KKO:2019:102

Ympäristörikos - Ympäristön turmeleminen
Laillisuusperiaate

Diaarinumero: R2018/371
Taltionumero: 1972
Antopäivä: 21.11.2019 ECLI:FI:KKO:2019:102

Kaivosyhtiön jätevesipäästöissä oli ollut eräitä ympäristölle haitallisia aineita huomattavasti suurempia määriä kuin yhtiön ympäristölupahakemuksessa oli arvioitu. Yhtiölle myönnetyssä ympäristöluvassa ei ollut annettu määräyksiä kyseisten aineiden päästöraja-arvoista.

Korkein oikeus katsoi, että ympäristölupahakemuksessa esitetyt ja ympäristölupapäätöksen kertoelmaosaan kirjatut päästöjä koskevat tiedot olivat osa ympäristölupaa ja siten ympäristön turmelemisrikoksessa tarkoitettuja lupaehtoja. Useita kymmeniä kertoja lupahakemuksessa ilmoitettua suuremmat päästöt eivät olleet olleet viranomaisen ympäristölupaharkinnan kohteena, joten ympäristöön oli päästetty haitallisia aineita myös ilman lupaa. Yhtiössä päätösvaltaa käyttäneet henkilöt olivat siten päästäneet ympäristöön ainetta lupaehtojen vastaisesti ja ilman laissa edellytettyä ympäristölupaa ympäristön turmelemisrikoksen tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla. (Ään.)

RL 48 luku 1 §
RL 48 luku 2 §
RL 3 luku 1 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte

Syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rangaistusta törkeästä ympäristön turmelemisesta. Syytteen mukaan A ja B olivat törkeästä huolimattomuudesta saattaneet, päästäneet ja jättäneet ympäristöön ainetta ilman laissa edellytettyä lupaa ja lupaehtojen vastaisesti tai ainakin vastoin maaperän pilaamiskieltoa ja jätelain säännöksiä siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan ja oli myös aiheuttanut ympäristön pilaantumista ja haitallista muuttumista ja vaaraa terveydelle.

Syytteen mukaan A ja B olivat muun muassa laiminlyöneet huolehtia X Oy:n kaivostoimintaa koskevassa ympäristö- ja vesitalousluvan hakemusmenettelyssä siitä, että hakemus liitteineen sisälsi riittävät ja oikeat tiedot yhtiön kaivostoiminnasta ja toiminnan ympäristövaikutuksista. A:n ja B:n laiminlyönnit koskivat myös kaivostoiminnasta aiheutuneita jätevesipäästöjä ja jätteiden käsittelyä, biokasaliuotuksen keräys- ja varoaltaiden rakentamista sekä kipsisakka-altaan rakentamista ja käyttämistä.

Syytteessä mainitut X Oy:n jätevesipäästöt jakautuivat hallittuihin X Oy:n tavanomaiseen toimintaan liittyviin päästöihin ja toisaalta hallitsemattomiin kaivoksen kipsisakka-altaan vuotojen yhteydessä tapahtuneisiin päästöihin. X Oy:n kaivostoiminnan tuottamassa jätevedessä oli ympäristölle haitallisen korkeita määriä sulfaattia, natriumia ja mangaania, joiden määrät olivat moninkertaisia verrattuna siihen, mitä yhtiön puolesta oli ilmoitettu sen kaivostoimintaa koskevassa ympäristö- ja vesitalouslupahakemuksessa liitteineen ja mitä yhtiön kaivostoimintaa koskeva lupa salli.

Kainuun käräjäoikeuden tuomio 13.5.2016 nro 16/119685

Käräjäoikeus luki A:n ja B:n syyksi ympäristön turmelemisen. A oli X Oy:ssä päätösvaltaa käyttävänä törkeästä huolimattomuudesta päästänyt ympäristöön ainetta ilman laissa edellytettyä lupaa, lupaehtojen vastaisesti ja vastoin maaperän pilaamiskieltoa. B oli toimiessaan X Oy:ssä tuotantojohtajan tehtävässä törkeästä huolimattomuudesta päästänyt ympäristöön ainetta lupaehtojen vastaisesti ja vastoin maaperän pilaamiskieltoa. A:n ja B:n teko oli ollut omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista, muuta vastaavaa ympäristön muuttumista ja vaaraa terveydelle.

