KKO:2019:72

ROL 5 luku 17 §
RL 2 luku 16 § 1 mom (143/1932)
RL 10 luku 2 § (875/2001)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Vantaan käräjäoikeuden tuomio 13.8.2015 nro 15/132110 ja Helsingin hovioikeuden tuomio 10.3.2017 nro 17/110119 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Anne Niemi ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Jouko Rantanen, Heikki Rautiola ja Jukka Loiva.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa rajoitettuna koskemaan syyttäjän oikeutta korjata syytteen tekoaika hovioikeudessa ja A:lle määrättyä menettämisseuraamusta. Muilta osin kysymys valitusluvan myöntämisestä siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

A vaati valituksessaan ensisijaisesti, että syyte, vahingonkorvausvaatimukset ja rikoshyödyn menettämistä koskeva vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään. Toissijaisesti A vaati, että teko katsotaan perusmuotoiseksi varkaudeksi ja rangaistus lievennetään sakoksi tai että asia palautetaan hovioikeuteen taikka käräjäoikeuteen.

Syyttäjä ja X vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Valituslupahakemusta koskeva ratkaisu

Valituslupaa ei myönnetä siltä osin kuin kysymys valitusluvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä. Näiltä osin hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi 1.1.2009–5.12.2012 tehdyn törkeän varkauden. Käräjäoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli työskennellessään X:n (jäljempänä myös yhtiö) palveluksessa hienomekaanikkona anastanut yhteensä 110 000 euron arvosta yhtiön irtainta omaisuutta, muun muassa rannetietokoneiden valmistamiseen tarvittavia aihioita ja komponentteja, työkaluja sekä kaksi tietokonetta. A oli myynyt anastamistaan aihioista ja komponenteista valmistamiaan tuotteita 1.1.2009 ja 31.12.2013 välisenä aikana internetissä yhteensä 95 299,95 euron myyntihinnasta. Käräjäoikeus on tuominnut A:n yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen, velvoittanut hänet suorittamaan yhtiölle vahingonkorvausta anastetusta omaisuudesta 61 323,99 euroa ja tuominnut hänet menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 48 676 euroa.

2. Syyttäjä ja A ovat valittaneet käräjäoikeuden tuomiosta. Valituksessaan syyttäjä on vaatinut rangaistuksen korottamista ja A syytteen sekä siihen perustuvien vaatimusten hylkäämistä. Syyttäjä on hovioikeuden toimittamassa pääkäsittelyssä todistelun vastaanottamisen jälkeen ennen loppulausuntoja vaatinut, että syytteen tekoajaksi korjataan 1.1.2000–5.12.2012.

3. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi törkeän varkauden, jonka tekoaika on syyttäjän pääkäsittelyssä esittämän vaatimuksen mukaisesti 1.1.2000–5.12.2012. Hovioikeus on katsonut, että A oli anastanut yhtiön omaisuutta yhteensä 34 000 euron arvosta.

4. Rikoshyödyn osalta hovioikeus on todennut, ettei A olisi voinut hankkia valmistamiensa tuotteiden aihioita ja komponentteja millään muulla tavalla kuin anastamalla ne yhtiöltä. Näin ollen A:n työpanoksen tuottamaa arvonnousua ei olisi voinut syntyä ilman anastusrikosta. Arvonnousu oli lisäksi perustunut olennaisesti siihen, että A oli myydessään valmistamansa tuotteet hyötynyt yhtiön tuotemerkistä ja sen tunnettuisuudesta. Hovioikeus on katsonut, että A:n syyksi luettu rikos oli tuottanut menetettäväksi tuomittavaa taloudellista hyötyä 42 299 euroa, mikä määrä muodostui A:n myymistään tuotteista saamista 92 299 eurosta vähennettynä yhtiölle vahingonkorvauksena tuomituilla 30 000 eurolla ja A:n laillisesti hankkiman omaisuuden myynnillä saamilla 20 000 eurolla.

5. Hovioikeus on tuominnut A:n törkeästä varkaudesta 9 kuukauden ehdolliseen vankeuteen, velvoittanut hänet suorittamaan yhtiölle vahingonkorvausta 30 000 euroa ja tuominnut hänet menettämään valtiolle rikoksen tuottamana hyötynä 42 299 euroa.

6. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko syyttäjä saanut edellä kuvatulla tavalla tarkistaa syytteessä ilmoitettua rikoksen tekoaikaa hovioikeudessa ja onko hovioikeus saanut lukea A:n syyksi tarkistetun syytteen mukaisen teon. Lisäksi kysymys on siitä, onko A:lle rikoksen johdosta syntynyt valtiolle menetetyksi tuomittavaa rikoshyötyä.

Syytteen tarkistamisesta ja sen rajoista

7. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 5 luvun 17 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan nostettua syytettä ei saa muuttaa. Pykälän 2 momentin mukaan syytteen muuttamisena ei kuitenkaan pidetä sitä, että syyttäjä ilmoittaa toisen lainkohdan kuin syytteessä tai vetoaa uuteen seikkaan syytteen tueksi (syytteen tarkistaminen). Tällaisina uusina seikkoina voidaan lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 9/1997 vp s. 14) mukaan pitää seikkoja, jotka luonnehtivat alkuperäisessä syytteessä kuvattua tekoa, toimintaa tai laiminlyöntiä rikosoikeudellisesti merkityksellisessä suhteessa mutta jotka eivät kuitenkaan muuta alun perin kuvattua tekoa toteutus- tai ilmenemistavaltaan muunlaiseksi toiminnaksi tai laiminlyönniksi.

