KKO:2019:106

RL 3 luku 6 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 24.2.2017 nro 17/108219

Syyttäjä oli käräjäoikeudessa vaatinut A:lle rangaistusta ensisijaisesti taposta ja toissijaisesti törkeästä pahoinpitelystä sekä törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli riidan yhteydessä lyönyt B:tä nyrkillä rintaan ja ottanut B:n kaulalta hallinta- eli kuristusotteen siten, että välillä hänen molemmat kätensä olivat olleet B:n kaulan ympärillä ja välillä siten, että hänen toinen kätensä oli ollut B:n kaulan ympärillä ja toisella kädellä hän oli pitänyt B:n käsiä hallinnassa. A oli ottanut B:tä vyötäröltä kiinni ja kaatanut B:n lattialle. A oli kuristanut B:tä painaen käsivarsillaan B:n kaulalle aiheuttaen hengityksen estymisen. A oli ollut välinpitämätön B:n avunhuutojen suhteen ja hellittänyt otteensa vasta, kun B oli ollut lattialla liikkumaton ja puhumaton ja vain ynissyt hiljaa. B oli ollut tuossa tilassa, kun todistajana kuultu X oli lähtenyt asunnosta poliiseja vastaan.

Käräjäoikeus katsoi edelleen selvitetyksi, että B:n hengitys oli kuristamisen seurauksena estynyt, hänelle oli aiheutunut voimakasta turvotusta aivoihin ja aivojen hapenpuutevaurio. B oli menehtynyt seuraavana yönä saamiinsa vammoihin. A:lle oli ollut ennalta arvattavaa, että hänen kuristaessaan B:tä kaulasta B:n hengitys estyy ja seurauksena on varsin todennäköisesti kuolema. A oli syyllistynyt tappoon.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n taposta 8 vuoden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Hilkka Vähäsöyrinki ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 16.1.2018 nro 18/101200

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte hylätään.

Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A oli kuristanut B:tä käsin kurkusta heidän ollessaan seisaallaan. Myöhemmin A:n ja B:n ollessa lattialla makuulla A oli pitänyt B:tä aloillaan siten, että A:n käsivarsi oli painanut vatsallaan olleen B:n kaulan etupuolen aluetta. Lisäksi A oli kerran lyönyt B:tä nyrkillä rintaan.

Hovioikeus totesi, että B:n kuolema oli aiheutunut aivojen hapenpuutevauriosta. A oli kohdistanut väkivaltaa B:n kaulan alueelle. Esitetyn selvityksen perusteella se oli ainoa seikka, joka oli voinut estää hapen kulkeutumisen B:n aivoihin. B oli X:n poistumiseen saakka äännellyt eikä hän siten ollut ollut tajuton. Hovioikeuden mukaan A ei ollut voinut näissä olosuhteissa pitää B:n kuolemaa menettelynsä varsin todennäköisenä seurauksena, mistä syystä syyte taposta oli hylättävä.

Toissijaisen törkeää pahoinpitelyä koskevan syytteen osalta hovioikeus lausui, että A:lla oli ollut hyväksyttävä syy pitää B:tä aloillaan, kunnes poliisit saapuivat asuntoon. A:n tahallista pahoinpitelyä oli ollut vain nyrkillä lyönti rintaan ja kuristaminen kaksin käsin kaulasta. B oli kuristamisen aikana pystynyt pyytämään apua ja sen jälkeenkin selvästi ääntelemään ja aktiivisesti kamppailemaan A:n kanssa. Kuristamista ei näissä oloissa ollut pidettävä julmana tai raakana. Hovioikeus katsoi, että A oli syyllistynyt pahoinpitelyyn.

