KKO:2019:52

Ympäristörikos - Ympäristön turmeleminen - Törkeä ympäristön turmeleminen
Rangaistuksen määrääminen - Rangaistuksen mittaaminen
Menettämisseuraamus - Hyödyn menettäminen
Liiketoimintakielto

Diaarinumero: R2017/898
Taltionumero: 1000
Antopäivä: 6.6.2019 ECLI:FI:KKO:2019:52

A oli vastuussa siitä, että yhtiön toiminnassa oli muun ohella otettu I-luokan pohjavesialueella sijaitsevalta soranottoalueelta maa-ainesta lupamääräysten vastaisesti sekä läjitetty samalle alueelle jätemaata. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, ettei teolla ollut näytetty aiheutetun ympäristölle erityisen suurta vahingon vaaraa. A oli syyllistynyt ympäristön turmelemiseen.

A:n syyksi oli luettu myös toinen ympäristön turmeleminen. A tuomittiin yhteiseen seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Kysymys myös A:n määräämisestä liiketoimintakieltoon sekä A:n ja yhtiön tuomitsemisesta menettämisseuraamukseen.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanta-Hämeen käräjäoikeuden tuomio 28.1.2016 nro 16/104023

Käräjäoikeus katsoi syytekohdan 1 osalta selvitetyksi, että X Oy:n (yhtiön) toiminnassa oli sijoitettu yhtiön omistaman kierrätyskeskuksena toimineen kiinteistön kenttärakenteeseen ainakin asfalttijätettä, murskaamatonta betonijätettä, puuta ja sekalaista rakennuspurkujätettä. Osa betonista oli ollut raudoitettua ja kaikki havaittu betonijäte oli ollut rakenteeseen sopimattomassa muodossa. Luvatonta jätetäyttöä kenttärakenteessa oli ollut 35 800 kuutiometriä, josta lajiteltavaa rakennusjätettä oli ollut 2,55 tonnia ja purkujätettä 0,45 tonnia. Menettely oli näiltä osin ollut yhtiölle 27.12.1999 ja 19.3.2004 myönnettyjen ympäristölupien lupamääräysten vastaista.

Käräjäoikeus katsoi, että maahan pitkän ajan kuluessa sijoitettu asfalttijäte, murskaamaton betonijäte, puu ja sekalainen rakennuspurkujäte oli aiheuttanut maaperän roskaantumisen, joka oli ennallistamattomana rajoittanut alueen tulevia käyttömahdollisuuksia. Maahan oli useiden vuosien ajan sijoitettu muutakin kuin vaaratonta ja pysyvää jätettä ilman sen lajittelua ja kaatopaikkakelpoisuuden selvittämistä. Tällöin oli ollut olemassa riski siitä, että maahan sijoitetut materiaalit olisivat saattaneet sisältää muun ohella polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä (PAH-yhdisteitä), asfalttijätteeseen imeytyneitä haitallisia aineita kuten öljyä, bensiiniä tai liuottimia sekä rakennusjätteeseen sisältyviä erilaisia haitta-aineita kuten kreosoottia, lyijyä tai asbestia. Nämä aineet olisivat voineet aiheuttaa maaperän, pohjaveden ja pintaveden pilaantumista. Käräjäoikeus katsoi toiminnan siten olleen omiaan myös aiheuttamaan ympäristön pilaantumista.

Käräjäoikeus totesi A:n olleen yhtiön toimitusjohtaja 20.2.2004 lukien, mitä ennenkin hänen oli näytetty käyttäneen yhtiössä tosiasiallista määräysvaltaa. Hän oli ollut myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja vuodesta 1996 lukien. A oli siten ollut vastuussa kierrätyskeskuksessa tapahtuneesta syytteessä tarkoitetusta menettelystä. A:n katsottiin menetelleen tahallisesti.

Syytekohdassa 2 käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että yhtiön toiminnassa oli sen omistamalla soranottoalueella vastoin sille 1.2.2005 myönnettyä maa-aineslupaa otettu soraa alin ottotaso alittaen. Maa-ainesluvan mukainen alin ottotaso oli ollut +88 metriä merenpinnasta, ja alueella toukokuussa 2011 tehtyjen mittausten mukaan sorakuopan pohja oli ollut alimmillaan tasolla +86,09 metriä merenpinnasta. Kaivusyvyyden ei ollut näytetty tekoaikana olleen pohjaveden kannalta kriittisen alhaalla, mutta oli selvää, että ympäristön ja erityisesti pohjaveden laatu ja puhtaus vaarantuivat sitä enemmän, mitä syvemmältä ja enemmän pohjaveden muodostumisalueella suodattavaa sora- tai hiekkakerrosta kaivettiin. Sen seurauksena huonompilaatuinen vesi saattoi pohjavirtausten kautta kulkeutua kauaskin lähtöpaikasta. Kasalle kaivettu sora ei ollut enää omiaan suojaamaan pohjavettä. Maa-ainesten yliottoa oli pidettävä ympäristön turmelemisena. Ylioton määräksi käräjäoikeus arvioi 10 000 kuutiometriä.

Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että yhtiö olisi tehnyt tekoaikana 1.2.2005 myönnetyn maa-ainesluvan vastaista sivuyliottoa. Käräjäoikeus katsoi edelleen jääneen näyttämättä, että yhtiössä olisi laiminlyöty ottoalueen rajojen ja korkeuspisteiden luvanmukainen merkitseminen.

Käräjäoikeus katsoi lisäksi selvitetyksi, että soranottoalueelle oli tuotu epäpuhdasta maata ja rakennusjätettä. Sorakuopasta oli löydetty öljyistä maata, mutta öljyn määrä oli ollut varsin pieni. Lisäksi sorakuopasta oli löydetty ylemmän ohjearvon ylittäviä sinkki- ja lyijypitoisuuksia. Sorakuoppaan olisi saanut viedä vain varmasti puhtaita ja tutkittuja maa-aineksia. Rikosoikeudellinen vastuu sorakuoppaan viedyn maan puhtaudesta oli A:lla. Käräjäoikeus totesi, että kuoppaan tuodun maa-aineksen kokonaismäärä oli ollut suuri, eikä sitä ollut hyväksytetty kunnan viranomaisella. Määrän ei kuitenkaan ollut näytetty olleen suurempi kuin A:n myöntämä 8 100 kuutiometriä. Varsinaisen jätteen eli muun ohella öljyn, sinkin, metallien ja muovin määrä oli ollut varsin vähäinen.

Käräjäoikeus totesi vielä, että sorakuopan yläreunassa oli ollut polttoainesäiliö. Kysymyksessä oli ollut kuopassa työskentelevien koneiden tankkauspiste, joka oli sijainnut soranottoalueen ulkopuolella ja jolle ei tarvinnut hakea erillistä lupaa. Kysymys ei ollut luvattomasta polttoaineen jakelupisteestä.

Käräjäoikeus katsoi, että sorakuopalle viety vieras, osittain haitallisia aineita sisältänyt maa-aines oli aiheuttanut vaaran ympäristönsuojelulaissa kielletystä maaperän pilaantumisesta. Kysymys oli tärkeästä pohjavesialueesta, jolla oli ollut riski myös ympäristönsuojelulain kieltämään pohjaveden pilaantumiseen. Teot olivat olleet maa-ainesluvan lupaehtojen vastaisia. Niiden seurauksena ei ollut näytetty aiheutuneen konkreettista ympäristön turmeltumista, mutta ne olivat olleet omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista, ympäristön haitallista muuttumista tai roskaantumista.

Käräjäoikeus totesi A:n olevan maanrakennusalan koulutuksen saanut kokenut maanrakennusalan yrittäjä. Hän oli koko tekoajan ollut yhtiön toimitusjohtaja ja myös johtanut yhtiön käytännön liiketoimintaa ja ollut kaikkien esimies. A oli suoraan ollut vastuussa koko sorakuopan toiminnasta.

Käräjäoikeus katsoi, että alueelle oli tuotu humusmaata ja muuta maata kuopan tulevaa maisemointia varten. Selvitystä ei ollut esitetty siitä, että sorakuopalle olisi kuljetettu tahallaan sinne kelvotonta maa-ainesta tai pilaantuneita maita. Myös soran yliotto oli ollut niin vähäistä, ettei sitä voitu pitää tahallisena. A:n oli täytynyt ymmärtää toiminnassa tapahtuneiden laiminlyöntien ja lupaehtojen rikkomisen aiheuttamat riskit ympäristön pilaantumiselle. Hän oli menetellyt törkeän huolimattomasti.

Syytekohdassa 2 tarkoitetun teon törkeysarvioinnin osalta käräjäoikeus katsoi, ettei tekojen ympäristölle aiheuttama vahingon vaara ollut ollut erityisen suuri. Kokonaisarvostelukaan ei tukenut törkeän tekomuodon syyksilukemista.

Siten käräjäoikeus luki A:n syyksi syytekohdassa 1 ympäristön turmelemisen ajalla 27.12.1999–20.5.2011 ja syytekohdassa 2 ympäristön turmelemisen ajalla 26.7.2006–18.5.2011.

Käräjäoikeus katsoi erityisesti syytekohdassa 1 tahallisena tekona syyksi luetun kierrätyskeskuksen kenttärakenteen rakentamisen lupaehtojen vastaisesti sekä syytekohdassa 2 törkeän huolimattomasti ja ilman tarkastusta lupaehtojen vastaisen maa-aineksen viemisen I-luokan pohjavesialueella olevaan sorakuoppaan edellyttävän vankeusrangaistuksen tuomitsemista. Käräjäoikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus oli 3 kuukauden mittainen vankeusrangaistus, joka voitiin tuomita ehdollisena.

Mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeus tuomitsi myös yhtiön yhteisösakkoon.

Rikoshyödyn osalta käräjäoikeus totesi, että syytekohdassa 1 menettelystä syntynyt taloudellinen hyöty oli syntynyt siitä, kun alueelle tuotuja materiaaleja ei ollut käsitelty luvassa edellytetyllä tavalla, eikä syyttäjien katsomin tavoin siitä, ettei niitä ollut viety toiseen vastaanottopaikkaan. Käräjäoikeus kuitenkin totesi, että vastaaja oli ennallistanut kierrätyskeskuksen kentän sellaiseen kuntoon, jossa sen luvanmukaisesti toimiessa olisi pitänyt olla. Vastaaja oli vastannut alueen käsittelystä ja alueelle kuulumattoman aineksen asianmukaisesta kierrättämisestä aiheutuneista kustannuksista. Tämän vuoksi oli perusteltua jättää tuomitsematta menettelyn tuottama taloudellinen hyöty valtiolle.

