KKO:2019:27

PK 10 luku 5 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta ja pesänjakajan ratkaisu 15.6.2015

Lapseton A oli vuonna 1980 tekemässään testamentissa määrännyt, että hänen kuoltuaan kaikki hänen omaisuutensa on menevä täydellä omistusoikeudella hänen sisarelleen B:lle. Lisäksi siltä varalta, että B kuolisi ennen häntä, A oli määrännyt, että kaikki hänen omaisuutensa on menevä kahdelle yleishyödylliselle yhdistykselle, puoliksi kummallekin.

A oli vuonna 2004 tehnyt sisarensa B:n kanssa keskinäisen testamentin. Siinä sisarukset olivat määränneet, että toisen heistä kuoltua jälkeen elänyt saa täydellä omistusoikeudella kaiken ensiksi kuolleen omaisuuden. Testamentissa ei ollut määräyksiä muista testamentinsaajista eikä A:n vuonna 1980 tekemän testamentin voimassaolosta.

Riidatonta oli, että A ei ollut tehdessään uutta testamenttia vuonna 2004 muistanut vuoden 1980 testamenttia. Sisarukset olivat sittemmin yhdessä edunvalvojansa kanssa löytäneet vuonna 1980 tehdyn testamentin. Sisaruksista B oli kuollut ensin. A:n kuollessa hänen jäämistössään oli tallella kumpikin testamentti.

A:n kuolinpesään määrätty pesänjakaja on testamentin voimassaoloa ja tulkintaa koskevassa ratkaisussaan katsonut, että A:n vuonna 2004 tekemä testamentti oli kumonnut aiemman testamentin vuodelta 1980. Sen takia A:n perintö oli pesänjakajan mukaan menevä hänen perintökaaren mukaisille perillisilleen.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 26.10.2016 nro 16/51500

Yhdistykset vaativat kanteessaan, että pesänjakajan ratkaisu kumotaan ja A:n vuonna 1980 tekemän testamentin vahvistetaan olevan voimassa yhdistysten hyväksi. Yhdistysten mukaan A ei ollut vuoden 2004 testamentilla peruuttanut aikaisempaa testamenttiaan. Mainittujen kahden testamentin määräykset eivät olleet päällekkäisiä, joten niitä voitiin soveltaa rinnakkain.

A:n perilliset kiistivät nämä yhdistysten vaatimukset.

Käräjäoikeus lausui asiassa olevan kysymys siitä, oliko A:n vuonna 1980 tekemä testamentti tullut kokonaisuudessaan peruutetuksi jälkimmäisellä vuonna 2004 tehdyllä testamentilla.

Testamentin peruuttamista ja tulkintaa koskevaa sääntelyä ja oikeuskirjallisuutta selostettuaan käräjäoikeus lausui, että testamentin peruuttamisen oikeusvaikutuksia arvioitaessa oli otettava huomioon testamentin tekijän tahto. Tulkintaongelmaa eri testamenttien keskinäisistä suhteista ja aikaisempien testamenttien peruuttamisesta ei lähtökohtaisesti synny siinä tapauksessa, että viimeisessä testamentissa on todettu sen peruuttavan kaikki aikaisemmat testamentit. Nyt ratkaistavana olevassa asiassa näin ei ollut kuitenkaan menetelty.

Asiassa esitettyä näyttöä selostettuaan käräjäoikeus totesi johtopäätöksinään, ettei asiassa ollut esitetty näyttöä siitä, että A:n tahtona olisi ollut, että hänen lakimääräiset perillisensä perisivät hänen omaisuutensa. Sen sijaan asiassa kuultujen todistajien kertomuksilla oli tullut selvitetyksi, että A:n tahtona oli ollut, etteivät hänen sukulaisensa peri mitään hänen jälkeensä jäävästä omaisuudesta. Tätä kantajien väitettä tuki sekin seikka, etteivät A:n sukulaiset olleet olleet häneen missään yhteydessä moneen kymmeneen vuoteen ennen hänen kuolemaansa. Tämä testamentin tekijän tahtotila oli otettava huomioon arvioitaessa sitä, oliko vuoden 1980 testamentti tullut kokonaisuudessaan peruutetuksi vuoden 2004 testamentilla.