Törkeää kuolemantuottamusta koskevan toissijaisen syytteen osalta hovioikeus katsoi, että A oli kohdistanut lattialla maanneeseen B:hen väkivaltaa, joka ei ollut ollut tahallista. Väkivallan voimakkuuteen ei välttämättä ollut vaikuttanut käden puristusvoima vaan A:n kehon paino B:n päällä. A:n menettely oli olennaisesti poikennut tilanteen edellyttämästä huolellisuusvelvoitteesta. B:n kuolemaa voitiin pitää poikkeuksellisen vakavana seurauksena, mutta ei kuitenkaan ennalta arvaamattomana. A:n menettely oli osoittanut piittaamatonta suhtautumista mahdollista vakavaakin seurausta kohtaan. A:n huolimattomuus oli ollut törkeää ja tekoa oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. A oli syyllistynyt törkeään kuolemantuottamukseen.

Hovioikeus tuomitsi A:n pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta yhteiseen 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jarmo Kilpelä, Tarja Raiskinen ja Petra Spring.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja A tuomitaan taposta tai toissijaisesti törkeästä pahoinpitelystä sekä törkeästä kuolemantuottamuksesta. Lisäksi syyttäjä vaati, että joka tapauksessa rangaistusta korotetaan.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Suullinen käsittely

Korkeimmassa oikeudessa toimitettiin suullinen käsittely.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta ensisijaisesti taposta. Syytteen mukaan A oli 14.11.2016 Helsingissä puolisoiden yhteisessä asunnossa tappanut B:n kuristamalla tätä kaulasta. A oli riidan päätteeksi lyönyt B:tä nyrkillä rintaan, ottanut B:n kaulalta hallinta- eli kuristusotteen siten, että välillä hänen molemmat kätensä olivat olleet B:n kaulan ympärillä ja välillä siten, että hänen toinen kätensä oli ollut B:n kaulan ympärillä ja toisella kädellä hän oli pitänyt B:n käsiä hallinnassa. Kuristamisen seurauksena B:n hengitys oli estynyt, hänelle oli aiheutunut voimakasta turvotusta aivoihin ja aivojen hapenpuutevaurio. B oli menehtynyt saamiinsa vammoihin.

2. Syyttäjä on toissijaisesti vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

3. A on kiistänyt sekä ensisijaisen että toissijaisen syytteen. A ei ollut kuristanut tahallisesti B:tä siten, että seurauksena oli B:n kuolema. A:n menettely ei ollut ollut edes törkeän huolimatonta.

4. Käräjäoikeus on katsonut asiassa selvitetyksi, että A oli tappanut B:n kaulasta kuristamalla. A on tuomittu taposta 8 vuoden vankeusrangaistukseen.

5. Hovioikeus on hylännyt syytteen taposta ja lukenut A:n syyksi pahoinpitelyn ja törkeän kuolemantuottamuksen. Hovioikeus on tuominnut A:n 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

6. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen johdosta ensisijaisesti kysymys siitä, onko A kuristamalla tahallaan aiheuttanut B:n kuoleman ja siten syyllistynyt pahoinpitelyn ja törkeän kuolemantuottamuksen sijasta tappoon. Mikäli A:n ei katsota syyllistyneen tappoon, on arvioitava, onko hovioikeuden hänen syykseen lukemaa pahoinpitelyä pidettävä törkeänä.

Tahallisuuden arvioinnin lähtökohdat

7. Rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaan tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Syyttäjä ei ole väittänyt A:n tarkoittaneen tappaa B:n tai pitäneen B:n kuolemaa menettelynsä varmana seurauksena. Näin ollen ratkaistavaksi jää, onko A:n täytynyt käsittää, että hänen käyttämänsä väkivallan varsin todennäköisenä seurauksena on B:n kuolema.

8. Kyse on siis siitä, täyttyykö A:n teossa rikoslain 3 luvun 6 §:ssä tarkoitettu todennäköisyystahallisuus eli onko teko ylittänyt tahallisuuden alarajan. Mainittua säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp s. 84 ja 87) on viitattu Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä jo ennestään vakiintuneeseen tulkintaan ja selitetty ilmaisua ˮpitänyt seurauksen aiheutumista varsin todennäköisenäˮ siten, että kyse on sellaisesta todennäköisyydestä, jossa tekijä teon hetkellä pitää seurauksen syntymistä todennäköisempänä kuin sen syntymättä jäämistä. Todennäköisyydellä ei kuitenkaan ole mainitun esityksen mukaan tarkoitettu tilastomatemaattisia laskelmia vaan arkista, tekohetkellä tekijän näkökulmasta tehtävää arviota siitä, kuinka uskottavana tekijä pitää tunnusmerkistön täyttymistä (ks. myös KKO 2012:98, kohta 7).

