KKO:2019:99

Pakkokeino - Vangitseminen - Vangittuna pitäminen

Diaarinumero: R2018/98
Taltionumero: 1875
Antopäivä: 4.11.2019 ECLI:FI:KKO:2019:99

Käräjäoikeus määräsi törkeästä huumausainerikoksesta ja huumausainerikoksesta epäillyn A:n pidettäväksi vangittuna myös esitutkinnan valmistumisen ja syytteen nostamisen jälkeen, koska käräjäoikeuden mukaan oli syytä epäillä A:n vaikeuttavan huumausainerikoksen selvittämistä vaikuttamalla rikoskumppaniinsa. Hovioikeus hylkäsi A:n vangittuna pitämistä koskevan kantelun.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein katsottiin, että A:n pitämistä vangittuna ei voitu pitää suhteellisuusperiaatteen mukaisena.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Tutkinnanjohtajan vangitsemisvaatimus Helsingin käräjäoikeudessa 7.12.2017

Tutkinnanjohtaja vaati A:n vangitsemista todennäköisin syin epäiltynä 8.7. ja 4.12.2017 välisenä aikana tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta. Vaatimuksen mukaan A oli otettu kiinni ja pidätetty 4.12.2017 ja vangitsemista koskeva esivaatimus oli esitetty käräjäoikeudelle puhelimitse 5.12.2017.

Vangitsemisvaatimuksessa oli vangitsemisen yleisten edellytysten osalta todettu muun ohella, että A oli otettu kiinni asunnostaan, jossa suoritetun kotietsinnän yhteydessä takavarikoitiin yli 200 grammaa amfetamiinia ja ekstaasipillereitä. Esitutkinnassa suoritetuissa kuulusteluissa kanssaepäilty oli kertonut toimittaneensa A:lle kokaiinia. A oli alustavassa kuulustelussa tunnustanut hankkineensa huumausaineita omaan käyttöönsä. Poliisin suorittaman esitutkinnan perusteella oli todennäköisiä syitä epäillä A:lla olleen keskeinen rooli huumausaineiden levityksessä.

Vangitsemisen erityisten edellytysten osalta oli todettu, että esitutkinta oli vasta alkuvaiheessa, kanssaepäiltyjä oli vielä selvittämättä ja tavoittamatta ja huumausaineen alkuperä oli selvittämättä. Vaatimuksen mukaan oli ilmeistä, että vapaana ollessaan A olisi yhteydessä ja pyrkisi vaikuttamaan muihin asiaan liittyviin henkilöihin ja näin toiminnallaan olennaisesti vaikeuttaisi esitutkintaa. Vangitseminen ei ollut kohtuutonta.

Vangitsemisasian käsittely Helsingin käräjäoikeudessa 8.12.2017

Tutkinnanjohtaja uudisti vangitsemisvaatimuksen ja ilmoitti rikosepäilyn perustuvan kanssaepäillyn kertomukseen, takavarikoihin ja telepakkokeinoihin.

A vastusti vaatimusta. Rikosepäilylle ei A:n mukaan ollut perustetta, eivätkä hänen asunnostaan löytyneet huumausaineet olleet hänen. Hän oli hankkinut huumausainetta vain omaan käyttöönsä, mutta kokaiinia hän ei ollut ostanut keneltäkään.

Käräjäoikeuden päätös 8.12.2017 nro 5548

Käräjäoikeus katsoi tutkinnanjohtajan vangitsemisvaatimuksessa esittämän perusteella olevan todennäköisiä syitä epäillä A:ta törkeästä huumausainerikoksesta 8.7.–4.12.2017. Törkeän huumausainerikoksen vähimmäisrangaistus on vuosi vankeutta. Sen perusteella, mitä vangitsemisvaatimuksessa oli selostettu esitutkinnan tilasta ja sen vaatimista toimista, oli syytä epäillä, että A tulisi vapaana ollessaan vaikeuttamaan asian selvittämistä.

Vangitsemista ei voitu pitää asian laadun, epäillyn iän tai muiden henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi selvästi kohtuuttomana. Tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä pakkokeinon käytöstä rikoksesta epäillylle tai muille aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen pakkokeinon käyttöä voitiin pitää puolustettavana.

