KKO:2019:65

Oikeudenkäyntikulut

Diaarinumero: S2017/72
Taltionumero: 1282
Antopäivä: 7.8.2019 ECLI:FI:KKO:2019:65

Työntekijän työnantajaansa vastaan ajama työsuhdesaatavia koskeva kanne oli hyväksytty. Asia oli oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ssä tarkoitetulla tavalla oikeudellisesti niin epäselvä, että työnantajalla oli ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että työnantajan tuli kuitenkin korvata työntekijän oikeudenkäyntikulut osittain.

OK 21 luku 8 a §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Vantaan käräjäoikeuden tuomio 21.12.2015 nro 15/20514 ja Helsingin hovioikeuden tuomio 24.11.2016 nro 1697 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Inka Grönqvist sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Olli Mäkinen, Helena Vihriälä ja Petra Spring. Esittelijä Samuli Kaarre.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomiota muutetaan ja kanne hyväksytään. A vaati lisäksi, että X Oyj velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asianosaiskuluineen käräjäoikeudessa 4 483,60 eurolla, hovioikeudessa 1 541,60 eurolla ja Korkeimmassa oikeudessa 1 932,20 eurolla, kaikki määrät laillisine korkoineen. Lisäksi A vaati, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata X Oyj:lle käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa tuomitut oikeudenkäyntikulut.

Työnantaja X Oyj myönsi vastauksessaan kanteessa esitetyt vaatimukset oikeiksi lukuun ottamatta A:n X Oyj:hin kohdistamaa asianosais- ja oikeudenkäyntikuluvaatimusta. X Oyj vaati, että asianosaiset määrätään oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n nojalla pitämään kulunsa vahinkonaan.

A antoi Korkeimmalle oikeudelle pyydetyn lausuman oikeudenkäyntikuluja koskevan X Oyj:n vaatimuksen johdosta ja vaati, että X Oyj velvoitetaan korvaamaan lausuman antamisesta aiheutuneet kulut 136,40 eurolla valituksessa vaadittuine korkoineen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A on toiminut X Oyj:n palveluksessa lennonjohtajana. Suomen Lennonjohtajien Yhdistys ry on ryhtynyt työtaisteluun, jota koskevan ilmoituksen mukaan yhdistyksen jäsenet eivät suorita varsinaisen lennonjohtajan työn lisäksi niin sanottuja OTO-tehtäviä, joita tehtiin tiettyinä työvuorolistassa määrättyinä päivinä. Työtaistelu on alkanut 13.8.2013.

2. A:lla on ollut OTO-tehtäviä 28.–29.10.2013. Hän on ollut sairauslomalla 27.10.2013 lukien.

3. A on vaatinut kanteessaan, että työnantaja velvoitetaan maksamaan hänelle sairausajan palkkaa edellä mainituilta sairauslomapäiviltä. A:n mukaan hän oli sairastunut ja tullut työkyvyttömäksi ennen kuin työtaistelu oli hänen kohdallaan alkanut, ja aikaprioriteettiperiaatteen mukaisesti poissaoloperusteena oli sairastumisesta johtunut työkyvyttömyys. X Oyj on kiistänyt kanteen katsoen, että A oli aikaprioriteettiperiaatteen mukaisesti ollut lakossa työkyvyttömyytensä aikaiset OTO-päivät.

4. Käräjäoikeus on hylännyt kanteen riidatonta korkojäämävaatimusta lukuun ottamatta ja velvoittanut A:n suorittamaan X Oyj:lle tämän vaatiman oikeudenkäyntikulujen korvauksen korkoineen. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ja on velvoittanut A:n korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

5. A on Korkeimmassa oikeudessa toistanut kannevaatimuksensa hylätyiltä osin ja vaatinut korvausta hänelle asiassa aiheutuneista oikeudenkäynti- ja asianosaiskuluista korkoineen. X Oyj on vastauksessaan myöntänyt sairausajan palkkaa koskevan vaatimuksen. Yhtiö on viitannut ratkaisuun KKO 2018:40, jossa Korkein oikeus on katsonut, että aikaprioriteetin määrittelevä hetki arvioidaan työntekijäkohtaisesti. Merkityksellistä on se, minkä syyn takia kyseinen työntekijä on ensiksi jäänyt pois työstä. A:n sairausloma on alkanut ennen hänen ensimmäistä OTO-vuoroaan, joten edellä mainitun Korkeimman oikeuden ratkaisun nojalla A:lla on oikeus palkkaan sairausajalta 28.–29.10.2013.

