KKO:2019:42

Oikeudenkäyntikulut - Valituksen peruuttaminen

Diaarinumero: S2017/827
Taltionumero: 780
Antopäivä: 10.5.2019 ECLI:FI:KKO:2019:42

Hovioikeus oli hylännyt A Oy:n kanteen, jossa A Oy oli vaatinut B Oy:ltä korvausta B Oy:n työntekijän aiheuttamasta vahingosta, ja velvoittanut A Oy:n korvaamaan B Oy:n oikeudenkäyntikulut. Kyseisen vahingon aiheuttanut työntekijä oli hovioikeuden tuomion jälkeen suorittanut A Oy:lle korvauksen vahingosta mutta vaatinut seuraavana päivänä suorituksen palauttamista. A Oy:n valitettua hovioikeuden tuomiosta Korkeimpaan oikeuteen työntekijä oli ilmoittanut, ettei hän enää vaadi suoritustaan takaisin. Tämän jälkeen A Oy ilmoitti, ettei se enää vaadi B Oy:n velvoittamista suorittamaan korvausta, mutta esitti vaatimuksen siitä, että B Oy:n vahvistetaan työnantajana olevan vastuussa vahingosta.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein B Oy velvoitettiin korvaamaan A Oy:n oikeudenkäyntikulut. (Ään.)

OK 21 luku 1 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta, Hyvinkään käräjäoikeuden tuomio (30.6.2016 nro 16/5558) ja Helsingin hovioikeuden tuomio (5.12.2017 nro 1438) kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Tea Kangasniemi ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Liisa Lehtimäki, Anna-Liisa Hyvärinen ja Päivi Saukonoja. Esittelijä Suvi Niemelä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin.

A Oy vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja käräjäoikeuden tuomio pysytetään voimassa sekä että B Oy:n vahvistetaan olevan työnantajana korvausvelvollinen vahingosta ja se velvoitetaan korvaamaan vahinko käräjäoikeuden tuomion mukaisesti. Lisäksi A Oy on vaatinut, että B Oy velvoitetaan suorittamaan sille korvauksena oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 20 395,50 euroa, hovioikeudessa 5 012 euroa ja Korkeimmassa oikeudessa 9 906,50 euroa laillisine viivästyskorkoineen.

Vastauksessaan B Oy vaati, että valitus hylätään ja hovioikeuden tuomio pysytetään voimassa. Lisäksi se vaati, että A Oy velvoitetaan suorittamaan sille korvauksena oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa 14 244 euroa laillisine viivästyskorkoineen.

A Oy ilmoitti 25.9.2018, ettei se enää vaadi, että B Oy velvoitetaan korvaamaan vahinko käräjäoikeuden tuomion mukaisesti.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1.B Oy oli järjestänyt työntekijöilleen ja yhteistyöyrityksensä työntekijöille työaikana tilaisuuden, jonka ohjelmaan oli kuulunut ajelu crosskart-autoilla. B Oy oli tilannut tilaisuuteen ohjelman X Oy:ltä, ja A Oy oli X Oy:n kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella huolehtinut crosskart-ajelun järjestämisestä. Tilaisuudessa crosskart-ajeluun osallistunut B Oy:n työntekijä C oli ajanut päin kiveä niin, että A Oy:n omistama crosskart-auto oli vahingoittunut.

2. Ajeluun osallistuneet työntekijät olivat ennen ajelua allekirjoittaneet A Oy:n edustajan pyynnöstä ilmoittautumislomakkeet, joiden tekstin mukaan he vahvistavat toimivansa tilaisuudessa omalla vastuullaan ja sitoutuvansa maksamaan järjestäjän määrittelemän korvauksen siinä tapauksessa, että aiheuttaisivat auton rikkoutumisen.

3. A Oy on vaatinut B Oy:ltä korvausta auton korjauskuluista sillä perusteella, että B Oy on työnantajana vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla vastuussa työntekijänsä aiheuttamasta vahingosta.

4. B Oy on vastustanut vaatimuksia katsoen, ettei A Oy voi vahingonkorvauslain nojalla esittää vaatimusta, joka nojautui B Oy:n ja X Oy:n väliseen sopimukseen virkistystilaisuuden järjestämisestä ja joka koski vahinkoa, jonka C oli ilmoittautumislomakkeen allekirjoittaessaan sitoutunut korvaamaan. Lisäksi se on katsonut, että kysymys ei ollut työssä aiheutetusta vahingosta.

5. Käräjäoikeus on katsonut, että vahingonkorvausvaatimus ei perustunut sopimukseen ja että siihen soveltui vahingonkorvauslaki. Se on katsonut vahingon työssä aiheutetuksi ja hyväksynyt kanteen perusteeltaan. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja hylännyt kanteen katsottuaan, että kysymys on vahingonkorvauslain soveltamisalaan kuuluvasta mutta työnantajan korvausvastuun ulkopuolelle jäävästä vahingosta. Lisäksi se on velvoittanut A Oy:n korvaamaan B Oy:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

6. Hovioikeuden tuomion jälkeen A Oy on vaatinut korvausta auton vahingoittumisesta vahingon aiheuttaneelta C:ltä, joka on suorittanut A Oy:n vaatiman korvauksen. Maksun suorittamisen jälkeisenä päivänä C on kuitenkin ilmoittanut suorittaneensa maksun vahingossa pikaistuksissaan ja vaatinut suoritusta takaisin.