Kun vangitsemisen perusteena oli asian selvittämisen vaikeuttamisen vaara, matkustuskielto ei ollut riittävä pakkokeino vangitsemisen sijasta.

Käräjäoikeus määräsi A:n vangittavaksi ja rajoitti A:n yhteydenpitoa muihin kuin puolustajaansa. Yhteys lähiomaisiin sallittiin valvottuna. Lisäksi käräjäoikeus määräsi, että syyte oli nostettava 25.1.2018.

Vangitsemisasian uudelleen käsittely 22.12.2017

A vaati vapaaksi päästämistä tai toissijaisesti matkustuskieltoon määräämistä.

Tutkinnanjohtaja vastusti vaatimuksia. Tutkinta oli kesken ja kanssaepäiltyjä oli tavoittamatta. Huumausaineista ei ollut vielä saatu laboratoriolausuntoja. Kokaiinin levityksen osalta kanssavastaaja oli yksityiskohtaisesti kertonut yhteydenpidosta A:n kanssa ja huumausaineiden levityksestä. Sotkemisvaara oli edelleen olemassa, eikä matkustuskieltoon määrääminen ollut riittävää.

Käräjäoikeuden päätös 22.12.2017 nro 3700

Käräjäoikeus totesi vangitsemisen yleisten edellytysten edelleen olevan olemassa. Tutkinnanjohtajan ilmoituksen mukaan kanssaepäillyn kertomus, takavarikot ja telepakkokeinot osoittivat olevan todennäköisiä syitä epäillä A:ta vaatimuksen perusteena olevista rikoksista. Vangitsemisen erityiset edellytykset olivat myös edelleen olemassa. Oli syytä epäillä, että A vaikeuttaa asian selvittämistä. Vangitsemisen jatkaminen ei ollut asian laadun, epäillyn iän tai muiden henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi kohtuutonta. Tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä pakkokeinon käytöstä rikoksesta epäillylle tai muille aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen pakkokeinon käyttöä voitiin pitää puolustettavana.

Vangitsemisasian uudelleen käsittely 8.1.2018

A vaati vapaaksi päästämistä tai toissijaisesti matkustuskieltoon määräämistä.

Tutkinnanjohtaja vastusti vaatimuksia. Tutkinta oli kesken. Asiassa oli kysymys suuresta määrästä takavarikoitua amfetamiinia, jonka hallussapidon A oli myöntänyt. A oli kiistänyt amfetamiinin levitystarkoituksen sekä rikosepäilyn kokaiinin osalta kokonaan. Kanssaepäilty oli yksityiskohtaisesti kertonut kokaiiniin liittyvistä asioista. A:ta oli tarkoitus vielä kuulustella kokaiinin osalta. Huumausaineiden laboratoriolausuntoja ei ollut vielä saatu.

Käräjäoikeuden päätös 8.1.2018 nro 64

Käräjäoikeus määräsi A:n pidettäväksi edelleen vangittuna.

Sen perusteella, mitä tutkinnanjohtaja oli selostanut rikosepäilystä ja esitutkinnan tilasta, vangittuna pitämiselle oli katsottava olevan edelleen samat rikosepäilystä ja esitutkinnan vaikeuttamisen vaarasta johtuvat perusteet kuin tähänkin asti. Vangitsemisen jatkaminen ei ollut asian laadun, epäillyn iän tai muiden henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi kohtuutonta. Tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä pakkokeinon käytöstä rikoksesta epäillylle tai muille aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen pakkokeinon käyttöä voitiin pitää puolustettavana.

Vangitsemisasian uudelleen käsittely 26.1.2018

A vaati vapaaksi päästämistä. Hänet oli vangittu sotkemisvaaran vuoksi. Sotkemisvaaraa ei enää ollut, kun todistelu oli kirjattu ja syyte nostettu.