Pääasian ratkaisu

6. A:n kanteeseen perustuvassa riita-asiassa sovinto on sallittu. Näin ollen X Oyj:n myöntäminen on otettava tuomion perustaksi, ja A:n kannevaatimus on vastaavasti hyväksyttävä. X Oyj on myöntämisensä perusteella velvollinen suorittamaan A:lle tämän vaatiman sairausajan palkkaa vastaavan määrän.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus

Kuluvastuun määräytymisen perusteet

7. X Oyj olisi pääasian lopputuloksen vuoksi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n, 3 §:n 1 momentin ja 16 §:n nojalla velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut asiassa tämän vaatimuksen mukaan täysimääräisesti.

8. X Oyj on vastustanut A:n oikeudenkäyntikuluvaatimusta ja vaatinut, että asianosaiset määrätään oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n nojalla vastaamaan itse asianosais- ja oikeudenkäyntikuluistaan.

9. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n mukaan, jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluista.

10. Kuluvastuun alentamiselle riittävän oikeudellisen epäselvyyden kynnyksen pitää olla 8 a §:n perustelujen mukaan suhteellisen korkea. Säännös on tarkoitettu poikkeukseksi (HE 107/1998 vp s. 19).

11. X Oyj:n vastauksessaan viittaama ennakkopäätös KKO 2018:40 aikaprioriteettiperiaatteen soveltamisesta on annettu nyt kysymyksessä olevan asian ollessa Korkeimmassa oikeudessa jo vireillä.

12. Korkein oikeus toteaa, että kysymys kanteessa tarkoitetun aikaprioriteettisäännön soveltamisesta on erityisesti asiaa koskevan Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen puuttuessa ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että X Oyj:llä on ollut perusteltu syy vastustaa kannetta oikeudenkäynnissä. Kun 8 a § on näin ollen sovellettavissa, seuraavaksi on arvioitava, onko säännöksessä tarkoitetun, häviäjän oikeudenkäyntikuluvastuuta alentavan, määräyksen antaminen perusteltua nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa.

13. A on katsonut, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ssä tarkoitetulle määräykselle ei ole perusteita. Hän on esittänyt kantansa tueksi yleisluonteisia näkökohtia siitä, että työoikeudellisten riita-asioiden kuluratkaisuissa olisi otettava huomioon työntekijän asema heikompana osapuolena ja kuluvastuun jakautumisen merkitys kyseisen jutun asianosaisille. A toteaa, että valtaosassa työoikeudellisista riita-asioista kantajana on työntekijä ja oikeuskäytäntö kehittyy pääasiassa näiden kanteiden pohjalta. Kulujen kuittaaminen kantajan voittaessa vaatimusmäärältään vähäisen riita-asian vähentäisi työntekijän intressiä tai mahdollisuuksia saattaa asiaa muutoksenhakuasteisiin. A:n mukaan 8 a §:n soveltamiseen pitäisi suhtautua pidättyväisesti ainakin siinä tapauksessa, että voittanut työntekijäosapuoli kulujen kuittaamisen jälkeen joutuisi samaan tai huonompaan taloudelliseen asemaan kuin ennen kanteen nostamista. Edelleen A on tuonut esiin, että kulujen kuittaaminen tässä asiassa johtaisi muutoksenhakijan kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, kun otetaan huomioon hänen vaatimustensa ja hänelle aiheutuneiden asianosais- ja oikeudenkäyntikulujen määrä.

14. Korkein oikeus toteaa, että A:n esittämät näkökohdat ovat merkityksellisiä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ää sovellettaessa. Lain perustelut tukevat A:n esille tuomaa käsitystä siitä, että kuluvastuun ankara tulkinta saattaa näivettää oikeuskäytännön kehittymistä. Perusteluissa pidetään suotavana, että ankara kuluvastuu ei estä sitä, että korkein oikeus voi harkita mahdollisimman laaja-alaisesti vaikeita oikeuskysymyksiä ja antaa niistä ennakkoratkaisuja. Toisaalta perustelujen mukaan myös asianosaisten oikeusturvan ja oikeusjärjestelmän käytettävyyden kannalta on tärkeää, että oikeudellisesti mutkikkaassa tilanteessa on mahdollisuus kääntyä tuomioistuimen puoleen ilman, että kuluvastuu aina kokonaan jää riidan lopulliselle häviäjälle. (HE 107/1998 vp s. 19.)