9. Tahallisuusarvion pohjana on tällaisessa tilanteessa tekijän tietoisuus tekonsa seurauksista. Käytännön ratkaisutilanteissa todennäköisyystahallisuuden täyttymistä arvioidaan yleensä tarkastelemalla niitä seikkoja, joiden pohjalta tekijä on teon aikana voinut arvioida tekonsa seurauksia (KKO 2015:84, kohta 21 ja siinä mainitut ratkaisut).

10. Tapon edellyttämän todennäköisyystahallisuuden täyttymistä arvioitaessa tällaisia seikkoja ovat muun muassa tekijän mahdollisesti käyttämä tekoväline, käytetyn väkivallan voimakkuus ja kesto sekä se, mihin kohtaan uhrin kehoa teko on kohdistettu. Nämä seikat vaikuttavat eri olosuhteissa eri tavalla. Arvioinnin tulee perustua tapauksesta ilmenevät seikat huomioon ottavaan kokonaisharkintaan (KKO 2012:98, kohta 8).

Tapahtumainkulusta esitetty näyttö

11. A ja todistajana kuultu X ovat Korkeimmassa oikeudessa yhteneväisesti kertoneet, että A oli pyytänyt X:n paikalle B:n heitettyä A:ta lasiesineellä, josta oli tullut tämän otsaan verta vuotava haava. B oli käyttäytynyt myös tämän jälkeen aggressiivisesti ja rikkonut viinilasin. A:n mentyä sohvan luona seisoneen B:n luo oli alkanut tappelu. B oli tuolloin pyrkinyt lyömään A:ta seinäkellolla. X:n mukaan tilanteessa oli ollut riuhtomista, repimistä ja nyrkeillä lyöntiä.

12. X oli soittanut paikalle poliisit A:n pyynnöstä. X:n hätäkeskuspuhelusta nauhoitetulta tallenteelta on kuultavissa B:n avunhuutoja. X on puhelussa kertonut A:n käyneen B:n kimppuun. Puhelun aikana X on kehottanut A:ta rauhoittumaan. Tallenteelta ilmenee myös, että B on sanonut, ettei hän pysty hengittämään. Puhelun lopussa taustalta ei enää juurikaan ole kuulunut ääniä. X:n mukaan B oli ollut elossa, kun hän oli lähtenyt puhelun jälkeen poliiseja vastaan kerrostalon eteen.

13. X on esitutkinnassa kertonut, että hänen soittaessaan hätäkeskukseen A oli käsillään puristanut B:n kurkkua. Tuolloin molemmat olivat olleet seisaallaan, A selkä seinää vasten ja B selkä A:n rintakehää vasten. X oli myös jossain vaiheessa nähnyt, että A oli puristanut B:n kaulaa olkavarrellaan niin, että B:n silmät olivat pullottaneet, hänen naamansa oli vääntynyt tuskasta ja hän oli valittanut, ettei pysty hengittämään. Kun X oli ollut lähdössä alaovelle poliisipartiota vastaan, hän oli nähnyt molempien maanneen lattialla niin, että A oli ollut oikealla kyljellään ja B oli ollut vatsallaan. A:n oikea olkavarsi oli ollut B:n pään tai kaulan alla, ei kuitenkaan kuristusotteessa, ja B oli huutanut. Tämän jälkeen B oli rauhoittunut ja pitänyt alistuvaa valitusitkua. B:n vasemman käden kämmenen ulkosyrjä oli sinertänyt. X on Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä vahvistanut esitutkintakertomuksensa oikeaksi.