Syyttäjä vastusti vapaaksi päästämistä. A oli tunnustanut törkeän huumausainerikoksen, mutta kiistänyt huumausainerikoksen, josta häntä myös syytettiin kanssavastaajan kertomuksen perusteella. Kertomusten ristiriitaisuudesta johtuen sotkemisvaara oli olemassa pääkäsittelyyn saakka.

A totesi, että kertomusten ristiriita koski noin 10 grammaa kokaiinia. Hän oli tunnustanut rikokset olennaisilta osiltaan.

Käräjäoikeuden päätös 26.1.2018 nro 18/329

Käräjäoikeus totesi tutkinnanjohtajan ilmoitukseen perustuen, että kanssaepäillyn kertomus, tehdyt takavarikot ja telepakkokeinot osoittivat olevan todennäköisiä syitä epäillä A:ta vangitsemisen perusteena olevista rikoksista. Syyte oli nostettu. Rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja oli syytä epäillä, että A vaikeuttaa asian selvittämistä. Vangitsemisen jatkaminen ei ollut kohtuutonta ja pakkokeinon käyttämistä voitiin pitää puolustettavana. Matkustuskielto ei tässä tapauksessa ollut riittävä pakkokeino vangitsemisen sijasta.

Käräjäoikeus määräsi A:n pidettäväksi edelleen vangittuna.

Asian ovat käräjäoikeudessa ratkaisseet 8.12.2017 ja 8.1.2018 käräjätuomari Tero Mikkola, 22.12.2017 käräjätuomari Helena Valkama sekä 26.1.2018 käräjätuomari Jaana Helander.

Kantelu Helsingin hovioikeuteen ja hovioikeuden päätös 1.2.2018 nro 152

A vaati hovioikeuteen 30.1.2018 saapuneessa kantelukirjelmässään, että hänet vapautetaan välittömästi. Esitutkinnan valmistuttua ja erityisesti A:n tunnustettua olennaisimmilta osin sen rikoksen, josta häntä epäiltiin, ei sotkemisvaaraa enää ollut. Käräjäoikeuden päätös oli suhteellisuusperiaatteen vastainen. Lyhytkään vapaudenriisto ei ollut enää puolustettavaa.

Hovioikeus hylkäsi kantelun viitaten käräjäoikeuden toteamiin vangittuna pitämisen edellytyksiin ja todeten, ettei vangittuna pitäminen ollut kohtuutonta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Petri Voima, Heli Melander ja asessori Kristian Sjöblom.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja hänet vapautetaan.

Syyttäjä vaati, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A:n asunnosta oli löydetty noin 200 grammaa amfetamiinia, jonka hallussapidon hän oli esitutkinnan aikana tunnustanut. Lisäksi A oli esitutkinnan aikana kertonut hankkineensa kokaiinia omaan käyttöönsä 2,5 grammaa, kun taas kanssaepäilty B oli esitutkinnassa kertonut myyneensä A:lle kokaiinia 15 grammaa.

2. A oli vangittu 8.12.2017, koska häntä epäiltiin todennäköisin syin törkeästä huumausainerikoksesta ja koska hänen oli syytä epäillä vaikeuttavan asian selvittämistä. Käräjäoikeus oli jatkanut vangitsemista 22.12.2017 ja 8.1.2018 antamillaan päätöksillä. Esitutkinta oli valmistunut 12.1.2018, ja syyte A:ta vastaan törkeästä huumausainerikoksesta ja huumausainerikoksesta oli nostettu 25.1.2018. Syyteasian käsittely oli määrätty toimitettavaksi 8.2.2018.

3. Käräjäoikeus on syytteen nostamisen jälkeen 26.1.2018 antamallaan päätöksellä määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna. A on kannellut käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen katsoen, että vaaraa asian selvittämisen vaikeuttamisesta ei enää ollut, kun esitutkinta oli valmistunut ja hän oli tunnustanut olennaisimmilta osin rikoksen, josta häntä syytettiin. Hänen ja kanssavastaajan kertomusten ristiriita koski enää noin kymmentä grammaa kokaiinia. Vangitsemisen jatkaminen oli myös suhteellisuusperiaatteen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön vastaista, eikä lyhytkään vapaudenriisto ollut sallittua ilman perusteita.

