KKO:2019:29

RL 6 luku 4 §
RL 6 luku 9 §
RL 7 luku 5 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Vantaan käräjäoikeuden tuomio 8.7.2016 nro 16/127788 ja Helsingin hovioikeuden tuomio 8.6.2017 nro 17/123467 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Risto Tikka, käräjätuomari Sini Leppänen ja käräjänotaari Eija Alavesa sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Seppo Ovaskainen, Leeni Kivalo ja Åsa Nordlund.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että hovioikeuden A:lle tuomitsemaa rangaistusta korotetaan vähintään vuodella ja rangaistus joka tapauksessa kovennetaan ehdottomaksi vankeudeksi.

A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi pahoinpitelyn (syytekohta 1), kuolemantuottamuksen (syytekohta 2) sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidon (syytekohta 3), ja tuominnut hänet 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

2. Hovioikeus on syyttäjän ja asianomistajien muutoksenhaun johdosta katsonut A:n syyllistyneen syytekohdassa 2 kuolemantuottamuksen asemesta törkeään kuolemantuottamukseen ja samalla korottanut yhteisen rangaistuksen 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi sekä määrännyt sen ohessa suoritettavaksi yhdyskuntapalvelua 60 tuntia.

3. Alempien oikeuksien syyksilukemista koskevilla lainvoimaisilla tuomioilla on katsottu, että A oli 11.7.2015 lyönyt kerran kädellään B:tä kasvoihin. Lyönnin seurauksena B oli kaatunut lyöden päänsä maahan, ja A oli näin aiheuttanut B:n menehtymisen kallonsisäisiin vammoihin sairaalassa 26.7.2015. Tuomioissa on katsottu selvitetyksi, että A oli ennen lyöntiä ollut aamuyöllä tapahtumapaikalla ravintolan ulkopuolella ja voinut havaita B:n nauttivan siellä olutta. Ennen varsin voimakasta lyöntiä A oli ottanut 4–5 askelta eteenpäin kohti B:tä, mutta hän ei ollut syyttäjän esittämällä tavalla ottanut vauhtia tai rynnännyt kohti tätä. Joko puoliksi nyrkissä olleella kädellä tai kämmenen alaosalla tehdystä lyönnistä oli aiheutunut vammoja B:n kasvojen alueelle. Lyönti oli ollut provosoimaton ja toiseen suuntaan katsomassa olleen B:n kannalta odottamaton. Syytekohdassa 3 on ollut kysymys siitä, että A:lla oli tapahtumatilanteessa ollut hallussaan kääntöveitsi, jota hän ei kuitenkaan ollut käyttänyt.

4. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen johdosta kysymys rangaistuksen mittaamisesta sekä valinnasta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä.

Rangaistuksen määräämisen lähtökohdat

5. A:n syyksi luetuista rikoksista ankarimmin rangaistava on törkeä kuolemantuottamus, josta on rikoslain 21 luvun 9 §:n mukaan tuomittava vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta. Pahoinpitelystä tuomitaan saman luvun 5 §:n mukaan sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta tuomitaan rikoslain 41 luvun 6 §:n mukaan sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Yhteisen vankeusrangaistuksen rangaistusasteikko on siten tässä asiassa rikoslain 7 luvun 2 §:n 1 ja 2 momenttien perusteella neljästä kuukaudesta kahdeksaan vuoteen kuuteen kuukauteen vankeutta.

6. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

7. Rikoslain 7 luvun 5 §:n mukaan yhteisen vankeusrangaistuksen mittaamisessa noudatetaan soveltuvin osin 6 luvun säännöksiä ja lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen. Lain esitöiden (HE 40/1990 vp s. 32) mukaan tällainen mittaamistapa ei kuitenkaan sellaisenaan sovellu kaikkiin yhdellä teolla tehtyihin rikoksiin. Esimerkiksi silloin, kun kuolemantuottamus on ideaalikonkurrenssissa muun rikoksen kanssa, on välttämätöntä ajatella noita rikoksia yhtenä kokonaisuutena ja määrättävä siitä rangaistus. Rikoksentekijän kokonaissyyllisyyttä vähentävänä seikkana voidaan yleensä pitää sitä, että tekijä on tehnyt yhden rikollisen teon, joka kuitenkin täyttää useamman rikoksen tunnusmerkistön.