Käräjäoikeus totesi, että syyttäjä oli ensisijaisesti katsonut, että yhtiön sulfaatti-, natrium- ja mangaanipäästöt olivat tapahtuneet X Oy:n ympäristö- ja vesitalousluvan (jäljempänä ympäristölupa) lupaehtojen vastaisesti. Lupamääräyksissä ei ollut lausuttu kyseisistä aineista tavalla, että niitä koskevat päästöt olisivat lupamääräyksen vastaisia. X Oy:n ympäristölupahakemuksen vesipäästötieto ei ollut sillä tavalla sitova, että tiedosta poikkeaminen voisi sellaisenaan olla rikosvastuun perustana lupaehtojen vastaisena menettelynä.

X Oy:n toiminnassa ei kuitenkaan voitu joulukuusta 2009 ja viimeistään tammikuusta 2010 lukien luottaa ja perustaa toimintaa kysymyksessä olevin osin ympäristölupaan ja siinä asetettuihin määräyksiin. Lupa ei ollut oikeuttanut sulfaatti- ja natriumpäästöihin. A oli siten päästänyt ympäristöön haitallisen korkeita määriä sulfaattia ja natriumia vesistön pilaamiskiellon vastaisesti ja ilman laissa edellytettyä lupaa. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen mangaanipäästöjen osalta.

A ja B olivat myös törkeästä huolimattomuudesta päästäneet ympäristöön kipsisakka-altaassa ollutta vettä / lietettä käyttämällä kipsisakka-allasta lupaehtojen vastaisesti.

A tuomittiin 90 päiväsakon ja B 60 päiväsakon sakkorangaistukseen.

Asian ovat käräjäoikeudessa ratkaisseet käräjätuomarit Jyrki Määttä, Anne Moilanen ja Riku Tuikkala.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 22.3.2018 nro 18/112404

A, B ja syyttäjä valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus luki A:n syyksi törkeän ympäristön turmelemisen ja B:n osalta käräjäoikeuden tavoin ympäristön turmelemisen. A:n osalta ympäristölle ja terveydelle aiheutettu vahinko ja tällaisen vahingon vaara oli ollut erityisen suuri ottaen huomioon vahingon vakavuus, pitkäaikaisuus, laaja ulottuvuus ja muut seikat, ja teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

A ja B olivat törkeästä huolimattomuudesta päästäneet ympäristöön ainetta ilman laissa edellytettyä lupaa ja lupaehtojen vastaisesti sekä vastoin maaperän pilaamiskieltoa siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan ja oli myös aiheuttanut ympäristön pilaantumista ja muuta vastaavaa ympäristön haitallista muuttumista ja vaaraa terveydelle.

A ja B olivat laiminlyöneet

- huolehtia siitä, että kaivoksen tutkimus-, suunnittelu- ja lupahakemusvaiheessa yhtiön ympäristölupahakemus liitteineen sisälsi riittävät ja oikeat tiedot yhtiön kaivostoiminnasta ja toiminnan ympäristövaikutuksista jätevesipäästöjen natrium- ja sulfaattipitoisuuksien osalta;

- selvittää prosessikemikaalin vaihtamisen vaikutuksen jätevesipäästöjen koostumukseen;

- tutkia niin sanottujen hönkäpesureiden vaikutuksen jätevesipäästöjen koostumukseen;

- huolehtia siitä, että X Oy:n jätevesipäästöt eivät rikkoneet ympäristöluvan määräyksiä;

- huolehtia siitä, että ennakoidusta poikkeavan sulfaatti- ja natriumpitoisuuden syyt selvitettiin, ympäristön pilaantumisen vaaraa ryhdyttiin ehkäisemään ja yhtiö noudatti ympäristöluvan määräyksiä sekä

- huolehtia siitä, että X Oy:n kaivostoiminnan jätevesipäästöjen mangaanipitoisuus vastasi ympäristöluvan kertoelmaosassa selostettua ja että se ei rikkonut luvan määräyksiä.

A oli lisäksi laiminlyönyt huolehtia siitä, että

- yhtiön toiminnassa kipsisakka-allasta käytettiin niin, että sen käyttö ei rikkonut ympäristöluvan määräyksiä;

- kaivoksella oli riittävästi biokasaliuotuksen keräys- ja varoallaskapasiteettia ja

- kipsisakka-allasta käytettiin ympäristöluvan mukaisesti hyväksymällä raffinaattiliuosta johdettavan kipsisakka-altaaseen.