14. A:n mukaan hän ei itse ollut voinut poistua asunnolta, koska hän oli pelännyt B:n hajottavan asuntoa. Hän ei ole muistanut ottaneensa molemmin käsin B:tä kaulalta kiinni, mutta hän on pitänyt tältä osin esitutkinnassa kertomaansa täysin mahdollisena. Heidän kaaduttuaan lattialle A oli ollut kyljellään B:n vieressä ja puolittain tämän päällä. B oli ollut täysin kunnossa X:n poistuttua ja tilanne oli rauhoittunut. A:lla ei itsellään ollut ollut enää tuolloin voimia. B oli äännellyt röhisemällä. A:lla ei ollut ollut syytä epäillä, etteikö B olisi ollut kunnossa.

15. Kuolemansyylausunnon esitietoihin on kirjattu, että paikalle saapunut poliisipartio oli havainnut B:n olleen eloton. Ensiapua antamalla B:n pulssi oli onnistuttu palauttamaan. Sairaalassa suoritettujen tutkimusten perusteella B:n aivot olivat pahasti vaurioituneet hapenpuutteesta, ja aivoissa oli todettu voimakasta turvotusta. B oli menehtynyt saamiinsa vammoihin. Kuolemansyynlausunnon mukaan esitietojen ja ruumiinavauslöydösten perusteella perus- ja välitön kuolemansyy on ollut kuristamisesta aiheutunut aivojen hapenpuutevaurio.

16. Kuolemansyynlausunnon laatinut oikeuslääkäri Y on Korkeimmassa oikeudessa asiantuntijana kuultuna kertonut, että B:llä oli todettu merkkejä tylpän ja puristavan mekaanisen voiman kohdistumisesta kaulan alueelle. Havaintojen ja muiden syiden poissuljennan perusteella voitiin päätellä, että uhrin kaulalle kohdistunut ulkoinen mekaaninen voima oli estänyt hengittämisen ja mahdollisesti verenkierron aivoihin.

17. Y:n mukaan aivojen hapenpuute voi aiheutua hengityksen estymisestä, kun aivoihin ei kulje hapekasta verta. Tutkimusten mukaan aivot voivat olla ilman happea kolmesta kuuteen minuuttiin, minkä jälkeen ne eivät enää palaudu. Kamppailutilanteessa lihakset vaativat lisää happea, mikä voi nopeuttaa prosessia. Sen sijaan, jos valtimoveren virtaus lakkaa, ihminen menettää tajuntansa noin kymmenen sekunnin kuluessa.

18. Y on todennut, että tässä asiassa ei voida sanoa, kuinka kauan kuristaminen on kestänyt. Ruumiinavauslöydökset ja asiasta saadut esitiedot viittaavat Y:n mukaan siihen, että B:n hengitys oli estynyt ja siitä oli aiheutunut hapenpuute. Kuvailtu kuristusote, jossa kyynärtaive olisi ollut B:n kaulalla, sopi hyvin uhrista tehtyihin löydöksiin.

Näytön arviointi

19. Korkein oikeus katsoo esitetyn näytön perusteella selvitetyksi, että A on lyönyt B:tä nyrkillä rintaan. A on myös kuristanut ainakin hetkellisesti B:tä kaksin käsin. A on edelleen ottanut B:n kaulalta kuristusotteen siten, että hänen toinen kätensä on ollut B:n kaulan ympärillä. A on pitänyt B:tä tässä hallintaotteessa sekä heidän ollessaan seisaalla että heidän maatessaan lattialla niin, että hän on ainakin osittain maannut B:n päällä.

20. B oli 154 senttimetriä pitkä ja painoi tapahtuma-aikana 57 kiloa, kun taas A on 184 senttimetriä pitkä ja painoi 99 kiloa. A on siten ollut huomattavasti B:tä kookkaampi. Asiassa on riidatonta, että B oli pienemmästä koostaan huolimatta käyttäytynyt aikaisemmin väkivaltaisesti A:ta kohtaan ja eräässä tilanteessa muun ohella huitonut häntä veitsellä. X:n ja A:n kertomuksilla on osoitettu, että B oli myös tapahtumapäivänä jo ennen X:n saapumista paikalle käyttäytynyt väkivaltaisesti A:ta kohtaan ja aiheuttanut A:lle verta vuotavan haavan.