8. Rikosoikeudenkäyntilain 5 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan haastehakemuksessa on ilmoitettava syytteenalainen teko, sen tekoaika ja -paikka ja muut tiedot, jotka tarvitaan teon kuvailemiseksi. Korkein oikeus toteaa, että tekoaika on keskeinen osa syytteenalaisen teon yksilöintiä. Tekoajalla voi olla välittömiä oikeudellisia vaikutuksia esimerkiksi syyteoikeuden vanhentumiseen ja merkitystä myös rangaistuksen määräämisen kannalta. Syyttäjän muuttaessa syytteessä alun perin ilmoitettua tekoaikaa kysymys on kuitenkin yleensä rikosoikeudenkäyntilain 5 luvun 17 §:n 2 momentissa tarkoitetusta syytteen tarkistamisesta.

9. Syytteen tarkistaminen uusiin seikkoihin vetoamalla on mahdollista vielä haettaessa muutosta käräjäoikeuden tuomioon hovioikeudessa. Kun syyttäjä valittaa käräjäoikeuden tuomiosta syyksilukemisen osalta esimerkiksi syytteen tultua hylätyksi, syytettä voidaan tarkistaa samoin edellytyksin kuin käräjäoikeudessa, koska rikosasioissa vetoamista hovioikeudessa uusiin seikkoihin ei ole rajoitettu niin sanotulla prekluusiolla. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on katsottu, että syyttäjällä ja asianomistajalla on oikeus tarkistaa syytettä vetoamalla uusiin seikkoihin vielä hovioikeuden pääkäsittelyssä (KKO 2001:62, 2003:97 ja 2010:59). Tällöin vastaajalle on kuitenkin varattava tilaisuus valmistella puolustustaan asianmukaisesti myös vedottujen uusien seikkojen osalta (ks. KKO 2003:97).

10. Esimerkiksi Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2010:59 on katsottu, että syyttäjällä oli ollut oikeus tarkistaa syytettä vetoamalla uusiin seikkoihin hovioikeuden pääkäsittelyssä, vaikka syyttäjä oli tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon syyksilukemisen osalta. Tapauksessa käräjäoikeus oli katsonut vastaajan syyllistyneen kahteen törkeään petokseen. Vastaajan valitettua käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeus oli syyttäjän pääkäsittelyssä esittämän toissijaisen syytteen mukaisesti tuominnut vastaajan kahdesta törkeästä kavalluksesta. Rikosnimikkeidensä lisäksi alkuperäiset ja toissijaiset syytteet olivat poikenneet toisistaan tekoaikojen ja teonkuvaustensa eräiden yksityiskohtien osalta. Rikosten asianomistajataho ja asianomistajille aiheutunut vahinko olivat pysyneet muuttumattomina. Eroavuudet teonkuvauksissa olivat olleet seurausta lähinnä siitä, mitä olennaisesti saman historiallisen tapahtumainkulun vaihetta tai piirrettä oli vastaajan menettelyn rikosoikeudellisessa arvioinnissa korostettu.

11. Edellä esitetystä ilmenee, että syytettä saadaan varsin useissa tilanteissa tarkistaa myös hovioikeudessa. Muutoksenhakuasetelma voi kuitenkin rajoittaa syyttäjän ja asianomistajan mahdollisuutta vedota uusiin seikkoihin taikka rajoittaa sitä, miten nämä seikat lopulta vaikuttavat hovioikeuden tuomioon. Rajoituksen perusteena voi olla käräjäoikeuden tuomion osittainen lainvoima tai niin sanottua reformatio in peius -kieltoa eli huonontamiskieltoa koskeva periaate.

12. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1 §:n mukaan oikeudenkäynti hovioikeudessa koskee käräjäoikeuden ratkaisun kohteena ollutta asiaa valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedotulta osalta. Hovioikeuden tutkimisvalta rajoittuu, jos muutoksenhaku on rajoitettu koskemaan esimerkiksi vain yhtä syytekohtaa tai vaikka vain tietyn teon yksittäistä tunnusmerkistötekijää. Siltä osin kuin ratkaisuun ei haeta muutosta, se tulee lainvoimaiseksi (osittainen lainvoima), eikä ratkaisua enää voida tältä osin muutoksenhaun perusteella tutkia (KKO 2014:46, kohta 31). Syytteen tarkistamista ei voida kohdistaa käräjäoikeuden tuomion lainvoimaiseksi jääneeseen osaan.

13. Hovioikeuden oikeutta muuttaa käräjäoikeuden tuomiota rikosasian vastaajan vahingoksi voi rajoittaa myös reformatio in peius- eli huonontamiskielto. Huonontamiskiellolla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan tuomiota ei saa muuttaa muutoksenhakijan vahingoksi ja vastapuolen eduksi, jos vastapuoli ei ole hakenut siihen muutosta. Kiellon yleisenä tarkoituksena on turvata asianosaisen mahdollisuus hakea muutosta ilman vaaraa siitä, että hänen oma muutoksenhakunsa voisi johtaa hänen kannaltaan huonompaan lopputulokseen (KKO 2011:109, kohta 20). Rikosasiassa periaate on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan voimassa vain vastaajan eduksi.

