KKO:2019:50

OK 25 a luku 11 § 1 mom
PL 6 § 3 mom
IhmisoikeusSop 8 art.
Yleissopimus lapsen oikeuksista 9 art. 3 kohta, 12 art.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Hakemus Satakunnan käräjäoikeudessa

B vaati, että A määrätään perusmuotoiseen lähestymiskieltoon yhden vuoden ajaksi B:n sekä A:n ja B:n yhteisten lasten C:n ja D:n suojaksi.

Perusteinaan B lausui muun ohella, että A oli kohdistanut lapsiin fyysistä väkivaltaa perheen yhteisellä lomamatkalla. Lisäksi A oli kohdistanut B:hen fyysistä ja henkistä väkivaltaa sekä uhkailua. A oli käyttänyt runsaasti alkoholia ja käyttäytynyt päihtyneenä arvaamattomasti. B:llä oli aihetta olettaa, että A tulisi tekemään joko B:hen tai lapsiin kohdistuvan rikoksen tai vakavasti häiritsemään heitä.

Vastaus

A vastusti lähestymiskiellon määräämistä. A kiisti kohdistaneensa B:hen väkivaltaa tai uhanneensa tätä. B:llä ja lapsilla ei ollut mitään aihetta pelätä A:ta. Mikäli lasten suojaksi määrättäisiin lähestymiskielto, heille tulisi sallia oikeus tavata A:ta valvotusti.

Käräjäoikeuden tuomio 10.8.2018 nro 18/510

Käräjäoikeus määräsi A:n perusmuotoiseen lähestymiskieltoon vuoden ajaksi B:n, C:n ja D:n suojaksi.

Käräjäoikeus lausui asiassa tulleen B:n kertomuksella sekä B:n esittämillä kirjallisilla todisteilla näytetyksi, että lähestymiskiellon määräämiselle oli edellytykset. A:n kertomus, A:n nimeämän todistajan kertomus ja A:n esittämät kirjalliset todisteet eivät antaneet aihetta arvioida asiaa toisin.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Laura Heikkilä.

Vaasan hovioikeuden päätös 22.10.2018 nro 451

A valitti hovioikeuteen vaatien, että lähestymiskielto kumotaan tai että lasten suojaksi määrättyä lähestymiskieltoa ainakin rajoitetaan siten, että A saa tavata lapsiaan kolme kertaa viikossa neljän tunnin ajan valvotusti kaupungin sosiaalitoimen tapaamispaikassa.

Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa ja jätti käräjäoikeuden ratkaisun pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pasi Vihla, Kirsi Häkkinen ja Mika Kinnunen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla rajoitettuna siltä osin kuin kyse on jatkokäsittelyluvan myöntämisestä koskemaan C:n ja D:n suojaksi haettua lähestymiskieltoa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

B vaati ennen valitusluvan myöntämistä antamassaan vastauksessa, että valitus hylätään.

Välitoimi

Korkein oikeus määräsi oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 4 a §:n 1 momentin nojalla C:lle ja D:lle edunvalvojan tätä oikeudenkäyntiä varten.

Edunvalvoja vaati pyydetyssä vastauksessa, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on B:n hakemuksesta määrännyt A:n vuoden ajaksi lähestymiskieltoon, jolla suojataan paitsi B:tä myös A:n ja B:n yhteisiä alaikäisiä lapsia C:tä ja D:tä. Käräjäoikeus ei ole ratkaisussaan lausunut mitään A:n toissijaisesta vaatimuksesta, jonka mukaan mahdolliseen lähestymiskieltoon pitäisi määrätä poikkeus, joka oikeuttaisi lapset tapaamaan häntä valvotusti kiellon voimassaoloaikana.