4. Hovioikeus on 1.2.2018 antamallaan päätöksellä hylännyt kantelun. A on vapautettu tutkintavankeudesta syyteasian käsittelyn yhteydessä 8.2.2018.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

5. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että A:n vangittuna pitämiselle on ollut pakkokeinolain mukaiset yleiset edellytykset. A:n kantelu ei ole koskenut yleisiä edellytyksiä. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden ratkaisun tältä osin.

6. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta arvioitavana ensiksi se, onko käräjäoikeudella 26.1.2018 ja hovioikeudella 1.2.2018 ollut lainmukaiset perusteet määrätä A pidettäväksi vangittuna pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun niin sanotun sotkemisvaaran perusteella. Toiseksi on arvioitava, onko vangittuna pitäminen esitutkinnan valmistumisen ja syytteen nostamisen jälkeen ollut vangitsemista rajoittavien periaatteiden, erityisesti pakkokeinolain 1 luvun 2 §:ssä säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaista.

Vangittuna pitäminen sotkemisvaaran perusteella

Säännökset ja oikeuskäytäntö

7. A on vangittu pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 1 momentin ja 5 §:n 1 momentin 2 kohdan b alakohdan nojalla. Säännösten mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan vangita, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että hän vaikeuttaa asian selvittämistä hävittämällä, turmelemalla, muuttamalla tai kätkemällä todistusaineistoa taikka vaikuttamalla todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniinsa.

8. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen, eikä keneltäkään saa riistää hänen vapauttaan, paitsi lain määräämässä järjestyksessä muun muassa tapauksessa, jossa henkilö pidätetään tai hänen vapautensa riistetään lain nojalla hänen saattamisekseen toimivaltaisen oikeusviranomaisen tutkittavaksi, milloin on syytä epäillä hänen syyllistyneen rikokseen tai jos katsotaan välttämättömäksi estää häntä tekemästä rikosta tai pakenemasta teon jälkeen. Artiklan 3 kohdan mukaan edellä mainitulla perusteella pidätetyllä taikka vapaudenriiston kohteeksi joutuneella on oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa tai oikeus tulla vapautetuksi oikeusjutun ollessa vireillä.

9. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on todettu, että kansallisten tuomioistuinten on esitettävä vangitsemista koskevissa ratkaisuissaan merkitykselliset ja riittävät perusteet vangitsemiselle sekä punnittava huolellisesti vapauttamisen puolesta ja sitä vastaan puhuvien seikkojen merkitystä käsittelemässään asiassa (esim. Gál v. Unkari 11.3.2014, kohta 40). Sotkemisvaaran olemassaoloa arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota asiassa esille tulleisiin seikkoihin, kuten prosessin edistymiseen, rikoksesta epäillyn henkilöön sekä tämän käyttäytymiseen ennen ja jälkeen pidätyksen (Grishin v. Venäjä, 24.7.2012, kohta 148; Lakatos v. Unkari, 26.6.2018, kohta 59).

10. Ratkaisussa KKO 2018:87 (kohta 15) todetuin tavoin asian selvittämisen vaikeuttamisen vaaran voidaan tyypillisesti katsoa vähenevän kuulustelujen ja muun tutkinnan edetessä, ellei muuta konkreettista selvitystä vaarasta esitetä. Kun esitutkinta on päättynyt ja syyte on nostettu, vaara asian selvittämisen vaikeuttamisesta on yleensä huomattavasti vähäisempi kuin esitutkinnan aikana. Ajan kuluminen, kuulemisten suorittaminen ja esitutkinnan valmistuminen eivät kuitenkaan välttämättä poissulje sotkemisvaaraa tilanteissa, joissa on useita vastaajia ja joissa todisteiden hankkiminen sekä vastaanottaminen ovat vaikeita tehtäviä (Gábor Nagy v. Unkari, No.2, 11.4.2017, kohta 73).