Korkeimman oikeuden arviointi syytteen tarkistamisen osalta

14. Korkein oikeus toteaa olevan tärkeää, että rikoksen tekoaika pyritään selvittämään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. On kuitenkin suhteellisen tavanomaista, että syyttäjä tarkistaa syytteessä ilmoitettua tekoaikaa oikeudenkäynnin kuluessa. Tekoajan tarkistaminen vielä hovioikeuden pääkäsittelyssä voi perustua esimerkiksi siellä todistelun yhteydessä esiin tulleisiin uusiin seikkoihin.

15. Syytteen tarkistaminen tekoajan osalta on edellä todetulla tavalla sallittua, jollei syyte sen myötä muutu koskemaan jotakin toista tekoa. Teon samuus määräytyy sen perusteella, onko kysymys olennaisesti samoihin tosiseikkoihin ja tapahtumiin kuuluvasta menettelystä kuin alkuperäisessä syytteessä.

16. Tässä asiassa syyttäjä on tarkistanut hovioikeuden pääkäsittelyssä syytettä ilmoittamalla syytteenalaisen rikoksen tekoajaksi alkuperäisen 1.1.2009–5.12.2012 asemesta ajan 1.1.2000–5.12.2012. Ilmoitettu tekoaika on siten pidentynyt noin 4 vuodesta 13 vuodeksi eli 9 vuodella.

17. Tekoajan pidentäminen ei kuitenkaan ole vaikuttanut siihen, mitä ja kenen omistamaa omaisuutta A:n on väitetty anastaneen. Syytteen tarkistaminen ei ole muuttanut tekoa toteuttamistavaltaan muunlaiseksi toiminnaksi, eikä anastuksen kohde, sen arvo tai omistaja ole muuttunut. Väitetyt anastukset ovat ainoastaan jakautuneet pidemmälle ajanjaksolle. Tekoajasta riippumatta anastukset ovat muodostaneet yhden varkausrikoksen. Sekä alkuperäisen että tarkistetun syytteen mukaan A on myynyt yhtiöltä anastamistaan tuotantoon kelpaamattomista aihioista ja komponenteista valmistamiaan tuotteita 1.1.2009 ja 31.12.2013 välisenä aikana.

18. Korkein oikeus katsoo, että tekoajan olennaisesta pidentämisestä huolimatta syyte on edelleen koskenut samaa tekoa. Muutoksissa ei siten ole ollut kysymys tuomioistuimen suostumusta edellyttävästä syytteen laajentamisesta, vaan sallitusta syytteen tarkistamisesta, joka on voitu tehdä vielä hovioikeuden pääkäsittelyssä.

19. A on esittänyt, että vastaajana hänen olisi tullut voida luottaa siihen, että hovioikeus käsittelee käräjäoikeuden tuomion alkuperäisen syytteen tekoajan mukaisten tapahtumien osalta, koska vain vastaaja oli tältä osin valittanut käräjäoikeuden tuomiosta. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa ensiksi, että kun A on hovioikeudessa vaatinut syytteen hylkäämistä ja syyttäjä rangaistuksen korottamista, käräjäoikeuden tuomio ei ole saanut osaksikaan lainvoimaa. Syytteenalainen teko on siten ollut kaikilta osiltaan hovioikeuden tutkittavana. Syytteen tarkistamiselle hovioikeudessa ei ole ollut käräjäoikeuden tuomion osittaisesta lainvoimasta johtunutta estettä.

20. Arvioitavaksi näin ollen jää, ovatko niin sanottu reformatio in peius -kieltoa eli huonontamiskieltoa koskeva periaate tai oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevat vaatimukset estäneet pääkäsittelyssä tarkistetun syytteen lukemisen A:n syyksi tarkistetun tekoajan mukaisena.

21. Kohdassa 13 todetulla tavalla huonontamiskieltoa sovelletaan rikosasiassa vain, kun ainoastaan vastaaja on hakenut muutosta syyttäjän ja asianomistajan tyydyttyä annettuun tuomioon. Tällöin tuomiota ei saa muuttaa vastaajan vahingoksi. Mahdollista huonontumista arvioidaan lopputuloksen mukaan, jolla rikosasiassa tarkoitetaan ennen muuta rangaistuksen ankaruutta.

22. Koska huonontamiskieltoa arvioidaan lopputuloksen mukaan, kiellolla ei ole välitöntä vaikutusta sen arviointiin, voidaanko syytettä tarkistaa. Vastaajaa ei kuitenkaan voida tuomita aikaisempaa ankarampaan rangaistukseen pelkästään syytteen tarkistamisen perusteella, jos syyttäjä tai asianomistaja eivät ole hakeneet muutosta käräjäoikeuden tuomioon.

23. Tässä tapauksessa vastaajan ohella myös syyttäjä on hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon vaatien ankarampaa rangaistusta. Kysymyksessä ei siten lähtökohtaisestikaan ole ollut tilanne, jossa huonontamiskielto tulisi sovellettavaksi. Näin ollen kiellosta ei myöskään ole aiheutunut rajoituksia hovioikeuden tutkimis- tai tuomitsemisvallalle.

24. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin tuominnut A:n törkeästä varkaudesta mutta hylännyt osan käräjäoikeuden syyksi lukemasta syytteestä ja alentanut tuomittua rangaistusta. A:n muutoksenhaku ei siten ole johtanut siihen, että käräjäoikeuden tuomion lopputulosta olisi muutettu hänen vahingokseen.

25. Syytteen tarkistamista on vielä arvioitava oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusten ja erityisesti vastaajan puolustautumismahdollisuuksien kannalta. Niin kuin kohdassa 8 on todettu, tekoajalla voi kuitenkin olla merkittäviä oikeusvaikutuksia. Tekoajan muuttumisen johdosta myös mahdollinen vastatodistelu tulee voida kohdentaa toisin. Kun syyttäjä vetoaa uusiin seikkoihin oikeudenkäynnin aikana, tuomioistuimen on huolehdittava siitä, että vastaajalla on riittävästi aikaa puolustuksensa järjestämiseen. Tarvetta ja keinoja puolustautumisen turvaamiseksi on arvioitava tapauskohtaisesti. Joissakin tapauksissa syyttäjän vetoamat uudet seikat voivat olla niin merkittäviä, että ne edellyttävät asian palauttamista alempaan oikeusasteeseen.

26. Hovioikeuden tuomion perustelujen mukaan syytteen tekoajan korjaaminen todistelun vastaanottamisen jälkeen ei ollut heikentänyt A:n puolustautumismahdollisuuksia, koska hän oli itse nimenomaisesti puolustautunut sillä, että hän oli ottanut tuotantoon kelpaamattomia osia jo ennen alkuperäisen syytteen tekoajan alkamista. Hovioikeuden mukaan syyttäjä oli korjannut tekoajan vastaamaan A:n menettelyä sellaisena kuin se oli ilmennyt todistelussa, mikä oli perustunut muun muassa A:n kertomukseen tapahtumien kulusta. Asiaa oli myös korjatun tekoajan osalta käsitelty hovioikeuden pääkäsittelyssä.

27. A on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt, että hän ei ollut todistelua nimettäessä ja esitettäessä voinut ottaa huomioon tekoajan laajentamista ja että henkilötodistelussa oli keskitytty haastehakemuksessa ilmoitettuun tekoaikaan. A ei ole tarkemmin perustellut väitettään puolustautumismahdollisuuksiensa heikentymisestä. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tuomion perustelujen ja A:n muutoksenhakemuksessaan esittämän perusteella, etteivät A:n puolustautumismahdollisuudet ole tässä tapauksessa heikentyneet, vaikka syytettä on tekoajan osalta tarkistettu vasta hovioikeuden pääkäsittelyssä esitetyn todistelun jälkeen.

Rikoshyödyn menettäminen

28. A on vedonnut siihen, että tuotteiden myynnistä saatu hyöty oli perustunut kokonaan hänen omaan työpanokseensa eikä se siten ollut rikoksen tuottamaa hyötyä. Lisäksi A on katsonut, että menettämisvaatimukseen tuli lievemmän lain periaatteen nojalla soveltaa 1.9.2016 voimaan tulleita rikoslain 10 luvun 2 §:n säännöksiä, joissa on tarkasti yksilöity edellytykset, joilla rikoshyöty voidaan tuomita menetetyksi. Säännöksissä ei ole säädetty perusteista, joilla vastaajan omaan työpanokseen perustuva hyöty voitaisiin tuomita menetetyksi.

Sovellettava laki

29. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Jos tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkin pykälän 2 momentin nojalla uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen. Koska menettämisseuraamus on rikokseen perustuva seuraamus, lievemmän lain periaatetta koskevaa rikoslain 3 luvun 2 §:n 2 momenttia sovelletaan myös menettämisseuraamuksen tuomitsemiseen (KKO 2011:61).

30. Rikoksen tekoaikana on 31.12.2001 asti ollut voimassa vuonna 1932 säädetty rikoslain 2 luvun 16 § (143/1932). Pykälän 1 momentin mukaan rikoksen joko tekijälleen tai sille, jonka puolesta tahi hyväksi hän on toiminut, tuottama taloudellinen hyöty on oikeuden vapaan harkintansa mukaan arvioitava ja tuomittava menetetyksi.

31. Rikoslain 2 luvun 16 § on kumottu 1.1.2002 voimaan tulleella lailla 875/2001, jolla rikoslakiin on lisätty menettämisseuraamuksia koskeva uusi 10 luku. Luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Jos rikoksen tuottaman hyödyn määrästä ei ole saatavissa selvitystä tai se on vain vaikeuksin esitettävissä, hyöty on 2 momentin mukaan arvioitava ottaen huomioon rikoksen laatu, rikollisen toiminnan laajuus ja muut olosuhteet.

