KKO:2019:69

Avoliitto - Omaisuuden erottelu - Hyvitys yhteistalouden
hyväksi annetusta panoksesta

Diaarinumero: S2018/269
Taltionumero: 1330
Antopäivä: 22.8.2019 ECLI:FI:KKO:2019:69

A ja B olivat olleet avoliitossa 1980-luvun lopusta alkaen. He olivat vuosina 2007–2008 asuneet yhtäjaksoisesti erillään noin seitsemän kuukauden ajan mutta palanneet jälleen yhteen. Avoliitto oli sittemmin päättynyt vuonna 2012. A on vaatinut hyvitystä perheen kodin ja B:n omistaman yrityksen hyväksi tekemästään työstä.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla A:n ja B:n avoliiton katsottiin jatkuneen keskeytyksettä vuoteen 2012, mutta A:n vaatimus hyvityksestä hylättiin. (Ään.)

L avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta 3 §, 8 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian taustaa

A ja B olivat olleet avoliitossa 1980-luvun lopusta alkaen ja heillä on yhteinen vuonna 1997 syntynyt lapsi. Eräässä vaiheessa he olivat asuneet erillään, mutta palanneet jälleen yhteen. Avoliitto oli päättynyt vuonna 2012. B:n vaatimuksesta määrätty pesänjakaja oli toimittanut omaisuuden erottelun ja erottelukirja on allekirjoitettu 7.8.2013. A oli esittänyt avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain (avoliittolaki) 8 §:ään perustuneen hyvitysvaatimuksen, jonka pesänjakaja oli hylännyt.

Kanne Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa

A vaati, että pesänjakajan ratkaisua muutetaan siten, että B velvoitetaan suorittamaan A:lle hyvitystä 2 416 570,12 euroa.

Perusteinaan A lausui, että hän oli ollut B:n kanssa tosiasiallisesti avoliitossa myös vuosien 2005–2009 aikana huolimatta siitä, että väestötietojärjestelmän merkintöjen mukaan hän oli asunut toisessa osoitteessa. Puolisoiden suhde oli ollut vakiintunut ja he olivat eläneet yhteistaloudessa. Joka tapauksessa A oli muuttanut takaisin yhteiseen kotiin heinäkuussa 2008, eikä lyhytaikainen erillään asuminen vaikuttanut omaisuuden erottelutilanteessa.

A oli työpanoksellaan yhteisessä kodissa ja B:n yrityksessä mahdollistanut B:n omaisuuden kartuttamisen. A oli ollut tiiviisti mukana kehittämässä B:n yrityksiä.

Vastaus

B vaati kanteen hylkäämistä. Perusteinaan B esitti, että osapuolet olivat asuneet erillään vuosien 2005 ja 2009 välillä ja A oli tuolloin seurustellut toisen miehen kanssa. Avoliitto oli päättynyt vuonna 2005, eikä avoliittolakia sovellettu ennen lain voimaantuloa päättyneisiin avoliittoihin.

A oli saanut työstään käyvän tason ylittävää palkkaa, eikä hänellä ollut ollut merkittävää roolia B:n yrityksissä. B oli toiminut kauppiaana omassa kaupassa vuodesta 1979 lähtien ja hänellä oli ollut omistusasunto vuodesta 1976 lähtien. B:n sijoitustoiminnalla oli ollut suuri merkitys B:n yrityksen tuloksen kannalta. B oli yksin vastannut yhteistalouden kustannuksista.