Korkeimman oikeuden arviointi

11. Käräjäoikeus tai hovioikeus eivät ole päätöksissään 26.1. ja 1.2.2018 yksilöidysti perustelleet sitä, miksi A:n on ollut syytä epäillä vaikeuttavan asian selvittämistä vielä senkin jälkeen, kun esitutkinta oli päättynyt ja syyte häntä vastaan nostettu. Vangitsemisesta tai vangittuna pitämisestä päättävän tuomioistuimen on perusteltava päätöksensä riittävän yksityiskohtaisesti, jotta päätöksen lainmukaisuutta voidaan arvioida. Tämä vaatimus ilmenee myös kohdassa 9 viitatuista ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista. Tuomioistuimella on korostunut velvollisuus tuoda päätöksensä perusteluissa esiin ne konkreettiset seikat, joiden perusteella se katsoo vangittuna pitämisen edellytysten täyttyvän, kun vangittu vaatii vapauttamistaan syyteharkinnan aikana tai syytteen nostamisen ja pääkäsittelyn välisenä aikana (ks. vastaavasti KKO 2018:87, kohta 17). Käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätösten perustelut ovat tältä osin puutteelliset.

12. Tutkinnanjohtajan sotkemisvaarasta esittämä väite on A:ta alun perin 8.12.2017 vangittaessa liittynyt siihen, että asiaan liittyviä henkilöitä oli tunnistamatta ja tavoittamatta ja A voisi vapaana ollessaan vaikuttaa näihin muihin henkilöihin. A:n toiminnan on arvioitu liittyneen laajempaan kokonaisuuteen, joka ei kaikilta osin ollut vielä selvinnyt poliisille. Esitutkinnan päättymisen ja syytteen nostamisen jälkeen väite sotkemisvaarasta on perustunut siihen, että A voisi vaikuttaa esitutkinnassa jo ennen A:n vangitsemista 8.12.2017 kuullun kanssaepäilty B:n kertomukseen.

13. Syyttäjän mukaan B oli esitutkinnassa kertonut A:n ostaneen häneltä viiden gramman erissä yhteensä 15 grammaa kokaiinia. A on tunnustanut hankkineensa omaan käyttöönsä muutaman gramman kokaiinia muulta henkilöltä kuin B:ltä. Korkein oikeus toteaa, että kertomusten erot ovat olleet huumausainerikoksen syyksilukemisen ja siitä määrättävän rangaistuksen määräämisen kannalta sinällään merkityksellisiä. Tällä seikalla on kuitenkin pienempi painoarvo vangitsemisvaatimuksen perusteena verrattuna aiemmin esitettyyn sotkemisvaaraväitteeseen, joka liittyi amfetamiinia koskeneeseen törkeään huumausainerikokseen. Asiassa on myös merkityksellistä, että rikosasian pääkäsittelyä ei ollut vielä toimitettu, kun nyt kysymyksessä oleva vangittuna pitämistä koskeva päätös on tehty.

14. Korkein oikeus toteaa, että rikoksesta epäilty voi esitutkintakuulustelun jälkeen vielä vaikuttaa kanssavastaajan kertomukseen ennen kuin tätä kuullaan rikosasian pääkäsittelyssä. Esitutkintakertomuksen merkitys on toisenlainen kuin välittömästi oikeudenkäynnissä annetun kertomuksen, sillä asia ratkaistaan sen perusteella, mitä pääkäsittelyssä on käynyt ilmi. Juuri tästä syystä sotkemisvaaraa koskevaa näyttökynnystä on rikosprosessin vuonna 1997 toteutetun uudistuksen jälkeen alennettu vaatimukseen, jonka mukaan sotkemisvaaran olemassaoloa on syytä epäillä (HE 52/2002 vp s. 18).

15. Sotkemisvaaran olemassaolon arviointiin voi vaikuttaa myös epäillyn rikoksen vakavuus. Vaaraa koskevan väitteen perusteena olevan noin kymmenen gramman kokaiinimäärän hallussapidosta voisi vakiintuneen rangaistuskäytännön mukaan seurata muutaman kuukauden vankeusrangaistus, joka vaikuttaisi A:lle mahdollisesti tuomittavaan yhteiseen rangaistukseen noin kolmasosalla tästä.