2. A on hovioikeudessa pyytänyt jatkokäsittelylupaa ja valituksessaan ensisijaisesti vaatinut lähestymiskiellon kumoamista katsoen, että lähestymiskiellon määräämiselle lasten suojaksi ei ole perusteita. A on lisäksi vedonnut erityisesti siihen, että käräjäoikeus ei ollut ottanut kantaa hänen toissijaiseen vaatimukseensa valvotuista tapaamisista lähestymiskiellon aikana. A on vaatinut, että lähestymiskieltoon määrätään joka tapauksessa hänen jo käräjäoikeudessa vaatimansa poikkeus, koska muuten hänet vieraannutetaan lapsistaan. Hän on vaatinut hovioikeutta määräämään, että hän saa tavata lapsiaan kolme kertaa viikossa neljän tunnin ajan valvotusti kaupungin sosiaalitoimen tapaamispaikassa.

3. Hovioikeus ei ole myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa siltä osin kuin lähestymiskielto oli määrätty lasten suojaksi.

Jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytykset

5. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos 1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste), 2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste), 3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkoratkaisuperuste) tai 4) luvan myöntämiseen on muu painava syy.

6. Hovioikeuden on tarvittaessa arvioitava myös sellaisia jatkokäsittelyluvan myöntämisen perusteita, joihin muutoksenhakija ei ole nimenomaisesti vedonnut (KKO 2018:85, kohta 10 ja KKO 2015:91, kohta 15). Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa jatkokäsittelyluvan myöntämistä on tarpeen arvioida erityisesti ennakkoratkaisuperusteen, tarkistusperusteen ja muun painavan syyn kannalta.

7. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että jatkokäsittelylupa on myönnettävä ennakkoratkaisuperusteella tilanteessa, jossa asian periaatteellisen merkityksen takia on tärkeää, että hovioikeus antaisi laintulkintaa ohjaavan asiaratkaisun, vaikkakaan ei olisi suoranaista aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta. Kysymys on tällöin yleensä siitä, että laki ei anna selvää vastausta käsiteltävässä asiassa ilmenevään ongelmaan. Hovioikeuden ratkaisulla annettaisiin oikeusohje vastaavanlaisten oikeusriitojen varalle. Hovioikeuden tehtävänä on myös osaltaan valvoa lainkäytön yhtenäisyyttä ja ohjata laintulkintaa (KKO 2019:14, kohta 10 ja siinä viitatut ratkaisut).

8. Jatkokäsittelylupaperusteista tarkistusperuste täyttyy esimerkiksi silloin, kun käräjäoikeuden ratkaisun perustelujen puutteellisuuden tai epäselvyyden vuoksi ei voida arvioida, onko ratkaisun lopputulos oikea. Koska lupakynnys on tarkoitettu alhaiseksi, lupa olisi tällaisessa tilanteessa myönnettävä (HE 105/2009 vp s. 33).

9. Muu painava syy jatkokäsittelyluvan myöntämiseen voi olla ratkaisun tavanomaista suurempi merkitys valittajalle (HE 105/2009 vp s. 61 ja LaVM 4/2010 s. 4 sekä KKO 2012:83, kohta 15). Jatkokäsittelylupa on myönnettävä muun painavan syyn perusteella myös esimerkiksi silloin, kun syntyy epäily siitä, että käräjäoikeuden menettely ei täytä ihmisoikeussopimuksen vaatimuksia. Vaikka tällaisessa tapauksessa käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta ei olisikaan aihetta suoralta kädeltä epäillä, jatkokäsittelylupa olisi pääsääntöisesti myönnettävä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeiden turvaamiseksi ja käräjäoikeuden menettelyn asianmukaisuuden tarkastamiseksi (KKO 2015:91, kohta 15; HE 105/2009 vp s. 61).