Tulkinnallisena lähtökohtana oli, että myöhemmin laadittu testamentti peruuttaa aikaisemmat testamentit ja niiden sisältämät määräykset vain niiltä osin kuin aikaisempia testamenttimääräyksiä ei voida toteuttaa. Tässä asiassa A:n vuosien 1980 ja 2004 testamenttien sisältämät määräykset eivät olleet täysin päällekkäisiä huolimatta siitä, että ne koskivat samaa omaisuutta. Vuoden 1980 testamentin määräys siitä, kenelle omaisuus on menevä siinä tapauksessa, että B kuolee ennen A:ta, oli edelleen mahdollista toteuttaa.

Riidatonta oli, että A ei ollut muistanut vuoden 1980 testamentin olemassaoloa tehdessään vuoden 2004 testamentin. Kun otettiin huomioon se, ettei vuoden 2004 testamentissa ollut määräyksiä aikaisempien testamenttien peruuttamisesta, vastaajien tulisi edellä mainitusta tulkintalähtökohdasta johtuen osoittaa, että A olisi tahtonut peruuttaa vuoden 1980 testamentin kokonaisuudessaan tehdessään vuoden 2004 testamentin. Tällainen A:n tahtotila oli jäänyt näyttämättä. Sen sijaan asiassa oli esitetty näyttöä siitä, että A oli tahtonut, että vuoden 1980 testamentti oli voimassa siltä osin kuin se johti siihen, että hänen lakimääräiset perillisensä eivät peri mitään hänen jälkeensä jäävästä omaisuudesta.

Johtopäätöksenään käräjäoikeus lausui, ettei A:n vuonna 1980 laatima testamentti ollut tullut peruutetuksi tai kumotuksi siltä osin kuin siinä oli määrätty siitä, kenelle omaisuus oli menevä siinä tapauksessa, että B kuolee ennen A:ta. Kyseessä olevan testamentin määräys oli siten edelleen voimassa yhdistysten hyväksi.

Käräjäoikeus hyväksyi kanteen, kumosi pesänjakajan ratkaisun ja vahvisti, ettei A:n vuonna 2004 laaditulla testamentilla ollut peruutettu tai kumottu vuonna 1980 laadittua testamenttia yhdistysten hyväksi tulevien määräysten osalta. Käräjäoikeus palautti asian perinnönjaon toimittamista varten pesänjakajalle, jonka tuli ottaa tämä ratkaisu perinnönjaossa huomioon.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Juha Hartikainen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 14.2.2018 nro 186

A:n perilliset valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään. A:n perilliset vetosivat käräjäoikeudessa vetoamiensa seikkojen lisäksi siihen, että A ei ollut vuoden 1980 testamentin löytymisen jälkeen palauttanut sitä omaksi tahdokseen eikä hän olisi edes voinut niin tehdä, koska hän ei ollut vuonna 2006 enää kyennyt ilmaisemaan testamenttaustahtoaan.

Yhdistykset kiistivät vaatimukset. Yhdistykset vetosivat vastauksessaan käräjäoikeudessa vetoamiinsa seikkoihin ja totesivat lisäksi, että ne eivät olleet asian käsittelyn missään vaiheessa vedonneet A:n vuoden 2004 jälkeiseen testamenttaustahtoon.

Hovioikeus totesi riidatonta olevan, että A ei ollut vuonna 2004 muistanut vuoden 1980 testamentin olemassaoloa. Asiassa tuli arvioitavaksi A:n tekemien testamenttien mahdollinen päällekkäisyys ja yhtäaikainen voimassaolo. Edelleen oli otettava kantaa siihen, oliko unohdettu ja uuden testamentin laatimisen aikaan kadonneena ollut vuoden 1980 testamentti ylipäätään mahdollista tai edes tarpeen peruuttaa perintökaaren säännöksissä tarkoitetulla tavalla.

Valittajat olivat esittäneet, että yhdistysten tuli näyttää A:n pätevästi määränneen vuoden 2004 testamentin laatimisen jälkeen nämä perinnönsaajiksi. Asiassa oli näin ollen kysymys myös siitä, millä edellytyksillä ja toimilla voidaan aiempi unohduksissa ollut testamentti saattaa uudelleen voimaan. Asiassa oli siten kysymys myös siitä, mitä A oli viimeisestä tahdostaan ilmaissut vuonna 2006 ja sen jälkeen, kun edunvalvojan haltuun olivat jääneet sekä vuonna 1980 että 2004 laaditut testamentit.