16. Edellä esitettyjä seikkoja arvioituaan Korkein oikeus katsoo, että alemmat oikeudet ovat voineet perustellusti päätyä siihen, että asiassa on ollut syytä epäillä A:n vapaaksi päästessään vaikeuttavan asian selvittämistä pyrkimällä vaikuttamaan B:n kertomukseen. Näin ollen vangittuna pitämiselle on ollut pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdan b alakohdan mukaiset erityiset edellytykset.

Vangitsemista rajoittavien periaatteiden soveltaminen

Säännökset

17. Vangitsemisen edellytyksiä arvioitaessa on sovellettava myös pakkokeinolain 2 luvun 13 §:n säännöstä kohtuuttoman vangitsemisen kiellosta, pakkokeinolain 1 luvun 2 §:n säännöstä suhteellisuusperiaatteesta ja pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n säännöstä vähimmän haitan periaatteesta.

18. Pakkokeinolain 2 luvun 13 §:n mukaan ketään ei saa määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna, jos se olisi kohtuutonta asian laadun taikka rikoksesta epäillyn tai tuomitun iän tai muiden henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi. Pakkokeinolain 1 luvun 2 §:n suhteellisuusperiaatteen mukaan pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaaminen ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n vähimmän haitan periaatteen mukaan pakkokeinon käytöllä ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä käytön tarkoituksen saavuttamiseksi. Pakkokeinon käytöllä ei saa aiheuttaa kenellekään tarpeettomasti vahinkoa tai haittaa.

Arvioinnin lähtökohdat

19. Kohtuuttoman vangitsemisen kielto koskee pakkokeinoista nimenomaan vangitsemista, kun taas suhteellisuusperiaate ja vähimmän haitan periaate koskevat kaikkia pakkokeinoja yleisesti. Kohtuuttomuus ilmentää yleisesti ottaen pakkokeinon kohteen kannalta vakavampaa loukkausta kuin suhteellisuusperiaatteen loukkaus. Tähän nähden voikin usein olla perusteltua ensin arvioida vangitsemista erityisesti koskevaa kohtuuttoman vangitsemisen kieltoa. Jos kohtuuttoman vangitsemisen kielto ei muodosta estettä vangittuna pitämiselle, on vielä arvioitava, onko vangittuna pitäminen suhteellisuusperiaatteen tai vähimmän haitan periaatteen vastaista. Tästä käsittelyjärjestyksestä voi kuitenkin olla perusteltua poiketa esimerkiksi asiassa esitettyjen väitteiden ja selvityksen antaessa siihen aihetta.

20. Tässä tapauksessa asian arviointi on perusteltua aloittaa suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta, johon liittyviin arviointikriteereihin A:kin on muutoksenhaussaan erityisesti vedonnut. Jos katsotaan, että vangitseminen ei ole ollut suhteellisuusperiaatteen mukaista, asian arvioiminen kohtuuttoman vangitsemisen kiellon kannalta on tarpeetonta.

21. Suhteellisuusperiaatetta koskevan säännöksen esitöissä on todettu periaatteen edellyttävän etuvertailua. Vertailu saattaa johtaa siihen, että tavoitteen saavuttamiselle sinänsä tarpeellisen tai välttämättömän keinon käytöstä on luovuttava tai että keinon käyttöä on rajoitettava jollakin tavalla. Suhteellisuusperiaate merkitsee sitä, että päätettäessä pakkokeinon käytöstä on otettava huomioon myös ne näkökohdat, jotka puhuvat keinon käyttöä vastaan. Suhteellisuusperiaate tuo sen lisän, että kokonaisharkinnassa nimenomaista huomiota on kiinnitettävä myös rikoksen vakavuuteen ja siihen perusoikeuden loukkaukseen, joka seuraa pakkokeinon käytöstä. Mitä lievempi rikos on, sitä enemmän saattavat harkinnassa painaa pakkokeinon sallimista vastaan puhuvat näkökohdat (HE 22/1994 vp s. 34–35).