7. A Oy on valituksessaan Korkeimmassa oikeudessa vaatinut vahingonkorvausvaatimuksensa hyväksymistä katsoen edelleen, että kysymys on työssä aiheutetusta vahingosta. B Oy on vastauksessaan vaatinut valituksen hylkäämistä paitsi aiemmin esittämillään perusteilla myös siksi, että A Oy on hovioikeuden tuomion jälkeen saanut korvauksen vahingosta C:ltä.

8. C on Korkeimmalle oikeudelle antamassaan lausumassa ilmoittanut, ettei hän enää vaadi tekemänsä suorituksen palauttamista.

9. C:n lausuman jälkeen A Oy on ilmoittanut, ettei se enää vaadi hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että B Oy velvoitetaan suorittamaan vahingonkorvausta. Se on kuitenkin vaatinut, että B Oy:n vahvistetaan olevan työnantajana vastuussa vahingosta. Lisäksi se on edelleen vaatinut, että se vapautetaan hovioikeuden määräämästä velvollisuudesta korvata B Oy:n oikeudenkäyntikuluja ja että B Oy velvoitetaan korvaamaan sen kulut kaikissa oikeusasteissa.

10. B Oy on vaatinut, että A Oy:n vahvistamisvaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään. Lisäksi se on vaatinut, että A Oy:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset hylätään ja A Oy velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

11. Korkeimmassa oikeudessa on ensiksi kysymys siitä, onko A Oy:llä asiassa enää vahingon tultua korvatuksi pääasian osalta oikeussuojan tarvetta eli puuttuuko asiassa sellainen ehdoton prosessinedellytys, jonka tuomioistuin ottaa huomioon viran puolesta. Jos oikeussuojan tarve puuttuu, pääasia on jätettävä tutkimatta tai sillensä. Jos A Oy:llä on oikeussuojan tarve, asiassa on arvioitava sen pääasiassa esittämiä muutosvaatimuksia. Kolmanneksi asiassa on kysymys siitä, miten vastuu oikeudenkäyntikuluista asiassa jakautuu.

Oikeussuojan tarve

12. Korkein oikeus toteaa, että kantajan oikeussuojan tarvetta arvioidaan suhteessa kannevaatimuksiin. Kun kantaja vaatii, että vastaaja velvoitetaan tiettyyn suoritukseen, kantajalla on lähtökohtaisesti oikeus saada tuomioistuimen ratkaistavaksi, onko vastaajalla kyseinen velvollisuus. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa ei vielä ratkaista kysymystä siitä, onko kantajalla oikeus vaatimaansa suoritukseen. Sellaiset seikat, joiden vuoksi kantajalla ei vielä tai enää ole väittämäänsä oikeutta, eivät muodosta estettä kanteen tutkimiselle, vaan ovat perusteita sen hylkäämiselle.

13. Tässä asiassa A Oy on vaatinut, että B Oy velvoitetaan suorittamaan sille vahingonkorvausta. Sillä on ollut oikeudellinen intressi saada ratkaisu siitä, onko B Oy:llä kyseinen velvollisuus. B Oy on Korkeimmassa oikeudessa vastustanut kannetta muun ohella sillä perusteella, että kantaja on jo saanut korvauksen vahingostaan muualta. Väite vahingonkorvausvelvollisuuden lakkaamisesta kolmannen tahon tekemän suorituksen perusteella on suoritusvelvollisuuden olemassaoloa koskeva aineellinen väite, jonka hyväksyminen voi johtaa kanteen hylkäämiseen mutta ei sen jättämiseen tutkimatta.

14. Edellä esitetyillä perusteilla asiassa ei ole sellaista ehdottoman prosessinedellytyksen puutetta, jonka vuoksi A Oy:n alkuperäinen kannevaatimus olisi jätettävä tutkimatta tai sen käsittely jätettävä sillensä.

Pääasiaa koskevat muutosvaatimukset

15. A Oy on Korkeimmassa oikeudessa ilmoittanut, ettei se enää vaadi, että B Oy velvoitetaan suorittamaan sille vahingonkorvausta. Se on kuitenkin vaatinut, että B Oy:n vahvistetaan olevan työnantajana vastuussa vahingosta.

16. Koska A Oy on peruuttanut muutoksenhakemuksensa siltä osin kuin se on vaatinut B Oy:n velvoittamista suorittamaan vahingonkorvausta, lausunnon antaminen kyseisen vaatimuksen osalta raukeaa.

17. Korkein oikeus toteaa, että A Oy:llä ei ole oikeudellista intressiä saada vahvistustuomiota korvausvastuun perusteesta sen jälkeen, kun se on peruuttanut muutoksenhakemuksensa vahingonkorvausvaatimuksesta saatuaan korvauksen vahingosta. Sen vuoksi vahvistusvaatimus on jätettävä tutkimatta. Hovioikeuden tuomio jää siten pääasian osalta pysyväksi.

Oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa

Arvioinnin lähtökohdat

18. A Oy on hävinnyt asian hovioikeudessa, kun hovioikeus on hylännyt A Oy:n kanteen. Pääasian osalta hovioikeuden tuomion lopputulos on jäänyt pysyväksi A Oy:n peruutettua sitä koskevan muutoksenhakunsa.

19. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n pääsäännön mukaan asian hävinnyt osapuoli on velvollinen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut.

20. Oikeudenkäymiskaaren 21 lukuun sisältyy kuitenkin useita säännöksiä, joiden nojalla kyseisestä pääsäännöstä voidaan poiketa. Niiden mukaan kuluvastuun jakautumista arvioitaessa merkitystä on asian lopputuloksen ohella muun muassa niillä syillä, jotka ovat johtaneet kyseiseen lopputulokseen.

21. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä, että asianosaisten on pidettävä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jos seikka, josta asian lopputulos aiheutui, ei ennen oikeudenkäyntiä ollut hävinneen osapuolen tiedossa eikä hänen pitänytkään tietää siitä.

22. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan jos asian käsittely jätetään sillensä sen vuoksi, että asianosainen on peruuttanut kanteensa tai jäänyt saapumatta tuomioistuimeen, hänen on korvattava vastapuolensa kulut, jollei ole erityistä syytä määrätä korvausvelvollisuudesta toisin. Säännöksen perusteluiden (HE 191/1993 vp s. 15-16) mukaan erityinen syy voi olla käsillä esimerkiksi silloin, kun kantaja on peruuttanut kanteensa sen vuoksi, että vastaaja kanteen vireillepanon jälkeen on täyttänyt vaaditun suorituksen. Tällöin kantaja on asiallisesti voittanut juttunsa ja hänen tulee myös saada korvaus kuluistaan.

23. Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 1990:31 ja KKO 1991:113 arvioinut oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta silloin, kun kantaja on peruuttanut kanteensa oikeudenkäynnin aikana tapahtuneen muutoksen vuoksi. Ratkaisussa KKO 1990:31 kolmas henkilö oli korvannut vahingon, josta kantaja oli vaatinut korvausta. Ratkaisussa KKO 1991:113 vastaajana olleen kiinteistön myyjän saannossa olleet virheet, joiden vuoksi ostajat olivat vaatineet kaupan julistamista mitättömäksi, oli korjattu oikeudenkäynnin aikana. Korkein oikeus katsoi kummassakin ratkaisussa, että vastaaja oli velvollinen korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut, kun kantajalla oli kanteen nostaessaan ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Sovintoon päättyneen pääasian oikeudenkäyntikuluja koskevassa ratkaisussa KKO 1996:131 Korkein oikeus on todennut, että kun tuomioistuimelle on esitetty oikeudenkäyntiaineistoa siinä määrin, että sille on voinut syntyä suhteellisen luotettavalla pohjalla oleva käsitys siitä, miten itse riitakysymys olisi sen mielestä tullut ratkaista, luonnollisena lähtökohtana on, että oikeudenkäyntikuluja koskeva kulukysymys ratkaistaan tuomioistuimen ajatellun pääasiaratkaisun pohjalta.

24. Korkein oikeus katsoo, että jos oikeudenkäynnin lopputulos on johtunut oikeudenkäynnin aikana sattuneesta tapahtumasta, jonka vuoksi alun perin aiheellinen oikeudenkäynti on käynyt tarpeettomaksi, vastuu ennen kyseistä tapahtumaa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista ei voi perustua yksin asian lopputulokseen. Sen ohella merkitystä on edellä mainituista säännöksistä, perustelulausumista ja ratkaisuista ilmenevän periaatteen mukaisesti annettava lopputulokseen johtaneille syille. Jos jutun hävinneen osapuolen vaatimukset ilman kyseistä tapahtumaa olisivat menestyneet, tällä on oikeus korvaukseen kuluistaan, ellei asiassa ole perusteita määrätä toisin esimerkiksi asian oikeudellisen epäselvyyden tai kohtuullisuusnäkökohtien perusteella. Jos osapuoli taas olisi ilman kyseistä tapahtumaakin tuomioistuimen käsityksen mukaan hävinnyt asian, tämä on yleensä velvoitettava korvaamaan vastapuolensa kulut.

25. A Oy on ilmoittanut korvausvaatimusta koskevan muutoksenhakemuksensa peruuttamisen syyksi sen, että C on hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen korvannut kysymyksessä olevan vahingon ja Korkeimmalle oikeudelle antamassaan lausumassa erikseen ilmoittanut, ettei hän vaadikaan suoritustaan takaisin. Sen vuoksi oikeudenkäyntikulujen korvausvastuun jakautumista arvioitaessa ratkaisevaa ei ole se, että korvauskanteen hylkäävä hovioikeuden ratkaisu jää voimaan, vaan merkitystä on annettava sille, miten Korkeimmassa oikeudessa esitetyn oikeudenkäyntiaineiston perusteella itse riitakysymys olisi tullut ratkaista. Ratkaisevaa oikeudenkäyntikulujen osalta on siten se, olisiko A Oy:llä ennen C:n maksusuoritusta ollut oikeus vahingonkorvaukseen B Oy:ltä. Korkeimman oikeuden tulee siten tutkia perusteet A Oy:n korvausvaatimukselle.