32. Rikoslain 10 luvun säännöksiä on sittemmin muutettu 1.9.2016 voimaan tulleella lailla 356/2016. Voimassa olevan rikoslain 10 luvun 2 §:n mukaan valtiolle on tuomittava menetetyksi rikoksen tuottama taloudellinen hyöty, jolla tarkoitetaan 1) rikoksella välittömästi saatua omaisuutta; 2) 1 kohdassa tarkoitetun omaisuuden sijaan tullutta omaisuutta; 3) 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun omaisuuden tuottoa; 4) 1–3 kohdassa tarkoitetun omaisuuden ja tuoton arvoa; 5) rikoksella saadun säästön arvoa.

33. Rikoslain 10 luvun mainitulla uudistuksella on pantu täytäntöön niin sanottu konfiskaatiodirektiivi (rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa 3.4.2014 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/42/EU). Direktiivin mukaan jäsenvaltiolla on velvollisuus toteuttaa tarvittavat toimenpiteet, jotta muun muassa rikoshyöty voidaan tuomita menetetyksi rikoksen johdosta annetulla lainvoimaisella tuomiolla (4 artikla). Direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaan rikoshyödyllä tarkoitetaan rikoksen välittömästi tai välillisesti tuottamaa taloudellista etua, joka voi muodostua mistä tahansa omaisuudesta ja johon kuuluvat minkä tahansa rikoksen välittömästi tuottaman hyödyn myöhempi uudelleensijoittaminen tai muuntaminen ja mitkä tahansa taloudellista arvoa omaavat edut.

34. Konfiskaatiodirektiiviä sovelletaan sen 3 artiklassa mainittuihin rikoksiin, joihin varkaus ei kuulu. Rikoslain säännösten yhdenmukainen tulkinta on kuitenkin perusteltua jo yleisten rikoslain tulkintaperiaatteiden nojalla. Sen vuoksi direktiivin täytäntöönpanemiseksi säädettyjä rikoslain säännöksiä tulkittaessa on perusteltua ottaa huomioon direktiivin sisältö niissäkin tapauksissa, joihin direktiiviä ei sovelleta (ks. myös KKO 2018:14, kohta 6).

35. Voimassa olevassa rikoslain 10 luvun 2 §:ssä säädetään yksityiskohtaisesti rikoksen tuottaman hyödyn menettämisestä. Pykälän eri kohtien käsitteitä tulkittaessa on edellä mainituin tavoin otettava huomioon konfiskaatiodirektiivin säännökset, joiden mukaan menetettävän rikoshyödyn piiriin kuuluvat välittömät ja välilliset taloudelliset edut ja myös muunnettu tai sijaan tullut omaisuus. Korkein oikeus katsoo, ettei voimassa olevan lain soveltaminen johtaisi tässä tapauksessa lievempään lopputulokseen kuin rikoksen tekohetkellä voimassa olleiden lakien soveltaminen. Asiassa on näin ollen sovellettava rikoksen tekohetkellä voimassa olleita rikoslain 2 luvun 16 §:ää (143/1932) 1.1.2000 ja 31.12.2001 välisenä aikana tehtyjen tekojen osalta ja rikoslain 10 luvun 2 §:ää (875/2001) 1.1.2002 ja 5.12.2012 välisenä aikana tehtyjen tekojen osalta.

Onko kysymys rikoshyödystä?

36. Rikoksentekoaikana 1.1.2002 lähtien voimassa olleen rikoslain 10 luvun 2 §:n 1 momentissa, kuten aikaisemmassakaan konfiskaatiosäännöksessä, ei ole tarkemmin määritelty rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä. Lain esitöiden mukaan menetetyksi voitiin tuomita rikoksella suoraan saatu hyöty sekä myös sellainen hyödyn arvon nousu tai tuotto, joka on vaikeuksitta selvitettävissä, kuten pankkitilillä olevan rahan korkotulo tai valuuttakurssin muuttumisesta johtuva hyödyn arvon nousu (HE 80/2000 vp s. 21). Rikoslain 10 luvun 2 §:n säännös on kuitenkin edellyttänyt, että hyöty oli peräisin vaatimuksen perusteena olevasta rikoksesta (KKO 2018:14, kohta 18).

37. Ennakkopäätöksessä KKO 2004:105 on ollut kysymys tapauksesta, jossa A oli kavaltanut Oy Veikkaus Ab:n pelitositteita ja voittanut niillä rahaa. Korkein oikeus totesi, että pelitositteiden kavaltaminen oli tapahtunut yksinomaan pelivoittojen tavoittelemiseksi. Huomioon ottaen rikoksen tarkoitus ja tekotapa pelivoitot katsottiin rikoksen A:lle välittömästi tuottamaksi taloudelliseksi hyödyksi (kohta 6). Pelivoitot tuomittiin valtiolle menetetyiksi.

38. Korkein oikeus katsoo, että A:n anastaman tavaran laatu ja määrä osoittavat, että A:n tarkoituksena hänen anastaessaan osia on ollut valmistaa niistä rannetietokoneita myytäviksi. Osien anastaminen on ollut välttämätöntä, jotta hän on voinut valmistaa ja myydä rannetietokoneita X:n tuotemerkistä hyötyen. Huomioon ottaen myös sen, että varkausrikoksia koskevilla rangaistussäännöksillä suojataan omistajan oikeutta hallita ja käyttää omaisuuttaan sekä määrätä siitä, Korkein oikeus katsoo, että A:n saamaa hyötyä on pidettävä rikoksen tuottamana myös siltä osin kuin se on perustunut hänen työpanokseensa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Jukka Sippo, Pekka Koponen, Mika Huovila (eri mieltä) ja Päivi Hirvelä. Esittelijä Jenny Öberg.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Huovila: Esitän mielipiteenäni seuraavan.