Käräjäoikeuden tuomio 15.12.2016 nro 16/13872

Avoliiton keston osalta käräjäoikeus totesi, että vaikka yhteinen osoite on vahva näyttö yhdessä asumisesta ja yhteisestä taloudesta, ei arviota voida perustaa yksin väestötietomerkintöihin. Käräjäoikeus katsoi, että vaikka A:n ja B:n avoliitossa oli ollut noin kahdeksan kuukauden ajanjakso, jolloin A ja B olivat asuneet eri osoitteissa, ei tälle voitu antaa ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa heidän avoliittonsa kestoa. Avoliittolain tavoitteena oli ottaa paremmin huomioon avopuolisoiden taloudellinen yhteys. A:n ja B:n avoliitto oli jatkunut keskeytyksen sattuessa lähes 20 vuotta ja taloudellinen yhteys oli muodostunut tiiviiksi, eikä lain tavoite toteutuisi, ellei avoliiton kestoaikaa otettaisi täysin huomioon.

Hyvitysvaatimuksen osalta käräjäoikeus totesi, että kanne perustui väitteeseen, että A oli yli 20 vuoden liiton aikana tehnyt työtä B:n yrityksessä huomattavasti yli sen mitä hän olisi tehnyt normaalissa työsuhteessa, eikä saatu palkka kattanut kaikkea B:n yrityksen hyväksi tehtyä työtä.

Yksinomaan se, että avopuolisoiden omaisuuden arvot olivat erisuuruiset, ei oikeuttanut hyvitykseen. Käräjäoikeus katsoi molempien puolisoiden kykynsä mukaan osallistuneen perheen elinkustannuksiin ja lasten hoitoon. B oli vastannut perheen asumiskustannuksista sekä rahoittanut A:n omistaman asunnon oston ja remontin.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella B oli ollut vastuussa omistamansa yhtiön strategiasta ja tehnyt keskeiset päätökset liiketoiminnassa kantaen samalla yrittäjäriskin. A oli osallistunut päätöksentekoon kauppiaan puolisona, eikä hän ollut missään vaiheessa ollut taloudellisessa vastuussa yritystoiminnasta, vaikka hän oli osaltaan antanut yritykselle "kasvot ulospäin".

Johtopäätöksenään käräjäoikeus katsoi, että B:n omistaman yrityksen varallisuusaseman kasvu oli perustunut B:n omaan työpanokseen. A:n muita osastonhoitajia korkeampi palkka ja muut etuudet olivat olleet riittävä korvaus B:n tekemästä työstä. Mikään konkreettinen seikka ei tukenut käsitystä, että B:n omaisuus olisi A:n panostuksen vuoksi kasvanut avoliiton aikana hyvitykseen oikeuttavalla tavalla.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Ann-Sofie Högström.

Turun hovioikeuden tuomio 7.3.2018 nro 204

A:n valituksesta hovioikeus totesi, että avoliitossa oli täytyttävä kolme osatekijää: parisuhde, yhdessä asuminen ja yhteinen talous. Lähtökohtaisesti yhdenkin osatekijän puuttuminen riitti siihen, että avoliiton määritelmä ei enää täyttynyt ja avoliitto katsottiin päättyneeksi lain tarkoittamassa mielessä. Asiassa oli riidatonta, että A oli asunut toisessa osoitteessa ainakin joulukuusta 2007 heinäkuuhun 2008. A:n kertomuksen mukaan A ja B eivät mainittuna aikana olleet matkustelleet yhdessä ja A oli noin kolmen kuukauden ajan seurustellut toisen miehen kanssa. Koska A ja B eivät olleet asuneet yhdessä eikä heillä ole ollut parisuhdetta, oli heidän avoliittonsa katsottava päättyneen viimeistään joulukuussa 2007 ja siten ennen avoliittolain voimaantuloa. A:lla ei ollut oikeutta avoliittolain mukaiseen hyvitykseen ennen lain voimaantuloa päättyneen avoliiton osalta.

Näyttöä arvioituaan hovioikeus katsoi A:n ja B:n toisen avoliiton alkaneen heinäkuussa 2008 ja kestäneen vuonna 2012 tapahtuneeseen eroon asti.