Vahingonkorvauslain soveltuminen A Oy:n korvausvaatimukseen

26. B Oy on katsonut, ettei A Oy voi perustaa vahingonkorvausvaatimustaan vahingonkorvauslain säännöksiin, koska vahingonkorvauslaki ei koske sopimukseen perustuvaa korvausvastuuta. Virkistyspäivän järjestäminen oli perustunut sopimuksiin yhtäältä B Oy:n ja X Oy:n ja toisaalta X Oy:n ja A Oy:n välillä. Lisäksi ajeluun osallistuneet työntekijät olivat ilmoittautumislomakkeet allekirjoittaessaan sitoutuneet vastaamaan autolle mahdollisesti aiheuttamastaan vahingosta A Oy:lle henkilökohtaisesti.

27. Vahingonkorvauslaki ei 1 luvun 1 §:n mukaan pääsääntöisesti koske sopimukseen perustuvaa korvausvastuuta. Oikeuskäytännössä on katsottu, ettei sopimusvelvoitteen virheelliseen täyttämiseen perustuvaa korvausvaatimusta voida perustaa vahingonkorvauslakiin (ks. esim. KKO 2008:31, kohta 6 ja KKO 2009:92, kohta 8).

28. Korkein oikeus toteaa, että A Oy:n vaatimus ei ole perustunut siihen, että B Oy tai B Oy:n työntekijä olisi rikkonut B Oy:n ja X Oy:n välisen sopimuksen tai väitetyn A Oy:n ja C:n välisen sopimuksen mukaisia sopimusvelvoitteita. Asiassa on riidatonta, että A Oy:n ja B Oy:n välillä ei ole ollut sopimusta. Pelkästään se seikka, että ajelun järjestäminen on perustunut edellä kohdassa 26 mainittuihin sopimuksiin, ei tarkoita, että vahingonkorvauslaki ei soveltuisi ajelun yhteydessä aiheutunutta esinevahinkoa koskevaan korvausvaatimukseen. Tällaista vaikutusta ei ole myöskään C:n ennen ajoa allekirjoittamalla ilmoittautumislomakkeella.

29. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A Oy:n korvausvaatimukseen voidaan soveltaa vahingonkorvauslakia.

Korvausvastuu työntekijän työssään aiheuttamasta vahingosta

30. Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Työntekijän oma vastuu tällaisesta vahingosta on vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rajoitettu ja vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n mukaan työnantajan vastuuseen nähden toissijainen.

31. Edellä mainittujen säännösten tarkoituksena on suojata yhtäältä työntekijää ja toisaalta vahingonkärsijää kohdistamalla vastuu työssä aiheutetusta vahingosta työnantajalle. Vahingonkorvauslain perustelujen (HE 187/1973 vp s. 9) mukaan riski työnantajan toiminnassa aiheutuvista vahingoista kuuluu työnantajalle, koska tämä saa hyväkseen toiminnasta aiheutuvan taloudellisen hyödyn. Työnantaja on yleensä työntekijää maksukykyisempi ja voi ottaa vastuuvakuutuksen, jolla vähentää sitä taloudellista rasitusta, joka isännänvastuun vuoksi muodostuu. Työntekijä on puolestaan työssä alistettu työnantajalle, joka voi ohjata ja valvoa hänen toimintaansa. Työntekijän aiheuttaman vahingon voidaan usein olettaa olevan seurausta työnantajan tai työnjohdon huolimattomuudesta.

Milloin vahinko on aiheutettu työssä?

32. Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n perustelujen (HE 187/1973 vp s. 16) mukaan sitä, onko vahinkoa pidettävä säännöksessä tarkoitetulla tavalla työssä aiheutettuna, voi olla joskus vaikea ratkaista. Koska yksinkertaisella säännöllä ei voida määrittää säännöksen soveltamisalaa vaihtelevissa olosuhteissa, rajatapaukset jäävät oikeuskäytännössä ratkaistaviksi. Se, että säännöksen päätavoitteena on turvata vahingonkärsijälle korvaus työnantajan toiminnan piirissä aiheutuneesta vahingosta, puoltaa säännöksen soveltamista pikemminkin väljästi kuin suppeasti.

33. Perustelujen (HE 187/1973 vp s. 16) mukaan yleisesti voidaan vaatia, että vahinko on aiheutettu työsuorituksen yhteydessä työaikana ja että työnsuorittajan toiminta ei ole olennaisesti poikennut siitä, mitä kysymyksessä olevan luonteisessa työssä yleensä voidaan ottaa lukuun. Kuitenkin myös sellaiset työnsuorittajan teot, jotka eivät ole itse työsuorituksen osia, voivat aiheuttaa työnantajalle korvausvastuun. Esimerkkinä mainitaan työntekijän tupakoinnista työsuorituksen aikana aiheutunut vahinko. Eräissä tapauksissa myös työmatkalla tai matkalla työpaikalta toiselle aiheutettu vahinko voi kuulua korvattavien vahinkojen piiriin.

34. Korkein oikeus toteaa, että esityölausumista ilmenevin tavoin säännös soveltuu ainakin niihin vahinkoihin, jotka työntekijä on aiheuttanut suorittaessaan työtään. Työn suorittamisena voidaan pitää työntekijän työsopimuksen mukaisten tehtävien hoitamista. Se, mitä kunkin työntekijän osalta voidaan pitää työn suorittamisena, vaihtelee huomattavasti eri tehtävissä toimivien työntekijöiden välillä.

