KKO:2019:96

Rikosvahingon korvaaminen
Vahingonkorvaus - Korvattava vahinko - Elatuksen menetys

Diaarinumero: R2018/338
Taltionumero: 1824
Antopäivä: 28.10.2019 ECLI:FI:KKO:2019:96

Henkirikoksen uhrina surmansa saaneet D ja E olivat kumpikin tukeneet taloudellisesti omia täysi-ikäisiä lapsiaan. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että kukaan lapsista ei ollut ollut surmansa saaneen elatuksen varassa, minkä vuoksi heillä ei ollut oikeutta saada korvausta elatuksensa menetyksestä.

VahL 5 luku 4 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Etelä-Karjalan käräjäoikeuden tuomio 29.8.2017 nro 17/133826 ja Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 7.3.2018 nro 18/110027 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa laamanni Hannu Rantalainen, käräjätuomari Samuli Yli-Rahnasto ja käräjänotaari Topi Heinänen sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Heikki Hakkarainen, Harri Hyvärinen ja Kari Puukka.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle, B:lle ja C:lle myönnettiin valituslupa.

A, B ja C vaativat valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että X velvoitetaan suorittamaan heille vahingonkorvausta kullekin 250 euroa kuukaudessa korkoineen viiden vuoden ajalta.

X vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Käräjäoikeus on lukenut X:n syyksi kolme murhaa. X:n rikosten uhrien D:n tekohetkellä 20-vuotias tytär A ja 18-vuotias poika B sekä E:n tekohetkellä 21-vuotias tytär C ovat vaatineet X:ltä korvausta elatuksen menetyksestä kukin 250 euroa kuukaudessa korkoineen viiden vuoden ajalta.

2. Asiassa on riidatonta, että D oli tukenut A:ta ja B:tä kuukausittain 250 eurolla ja E vastaavasti C:tä kuukausittain 250 eurolla. Rikosten vuoksi A, B ja C olivat jääneet ilman toisen vanhempansa taloudellista tukea. Käräjäoikeus on katsonut, että kysymys ei ollut ollut vakiintuneesta tosiasiallisesta elatussuhteesta, vaan vanhemman vapaaehtoisesta täysi-ikäisen lapsen tukemisesta. Asiaa arvioitaessa käräjäoikeus on ottanut huomioon myös täysi-ikäisten opiskelijoiden mahdollisuudet saada toimeentuloonsa opintotukea, asumistukea ja opintolainaa sekä hankkia itse elatuksensa opiskelun aikana myös ansiotyöllä. A:n, B:n ja C:n ei voitu katsoa olleen tosiasiallisesti osaksikaan surmansa saaneen vanhempansa elatuksen varassa. Käräjäoikeus on hylännyt A:n, B:n ja C:n korvausvaatimukset.

3. A:n, B:n ja C:n valituksen johdosta hovioikeus on todennut käräjäoikeuden tavoin, että kysymys oli ollut vanhemman vapaaehtoisesta täysi-ikäisen lapsen tukemisesta eikä sellaisesta tilanteesta, jossa surmansa saanut olisi voitu velvoittaa osallistumaan lapsensa koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin. Lisäksi hovioikeus on katsonut, että asiassa ei ollut selvitetty, millaisen perinnön A, B ja C tulivat saamaan surmansa saaneen vanhempansa jälkeen. Hovioikeus on pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. Korkeimmassa oikeudessa on A:n, B:n ja C:n valituksen johdosta kysymys siitä, ovatko he olleet surmansa saaneen vanhempansa elatuksen varassa ja onko heillä siten oikeus saada X:ltä korvausta elatuksensa menetyksestä.

Sovellettavat säännökset ja niiden esityöt

5. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan, jos elatusvelvollinen tai muutoin toisen elatuksesta huolehtinut henkilö on saanut surmansa, elatukseen tai elatusapuun oikeutetulla taikka muutoin surmansa saaneen elatuksen varassa olleella on oikeus saada korvausta elatuksen menetyksestä. Pykälän 2 momentin mukaan elatuksen menetyksestä määrätään korvaus ottamalla huomioon, missä määrin korvaukseen oikeutettu todennäköisesti olisi saanut elatusta surmansa saaneelta ja mitä hän kohtuuden mukaan tarvitsee elatukseensa ottaen huomioon hänen mahdollisuutensa hankkia itse elatuksensa ansiotyöllä ja muut olosuhteet.

6. Edellä mainittu pykälä on tullut voimaan sanotussa muodossaan 1.1.2006. Ennen lainmuutosta elatuksen menetystä koskeva korvaus rajoittui tilanteisiin, joissa surmansa saanut oli elatusvelvollinen suhteessa elatuksen menettäneeseen. Muutoksen myötä korvaukseen oikeutettujen piiriä laajennettiin myös muihin surmansa saaneen elatuksen varassa olleisiin.