15. Säännöksen soveltamisessa on otettava edellä todetun lisäksi huomioon kyseisen asian pääasiaratkaisun perustelut. Myös tuomion lopputuloksen muutokset ja niiden perustelut ylemmissä oikeusasteissa voivat samalla olla perusteita lopullisen häviäjän oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudelle. Säännöksen soveltaminen pitää perustaa oikeudenkäynnin kohteena olevan riita-asian kokonaisarviointiin. Säännöstä ei saa soveltaa niin laajasti, että se johtaa pääsäännön eli hävinneen asianosaisen täysimääräisen kuluvastuun vesittymiseen. (HE 107/1998 vp s. 19.)

16. Korkein oikeus toteaa, että edellisissä kohdissa esitetyt perustelut häviäjän täyden kuluvastuun pääsäännöstä poikkeamiselle voivat lopputulokseltaan nyt ratkaistavan kaltaisessa asiassa puoltaa myös pääsäännön mukaista kuluratkaisua. Korkein oikeus toteaa edelleen, että kulukysymyksen arvioimisessa ensisijaisia perusteita ovat ratkaistavaa yksittäistä asiaa koskevat seikat, vaikka yleisillä näkökohdilla on myös oma merkityksensä. X Oyj on vedonnut kulujen kuittausvaatimuksen perusteena vain siihen, ettei riidan kohteena olleesta aikaprioriteettisäännöstä ollut oikeuskäytäntöä ennen Korkeimman oikeuden ratkaisua 2018:40. A on puolestaan tuonut esiin edellä kohdassa 13 kuvattuja yleisiä näkökohtia ja väitetyn kohtuuttomuuden. Lain perustelujen mukaan 21 luvun 8 a § ei kuitenkaan mahdollista kuluvastuun alentamista kohtuusharkinnan perusteella (HE 107/1998 vp s. 19). Kuluvastuun alentamisesta kohtuuttomuuden perusteella säädetään erikseen luvun 8 b §:ssä, jonka soveltamisesta ei ole tässä asiassa kysymys.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n soveltaminen tässä asiassa

17. Korkein oikeus katsoo, että asiassa ratkaistavana ollut pääkysymys on ollut oikeudellisesti siinä määrin epäselvä, että asian hävinneen X Oyj:n kuluvastuuta on perusteltua alentaa. Korkein oikeus toteaa, että 8 a §:ää sovellettaessa on hävinneen asianosaisen vastapuolelle maksettavia kuluja ensisijaisesti alennettava ja vasta toissijaisesti kulut voidaan kuitata kokonaan (HE 107/1998 vp s. 19). Arvioinnissa voidaan tällöin ottaa asianmukaisesti huomioon alentamisen puolesta ja sitä vastaan eri painolla puhuvat seikat.

18. X Oyj ei ole tässä asiassa esittänyt vaatimukselleen kuluvastuunsa alentamisesta muita perusteita kuin oikeuskäytännön puuttumisen. Huomioon ottaen tämä ja A:n esittämät vastasyyt oikeudenkäyntikulujen alentamatta jättämiselle Korkeimmalla oikeudella ei ole perusteita alentaa X Oyj:n oikeudenkäynti- ja asianosaiskulujen korvausvelvollisuutta A:lle enempää kuin yhdellä kolmasosalla. X Oyj on Korkeimmassa oikeudessa myöntänyt kannevaatimuksen oikeaksi. Asianosaisen myötävaikutus asian sovinnolliseen ratkaisemiseen on seikka, joka voidaan ottaa huomioon myös oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ää sovellettaessa. Tälle ei kuitenkaan voida antaa olennaista merkitystä arvioitaessa A:lle kanteen myöntämiseen mennessä aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvattavuutta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. X Oyj velvoitetaan maksamaan A:lle hovioikeuden tuomitseman määrän lisäksi sairausajan palkkaa yhteensä 658,10 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.10.2013 lukien.

X Oyj velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 2 989,10 euroa ja hovioikeudessa 1 027,70 euroa, molemmat määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.

A vapautetaan velvollisuudesta korvata X Oyj:n oikeudenkäyntikulut sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

X Oyj velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 1 379,10 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antamispäivästä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jarmo Littunen, Asko Välimaa, Eva Tammi-Salminen ja Jussi Tapani. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen (mietintö).

