KKO:2019:62
Kiinteistöosakeyhtiön omistamassa rakennuksessa sijaitsevan ravintolan rasvakeittimessä oli alkanut vakava tulipalo, joka oli levinnyt ilmanvaihtokanavaan ja sitä pitkin rakennuksen ullakkokerrokseen. Vakuutusyhtiö oli maksanut vakuutuskorvauksia palosta aiheutuneista vahingoista neljälle yhtiölle ja yhdelle yksityishenkilölle. Vakuutusyhtiö vaati kanteessaan takautumisoikeutensa perusteella korvauksia kiinteistöyhtiöltä sekä rasvakanavan muutostyöt tehneiltä urakoitsijalta ja sen aliurakoitsijalta. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa.
Korkein oikeus totesi asiassa olevan kysymys todistelultaan laajasta ja intressiltään merkittävästä riita-asiasta, jonka ratkaiseminen on edellyttänyt kannanottoa monimutkaisia vastuusuhteita koskeviin oikeuskysymyksiin, joiden tulkinnasta ei ole vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa sekä muutos- että ennakkoratkaisuperusteella.
OK 25 a luku 11 §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 18.12.2015 nro 15/41882, muutoksenhaku Turun hovioikeudessa ja hovioikeuden päätös 7.12.2017 nro 1023 selostetaan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.
Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomarit Maija Kunnas ja Jyrki Mantere sekä käräjäviskaali Aleksi Pakkanen ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Kirsi Kanerva, Kimmo Suorsa ja Atso Sinervo.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Vakuutusyhtiölle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan se vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja sille myönnetään jatkokäsittelylupa.
Vastaajat vaativat vastauksissaan valituksen hylkäämistä.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta ja alempien oikeuksien ratkaisut
1. Vakuutusyhtiö on kanteessaan vaatinut, että kiinteistöyhtiö, rakennusliike A ja rakennusliike T velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan vakuutusyhtiölle takautumisoikeuden nojalla 1 938 189,77 euroa.
2. Kanteen mukaan vakuutusyhtiö oli maksanut kiinteistöyhtiön omistamassa rakennuksessa 14.5.2010 syttyneen tulipalon ja sen sammutustöiden johdosta vakuutuskorvauksia neljälle muulle yhtiölle sekä yhdelle yksityishenkilölle muun muassa irtaimiston vahingoittumisesta. Vakuutusyhtiön mukaan sen takautumisoikeus tavallisella tuottamuksella aiheutettuihin vahinkoihin perustui vakuutussopimusten ehtoihin ja osaksi myös korvaussaatavan siirtoa koskeneeseen sopimukseen.
3. Tulipalo oli alkanut katutasolla sijainneen ravintolayrityksen ravintolan rasvakeittimestä. Tuli oli edennyt nopeasti ilmastointikanavaa eli niin sanottua rasvakanavaa pitkin ullakolle, jossa vesikattorakenteet olivat syttyneet palamaan. Rasvakanava oli ulkoseinustalla irronnut liitoksestaan ja katkennut, jolloin palo oli levinnyt kaapeliläpiviennin kautta myös toisen ja kolmannen kerroksen välipohjaan.
4. Tulipalossa vaurioituneessa rakennuksessa oli vuosina 2008–2009 toteutettu kolme rakennushanketta: ullakkorakentaminen, jossa rakennuttajana ja rakentajana oli rakennusliike PMR, julkisivun ja vesikaton uusiminen, jossa rakennuttajana oli kiinteistöyhtiö ja urakoitsijana rakennusliike PMR, sekä rasvakanavan uusiminen ja laajentaminen, jossa rakennuttajana oli ravintolayritys ja pääurakoitsijana rakennusliike A ja aliurakoitsijana rakennusliike T.