7. Jos surmansa saanut oli elatusvelvollinen, vahingonkorvauslain 5 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla elatukseen tai elatusapuun oikeutetulla on oikeus saada korvausta elatuksen menetyksestä. Elatusvelvollisella tarkoitetaan henkilöä, joka oli ollut lain nojalla velvollinen elättämään korvausta vaativaa. Lasten oikeus elatukseen vanhemmiltaan perustuu lapsen elatuksesta annettuun lakiin. Viimeksi mainitun lain 3 §:n 1 momentin nojalla lapsi on oikeutettu korvaukseen menetetystä elatuksesta siihen saakka, kunnes hän täyttää 18 vuotta. Jos surmansa saanut olisi voitu mainitun pykälän 2 momentin nojalla velvoittaa osallistumaan lapsensa koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin, myös hänen kuolemastaan vastuussa oleva voidaan velvoittaa suorittamaan niistä korvausta lapselle (HE 167/2003 vp s. 48–49).

8. Vuoden 2006 lainmuutoksen perusteluissa (HE 167/2003 vp s. 48–49) on todettu, että kaikilla surmansa saaneen elatuksen varassa tosiasiallisesti olleilla henkilöillä on oikeus korvaukseen. Edellytyksenä ei siten enää ole, että elatussuhde on perustunut lakiin, vaan riittää, että surmansa saaneen osoitetaan tosiasiallisesti huolehtineen korvausta vaativan elatuksesta. Korvausvelvollisuuden perustavalta tosiasialliselta elatussuhteelta edellytetään vakiintuneisuutta. Viime kädessä kunkin yksittäistapauksen olosuhteiden perusteella on harkittava, voidaanko korvausta vaativan katsoa tosiasiallisesti olleen surmansa saaneen elatuksen varassa.

Tosiasialliseen elatussuhteeseen perustuvan korvausvelvollisuuden lähtökohdat

9. Korkein oikeus toteaa, että korvausta ei ole asiassa vaadittu sillä perusteella, että surmansa saaneet olisivat olleet lain nojalla elatusvelvollisia. Sen sijaan kysymys on siitä, olivatko surmansa saaneet muutoin huolehtineet korvausta vaativien elatuksesta ja olivatko korvausta vaativat olleet surmansa saaneiden elatuksen varassa.

10. Korkein oikeus katsoo, että vahingonkorvauslain 5 luvun 4 §:n 1 momentin edellyttämä elatuksen varassa oleminen tarkoittaa sitä, että korvausta vaativan toimeentulo on ollut riippuvainen surmansa saaneen elatuksesta. Tällaisen elatussuhteen on lisäksi pitänyt olla vakiintunut.

11. Korkein oikeus toteaa lisäksi säännöksen sanamuodosta ilmenevän, että oikeus korvaukseen edellyttää, että elatussuhde on ollut olemassa ennen surmansa saaneen kuolemaa. Korvauksen vaatijan ja surmansa saaneen välistä tosiasiallista elatussuhdetta on siten perusteltua tarkastella sen hetkisen tilanteen mukaan, jolloin surmansa saanut on kuollut.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

12. A on ollut äitinsä D:n kuollessa vuoden 2016 joulukuussa 20-vuotias ja B 18-vuotias. He ovat tuolloin suunnitelleet hakeutuvansa opiskelijoiksi. C on ollut äitinsä E:n kuollessa 21-vuotias. C oli aloittanut opinnot syksyllä 2016. Asiassa on riidatonta, että D oli tukenut A:ta ja B:tä kumpaakin 250 eurolla kuukaudessa ja E samalla summalla C:tä.

13. D:n ja A:n sekä B:n välillä on siten ollut olemassa elatussuhde ennen D:n kuolemaa ja vastaavasti E:n ja C:n välillä ennen E:n kuolemaa. Mainitut elatussuhteet voidaan katsoa vakiintuneiksi, kun otetaan erityisesti huomioon D:n ja vastaavasti E:n vasta vähän aikaa ennen heidän kuolemaansa päättynyt lastensa elatusvelvollisuus.

14. Tosiasiallinen elatussuhde ei kuitenkaan ole riittävä edellytys korvauksen saamiseksi vaan korvauksen vaatijan on tullut olla surmansa saaneen elatuksen varassa. Elatuksen varassa oleminen edellyttää, että korvausta vaativan toimeentulo on ollut riippuvainen surmansa saaneen elatuksesta. Opiskelijoiden toimeentulo on Suomessa järjestetty kaikille opiskeleville Suomen kansalaisille yleisen opintotuen avulla. Opintotukeen kuuluu lisäksi opintolainan valtiontakaus, joka varmistaa elinkustannusten kattamiseen tarkoitetun lainan saamisen. Vaatimusten perusteeksi ei ole esitetty ja selvitetty, että korvausta vaatineilla olisi ollut tavanomaisesta opiskelijasta poikkeavia erityistarpeita elatukseen. Siten A:n ja B:n elatus ei ole ollut D:n elatuksen varassa eikä C:n elatus E:n varassa vahingonkorvauslain 5 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Johtopäätös

15. Edellä mainituilla perusteilla A, B ja C eivät ole olleet vahingonkorvauslain 5 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla surmansa saaneen vanhempansa elatuksen varassa. Heillä ei siten ole oikeutta saada korvausta elatuksen menetyksestä X:ltä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Jarmo Littunen, Tatu Leppänen, Lena Engstrand ja Mika Ilveskero. Esittelijä Minna Heikinsalmi.

 
Julkaistu 28.10.2019  Päivitetty 29.10.2019