8. Korkein oikeus toteaa, että arvioitaessa törkeän kuolemantuottamuksen moitittavuutta on kiinnitettävä huomiota muun muassa tekijän menettelyn vaarallisuuteen, seurauksen todennäköisyyden asteeseen sekä tekijän tietoisuuteen kyseisistä seikoista. Pahoinpitelyn moitittavuutta arvioitaessa on puolestaan kiinnitettävä huomiota ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen asteeseen, käytetyn väkivallan laatuun ja määrään, teolla aiheutetun vaaran tai seurauksen vakavuuteen sekä tekotapaan ja -välineeseen.

Vertailukelpoinen rangaistuskäytäntö

9. Syyttäjä on valituksessaan katsonut, että A:lle tahallisesta väkivaltarikoksesta tuomittavan rangaistuksen pitäisi selvästi ylittää oikeuskäytännössä liikenteen vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta mitattavat yhteiset rangaistukset. Syyttäjän viittaamissa ratkaisuissa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta on tuomittu vankeutta 1 vuosi 2 kuukautta (KKO 1993:26) ja rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja liikennerikkomuksesta vankeutta 1 vuosi 4 kuukautta, jonka ohella yhdyskuntapalvelua 60 tuntia (KKO 2003:134).

10. Korkein oikeus toteaa, että kuolemantuottamus liittyy lähes säännönmukaisesti johonkin toiseen rikokseen eikä kuolemantuottamuksen rangaistusarvoa voida kategorisoiden määrittää liitännäisrikoksen rikosnimikkeen perusteella. Näin ollen lähtökohtana ei voida pitää sitä, että törkeä kuolemantuottamus olisi muunlaisiin rikoksiin liittyvänä selvästi moitittavampi kuin törkeiden liikennerikosten yhteydessä. Moitittavuutta on aina arvioitava teon ominaispiirteiden perusteella.

11. Kuten Korkein oikeus on useasti todennut, rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut rangaistukset (ks. KKO 2014:91, kohta 7 ja siinä mainitut ratkaisut). Syyttäjän viittaama ratkaisukäytäntö ei ole tekotapojen erilaisuuden takia merkityksellinen mitattaessa rangaistusta A:n syyksi luetuista teoista. Jäljempänä tarkastellaan sellaisia Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä, joissa yhtenäinen rangaistus on määrätty tahallisesta pahoinpitelyrikoksesta ja siihen liittyneestä kuolemantuottamuksesta.

12. Ratkaisussa KKO 1979 II 141 Korkein oikeus tuomitsi pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta 10 kuukaudeksi vankeuteen rikoksentekijän, joka oli tahallaan lyönyt uhria yhden kerran nyrkillä sillä seurauksella, että tämä oli pahoinvointia tuntien kaatunut, lyönyt päänsä vieressä olleeseen autoon ja myöhemmin kuollut aivovaltimon synnynnäisen pullistuman revettyä nyrkin iskun seurauksena. Ratkaisussa KKO 1998:2 rikoksentekijä tuomittiin puolestaan pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta vankeuteen 2 vuodeksi 6 kuukaudeksi hänen kuristettuaan uhria voimakkaasti kurkusta lyhyen aikaa niin, että tämän kieliluu oli murtunut. Uhri oli kuollut kuristamisen aiheuttaman sydänpysähdyksen seurauksena.

13. Ratkaisussa KKO 2012:98 rikoksentekijä tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 4 vuoden vankeusrangaistukseen, kun hän oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa uhrille lyömällä tätä nyrkillä noin 20 kertaa voimakkaasti ylävartaloon ja pään seudulle. Uhri oli myöhemmin samana päivänä kuollut. Ratkaisussa KKO 2018:32 oli puolestaan kyse siitä, että rikoksentekijä oli henkilöautoa kuljettaessaan kiilannut pyöräilijän eteen ja tehnyt äkkijarrutuksen. Sen seurauksena pyöräilijä oli kaatunut pää edellä tiehen ja kuollut saamiensa vammojen johdosta seuraavana päivänä. Rikoksentekijä oli poistunut paikalta pysähtymättä. Hänet tuomittiin yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja liikennepaosta tieliikenteessä.