35. Työelämään kuuluu kuitenkin myös sellaista työntekijän toimintaa, jossa ei ole kysymys varsinaisesta työn suorittamisesta mutta johon työntekijä osallistuu työsuhteestaan johtuvasta syystä. Vahingonkorvauslain perusteluissa on edellä todettu tunnistetun tällaisena toimintana, jonka osalta työnantajan vastuu voi joissakin tapauksissa tulla kysymykseen, työmatkat ja työntekopaikkojen väliset matkat. Vahingonkorvauslain säätämisen jälkeisten työelämän muutosten vuoksi arvioitavaksi voi nykyisin ja tulevaisuudessa tulla huomattava määrä sellaisiakin työhön ja työsuhteeseen liittyviä tilanteita, joita vahingonkorvauslakia säädettäessä ei ole ollut aihetta ottaa huomioon.

36. Vahingonkorvauslakia uudemmassa työtapaturma- ja ammattitautilaissa on säädetty yksityiskohtaisesti siitä, millaisissa työhön liittyvissä olosuhteissa aiheutuneet tapaturmat voivat tulla korvattaviksi työtapaturmina. Vaikka kyseisestä laista ei voidakaan suoraan tehdä päätelmiä siitä, millaiset vahinkotilanteet vahingonkorvauslakia sovellettaessa kuuluvat työnantajan vastuun piiriin, voidaan sen säännösten perusteella tunnistaa sellaisia tyypillisiä työhön liittyviä olosuhteita, joissa työnantajan vastuu työntekijän aiheuttamasta vahingosta voi tulla kysymykseen.

37. Työtapaturma- ja ammattitautilain 21 §:ssä työntekoon on rinnastettu muun muassa työnantajan asian hoitaminen ja työtehtävästä johtuva matkustaminen. Lain 22 §:n mukaan työtapaturmana pidetään työntekopaikan alueella työntekopaikalla oloon tavanomaisesti liittyvässä toiminnassa sattunutta tapaturmaa. Lain 23 §:n mukaan myös asunnon ja työpaikan välisellä matkalla tai ruokailu- tai virkistystauolla työpaikan ulkopuolella aiheutunut tapaturma voi tulla korvattavaksi. Lain 24 §:ssä säädetään tapaturmasta erityisissä olosuhteissa, muun muassa työnantajan hyväksymään tai järjestämään koulutus- tai virkistystilaisuuteen kuuluvassa toiminnassa.

38. Korkein oikeus katsoo, että ratkaistaessa, onko edellä kuvatun kaltaisissa olosuhteissa aiheutettu vahinko vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla työntekijän työssään aiheuttama, on arvioitava, onko työntekijän sivulliselle vahinkoa aiheuttaneella toiminnalla sellainen liityntä työntekijän työhön, että riski vahingosta on perustellumpaa asettaa työnantajan kuin työntekijän kannettavaksi. Kysymystä arvioitaessa on keskeinen merkitys vahingonkorvauslain työssä aiheutettua vahinkoa koskevien säännösten taustalla olevilla perusteilla.

39. Lain edellä kuvatuista perusteluista ilmenevin tavoin säännösten tarkoituksena on kohdistaa riski työnantajan toiminnassa aiheutetuista vahingoista työnantajalle. Tätä on perusteltu muun muassa työnantajan toiminnastaan saamalla taloudellisella hyödyllä, työnantajan mahdollisuuksilla valvoa ja ohjata työtä sekä toisaalta työnantajan ja toisaalta työntekijän taloudellisella kantokyvyllä.

40. Korkein oikeus toteaa, ettei työssä aiheutuneen vahingon tulkinta voi olla sidoksissa työnantajan tai työntekijän taloudelliseen kantokykyyn yksittäistapauksessa. Koska vahingonkorvauslaissa on omaksuttu sääntelymalli, jossa työnantaja vastaa työntekijän aiheuttamasta vahingosta omasta huolimattomuudestaan riippumatta, vahingon korvattavuus ei voi myöskään edellyttää, että työnantajalla olisi juuri kysymyksessä olevassa tapauksessa ollut tosiasiallinen mahdollisuus valvoa ja ohjata työntekijän toimintaa vahinkoriskiin vaikuttavalla tavalla. Valvonta- ja ohjausmahdollisuudelle annettua merkitystä vastaan puhuu myös se, että tosiasialliset valvontamahdollisuudet ovat yleensä sidoksissa työnantajan omiin työn järjestämistä koskeviin valintoihin.

41. Korkein oikeus katsoo, että sen sijaan työnantajan vastuuta on säännösten tarkoitus huomioon ottaen perusteltua arvioida sen mukaan, onko kysymys työnantajan vai työntekijän intressissä tapahtuvasta toiminnasta. Kun työntekijä työsuhteesta johtuvasta syystä osallistuu toimintaan, jonka tarkoituksena on nimenomaan työnantajan tavoitteiden edistäminen, vahinkoriski kuuluu lähtökohtaisesti työnantajalle riippumatta siitä, tapahtuuko toiminta esimerkiksi työajan tai tavanomaisen työpaikan ulkopuolella. Vastaavasti työnantajalle ei ole perusteltua asettaa riskiä pelkästään tai pääasiassa työntekijän omassa intressissä tapahtuvasta toiminnasta, vaikka se tapahtuisikin työajalla, työpaikalla tai muuten työhön liittyvissä olosuhteissa tai olisi työnantajan taloudellisesti tukemaa.