Testamentin peruuttamista koskevaa sääntelyä ja oikeuskäytäntöä selostettuaan hovioikeus totesi, että testamentin peruuttamista koskevissa oikeusohjeissa ei oteta nimenomaisesti kantaa tilanteeseen, jossa testamentin tekijä ei tiedä, että hänellä on olemassa muodoltaan pätevä aikaisempi testamentti. Kun henkilö tällöin laatii uuden toisensisältöisen testamentin, tilanne rinnastuu hänen kannaltaan tilanteeseen, jossa mitään aikaisempaa testamenttia ei ole ollutkaan olemassa. Henkilöltä ei siten voida edellyttää aktiivista peruuttamistointa sellaisesta seikasta, jonka olemassaoloa hän ei tiedä. Perintökaareen ei kuitenkaan sisälly säännöksiä, joiden perusteella pätevä testamentti voisi lakata muutoin kuin peruuttamista koskevan perintökaaren 10 luvun 5 §:n mukaisesti. Näin ollen vaikka tämä säännös ja sen nojalla syntyneet muut oikeusohjeet soveltuivat huonosti käsillä olevaan tilanteeseen, hovioikeus katsoi, että asiaa oli syytä tarkastella sanotun säännöksen pohjalta.

A:n viimeistä tahtoa vuonna 2004 koskevasta näytöstä ilmeni, että A:lle oli selvitetty useasti, että vuonna 2004 tehdyn testamentin nojalla omaisuus menee molempien sisarusten kuoltua perintökaaren mukaisesti heidän sukulaisilleen. A ei ollut tästä huolimatta nimennyt muita viimesaajia omaisuudelleen. Selvitetyksi oli siten tullut, että A oli ollut tietoinen perinnön menemisestä molempien sisarten kuoltua heidän perintökaaren mukaisille perillisilleen ja että tilanteen muuttaminen olisi edellyttänyt uuden edunsaajamääräyksen tekemistä.

Yhdistykset olivat vedonneet siihen, että A:n viimeinen tahto ei ollut missään vaiheessa ollut jättää perintöä sukulaisilleen. Näytetyksi oli sinänsä tullut, ettei A ollut ollut tekemisissä sukulaistensa kanssa ja että sukulaisten poisjättämisestä A:n ja B:n perinnöstä oli keskusteltu vuoden 2004 testamenttia laadittaessa. Vaikka A:n ehdoton kanta tuolloin olisikin ollut jättää lakimääräiset perillisensä vaille perintöä, hän ei tästä huolimatta ollut esittänyt muuta viimesijaista perinnönsaajaa. Vuoden 2004 testamenttiin ei ollut myöskään kirjattu mitään sukulaisten perintöoikeutta rajoittavaa kantaa. Vuoden 1980 testamentin sisällöstä ei voinut tehdä mitään johtopäätöksiä siitä, mistä syystä siinä oli viime kädessä syrjäytetty lakimääräiset perilliset. Asiakirja ei puoltanut A:n suhtautuneen ehdottoman kielteisesti sukulaistensa perintöoikeuteen. Vuoden 2004 testamentti olikin keskeisesti nähtävä sisarusten keskinäisenä testamenttina ja tämä oli heille nimenomaan syy asiakirjan laadintaan. Heille ei ollut ilmeisestikään ollut yhtä tärkeää se, kenelle omaisuus menee heidän molempien kuoltua.

Arvioitaessa A:n testamenttaustahtoa vuonna 2004 hovioikeus kiinnitti huomiota erityisesti siihen, että A oli valinnut jättää lopullisten testamentinsaajien nimeämisen myöhempien määräysten varaan ja tietoisesti hyväksynyt sen mahdollisuuden, että nimeämisen jäädessä tekemättä hänen sukulaisensa saavat perinnön. Hovioikeus katsoi, ettei A:n viimeiseen tahtoon ollut vuonna 2004 kuulunut, että B:n kuollessa ennen A:ta perintö menisi heidän molempien kuoltua muulle taholle kuin perintökaaren mukaisille perillisille. Asiassa ei ollut näytetty, että nämä perilliset oli tarkoitettu jättää ilman perintöä.