Hovioikeus tuomitsi A:n 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja pysytti B:n osalta käräjäoikeuden tuomitseman sakkorangaistuksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Teija Unkila, Pasi Oikkonen ja Teemu Saukkoriipi.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, mikä merkitys X Oy:n ympäristölupahakemuksessa esitetyillä ja ympäristölupapäätöksen kertoelmaosaan kirjatuilla tiedoilla jätevesipäästöjen natrium-, sulfaatti- ja mangaanipitoisuuksista sekä vaikutuksista oli arvioitaessa sitä, olivatko A ja B päästäneet ympäristöön ainetta ilman laissa edellytettyä lupaa tai lupaehtojen vastaisesti ympäristön turmelemisrikoksen tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla.

A ja B vaativat valituksessaan, että syyte hylätään.

Syyttäjä ja ELY-keskus vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Korkeimman oikeuden tuomion kohdat 4, 6, 8 ja 33–47 eivät sisälly selosteeseen, koska ne eivät liity julkaistavaan oikeuskysymykseen.

Perustelut

1 Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. X Oy:lle myönnettiin 29.3.2007 ympäristö- ja vesitalouslupa (jäljempänä ympäristölupa), joka ei sisältänyt lupamääräystä sulfaatti-, natrium- tai mangaanipäästöistä. Tämän on selvitetty johtuneen siitä, ettei näitä aineita ollut nimetty keskeisimmiksi päästöiksi X Oy:n 10.3.2006 tekemässä ympäristölupahakemuksessa. Yhtiötä oli kehotettu täydentämään hakemustaan ja toimittamaan selkeä esitys arvioiduista jätevesipäästöistä pitoisuuksineen sekä esitys jätevesien pitoisuuksien raja-arvoiksi. Yhtiö oli hakemuksen täydennyksessään 5.5.2006 ilmoittanut jätevesien keskimääräisiksi pitoisuuksiksi sulfaatin osalta 170 ja natriumin osalta 130 milligrammaa litrassa sekä mangaanin osalta 700 mikrogrammaa litrassa.

2. X Oy:n toteutuneet jätevesipäästöt ylittivät huomattavasti hakemuksessa ilmoitetut arviot. Jätevedessä oli seuraavat päästöpitoisuudet:

- vuonna 2009 sulfaatin osalta keskiarvona 6 300 ja natriumin 1 611 milligrammaa litrassa sekä mangaanin osalta 76 956 mikrogrammaa litrassa;

- vuonna 2010 sulfaatin osalta 15 000 ja natriumin 6 240 milligrammaa litrassa sekä mangaanin osalta 34 750 mikrogrammaa litrassa ja

- vuonna 2011 sulfaatin osalta 13 000 ja natriumin 4 000 milligrammaa litrassa sekä mangaanin osalta 5 540 mikrogrammaa litrassa.

3. Käräjäoikeus on katsonut A:n ja B:n syyllistyneen ympäristön turmelemiseen ja on tuominnut heidät sakkorangaistuksiin. Sulfaattia ja natriumia koskevien päästöjen osalta A:n on katsottu päästäneen kyseisiä aineita ympäristöön ilman laissa edellytettyä lupaa. Käräjäoikeus on hylännyt syytteen mangaanipäästöjen osalta.

5. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi törkeän ympäristön turmelemisen ja B:n osalta käräjäoikeuden tavoin ympäristön turmelemisen. Kaivoksen jätevesipäästöjen sulfaatti-, natrium- ja mangaanipitoisuuden osalta hovioikeus on todennut, että jätevesipäästöt eivät olleet vastanneet ympäristölupahakemuksessa ilmoitettua ja ympäristöluvan kertoelmaosaan kirjattua, vaan yhtiön kaivostoiminnan jätevedessä oli ollut ympäristölle haitallisen korkeita määriä sulfaattia, natriumia ja mangaania. A ja B olivat laiminlyöneet huolehtia siitä, että jätevesipäästöt eivät riko ympäristöluvan määräyksiä.

7. Korkeimmassa oikeudessa on A:n ja B:n valituksen johdosta kysymys siitä, ovatko A ja B yhtiön edustajina päästäneet ympäristöön ainetta lupaehtojen vastaisesti, kun X Oy:n natrium-, sulfaatti- ja mangaanipäästöt ovat huomattavasti ylittäneet yhtiön ympäristölupahakemuksessa esittämät ja lupapäätöksen kertoelmaosaan kirjatut päästöt. Lisäksi on arvioitava, ovatko A ja B päästäneet ympäristöön ainetta ilman laissa edellytettyä lupaa.