Lapsen ja vanhemman välisen yhteydenpidon turvaaminen, kun vanhempi määrätään lähestymiskieltoon lapsensa suojaksi

Lähestymiskieltolain säännökset ja esityöt

10. A ja hänen lapsensa eivät ole lähestymiskieltoa määrättäessä asuneet vakituisesti samassa asunnossa. Lähestymiskiellon määräämistä on siten tullut arvioida niin sanottua perusmuotoista lähestymiskieltoa koskevien säännösten perusteella. Lähestymiskiellosta annetun lain (lähestymiskieltolaki) 2 §:n 1 momentin mukaan perusmuotoinen lähestymiskielto voidaan määrätä, jos on perusteltu aihe olettaa, että henkilö, jota vastaan kieltoa pyydetään, tulisi tekemään itsensä uhatuksi tuntevan henkilön henkeen, terveyteen, vapauteen tai rauhaan kohdistuvan rikoksen tai muulla tavoin vakavasti häiritsemään tätä.

11. Edellä mainittujen edellytysten täyttyessä lähestymiskielto voidaan määrätä myös alaikäisen lapsen suojaksi hänen omaa vanhempaansa vastaan. Lähestymiskieltolaissa ei ole erikseen säädetty siitä, voidaanko tällaisessa tilanteessa lähestymiskieltoa koskevassa ratkaisussa määrätä kieltoa koskevista poikkeuksista sen mahdollistamiseksi, että lapsi voi kiellon voimassaoloaikana tavata vanhempaansa tai pitää tähän yhteyttä muulla tavoin. Lain 3 §:n 1 momentista ja 8 §:n 2 momentista ilmenee kuitenkin, että kiellon sisältö on aina määritettävä tapauskohtaisesti ja että lähestymiskieltoa koskevassa ratkaisussa on yksilöitävä paitsi kiellon sisältö myös mahdolliset poikkeukset siitä.

12. Lain esitöistä (HE 41/1998 vp s. 18) ilmenee tarkoituksena olleen, että lähestymiskieltoa koskevassa tuomiossa tehdään kussakin tapauksessa vallitsevista olosuhteista johtuvat perustellut rajoitukset ja poikkeukset. Kieltoa ei pidä määrätä laajempana kuin suojattavan henkilön turvallisuuden kannalta on tarpeen. Jotta kieltoa voitaisiin tehokkaasti valvoa, ratkaisussa on nimenomaisesti eriteltävä tarvittavat rajoitukset ja poikkeukset kieltoon. Esitöiden mukaan poikkeuksia saatetaan tarvita esimerkiksi tilanteissa, jotka liittyvät lapsen tapaamisoikeuteen.

13. Lähestymiskieltolain 3 §:n 4 momentissa on lisäksi säädetty yleinen rajoitus, jonka mukaan lähestymiskielto ei koske yhteydenottoja, joihin on asiallinen peruste ja jotka ovat ilmeisen tarpeellisia. Korkein oikeus toteaa, että säännös koskee ennalta arvaamattomia tilanteita eikä siten sovellu lapsen ja vanhemman välisen säännöllisen yhteydenpidon turvaamiseen lähestymiskiellon voimassaoloaikana. Myös säännöstä koskevissa perusteluissa on todettu, että ennakoitavissa olevien välttämättömien yhteydenottojen toteuttamisesta on tapauskohtaisesti määrättävä jo lähestymiskieltoratkaisussa (HE 41/1998 vp s. 19). Tällaiseksi yhteydenotoksi on todettu muun muassa yhteisten lasten valvottu tapaaminen (LaVM 11/1998 vp s. 4).

14. Kun lähestymiskieltolakia täydennettiin perheen sisäistä lähestymiskieltoa koskevilla säännöksillä, lain esitöissä todettiin nimenomaisesti, että lapsen suojaksi määrätty lähestymiskielto menee tapaamisoikeuden edelle, eikä kieltoon määrätyllä henkilöllä ole kiellon voimassaoloaikana oikeutta tavata lasta (HE 144/2003 vp s. 21 ja 31). Jos estettä lapsen ja vanhemman tapaamiselle ei ole, hallituksen esityksen perusteluiden mukaan on ensisijaisesti pyrittävä sopimaan siitä, miten lapset ja lähestymiskieltoon määrätty henkilö tapaavat toisiaan kiellon voimassaoloaikana. Koska perhe on vakavassa kriisitilanteessa, on lapsen edun mukaista, että sopiminen tapahtuu viranomaisen välityksellä. Hallituksen esityksen perusteluissa on käsitelty lisäksi sitä vaihtoehtoa, että lähestymiskiellon määräämisen jälkeen pannaan tuomioistuimessa erikseen vireille lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia, jossa voidaan vaatia esimerkiksi väliaikaista määräystä lapsen oikeudesta tavata vanhempaansa valvotusti (HE 144/2003 vp s. 21–22).