Syytekohdassa 2 yliotetun soran osalta käräjäoikeus totesi, että syyttäjien esittämällä kaavalla, joka perustui jalostetun soran hintaan 5 euroa kuutiometriltä, 70 euron kuljetushintaan 25 kuutiometrin kuormaa kohti vähennettynä todellisilla kuljetuskuluilla ja lähikuljetuksista tulevalla vähennyksellä 0,50 euroa ja 0,70 euroa kuutiometriä kohti, hyöty yhdestä kuutiometristä soraa olisi 6,60 euroa. Käräjäoikeus kuitenkin totesi hyödyn riippuvan kilpailusta, soran hinnoittelusta ja kaikista sen tuottamisen vaatimista kuluista, minkä vuoksi käräjäoikeus arvioi todellisen hyödyn määräksi 1,50 euroa kuutiometriltä. Rikoshyödyn määrä oli siten 15 000 euroa. Sorakuopalle tuodun maa-aineksen osalta käräjäoikeus totesi, että H:n kaupungin kohteista maa-ainekset oli saatu viedä korvauksetta kaupungin maankaatopaikoille. Selvitystä siitä, milloin ja mistä rakennusjätettä oli tuotu sorakuopalle, ei ollut esitetty, jolloin oli epävarmaa, olisiko maa-aines voitu viedä ilmaiseksi toiselle maankaatopaikalle ja mikä kuljetuskustannus tästä olisi syntynyt. Betonia ja tiiltä olisi voitu kuljettaa myös yhtiön omaan kierrätyskeskukseen. Lisäksi yhtiö oli aloittanut sorakuopan kunnostus- ja tutkimustyöt, ja alueelta oli viety pois sinkkipitoista ja öljyistä maata. Tästä aiheutuneet kustannukset olivat tulleet yhtiön kustannettaviksi. Yhtiön ei siten tältä osin ollut näytetty saaneen rikoshyötyä, minkä lisäksi rikoshyöty oli myös ennallistamisen vuoksi mahdollista jättää konfiskoimatta.

Käräjäoikeus tuomitsi siten A:n ja yhtiön yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä jalostetusta sorasta 15 000 euroa.

Liiketoimintakiellon osalta käräjäoikeus katsoi, ettei A:n rikollista menettelyä voitu pitää vähäisenä, sillä menettely oli pääosin liittynyt yhtiön ydinliiketoiminnoista eli soranotosta ja maanrakennuksesta aiheutuvien jätteiden ympäristölupien ja ympäristönsuojelunormien vastaiseen toiminnanharjoittamiseen kahdessa toimipisteessä. Toiminta oli ollut kierrätyskeskuksessa pitkäkestoista ja soranottoalueella toiminta oli aiheuttanut pohjaveden pilaamisvaaran ja ollut muutoinkin moitittavaa. Käräjäoikeus edelleen katsoi, että kysymys oli ollut liiketoiminnasta, joka olisi voinut aiheuttaa julkisin varoin katettavia merkittäviä taloudellisia vahinkoja, jos ympäristö olisi konkreettisesti pilaantunut. A oli kuitenkin ennallistanut ympäristöä omalla kustannuksellaan, eikä konkreettista vahinkoa ollut aiheutunut. A:n ei ollut osoitettu vahingoittaneen velkojiaan tai sopimuskumppaneitaan eikä saaneen merkittävää kilpailuetua toisiin toimijoihin nähden. A:n menettely ei osoittanut hänen suhtautuvan täysin piittaamattomasti elinkeinotoimintaa koskeviin määräyksiin, eikä hänen ollut näytetty aiemmin tai sittemminkään syyllistyneen muuhun rangaistavaan menettelyyn liiketoiminnassa. Vaara siitä, että A jatkaisi tämänkaltaista lainvastaista menettelyä, oli vähäinen, minkä lisäksi teoista oli jo kulunut jonkin aikaa. Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen liiketoimintakiellon määräämisestä.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Jari Kirmo, Hanne-Maria Kari ja Nea Koivu.

Turun hovioikeuden tuomio 29.9.2017 nro 17/138625

Syyttäjät, A ja yhtiö valittivat hovioikeuteen. Syyttäjät vaativat muun ohella, että A tuomitaan rangaistukseen syytteen teonkuvauksen mukaisesti syytekohdassa 1 ympäristön turmelemisesta ja syytekohdassa 2 törkeästä ympäristön turmelemisesta ja että A:lle tuomittua vankeusrangaistusta korotetaan. Lisäksi syyttäjät vaativat, että A:n ja yhtiön menetettäväksi tuomitun rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn määrää korotetaan ja että A määrätään liiketoimintakieltoon. A ja yhtiö vaativat, että syytteet ja niihin perustuvat vaatimukset syytekohdissa 1 ja 2 hylätään.

Syytekohdassa 1 hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätöksen siitä, että kierrätyskeskuksen kenttärakenteeseen oli myönnetyn ympäristöluvan vastaisesti sijoitettu jätettä, jota kierrätyskeskukseen ei olisi saanut tuoda, ja että jätteen sijoittamisen kenttärakenteeseen oli katsottu aiheuttaneen kiinteistön maaperän roskaantumista. Kierrätyskeskukseen tuodun betonijätteen osalta hovioikeus katsoi, ettei se ollut ollut omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista. Muiden jätteiden kuin betonin osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun siitä, että niiden sijoittaminen kenttärakenteeseen oli ollut omiaan aiheuttamaan myös ympäristön pilaantumista. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun siitä, että A oli ollut vastuussa kierrätyskeskuksessa tapahtuneesta menettelystä ja että hän oli toiminut tahallisesti.

Syytekohdassa 2 hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun siitä, että yhtiö oli kaivanut maa-ainesta lupaehtojen vastaisesti liian syvältä ja että yliottoa oli pidettävä ympäristön turmelemisena. Hovioikeus katsoi lisäksi tulleen näytetyksi, että yhtiö oli ottanut maa-aineksia myös maa-ainesluvan mukaisen kaivualueen ulkopuolelta syytteen teonkuvauksen mukaisesti eli kahdessa kohdassa noin 2 800 neliömetrin alueella noin 18 000 kiintokuutiometrin eli 22 500 kuutiometrin verran siten, että luvatonta soranottoa oli tapahtunut myös naapurikiinteistön puolella.

Vielä hovioikeus katsoi, että A oli sorakuopan toiminnasta vastaavana henkilönä laiminlyönyt luvallisen kaivualueen rajojen ja korkeustason merkitsemisen lupaehtojen mukaisesti. Hän oli toiminut törkeästä huolimattomuudesta.

Sorakuoppaan tuodun maa-aineksen osalta hovioikeus katsoi, että maa-ainesta oli tuotu 37 000 kuutiometriä. Vain osa maa-aineksista oli viety pois. Maa-ainesten määrä oli ollut huomattavasti suurempi kuin mitä alueelle olisi saanut tuoda sen maisemointia varten. Hovioikeus arvioi, että jätemaata oli alueelle tuodusta maasta ollut 60 prosenttia eli 22 000 kuutiometriä, mistä määrästä varovaisuusperiaate huomioon ottaen vastaajien syyksi voitiin lukea 14 000 kuutiometriä. Maa-aineksen kokonaismäärään suhteutettuna pilaantuneeksi katsottavan maa-aineksen osuus oli ollut merkittävä. Jätettä oli maa-aineksen kokonaismäärään nähden ollut vähän. Ympäristön turmelemisen tunnusmerkistö täyttyi. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun siitä, että rikosoikeudellisesti arvioiden vastuu sorakuoppaan viedyn maa-aineksen puhtaudesta oli ollut A:lla.

Sorakuopan yläreunassa ollutta polttoainesäiliötä hovioikeus piti yhtiön liiketoiminnan yhteydessä toimivana jakelupisteenä, jolle olisi tullut hakea ympäristölupa. Koska toiminta oli sijoitettu I-luokan pohjavesialueelle, säiliöstä ja sen käytöstä oli aiheutunut pohjaveden pilaantumisen vaaraa. Ympäristön turmelemisen tunnusmerkistö täyttyi myös tältä osin.

Syyksilukemisen laajentumisesta huolimatta hovioikeus katsoi, ettei ympäristön turmelemisen törkeä tekomuoto ollut täyttynyt. A oli syytekohdassa 2 syyllistynyt ympäristön turmelemiseen.

Syyksilukemisen ankaroittamisesta huolimatta hovioikeus katsoi, ettei rangaistuksen muuttamiseen ollut ilmennyt aihetta. Vankeusrangaistuksen tuomitseminen perusmuotoisesta ympäristön turmelemisesta oli poikkeuksellista ja perustui siihen, että rikokset olivat tavanomaisia ympäristönturmelemistekoja vakavampia.

Syytekohtaa 1 koskevan rikoshyödyn osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun siitä, että kierrätyskeskuksen ennallistamisen vuoksi rikoshyödyn tuomitsematta jättäminen oli perusteltua. Syytekohdassa 2 soran ylioton osalta hovioikeus totesi, että sorakuopalle oli jäänyt maa-ainesluvan nojalla otettavissa olevaa soraa 37 669 kuutiometriä, jonka ottamiseen yhtiöllä olisi ollut oikeus. Soranotosta luvanmukaisen pohjatason alapuolelta ja kaivurajan ulkopuolelta ei siten ollut syntynyt rikoshyötyä. Sorakuopalle tuodun aineksen osalta hovioikeus totesi, että alueelta oli vastaajien syyksiluetusta määrästä 14 000 kuutiometristä viety pois 8 100 kuutiometriä. Rikoshyötyä oli siten kertynyt siltä osin kuin maa-ainesta ei ollut viety alueelta pois eli 5 900 kuutiometrin osalta. Koska alueelta oli viety pois sinkkipitoinen maa-aines, maa-ainesjätteen käsittelykustannuksiksi voitiin katsoa 1–4 euroa kuutiometriltä, jolloin rikoshyöty oli käsittelykustannusten keskiarvolla laskettuna 12 000 euroa.

Liiketoimintakiellon määräämisen osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun.

Hovioikeus tuomitsi siten A:n ja yhtiön yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen tuottamana hyötynä 15 000 euron asemesta 12 000 euroa. Muilta osin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Laaksonen, Erkki Reijonen ja Esko Junnila.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjille myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan ympäristön turmelemisen törkeysarviointia, rangaistuksen mittaamista, menettämisseuraamusta ja liiketoimintakiellon määräämistä.

Syyttäjät vaativat valituksessaan, että A:n katsotaan syytekohdassa 2 syyllistyneen ympäristön turmelemisen asemesta törkeään ympäristön turmelemiseen, että hänelle tuomittua rangaistusta joka tapauksessa korotetaan ja että hänet määrätään liiketoimintakieltoon. Lisäksi syyttäjät vaativat, että A:n ja yhtiön yhteisvastuullisesti valtiolle menetettäväksi tuomitun rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn määrä korotetaan 3 879 089 euroksi.

A ja yhtiö vaativat vastauksessaan, että syyttäjien valitus hylätään. A vaati lisäksi, että rangaistusta määrättäessä otetaan rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan nojalla lieventämisperusteena huomioon hänen pyrkimyksensä poistaa rikosten vaikutuksia ja edistää rikosten selvittämistä sekä saman luvun 7 §:n 3 kohdan perusteella lieventävänä seikkana huomioon rikosten tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika. Hän vaati vielä, että häneen kohdistettu menettämisseuraamusvaatimus hylätään sillä perusteella, ettei hän ole saanut henkilökohtaisesti mitään hyötyä.