A:n panos B:n omaisuuden kasvuun tuli arvioitavaksi vain jälkimmäisen avoliiton osalta. Muilta osin hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja lopputuloksen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tarja Huossa, Hannele Satopää ja Martta Plathin-Arvidsson.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati ensisijaisesti, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja B velvoitetaan suorittamaan hänelle hyvitystä. Toissijaisesti A vaati, että asia palautetaan hovioikeuteen hyvityksen määräämiseksi avoliiton ajalta myös ennen vuotta 2008.

B vaati valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A ja B ovat olleet avoliitossa 1980-luvun lopulta alkaen. Vuosien 2007 ja 2008 vaihteessa he ovat asuneet noin seitsemän kuukauden ajan erillään mutta palanneet yhteen. Tämän jälkeen A ja B ovat asuneet yhdessä avoliiton päättymiseen 28.5.2012 saakka. B:llä ja A:lla on yhteinen vuonna 1997 syntynyt lapsi.

2. Käräjäoikeus on 6.9.2012 B:n hakemuksesta määrännyt pesänjakajan toimittamaan A:n ja B:n omaisuuden erottelun. Pesänjakaja on ratkaisussaan 7.8.2013 hylännyt A:n avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain (avoliittolaki, 26/2011) 8 §:n nojalla esittämän hyvitysvaatimuksen.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A:lla oikeus saada B:ltä avoliittolain 8 §:n mukaista hyvitystä yhteistalouden hyväksi antamastaan panoksesta. Ensin on arvioitava se, onko heidän avoliittonsa jatkunut yhtäjaksoisesti vuodesta 1989 vuoteen 2012 vai onko heidän katsottava erillään asumisensa vuoksi olleen avoliitossa kaksi kertaa.

Sovellettavat säännökset

4. Avoliittolain 3 §:n mukaan avopuolisoilla tarkoitetaan yhteistaloudessa asuvia parisuhteen (avoliiton) osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Avopuolisoksi ei kuitenkaan katsota sellaista henkilöä, joka on avioliitossa.

5. Avoliittolain 8 §:n 1 momentin mukaan avopuolisolla on oikeus hyvitykseen, jos hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella. Pykälän 2 momentin mukaan yhteistalouden hyväksi annetuksi panokseksi katsotaan: 1) työ yhteisen talouden tai toisen avopuolison omistaman omaisuuden hyväksi; 2) varojen käyttö yhteiseen talouteen; 3) varojen sijoitus toisen avopuolison omistamaan omaisuuteen; tai 4) muu näihin verrattava toiminta. Pykälän 3 momentin mukaan oikeutta hyvitykseen ei ole, jos yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta koitunut perusteeton etu on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen.

6. Avoliittolain 9 §:n 2 momentin mukaan oikeus hyvitykseen raukeaa, jos hyvitystä ei ole vaadittu omaisuuden erottelussa eikä sitä koskevaa kannetta ole nostettu kuuden kuukauden kuluessa omaisuuden erottelusta. Pykälän 3 momentin mukaan, jos omaisuuden erottelua ei ole toimitettu, oikeus hyvitykseen raukeaa, jollei sitä koskevaa kannetta ole nostettu tai pesänjakajan määräämistä ole haettu kolmen vuoden kuluessa avopuolison kuolemasta tai siitä, kun avopuolisot muuttivat pysyvästi erilleen.

7. Avoliittolaki on tullut voimaan 1.4.2011. Lain 12 §:n 2 momenttiin sisältyvän siirtymäsäännöksen mukaan lakia ei sovelleta, jos avoliitto on päättynyt ennen lain voimaantuloa.