21. Korkein oikeus toteaa, että X on hätäkeskukseen soittaessaan kertonut A:n hyökänneen B:n kimppuun. Tapahtumista esitetty selvitys ei anna muutenkaan aihetta päätellä, että silloin kun A on kohdistanut B:hen väkivaltaa, tilanne olisi A:n kannalta ollut siten uhkaava, että kysymys olisi ollut hätävarjeluksi katsottavasta puolustautumisesta B:n hyökkäystä tai muuta väkivallan tekoa vastaan. Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että tilanteessa on ollut kysymys molemminpuolista väkivaltaa sisältäneestä tappelusta, jota on edeltänyt B:n aggressiivinen käyttäytyminen.

22. Tappelu on päättynyt siihen, kun A on pitänyt B:tä kuristusotteessa maaten osittain B:n päällä siten, että A:n toinen käsi on ollut hänen edessään maanneen B:n kaulan ympärillä. B, joka oli aikaisemmin rimpuillut ja huutanut, on tuolloin ollut rauhoittunut ja hän on äännellyt röhisemällä. B on löydetty hetkeä myöhemmin elottomana lattialta, missä hänen on selvitetty olleen A:n pitämänä kuristusotteessa.

23. X on arvioinut, että tappelu oli kestänyt muutaman minuutin, ennen kuin hän oli soittanut hätäkeskukseen. Hätäkeskuspuhelu on kestänyt runsaat kolme minuuttia. X on kertonut olleensa ulkona poliiseja vastassa nelisen minuuttia. Näiden tietojen ja B:n menehtymisen perusteella kuristaminen on todennäköisesti kestänyt joitakin minuutteja.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

24. Edellä kohdista 8–10 ilmenevällä tavalla tapon edellyttämän todennäköisyystahallisuuden täyttymistä arvioidaan yleensä tarkastelemalla niitä seikkoja, joiden pohjalta tekijä on voinut teon aikana arvioida tekonsa seurauksia. Tässä tapauksessa A on voinut arvioida tekonsa seurauksia ottamalla huomioon erityisesti oman voimankäyttökykynsä, B:n fyysiset ominaisuudet, käyttämänsä väkivallan voimakkuuden ja keston ja sen kohdistumisen B:n kaulan alueelle sekä havainnot B:n käyttäytymisestä teon aikana.

25. A on uskottavasti kertonut, että hänen tarkoituksenaan oli tilanteen rauhoittaminen ja myös aikaisemmissa tilanteissa väkivaltaisesti käyttäytyneen B:n aloillaan pitäminen poliisien saapumiseen asti. Poliisit oli kutsuttu paikalle A:n pyynnöstä. X oli poistuessaan asunnolta arvioinut tilanteen sellaiseksi, ettei B ollut hengenvaarassa. Nämä seikat puhuvat asiassa sitä vastaan, että A:n katsottaisiin pitäneen varsin todennäköisenä, että B kuolee hänen menettelynsä seurauksena.

26. Todennäköisyystahallisuuden edellytysten täyttymisen puolesta asiassa taas puhuu se, että A:n väkivalta on kohdistunut ennen kaikkea B:n kaulan alueelle, ensin kaksin käsin puristamalla ja sen jälkeen pitämällä toista kättään B:n kaulan ympärillä kuristavalla otteella. A on myös osittain maannut häntä huomattavasti pienikokoisemman B:n päällä kehon painollaan. X:n B:n reaktioista kertoman perusteella on näytetty, että kuristaminen on ollut ainakin hetkellisesti voimakasta. Voimankäyttö on jatkunut minuuttien ajan asianosaisten ollessa seisaalla ja heidän maatessaan maassa.