Syyttäjät antoivat Korkeimmalle oikeudelle pyydetyn lausuman A:n vaatimusten johdosta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Asian tausta

1. Syytekohdassa 1 A:n syyksi on lainvoimaisesti luettu ympäristön turmeleminen ajalla 27.12.1999–20.5.2011, koska yhtiön toiminnassa on myönnetyn ympäristöluvan vastaisesti sijoitettu yhtiön omistaman kierrätyskeskuksena toimivan alueen kenttärakenteeseen jätetäyttöä. A:n menettely on katsottu tahalliseksi.

2. Syytekohdassa 2 alemmat oikeudet ovat lukeneet A:n syyksi ympäristön turmelemisen hyläten syytteen törkeästä ympäristön turmelemisesta. Syyksilukeminen on perustunut siihen, että yhtiön toiminnassa on ajalla 26.7.2006–18.5.2011 otettu yhtiön omistamalta soranottoalueelta maa-ainesta luvan mukaisen ottotason alapuolelta ja kaivuraja ylittäen sen ulkopuolelta sekä tuotu soranottoalueelle luvanvastaisesti sinne soveltumatonta maa-ainesta. Lisäksi luvallisen kaivualueen rajojen ja korkeustason merkitseminen lupaehtojen mukaisesti on laiminlyöty ja sorakuopan yläreunassa on ollut polttoaineiden jakelupiste, jolle ei ole ollut ympäristölupaa. A:n menettely on katsottu törkeän huolimattomaksi.

3. A on tuomittu 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen hänen syykseen syytekohdissa 1 ja 2 luetuista rikoksista. A ja yhtiö on tuomittu yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen tuottamana hyötynä 12 000 euroa. Vaatimus liiketoimintakiellon määräämisestä on hylätty.

2. Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjien valituksen johdosta kysymys ensinnäkin siitä, onko A:n katsottava syytekohdassa 2 syyllistyneen ympäristön turmelemisen asemesta törkeään ympäristön turmelemiseen. Kysymys on myös rangaistuksen mittaamisesta. Lisäksi Korkeimman oikeuden arvioitavana on se, onko A ja yhtiö tuomittava menettämään valtiolle rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä, sekä mahdollisen menettämisseuraamuksen määrä. Lopuksi on kysymys vielä A:n määräämisestä liiketoimintakieltoon.

3. Törkeä ympäristön turmeleminen

3.1 Syyttäjien vaatimukset ja alempien oikeuksien ratkaisut syytekohdassa 2

5. Syyttäjät ovat vaatineet, että syytekohdassa 2 A:n katsotaan syyllistyneen törkeään ympäristön turmelemiseen. Syytteen mukaan teolla ympäristölle aiheutettua vahinkoa tai vahingon vaaraa voitiin pitää erityisen suurena. Alueelle tuodun jätteen määrä ja laatu, suojauksien puute, suojakerroksen paksuus, maaperän laatu ja pohjavesialueen luokka huomioon ottaen jätteen läjittäminen oli aiheuttanut erityisen suuren vaaran pohjavesialueen veden laadulle ja pohjavesialueen käyttökelpoisuudelle veden hankinnassa. Toiminnalla oli aiheutettu huomattavan laajaa ympäristön pilaantumisen vaaraa sekä muutettu ympäristöä pilaantumiseen rinnastettavalla tavalla ja roskattu sitä. Toimintaa oli harjoitettu suunnitelmallisesti, ammattimaisesti ja pitkän ajan kuluessa. Lainvastaisella toiminnalla oli saatu huomattavaa taloudellista hyötyä ja saavutettu erinomaista kilpailuetua lainmukaisesti toimiviin yrittäjiin nähden. Tekoa voitiin myös kokonaisuutena arvostellen pitää törkeänä.

6. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, ettei A:n tekojen ympäristölle aiheuttama vahingon vaara ollut erityisen suuri. Ylikaivu ei ollut ollut kovin pitkäaikaista. Pohjaveden tasoon oli jäänyt vaadittu 6 metrin suojakerros. Sorakuopalle oli tuotu muualta maata melko kauan, mutta maan sisältämien haitallisten ja vaarallisten aineiden pitoisuudet olivat olleet suhteellisen pieniä ja jätteen määrä varsin pieni. Yhtiö ei ollut saanut niin suurta hyötyä ja kilpailuetua, kuin syyttäjä oli väittänyt. Kokonaisarvostelu ei myöskään tukenut törkeän tekomuodon syyksilukemista.

3.2 Sovellettavat säännökset ja arvioinnin lähtökohdat

7. Rikoslain 48 luvun 1 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan (748/2007 ja 1073/2010) mukaan ympäristön turmelemisesta tuomitaan muun ohella se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta saattaa, päästää tai jättää ympäristöön esineen, ainetta tai muuta sellaista lain tai sen nojalla annetun säännöksen vastaisesti taikka ilman laissa edellytettyä lupaa tai lupaehtojen vastaisesti taikka se, joka käsittelee tai säilyttää ainetta tai esinettä ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla annetun säännöksen vastaisesti taikka jätelain (1072/1993) 60 §:n 1 momentissa mainitun säännöksen, jätelain nojalla annetun säännöksen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen vastaisesti siten, että teko on omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista, muuta vastaavaa ympäristön haitallista muuttumista tai roskaantumista taikka vaaraa terveydelle.

8. Saman pykälän 3 momentin (748/2007) mukaan ympäristön turmelemisesta tuomitaan myös muun ohella se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta ryhtyy muuten kuin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla muuttamaan ympäristöä vastoin maa-aineslain (555/1981) säännöksiä tai lupaa siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vakavuudeltaan ympäristön pilaantumiseen rinnastettavaa muuttumista.

9. Rikoslain 48 luvun 2 §:n (578/1995) mukaan ympäristön turmeleminen on törkeä muun ohella silloin, jos ympäristölle tai terveydelle aiheutettu vahinko tai tällaisen vahingon vaara on erityisen suuri ottaen huomioon aiheutetun tai uhkaavan vahingon pitkäaikaisuus, laaja ulottuvuus tai muut seikat ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

10. Viimeksi mainittua pykälää on syytekohdan 2 tekoajan päättymisen jälkeen muutettu lailla 1683/2015, joka on tullut voimaan 1.1.2016. Lainmuutoksella pykälästä on poistettu siihen sisältynyt peruste, josta ei tässä asiassa ole kysymys, sekä lisätty kaksi uutta törkeää tekomuotoa koskevaa perustetta, jotka liittyvät rikoksella tavoiteltavaan huomattavaan taloudelliseen hyötyyn taikka rikoksen tekemiseen erityisen suunnitelmallisesti.

11. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Pykälän 2 momentin mukaan sovelletaan kuitenkin uutta lakia, jos tuomittaessa oli voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä ja jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

12. Teonkuvauksessa syyttäjät ovat kokonaisarvostelussa huomioon otettavina seikkoina vedonneet sellaisiin seikkoihin, jotka voimassa olevan lain mukaan ovat ympäristön turmelemisen törkeän tekomuodon tunnusmerkistötekijöitä. Tämä huomioon ottaen on selvää, ettei uuden lain soveltaminen voi johtaa lievempään lopputulokseen kuin aiempi laki. Asiassa on siten kysymys rikoslain 48 luvun 2 §:n soveltamisesta sellaisena kuin se oli voimassa rikosta tehtäessä.

13. Perusmuotoisen ympäristön turmelemisen tunnusmerkistön täyttymiseksi riittää, että teko on omiaan aiheuttamaan pykälässä tarkoitettuja haitallisia muutoksia ympäristössä. Rikoksen törkeä tekomuoto kuitenkin edellyttää, että rikoksella on aiheutettu konkreettinen vaara. Edellytyksenä on siten, että vahingon syntyminen on ollut jo lähellä (HE 94/1993 vp s. 189 ja 193).

14. Teolla aiheutetun vahingon tai sen vaaran suuruuden arvioinnissa otetaan rikoslain 48 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan huomioon vahingon pitkäaikaisuus, laaja ulottuvuus ja muut seikat. Lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen (HE 94/1993 vp s. 192–193) mukaan vahinkojen laajuutta ja pitkäaikaisuutta arvioidaan yhdessä. Pitkäaikaisuudelle ei ole mainitussa esityksessä annettu täsmällisiä ajallisia rajoja, mutta sen on todettu viittaavan useiden kuukausien tai jopa vuosien ajan jatkuviin tai pysyviin vahinkoihin. Kysymys ei voi olla vaikutuksiltaan pian ohimenevästä tapahtumasta. Laajaulotteisuus puolestaan tarkoittaa sitä, että toiminta uhkaa ympäristöä esimerkiksi maantieteellisesti laajalla alueella tai lukuisia ihmisiä vaaralle alttiiksi saattaen. Lainkohdassa tarkoitetut muut seikat viittaavat sellaisiin poikkeuksellisiin tilanteisiin, joissa ympäristöä turmeleva toiminta jostakin erityisestä syystä, esimerkiksi vahingon korvaamattomuuden vuoksi, ansaitsee tavallista ankaramman arvioinnin.

15. Tekoaikana voimassa olleen ympäristönsuojelulain (86/2000) 8 §:ään on sisältynyt pohjaveden pilaamiskielto, joka on ehdoton. Sen mukaan ainetta ei muun ohella saa panna sellaiseen paikkaan tai käsitellä siten, että tärkeällä pohjavesialueella pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai sen laatu muutoin olennaisesti huonontua. Nykyisin voimassa olevan ympäristönsuojelulain (527/2014) 17 §:ään sisältyy vastaava kielto.

16. Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain 10 b §:ssä (1263/2014) säädetään pohjavesialueen luokittelusta vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden ja suojelutarpeen perusteella. Mainitun pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan 1-luokan tärkeän pohjavesialueen vettä käytetään tai sitä on tarkoitus käyttää yhdyskunnan vedenhankintaan taikka talousvetenä enemmän kuin keskimäärin 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin. Lainkohta on tullut voimaan 1.2.2015. Tekoaikana pohjavesialueiden rajaus ja luokittelu on perustunut hallinnolliseen ohjeistukseen, jolla ei ole ollut lainsäädännöllistä perustaa. Pohjavesialueet on tuolloinkin luokiteltu niiden vedenhankintakelpoisuuden ja suojelutarpeen mukaan. Tärkeällä pohjavesialueella on vakiintuneesti tarkoitettu I-luokan pohjavesialueita (HE 101/2014 vp s. 6 ja 8).

3.3 Arviointi tässä asiassa

17. Kysymyksessä oleva soranottoalue sijaitsee I-luokan eli tärkeällä pohjavesialueella. Soranottoalueelle on tuotu maa-ainesta ilman, että sen puhtaudesta on varmistuttu. Myöhemmin tehtyjen tutkimusten mukaan alueelta on löydetty ainakin öljypitoista maata ja ylemmän ohjearvon ylittäviä sinkki- ja lyijypitoisuuksia sekä rakennusjätettä.