2 Päästöt lupaehtojen vastaisesti tai ilman ympäristölupaa

2.1 Sovellettavat säännökset ja niiden tulkinta

9. Rikoslain 48 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta saattaa, päästää tai jättää ympäristöön ainetta lain vastaisesti taikka ilman laissa edellytettyä lupaa tai lupaehtojen vastaisesti siten, että teko on omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista, muuta vastaavaa ympäristön haitallista muuttumista tai roskaantumista taikka vaaraa terveydelle, on tuomittava ympäristön turmelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

10. Saman luvun 2 §:n mukaan jos ympäristön turmelemisessa ympäristölle tai terveydelle aiheutettu vahinko tai tällaisen vahingon vaara on erityisen suuri ottaen huomioon aiheutetun tai uhkaavan vahingon pitkäaikaisuus, laaja ulottuvuus tai muut seikat ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä ympäristön turmelemisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

11. Asiassa on edellä lausutun mukaisesti arvioitavana se, onko vastaajien menettely ollut kysymyksessä olevan rangaistussäännöksen tunnusmerkit ˮlupaehtojen vastaisestiˮ ja ˮilman laissa edellytettyä lupaaˮ täyttävä.

12. Ympäristön turmelemisrikoksen säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 94/1993 vp s. 186) on todettu, että ympäristöoikeuden keskeisiä lähtökohtia on ympäristön pilaamiskielto. Monilla ympäristöoikeuden lohkoilla on voimassa lupajärjestelmä, joka valtuuttaa asianomaiset viranomaiset ratkaisemaan, kuinka paljon ympäristöä voidaan luvan perusteella kuormittaa. Lupajärjestelmä karsii säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle sellaiset tilanteet, joissa tietynasteinen ympäristön pilaaminen on katsottu oikeutetuksi esimerkiksi tärkeiden kansan- tai liiketaloudellisten, työllisyyspoliittisten, yhteisön palvelujen järjestämiseen liittyvien tai vastaavien syiden vuoksi. Jos ympäristöä kuitenkin pilataan ilman laissa edellytettyä lupaa tai asetettujen lupaehtojen vastaisesti, voitaisiin säännöstä – muiden soveltamiskriteerien täyttyessä – soveltaa.

13. Rikoslaissa ei ole määritelty, mitä rangaistussäännöksessä mainittu lupaehto tarkoittaa. Ympäristöluvasta säädetään ympäristönsuojelulaissa. Tekoaikana voimassa olleen ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 §:n mukaan lupahakemukseen on liitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta ja sen vaikutuksista. Lain 42 §:n mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset huomioon ottaen, aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Säädöksen 52 §:n mukaan lupapäätöksestä on käytävä ilmi ratkaisun perusteet ja päätöksen perustelut. Lupapäätöksen sisällöstä säädetään tarkemmin asetuksella.

14. Ympäristönsuojelulakia koskevan hallituksen esityksen (HE 84/1999 vp s. 74) mukaan muiden hallintopäätösten tapaan ympäristölupapäätöksessä on aluksi kertoelmaosa ja tämän jälkeen ratkaisuosa. Ratkaisuosassa on eritellysti osoitettava luvan myöntämisen edellytysten olemassaolo ja perusteltava määräykset.

15. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että ympäristöluvan kertoelmaosan tiedot muodostavat yhdessä lupamääräysten ja päätösten perusteluiden kanssa kokonaisuuden. Kertoelmasta ilmenee myös se, minkälainen toiminta on ollut lupaharkinnan kohteena ja mihin toimintaan lupa on myönnetty. Jos viranomainen ei päätöksessään ole antanut määräyksiä jostakin haitallisesta päästöstä, tämä ei tarkoita, että mikä tahansa tällaisen aineen päästö olisi sallittu. Tällöin laittomana on pidettävä päästöä, joka ylittää hakemuksessa arvioidun (Kari Kuusiniemi (toim.): Ympäristönsuojelulainsäädäntö, Edita 2015, s. 223 ja 268).

16. Tapahtuma-aikana voimassa olleen ympäristönsuojeluasetuksen (169/2000) 18 §:n mukaan lupapäätöksen kertoelmaosa sisältää muun ohella tarpeellisilta osin tiedot toiminnasta aiheutuvista päästöistä ja toiminnan eri vaikutuksista ympäristöön. Asetuksen 19 §:stä ilmenee, että lupapäätöksen ratkaisuosa sisältää puolestaan luvan myöntämisen edellytysten varmistamiseksi annettavat ja valvonnan kannalta tarpeelliset lupamääräykset. Muualla lainsäädännössä lupaehtoon on viitattu esimerkiksi kalastuslaissa, päästökauppalaissa ja ampuma-aselaissa.

17. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2008:33 todennut, että vesioikeus oli myöntänyt yhtiölle luvan öljynjalostamon jätevesien johtamiseen mereen kahdessa päätöksessä mainitussa purkukohdassa ja asettanut samalla muun muassa öljypäästöistä aiheutuvalle kuormitukselle kuukausittaisen enimmäisarvon. Luvan mukaan kuormituksia laskettaessa otettiin kuitenkin huomioon myös satunnaispäästöt. Korkein oikeus totesi, että vaikka satunnaispäästöt otettiin kuormituksia laskettaessa huomioon, lupapäätös ei oikeuttanut öljyn laskemiseen mereen sellaisenaan. Tapahtuneessa öljypäästössä ei ollut kysymys jätevesiperäisen öljyn laskemisesta mereen jätevesiluvan mukaisissa purkukohdissa, vaan öljyn pääsemisestä mereen hallitsemattomasti suoraan maan lävitse. Vesioikeuden lupa ei koskenut tällaista öljypäästöä. Korkein oikeus katsoi selvitetyksi, että yhtiön toiminnassa oli maaöljyvahinkolain 1 §:n vastaisesti ja ilman ympäristölupaa päästetty öljyä mereen (kohdat 14 ja 16).

18. Korkein hallinto-oikeus on yhtiötä koskevassa päätöksessään KHO 2013:189 todennut, että toimintaa oli jatkettu eräiltä osin lainvoimaisesta luvasta poiketen. Lupa oli myönnetty edellyttäen, että hakemuksessa ilmoitetut pitoisuudet yksilöidyille aineille ja yhdisteille eivät ylity, vaikka lupaan ei olisikaan sisällytetty niitä koskevia raja-arvoja.

19. Tässä asiassa on kysymys siitä, onko X Oy:n ympäristölupahakemuksessa ilmoittamia ja yhtiölle myönnetyn luvan kertoelmaosaan kirjattuja tietoja pidettävä ympäristön turmelemisrikoksessa tarkoitettuina lupaehtoina. Korkein oikeus toteaa, että rangaistussäännöksen tunnusmerkistössä tarkoitettua lupaehdon merkitystä arvioitaessa tulee kiinnittää huomiota rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen asettamiin vaatimuksiin.

20. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi.

21. Säännöksen esitöiden mukaan periaate tarkoittaa sitä, ettei tuomioistuin saa rangaistussäännöstä soveltaessaan mennä lain kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää tai korjata lakia analogiapäätelmään turvautumalla. Tuomioistuin ei saa poiketa lakitekstin yleiskielen mukaisesta tai juridisteknisestä merkityksestä. Lainsäätäjän käyttämät käsitteet, kuten myös konkreettisen tapauksen ja abstraktin oikeusnormin vastaavuuden toteaminen, edellyttävät soveltamistilanteessa lainkäyttäjän tulkintaa. Laillisuusperiaatteen tavoitteena on taata oikeusturvan ja ennakoitavan laintulkinnan toteutuminen (HE 44/2002 vp s. 29 ja 34).

22. Korkein oikeus on katsonut käsitteiden tulkinnan olevan välttämätöntä ja oikeutettua yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa edellyttäen, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennakoitavissa. Lainkäytössä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön viitaten korostettu rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ehdottomuutta ja keskeistä asemaa oikeusjärjestyksessä sekä sitä, että laillisuusperiaate pitää ottaa huomioon yhtäläisesti riippumatta kulloinkin käsillä olevan rikoksen moitittavuudesta (KKO 2018:90, kohta 17 ja siinä mainitut ratkaisut).

2.2. Korkeimman oikeuden arviointi: Aineen päästäminen ympäristöön lupaehtojen vastaisesti

23. X Oy on hakenut ympäristölupaa kaivoksen rakentamiselle ja käytölle. Yhtiön hakemuksessa on kuvattu kaivoksen ympäristöpäästöjä kuten eri aineiden vesipäästöjä. X Oy:lle on myönnetty lupa niiltä osin kuin ei toisin määrätty, hakemuksen mukaiseen ja laajuiseen monimetallimalmin avolouhoksista tapahtuvaan louhintaan ja siihen liittyviä toimintoja varten. Luvan mukaan kaivoksen toiminnassa on noudatettava lupapäätöksessä annettuja lupamääräyksiä. Luvan kertoelmaosaan on kirjattu X Oy:n hakemuksessaan ilmoittamat eri aineiden vesipäästöt mukaan lukien sulfaatti-, natrium- ja mangaanipäästöt. Kohdassa 1 mainituin tavoin lupa ei sisältänyt kyseisiä aineita koskevia lupamääräyksiä.