14. Edellä viitatuissa Korkeimman oikeuden ratkaisuissa käsitellyt rikokset sisältävät osin samanlaisia piirteitä kuin A:n rikokset. Korkein oikeus toteaa kuitenkin, että nekään eivät ole tekotapojen, teko-olosuhteiden ja syyksilukemisen erojen takia suoraan rinnastettavissa toisiinsa eivätkä myöskään nyt arvioitavina oleviin tekoihin.

15. Perusmuotoisen pahoinpitelyn ja törkeän kuolemantuottamuksen yhdistelmä ei ole kovin tavallinen, eikä tilastoista ole saatavissa tietoa tällaisissa tapauksissa tuomituista rangaistuksista. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2018:32 (kohta 7) on todettu, myös törkeästä kuolemantuottamuksesta tuomittuja rangaistuksia koskevan tilastotiedon merkitys on vähäinen. Tämä johtuu siitä, että tapausten lukumäärä on tilastollisen arvioinnin pohjaksi niukka ja rikosten tekotavat vaihtelevat merkittävästi. Perusmuotoisesta pahoinpitelystä tavallisin seuraamus on sakko, ja tuomittujen vankeusrangaistusten keskipituus on jo pitkään ollut 3,5 kuukautta (Seuraamusjärjestelmä 2017, Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta 2018, s. 93).

A:n menettelyn arviointi

16. A:n syyksi luetut pahoinpitely ja törkeä kuolemantuottamus ovat perustuneet yhteen väkivaltaiseen tekoon. Kun rikokset muodostavat yhtenäisen tekokokonaisuuden, niiden moitittavuutta on perusteltua arvioida kokonaisuutena (ks. KKO 2018:44, kohta 17 ja KKO 2017:88, kohta 27).

17. A on tahallaan kohdistanut yllättävän ja voimakkaan lyönnin B:n kasvoihin. Päähän kohdistuvaan väkivaltaan liittyy aina vaara vakavista vammoista. Kuoleman tai vakavan vamman aiheutuminen päähän kohdistuneista iskuista riippuu kuitenkin erilaisista, osittain sattumanvaraisista seikoista.

18. Oikeudenkäyntiaineistoon sisältyy tapahtumapaikalta kuvattu videotallenne. Alempien oikeuksien tavoin Korkein oikeus toteaa, että näyttö ei tue syyttäjän väitettä siitä, että A olisi ottanut vauhtia ennen lyöntiä. A:n lyönti on joka tapauksessa ollut niin kova, että B on sen johdosta menettänyt tasapainonsa ja muutaman taka-askeleen jälkeen kaatunut suoraan taaksepäin ja lyönyt päänsä asfalttiin. Hallitsemattomaan kaatumiseen on osaltaan voinut vaikuttaa B:n oma humalatila, mutta myös se, että muualle katsoneella B:llä ei ollut ollut mahdollisuutta varautua lyöntiin. Nämä olosuhteet ovat olleet myös A:n havaittavissa.

19. Asiassa esitetyssä lääketieteellisessä selvityksessä ei ole kyetty erittelemään, mitkä vammat olivat aiheutuneet suoraan A:n lyönnistä ja mitkä vammat olivat syntyneet B:n kaatumista seuranneesta pään lyömisestä maahan. B:n oikea silmä oli muurautunut umpeen, ja myös kasvojen luissa oli murtumia. Selvityksessä on pidetty todennäköisenä, että suurin osa kallonsisäisistä vammoista oli aiheutunut kaatumisen seurauksena.

20. A oli asiassa esitetyn selvityksen mukaan yrittänyt haastaa riitaa läsnäolleiden kanssa useiden minuuttien ajan tässä kuitenkaan onnistumatta. Hän oli siten lyönyt B:tä jonkinlaisessa kiihtymistilassa. A ei ollut ennestään tuntenut B:tä, joka oli seisonut hieman etäämpänä muusta miesjoukosta ja joka ei ollut mitenkään provosoinut A:ta. Tekotilanteeseen ei liity A:n syyllisyyttä vähentäviä tai edes hänen vaikuttimiaan selittäviä seikkoja.

21. Vaikka A oli lyönyt B:tä tarkoituksella, Korkein oikeus katsoo, että teko ei ole ilmentänyt pyrkimystä B:n vakavaan vahingoittamiseen. A on tuomittu perusmuotoisesta pahoinpitelystä, eikä hänen ole väitetty tarkoittaneen tai pitäneen varsin todennäköisenä, että lyönnistä aiheutuisi vakavia vammoja. A:n menettelyä ei voida moitittavuudeltaan rinnastaa esimerkiksi rikoksentekijän syyksi ratkaisussa KKO 2018:32 luettuun menettelyyn, jossa tekijän katsottiin autolla ajaen pyrkineen määrätietoisesti kaatamaan ja vahingoittamaan pyöräilijää.

