksi perillinen lisää.

28. Vastaavasti se, etteivät isä ja perilliset ole olleet tietoisia lapsesta, voi puhua perintöoikeutta vastaan. Perillisten tietämättömyyden merkitystä korostaa se, jos perilliset ovat jo ehtineet jakaa perinnön ennen kuin he ovat tulleet tietoisiksi uudesta perillisestä.

29. Toisaalta omaisuuden suojan merkitystä harkittaessa on kuitenkin perusteltua ottaa huomioon perintökaaren 23 a luvun sääntely, joka koskee perinnönjaon oikaisua ja siihen liittyvää omaisuuden palautusvelvollisuutta. Erityisesti on otettava huomioon, että mainitun luvun 8 §:n mukaan perinnönjaon oikaisutilanteissa syntyvää velvollisuutta palauttaa jäämistöstä saatu omaisuus kuolinpesälle voidaan sovitella, jos se olisi kohtuuton. Korkein oikeus katsoo, että omaisuuden palautusvelvollisuuteen liittyvä sovittelumahdollisuus vähentää muiden perillisten omaisuuden suojan painoarvoa isyyslain 67 §:n 1 momentin soveltamista koskevassa harkinnassa. Korkein oikeus toteaa vielä, että perintökaaren 23 a luku on säädetty vasta sen jälkeen kun uusi isyyslaki oli hyväksytty eduskunnassa.

30. Perintöoikeuden puolesta voi puhua myös se, että lapsi itse on ollut aktiivinen ja pyrkinyt saamaan isyytensä vahvistettua. Lapsen aktiivisuuden merkitystä arvioitaessa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota siihen, onko hänellä ylipäätään ollut aihetta ryhtyä selvittämään syntyperäänsä. Jos tällaista aihetta ei ole ollut, lapsen aktiivisuuden puute ei lähtökohtaisesti voi puhua perintöoikeutta vastaan.

31. Kun kysymys on kohtuullisuusharkinnasta, perintöoikeuden puolesta puhuvana seikkana voidaan ottaa huomioon myös se, jos lapsi on viettänyt isän kanssa perhe-elämää tai ollut tämän kanssa muutoin tekemisissä. Vaikka perintöoikeus ei perintökaaren järjestelmässä olekaan sidottu perhe-elämään tai yhteydenpitoon perittävän kanssa, vaikuttaisi perintöoikeuden menetys usein kohtuuttomalta silloin, kun lapsen ja isän välillä on tosiasiassa vallinnut tiivis yhteys.

Säännöksen soveltaminen tässä asiassa

32. A on saatuaan vuonna 2001 tiedon isänsä henkilöllisyydestä pyrkinyt aktiivisesti saamaan isyyden vahvistettua. Isyyden jääminen vahvistamatta ennen isän kuolemaa on johtunut isän vastustuksesta sekä siitä, että silloinen oikeustila ei ole vastannut perustuslaista ja Suomea sitovista ihmisoikeusvelvoitteista johtuvia vaatimuksia. A on kertomansa mukaan pitänyt yhteyttä isänsä kanssa. Hän olisi halunnut pitää yhteyttä enemmänkin, mutta se ei ollut onnistunut isän ja erityisesti tämän perheenjäsenten suhtautumisen vuoksi. Korkein oikeus katsoo, että nämä seikat puhuvat A:n perintöoikeuden puolesta.

33. Käräjäoikeuden tuomiossa selostetusta A:n kertomuksesta ja pian A:n syntymän jälkeen tehdystä elatussopimuksesta on pääteltävissä, että B on A:n syntymästä lähtien tiennyt, että A on hänen lapsensa. Hänellä on myös ollut mahdollisuus tehdä tarpeelliseksi katsomiaan perintöoikeudellisia järjestelyitä. B:n perilliset eivät ole kiistäneet tulleensa vuonna 2003 tietoisiksi A:sta ja siitä, että tämä pyrkii saamaan isyyden vahvistetuksi. Heillä on siten ollut aihetta olettaa, että kuolinpesään saattaa vielä tulla uusi perillinen. Korkein oikeus katsoo, että nämäkin seikat puhuvat A:n perintöoikeuden puolesta.

34. A:n perintöoikeutta vastaan puhuu yleisesti muutoksenhakijoiden omaisuuden suoja, sillä heidän oikeutensa perintöön on syntynyt B:n kuollessa vuonna 2008, jolloin tämän isyyttä suhteessa A:han ei ollut vielä vahvistettu. Omaisuuden suojan kannalta merkityksellisenä voidaan pitää sitä, että muutoksenhakijat ovat ilmoittaneet B:n yhdessä puolisonsa kanssa lahjoittaneen omistamansa maatilakokonaisuuden yhdelle lapsistaan sukupolvenvaihdostarkoituksin jo vuonna 1991. Muilta osin asiassa ei ole esitetty selvitystä B:n jäämistöstä ja sen mahdollisesta jaosta. Kuten edellä kohdassa 29 on todettu, perintökaaren 23 a luvun 8 §:n sovittelusäännös mahdollistaa kuitenkin puuttumisen omaisuuden palautusvelvollisuuteen, jos se olisi kohtuuton.

35. Korkein oikeus katsoo, että edellä kuvatuissa olosuhteissa A:n yhdenvertaista oikeutta perintöön isänsä jälkeen puoltavat seikat ovat niin painavia, että perintöoikeuden menetystä olisi pidettävä isyyslain 67 §:n 1 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana A:sta riippumattoman erityisen painavan syyn perusteella. A:lla on siten perintöoikeus isänsä B:n jälkeen. A on kuitenkin kanteessaan rajannut vaatimuksensa koskemaan vain lakiosaa isänsä jälkeen. Käräjäoikeus ei ole tästä rajauksesta lausunut. Koska tuomioistuin ei voi tuomita enempää tai muuta kuin on vaadittu, käräjäoikeuden tuomiolauselmaa on muutettava siten, että A:lla vahvistetaan olevan oikeus lakiosaan isänsä jälkeen.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta muutetaan siten, että A:lla vahvistetaan olevan oikeus lakiosaansa isänsä B:n jälkeen.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Tuomo Antila, Tatu Leppänen, Lena Engstrand ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijä Tiina Väisänen.