24. Korkein oikeus toteaa, että X Oy:n ympäristölupahakemus ja hakemuksen täydennykset ovat olleet perustana luvan myöntämisen edellytysten tutkimiselle, lupaharkinnalle ja toisaalta lupamääräysten asettamiselle. X Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan sanamuodonkin mukaan lupa on myönnetty hakemuksen mukaiseen menettelyyn. X Oy:n hakemuksessa ilmoitetut ja lupapäätöksen kertoelmaosaan kirjatut tiedot ovat yhtenäinen kokonaisuus lupamääräysten kanssa. Kohdassa 18 todetuin tavoin myös hallinto-oikeudellisessa oikeudenkäynnissä X Oy:n on katsottu toimineen sille myönnetystä luvasta poiketen. Lähtökohtaisesti lupaehdolla on siten tässä tapauksessa perusteltua katsoa tarkoitettavan varsinaisten lupamääräysten lisäksi myös X Oy:n hakemuksessaan ilmoittamia ja luvan kertoelmaosaan kirjattuja tietoja.

25. Lupaehto viitannee yleiskielessä edellytykseen tai seikkaan, jonka toteutumisesta jokin toinen seikka riippuu. Ympäristöoikeudessa luvan myöntämisen edellytysharkinta perustuu keskeisesti juuri luvan hakijan toimittamiin tietoihin. Lupaharkinnan perustuminen näihin tietoihin on luvan hakijan kannalta kohtuudella ennakoitavaa.

26. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään katsonut, että lainsäätäjän käyttämät käsitteet, niin kuin myös konkreettisen tapauksen ja abstraktin oikeusnormin vastaavuuden toteaminen, edellyttävät soveltamistilanteessa lainkäyttäjän tulkintaa (KKO 2018:36, kohdat 9 ja 10). X Oy:n toimintaa koskeva lupaharkinta on perustunut niihin tietoihin, joita yhtiö on tulevasta toiminnastaan antanut. X Oy:n toiminnassa ei ole voitu pitää yhtiölle myönnetyn luvan mukaisena hakemuksessa ilmoitettuun ja luvan kertoelmaosaan kirjattuun nähden useita kymmeniä kertoja suurempia sulfaatti-, natrium- ja mangaanipäästöjä. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että lupaehdon sellainen tulkinta, että se kattaa X Oy:n ympäristölupahakemukseen ja yhtiölle myönnetyn luvan kertoelmaosaan kirjatut päästöjä koskevat tiedot, on laillisuusperiaatteen mukainen.

27. A:n ja B:n rikosoikeudellinen vastuu voidaan siten perustaa siihen, että he ovat päästäneet ympäristöön ainetta lupaehtojen vastaisesti ympäristön turmelemisrikoksessa tarkoitetulla tavalla.

2.3 Korkeimman oikeuden arviointi: Aineen päästäminen ympäristöön ilman laissa edellytettyä lupaa

28. X Oy:lle on myönnetty ympäristölupa kohdassa 23 mainituin tavoin hakemuksen mukaiseen ja laajuiseen monimetallimalmin avolouhoksista tapahtuvaan louhintaan ja siihen liittyviä toimintoja varten. X Oy:n ympäristölle haitalliset sulfaatti-, natrium- ja mangaanipäästöt ovat olleet jopa satakertaiset yhtiön hakemuksessa ilmoittamiin tietoihin nähden.

29. Ympäristönsuojelulain 28 §:n 1 momentin (86/2000) mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan on oltava ympäristölupa. X Oy:lle myönnetty ympäristölupa on perustunut lähtökohtaisesti sen toiminnan ja niiden päästöjen arviointiin, jotka yhtiö on hakemuksessaan ilmoittanut. Toiminnan aikana siitä aiheutuneet päästöt ovat osoittautuneet olennaisesti lupahakemuksessa esitetystä poikkeaviksi.

30. Korkein oikeus katsoo, etteivät X Oy:n sulfaatti-, natrium- ja mangaanipäästöt ja päästöjen vaikutukset ole olleet lupaharkinnan kohteena sen laajuisina kuin päästöt ovat useita kymmeniä kertoja hakemuksessa ilmoitettua suurempina toteutuneet eikä myönnetty lupa koske tällaisia päästöjä. X Oy:llä ei siten ole ollut laissa edellytettyä ympäristölupaa sulfaatti-, natrium- ja mangaanipäästöille.

31. A:n ja B:n rikosoikeudellinen vastuu voidaan näin ollen perustaa myös siihen, että he ovat päästäneet ympäristöön ainetta ilman laissa edellytettyä lupaa.