5. Ullakkorakentaminen perustui kiinteistöyhtiön ja rakennusliike PMR:n tekemään merkintä- ja rakentamissopimukseen, jonka mukaan rakennusliike omalla kustannuksellaan suunnittelee ja rakentaa asuinhuoneistoja ullakolle. Rakennusliike PMR oli sitoutunut vastaamaan ullakkorakentamisen edellyttämästä laitteiden äänieristyksen parantamisesta tai muista teknisistä muutoksista, jotka koskivat ravintolaa palvelevaa ilmanvaihtokonehuonetta ja joista oli sovittava ravintolayrityksen kanssa. Ravintolayritys oli puolestaan tehnyt kiinteistöyhtiön kanssa ravintolatilan saneeraus- ja muutostöitä koskevat sopimukset, joiden mukaan ravintolatoimintaa palvelevien laitteiden, kuten ilmanvaihtokanavien, rakentaminen tapahtuisi ravintolayrityksen toimesta ja kustannuksella.
6. Rasvakanavan uusiminen oli edellyttänyt kiinteistöyhtiön hyväksyntää. Kiinteistöyhtiö ei ollut hyväksynyt rasvakanavan laajentamista sen aikaisemmalla kulkureitillä. Rasvakanava oli sittemmin linjattu kulkemaan ullakon kautta ja vesikaton läpiviennillä. Kattorakenteiden syttymisen on katsottu liittyneen piipun riittämättömään eristämiseen.
7. Kanteen mukaan kiinteistöyhtiö oli laiminlyönyt hakea rakennusluvan rasvakanavan muutostyölle, vaikka sillä olisi kiinteistön omistajana ollut siihen velvollisuus, tai ainakin sen olisi tullut huolehtia, että ravintolayritys tai muutostyön urakoitsija hakee rakennuslupaa. Kiinteistöyhtiö oli vastuussa siitä, että talon rakenteet olivat asianmukaiset ja turvalliset. Myös urakoitsijoina toimineet rakennusliikkeet A ja T olivat laiminlyöneet huolehtia tarvittavista rakennusluvista. Urakoitsijat olivat rikkoneet pakottavia lakisääteisiä velvoitteitaan rakentaessaan rasvakanavan ullakkokerroksen läpiviennin paloeristämättömänä ja siten, että se oli päässyt irtoamaan liitoksestaan talon ulkoseinustalla.
8. Käräjäoikeus on hylännyt vakuutusyhtiön kanteen kaikkien vastaajien osalta. Arvioituaan sitä, oliko vakuutussopimuksella voitu laajentaa vakuutusyhtiön takautumisoikeutta, käräjäoikeus katsoi, ettei vakuutusyhtiöllä ollut yhtiöiden kanssa tehtyjen vakuutussopimusten tai siirtokirjan perusteella takautumisoikeutta kiinteistöyhtiöön, jota ei voitu pitää vakuutusehdoissa tarkoitettuna elinkeinonharjoittajana. Kiinteistöyhtiöltä puuttui joka tapauksessa vahingonkorvausvastuun edellyttämä tuottamus.
9. Käräjäoikeuden mukaan myöskään rakennusliikkeillä ei ollut tuottamusta rakennusluvan hakemiseen liittyvän laiminlyönnin osalta. Kummankin työsuoritukset olivat urakkasopimuksen sopijapuolten hyväksymiä. Mahdollinen virhe oli tapahtunut urakkasuorituksen sisällä, eikä se muodostanut tuottamusvastuuta sopimuksen ulkopuoliseen tahoon nähden.
10. Vakuutusyhtiö on valittanut hovioikeuteen, pyytänyt jatkokäsittelyluvan myöntämistä ja uudistanut käräjäoikeudessa esittämänsä korvausvaatimukset. Se on valituksessaan vedonnut muun muassa siihen, että sillä oli vakuutusehtojen perusteella takautumisoikeus kiinteistöyhtiöön nähden, joka oli elinkeinonharjoittaja. Myöskään vahingonkorvausta koskeva siirtokirja ei ollut vailla merkitystä. Kiinteistöyhtiön vahingonkorvausvastuun perustava tuottamus liittyi rasvakanavan sijoittamisesta päättämiseen ja kanavan uusimisen edellyttämän rakennusluvan hakemisen laiminlyöntiin. Rakennusliikkeiden A ja T vahingonkorvausvastuun perustava tuottamus ilmeni siinä, että ne olivat rikkoneet pakottavia lakisääteisiä rakentamista koskevia velvoitteitaan. Myös urakoitsijoina toimineiden rakennusliikkeiden olisi tullut huolehtia rakennusluvista.