A:n vuosina 1980 ja 2004 tekemien testamenttien päällekkäisyyden osalta hovioikeus lausui testamenteista ilmenevän, että molemmissa testamenteissa ensisijainen testamenttimääräys oli saman sisältöinen eli A:n kuollessa ennen B:tä tämä perii sisarensa. A:n vuonna 1980 tekemän testamentin määräyksiä yhdistysten hyväksi ei olisi voinut pitää ristiriitaisina ensisijaisen määräyksen kanssa, mikäli ne olisivat olleet vuoden 1980 testamentin tavoin yhdessä testamenttiasiakirjassa. Vaikka asiassa oli kyse eri aikaan tehdyistä yleisjälkisäädöksistä, vuonna 1980 tehtyyn testamenttiin sisältynyttä viimemääräystä ei lähtökohtaisesti voinut pitää ristiriitaisena vuoden 2004 testamentin määräyksen kanssa. Määräyksiä ei ollut tarkoitettu toimeenpantavaksi yhtä aikaa, ja ne olisivat voineet ilman tulkintaongelmaa olla samanaikaisesti voimassa samassa testamenttiasiakirjassa. Määräyksiä ei siten lähtökohtaisesti voinut pitää täydellisesti päällekkäisinä, vaikka ne yleistestamentteina kohdistuivatkin samaan omaisuuteen.

Toisaalta hovioikeus katsoi, että vaikka lähtökohtana voitaisiinkin pitää sitä, että vuonna 1980 tehdyn testamentin määräys oli voitu jättää voimaan uuden testamentin laatimisesta huolimatta, erityistä painoarvoa oli annettava sille, mikä oli näytetty olleen A:n testamenttaustahto vuonna 2004. Ajallisesti myöhemmässä ja sitä kautta etusijan saavassa vuoden 2004 testamentissa ei ollut ollut lainkaan vaihtoehtoista (viimesijaista) testamentinsaajamääräystä, eikä siinä ollut lausuttu mitään aikaisempien määräysten kumoamisesta tai voimaan saattamisesta. Hovioikeus katsoi, että arvioitaessa vuosina 1980 ja 2004 tehtyjä testamentteja kokonaisuutena, vaihtoehtoisen testamentinsaajan poisjättäminen myöhemmästä testamentista viittasi pikemminkin testamentin tekijän tahdon muuttumiseen. Myös se riidaton seikka, ettei A ollut vuonna 2004 muistanut tehneensä aiemmin testamenttia puhui aiempien määräysten voimassapitämistä vastaan.

Hovioikeus katsoi asiassa tulleen riittävällä varmuudella näytetyksi A:n testamenttaustahdon olleen vuonna 2004 se, ettei muita testamenttimääräyksiä ollut voimassa hänen tuolloin tekemänsä testamentin ohessa. Kysymys oli tältä osin testamentin eli viimeisen tahdon sisällön tulkinnasta.

Vielä hovioikeus lausui, että kun kyse oli tilanteesta, jossa A:n ei voinut katsoa nimenomaisesti tarkoittaneen peruuttaa sellaista, mistä hän ei ollut ollut tietoinen, testamenttimääräysten voimassaolon ratkaisemiseksi oli arvioitava testamenttaustahdonilmauksen ja peruuttamistahdonilmauksen rinnastettavuutta.

Testamentin tekeminen ja myös sen peruuttaminen edellyttivät, että toimi tapahtui testamentin tekijän tahdosta. Kyse oli oikeudesta määrätä omaisuudestaan haluamallaan tavalla. Kuitenkin testamenttimääräyksen antamiselle oli asetettu tiukat muotovaatimukset vakaan tahdon varmistamiseksi, kun taas peruuttaminen oli mahdollista vapaamuotoisemmin. Peruuttamisen voitiin näin katsoa edellyttävän vähemmän vakaata harkintaa kuin testamenttimääräyksen tekeminen.

Kun tarkasteltiin testamentin peruuttamista uudella testamentilla, kysymys oli uudelleen muodostetusta testamenttaustahdosta. Koska testamentin tarkoituksena oli tallentaa luotettavasti testamentin tekijän vakaasti harkittu viimeinen tahto, unohdetut testamenttimääräykset eivät voineet vastata testamentin tekijän testamenttaustahtoa uuden testamentin tekemisen hetkellä, mikäli ne eivät olleet sisällöltään samat kuin uudessa testamentissa. Asia olikin ratkaistava sen mukaan, mitä testamentin tekijä oli mieltänyt laatiessaan testamenttia. Kun riidatonta oli, että A ei ollut vuonna 2004 testamenttia laatiessaan muistanut aiempaa testamenttiaan, häneltä ei ollut voinut edellyttää mitään nimenomaista tahdonilmausta viimeksi mainitun peruuttamiseen.