Avoliiton päättyminen

Arviointiperusteet

8. Avoliittolaki ei sisällä nimenomaista säännöstä siitä, milloin avoliiton on katsottava päättyneen. Avoliittolain 3 §:ää koskevan hallituksen esityksen (HE 37/2010 vp s. 21) mukaan avoliitto edellyttää kolmen edellytyksen täyttymistä. Osapuolten tulee asua yhdessä, heidän välillään tulee olla parisuhde ja heillä tulee olla yhteinen talous. Lähtökohtaisesti yhdenkin avoliiton osatekijän puuttuminen riittää siihen, että avoliiton määritelmä ei enää täyty ja avoliitto katsotaan päättyneeksi lain tarkoittamassa merkityksessä. Normaalielämään kuuluu kuitenkin tilanteita, joissa avopuoliso asuu väliaikaisesti erossa muusta perheestä (esimerkiksi opiskelun, työn tai sairaalahoidon vuoksi) ilman, että avopuolisoiden tarkoituksena on katkaista parisuhdetta tai yhteistaloussuhdetta. Tällaisissa tilanteissa avoliiton katsotaan jatkuvan, kunnes myös joko yhteistaloussuhde tai parisuhde päättyy.

9. Avoliittolain 9 §:n perusteluiden (HE 37/2010 vp s. 24) mukaan avopuolisoiden erilleen muuton pysyvyyttä arvioitaessa tulee ottaa huomioon muiden avoliiton tunnusmerkkien, kuten parisuhteen ja yhteistaloussuhteen jatkuminen erilleen muutosta huolimatta.

10. Korkein oikeus katsoo, että avoliiton päättymistä on arvioitava edellä kuvattujen avoliiton tunnusmerkkien perusteella ja ottaen huomioon osapuolten tarkoituksesta esitetty näyttö kokonaisuudessaan. Avopuolisoiden väliaikainen erillään asuminen ei aina merkitse avoliiton päättymistä, jos heidän tarkoituksenaan voidaan katsoa olleen vielä jatkaa avoliittoa. Avoliiton päättymiseen liittyvän nimenomaisen tahdonilmaisun puuttuessa asiaa on tarkasteltava osapuolten toiminnasta esitetyn muun selvityksen perusteella.

11. Avoliiton tunnusmerkkejä, eli yhdessä asumista, parisuhdetta ja yhteistä taloutta, ei voida arvioida muodollisilla perusteilla. Etenkin pitkään parisuhteeseen voi sisältyä kriisivaiheita, jolloin puolisot saattavat harkita liiton jatkamisen edellytyksiä ja tehdä väliaikaisia ratkaisuja kriisivaiheen ylittämiseksi. Arvioitaessa avoliiton päättymistä on ratkaiseva merkitys annettava osapuolten toiminnasta ilmenevälle tarkoitukselle parisuhteen jatkamisesta tai sen pysyvästä päättämisestä.

12. Avoliittolain 9 §:ssä hyvitysvaatimuksen esittämisen määräaika on sidottu siihen, milloin avopuolisot ovat muuttaneet pysyvästi erilleen. Tämän johdosta on perustelua katsoa, ettei väliaikaiseksi mielletty tai lyhytaikaiseksi jäänyt erillään asuminen osoita avoliiton päättymistä. Silloinkaan, kun erilleen muutto on johtunut puolisoiden välirikosta, avoliiton päättymistä ei voida määrittää vain erillään asumisen keston mukaan. Huomioon on otettava muun muassa se, kuinka kauan puolisot ovat olleet yhdessä ennen välirikkoa. Merkitystä on myös sillä, ovatko puolisoiden asumisolosuhteet vakiintuneet erillään asumisen aikana ja miten he ovat taloudelliset suhteensa tuona aikana järjestäneet.

13. Se, katsotaanko pitkäaikaisen avoliiton jatkuneen väliaikaisesta erillään asumisesta huolimatta vai katsotaanko yhden avoliiton päättyneen välirikkoon ja toisen avoliiton myöhemmin alkaneen, saa merkitystä juuri hyvitysvaatimukseen liittyvän kanneajan johdosta. Korkein oikeus katsoo lain yleisten tavoitteiden puoltavan sitä, ettei pitkää yhteiselämää oikeudellisesti pilkota eri osiin ilman selvää avoliiton päättymistä tukevaa näyttöä. Ei ole aihetta olettaa, että yhteen palanneet puolisot ryhtyisivät omaisuuden erotteluprosessiin tai laatisivat sopimuksia, joilla turvattaisiin toista puolisoa hyödyttäneiden panostusten hyvittäminen. Myöskään kanneajalla tavoitellusta varallisuussuhteiden selkeydestä ja ennakoitavuudesta (LaVM 23/2010 vp s. 6) ei seuraa tulkintaa, jossa edelleen jatkuneen avoliiton katsottaisiin kovin herkästi välillä katkenneen.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä tapauksessa