27. B on tilanteessa huutanut, ettei saa henkeä. Tästä huolimatta, ja vaikka X on kehottanut A:ta rauhoittumaan, A ei ole lopettanut tekoaan vaan hän on pitänyt B:tä kiinni kuristusotteessa siten, että A:n toinen käsi on ollut hänen edessään maanneen B:n kaulan ympärillä ja hän on hellittänyt otteensa vasta, kun B on ollut liikkumaton. Tämä voimankäyttö on johtanut B:n hengityksen estymiseen ja hänen menehtymiseensä. Myös nämä seikat puoltavat sitä, että A:n on täytynyt pitää B:n kuolemaa tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena.

28. Korkein oikeus toteaa olevan yleisesti tiedossa, että kurkusta kuristaminen voi olla hengenvaarallista ja johtaa kuolemaan joko siitä syystä, että kuristettaessa hengitystiet tukkeutuvat eikä uhri saa hengitettyä, tai siitä syystä, että kuristamisen yhteydessä verenkierto pään alueelle voi estyä (ks. KKO 1998:2). A:n ennakoitavissa on siten ollut, että hänen kuristaessaan kuvatulla tavalla B:tä kaulasta B:n hengitys estyy ja tästä on seurauksena kuolema. A on lisäksi jatkanut edellä selostettua voimakkaan väkivallan käyttämistä, vaikka hän on voinut B:n avunhuutojen ja käyttäytymisen perusteella tehdä havaintoja B:n tilasta. Korkein oikeus katsoo esitettyä selvitystä kokonaisuutena arvioituaan, että A:n on täytynyt pitää B:n kuolemaa tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena. Näin ollen A:n menettely täyttää tapon tunnusmerkistön.

Syyksilukeminen

29. A:n syyksi luetaan rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla tappo sillä perusteella, että hän on 14.11.2016 Helsingissä puolisoiden yhteisessä asunnossa tappanut puolisonsa B:n kuristamalla tätä kaulasta. A on riidan päätteeksi lyönyt B:tä nyrkillä rintaan ja ottanut B:n kaulalta kuristusotteen siten, että välillä hänen molemmat kätensä ovat olleet B:n kaulan ympärillä ja välillä hänen toinen kätensä on ollut B:n kaulan ympärillä ja toisella kädellä hän on pitänyt B:n käsiä hallinnassa. Kuristamisen seurauksena B:n hengitys on estynyt, hänelle on aiheutunut voimakasta turvotusta aivoihin ja aivojen hapenpuutevaurio. B on menehtynyt saamiinsa vammoihin.

Rangaistusseuraamus

30. Rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin ja 2 c luvun 2 §:n 2 momentin mukaan taposta on tuomittava vankeutta vähintään kahdeksan ja enintään kaksitoista vuotta. Ottaen erityisesti huomioon kohdista 20 ja 21 ilmenevät seikat Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta rikoksesta on 8 vuotta vankeutta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti.

A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukeman pahoinpitelyn ja törkeän kuolemantuottamuksen asemesta rikoslain 21 luvun 1 §:n nojalla taposta (tekoaika 14.11.2016) 8 vuoden vankeusrangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä (eri mieltä), Jarmo Littunen, Päivi Hirvelä, Lena Engstrand ja Eva Tammi-Salminen (eri mieltä). Esittelijä Minna Heikinsalmi (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Heikinsalmi:

Esittelijän mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen kohtien 1–27 osalta. Muilta osin esittelijä esitti, että Korkein oikeus lausuu perusteluinaan ja lopputuloksenaan seuraavan.

Edellä kohdassa 26 todetuin tavoin etenkin B:n pitäminen sellaisessa kuristusotteessa, että A:n käsivarren kyynärtaive on painanut B:n kaulaa hänen avunhuudostaan piittaamatta, puoltaa arviota, jonka mukaan A:n ennakoitavissa on ollut, että B:n hengitys estyy ja että hänen tällöin on täytynyt pitää B:n kuolemaa tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena. Tämä puhuu siten tahallisuuden edellytysten täyttymisen puolesta.