11. Hovioikeus on pyytänyt vastaajilta vastaukset muutoksenhakemukseen. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 14 §:ään viitaten hovioikeus ei ole myöntänyt vakuutusyhtiölle jatkokäsittelylupaa.
Kysymyksenasettelu ja arvioinnin perusteet
12. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää vakuutusyhtiölle jatkokäsittelylupa.
13. Jatkokäsittelylupa on oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste). Säännöksen sanamuoto viittaa kaikissa tapauksissa matalaan lupakynnykseen, joten lupa tulee myöntää jo silloin, kun syntyy epäily ratkaisun oikeellisuutta kohtaan (esimerkiksi KKO 2013:42, kohta 6 ja KKO 2014:89, kohta 8).
14. Jatkokäsittelylupa on mainitun momentin 3 kohdan mukaan myönnettävä, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkoratkaisuperuste). Kun harkinta kohdistuu oikeuskysymykseen, josta ei ole vakiintunutta oikeuskäytäntöä, lupa tulisi pääsääntöisesti myöntää (esimerkiksi KKO 2014:4, kohta 6).
Korkeimman oikeuden arviointi
15. Vakuutusyhtiö on valituksessaan hovioikeuteen katsonut käräjäoikeuden ratkaisun olleen virheellinen usealla eri perusteella ja pyytänyt jatkokäsittelylupaa muutos- ja ennakkoratkaisuperusteilla.
16. Korkein oikeus toteaa, että jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos jokin lupaperusteista täyttyy. Kuten muun muassa ennakkoratkaisusta KKO 2016:57 (kohta 18) ilmenee, lupaperusteiden arviointia ei ole myöskään Korkeimmassa oikeudessa tarpeen jatkaa sen jälkeen, kun on todettu, että jatkokäsittelylupa olisi tullut jo aiemmin käsitellyllä perusteella myöntää. Tässä asiassa tarkasteltavaksi on syytä ensin ottaa kysymykset kiinteistöyhtiön ja urakoitsijoiden väitetyistä laiminlyönneistä ja menettelyn huolimattomuudesta.
Kiinteistöyhtiö
17. Vakuutusyhtiö on valituksessaan hovioikeudelle vedonnut kiinteistöyhtiön osalta siihen, että se oli sallinut, edellyttänyt ja hyväksynyt, että rasvakanava siirretään ullakkokerroksessa rakennuksen sisäpuolelle ja sieltä vesikaton läpi. Kiinteistöyhtiö oli vastuussa osakkeenomistajille ja talon vuokralaisille talon rakenteiden terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Näin ollen sen olisi tullut joko itse hakea rakennuslupaa tai valvoa, että rakennuslupaa haetaan. Ravintolan ilmanvaihtokonehuone ei ollut rakennusliike PMR:n rakennusluvan aluetta, eikä rakennusliike A:n urakka ollut alisteinen rakennusliike PMR:lle. Rasvakanavan muutostyöt olivat kuuluneet yksinomaan rakennusliikkeiden A ja T urakkaan.
18. Käräjäoikeus on katsoessaan, ettei kiinteistöyhtiön ole osoitettu toimineen asiassa tuottamuksellisesti, todennut olevan selvää, että rasvakanavan muutostöitä koskevan rakennusluvan muodollisena hakijana tuli olla kiinteistöä hallitseva yhtiö. Käräjäoikeuden mukaan vallinneissa olosuhteissa on kuitenkin ollut epäselvää, onko rasvakanavan uusiminen edellyttänyt rakennuslupaa ja mille rakentamiseen osallistuneelle taholle sen selvittäminen on kuulunut. Käräjäoikeus on katsonut, että ensisijainen selvittämisvastuu on kuulunut rakennushankkeeseen ryhtyvälle eli tässä tapauksessa ravintolayritykselle. Käräjäoikeus on arvioinut rakennuslupaa koskevia velvoitteita asunto-osakeyhtiöitä koskevien oikeusohjeiden ilmentämien periaatteiden ja maankäyttö- ja rakennuslain säännösten perusteella.