Hovioikeus lausui lisäksi A:n viimeisestä tahdosta vuonna 2006. Sen osalta hovioikeus katsoi, että vuoden 1980 testamentin löydyttyä vuonna 2006 sen uudelleen voimaansaattaminen olisi edellyttänyt A:lta jonkinlaista yksiselitteistä tahdonilmaisua, joka olisi osoittanut hänen testamenttaustahtonsa muuttuneen vuoden 2004 testamentin laatimisen jälkeen. Näyttövelvollisuus tästä oli yhdistyksillä. Riittävää näyttöä testamenttaustahdon muuttumisesta ei ollut kuitenkaan esitetty. Näin ollen A:n perinnönjaossa oli pesänjakajan päätöksen mukaisesti noudatettava A:n vuonna 2004 laatimaa testamenttia.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jarmo Kilpelä, Taina Tuohino ja Satu Saarensola.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Yhdistyksille myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan yhdistykset vaativat, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

A:n perilliset vaativat vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Lapseton A oli vuonna 1980 tekemässään testamentissa määrännyt, että hänen kuoltuaan kaikki hänen omaisuutensa on menevä täydellä omistusoikeudella hänen sisarelleen B:lle. Lisäksi siltä varalta, että B kuolisi ennen häntä, A oli määrännyt, että kaikki hänen omaisuutensa on menevä kahdelle yleishyödylliselle yhdistykselle, puoliksi kummallekin.

2. A oli vuonna 2004 tehnyt sisarensa B:n kanssa keskinäisen testamentin. Siinä sisarukset olivat määränneet, että toisen heistä kuoltua jälkeen elänyt saa täydellä omistusoikeudella kaiken ensiksi kuolleen omaisuuden. Testamentissa ei ollut määräyksiä muista testamentinsaajista eikä A:n vuonna 1980 tekemän testamentin voimassaolosta.

3. Riidatonta on, että A ei ollut tehdessään uutta testamenttia vuonna 2004 muistanut vuoden 1980 testamenttia. Sisarukset olivat sittemmin yhdessä edunvalvojansa kanssa löytäneet vuonna 1980 tehdyn testamentin. Sisaruksista B oli kuollut ensin. A:n kuollessa hänen jäämistössään oli tallella kumpikin testamentti.

4. A:n kuolinpesään määrätty pesänjakaja on testamentin voimassaoloa ja tulkintaa koskevassa ratkaisussaan katsonut, että A:n vuonna 2004 tekemä testamentti on kumonnut aiemman testamentin vuodelta 1980. Sen takia A:n perintö oli pesänjakajan mukaan menevä hänen perintökaaren mukaisille perillisilleen.

5. Yhdistykset ovat kanteessaan vaatineet, että pesänjakajan ratkaisu kumotaan ja A:n vuonna 1980 tekemän testamentin vahvistetaan olevan voimassa yhdistysten hyväksi. Yhdistysten mukaan A ei ollut vuoden 2004 testamentilla peruuttanut aikaisempaa testamenttiaan. Mainittujen kahden testamentin määräykset eivät olleet päällekkäisiä, joten niitä voitiin soveltaa rinnakkain. A:n perilliset ovat kiistäneet yhdistysten vaatimukset.

6. Käräjäoikeus on kumonnut pesänjakajan ratkaisun ja vahvistanut, että A:n vuonna 2004 tekemällä testamentilla ei ollut peruutettu tai kumottu hänen yhdistysten hyväksi vuonna 1980 antamaansa toissijaista testamenttimääräystä, vaan kyseinen määräys on edelleen voimassa.

7. A:n perillisten valituksen johdosta hovioikeus on katsonut, että esitetyn selvityksen perusteella A:n viimeiseen tahtoon ei ollut vuonna 2004 kuulunut, että omaisuus menisi molempien sisarusten kuoltua muulle taholle kuin sukulaisille. A ei ollut vuoden 2004 testamenttia tehdessään muistanut vuonna 1980 tekemäänsä testamenttia, joten häneltä ei voitu myöskään edellyttää mitään nimenomaista tahdonilmaisua sen peruuttamiseksi. Perinnönjako oli sen takia toimitettava vuoden 2004 testamentin perusteella. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja hylännyt yhdistysten kanteen.

Kysymyksenasettelu

8. Yhdistysten haettua muutosta hovioikeuden tuomioon Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A:n vuonna 1980 yhdistysten hyväksi antama testamenttimääräys tullut tehottomaksi vuoden 2004 testamentin perusteella. Perintökaaren säännösten kannalta tarkasteltuna kysymys on tarkemmin siitä, onko A uudella testamentillaan peruuttanut yhdistysten hyväksi aikaisemmin antamansa testamenttimääräyksen. Koska arvioitavana on testamentin peruuttaminen uusi testamentti laatimalla, kysymys on myös viimeksi mainitun testamentin tulkinnasta.