Korvausvastuun arviointi tässä tapauksessa

42. Asiassa on riidatonta, että vahingon on aiheuttanut B Oy:n työntekijä C muulloin kuin varsinaisia työtehtäviään suorittaessaan. Sen vuoksi on arvioitava, onko vahinkotapahtumalla ollut sellainen liityntä työnantajan toimintaan, että vahinko edellä kuvattujen periaatteiden mukaisesti kuuluu työnantajan vastuupiiriin.

43. C on aiheuttanut kysymyksessä olevan vahingon osallistuessaan crosskart-ajeluun, joka on kuulunut hänen työnantajansa X Oy:ltä tilaaman tilaisuuden ohjelmaan. Kyseinen tilaisuus on ollut projektin päätöstilaisuus, johon on osallistunut B Oy:n ja sen yhteistyöyrityksen työntekijöitä. Asiassa esitetystä todistelusta ilmenee, että C on B Oy:n puolesta sopinut tilaisuuden järjestelyistä X Oy:n kanssa. Tilaisuuden ohjelmaan on kuulunut ainakin mainittu ajelu, saunomista ja ruokailu. B Oy:n työntekijät ovat osallistuneet tilaisuuteen työajallaan.

44. Korkein oikeus toteaa, että kysymys on ollut B Oy:n ja toisen yrityksen väliseen yhteistyöprojektiin liittyvästä tilaisuudesta, jossa kummankin yrityksen työntekijät ovat osallistuneet yhdessä B Oy:n tarjoamaan ohjelmaan. Tällaiseen tilaisuuteen on katsottava liittyneen B Oy:n intressissä olevia, yhteistyösuhteiden hoitamiseen liittyviä tavoitteita. Vaikka tilaisuuden ohjelma on ollut virkistysluontoinen, kysymys ei ole ollut pelkästään työntekijöiden omassa intressissä tapahtuvasta, vapaa-ajan viettoon rinnastuvasta toiminnasta.

45. B Oy on vedonnut siihen, ettei ajelu ole tapahtunut sen valvonnassa ja että ajelun järjestelyistä on huolehtinut A Oy. Edellä todetun mukaisesti työnantajan vastuu työntekijän aiheuttamasta vahingosta ei edellytä, että työnantajalla olisi ollut tosiasiallinen mahdollisuus valvoa työntekijää. Työnantajan on mahdollista ottaa valvontamahdollisuuksiensa ulkopuolella oleviin tapahtumiin liittyvä vahinkoriski huomioon päättäessään niiden järjestämisestä tai työntekijöiden osallistumisesta niihin. Työnantajan vastuuta ei estä myöskään se, että tilaisuus, johon työntekijä työnsä vuoksi osallistuu, on ulkopuolisen tahon järjestämä. Asiassa ei ole väitetty, että A Oy olisi laiminlyönyt ajelun valvomisen tai muut järjestelyt vahingonkorvausvastuuseen vaikuttavalla tavalla.

46. B Oy on edelleen vedonnut siihen, että ajeluun osallistuminen on ollut työntekijöille vapaaehtoista. Kuten edellä on todettu, työntekijän toiminta työsuhteesta johtuvasta syystä työnantajan intressissä kuuluu työnantajan vastuun piiriin. Kun työnantajan omassa intressissään järjestämän tilaisuuden ohjelma muodostaa kokonaisuuden, ei ole mielekästä tarkastella sen osia erillisinä ja arvioida työnantajan vastuuta eri osien osalta eri tavoin esimerkiksi sillä perusteella, kuinka merkityksellinen työnantajan intressi juuri kyseiseen osaan on liittynyt tai kuinka vapaasti tilaisuuteen osallistunut työntekijä on voinut päättää siihen osallistumisesta.

47. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A Oy:lle aiheutunut vahinko on aiheutettu vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla työssä.

48. Käräjäoikeus on hyväksynyt A Oy:n kanteen perusteeltaan ja velvoittanut B Oy:n suorittamaan A Oy:lle vahingonkorvausta 10 727,68 euroa. Hovioikeudessa B Oy on vaatinut käräjäoikeuden tuomion muuttamista vain sillä perusteella, ettei vahingonkorvauslaki sovellu vahinkoon ja että kysymys ei ole työssä aiheutetusta vahingosta. Se ei ole muilta osin riitauttanut korvausvastuun edellytyksiä tai vahingon määrää. Korkeimmassa oikeudessa B Oy on edellä mainitun perusteen lisäksi vedonnut C:n maksusuoritukseen.

49. Korkein oikeus on edellä katsonut, että korvausvaatimukseen voidaan soveltaa vahingonkorvauslakia ja että kysymys on vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta työnantajan vastuulle kuuluvasta vahingosta. Sen vuoksi A Oy:llä olisi ollut oikeus saada korvaus vahingostaan B Oy:ltä. A Oy:llä on siten ennen C:n maksusuoritusta ollut perusteltu aihe oikeudenkäyntiin.