22. Korkein oikeus katsoo, että A:n menettely ei osoita yhtä vakavaa piittaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä toisen hengestä ja terveydestä kuin ennakkopäätöksissä KKO 2012:98 ja KKO 2018:32 arvioitavina olleet menettelyt. Näissä ratkaisuissa tekijän on katsottu syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn, joka on tällöin muodostanut myös perustan rangaistuksen määräämiselle. Ratkaisussa 1998:2 arvioitavana ollut voimakas kurkusta kuristaminen on puolestaan lähtökohtaisesti yksittäistä lyöntiä vaarallisempi väkivallan muoto. Kun otetaan huomioon edellä mainituissa tapauksissa käytetty väkivallan voimakkuus, pitkäkestoisuus taikka tekotapa tai tekoväline, menettelyyn on liittynyt merkittävä uhrin kuoleman riski. Sen sijaan on vaikeammin ennalta arvioitavissa, että yhdestä nyrkin- tai kämmeniskusta voisi aiheutua näin vakavat seuraukset. Kohdassa 12 mainitussa ratkaisussa KKO 1979 II 141 yhden nyrkin iskun seurauksena aiheutuneeseen kuolemaan oli olennaisesti vaikuttanut uhrin synnynnäinen sairaus, ja tekijä tuomittiin pahoinpitelystä ja perusmuotoisesta kuolemantuottamuksesta. A:n menettelyä on pidettävä mainitussa ratkaisussa kuvattua menettelyä moitittavampana.

Johtopäätös rangaistuksen mittaamisesta

23. A on syyllistynyt pahoinpitelyyn ja törkeän kuolemantuottamukseen yhdellä teolla, jolloin rangaistus on mitattava kokonaisuutena. Syytekohdan 3 teko lisää yhteistä rangaistusta vain vähäisessä määrin, sillä kysymys on tyypillisesti sakolla rangaistavasta teosta.

24. A:n menettely osoittaa piittaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä B:n hengestä ja terveydestä. Päähän kohdistuva pahoinpitely on vakava rikos, jonka moitittavuutta lisäävät väkivallan arvaamattomuus ja kohdistaminen paikalla sattumalta olleeseen henkilöön. Tekoon on liittynyt seurausten syntymisen näkökulmasta huomattava riski. Tämä riski on konkretisoitunut siten, että B on kaatunut, lyönyt päänsä ja kuollut. Riskinoton moitittavuutta arvioitaessa on annettava merkittävää painoarvoa ennalta-arvattavuudelle eli sille, millaisia vahinkoja teosta voidaan ennakoida aiheutuvan. A:n pahoinpitelyteko on muodostunut yhdestä kasvoihin kohdistuneesta voimakkaasta lyönnistä, joka ei ole kuitenkaan suoraan aiheuttanut kuolemaan johtaneita tai muitakaan vakavia vaurioita. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, että B:n kuolema on ollut A:n tekoon nähden jossain määrin yllättävän vakava seuraus, mikä on otettava huomioon rangaistusta mitattaessa.

25. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus pitää hovioikeuden mittaamaa 1 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta oikeudenmukaisena seuraamuksena A:n syyksi luetuista teoista.

Rangaistuslajin valinta

26. Rangaistuksen lajinvalinnassa on rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentissa säädetyn lisäksi otettava saman luvun 3 §:n mukaisesti huomioon muun muassa rangaistuskäytännön yhtenäisyys ja rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavat perusteet. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä vankeusrangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (KKO 2018:45, kohta 26 ja siinä viitatut ratkaisut).

27. A:ta ei ole aikaisemmin rekisteröity rikoksista. A:n syyksi luettujen tekojen vakavuus tai hänen teosta ilmenevä syyllisyytensä ei edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

28. Korkein oikeus katsoo, että oheisseuraamuksen korottamiselle ja koeajan pidentämiselle ei ole aihetta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Ari Kantor, Kirsti Uusitalo, Juha Mäkelä ja Jussi Tapani. Esittelijä Jussi Virtanen.