18. Edellisessä kohdassa tarkoitettua maa-ainesta on läjitetty kohtiin, joissa alueen maa-ainesta on otettu kaivurajat ylittäen. Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) 2.9.2011 päivätystä lausunnosta ilmenevän mukaan alueelle tuodut maa-ainekset on läjitetty paljaan sorapinnan päälle ilman minkäänlaista suojausta. Pohjaveden taso on vuosien aikana vaihdellut. Vaikka läjitetyn aineksen ja pohjaveden tason välille on kuitenkin jäänyt ainakin viiden metrin suojakerros, pelkkä suojakerros ei ole lausunnon mukaan estänyt haitta-aineiden kulkeutumista pohjaveteen esimerkiksi sadeveden mukana.

19. Pilaantuneen maan ei ole todettu aiheuttaneen vahinkoa pohjavedelle. Kun pilaantunutta maata kuitenkin on tuotu herkälle, I-luokan pohjavesialueelle, Korkein oikeus katsoo, että on ollut olemassa konkreettinen vaara siitä, että haitalliset aineet kulkeutuvat myös pohjaveteen. Se, että tällaista pilaantunutta maata on tuotu alueelle, jossa osin on otettu maa-ainesta sallittu alin ottotaso alittaen, on lisännyt riskiä pohjaveden pilaantumisesta.

20. Alue, jolle luvatonta ainesta on tuotu, on ollut pieni. Kun kysymys toisaalta on siitä, että maa-aineksesta voi kulkeutua haitallisia aineita pohjaveteen ja sitä kautta mahdollisesti laajallekin alueelle, ei läjitysalueen koolla sinänsä ole ratkaisevaa merkitystä. Samalla pohjavesialueella soranottoalueen kanssa sijaitsee vedenottamo, jonka merkitystä J:n kunnan vesihuollossa on kuvattu edellä tarkoitetussa ELY-keskuksen lausunnossa keskeiseksi. Pohjaveden virtaussuunta on ollut soranottoalueelta vedenottamolle päin. Nämä seikat puoltavat sitä, että kysymys on sillä tavoin merkittävästä ja laajassa käytössä olevasta pohjavesialueesta, että teolla olisi aiheutettu erityisen suuri vahingon vaara.

21. Vaikka alueelle on tuotu huomattava määrä sinne kuulumatonta maa-ainesta, on varsinaisen rakennusjätteen määrä ollut käräjäoikeuden toteamin tavoin vain noin 0,35 prosenttia kaivetun maan tilavuudesta. Myös öljyä, lyijyä ja sinkkiä on maa-aineksessa ollut varsin vähän. Tarkempaa selvitystä ei ole esitetty siitä, minkä laatuista alueelle jäänyt maa-aines on ollut ja millainen sen mahdollisesti aiheuttama vaara ympäristölle on. Epäselväksi on siten jäänyt, miten paljon ja kuinka vaarallisia haitta-aineita maa-aineksesta olisi voinut liueta pohjaveteen.

22. Edellä selostetun perusteella Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että alueelle tuodusta luvanvastaisesta maa-aineksesta olisi voinut liueta pohjaveteen niin merkittävästi haitallisia aineita, että ympäristölle aiheutetun vahingon vaaraa voitaisiin pitää rikoslain 48 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla erityisen suurena. A:n menettelyn ei ole muutoinkaan näytetty aiheuttaneen huomattavan laajaa ympäristön pilaantumisen vaaraa. Asiassa on tämän vuoksi tarpeetonta arvioida, onko rikosta kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

23. A on siten syyllistynyt syytekohdassa 2 hovioikeuden hänen syykseen lukemaan ympäristön turmelemiseen ajalla 26.7.2006–18.5.2011 seuraavasti:

A on yhtiön toimitusjohtajana ja tosiasiallista määräysvaltaa käyttävänä henkilönä törkeästä huolimattomuudesta ryhtynyt muuttamaan ympäristöä vastoin maa-aineslain säännöksiä ja lupaa siten, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan vakavuudeltaan ympäristön pilaantumiseen rinnastettavaa muuttumista. Yhtiön omistamalla soranottoalueella on otettu maa-aineksia maa-ainesluvan mukaisen ottotason alapuolelta enimmillään noin kaksi metriä ja keskimäärin noin metrin liian syvältä yhteensä 10 000 kuutiometriä ja luvanmukaisen kaivurajan ulkopuolelta 22 500 kuutiometriä eli yhteensä 32 500 kuutiometriä. Osa tästä luvattomasta soranotosta on tapahtunut naapurikiinteistön puolella. Luvallisen kaivualueen rajat ja korkeustaso eivät ole olleet lupaehtojen mukaisesti merkittyinä alueella. Sorakuopan yläreunassa on ollut polttoaineiden jakelupiste, jolle ei ole ollut ympäristölupaa. Lisäksi alueelle on tuotu maa-ainesta yhteensä 37 000 kuutiometriä, josta A:n syyksi on luettu 14 000 kuutiometriä jätemaata. Jätteen läjittäminen alueelle on aiheuttanut konkreettisen pohjaveden pilaantumisen vaaran, mutta tämän ympäristölle aiheutetun vahingon vaaran ei ole näytetty olleen erityisen suuri.

4. Rangaistuksen mittaaminen

4.1 Rangaistuksen mittaamisen lähtökohdat

24. A:n syyksi on luettu kaksi ympäristön turmelemisrikosta. Ympäristön turmelemisesta säädetty rangaistus on sakko tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

25. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

26. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

4.2 Rangaistuksen mittaaminen

27. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2002:39 pienosakeyhtiön toimitusjohtajan syyksi oli luettu se, että hän oli ilman asianmukaista jätelupaa vienyt kahden vuoden aikana useita kymmeniä kuutiometrejä erityyppistä jätettä yhtiön hallinnassa olevalle pohjavesialueella sijaitsevalle soranottoalueelle. Pohjavesialueella sijaitsi useita vedenottamoita. Alueelle oli viety perunajätettä, sahanpurua, metalliromua, trukkikalustoja, hiomanauhaa, ohennetta, pahvijätettä, jätepaperia, liuotinastioita ja astioita, jotka olivat sisältäneet pintakäsittelyainetta. Vastaaja oli polttanut ilman jätelupaa osan jätteistä pohjavesialueella ja osan peittänyt soralla ja hiekalla. Vastaajan katsottiin toimineen tahallisesti ja syyllistyneen ympäristön turmelemiseen. Korkein oikeus on pitänyt vastaajan tekoa yleiseltä kannalta poikkeuksellisen vaarallisena ja katsonut vastaajan osoittaneen törkeää piittaamattomuutta lain ja viranomaisten käskyistä sekä ihmisten terveydestä. Hänet on tuomittu 9 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

28. Syytekohdassa 2 A:n syyksi on luettu se, että yhtiön toiminnassa on hieman alle viiden vuoden aikana otettu maa-ainesta maa-ainesluvan mukaisten rajojen ala- ja ulkopuolelta yhteensä 32 500 kuutiometriä, minkä lisäksi samalle I-luokan pohjavesialueella sijaitsevalle soranottoalueelle on tuotu jätemaata 14 000 kuutiometriä. Lisäksi A on ollut vastuussa siitä, että soranoton rajojen asianmukainen merkitseminen on laiminlyöty ja että sorakuopan yläreunassa on ollut polttoaineen jakelupiste ilman ympäristölupaa. Korkein oikeus on edellä katsonut, että teosta on aiheutunut konkreettinen pohjaveden pilaantumisvaara. A:n on katsottu menetelleen törkeän huolimattomasti.

29. Pohjavesien suojelu on tärkeimpiä ympäristön suojelun tehtäviä, mistä osoituksena on muun ohella edellä kohdassa 15 mainittu ympäristönsuojelulakiin sisältyvä pohjaveden ehdoton pilaamiskielto. Se, että I-luokan pohjavesialueelle, jolta oli otettu soraa luvan mukaisen ottotason alapuolelta, on tuotu huomattava määrä jätemaata, osoittaa rikoksen olevan erityisen vaarallinen. Vaikka teon ei ole katsottu täyttävän törkeän ympäristön turmelemisen tunnusmerkistöä, on teko aiheuttanut konkreettista vahingon vaaraa ja se on edellä mainituista syistä lajissaan tavallista moitittavampi. Lisäksi jäljempänä tarkemmin käsiteltävin tavoin teko on tuottanut huomattavaa taloudellista hyötyä. Toisaalta jälkikäteen tarkasteltuna teosta ei kuitenkaan ole aiheutunut todettavissa olevaa vahinkoa. Teon moitittavuutta vähentää myös se, että A:n ei ole katsottu menetelleen tahallisesti vaan törkeän huolimattomasti. Teko on kuitenkin jatkunut pitkään ja osoittaa siten piittaamattomuutta lupamääräyksiä ja pohjaveden suojelua kohtaan.

30. Korkein oikeus katsoo, että syytekohdan 2 tekoa on pidettävä vahingollisuudeltaan ja vaarallisuudeltaan hieman lievempänä kuin ratkaisussa KKO 2002:39 kysymyksessä ollutta tekoa. Pohjavedelle aiheutettu konkreettinen vaara huomioon ottaen teko edellyttää kuitenkin vankeusrangaistuksen tuomitsemista. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi syytekohdassa 2 luetusta ympäristön turmelemisesta yksinään olisi noin 6 kuukautta vankeutta.

31. Syytekohdassa 1 A:n syyksi on luettu se, että yhtiön toiminnassa on yli 11 vuoden aikana tuotu kierrätyskeskuksena käytetylle kiinteistölle lupamääräysten vastaista jätettä yhteensä huomattava määrä eli 35 800 kuutiometriä. Teosta on aiheutunut ympäristön roskaantumista, minkä lisäksi se on ollut omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista. A on ollut vastuussa mainitusta menettelystä yhtiön toimitusjohtajana ja tosiasiallista määräysvaltaa käyttäneenä henkilönä. A:n on katsottu menetelleen tahallisesti.

32. Syytekohdan 1 teko on vielä syytekohdassa 2 tarkoitettua tekoa pitkäaikaisempi ja osoittaa siten A:ssa merkittävää piittaamattomuutta ympäristöarvoista ja lupamääräysten noudattamisesta. Koska A on menetellyt tahallisesti, teko on myös tältä kannalta moitittavampi kuin syytekohdan 2 teko. Toisaalta teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta arvioitaessa on otettava huomioon, että kysymys on ollut kierrätyskeskuksesta, jonka alueelle on joka tapauksessa saanut tuoda tietynlaista jätettä. Teon ei myöskään ole katsottu aiheuttaneen konkreettista vahinkoa ympäristölle. Sitä ei siten voida pitää yhtä vahingollisena ja vaarallisena kuin syytekohdassa 2 tarkoitettua tekoa. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus syytekohdassa 1 tarkoitetusta ympäristön turmelemisesta olisi noin 3 kuukautta vankeutta.

33. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin tarkoittamaksi yhteisen rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi on siten otettava syytekohdan 2 ympäristön turmeleminen. Vaikka kysymys on saman yhtiön toiminnassa osin samanaikaisesti tehdyistä ympäristön turmelemisrikoksista, ei tekojen voida katsoa osoittavan sellaista suunnitelmallisuutta, jonka tulisi näkyä yhteisen rangaistuksen mittaamisessa. Yhteisen rangaistuksen mittaamisessa tulee kuitenkin huomioida se, että ympäristöä on turmeltu varsin vakavalla tavalla kahdessa eri toimipisteessä, mikä osoittaa A:ssa törkeää piittaamattomuutta lain säännöksistä ja viranomaisten käskyistä sekä ympäristöarvoista. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen yhteinen rangaistus A:n syyksi luetuista teoista olisi ennen lieventämis- ja kohtuullistamisperusteiden arviointia 7 kuukautta vankeutta.

4.3 Rangaistuksen lieventäminen ja kohtuullistaminen

34. A on vastauksessaan vedonnut lieventämisperusteena siihen, että hän oli kierrätyskeskusta ja sorakuoppaa ennallistamalla pyrkinyt poistamaan rikostensa vaikutuksia sekä avustamalla kaikella tavalla asian selvittelyssä edistänyt rikostensa selvittämistä. Lisäksi A on vedonnut kohtuullistamisperusteena siihen, että syytteessä kuvatuista teoista oli kulunut huomattavan pitkä aika.

35. Rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperuste on tekijän ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä. Mainitun luvun 7 §:n 3 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon myös rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen.

36. Kuten esimerkiksi ratkaisuissa KKO 2011:93 (kohdat 22–23) ja KKO 2018:2 (kohta 13) on todettu, rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaisen lieventämisperusteen soveltaminen ei edellytä tekijän oma-aloitteisuutta tai edes vapaaehtoisuutta. Korvauksen suorittamisen ajankohdalla, tekijän suhtautumisella tekoonsa ja toiminnan oma-aloitteisuudella on kuitenkin merkitystä lieventämisperusteen arvioinnissa.

37. Ennallistamisella voidaan poistaa tai vähentää rikoksen haitallisia vaikutuksia ympäristöön. Ympäristön turmelemisen kohteena olleen alueen ennallistaminen voi siten tulla lähtökohtaisesti arvioiduksi rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdassa tarkoitettuna lieventämisperusteena.

38. Asiassa on riidatonta, että yhtiö on suorittanut ennallistamistoimia sekä syytekohdan 1 kierrätyskeskuksen että syytekohdan 2 sorakuopan alueella. Syytekohdassa 1 ennallistaminen on katsottu asianmukaisesti toteutetuksi. Syytekohdassa 2 valvovana viranomaisena toiminut J:n kunta on hyväksynyt ennallistamisen suoritetuksi, mutta hovioikeus on tältä osin lainvoimaiseksi tulleessa tuomiossaan katsonut, että alueelle on jäänyt sinne kuulumatonta maa-ainesta.

39. Korkein oikeus katsoo kummassakin syytekohdassa olevan ilmeistä, etteivät ennallistamistoimet ole olleet vapaaehtoisia. Syytekohdassa 1 ennallistaminen on perustunut ELY-keskuksen hallintopakkopäätökseen ja myös syytekohdassa 2 valvova viranomainen on edellyttänyt ennallistamistoimia. Vaikka edellä todetuin tavoin ennallistamistoimienkaan ei tarvitse olla vapaaehtoisia, Korkein oikeus katsoo, että yhtiön toiminnan ei voida katsoa osoittavan tässä tapauksessa sellaista tosiasiallista pyrkimystä poistaa rikosten vaikutuksia, joka johtaisi lieventämisperusteen soveltamiseen.

40. Myöskään rikoksen selvittämisen edistämisen huomioon ottaminen lieventämisperusteena ei edellytä oma-aloitteisuutta tai merkittävää vaikutusta asian selvittämiseen (ks. esim. KKO 2018:60, kohta 29). Korkein oikeus toteaa, että A on koko oikeusprosessin ajan kiistänyt häneen kohdistetut syytteet ja vaatimukset. Hänen ei myöskään voida katsoa kertoneen tai muutoin tuoneen esille mitään sellaista, mikä olisi helpottanut esitutkintaa tai asian tuomioistuinkäsittelyä. A:n ei siten voida katsoa pyrkineen edistämään rikostensa selvittämistä.

41. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:lle tuomittavaa rangaistusta ei ole aihetta lieventää rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan perusteella.

42. Rikoslain 6 luvun 7 §:n kohtuullistamisperusteet on tarkoitettu sovellettavaksi vain poikkeustapauksissa (ks. esim. KKO 2014:87, kohta 16). Mainitun pykälän 3 kohdassa tarkoitettu kohtuullistamisperuste voi kuitenkin tulla sovellettavaksi esimerkiksi siitä syystä, että rikostutkinta ja oikeudenkäynti kestävät poikkeuksellisen pitkään. Arvioitaessa rangaistuskäytännön mukaisen seuraamuksen kohtuuttomuutta ja poikkeuksellista haitallisuutta on ajan kulumisen ja rikokselle säädetyn vanhentumisajan läheisyyden ohella tarkasteltava tekijän elämäntilannetta ja siinä mahdollisesti tapahtuneita merkittäviä muutoksia (KKO 2014:87, kohta 22).

43. A:n syyksi luettujen rikosten tekoajat ovat päättyneet toukokuussa 2011. Rikosten tekemisestä on siten kulunut jo noin kahdeksan vuotta. Ympäristön turmelemisen syyteoikeuden vanhentumisaika on rikoslain 8 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan kymmenen vuotta. Rangaistuksen tuomitseminen tulee siten kysymykseen lähellä vanhentumisajan loppupäätä. Kysymys on kuitenkin ympäristörikokseksikin laajasta asiakokonaisuudesta. A:ta on kuulusteltu ensimmäistä kertaa rikoksista epäiltynä 18.5.2011. Käräjäoikeus on antanut tuomionsa 28.1.2016 ja hovioikeus on antanut tuomionsa 29.9.2017. Asian laajuuteen nähden oikeudenkäynnin ei voida katsoa kestäneen poikkeuksellisen pitkään, eikä A:lle tuomittavan rangaistuksen voida näissä olosuhteissa katsoa johtavan poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Korkein oikeus katsoo, ettei rangaistusta ole teoista kuluneen ajan perusteella aihetta kohtuullistaa.

4.4 Rangaistuksen mittaamisen lopputulos

44. Oikeudenmukainen yhteinen rangaistus A:n syyksi luetuista teoista on siten 7 kuukautta vankeutta. A:ta ei ole aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen. Myöskään rikosten vakavuus tai niistä ilmenevä A:n syyllisyys eivät edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Vankeusrangaistus voidaan siten määrätä ehdolliseksi. Hovioikeuden määräämää ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaikaa on pidettävä riittävänä. Tämän vuoksi asiassa ei määrätä uutta koeaikaa.

5. Menettämisseuraamus

5.1 Rikoshyödyn menettämistä koskevat säännökset

45. Syytekohdan 1 tekoajan alkaessa voimassa olleen rikoslain 2 luvun 16 §:n 1 momentin (143/1932) mukaan rikoksen joko tekijälleen tai sille, jonka puolesta tahi hyväksi hän on toiminut, tuottama taloudellinen hyöty on oikeuden vapaan harkintansa mukaan arvioitava ja tuomittava menetetyksi, katsomatta siihen, onko syytettä sitä vastaan tehty, jonka puolesta rikoksentekijä on toiminut.

46. Rikoslain 2 luvun 16 § on kumottu 1.1.2002 voimaan tulleella rikoslain muuttamisesta annetulla lailla (875/2001), jolla rikoslakiin on lisätty menettämisseuraamuksia koskeva uusi 10 luku. Luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Menettämiseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty. Jos rikoksen tuottaman hyödyn määrästä ei ole saatavissa selvitystä tai se on vain vaikeuksin esitettävissä, hyöty on 2 momentin mukaan arvioitava ottaen huomioon rikoksen laatu, rikollisen toiminnan laajuus ja muut olosuhteet. Hyötyä ei 3 momentin mukaan tuomita menetetyksi siltä osin kuin se on palautettu tai tuomittu taikka tuomitaan suoritettavaksi loukatulle vahingonkorvauksena tai edunpalautuksena. Jos korvaus- tai edunpalautusvaatimusta ei ole esitetty tai se on vielä ratkaisematta silloin, kun menettämisvaatimuksesta annetaan ratkaisu, menettämisseuraamus on tuomittava.

47. Edellä kohdassa 11 mainittu lievemmän lain periaate koskee myös menettämisseuraamuksia. Sen mukaisesti vanhan lain voimassaoloaikana tehtyyn osatekoon ei voida soveltaa uutta ankarampaa lakia. Toisaalta jos uuden, asialliselta sisällöltään aikaisempaa lakia vastaavan lain soveltaminen ei johda lievempään lopputulokseen niiden tekojen osalta, jotka ovat tapahtuneet vanhan lain voimassa ollessa, asiassa sovelletaan kunkin teon osalta sen tekemisen aikana voimassa ollutta lakia.

48. Sekä lain 143/1932 että lain 875/2001 mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Näiltä osin uuden lain soveltaminen ei johtaisi lievempään lopputulokseen kuin vanhan lain soveltaminen. Uuteen lakiin sisältyy kuitenkin menettämisseuraamuksen kohtuullistamista koskeva säännös. Rikoslain 10 luvun 10 §:n (875/2001) mukaan rikoshyöty saadaan jättää tuomitsematta tai menetetyksi voidaan tuomita vain osa hyödystä muun muassa silloin, jos menettämisseuraamuksen tuomitseminen olisi kohtuutonta ottaen huomioon rikoksen laatu, vastaajan taloudellinen asema sekä muut olosuhteet. Tältä osin Korkein oikeus ottaa kantaa sovellettavaan lakiin syytekohdassa 1 jäljempänä. Syytekohdan 2 tekoaika sijoittuu kokonaisuudessaan lain 875/2001 voimaantulon jälkeiseen aikaan.

49. Rikoslain menettämisseuraamusta koskevilla säännöillä on pantu täytäntöön neuvoston puitepäätös 2005/212/YOS rikoksen tuottaman hyödyn ja rikoksella saadun omaisuuden sekä rikoksentekovälineiden menetetyksi tuomitsemisesta. Puitepäätös edellyttää sen 2 artiklan mukaan rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn tuomitsemista menetetyksi. Puitepäätöksen 1 artiklassa todetaan, että rikoksen tuottamalla hyödyllä tarkoitetaan rikoksista koituvaa taloudellista etuutta. Se voi olla mitä tahansa omaisuutta artiklassa tarkemmin määritellyn mukaisesti.