Eriävän mielipiteen lähtökohdat

Olen samaa mieltä Korkeimman oikeuden ratkaisun lopputuloksesta ja perusteluista lukuun ottamatta kohtia 15–25. Erimielisyyteni koskee syytteen tarkistamisen edellytysten arviointia esillä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa syyttäjä tarkistaa syytettä vasta hovioikeuden pääkäsittelyssä tyydyttyään syyksilukemisen osalta käräjäoikeuden tuomioon. Toisin kuin enemmistö katson, että hovioikeus voi jäljempänä mainituin perustein ja edellytyksin rajoittaa syytteen tarkistamisoikeutta oikeudenkäynnin tässä vaiheessa.

Syytteen tarkistaminen muutoksenhakuasteessa esimerkiksi tekoajan osalta on usein ongelmatonta. Syytteen tarkistaminen voi kuitenkin johtaa myös siihen, että tarkistettu syyte käsittää olennaisesti laajemman, moitittavamman ja ankarammin rangaistavan teon kuin alkuperäinen syyte. Syytteen tarkistamisoikeutta hovioikeuden pääkäsittelyssä onkin arvioitava silmällä pitäen erilaisia mahdollisia tilanteita. Arvioinnissa on otettava huomioon myös ne asiat, joissa asianomistaja yksin ajaa syytettä. Tässä tapauksessa syyttäjä on tarkistanut törkeää varkautta koskevaa syytettä hovioikeuden pääkäsittelyssä todisteiden esittämisen jälkeen laajentamalla tekoajan 4 vuodesta noin 13 vuodeksi.

Syytteen tarkistamisesta säädetään syytteen vireillepanoa koskevassa rikosoikeudenkäyntilain 5 luvussa ja siten silmällä pitäen oikeudenkäyntimenettelyä ensimmäisessä oikeusasteessa. Arvioitaessa syytteen tarkistamista muutoksenhakuvaiheessa hovioikeudessa on sen vuoksi otettava huomioon muutoksenhakua koskevat oikeusohjeet. Erityistä painoa on tällaisessa tilanteessa annettava myös rikosasian vastaajan oikeudelle oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Muutoksenhakua koskevista oikeusohjeista

Muutoksenhakua käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja valitusasian käsittelyä hovioikeudessa koskevia säännöksiä on muutettu useaan otteeseen vuonna 1993 toteutetusta alioikeusuudistuksesta lähtien. Eräänä keskeisenä tarkoituksena muutoksissa on ollut pyrkimys kehittää ja tehostaa hovioikeusmenettelyä siten, että hovioikeudet toimisivat aidosti muutoksenhakueliminä niin, että ne lähtökohtaisesti tutkisivat vain valituksessa ja vastauksessa esitetyn perusteella sen, onko käräjäoikeuden ratkaisu virheellinen ja onko sitä muutettava joltakin osin. Jo ennen alioikeusuudistusta vahvana lähtökohtana oli, että muutoksen saaminen alioikeuden ratkaisuun edellytti muutoksen hakemista, eikä pelkästään vastauksessa tai suullisessa käsittelyssä esitettyä vaatimusta voitu tutkia. Koska tuomion perusteluihin ei saa hakea muutosta, jutun voittanut asianosainen voi kuitenkin vastauksessaan vastapuolen muutoksenhakemukseen esittää jo alemmassa oikeudessa esitettyjä vaatimuksia muutosvaatimusten torjumiseksi.

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1 §:n mukaan oikeudenkäynti hovioikeudessa koskee käräjäoikeuden ratkaisun kohteena ollutta asiaa valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedotulta osalta. Tutkittavana on, onko ja miten käräjäoikeuden ratkaisua muutettava. Lainkohtaa koskevissa esitöissä on todettu, että se vastaa jo aikaisemmin vuonna 1993 säädetyssä laissa ollutta säännöstä asianosaisten väittämis- ja vetoamistaakasta hovioikeudessa ja että lähtökohtana sen mukaan on, että oikeudenkäynnin kohde hovioikeudessa määräytyisi valituksen ja vastauksen perusteella. Muutoksen tarkoituksena on ollut selkeyttää asian käsittelyä hovioikeudessa, kun siellä voidaan keskittyä asianosaisten ilmoittamien muutosvaatimusten sekä alioikeuden ratkaisun perusteluiden ja sen oikeellisuuden tutkimiseen (HE 33/1997 vp s. 24 ja 63). Esitöistä ei ilmene, että kyseisen säännöksen säätämisvaiheessa olisi ajateltu, että syytteen tarkistaminen hovioikeudessa muodostaisi poikkeuksen säännöksen sanamuodon ja sen tarkoituksen mukaisesta pääsäännöstä, jonka mukaan asianosaisten on vedottava vaatimustensa perusteina oleviin seikkoihin jo kirjallisessa valituksessa tai vastauksessa. Syyttäjän osalta ei muutoinkaan ole säädetty sellaisista poikkeuksista muutoksenhaun keskeisiin periaatteisiin, jotka on katsottu tarpeelliseksi syytetyn suojaamiseksi virheellisiltä tuomioilta (oikeudenkäymiskaari 26 luku 2 §).