15. Eduskunnan lakivaliokunta on edellä mainitun hallituksen esityksen johdosta antamassaan mietinnössä hyväksynyt hallituksen esityksessä omaksutun peruslinjauksen, joka koskee lapsen suojaksi määrättävää lähestymiskieltoa. Valiokunta on kuitenkin samalla muistuttanut siitä, että lähestymiskieltoa koskevassa tuomiossa on mainittava tarpeelliset poikkeukset kiellosta, esimerkiksi määräykset lapsen tapaamisoikeuden toteuttamisesta tarkkoine ehtoineen (LaVM 2/2004 vp s. 4).

Perhe-elämän suojaa koskevat velvoitteet

16. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus nauttia perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Saman artiklan 2 kohdan mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä muun muassa muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Korkein oikeus toteaa, että artiklan vakiintuneen tulkinnan mukaan siinä tarkoitettu perhe-elämän suoja kattaa lapsen ja vanhemman oikeuden pitää yhteyttä toisiinsa myös tilanteessa, jossa he asuvat erillään.

17. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että lapsen ja vanhemman välisen yhteydenpidon täydellinen estäminen on mahdollista vain poikkeuksellisissa olosuhteissa. Perhe-elämän suoja edellyttää, että yhteydenpitoa rajoitetaan vain tarpeellisessa laajuudessa. Sen takia viranomaisten on arvioitava, voidaanko yhteydenpitoa rajoittaa vähemmässä määrin, esimerkiksi kieltämällä yhteydenpito vain tietyksi määräajaksi tai sallimalla valvotut tapaamiset (Vojnity v. Unkari, 12.2.2013, kohdat 41–43).

18. Perhe-elämän suojasta määrätään myös kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 17 artiklassa. Perustuslaissa ei sitä vastoin ole nimenomaista mainintaa perhe-elämän suojasta. Perhe-elämäkin kuuluu kuitenkin perustuslain 10 §:ssä tarkoitetun yksityiselämän suojan piiriin (HE 309/1993 vp s. 53).

19. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 9 artiklan 3 kohdan mukaan sopimusvaltioiden on kunnioitettava vanhemmastaan tai vanhemmistaan erossa asuvan lapsen oikeutta ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, paitsi jos se on lapsen edun vastaista.

Yleisiä näkökohtia lähestymiskiellon suhteesta lapsen ja vanhemman väliseen yhteydenpitoon

20. Korkein oikeus toteaa, että lähestymiskiellon tarkoituksen kanssa on lähtökohtaisesti sopusoinnussa edellä kohdassa 14 selostettu hallituksen esityksen lausuma, jonka mukaan lapsen suojaksi määrätty lähestymiskielto menee tapaamisoikeuden edelle. Lähestymiskielto voidaan kuitenkin jo lain mukaan määrätä usealla eri perusteella, joihin liittyy erilainen riski kiellolla suojattavan henkilön turvallisuudelle. Lisäksi kussakin yksittäisessä tapauksessa kiellon määräämiseen johtavat konkreettiset seikat samoin kuin muut asiaan vaikuttavat olosuhteet voivat erota merkittävästi toisistaan sen suhteen, millä tavoin, kuinka vakavasti ja millaisissa tilanteissa lähestymiskieltoon määrättävän vanhemman voidaan olettaa loukkaavan lähestymiskiellolla suojattavan lapsen oikeuksia. Tämä merkitsee sitä, että lapsen ja lähestymiskieltoon määrätyn vanhemman väliselle yhteydenpidolle ei ole aina ehdotonta estettä, vaikka lähestymiskiellon määräämisen edellytykset olisivatkin olemassa.