Korvaus oikeudenkäyntikuluista käräjä- ja hovioikeudessa

50. Koska A Oy:llä on ollut perusteltu aihe oikeudenkäyntiin, sillä on edellä kohdissa 22–25 todetuilla perusteilla oikeus saada B Oy:ltä korvaus oikeudenkäyntikuluistaan käräjä- ja hovioikeudessa. Korvausvelvollisuuden määrää käräjäoikeuden osalta ei ole aihetta arvioida toisin kuin käräjäoikeus. A Oy:n vaatima määrä hovioikeuden osalta on kohtuullinen.

Oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa

51. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun. Säännöksen perustelujen (HE 191/1993 vp s. 21) mukaan asianosaisen peruuttaessa muutoksenhakemuksensa tulee soveltuvin osin noudatettavaksi kanteen peruuttamista koskeva 7 §:n 2 momentin säännös.

52. A Oy on osin peruuttanut muutoksenhakemuksensa ja sen vahvistusvaatimus on jätetty tutkimatta. Muutoksenhakemus on kuitenkin menestynyt oikeudenkäyntikuluja koskevalta osalta.

53. Muutoksenhakemuksen peruuttaminen on edellä kuvatuin tavoin johtunut C:n ilmoituksesta, joka on annettu vasta A Oy:n haettua muutosta hovioikeuden tuomioon ja B Oy:n vastattua muutoksenhakemukseen. Ennen kyseistä ilmoitusta A Oy:llä on ollut perusteltu syy hakea muutosta hovioikeuden tuomioon. Kun A Oy on peruuttanut vahingonkorvausvaatimuksensa saatuaan tiedon C:n ilmoituksesta ja kun tutkimatta jätetyn vahvistusvaatimuksen merkitys asiassa ja vaikutus oikeudenkäyntikuluihin on ollut vähäinen, Korkein oikeus katsoo olevan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityinen syy velvoittaa B Oy korvaamaan A Oy:n oikeudenkäyntikulut myös Korkeimman oikeuden osalta.

Tuomiolauselma

A Oy:n vahvistusvaatimus jätetään tutkimatta.

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A Oy vapautetaan velvollisuudesta suorittaa B Oy:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. B Oy velvoitetaan suorittamaan A Oy:lle korvauksena oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 9 000 euroa ja hovioikeudessa 5 012 euroa, molemmat määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

B Oy velvoitetaan suorittamaan A Oy:lle korvauksena oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa 4 808,50 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela (eri mieltä), Jarmo Littunen, Päivi Hirvelä, Mika Ilveskero ja Eva Tammi-Salminen Esittelijä Mia Hoffrén.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Jokela: Olen eri mieltä siitä, miten asia on ratkaistava ja miten oikeudenkäyntikuluvastuu on jaettava, kun muutoksenhakija on maksun saatuaan ilmoittanut, ettei se enää vaadi suoritustuomiota.

Kuultavana ollut työntekijä on Korkeimmalle oikeudelle antamassaan lausumassa ilmoittanut tehneensä lopullisen suorituksen koko siitä vahingonkorvauksesta, joka on ollut oikeudenkäynnin kohteena. Maksu ja sen pysyvyys ovat näin tulleet riidattomiksi. Täysi suoritus on merkinnyt sitä, ettei kantajalla ole enää ollut oikeudellista tarvetta asian käsittelemiseen tuomioistuimessa. Kantaja onkin ilmoittanut, ettei sillä ole syytä vaatia saman vahinkomäärän suorittamista vastaajayhtiöltä ja ettei se pyydä suoritustuomiota. Kantajan ilmoitusta on tulkittava sen todellisen ja olosuhteisiin nähden todennäköisen tarkoituksen mukaisesti, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa kanteen eikä vain muutoksenhakemuksen peruuttamista.

Oikeussuojan tarve on vakiintuneesti katsottu välttämättömäksi prosessinedellytykseksi, jonka tuomioistuin ottaa huomioon viran puolesta. Asianosaiset eivät voi prosessitoimillaan vaikuttaa siihen, että riita-asian käsittelyä jatkettaisiin prosessinedellytyksen puuttumisesta huolimatta. Kun kantaja tällaisessa tilanteessa peruuttaa kanteen, vastaaja ei voi oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 5 §:n nojalla vaatia pääasian sisällöllistä ratkaisemista.

Se, että kanne peruutetaan vasta muutoksenhakuvaiheessa tapahtuneen prosessinedellytysten raukeamisen perusteella, ei merkitse vain muutoksenhaun päättymistä vaan johtaa siihen, ettei muutoksenhakutuomioistuin anna asiaratkaisua eikä myöskään alemman oikeusasteen tuomio jää voimaan. Näin on yleisestikin silloin, kun kantaja muutoksenhakuvaiheessa voi peruuttaa kanteensa. Jättäessään asian tällöin sillensä muutoksenhakutuomioistuin myös kumoaa alemman oikeuden tuomion (Per Olof Ekelöf – Henrik Edelstam – Mikael Pauli, Rättegång II, 2015 s. 172–173 ja Juha Lappalainen, Siviiliprosessioikeus I, 1995 s. 417).