Esittelijän mietintö

Esittelijäneuvos Salosen mietintö oli perustelujen kohtien 1–15 ja tuomiolauselman ensimmäisen kappaleen osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Muilta osin esittelijä ehdotti, että Korkein oikeus lausuisi seuraavasti:

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n soveltamisen edellyttämässä kokonaisarvioinnissa tulee ottaa huomioon pykälän säätämisen taustalla olevat Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdasta 14 ilmenevät asianosaisen oikeusturvaan ja oikeusjärjestelmän käytettävyyteen liittyvät tavoitteet. Tästä johtuen säännöksessä tarkoitettu asian oikeudellinen epäselvyys ja siitä johtuva kanteen vireillepanoon tai sen kiistämiseen liittyvä perusteltu syykään ei välttämättä johda hävinneen osapuolen kuluvastuun alentamiseen saatikka sen kokonaan poistamiseen. Sääntelyn tavoitteet tulee ottaa kokonaisarvioinnissa huomioon myös alentamisen määrää harkittaessa. Lainkohdan soveltamisesta ei soveltamisedellytysten täyttyessä luonnollisestikaan tule pidättäytyä pelkästään siitä syystä, että kuluvastuun alentamisen tueksi saatetaan esittää myös kohtuusperusteisia näkökohtia.

Säännöstä sovellettaessa voidaan siten arvioida esimerkiksi asianosaisen kanteellaan vaatiman etuuden tai kiistämän vaatimuksen ja hänelle oikeudenkäynnistä aiheutuneiden kustannusten keskinäistä suhdetta. Kanteella vaaditun etuuden vähäisyydestä voi seurata, että oikeutetunkin vaatimuksen tai merkityksellisenkin oikeuskysymyksen sisältävän asian vireillepano oikeudenkäyntikulujen korvattavuuteen liittyvistä syistä estyy.

A on esittänyt, että esimerkiksi työntekijän palkkariitoja koskevissa asioissa kanteen nostaminen ja oikeutetunkin saamisoikeuden toteuttaminen voi vaarantua siitä syystä, että asia arvioidaan oikeudellisesti siinä määrin epäselväksi, että työntekijä voi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n nojalla joutua vastaamaan asian ajamisen edellyttämistä oikeudenkäyntikuluistaan. Tämä, kuten myös se A:n mainitsema näkökohta, että työoikeudellisissa riita-asioissa kanteen useimmiten panee vireille työntekijä ja että oikeuskäytännön kehittymisen kannalta oikeudenkäyntikulujen pääsääntöinen kuittaaminen työntekijän voittaessa oikeudellisesti epäselvän asian olisi oikeuskäytännön kehittymisen kannalta haitallista, on säännöksen esitöissä esitettyjen tavoitteiden kannalta huomionarvoinen.

A:n asiassa vaatimien oikeudenkäynti- ja asianosaiskulujen määrä on suuruusluokaltaan 8 000 euroa. Hänen kanneteitse vaatimansa työsuhdesaatava on edellä mainittuihin kuluihin verrattuna ollut alle kymmenesosan suuruinen. Asiassa ei ole ilmennyt, että A hänelle myönnetyn oikeusturvaetuuden tai muun syyn johdosta olisi vapautunut henkilökohtaisesti vastaamasta oikeudenkäyntikuluistaan tai että vastapuolen kuluvastuun toteutumisella ei muusta syystä olisi ollut kanteen vireillepanon kannalta ainakaan ratkaisevaa merkitystä. Edellä mainittuihin seikkoihin nähden pääasian hävinneen X Oyj:n oikeudenkäyntikuluvastuun osittainenkaan alentaminen oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n nojalla ei olisi sopusoinnussa edeltä ilmenevien pykälän säätämiseen johtaneiden tavoitteiden kanssa.

Korkein oikeus todennee, että sille seikalle, että X Oyj on Korkeimmassa oikeudessa myöntänyt kannevaatimuksen oikeaksi ei voida antaa olennaista merkitystä arvioitaessa A:lle kanteen myöntämiseen mennessä aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvattavuutta, vaikka asianosaisen myötävaikutus asian sovinnolliseen ratkaisemiseen sinänsä on seikka, joka voidaan ottaa huomioon oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ää sovellettaessa. Korkein oikeus katsonee johtopäätöksenään, että asiassa ei ole edellytyksiä alentaa X Oyj:n A:lle maksettavien oikeudenkäynti- ja asianosaiskulujen määrää.

A on voittanut muutoksenhakunsa Korkeimmassa oikeudessa. X Oyj on siten velvollinen korvaamaan hänen täällä vaatimansa oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut.

Esittelijä ehdotti, että Korkein oikeus lausuisi tuomiolauselmassaan X Oyj:n korvattavien oikeudenkäyntikulujen osalta seuraavasti:

X Oyj velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 4 393,60 euroa ja hovioikeudessa 1 541,60 euroa sekä asianosaiskuluista käräjäoikeudessa 90 euroa, kaikki määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.

X Oyj velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 2 068,60 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antamispäivästä.

 
Julkaistu 7.8.2019