Korkein oikeus on edellä kohdissa 9 ja 10 selostetussa ratkaisukäytännössään katsonut, että syytteen tarkistaminen on kuitenkin mahdollista vielä hovioikeuden pääkäsittelyssä. Esimerkiksi kohdassa 10 kuvatussa ratkaisussa KKO 2010:59 Korkein oikeus katsoi, että syyttäjällä oli ollut oikeus tarkistaa syytettä vetoamalla uusiin seikkoihin hovioikeuden pääkäsittelyssä, vaikka syyttäjä oli tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon syyksilukemisen osalta. Ratkaisua perusteltiin muun muassa sillä, että eroavuudet teonkuvauksissa olivat olleet seurausta lähinnä siitä, mitä olennaisesti saman historiallisen tapahtumainkulun vaihetta tai piirrettä oli vastaajan menettelyn rikosoikeudellisessa arvioinnissa korostettu.

Syytetyn oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 a kohdan mukaan yksi rikoksesta syytetyn vähimmäisoikeuksista on oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista. Saman artiklan 3 b kohdan mukaan jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustautumistaan. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on katsottu, että 6 artiklan 3 a kohdan mukaista tiedonsaantioikeutta on tarkasteltava 3 b kohdan valossa (ks. esim. Pélissier ja Sassi v. Ranska 25.3.1999, kohta 54).

Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan Sadak ym. v. Turkki 17.7.2001 katsonut mainittuja 6 artiklan kohtia rikotun, kun syytettä oli tarkistettu ensiasteessa oikeudenkäynnin viimeisenä päivänä ennen tuomion julistamista. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että käyttäessään sille kuulunutta oikeuttaan kvalifioida tutkittavinaan olevat tosiseikat oikeudellisesti uudelleen tuomioistuimen olisi tullut varata vastaajille mahdollisuus käyttää puolustautumisoikeuksiaan käytännössä tehokkaalla tavalla erityisesti antamalla heille tarvittava aika siihen. Syytteen tarkistaminen oli tuomioistuimen mukaan tapahtunut ilmiselvästi liian myöhään (kohta 57).

Tapauksessa Bäckström ja Andersson v. Ruotsi 5.9.2006 vastaajien syyksi oli käräjäoikeudessa luettu törkeän ryöstön yritys. Hovioikeudessa toimitetun pääkäsittelyn toiseksi viimeisenä päivänä puheenjohtaja kiinnitti asianosaisten huomiota siihen mahdollisuuteen, että syytteessä tarkoitettua menettelyä arvioitaisiin yrityksen sijasta täytettynä tekona, minkä seurauksena syyttäjä loppupuheenvuorossaan tarkisti syytettä tämän mukaisesti. Tuomiossaan hovioikeus luki vastaajien syyksi täytetyn tekomuodon.

Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että jutun tosiseikat olivat syyttäjän haastehakemuksen perusteella olleet vastaajien tiedossa alusta pitäen ja että ainoa ero oli koskenut sitä, olivatko valittajien täytäntöönpanotoimet edenneet täytetyn teon asteelle. Ihmisoikeussopimuksen 6 artikla edellytti sen arvioimista, olivatko valittajat saaneet viivytyksettä tiedon siitä mahdollisuudesta, että heidät voitaisiin tuomita täytetystä teosta, ja olivatko he saaneet asianmukaisen mahdollisuuden valmistella puolustustaan. Ihmisoikeustuomioistuin totesi valittajien saaneen tiedon mahdollisuudesta tulla tuomituksi täytetystä teosta vasta toiseksi viimeisenä käsittelypäivänä. Ihmisoikeustuomioistuin piti tätä lyhyttä aikaa jossakin määrin huolestuttavana. Tarkistetun syytteen perusteena olevat seikat olivat kuitenkin olleet valittajien tiedossa jo pitkään aikaisemmin. Lisäksi puolustajat olivat esittäneet argumenttinsa tarkistetusta syytteestä samana päivänä, eivätkä he olleet esittäneet viimeisenä päivänä lisäargumentteja, vaikka siihen ei olisi ollut estettä. Myöskään lykkäystä ei ollut pyydetty, eikä mikään asiassa viitannut siihen, että lykkäyspyyntö olisi evätty. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi päätöksessään, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 a ja 3 b kohtia ollut loukattu ja että valitus oli perusteeton.