19. Korkein oikeus toteaa, että asiassa sovellettavan vanhan asunto-osakeyhtiölain (809/1991) 77 §:n 2 momentin mukaan, jos muutokseen vaaditaan viranomaisen lupa, hallituksen on osakkeenomistajan kustannuksella haettava lupa tai valtuutettava osakkeenomistaja hakemaan se. Kuten ratkaisusta KKO 2003:131 ilmenee, yhtiön on sekä omaa suostumustaan että viranomaisluvan hakemista varten arvioitava myös osakkeenomistajan muutostyön yhteydessä, voiko muutos vahingoittaa rakennusta tai tuottaa haittaa muille osakkeenomistajille. Ratkaisun mukaan yhtiö oli näin tehdessään joutunut perehtymään osakkeenomistajien suunnittelemiin muutoksiin. Rasvakanavan uusimisen aikaan voimassa olleessa maankäyttö- ja rakennuslain 131 §:n 1 momentissa (132/1999) edellytettiin niin ikään, että rakennusluvan hakijana on rakennuspaikan haltija.
20. Asunto-osakeyhtiölain (809/1991) 78 §:n 2 ja 4 momentin nojalla asunto-osakeyhtiö on vastuussa yhtiön rakennuksen ja muiden tilojen kunnossapidosta pääosin muilta kuin huoneistojen sisäosien osalta. Ratkaisussa KKO 1998:105 huoneiston ilmanvaihdon saattamisen vastaamaan voimassaolevia viranomaismääräyksiä katsottiin kuuluvan asunto-osakeyhtiön kunnossapitovastuuseen. Myös maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n mukaan rakennuksen kunnossapitovelvollisuus on ensi sijassa rakennuksen omistajalla tai haltijalla (HE 101/1998 vp s. 112).
21. Edellä ilmenevällä tavalla laissa ja oikeuskäytännössä on lähdetty siitä, että rakenteita koskeviin muutostöihin tarvitaan rakennuksen omistajan suostumus ja että rakennuslupa-asioissa ainakin muodollisena hakijana on rakennuksen omistaja. Rakennuksen kunnossapidosta vastuussa olevan omistajan tulee tällöin perehtyä muutostöihin ja niiden vaikutuksiin rakennuksen kannalta. Lainsäädäntö tai oikeuskäytäntö ei kuitenkaan anna selvää vastausta siihen, onko rakennusluvan hakemisesta ja sen tarpeellisuuden selvittämisestä vastuussa rakennushankkeeseen ryhtyvä, rakennuksen omistaja vai kumpikin, ja mikä on kunkin tahon vastuu, jos rakennusluvan hakeminen laiminlyödään. Näin ollen hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa tältä osin ennakkoratkaisuperusteella.
22. Käräjäoikeus on lisäksi perustellut kiinteistöyhtiön tuottamuksen puuttumista sillä, että yhtiö oli joka tapauksessa saanut räystäslinjan yläpuoliselta osuudelta lähteä siitä, että rasvakanavan linjaus kuului ullakkoa koskevaan urakkaan, joka oli ollut rakennusliike PMR:n suunnittelu- ja toteutusvastuulla. Toisaalta käräjäoikeus on todennut, että rasvakanavan muutostyöt ovat edellyttäneet kiinteistöyhtiön myötävaikutusta ja että ullakolla sijaitseva ilmanvaihtokonehuone, jonka läpi rasvakanava oli vedetty kulkemaan vesikatolle, oli ollut rakennusliike PMR:n urakkaan kuulumaton alue. Näin ollen käräjäoikeuden tuomion perusteella ei ole selvää, kenen vastuulla urakka on räystäslinjan yläpuoliselta osalta ollut, ja voidaanko katsoa, ettei kiinteistöyhtiöllä ole lainkaan ollut vastuuta rakentamistavan valinnasta ja valvonnasta. Käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta on siten ollut syytä epäillä kiinteistöyhtiön menettelyn arvioinnin osalta, ja valituslupa olisi tullut myöntää myös muutosperusteella.