2.4 Johtopäätös

32. A ja B ovat päästäneet ympäristöön ainetta lupaehtojen vastaisesti ja ilman laissa edellytettyä lupaa ympäristön turmelemisrikoksen tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä (eri mieltä), Pekka Koponen, Mika Huovila (eri mieltä), Päivi Hirvelä ja Lena Engstrand. Esittelijä Minna Heikinsalmi (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Heikinsalmi:

Esittelijän mietintö oli perustelujen kohtien 1–17 ja 28–31 osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Esittelijä siten esitti A:n syyllistyneen törkeään ympäristön turmelemiseen ja B:n ympäristön turmelemiseen päästämällä ympäristöön haitallista ainetta ilman laissa edellytettyä lupaa. Siitä, ovatko he toimineet samalla myös lupaehtojen vastaisesti, esittelijä esitti seuraavan mietinnön.

Ympäristön turmelemista koskevan rangaistussäännöksen tulkinnan lähtökohdat

Ympäristön turmelemista koskevassa rangaistussäännöksessä on siitä tarkemmin ilmenevin edellytyksin säädetty rangaistavaksi sekä aineen päästäminen ympäristöön ilman laissa edellytettyä lupaa että aineen päästäminen ympäristöön lupaehtojen vastaisesti. Johdonmukaista ja systemaattiselta kannalta perusteltua on lähteä siitä, että nämä tunnusmerkistötekijät ovat toisilleen vaihtoehtoisia. Ensiksi mainitussa on kysymys siitä, ettei ympäristölle haitalliselle toiminnalle ole myönnetty lainkaan lupaa, jälkimmäisessä siitä, että myönnetyn luvan mukaisessa toiminnassa on rikottu lupaehtoja.

Rangaistussäännöstä tulkittaessa on erityisesti otettava huomioon perustuslain 8 §:ssä ja rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa säädetty rikosoikeudellinen laillisuusperiaate. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on korostettu rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ehdottomuutta ja keskeistä asemaa oikeusjärjestyksessä sekä sitä, että laillisuusperiaate pitää ottaa huomioon yhtäläisesti riippumatta kulloinkin käsillä olevan rikoksen moitittavuudesta (KKO 2018:90, kohta 17 ja siinä mainitut ratkaisut). Periaatteen on vakiintuneesti katsottu edellyttävän, ettei tuomioistuin saa rangaistussäännöstä soveltaessaan poiketa lakitekstin yleiskielen mukaisesta tai juridisteknisestä merkityksestä.

Korkein oikeus on lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tavoin katsonut, että käsitteiden tulkinta on välttämätöntä ja oikeutettua yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa edellyttäen, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennakoitavissa (ks. esim. KKO 2018:36, kohta 10). Tämän perustelulausuman ei voida katsoa tarkoittavan sitä, että perustuslaintasoisen laillisuusperiaatteen edellyttämästä rangaistussäännöksen sanamuotoon perustuvasta tulkinnasta voitaisiin poiketa perustelulausumassa tarkoitettujen edellytysten täyttyessä.

Tämän asian kannalta merkityksellistä on vielä se, että rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta ongelmallisina on pidetty sellaisia säännöksiä, joissa rangaistavan teon tunnusmerkistöä ei määritellä itse rangaistusuhan sisältävässä säännöksessä, vaan teonkuvauksen osalta viitataan muihin säännöksiin tai viranomaisen antamiin määräyksiin (ks. esim. KKO 2015:22, kohta 6). Tässä tapauksessa vastaajien menettelyn rangaistavuuden edellytykset määrittyvät viime kädessä ympäristölupapäätöksen perusteella. Korkeimman oikeuden mainitussa ratkaisussa viitatun, perusoikeusuudistukseen johtaneen perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaan (PeVM 25/1994 vp s. 8) rangaistavuuden edellytykset ilmaisevien säännösten tulee olla kirjoitettu rikossäännöksiltä edellytettävällä tarkkuudella sisältäen asiallisen luonnehdinnan rangaistavaksi säädetystä teosta ja niistä tulee käydä myös ilmi, että säännösten rikkominen on rangaistavaa.

Säännöksen tulkinta lupaehdon osalta

Rikoslaissa tai sen esitöissä ei ole määritelty tarkemmin, mitä lupaehdolla tarkoitetaan ympäristön turmelemista koskevassa rangaistussäännöksessä. Yleiskielessä sanalla ehto tarkoitetaan seikkaa, jonka toteutumisesta toinen seikka riippuu, tai sopimuskohtaa tai sopimuksen tarkempaa määräystä. Ehdolla voidaan tarkoittaa myös edellytystä, esimerkiksi sanassa elinehto.

