KKO:2019:101

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 21.5.2018 (nro 18/121670), muutoksenhaku Vaasan hovioikeudessa ja hovioikeuden päätös 25.9.2018 (nro 18/139772) kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Nina Sillanpää sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Antti Vaittinen, Petteri Korhonen ja Mika Kinnunen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että B ja C tuomitaan yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkorangaistukseen ja B velvoitetaan korvaamaan A:lle loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 3 500 euroa ja C 2 500 euroa taikka vahingonkorvauksia joka tapauksessa korotetaan. A vaati lisäksi, ettei korvausvelvollisuutta määrätä yhteiseksi eikä sitä sovitella.

B ja C vaativat, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Käräjäoikeus on tuominnut A:n syytekohdassa 1 näpistyksestä sakkorangaistukseen. A oli anastanut X Oy:n omaisuutta myymälästä ottamalla kaksi timanttiporanterää sekä hylsysarjan ja poistumalla myymälästä maksamatta.

2. Käräjäoikeus on lukenut B:n ja C:n syyksi yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen syytekohdissa 2 ja 3. B oli julkaissut Facebook-sivustolla videon ja kuvan A:sta myymälässä ja kirjoittanut julkiseen eli kaikkien Facebookin käyttäjien nähtävillä olevaan päivitykseen tekstin, jonka mukaan kuvassa ja videossa esiintyvä henkilö oli unohtanut maksaa asioidessaan liikkeessä ja että tapahtumasta oli tehty rikosilmoitus. C oli jakanut yrityksensä Facebook-sivustolla B:n julkaiseman videon ja kuvan sekä päivityksen tekstin. B ja C olivat siten oikeudettomasti esittäneet A:n yksityiselämästä tiedon, vihjauksen ja kuvan siten, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä ja A:han kohdistuvaa halveksuntaa.

3. Käräjäoikeus on jättänyt B:n ja C:n rangaistukseen tuomitsematta otettuaan huomioon B:n ja C:n tekojen vaikuttimet, heidän syyllisyytensä, tekojen vahingollisuuden ja vaarallisuuden sekä A:n huomattavan oman myötävaikutuksen. Käräjäoikeus on sovitellut B:n ja C:n vahingonkorvausvelvollisuutta, koska A oli rikollisella toiminnallaan myötävaikuttanut vahingon syntymiseen.

4. A on valittanut hovioikeuteen vaatien B:n ja C:n tuomitsemista rangaistukseen sekä heidän vahingonkorvausvelvollisuutensa korottamista. A on katsonut, että perusteita rangaistukseen tuomitsematta jättämiselle ja vahingonkorvauksen sovittelulle ei ollut. Hovioikeus ei ole myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa.

Kysymyksenasettelu

5. A on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt pääasiaratkaisua koskevia muutosvaatimuksia ja pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista asiassa, jossa hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Näin ollen Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa syytekohdissa 2 ja 3 rangaistuksen määräämisen ja tuomittujen vahingonkorvausten osalta. Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi suullinen käsittely ei ole tarpeen.

Jatkokäsittelyluvan edellytykset

6. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos 1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta, 2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä, 3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa tai 4) luvan myöntämiseen on muu painava syy. Mainitun säännöksen 2 momentin mukaan jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse 1 momentin 1 kohdan nojalla myöntää yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella.

7. Korkein oikeus katsoo, että asiassa on huomioon ottaen käräjäoikeuden tuomio, A:n valitus hovioikeudelle ja valitus Korkeimmalle oikeudelle arvioitava lähinnä oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaista muutosperustetta.

8. Korkein oikeus on katsonut, että arvioitaessa jatkokäsittelyluvan myöntämistä muutosperusteella huomiota pitää kiinnittää sovellettavan säännöksen mahdolliseen tulkinnanvaraisuuteen käsillä olevassa asiassa ja siihen, onko säännöksen soveltamisessa muodostunut vakiintunutta oikeuskäytäntöä (KKO 2015:70, kohta 12). Muutosperusteen osalta lupakynnyksen on tarkoitettu olevan matala, kun kysymyksessä ei ole yksinomaan näytön uudelleen arvioiminen. Jos harkinta kohdistuu oikeuskysymykseen, josta ei ole olemassa vakiintunutta soveltamiskäytäntöä, lupa tulee pääsääntöisesti myöntää (KKO 2013:101, kohta 15, KKO 2014:4, kohta 6 ja KKO 2015:27, kohta 6).

Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen

9. Käsillä olevassa asiassa käräjäoikeus on soveltanut rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 ja 3 kohtia, joiden mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, jos rikosta on sen haitallisuuteen tai siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen nähden pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä (ns. vähäisyysperuste) tai rikos on tekoon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettava (ns. poikkeuksellisuusperuste).

10. Lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp s. 210) on vähäisyysperusteen osalta todettu muun ohella, että tuomitsematta jättäminen voi tulla kyseeseen erityisesti silloin, kun rikos on luonnehdittavissa pikemmin ulkoisten olosuhteiden vaikutuksesta syntyneeksi ensikertalaisen tilapäiseksi hairahtumiseksi kuin toistuvaksi ja suunnitelmalliseksi lainrikkomiseksi. Rikoksen vähäisyys tulee arvostella aina suhteessa kyseiseen rikoslajiin. On arvioitava, onko rikosta pidettävä rikoslajin normaalitapaukseen verrattuna vähäisenä. Mitä lievemmästä rikoslajista on kyse, sitä helpommin lainkohdassa tarkoitetut rikoksen vähäisyyttä koskevat ehdot täyttyvät. Mitä törkeämmästä rikoslajista on kyse, sitä enemmän vaaditaan, jotta tuomitsematta jättämisen soveltamisehdot täyttyvät.

11. Rikoslain 24 luvun 8 §:n mukaan yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä rangaistusseuraamuksena on sakkorangaistus. Korkein oikeus toteaa, ettei kyse siten ole sellaisesta vakavasta rikoslajista, jonka kohdalla rangaistukseen tuomitsematta jättämistä koskevaa säännöstä ei lähtökohtaisesti voitaisi soveltaa. On kuitenkin vielä arvioitava, onko nyt kysymyksessä olevaa rikosta pidettävä vähäisenä rikoslajin normaalitapaukseen verrattuna.

12. B on julkaissut yrityksen Facebook-sivustolla videon ja kuvan vihjaten niiden yhteydessä, että niissä näkyvä henkilö on syyllistynyt anastusrikokseen. C on jakanut B:n julkaisua edelleen. Kysymys on siten ollut teoista, joilla videolla ja kuvassa näkyvä henkilö on leimattu rikokseen syylliseksi.

13. Kysymys on A:n osalta ollut sinällään lievästä rikoksesta. B:n ja C:n tarkoituksena on ainakin osittain ollut selvittää vielä tuolloin tuntemattoman tekijän henkilöllisyys. Toisaalta rikosväitteen esittäminen lievästä teosta ennen kuin asiassa on edes aloitettu esitutkintaa tai sitä on käsitelty tuomioistuimessa, voi saattaa julkaisussa esiintyvän henkilön tekoonsa nähden kohtuuttoman julkisen moitteen kohteeksi.

14. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2018:51 todennut muun ohella, että vaikka rikos ei ole siihen syyllistyneen yksityisasia, kuuluu yksityiselämään sisältyvä oikeus elää rauhassa kuitenkin lähtökohtaisesti myös rikoksesta rangaistukseen tuomitulle henkilölle. Rikoksentekijän nimen tai henkilöllisyyden paljastaminen ilman hänen lupaansa joukkoviestinnässä merkitsee aina jonkinasteista puuttumista asianomaisen yksityiselämään (kohta 22, ks. myös KKO 2005:136, kohdat 10 ja 12). Velvollisuus kunnioittaa yksityisyyden suojaa koskee yhtä lailla verkkokeskustelua kuin tiedotusvälineitäkin. Jos verkkojulkaisu on henkilöön keskittyvä ja siitä puuttuu yksittäistapausta laajempi toimituksellinen sisältö, tämä voi lisätä julkaisun loukkaavuutta (kohta 32). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut arvioinnissaan merkitystä muun ohella kohteen asemalle julkisuuden henkilönä, julkaistujen tietojen oikeellisuudelle, rikoksen vakavuudelle, syyttömyysolettaman noudattamiselle sekä julkaisun tyylille ja otsikoinnille (ks. esim. Sciacca v. Italia 11.1.2005, Lappalainen v. Suomi 20.1.2009, Axel Springer AG v. Saksa 7.2.2012 ja Egill Einarsson v. Islanti 7.11.2017).

15. Korkein oikeus toteaa, että yksityisellä henkilöllä, jota vasta epäillään rikoksesta, on lähtökohtaisesti yksityiselämään sisältyvä oikeus elää rauhassa. Tiedon levittäminen rikosepäilystä siten, että tekijä on tunnistettavissa julkaisusta ja rikosepäily on siten kohdistettavissa häneen, voi loukata henkilön yksityisyydensuojaa ja syyttömyysolettamaa.

16. Korkein oikeus katsoo edellä lausutun perusteella, että B:n ja C:n syyksi luetut teot eivät ole sellaisia, että niitä ainakaan selvästi olisi pidettävä rikoslajin normaalitapausta vähäisempinä eikä rangaistuksen tuomitsematta jättämistä vähäisyysperusteella ole asiassa pidettävä ainakaan selvästi oikeana.