Urakoitsijana olleet rakennusliikkeet
23. Vakuutusyhtiö on valituksessaan vedonnut siihen, että rakennusliikkeet A ja T olivat rikkoneet pakottavia lakisääteisiä velvoitteitaan, kun ne olivat rakentaneet lain, määräysten, määräysten tasoisten ohjeiden ja hyvän rakennustavan vastaisesti rasvakanavan ullakkokerroksen läpiviennin paloeristämättömänä ja niin, että rasvakanava oli päässyt irtoamaan liitoksestaan. Myös urakoitsijoina olleiden rakennusliikkeiden olisi tullut huolehtia rakennusluvasta.
24. Käräjäoikeuden tuomion mukaan rakennusliikkeet A ja T eivät olleet vakuutusyhtiölle sopimuksen ulkopuolisena tahona vastuussa vahingosta, joka oli aiheutunut mahdollisesta virheestä urakkasopimuksen täyttämisessä. Käräjäoikeuden mukaan velvollisuus maankäyttö- ja rakennuslain nojalla annettujen määräysten noudattamiseen oli tilaajalla eikä urakoitsijalla. Urakoitsijan keskeisin velvollisuus oli suorittaa rakentaminen tilaajan yksilöimällä tavalla. Rakentamismääräyskokoelmasta ei voinut johtaa urakoitsijalle sellaisia velvollisuuksia, jotka aiheuttaisivat vastuun sopimuksen ulkopuoliselle taholle. Urakoitsija vastasi sopimussuorituksesta vain tilaajalle sopimusperusteisen vahingonkorvauksen periaatteiden mukaisesti eikä urakoitsijalle muodostunut sopimuksen ulkopuoliseen tahoon kohdistuvaa korvausvastuuta.
25. Korkein oikeus toteaa, että vakuutusyhtiön kanne on perustunut rakennusliikkeiden lakisääteisten, rakentamista koskevien sopimuksen ulkoisten velvoitteiden rikkomiseen. Korkein oikeus on todennut ratkaisussaan KKO 2009:92, että kysymys rikkomusperusteisen ja sopimusperusteisen vastuun keskinäisestä suhteesta on monitahoinen eikä sitä voida arvioida yksiselitteisin ja kaavamaisin tavoin erilaisissa tilanteissa ja henkilösuhteissa. Jos kysymyksessä on sopimuksesta riippumatta voimassa olevan velvollisuuden rikkominen, velvollisuus vahingon korvaamiseen sen kärsijälle voi syntyä vahingonkorvauslain nojalla niin, ettei vahingonkorvauslain soveltamista sulje pois pelkästään se seikka, että vahinko kohdistuu omaisuuteen, joka on sopimukseen perustuvan luovutusketjun kautta peräisin vahingon aiheuttajalta. Tähän soveltamismahdollisuuteen vaikuttaa muun muassa se seikka, minkä luontoisen velvollisuuden rikkomisesta on kysymys (kohta 11). Korkein oikeus totesi lisäksi kanteen perusteeksi vedotuille veneen turvallisuutta koskeville määräyksille olevan luonteenomaista, että ne koskivat hyödykkeen turvallisuudelle asetettavia yleisiä vaatimuksia, joiden tarkoituksena oli suojata kenen tahansa hyödykkeen omistajan tai käyttäjän etuja. Ratkaisun mukaan valmistajan velvollisuus noudattaa tällaisia turvallisuusvaatimuksia ei riippunut sopimuksesta (kohdat 7, 8, 12 ja 13).