Arviointi

Totean, että syytteen tarkistaminen uusilla, rikosta ankaroittavilla seikoilla vasta hovioikeuden pääkäsittelyssä erityisesti todistelun esittämisen jälkeen voi olla monella tapaa ongelmallista oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin sekä muutoksenhakua, pääkäsittelyn keskitystä ja oikeudenkäynnin tehokkuutta koskevien periaatteiden kannalta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella arvioituna syytteen tarkistaminen hovioikeuden pääkäsittelyssä todisteiden vastaanottamisen jälkeen edellyttää yleensä pääkäsittelyn keskeyttämistä tai lykkäämistä, jotta vastaajille voidaan turvata asianmukainen mahdollisuus puolustautua tarkistetun syytteen osalta. Mikäli vedottujen uusien seikkojen toteennäyttäminen edellyttää suullisen todistelun esittämistä, todistelu on yleensä otettava uudelleen vastaan mainittujen seikkojen osalta, jotta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 d kohdan mukainen syytetyn oikeus kuulustella todistajia toteutuisi asianmukaisesti. Mahdollista on sekin, että syytteen tarkistamisen seurauksena asia pitää palauttaa käräjäoikeuteen oikeusastejärjestyksen ja muutoksenhakumahdollisuuden turvaamiseksi. Tällöin syytteen tarkistaminen johtaa asian käsittelyn erittäin merkittävään viivästymiseen, oikeudenkäynnin kustannusten kohoamiseen ja suullisen todistelun osalta yleensä todistelun laadun heikentymiseen.

A on valituksessaan katsonut, että reformatio in peius -kielto eli huonontamiskielto on tässä tapauksessa estänyt syytteen tarkistamisen hovioikeudessa. Korkein oikeus on edellä kohdissa 22 ja 23 mainituin tavoin todennut, että huonontamiskieltoa arvioidaan lopputuloksen mukaan ja että tässä tapauksessa ei lähtökohtaisestikaan ole kysymys tilanteesta, jossa huonontamiskielto tulisi sovellettavaksi, koska vastaajan ohella myös syyttäjä on hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon vaatien ankarampaa rangaistusta. Kiellosta ei siten ole Korkeimman oikeuden mukaan aiheutunut rajoituksia hovioikeuden tutkimis- tai tuomitsemisvallalle.

Tämän johdosta totean, että huonontamiskiellon yleisenä tarkoituksena on turvata asianosaisen mahdollisuus hakea muutosta ilman vaaraa siitä, että hänen oma muutoksenhakunsa voisi johtaa hänen kannaltaan huonompaan lopputulokseen (KKO 2011:109, kohta 20). Tässä asiassa käräjäoikeuden tuomio ei ole saanut syyksilukemisen osalta lainvoimaa sen vuoksi, että A on hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon vaatien muun muassa syytteen hylkäämistä. A:n muutoksenhakemuksesta on siten johtunut, että syytteen tarkistaminen on ylipäätään tullut mahdolliseksi hovioikeudessa (ks. edellä kohta 19). Kun syyttäjä tällaisessa tilanteessa omassa valituksessaan vaatii rangaistuksen korottamista, hovioikeuden tulee korottaa rangaistusta siltä osin kuin syytteen tarkistaminen mahdollisesti johtaa ankarammin rangaistavan rikoksen lukemiseen vastaajan syyksi, ellei huonontamiskiellon katsota sitä estävän. Tulkittaessa huonontamiskieltoa kohdista 21 ja 22 ilmenevin tavoin suppeasti A:n muutoksenhakemus on siten todellisuudessa aiheuttanut vaaran siitä, että hänen oma muutoksenhakunsa voi johtaa hänen kannaltaan huonompaan lopputulokseen. Syytteen tarkistaminen hovioikeudessa syyttäjän tyydyttyä käräjäoikeuden tuomioon syyksilukemisen osalta voi siten olla ongelmallista myös huonontamiskiellon kannalta. Korkein oikeus onkin jo ratkaisussaan KKO 1979 II 35 katsonut, että syyttäjän hakiessa muutosta vain rangaistukseen vastaajan tuomitsemista olennaisesti törkeämmästä rikoksesta on huonontamiskiellon vastaista.

Toisaalta on todettava, että rikosvastuun toteuttamista koskeva periaate puoltaa laajaa syytteen tarkistamismahdollisuutta. Kun kysymys on samasta teosta, joka voidaan vain kertaalleen arvioida tuomioistuimessa, on tärkeää, että syyttäjällä on riittävä mahdollisuus reagoida vastaajan hovioikeudessa esittämiin uusiin väitteisiin ja todisteisiin tai muutoin muuttuneisiin olosuhteisiin muutoksenhakuasetelmasta riippumatta. Myöskään niissä tilanteissa, joissa syytteen tarkistaminen koskee vain vähäistä seikkaa ja joissa tarkistaminen on ongelmatonta edellä mainittujen periaatteiden toteutumisen kannalta, perusteita syytteen tarkistamisoikeuden rajoittamiseen ei ole. Perusteltua onkin katsoa, että syyttäjällä on tällaisissa tilanteissa mahdollisuus tarkistaa syytettä, ellei osittainen lainvoima sitä estä.

Edellä selostetut painavat perusteet puoltavat kuitenkin sitä, että hovioikeudella tulee muutoin olla oikeus rajoittaa mahdollisuutta tarkistaa syytettä vasta hovioikeuden pääkäsittelyssä, jos syytteen tarkistaminen loukkaa edellä todettuja muutoksenhaun keskeisiä periaatteita tai syytetyn oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Muunlainen kanta voi pahimmissa tapauksissa mahdollistaa oikeudenkäynnin väärinkäytön ja on joka tapauksessa omiaan johtamaan siihen, ettei käräjäoikeudessa ole välttämätöntä ajaa syytettä sillä huolellisuudella, jota lainkäytön painopisteen kuuluminen käräjäoikeusmenettelyyn edellyttää.