50. Huomioon on otettava myös neuvoston puitepäätös 2001/500/YOS rahanpesusta, rikoksentekovälineiden ja rikoksen tuottaman hyödyn tunnistamisesta, jäljittämisestä, jäädyttämisestä tai takavarikoimisesta ja menetetyksi tuomitsemisesta. Puitepäätöksen 3 artiklassa rikoksen tuottama hyöty on määritelty asiallisesti samalla tavalla kuin puitepäätöksessä 2005/212/YOS.

51. Rikoslain 10 luvun säännöksiä on sittemmin uudistettu 1.9.2016 voimaan tulleella lailla (356/2016). Säännöksen sisältö ei muuttunut rikoslain 10 luvun 2 §:n 3 momentissa sen osalta, kuka tuomitaan menettämisseuraamukseen. Sen sijaan taloudellisen hyödyn määritelmää on uudistuksessa täsmennetty. Rikoslain 10 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan valtiolle on tuomittava menetetyksi rikoksen tuottama taloudellinen hyöty, jolla tarkoitetaan: 1) rikoksella välittömästi saatua omaisuutta; 2) 1 kohdassa tarkoitetun omaisuuden sijaan tullutta omaisuutta; 3) 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun omaisuuden tuottoa; 4) 1–3 kohdassa tarkoitetun omaisuuden ja tuoton arvoa; 5) rikoksella saadun säästön arvoa.

52. Rikoslain 10 luvun edellä mainitulla uudistuksella on pantu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston 3.4.2014 annettu ja 19.5.2014 voimaan tullut direktiivi rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa 2014/42/EU (konfiskaatiodirektiivi). Konfiskaatiodirektiivi on korvannut suurelta osin puitepäätökset 2001/500/YOS ja 2005/212/YOS.

53. Korkein oikeus toteaa, että viimeksi mainittu lainmuutos ei ole asiallisesti muuttanut kyseessä olevan menettämisseuraamuksen arviointia, eikä se tule tässä asiassa sovellettavaksi. Myöskään tekojen jälkeen annetulla konfiskaatiodirektiivillä ei ole merkitystä asian arvioimisessa.

5.2 Menettämisseuraamuksen kohdistuminen A:han

54. Kuten edellä on todettu, menettämisseuraamukseen voidaan tuomita vain rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty. Syyttäjät ovat tässä asiassa vaatineet, että A ja yhtiö on yhteisvastuullisesti velvoitettava korvaamaan valtiolle rikosten tuottamana taloudellisena hyötynä vaatimuksessa tarkemmin eritellyt määrät. Syyttäjät ovat lausumassaan Korkeimmalle oikeudelle todenneet yhteisvastuullisen korvausvelvollisuuden perustuvan A:n osalta hänen asemaansa yhtiön pääomistajana. Syyttäjien mukaan ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö A olisi yhtiön ohella saanut hyötyä.

55. Hyöty konfiskoidaan lähtökohtaisesti vain siltä, joka on todella hyötyä saanut. Jos rikoksesta on hyötynyt useampi henkilö, ensisijaisesti tuomitaan hyöty menetetyksi kultakin sen mukaan, mitä hän on rikoksesta tosiasiallisesti hyötynyt. Mikäli ei olisi selvitystä siitä, miten hyöty on jakautunut, voidaan hyöty tuomita menetetyksi yhteisvastuullisesti. Hyöty voidaan tuomita menetetyksi myös oikeushenkilöltä. Oikeushenkilön puolesta voi toimia se, joka on oikeutettu edustamaan oikeushenkilöä tai käyttämään jossain asiassa oikeushenkilön päätösvaltaa. (HE 80/2000 vp s. 22)

56. Menettämisseuraamusta koskeva vaatimus on tässä tapauksessa perustunut A:n syyksi luettuihin ympäristön turmelemisrikoksiin, joista myös yhtiö on tuomittu yhteisösakkoon. Rikokset on tehty yhtiön toiminnassa A:n käyttäessä yhtiön toimeenpano- ja päätösvaltaa. A on näin ollen toiminut yhtiön puolesta ja sen lukuun. Mahdollinen hyöty ja säästö lain ja myönnettyjen lupien vastaisesta menettelystä on kuitenkin lähtökohtaisesti tullut yhtiölle (ks. myös esimerkiksi ratkaisu KKO 2018:14). Syyttäjät eivät ole esittäneet selvitystä siitä, että A itse olisi hyötynyt yhtiön toiminnassa tehdyistä rikoksista. Tätä ei osoita yksinään se, että A on riidattomasti omistanut suurimman osan yhtiöstä. Selvitystä ei ole myöskään siitä, että A:n ja yhtiön varallisuuspiirit olisi tässä tapauksessa samastettava. Näin ollen A:ta ei voida tuomita menettämään sitä taloudellista hyötyä, jonka hänen rikollinen toimintansa yhtiön lukuun on mahdollisesti yhtiölle tuottanut. Menettämisseuraamusta koskeva vaatimus A:han kohdistettuna on siten tällä perusteella hylättävä.

5.3 Menettämisseuraamuksen tuomitsemisen edellytykset yhtiön osalta

5.3.1 Arvioinnin lähtökohdat

57. Korkein oikeus toteaa, että rikoksen tuottama hyöty voi ilmetä sekä rikoksen tuottamana tulona että sen aiheuttamana säästönä. Menetettäväksi on rikoslain 10 luvun 2 §:n säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 80/2000 vp s. 21) mukaan tarkoitettu vain todellinen nettohyöty. Esityksessä on kuitenkin toisaalta todettu, että vähennyksenä ei tulisi ottaa huomioon rikoksen valmistelusta tai täytäntöönpanosta aiheutuvia kustannuksia. Ratkaisussa KKO 2017:56 Korkein oikeus on katsonut, että lain sanamuodon, esitöiden ja Korkeimman oikeuden aikaisempien ennakkopäätösten perusteella ei ole perusteltua tehdä sellaista yleistä johtopäätöstä, jonka mukaan rikoksen valmistelusta tai täytäntöönpanosta aiheutuneita kustannuksia ei voitaisi milloinkaan ottaa vähennyksenä huomioon menetettäväksi tuomittavaa taloudellista hyötyä laskettaessa (kohta 16). Ratkaisussa mainituista syistä tällaisetkin kustannukset on pääsääntöisesti perusteltua vähentää, jos ne eivät ole aiheutuneet rangaistavasta menettelystä.

58. Edellä mainitun hallituksen esityksen (HE 80/2000 vp s. 22) mukaan rikoksen tuottama hyöty tuomitaan lähtökohtaisesti kokonaan menetetyksi. Niin sanotuissa ennallistamistilanteissa hyöty voitaisiin esityksen mukaan kuitenkin rikoslain 10 luvun 10 §:n kohtuullistamissäännön nojalla jättää konfiskoimatta. Tällaisessa tapauksessa, lähinnä ympäristörikoksissa, rikoksentekijä velvoitetaan palauttamaan tilanne sellaiseksi kuin se oli ennen rikosta. Tuomioistuin voi tarvittaessa ottaa huomioon ennallistamisen kustannukset vähennyksenä konfiskoinnista päätettäessä.

59. Ennallistamisessa on kysymys siitä, että rikoksesta ympäristöön aiheutuneet haitalliset vaikutukset poistetaan. Kun ennallistamisen kustannukset ovat tiedossa, on perusteltua verrata todellisia ennallistamiskustannuksia rikoksen tuottamaan hyötyyn ja määrätä valtiolle menetettäväksi vain näiden määrien erotus. Menettämisseuraamuksen tuomitsematta jättäminen pelkästään sillä perusteella, että kohde on ennallistettu, ei kuitenkaan saa johtaa tilanteeseen, jossa tekijälle alhaisten ennallistamiskustannusten johdosta jää rikoshyötyä.

5.3.2 Arviointi tässä tapauksessa

60. Syytekohdassa 1 syyttäjät ovat vaatineet, että yhtiö tuomitaan menettämään valtiolle rikoksella saatuna hyötynä kierrätyskeskuksessa olleesta betonijätteestä 400 519 euroa, rakennusjätteestä 1 028 115 euroa ja purkujätteestä 937 695 euroa. Määrät ovat perustuneet niihin kustannuksiin, jotka syytteessä tarkoitettujen jätemäärien toimittaminen lailliseen vastaanottopaikkaan olisi tullut kuljetus- ja kaatopaikkakustannuksineen maksamaan. Alemmat oikeudet ovat hylänneet syyttäjien vaatimuksen katsoen, että kierrätyskeskuksen ennallistamisen vuoksi menettämisseuraamus oli perusteltua jättää tuomitsematta.

61. Kierrätyskeskukseen on läjitetty luvatonta jätetäyttöä yhteensä 35 800 kuutiometriä, josta rakennusjätettä on ollut 2,55 tonnia ja purkujätettä 0,45 tonnia. Asiassa on riidatonta, että yhtiö on sittemmin ennallistanut kierrätyskeskuksen alueen, ja kaikki alueelle kuulumaton jäte on toimitettu pois tai käsitelty asianmukaisesti.

62. Edellä kohdassa 59 todetun mukaisesti Korkein oikeus katsoo, että rikoksen mahdollisesti tuottamaa hyötyä ja yhtiölle aiheutuneita ennallistamiskustannuksia on verrattava toisiinsa. Pelkästään sillä perusteella, että yhtiö on asianmukaisesti ennallistanut koko kierrätyskeskuksen alueen, menettämisseuraamusta ei tule jättää tuomitsematta.

63. Betonijätteen osalta syyttäjien vaatimus on perustunut siihen, että yhtiö olisi ELY-keskuksen 25.4.2012 antaman lausunnon mukaan voinut pulveroida puhtaan betonin itse, jolloin käsittelykustannus olisi ollut arviolta noin 7 euroa tonnilta. Yhtiö on toisaalta esittänyt todisteena pyytämänsä tarjouksen, jonka mukaan tarjouksen antaja olisi tehnyt muun ohella betoniaineksen murskauksen vaadittuun raekokoon ja erottelun hintaan 3,90 euroa tonnilta. Korkein oikeus katsoo, että kun syyttäjien vaatimuksen perusteena olevan arvion laskentaperusteista ei ole tarkempaa selvitystä, lähtökohdaksi pulverointikustannuksia ja mahdollisesti syntyneen säästön suuruutta arvioitaessa tulee ottaa yhtiön esittämä hinta. Ei myöskään ole syytä olettaa, että betonin pulverointi tekoaikana olisi tullut maksamaan enemmän kuin mitä tekoajan jälkeen saatu tarjous osoittaa. Asiassa on näin ollen jäänyt näyttämättä, että betonijätteen asianmukaisen käsittelyn kustannukset olisivat olleet suuremmat kuin ennallistamiskustannukset. Yhtiölle ei siten ole jäänyt tältä osin valtiolle menetettäväksi tuomittavaa hyötyä.