14. A ja B ovat olleet avoliitossa ainakin vuodesta 1989 alkaen. Avoliitto on päättynyt vuonna 2012, minkä jälkeen on tehty omaisuuden erottelu. Korkeimmassa oikeudessa on riidatonta, että A ja B olivat parisuhteen välirikosta johtuen asuneet erillään noin seitsemän kuukauden ajan joulukuusta 2007 heinäkuuhun 2008.

15. Asianosaisten käsitykset heidän parisuhteensa tilasta välirikon aikana ovat ristiriitaiset. Kumpikaan avopuolisoista ei ole vaatinut omaisuuden erottelua välirikon aikana, mikä osaltaan tukee puolisoiden erillään asumisen väliaikaista luonnetta. Muutoinkaan asiassa ei ole esitetty näyttöä siitä, että puolisot olisivat antaneet nimenomaisia parisuhteen päättämistä koskevia tahdonilmaisuja välirikon aikana. Asiaa on siten arvioitava avoliiton tunnusmerkeistä esitetyn muun selvityksen varassa.

16. A on asunut omassa asunnossaan yhtäjaksoisesti noin seitsemän kuukauden ajan. Tätä ei voida pitää lyhyenä erillään asumisena. Kun otetaan huomioon avoliiton noin 18 vuoden kesto ennen välirikkoa, erillään asumista ei voida toisaalta pitää niin pitkänä, että se selvästi osoittaisi osapuolten tarkoituksen pysyvästä erilleen muuttamisesta.

17. Välirikon aikana A on asunut omistamassaan asunnossa, joka sijaitsi perheen yhteisen asunnon lähellä. A:n asuntoa ei ollut hankittu välirikon aikana eikä siitä johtuen, vaan se oli hankittu B:n rahoittamana jo aiemmin, vuonna 2005. Siten A:n asumisjärjestely ei ole vahva osoitus parisuhteen päättämistarkoituksesta.

18. Parisuhteen päättymistä ja avoliiton päättymistarkoitusta tukee se, että A on välirikon aikana seurustellut kolmannen henkilön kanssa noin kolmen kuukauden ajan. Toisaalta tälle seikalle ei kokonaisharkinnassa tule antaa ratkaisevaa merkitystä, kun parisuhde on verraten pian tämän jälkeen alkanut uudestaan ja jatkunut neljän vuoden ajan.

19. Asianosaisten yhteistaloudesta välirikon aikana ei ole esitetty tarkempaa selvitystä. Asiassa ei ole väitetty, että välirikolla olisi ollut vaikutusta perheen taloudenpitoon tai yhteisen lapsen hoitoon ja huoltoon. A on joka tapauksessa jatkanut työtään B Oy:n palveluksessa myös tämän ajan. Asiassa kuultujen työtovereiden tai muiden todistajien kertomasta ei ilmene, että A tai B olisivat kertoneet muille muuttaneensa pysyvästi erilleen.

Johtopäätös

20. Korkein oikeus katsoo edellä selostettuja olosuhteita kokonaisuutena arvioiden, ettei A:n ja B:n avoliitto ole välirikon johdosta päättynyt ja että vuonna 1989 alkanut avoliitto on siten jatkunut aina sen päättymiseen toukokuuhun 2012 saakka.