26. Ratkaisussa KKO 1996:59 urakoitsijan ja aliurakoitsijan katsottiin olevan osavastuussa paalutuksen aiheuttamasta tärinästä naapurikiinteistölle aiheutuneista vahingoista, kun urakoitsijat olivat laiminlyöneet selvittää Suomen rakentamismääräyskokoelman edellyttämällä tavalla myös tulevan rakennustyön läheisyydessä sijaitsevien rakennusten ja rakenteiden perustuksien sijaintia, sisältöä ja kuntoa. Toisaalta ratkaisussa KKO 2008:31 arvioitiin tilannetta, jossa kantaja, olematta sopimussuhteessa rakennusliikkeeseen, vaati korvausta rakennusliikkeeltä, kun tämä oli täyttänyt sopimuksenmukaisen rakentamisvelvoitteensa virheellisesti. Ratkaisussaan Korkein oikeus katsoi, ettei vahingonkorvauslakiin nojautuville korvausvaatimuksille ollut lain mukaista perustetta. Korkein oikeus on myös edellä viitatussa ratkaisussaan KKO 2009:92 yleisesti todennut, että sopimuskumppanin myöhempi sopimuskumppani ei yleensä voi toteuttaa sopimusrikkomukseen perustuvia vaatimuksia nojautumalla sopimusvastuusta riippumattomaan vastuuseen (kohta 8).
27. Edellä selostetun oikeuskäytännön perusteella ei ole selvää, ettei urakoitsijan tai aliurakoitsijan laiminlyönti noudattaa maankäyttö- ja rakennuslakia sekä niiden nojalla annettuja määräyksiä ja hyvää rakentamistapaa – erityisesti määräysten liittyessä rakenteiden turvallisuuteen – voisi tietyin edellytyksin perustaa vahingonkorvausvastuuta myös muihin kuin urakkasopimuksen osapuoleen nähden. Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta on näin ollen ilmennyt aihetta epäillä siltä osin kuin rakennusliikkeiden vastuun on tuomiossa katsottu voivan perustua vain sopimukseen. Hovioikeuden olisi siten tullut myöntää myös tältä osin jatkokäsittelylupa muutos- ja ennakkoratkaisuperusteella.
Yhteenveto Korkeimman oikeuden johtopäätöksistä
28. Edellä selostetulla tavalla käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta on vakuutusyhtiön hovioikeusvalituksessa esittämien seikkojen perusteella ilmennyt aihetta epäillä. Lisäksi kyse on ollut sellaisista oikeuskysymyksistä, joihin laista tai oikeuskäytännöstä ei ilmene selvää kantaa. Valituksessa on lisäksi kohdasta 10 ilmenevin tavoin vedottu useaan muuhunkin oikeuskysymykseen, joita käräjäoikeuden tuomiossa on pidetty tulkinnanvaraisina.
29. Tässä tapauksessa kysymys on ollut todistelultaan laajasta ja intressiltään merkittävästä riita-asiasta, jonka ratkaiseminen on edellyttänyt kannanottoa monimutkaisia vastuusuhteita koskeviin oikeuskysymyksiin, joiden tulkinnasta ei ole vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Korkein oikeus toteaa, että kun otetaan huomioon jatkokäsittelyluvan myöntämisessä noudatettava matala kynnys ja yleinen pyrkimys hovioikeusmenettelyn tehostamiseen, lupaharkinnassa ei voida tutkia jutun oikeudellisia tai näyttöön liittyviä kysymyksiä yhtä laajasti ja perusteellisesti kuin varsinaista valitusasiaa käsiteltäessä. Nyt kysymyksessä oleva asia ei ole ylipäätään ollut sellainen, joita silmällä pitäen jatkokäsittelylupajärjestelmä on säädetty. Edellä esitetyillä perusteilla hovioikeuden olisi tullut myöntää asiassa jatkokäsittelylupa.
Päätöslauselma
Hovioikeuden päätös kumotaan ja vakuutusyhtiölle myönnetään jatkokäsittelylupa.
Asia palautetaan Turun hovioikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan jatkettava valituksen käsittelyä.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Ari Kantor, Mika Huovila, Tatu Leppänen ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijä Saini Siitarinen.