Muualla lainsäädännössä lupaehtoon on viitattu esimerkiksi kalastuslaissa, päästökauppalaissa ja ampuma-aselaissa. Lupaehdoilla on näissä laeissa tarkoitettu kalastuslupaan sisällytettävää määräystä sallituista kalastusalueista, päästölupaan sisällytettävää määräystä tarkkailumenetelmistä ja -taajuudesta tai aseenkäsittelylupaan sisällytettävää ehtoa, jonka mukaan aseella ei saa ampua. Lupaehdolla tarkoitetaankin lainsäädännössä vakiintuneesti lupaan sisältyvää määräystä tai rajoitusta, jolla voidaan määritellä tai rajoittaa luvanalaista toimintaa tai antaa esimerkiksi valvontaa koskevia määräyksiä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ympäristölupaa koskevassa ratkaisukäytännössä lupaehdolla on tarkoitettu nimenomaan hallintopäätöksen ratkaisuosaan sisällytettävää lupamääräystä (esim. KHO 2018:23 ja KHO 2016:9). Myös Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä lupaehdon käsitettä on käytetty vastaavalla tavalla, esimerkiksi metsästyslupaa koskevassa lainvoiman saaneen tuomion purkamista koskevassa päätöksessä 28.6.2017 nro 1405. Korkeimman hallinto-oikeuden yhtiötä koskevan päätöksen (KHO 2013:189) perustelulausumassa ei ole mainittu lupaehdon käsitettä eikä siitä ole muutoinkaan saatavissa tukea sanotun rikoslakiin sisältyvän käsitteen tulkintaan.

Johtopäätöksenään Korkein oikeus todennee, että ympäristön turmelemisrikoksen tunnusmerkistöön sisältyvää käsitettä lupaehto on perusteltua tulkita ja soveltaa edellä kuvatulla vakiintuneeksi katsottavalla tavalla. Vaikka lupaehdon ymmärtäminen luvan myöntämisen edellytykseksi ei ylittäisi käsitteen yleiskielen mukaista merkitystä, tällaista tulkintaa voidaan pitää ongelmallisena laillisuusperiaatteen kannalta käsitteen vakiintuneen juridisteknisen merkityksen johdosta.

Arviointi tässä tapauksessa

X Oy:n hakemuksessaan ilmoittamat sulfaatti-, natrium- ja mangaanipäästöt on kirjattu X Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan kertoelmaosaan. Lupapäätöksen mukaan kaivoksen toiminnassa on noudatettava siinä annettuja lupamääräyksiä, jotka on kirjattu päätöksen ratkaisuosaan. Lupa ei ole sisältänyt kyseisiä aineita koskevia määräyksiä tai rajoituksia, eikä luvan ratkaisuosasta ole ilmennyt eritellysti edes se, että hakemuksessa ilmoitetut sulfaatti-, natrium- ja mangaanipäästömäärät olisivat olleet luvan myöntämisen edellytyksiä. Kuten edellä kohdista 14 ja 16 ilmenee, lupapäätöksen ratkaisuosassa on paitsi ilmoitettava lupamääräykset myös eritellysti osoitettava luvan myöntämisen edellytysten olemassaolo ja perusteltava määräykset.

Edellä rangaistussäännöksen tulkinnasta lausutun perusteella Korkein oikeus katsonee, ettei X Oy:n hakemuksessaan ilmoittamia ja lupapäätöksen kertoelmassa esitettyjä päästömääriä ole perusteltua pitää rangaistussäännöksessä tarkoitettuina lupaehtoina. Rangaistavan menettelyn edellytykset, siltä osin kuin vastaajien on väitetty rikkoneen lupaehtoja, eivät myöskään ilmene laillisuusperiaatteen edellyttämällä tarkkuudella ympäristölupapäätöksestä. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsonee, etteivät vastaajat ole rikkoneet lupaehtoja rangaistussäännöksessä tarkoitetuin tavoin. Sen sijaan vastaajat ovat kohdassa 32 todetuin tavoin päästäneet ympäristöön ainetta ilman laissa edellytettyä lupaa ympäristön turmelemisrikoksen tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla.

Oikeusneuvos Huovila: Hyväksyn esittelijän mietinnön.

Oikeusneuvos Häyhä: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Huovila.

 
Julkaistu 21.11.2019  Päivitetty 26.11.2019