Oikeus hyvitykseen

21. Avoliiton osapuolten omaisuus on avoliittolain 5 §:n pääsäännön mukaan erillistä. Avoliittolain 8 §:n mukaisen hyvityksen edellytyksenä on, että avoliiton purkautuessa toinen osapuolista saisi perusteetonta etua toisen osapuolen kustannuksella ja ettei etua ole katsottava vähäiseksi.

22. Lain perustelujen (HE 37/2010 vp s. 22–23) mukaan yhteistalouteen panostaminen sinänsä ei riitä oikeuttamaan hyvitykseen, vaan panoksen tulee olla sen kaltainen, että se johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella omaisuutta eroteltaessa ilman hyvitystä. Esimerkkinä tällaisesta panoksesta mainitaan toisen puolison jääminen kotiin huolehtimaan kotitaloudesta ja yhteisistä lapsista toisen avopuolison kartuttaessa omaisuuttaan työelämässä. Kodin ulkopuolella työssä käynyt avopuoliso on tällöin voinut saada perusteetonta etua toisen avopuolison kustannuksella.

23. Esitetyn selvityksen perusteella Korkein oikeus toteaa, että molempien osapuolten voidaan katsoa antaneen panoksensa yhteisen kodin hyväksi. A:lla on ollut suurempi vastuu kodin ja lasten hoidosta, kun taas B on vastannut muun ohella asumiskustannuksista ja rahoittanut myös A:n omistukseen tulleen asunto-osakkeen.

24. A on ollut avoliiton ajan palkkatyössä B Oy:n palveluksessa. Korkein oikeus toteaa, että toisen puolison yritystoiminnan hyväksi tehty työpanos voi sinällään olla hyvityksen perusteena oleva panos toisen omistaman omaisuuden hyväksi, mikäli yritystoiminnan omistaja saa työpanoksen johdosta perusteetonta etua. Esitetyn selvityksen mukaan A on kuitenkin saanut korkeampaa palkkaa kuin muut vastaavissa tehtävissä toimivat, minkä lisäksi hänelle on hankittu merkittävä eläke-etu. A:n työaika ja -tehtävät ovat esitetyn selvityksen perusteella poikenneet muiden työntekijöiden työajasta ja toimenkuvasta yhtäältä suurempina vapauksina ja toisaalta ajoittain pidempinä työpäivinä.

25. B on toiminut kauppiaana vuodesta 1979 alkaen. Hänen yksin omistamassaan yhtiössä on viime vuosina ollut 50–55 työntekijää. B Oy:n varallisuusaseman paranemisen on kauppatoiminnan ohella näytetty johtuneen osin myös B:n harjoittamasta sijoitustoiminnasta.

26. A on toiminut sekä työntekijänä avopuolisonsa yrityksessä että vastannut osaltaan kodin hoitamisesta. Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että B olisi saanut perusteetonta etua A:n kustannuksella.

27. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei A:n ole näytetty antaneen sellaista panosta hänen ja B:n yhteistalouden hyväksi, että se oikeuttaisi avoliittolain 8 §:n mukaiseen hyvitykseen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Ari Kantor (eri mieltä), Jarmo Littunen, Päivi Hirvelä ja Juha Mäkelä (eri mieltä). Esittelijä Katri Nuuja.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Mäkelä: Yhdyn enemmistön perusteluihin kohtien 1–12 ja 14–17 osalta. Erimielisyyteni koskee kysymystä hyvitysvaatimuksen perusteena olevan avoliiton kestosta.

Katson, että avoliiton päättymistä arvioitaessa tulee pyrkiä löytämään tasapaino inhimilliseen elämään liittyvien pitkän parisuhteen mahdollisten kriisivaiheiden ymmärtämisen ja toisaalta avopuolisoiden varallisuussuhteiden selkeyden ja ennakoitavuuden välillä. Näistä lähtökohdista seuraa, ettei etenkään pitkän avoliiton voida katsoa päättyneen yksinomaan välirikosta seuranneen hyvin lyhyen erillään asumisen perusteella. Toisaalta avopuolisoiden luottamusta tulee suojata siihen, että avoliiton päättymiseen liittyy laissa säädetyt oikeusvaikutukset.