64. Rakennusjätteen osalta syyttäjien vaatimus on perustunut jätteen vastaanottohintaan, joka oli 99 euroa tonnilta, ja purkujätteen osalta vastaanottohintaan 165 euroa tonnilta. Näiden jätelajien osalta yhtiö on esittänyt kaksi laskua, joiden mukaan mainitut jätteet on toimitettu asianmukaiseen vastaanottopaikkaan jotakuinkin syyttäjien vaatimusta vastaavalla tonnihinnalla. Tämän perusteella Korkein oikeus katsoo, että ennallistamiskustannukset ovat olleet samansuuruiset kuin syyttäjien mukaan yhtiölle tekoaikana syntynyt säästö. Asiassa on siten jäänyt näyttämättä, että yhtiölle olisi ennallistamiskustannusten vähentämisen jälkeen jäänyt myöskään tältä osin rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä.

65. Vaikka syyttäjien vaatimus on perustunut niihin kustannuksiin, joita jätteen toimittamisesta asianmukaiseen vastaanottopaikkaan olisi syntynyt, syyttäjät ovat toisaalta katsoneet, että yhtiölle oli syntynyt työnsäästöä, kun kaikki kierrätyskeskukseen pitkän ajan kuluessa tuotu jäte oli käyty kerralla läpi sen sijaan, että tämä työ olisi tehty kulloinkin jäte-erän saapuessa kierrätyskeskukseen. Korkein oikeus katsoo, että tällainen työnsäästö on tässä tapauksessa sinänsä mahdollinen. Syyttäjät eivät kuitenkaan ole esittäneet minkäänlaista arviota siitä, minkä suuruinen hyöty tällaisesta työnsäästöstä olisi syntynyt, eivätkä sellaista selvitystä, jonka perusteella työnsäästöä olisi mahdollista arvioida. Korkein oikeus katsoo näin ollen jääneen näyttämättä, että yhtiölle olisi tälläkään perusteella syntynyt valtiolle menetettäväksi tuomittavaa hyötyä. Menettämisvaatimus on siten syytekohdan 1 osalta hylättävä.

66. Koska menettämisvaatimus tulee syytekohdan 1 osalta kokonaan hylätyksi, ei seuraamuksen kohtuullistaminen tule sen osalta arvioitavaksi. Lain 875/2001 soveltaminen ei siten miltään osin johda lievempään lopputulokseen kuin lain 143/1932 soveltaminen. Viimeksi mainittua lakia voidaan siten soveltaa syytekohdassa 1 siltä osin kuin kysymys on menettelystä ennen 1.1.2002.

67. Syytekohdassa 2 syyttäjät ovat vaatineet rikoksen tuottaman hyödyn menettämistä sekä soran yliotosta että soranottoalueelle tuodusta maa-aineksesta.

68. Soran ylioton osalta syyttäjät ovat vaatineet, että yhtiö tuomitaan menettämään valtiolle jalostetusta sorasta 311 000 euroa. Määrä on perustunut jalostetun soran hintaan ja kuljetuksen arvoon, joista vähennetään jalostuksen ja kuljetuksen välittömät kustannukset. Käräjäoikeus on tuominnut jalostetusta sorasta syntynyttä hyötyä menetettäväksi yhteensä 15 000 euroa, mutta hovioikeus on hylännyt vaatimuksen kokonaisuudessaan katsoen, että koska soranottoalueelle oli jäänyt maa-ainesluvan nojalla otettavissa olevaa soraa, ei yliotetusta sorasta ollut syntynyt yhtiölle hyötyä.

69. Soraa on otettu alueelta maa-ainesluvan vastaisesti yhteensä 32 500 kuutiometriä. Korkein oikeus toteaa, että riippumatta siitä, olisiko alueella ollut vielä luvan mukaisesti otettavissa olevaa maa-ainesta, maa-ainesluvassa asetettujen rajojen vastaisesti otetun maa-aineksen ottaminen ei ole ollut sallittua. Sillä, mitä yhtiö olisi luvanvastaisen toiminnan asemesta voinut tehdä, ei ole tässä yhteydessä merkitystä. Korkein oikeus katsoo, että yliotettu sora on voinut tuottaa yhtiölle hyötyä.

70. Syyttäjät ovat katsoneet, että yliotetusta sorasta oli syntynyt hyötyä 6,60 euroa kuutiometriltä. Käräjäoikeus puolestaan on katsonut, että huomioon tuli ottaa syyttäjien vähentämien välittömien jalostuksen ja kuljetuksen energiakustannusten lisäksi myös muun ohella kilpailutilanne sekä kaikki soran tuottamisen vaatimat kustannukset, ja tämän perusteella arvioinut todelliseksi hyödyksi noin 1,50 euroa kuutiometriltä.

71. Korkein oikeus toteaa, että soran tuottaminen tai sen kuljettaminen on sinänsä laillista liiketoimintaa. Rikoksen täytäntöönpanosta aiheutuneet kustannukset voidaan siten ottaa huomioon rikoshyötyä vähentävinä. Tällaisia kustannuksia ovat esimerkiksi soran jalostuksesta ja kuljettamisesta välittömästi aiheutuneet energiakustannukset. Muista mahdollisesti huomioon otettavista kulueristä ei ole tässä asiassa esitetty selvitystä. Kun asiassa ei ole esitetty tarkempaa selvitystä myöskään soran tuottamisesta tai kuljettamisesta syntyvistä kustannuksista, nämä kustannukset on arvioitava. Korkein oikeus arvioi, että todellinen hyöty jalostetusta ja kuljetetusta sorasta on ollut noin 3 euroa kuutiometriä kohti. Kun maa-ainesta on otettu luvan vastaisesti yhteensä 32 500 kuutiometriä, yhtiölle on syntynyt hyötyä 97 500 euroa.

72. Yhtiön on selvitetty ennallistaneen soranottoalueen siltä osin, kuin maa-ainesta oli otettu sallitun ottotason alapuolelta. Valvovana viranomaisena toiminut J:n kunta on katsonut alueen viimeistellyksi luvan ja valvontaviranomaisen ehtoja noudattaen myös niiltä osin kuin maa-ainesta oli otettu kaivurajan ulkopuolelta. Soranottoalue on siten katsottava ennallistetuksi myös tältä osin. Sen sijaan hovioikeus on tältä osin lainvoimaiseksi jääneellä tuomiollaan katsonut, että soranottoalueelle oli jäänyt sinne tuotua jätemaata yhteensä 5 900 kuutiometriä. Korkein oikeus toteaa, että kun jätemaata on selvitetty tuodun juuri niille alueille, joilta maa-ainesta on luvanvastaisesti otettu, tarkoittaa jätemaan jääminen alueelle sitä, ettei maanpinnan tasoa ole näiltä osin ennallistettu raakasoralla. Ennallistamiseen on siten katsottava käytetyn yhteensä 26 600 kuutiometriä raakasoraa. Syyttäjät ovat katsoneet, että ennallistamiskuluina voidaan ottaa huomioon raakasoran arvo noin 1 euro kuutiometriltä. Korkein oikeus hyväksyy tältä osin syyttäjien arvion. Rikoksen tuottamasta hyödystä on siten vähennettävä ennallistamiskustannuksina 26 600 euroa.

73. Edellä selostetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että jalostetusta sorasta on syntynyt yhtiölle hyötyä yhteensä 70 900 euroa, mikä määrä yhtiö on tuomittava menettämään valtiolle.

74. Soranottoalueelle tuodun maa-aineksen osalta syyttäjät ovat vaatineet, että valtiolle tuomitaan menetettäväksi maa-ainesjätteestä 29 600 euroa ja rakennusjätteestä 1 172 160 euroa. Maa-ainesjätteen osalta vaatimus on perustunut niihin kustannuksiin, joita jätteen viemisestä yhtiön omaan kierrätyskeskukseen olisi aiheutunut. Rakennusjätteen osalta vaatimus on perustunut kustannuksiin, jotka olisivat syntyneet jätteen viemisestä asianmukaiseen vastaanottopaikkaan. Käräjäoikeus on tältä osin hylännyt syyttäjien vaatimuksen katsoen, ettei yhtiön ollut näytetty saaneen hyötyä. Hovioikeus on tuominnut valtiolle menetettäväksi 12 000 euroa jätemaan vastaanottokustannuksista syntyneenä säästönä.

75. Hovioikeus on katsonut, että soranottoalueelle oli tuotu maa-ainesta yhteensä 37 000 kuutiometriä. A:n syyksi on kuitenkin luettu vain 14 000 kuutiometriä alueelle tuotua jätemaata. Edelleen hovioikeus on katsonut, että soranottoalueelta on viety pois yhteensä 8 100 kuutiometriä jätemaata, johon on sisältynyt ainakin sinkkipitoinen maa-aines. Hovioikeus on siten katsonut alueelle jääneen vielä 5 900 kuutiometriä jätemaata.

76. Jätteiden vastaanottomaksuja koskevien hinnastojen perusteella syyttäjät ovat katsoneet, että rakennusjätteen vastaanottohinta olisi ollut 99 euroa tonnilta. Hovioikeuden käyttämä 1–4 euron hinta kuutiometriltä puolestaan on perustunut puhtaan maan käsittelykustannuksiin. Kun kysymys on hovioikeudenkin katsomin tavoin ollut jätemaasta, Korkein oikeus katsoo, ettei sen vastaanottokustannuksina voida pitää puhtaan maa-aineksen käsittelykustannuksia.

77. Asiassa on toisaalta jäänyt tarkemmin selvittämättä, millaista jätettä ja millä tavoin pilaantunutta maata hovioikeuden syyksilukema 14 000 kuutiometriä jätemaata on sisältänyt. Asiassa on kuitenkin selvitetty, että osa maa-aineksesta olisi voitu tekoaikana viedä ilmaiseksi H:n kaupungin maankaatopaikoille. Lisäksi yhtiön esittämien kirjallisten todisteiden perusteella yhtiö on ennallistamisvaiheessa saanut toimittaa osan maa-aineksesta maksutta asianmukaiseen vastaanottopaikkaan. Korkein oikeus katsoo siten olevan mahdollista, että osa kysymyksessä olevasta 14 000 kuutiometristä jätemaata olisi voitu käsitellä myös tekoaikana maksutta.

78. Asiassa on kuitenkin perusteltua katsoa, että jätemaan joukossa on ollut myös sellaista ainesta, jonka toimittaminen vastaanottopaikkaan olisi aiheuttanut yhtiölle kustannuksia. Se, kuinka suuri osa maasta on ollut tällaista, jää arvion varaan. Arviossa on otettava huomioon se, että yhtiö on edellä todetusti esittämiensä todisteiden mukaan toimittanut ainakin sinkkipitoisen maa-aineksen asianmukaiseen paikkaan ilmaiseksi. Korkein oikeus arvioi, että jätemaan tuomisesta soranottoalueelle on syntynyt yhtiölle yhteensä 200 000 euron hyöty.