Näillä perusteilla katson kantajan peruuttaneen suorituskanteensa, jolloin pääasia tulee jättää sillensä ja hovioikeuden tuomio kumota. Kantajalla ei ole maksun saatuaan myöskään oikeussuojan tarvetta sen vahvistamiseen, onko työnantaja ollut korvausvastuussa vahingosta. Jäljelle jää vain kysymys oikeudenkäyntikuluista.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:ssä säädetään oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta silloin, kun pääasiaa ei tutkita tai asia jää sillensä. Pääsääntönä on, että tällöin kantajan katsotaan hävinneen asian ja olevan siten velvollinen suorittamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Asian jäädessä kanteen peruuttamisen johdosta sillensä tuomioistuin voi kuitenkin pykälän 2 momentin mukaan erityisistä syistä määrätä oikeudenkäyntikuluista toisin. Esimerkkinä lain esitöissä on mainittu tilanne, jossa kantaja peruuttaa kanteen sen jälkeen, kun vastaaja on kanteen vireillepanon jälkeen täyttänyt vaaditun velvoitteen (HE 191/1993 vp s. 15–16). Tällöin kantajan voidaan katsoa voittaneen asian, jolloin vastaaja velvoitetaan maksamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

Korkein oikeus on ennen oikeudenkäyntikulusääntelyn uudistamista antamissaan ratkaisuissa KKO 1990:31 ja KKO 1991:113 arvioinut kuluvastuuta sen mukaan, onko kantajalla ollut kanteen nostaessaan perusteltu syy oikeudenkäyntiin, vaikka kanne on oikeudenkäynnin aikana sattuneiden syiden vuoksi peruutettu. Uudempia ennakkoratkaisuja on annettu tilanteesta, jossa oikeudenkäynti pääasian osalta on päättynyt, kun asianosaiset ovat tehneet pääasiasta sovinnon. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1996:131 todennut seuraavasti: ˮToisinaan tuomioistuimelle on ennen sovintoa esitetty oikeudenkäyntiaineistoa siinä määrin, että sille on voinut syntyä suhteellisen luotettavalla pohjalla oleva käsitys siitä, miten itse riitakysymys olisi sen mielestä tullut ratkaista. Luonnollisena lähtökohtana on tällöin, että kulukysymys ratkaistaan tuomioistuimen ajatellun pääasiaratkaisun perusteella. Pohja tällaiselle päätöksenteolle voi kuitenkin osaksi tai kokonaan puuttua eikä sovintokaan välttämättä vastaa todennäköistä tuomioistuinratkaisua asiassa. Viime kädessä kulukysymystä koskeva ratkaisu on voitava perustaa melko vapaaseen, soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä noudattelevaan kohtuusharkintaan.ˮ Oikeudenkäyntikuluvastuuta on arvioitu vastaavin perustein myös ratkaisuissa KKO 1997:77 ja KKO 2001:68.

Nyt ratkaistavana olevassa asiassa ulkopuolisen tekemä maksu ei osoita kummankaan osapuolen voittoa tai häviötä. Tällaista suoritusta voidaan pitää sellaisena erityisenä syynä, jonka vuoksi kuluvastuuta ei tule ratkaista vain sen nojalla, että kantaja on peruuttanut kanteensa. Sovellettava 2 momentti jättää tuomioistuimelle laajan harkintavallan, kun se arvioi, miten kuluvastuu on erityisten syiden johdosta määrättävä. Huomioon tulee luonnollisesti ottaa muut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännökset.

Kanteen peruuttaminen voi tapahtua prosessin eri vaiheissa ja vaihtelevista syistä, joten kulukysymystä ei voida ratkaista yleispätevän ohjeen perusteella. Edellä kuvatusta sovintotilanteita koskevasta oikeuskäytännöstä ilmenevää joustavaa ja kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottavaa tarkastelutapaa voidaan noudattaa silloinkin, kun pääasian jäädessä sillensä ratkaistaan kuluvastuuseen liittyviä kysymyksiä. Merkityksellistä on paitsi peruuttamisen syy myös se, kuinka oikeudellisesti ja tosiasiallisesti selvitetty pääasia on, kun kulukysymys ratkaistaan. Tässä asiassa riita on koskenut varsin tulkinnanvaraista isännänvastuutilannetta. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat päätyneet vastakkaisiin lopputulemiin siitä, oliko vahinko aiheutettu vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla työssä vai ei. Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan, jotta tästä tulkintakysymyksestä voitaisiin antaa ennakkoratkaisu. Perustellun ratkaisun antaminen olisi edellyttänyt paitsi oikeudellisten näkökohtien myös tapauskohtaisten olosuhteiden ja näytön arviointia.

Pääasiassa on ollut kysymys oikeudellisesti niin epäselvästä asiasta, että kummallakin osapuolella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n mukaan tuomioistuin voi tällöin määrätä, että asianosaiset saavat osaksi tai kokonaan vastata itse oikeudenkäyntikuluista. Kulukysymys voidaan ratkaista soveltaen kyseisestä oikeudenkäyntikulusäännöksestä ilmenevää periaatetta ja oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä noudattelevaa tapauskohtaista kohtuusharkintaa ilman sellaista välivaihetta, jossa tuomioistuin tosiasiassa selvittäisi ja ottaisi oikeudellisen kannan pääasiaan, jota ei tutkita.

Näillä perusteilla päädyn siihen, että suorituskanteen osalta asia jätetään sillensä, vahvistusvaatimus jätetään tutkimatta ja asianosaiset saavat kumpikin vastata omista oikeudenkäyntikuluistaan kaikissa oikeusasteissa.

 
Julkaistu 10.5.2019  Päivitetty 13.5.2019