17. Käräjäoikeus on todennut, että B:n rikosepäilyn selvittämistä ja uusien rikosten ennalta ehkäisyä koskeva tarkoitus on sinänsä ollut ymmärrettävä. Käräjäoikeus on ottanut huomioon B:n ja C:n tekojen vaikuttimet, heidän syyllisyytensä, tekojen vaarallisuuden ja vahingollisuuden sekä A:n huomattavan oman myötävaikutuksen jättäessään B:n ja C:n rangaistukseen tuomitsematta. Käräjäoikeus on siten ilmeisesti katsonut, että B:n ja C:n rikos on myös tekoon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettava (poikkeuksellisuusperuste).

18. Lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp s. 211) on todettu, että poikkeuksellisuus liittyy syyllisyyteen ja subjektiivisella puolella vaikuttaviin vastuuehtoihin, mistä syystä laissa käytetään syyllisyysarvosteluun kytkeytyvää termiä "anteeksiannettava". Nämä perusteet liittyvät tyypillisesti teon motivaatiotaustaan. Poikkeuksellisuusperusteita voivat olla muun muassa tekijään kohdistunut voimakas painostus tai uhka, voimakas ja äkkiarvaamaton houkutus, pakkotilaa lähellä olevat tilanteet, hätävarjelua lähellä olevat tilanteet, rangaistavuuden poistavaa oikeuserehdystä lähellä olevat tilanteet samoin kuin tapaukset, joissa uhri on provosoinut tekijän rikokseen tai muuten myötävaikuttanut rikokseen.

19. Korkein oikeus toteaa, ettei rikos lähtökohtaisesti oikeuta vastaamaan siihen toisella rikoksella. B:n ja varsinkaan C:n teon osalta kysymys ei ole ollut hätävarjeluun tai pakkotilaan verrattavasta, ajallisesti läheisessä yhteydessä A:n tekoon olevasta tilanteesta. Lisäksi oikeuskäytännön perusteella on epäselvää, voidaanko A:n syyksi luettu rikos katsoa sellaiseksi muuksi provokaatioksi tai myötävaikutukseksi, jota lain esitöissä on tarkoitettu.

20. Kohdissa 16 ja 19 todetuin perustein Korkein oikeus katsoo, ettei ole selvää, että käräjäoikeuden ratkaisu jättää B ja C rangaistukseen tuomitsematta on oikea. Ratkaisun oikeellisuutta on tämän vuoksi aihetta epäillä. Hovioikeuden olisi tullut rangaistuksen määräämisen osalta myöntää A:lle jatkokäsittelylupa muutosperusteella.

Vahingonkorvaus

21. Käräjäoikeus on katsonut, että B:n ja C:n syyksi luetuissa yksityiselämää loukkaavissa tiedon levittämisissä on kysymys saman Facebook-julkaisun julkaisemisesta ja näin ollen kyse on samasta vahingosta. Käräjäoikeus on päätynyt siihen, että loukkauksella aiheutettu henkinen kärsimys tulee asianmukaisesti hyvitettyä yhdellä yhteisellä korvauksella.

22. Korkein oikeus toteaa, että kysymys on ollut kahdesta eri teosta, vaikka C onkin levittänyt B:n julkaisua edelleen. Lähtökohtana on pidettävä, että kärsimyskorvausta on arvioitava kunkin tekijän osalta tekokohtaisesti erikseen. Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuutta on tältä osin aihetta epäillä.

23. Käräjäoikeus on myös sovitellut B:n ja C:n vahingonkorvausvelvollisuutta vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n perusteella. Sanotun säännöksen mukaan, jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella.

24. Käräjäoikeus on katsonut, että A on myötävaikuttanut B:n ja C:n syyksi luettuihin rikoksiin syyllistymällä itse näpistykseen ja siten myötävaikuttanut oman vahinkonsa syntymiseen ennen vahinkoa. Korkein oikeus toteaa, ettei lain tai oikeuskäytännön perusteella ole selvää, voiko yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä koskevan rikoksen asianomistajan katsoa myötävaikuttaneen oman vahinkonsa syntymiseen syyllistymällä itse rikokseen, jota koskevan tiedon levittämisestä on kyse. C:n osalta A:n rikos ei ole kohdistunut C:hen tai tämän yritykseen. Edellä todetun perusteella käräjäoikeuden ratkaisu vahingonkorvauksen sovittelun osalta ei ole ollut selvästi oikea ja A:lle olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa myös tältä osin.

Asian jatkokäsittely

25. Korkein oikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla, että A:lle olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muutosperusteella. Oikeusastejärjestyksen takia asian jatkokäsittely tapahtuu soveliaimmin hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan.

A:lle myönnetään jatkokäsittelylupa. Asia palautetaan Vaasan hovioikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan otettava asia uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jukka Sippo, Pekka Koponen, Mika Ilveskero ja Juha Mäkelä. Esittelijä Jukka Loiva.