79. Koska yhtiö ei ole esittänyt selvitystä, jonka mukaan sille olisi syntynyt tältä osin ennallistamisesta kustannuksia, jotka voitaisiin ottaa huomioon hyötyä vähentävinä, edellä kohdassa 78 tarkoitettu hyöty, 200 000 euroa, on kokonaisuudessaan tuomittava valtiolle menetetyksi.

5.3.3 Kohtuullistaminen

80. Yhtiö on katsonut, että menettämisseuraamus oli kohtuuton. Rikosasian käsittely oli jo johtanut siihen, että yhtiö oli joutunut hakeutumaan yrityssaneerausmenettelyyn. Menettämisseuraamus vaikeuttaisi entisestään yhtiön toimintaa. Yhtiö oli lisäksi huolehtinut molempien kohteiden kunnostuksesta.

81. Rikoslain 10 luvun 10 §:n 1 momentin 3 kohdan (875/2001) mukaan menettämisseuraamus saadaan jättää tuomitsematta, jos menettämisseuraamuksen tuomitseminen olisi kohtuutonta ottaen huomioon rikoksen ja esineen tai omaisuuden laatu, vastaajan taloudellinen asema sekä muut olosuhteet. Pykälän 2 momentin mukaan menetetyksi voidaan tuomita myös osa hyödystä.

82. Korkein oikeus katsoo, ettei yhtiön ilmoitusta rikos-asian aiheuttamista seurauksista ole sinänsä aihetta epäillä. Kysymyksessä olevien rikosten laatu ja vakavuus huomioon ottaen asiassa ei kuitenkaan ole ilmennyt kohtuullistamisen puolesta puhuvia seikkoja. Yhtiölle aiheutuneet ennallistamiskustannukset on selvitetyiltä osin otettu huomioon jo syntyneen rikoshyödyn määrää laskettaessa. Menettämisseuraamusta ei siten ole aihetta kohtuullistaa.

5.4 Johtopäätökset ja yhteenveto menettämisseuraamuksen osalta

83. Kuten ratkaisussa KKO 2015:74 (kohta 14) on katsottu, puitepäätös 2005/212/YOS jättää rikoshyödyn yleisluontoisen määritelmän vuoksi kansallista liikkumavaraa. Rikoshyödyn tapauskohtainen arviointi on kansallisen tuomioistuimen tehtävä. Korkein oikeus katsoo, ettei unionin oikeudesta seuraa sellaista tulkintaa, jonka johdosta rikoshyödyn tuomitsemista valtiolle menetettäväksi tulisi arvioida toisin kuin edellä on katsottu.

84. Yhtiö on siten tuomittava menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä yhteensä 270 900 euroa.

6. Liiketoimintakielto

6.1 Liiketoimintakiellon määräämisen edellytykset

85. Liiketoimintakiellosta annetun lain 3 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan liiketoimintakieltoon voidaan määrätä lain 2 §:ssä tarkoitettu henkilö, jos hän on liiketoiminnassa syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, jota ei voida pitää vähäisenä, ja hänen toimintaansa on kokonaisuutena arvioiden pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden taikka terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollisena.

6.2 Onko A syyllistynyt rikoksiin liiketoiminnassa?

86. Liiketoimintakieltolain 3 §:n 1 momentin 2 kohdan sanamuodon mukaan rikoksen, joka voi olla liiketoimintakiellon määräämisen perusteena, pitää olla tehty liiketoiminnassa. Lainkohdan esitöiden mukaan menettelynä liiketoiminnassa voitaisiin pitää myös muita kuin tavanomaisia taloudellisiksi rikoksiksi luokiteltavia tekoja. Rikoslain 48 luvussa mainittuja ympäristörikoksia voitaisiin pitää liiketoiminnassa tehtyinä esimerkiksi siinä tapauksessa, että yritystoiminnan kannattavuuden parantamiseksi jätetään huolehtimatta ympäristön suojeluvelvoitteista. Tällainen toiminta murentaa liiketoimintaa kohtaan tunnettua yleistä luottamusta sekä aiheuttaa vahinkoa saman alan muille liiketoiminnan harjoittajille vääristäessään alan kilpailuasetelmaa. (HE 198/1996 vp s. 15–16)

87. A:n syyksi on luettu kaksi ympäristön turmelemista, jotka on tehty yhtiön toiminnassa pääosin laiminlyömällä toiminnan kannalta merkityksellisten lupamääräysten noudattaminen ja valvominen. Korkein oikeus katsoo, että kysymys on selvästi liiketoimintakieltolaissa tarkoitetulla tavalla rikollisesta menettelystä liiketoiminnassa.

6.3 Onko rikollinen menettely ollut vähäistä?

88. Liiketoimintakieltolain 3 §:n 1 momentin 2 kohdan esitöiden (HE 198/1996 vp s. 16) mukaan rikoksen vähäisyyttä tulisi arvioida ensisijaisesti menettelystä säädetyn rangaistuksen perusteella. Rikoksista, joista säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta, mutta enintään kaksi vuotta vankeutta, ei voida esittää olettamusta siitä, onko menettelyä pidettävä vähäisenä vai ei, vaan menettelyn moitittavuus ja sopimattomuus on arvioitava tapauksittain. Arviota ei tule kuitenkaan perustaa yksinomaan rikollisesta menettelystä säädettyyn rangaistukseen, vaan huomioon tulee ottaa myös rikoksen ilmenemismuoto sekä syyksiluettavan rikollisen menettelyn laajuus. Rikollista menettelyä ei saatettaisi pitää vähäisenä, jos se muodostaa olennaisen osan liiketoiminnasta tai sillä saavutettu taloudellinen hyöty on merkittävä, vaikka yksittäisistä teoista säädetty ankarin rangaistus olisikin vankeutta vähemmän kuin kaksi vuotta.

89. A:n syyksi on luettu kahdessa eri toimipisteessä tapahtuneet ja useita vuosia jatkuneet ympäristön turmelemiset. Syytekohdan 2 ympäristön turmelemisesta on aiheutunut konkreettinen pohjaveden pilaantumisen vaara ja menettelyllä yhtiö on saanut huomattavaa hyötyä. Kysymys ei kummassakaan syytekohdassa ole ollut yhtiön koko liiketoiminnan kannalta laajamittaisesta menettelystä, mutta menettely on liittynyt yhtiön ydinliiketoimintaan maanrakennukseen. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n menettelyä voida pitää vähäisenä.

6.4 Rikollisen menettelyn kokonaisarviointi

90. Arvioitaessa sitä, onko A:n rikollista menettelyä pidettävä velkojien, sopimuskumppaneiden, julkisen talouden taikka terveen ja toimivan kilpailun kannalta kokonaisuutena arvioiden vahingollisena, on otettava huomioon liiketoimintakieltolain 1 §:n mukainen lain tarkoitus sopimattoman ja vahingollisen liiketoiminnan estämisestä sekä liiketoimintaan kohdistuvan luottamuksen ylläpitämisestä.

91. Liiketoimintakieltolain 3 §:n 1 momentin esitöiden mukaan (HE 198/1996 vp s. 16–17) toimintaa voidaan pitää vahingollisena silloin, kun menettelyllä aiheutetaan laissa suojelluille tahoille välittömästi tai välillisesti taloudellisia menetyksiä tai kun näin selkeästi vaikeutetaan muiden yritysten toimintaedellytyksiä esimerkiksi kilpailua vääristämällä tai leimaamalla samalla alalla asianmukaisesti toimivia muita yrityksiä. Vahingollisuuden arviointi edellyttää kokonaisharkintaa ja arviointiin vaikuttaa myös se, kuinka asianmukaisesti liiketoimintaa on muuten harjoitettu. Liiketoimintakielto merkitsee varsin tuntuvaa puuttumista henkilön toimintavapauteen ja siten sitä tulisi käyttää vain niissä tapauksissa, joissa velkojien, sopimuskumppaneiden ja julkisen talouden suojaamiseen voidaan katsoa olevan ilmeistä tarvetta. Näin on esimerkiksi silloin, kun sopimaton liiketoiminta on niin suunnitelmallista tai siihen sisältyvät lainvastaisuudet niin törkeitä, että muut osapuolet eivät voi suojautua niitä vastaan. Mitä laajamittaisempaa toiminta on ja mitä suurempia taloudellisia arvoja siihen sisältyy, sitä perustellumpaa on kiellon määrääminen.

92. Asiassa ei ole esitetty selvitystä A:n menettelyn vahingollisuudesta yhtiön velkojille tai sopimuskumppaneille. Asiassa on siten ensi sijassa arvioitava, onko A:n menettelyä pidettävä vahingollisena julkisen talouden tai terveen ja toimivan kilpailun kannalta.

93. Asiassa on ollut vaara siitä, että A:n menettely aiheuttaa ympäristölle laajoja vahinkoja, jotka olisivat voineet jäädä julkisin varoin korjattaviksi. Tällaista konkreettista vahinkoa ympäristölle ei kuitenkaan ole osoitettu aiheutuneen. Menettelyn ei muutoinkaan voida katsoa olleen julkisen talouden kannalta vahingollista.

94. Kysymys ei ole ollut sillä tavoin laajakantoisesta asiasta, että A:n menettelyn voitaisiin katsoa tahranneen koko maanrakennusalan mainetta. Yhtiö on kuitenkin saanut syytekohdassa 2 hyötyä, jonka määrää voidaan pitää huomattavana. Tähän nähden on perusteltua katsoa, että yhtiö on saanut menettelyllään kilpailuetua. A:n rikollinen toiminta on jatkunut varsin pitkään. Hänen menettelynsä on siten ollut terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta vahingollista.

95. Toisaalta huomiota on kiinnitettävä siihen, että A:n syyksi luetuista teoista on kulunut jo kahdeksan vuotta, eikä hänen ole selvitetty nyt kysymyksessä olevien tekojen jälkeen syyllistyneen muuhun rangaistavaan menettelyyn liiketoiminnassa. Vaara siitä, että A jatkaisi sopimatonta liiketoimintaa, ei ole ilmeinen. Liiketoimintakiellon määrääminen vasta tässä vaiheessa tapahtuisi myös huomattavan pitkän ajan kuluttua syyksiluetusta menettelystä.

96. A:n toimintaa kokonaisuutena arvioituaan Korkein oikeus katsoo, ettei liiketoimintakiellon määrääminen ole asiassa tarpeen sopimattoman ja vahingollisen liiketoiminnan estämiseksi. Vaatimus A:n määräämisestä liiketoimintakieltoon on siten hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A:lle tuomittu yhteinen rangaistus korotetaan 7 kuukaudeksi vankeutta.

Vankeusrangaistus on ehdollinen. Koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomion antopäivästä ja päättynyt 28.1.2018.

A vapautetaan hänelle tuomitusta menettämisseuraamuksesta.

X Oy:n valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä menetettäväksi tuomittu määrä korotetaan 270 900 euroksi.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Pekka Koponen, Lena Engstrand, Mika Ilveskero ja Asko Välimaa. Esittelijä Elina Elo.

 
Julkaistu 6.6.2019  Päivitetty 10.6.2019