22. Vangitseminen merkitsee vakavaa puuttumista keskeiseen perusoikeuteen, henkilökohtaiseen vapauteen. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan vangitsemiselle pitää olla uskottavat perusteet riippumatta vapauden menetyksen kestosta (Belchev v. Bulgaria, 8.4.2004, kohta 82). Myös lyhyen vapaudenriiston on täytettävä pakkokeinolaissa säädettyjen yleisten ja erityisten edellytysten lisäksi suhteellisuusperiaatteen asettamat vaatimukset. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään kiinnittänyt huomiota siihen, että vapaudenmenetyksen ajallisen kohtuullisuuden arvioinnissa pitää yleisellä tasolla tehtävän arvioinnin asemesta arvioida jokaisen asian yksilöllisiä piirteitä (Gábor Nagy v. Unkari, 11.2.2014, kohdat 21–23).

Korkeimman oikeuden arviointi tässä tapauksessa

23. A:n osittain kiistämä huumausainerikos ei ole erityisen moitittava, eikä epäillyn rikoksen laatu ole puoltanut vangitsemisen pitämistä suhteellisuusperiaatteen mukaisena ja puolustettavana. Merkitystä ei ole sillä, että A:ta oli epäilty todennäköisin syin myös törkeästä huumausainerikoksesta, koska asiassa ei ole edes väitetty, että vangittuna pitämisen edellytykset olivat enää täyttyneet kyseisen teon perusteella.

24. Kun esitutkinta on päättynyt ja syyte on nostettu, vaara asian selvittämisen vaikeuttamisesta on edellä kohdassa 10 todetulla tavalla yleensä huomattavasti vähäisempi kuin esitutkinnan aikana. Jos kuultava poikkeaa tuomioistuimessa esitutkinnassa antamastaan kertomuksesta, häntä pyydetään pääsääntöisesti esittämään perusteet kertomuksensa muuttamiselle. Tällaiset tilanteet ovat myös varsin yleisiä tuomioistuimessa. Yksin kanssavastaajan kertomusta huumausaineen määrästä on usein pidetty riittämättömänä näyttönä, ellei kertomus saa tukea muista seikoista, kuten telekuuntelutiedoista tai epäillyn oman kertomuksen yksityiskohdista. Nämä seikat huomioon ottaen myöskään rikoksen selvittämisen tärkeys ei ole enää puoltanut vangittuna pitämisen puolustettavuutta.

25. A:n vapaudenmenetys oli 26.1.2018 mennessä kestänyt jo lähes kaksi kuukautta. Tämä seikka on puhunut vangitsemisen jatkamista vastaan. Tähän arvioon ei merkittävästi vaikuta jo vangitsemisasiaa käsiteltäessä tiedossa ollut seikka, että syyteasia on ollut tulossa käsittelyyn noin kahden viikon kuluessa vangitsemispäätöksestä. Kun lisäksi vielä tutkittavana ollut huumausainerikos, johon sotkemisvaara on liittynyt, on huumausaineen määrän ja tekotapansa johdosta ollut suhteellisen vähäinen, Korkein oikeus katsoo, että pakkokeinon käytöstä saavutettavien etujen on voitu arvioida jääneen vähäisemmäksi kuin siitä aiheutuvien haittojen.

26. Korkein oikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla, että vangittuna pitämistä ei esitetyn selvityksen perusteella ole voitu pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä A:lle vangitsemisen jatkamisesta aiheutuva oikeuksien loukkaaminen ja muut asiaan vaikuttavat seikat. A:n vangittuna pitäminen on siten ollut suhteellisuusperiaatteen vastaista 26.1.2018 lukien.

Päätöslauselma

A:n vangittuna pitämiselle ei ole ollut 26.1.2018 lukien laillisia edellytyksiä.

Asiassa ei ole enää voimassa hovioikeuden päätöksen lopputulos, jolla määräys A:n pitämisestä vangittuna on pysytetty. Näin ollen lausunnon antaminen A:n muutoksenhakemuksesta raukeaa tältä osin.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Jarmo Littunen, Kirsti Uusitalo, Asko Välimaa ja Jussi Tapani. Esittelijä Jussi Virtanen.

 
Julkaistu 4.11.2019  Päivitetty 11.11.2019