21. Korkein oikeus katsoo edellä kohdissa 16–19 selostetuista perhe-elämän suojaa koskevista velvoitteista seuraavan, että määrättäessä alaikäisen lapsen vanhempi lähestymiskieltoon lapsen suojaksi tuomioistuimen on huolellisesti harkittava, voidaanko lapsen ja vanhemman välinen yhteydenpito turvata myös lähestymiskiellon voimassaoloaikana. Asiasta on myös tarvittaessa annettava yksilöidyt määräykset lähestymiskieltoa koskevassa ratkaisussa. Kun otetaan huomioon perhe-elämän suojan merkitys sekä vanhemman että lapsen kannalta, asiaa ei voida jättää käsittelemättä lähestymiskiellon määräämistä koskevassa asiassa sillä perusteella, että lapsen tapaamisoikeutta koskeva asia on mahdollista saattaa myöhemmin erikseen vireille.

22. Tuomioistuimen on siten lähestymiskieltoasiassa arvioitava, voidaanko lähestymiskiellosta määrätä poikkeuksia esimerkiksi lapsen ja vanhemman välisiä tapaamisia tai muunlaista yhteydenpitoa varten. Tätä arvioitaessa on otettava huomioon mahdollisuus määrätä tapaamiset tarvittaessa valvotuiksi. Ratkaisun sisältöä harkittaessa on otettava huomioon, että lähestymiskiellolla ei saa estää lapsen ja vanhemman välistä yhteydenpitoa enempää kuin on välttämätöntä lapsen turvallisuuden varmistamiseksi. Mitä pitemmäksi ajaksi lähestymiskielto määrätään, sitä painavampia perusteita on oltava sille, että lähestymiskiellosta ei määrätä mitään poikkeuksia lapsen ja vanhemman välisen yhteydenpidon turvaamiseksi.

Johtopäätökset tässä asiassa

23. Edellä selostetulla tavalla lähestymiskieltolaissa ei ole erikseen säännelty lapsen ja vanhemman välisen yhteydenpidon järjestämistä lapsen suojaksi vanhempaa vastaan määrättävän lähestymiskiellon voimassaoloaikana. Asiaa koskevat esityölausumat ovat varsin ylimalkaisia, eikä niissä ole tarkemmin arvioitu lähestymiskiellon suhdetta perhe-elämän suojaan. Myöskään Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä ei ole aikaisemmin arvioitu lähestymiskiellon määräämisen suhdetta lapsen ja vanhemman välisen perhe-elämän suojan toteutumiseen. Nämä seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden olisi pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa ennakkoratkaisuperusteella, jotta hovioikeus olisi voinut antaa käräjäoikeuksien oikeuskäytäntöä ohjaavan asiaratkaisun tästä kysymyksestä.

24. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että käräjäoikeuden tuomio on ollut erittäin suppeasti perusteltu. Käräjäoikeus ei ole selostanut vastaanottamansa henkilötodistelun sisältöä eikä yksityiskohtaisesti arvioinut asiassa esitettyä näyttöä. Erityisenä puutteena ratkaisussa on lisäksi ollut se, että käräjäoikeus ei ole lausunut mitään A:n toissijaisesti esittämästä vaatimuksesta, jonka mukaan mahdollisen lähestymiskiellon yhteydessä pitää määrätä poikkeuksista kieltoon, jotta hänen ja lasten väliset valvotut tapaamiset ovat mahdollisia lähestymiskiellon voimassaoloaikana.

25. Mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole ollut hovioikeudessa mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Käräjäoikeuden ratkaisun puutteellisuuden takia on erityisesti ollut mahdotonta arvioida, onko lasten turvallisuuden takaamiseksi ollut välttämätöntä määrätä vuoden pituisesta lähestymiskiellosta ilman mitään poikkeuksia A:n ja lasten välisen yhteydenpidon mahdollistamiseksi. Näin ollen hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa myös tarkistusperusteella.

26. Lapsen ja vanhemman oikeus keskinäiseen yhteydenpitoon kuuluu perhe-elämän suojan ydinalueeseen. Kun asiassa on aihetta epäillä, että tätä oikeutta ei ole otettu huomioon lähestymiskieltoa määrättäessä siten kuin lasten ja A:n ihmis- ja perusoikeuksien suoja edellyttää, jatkokäsittelyluvan myöntämiseen on myös muu painava syy.

Lasten puhevallan käyttäminen

27. Lasten puhevaltaa on käräjäoikeudessa käyttänyt yksin B, vaikka asiassa esitetyn selvityksen perusteella A ja B ovat kumpikin lasten huoltajia.

28. Lähestymiskieltolaissa ei ole säännöstä siitä, kenellä on oikeus käyttää alaikäisen puhevaltaa, kun kieltoa haetaan hänen suojakseen. Näin ollen puhevallan käytössä on sovellettava oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 1 §:n yleisiä säännöksiä. Pykälän 1 momentin mukaan alaikäisen henkilöä koskevassa asiassa vajaavaltaisen puhevaltaa käyttää huoltaja tai muu laillinen edustaja.

29. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaan lapsen huoltajat vastaavat yhdessä lapsen huoltoon kuuluvista tehtävistä ja tekevät yhdessä lasta koskevat päätökset, jollei toisin ole säädetty tai määrätty. Pykälän 2 momentin mukaan toisen huoltajan suostumus ei kuitenkaan ole tarpeen, jos hän ei matkan, sairauden tai muun syyn vuoksi voi osallistua lasta koskevan päätöksen tekemiseen ja ratkaisun viivästymisestä aiheutuisi haittaa.

30. Edellä esitetystä seuraa, että lasten puhevallan käyttäminen asiassa olisi lähtökohtaisesti kuulunut A:lle ja B:lle yhteisesti.

31. Voimassa olevassa laissa ei ole säädetty huoltajan esteellisyydestä edustaa lasta asiassa, jossa hän itse tai lapsen toinen huoltaja on vastapuolena. Vanhastaan on kuitenkin pidetty selvänä, että huoltajalla ei ole kelpoisuutta edustaa lasta sellaisessa lapsen henkilöä koskevassa oikeusasiassa, jossa hän on itse vastapuolena (ks. Markku Helin, Edunvalvojan päätösvallan rajoista. LM 6–7/2001, s. 1083–1084).

32. Tässä tapauksessa lasten huoltajista A on ollut lasten vastapuolena, eikä hän siten ole voinut edustaa lapsia. Tässä tilanteessa ei myöskään ole ollut selvää, että B on ollut yksin kelpoinen käyttämään lasten puhevaltaa asiassa toista huoltajaa vastaan. Lasten suojaksi haettua lähestymiskieltoa on perusteltu sillä, että A oli perheen yhteisellä lomamatkalla repinyt molempia lapsia tukasta ja retuuttanut muulla tavoin toista lasta. Todisteina esitetyistä asiakirjoista ilmenee, että matkan jälkeen lapset eivät enää asuneet samassa taloudessa A:n kanssa. Näissä olosuhteissa lasten suojaksi haetun lähestymiskiellon käsittelemistä ei voida pitää lasten turvallisuuden kannalta niin kiireellisenä asiana, että edunvalvojan määrääminen lapsille tätä oikeudenkäyntiä varten olisi viivästyttänyt asian käsittelyä liiaksi ja että B:llä voitaisiin sen vuoksi katsoa olleen yksin oikeus käyttää lasten puhevaltaa asiassa.

33. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden olisi pitänyt omasta aloitteestaan kiinnittää huomiota siihen, että lasten puhevallan käyttämistä ei ollut käräjäoikeudessa järjestetty asianmukaisesti. Tämän virheellisen menettelyn korjaamiseksi hovioikeuden olisi pitänyt myöntää asiassa jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perusteella.

Lasten mielipiteen selvittäminen

34. Asiaa käräjäoikeudessa käsiteltäessä C on ollut 11-vuotias ja D 12-vuotias. Asiakirjoista ei ilmene, että lasten mielipidettä lähestymiskiellon määräämisestä tai A:n toissijaisesti vaatimasta poikkeuksesta kieltoon olisi lainkaan selvitetty.

35. Perustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Säännöksen perustelujen mukaan säännöksellä on haluttu muun ohella osoittaa, että jokaista lasta on kohdeltava yksilönä, ei pelkästään passiivisena toiminnan kohteena (HE 309/1993 vp s. 45).

36. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Tämän toteuttamiseksi lapselle on artiklan 2 kohdan mukaan annettava mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa toimissa joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä kansallisen lainsäädännön menettelytapojen mukaisesti.

37. Lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanon seurantaa ja valvontaa varten on asetettu lapsen oikeuksien komitea. Komitea on yleiskommentissaan nro 12 (2009) käsitellyt sopimuksen 12 artiklassa vahvistettua lapsen oikeutta tulla kuulluksi. Komitea on todennut muun ohella, että sopimusvaltioilla on ehdoton velvollisuus toteuttaa asianmukaisia toimenpiteitä pannakseen tämän oikeuden täysimääräisesti täytäntöön kaikkien lasten osalta (kohta 19). Komitea on korostanut, että 12 artiklan 2 kohdan määräys koskee kaikenlaisia lasta koskevia oikeudellisia toimia ja muun muassa toimia, joissa on kyse lasten joutumisesta väkivallan uhriksi (kohta 32). Komitea on erityisesti todennut, että lapsen näkemys on otettava huomioon hänen etuaan määritettäessä aina, kun lapsi päätetään erottaa perheestään siksi, että häntä on pahoinpidelty tai laiminlyöty kotonaan (kohta 53).

38. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden olisi pitänyt viran puolesta kiinnittää huomiota siihen, että C:n ja D:n mielipidettä asiasta ei ollut käräjäoikeudessa selvitetty siten kuin perustuslain 6 §:n 3 momentti ja lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artikla edellyttävät. Hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perusteella myös sen varmistamiseksi, että lasten mielipide asiasta selvitetään heidän perus- ja ihmisoikeuksiensa edellyttämällä tavalla.

Uusi todistelu ja asian jatkokäsittely

39. C:n ja D:n edunvalvoja on lasten puolesta Korkeimmalle oikeudelle antamassaan vastauksessa vedonnut uusiin kirjallisiin todisteisiin. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana vain kysymys siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää asiassa jatkokäsittelylupa. Todistelulle, joka ei ole ollut hovioikeuden käytettävissä sen harkitessa jatkokäsittelyluvan myöntämistä, ei ole syytä antaa asiaa arvioitaessa merkitystä. Näin ollen uudet todisteet eivät ole vaikuttaneet asian ratkaisemiseen Korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus toteaa kuitenkin, että tämä ei estä C:tä ja D:tä vetoamasta kyseisiin todisteisiin hovioikeudessa.

40. Asiaa ei voida oikeusastejärjestyksen takia ottaa enemmälti tutkittavaksi Korkeimmassa oikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan. A:lle myönnetään jatkokäsittelylupa siltä osin kuin hänet on määrätty lähestymiskieltoon C:n ja D:n suojaksi. Asia palautetaan mainitulta osalta Vaasan hovioikeuteen, jonka on kiireellisesti otettava asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jarmo Littunen, Tuomo Antila, Mika Ilveskero, Asko Välimaa ja Jussi Tapani. Esittelijä Jussi Virtanen.