Poliisit on kuitenkin kutsuttu paikalle juuri A:n toistuvasta pyynnöstä. On ilmeistä, että A on pyrkinyt pitämään molemminpuolista väkivaltaa sisältäneessä tappelutilanteessa, jota on edeltänyt B:n aggressiivinen käytös, B:n aloillaan poliisien saapumiseen asti. A:n ei ole väitetty aiemmin käyttäytyneen väkivaltaisesti B:tä kohtaan eikä B:llä ole havaittu merkittäviä ulkoisia vammoja tapahtuman seurauksena. Sen sijaan A:lla itsellään on ollut verta vuotavia, joskin pinnallisia haavoja. Ulkoiset vammat viittaavat siihen, että juuri B on kohdistanut A:ta kohtaan väkivaltaa. A on myös kertonut, että hänen voimansa olivat olleet lopussa hänen maatessaan lattialla osin B:n päällä ja että tilanne oli tuolloin ollut rauhoittunut. A on siten voinut ajatella B:nkin rauhoittuneen vastaavalla tavalla.

Korkein oikeus katsonee, että A ei ole näissä olosuhteissa mieltänyt, että hänen tekonsa seurauksena varsin todennäköisesti on B:n kuolema. Esitettyä selvitystä kokonaisuutena arvioitaessa asiassa ei siten ole tullut tapon syyksilukemiseen riittävällä varmuudella näytetyksi, että A:lla olisi ollut tahallisuuden edellyttämä tietoisuus siitä, että hänen B:hen kohdistamansa väkivallan todennäköinen seuraus on tämän kuolema. Syyte taposta on hylättävä.

Hovioikeuden A:n syyksi lukeman törkeän kuolemantuottamuksen lisäksi on asiassa vielä syyttäjän toissijaisen rangaistusvaatimuksen perusteella arvioitava, onko A syyllistynyt törkeään vai perusmuotoiseen pahoinpitelyyn.

Syytteen mukaan A oli aiheuttanut B:lle vaikean ruumiinvamman ja hengenvaarallisen tilan törkeää pahoinpitelyä koskevassa rangaistussäännöksessä tarkoitetulla tavalla. B:lle onkin aiheutunut A:n menettelyn seurauksena vakava aivovamma, ja hän on menehtynyt saamiinsa vammoihin. A:n tahallisuuden arvioinnissa on kysymys kuitenkin siitä, kuinka ennakoitavana hän on itse pitänyt näiden seurausten aiheutumista. Edellä tappotahallisuuden yhteydessä lausutun mukaisesti Korkein oikeus katsonee, että A ei ole näissä olosuhteissa mieltänyt, että hänen tekonsa varsin todennäköisesti aiheuttaa B:lle vaikean ruumiinvamman ja hengenvaarallisen tilan törkeää pahoinpitelyä koskevassa rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Syyttäjä on vedonnut myös raakaan ja julmaan tekotapaan törkeysperusteena. Kuten Korkein oikeus on kohdassa 21 todennut, kysymyksessä on ollut molemminpuolista väkivaltaa sisältänyt tappelutilanne, jota on edeltänyt B:n aggressiivinen käyttäytyminen. A:n väkivaltaa ei voida myöskään luonnehtia fyysisesti karkeaksi. Julmaan tekotapaan asiassa viittaa lähinnä se, että A on hellittänyt otteensa vasta B:n oltua liikkumaton ja ynistessä hiljaa. Ottaen huomioon tapahtumaolosuhteet, B:n aktiivisen roolin tappelussa ja sen, että A:n tarkoituksena on ollut B:n kiinnipitäminen poliisien tuloon asti, Korkein oikeus katsonee, että A:n pahoinpitelyssä ei ole kysymys mainitun rikoslain säännöksen 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta raa’asta tai julmasta tekotavasta.

Johtopäätöksenään toissijaisesta rangaistusvaatimuksesta Korkein oikeus todennee, että A ei ole syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn. Sen sijaan A:n syyksi jäävät pahoinpitely ja törkeä kuolemantuottamus.

Oikeusneuvos Tammi-Salminen: Hyväksyn esittelijän mietinnön. Äänestyksen lopputulos huomioon ottaen velvollisena ottamaan kantaa rangaistukseen ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Häyhä: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tammi-Salminen.