Katson, että A:n seurustelusuhteella kolmannen henkilön kanssa välirikon aikana on kokonaisharkinnassa enemmistön kantaa vahvemmin A:n ja B:n pysyvää erilleen muuttamista tukeva merkitys.

Asiassa on esitetty sekä avoliiton päättymistä ja pysyvää erilleen muuttoa vastaan puhuvia että sitä tukevia näkökohtia. Kun asiassa on riidatonta, että avoliiton edellytyksenä oleva yhdessä asumista koskeva edellytys ei ole välirikon aikana täyttynyt, on avoliiton perusteella hyvitystä vaativalla A:lla näyttötaakka avoliiton jatkumisesta erillään asumisesta huolimatta. Asiassa esitettyä selvitystä kokonaisuutena arvioituani päädyn katsomaan, että avoliiton päättymistä ja pysyvää erilleen muuttamista tukevat näkökohdat ovat asiassa avoliiton jatkumista painavampia. Tätä johtopäätöstä tukee A:n kuukausia kestäneen seurustelusuhteen ohella välirikon pitkähkö kesto. A ei myöskään ole esittänyt näyttöä osapuolten yhteistaloudesta välirikon aikana. Näillä perusteilla katson, että A:n ja B:n avoliitto on päättynyt joulukuussa 2007, jolloin katson avopuolisoiden muuttaneen pysyvästi erilleen.

Avoliittolain 8 §:n sanamuoto ei nimenomaisesti edellytä, että hyvitysvaatimuksen perusteena oleva avopuolison hyväksi annettu panos olisi annettu avoliiton aikana. Katson, että myös ennen avoliittoa toisen puolison hyväksi annettu panos voidaan sinänsä ottaa huomioon hyvityksen edellytyksiä arvioitaessa.

Katson kuitenkin, että avoliittolain hyvityksen vaatimista koskeva avoliittolain 9 §:n 3 momentti rajoittaa avopuolison oikeutta esittää hyvitysvaatimuksia päättyneen avoliiton ajalta uuden avoliiton jälkeen. Säännös sisältää ehdottoman kolmen vuoden kanneajan vaatimuksen esittämiselle. Lakivaliokunta on avoliittolakia koskevassa mietinnössään kiinnittänyt huomiota kanneajan merkitykseen varallisuussuhteiden ennakoitavuuden kannalta (LaVM 23/2010 vp s. 6). Avopuolisoiden varallisuussuhteiden selkeys ja ennakoitavuus edellyttää, ettei tästä ehdottomasta kanneajasta voida poiketa.

Avoliittolain säännöksistä voidaan avoliittolain 2 §:n nojalla sopimuksella poiketa pykälän 2 momentissa rajattuja poikkeuksia lukuun ottamatta. Osapuolet voivat siten uuden avoliiton aloittaessaan sopia siitä, miten heidän taloudelliset suhteensa edellisen avoliiton ajalta huomioidaan.

Edellä todetun perusteella katson, ettei A ole voinut esittää heinäkuussa 2008 alkaneen avoliiton osalta hyvitysvaatimuksia joulukuussa 2007 päättyneen avoliiton ajalta. Kun ensimmäinen avoliitto on päättynyt ennen avoliittolain voimaantuloa, eivät avoliittolain säännökset siten sovellu ensin päättyneeseen avoliittoon. Katson, että A:n oikeutta avoliittolain mukaiseen hyvitykseen on siten arvioitava vain heinäkuusta 2008 toukokuuhun 2012 kestäneen avoliiton ajalta. Edellytykset avoliittolakia edeltäneen oikeustilan mukaiselle perusteettoman edun palauttamiselle ovat myös jääneet näyttämättä.

Näillä ja muutoin enemmistön kohdissa 21–27 ilmenevillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Kantor: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Mäkelä.

 
Julkaistu 22.8.2019