Testamentin peruuttaminen

9. Perintökaaren 10 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan testamenttimääräys on tehoton, jos testamentin tekijä on siinä järjestyksessä, kuin testamentin tekemisestä on säädetty, peruuttanut määräyksensä tai jos hän on hävittänyt testamentin tahi muutoin selvästi ilmaissut, ettei määräys enää vastaa hänen viimeistä tahtoaan.

10. Korkeimman oikeuden aikaisemmassa oikeuskäytännössä on todettu, että väitettyä testamentin peruuttamista on arvioitava siltä pohjalta, vastaako peruuttaminen testamentin tekijän viimeistä tahtoa. Tällöin on otettava huomioon muun muassa seuraavat seikat: miten testamentin tekijä on voinut toimia testamenttikappaleen tai -kappaleiden suhteen sekä testamentin voimassaolon tai peruuttamisen puolesta puhuvat olosuhteet, kuten tekijän myöhemmät elämänvaiheet (ks. KKO 2016:32, kohta 10 ja siinä viitatut ratkaisut).

11. Oikeuskirjallisuudessa on käsitelty tilanteita, joissa testamentin tekijä on aiempaa testamenttiaan nimenomaisesti peruuttamatta tehnyt uuden testamentin. Jos jälkimmäisellä testamentilla on annettu uusia määräyksiä, jotka ovat kokonaisuudessaan ristiriidassa edellisen testamentin kanssa, on edellinen testamentti yleensä katsottava kokonaisuudessaan peruutetuksi, ellei testamentin tekijän näytetä muuta tarkoittaneen. Jos uuden testamentin määräykset eivät ole kokonaisuudessaan ristiriidassa aiemman testamentin kanssa, voidaan oikeuskirjallisuuden mukaan olettamana pitää sitä, että uudempi testamentti peruuttaa vanhemman testamentin vain siltä osin kuin vanhemman testamentin määräykset ovat ristiriidassa uudemman testamentin määräysten kanssa (esim. Martti Rautiala, Perintö ja testamentti 1967, s. 251, Aulis Aarnio, Jälkisäädökset 1975, s. 113–118 ja Aulis Aarnio – Urpo Kangas, Suomen Jäämistöoikeus II, Testamenttioikeus 2015, s. 431–445). Testamentti voidaan siten peruuttaa muun muassa laatimalla sellainen uusi testamentti, josta nimenomaisesti ilmenee aiemman testamentin peruuttamistahto tai joka asiallisesti merkitsee aiempien testamenttimääräysten kumoutumista kokonaan tai osittain.

Testamentin tulkinta

12. Perintökaaren 11 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan testamentti on niin tulkittava, että tulkinnan voidaan otaksua vastaavan testamentin tekijän tahtoa. Pykälän 2 momentin mukaan, jos testamentti on kirjoitusvirheen tai erheellisen sanonnan vuoksi saanut toisenlaisen sisällön kuin mitä testamentin tekijä on tarkoittanut, pantakoon testamentti kuitenkin täytäntöön, mikäli oikea tarkoitus saadaan selville.

13. Oikeuskäytännössä on katsottu, että testamentin tulkinnan lähtökohtana on testamentin sanamuoto. Jos joku vetoaa siihen, että testamentin tekijän todellisena tarkoituksena on ollut tehdä toisen sisältöinen testamentti kuin mitä sen sanamuodosta ilmenee, hänellä on tästä näyttötaakka. Jos testamentin kirjoitusasu ei ole tulkinnanvarainen ja testamentti sinällään olisi pantavissa täytäntöön vaikeuksitta, testamentin tekijän testamentin sanamuodosta poikkeavasta tarkoituksesta testamenttia tehtäessä on edellytetty esitettävän vahvaa näyttöä. Testamenttia tulkittaessa voidaan yhtenä lähtökohtana ottaa huomioon olosuhteet testamentin tekemisen aikaan (KKO 2017:49, kohdat 19–20).

Testamentin unohtaminen

14. Perintökaaressa ei ole erikseen säännelty sitä, miten testamentin voimassaoloa on arvioitava silloin, kun testamentin tekijä on unohtanut tehneensä testamentin. Testamentin peruuttamista koskevien säännösten perusteella on kuitenkin selvää, ettei testamentin unohtaminen voi sellaisenaan tarkoittaa sen peruuttamista. Mikäli testamentin tekijä ei ole unohdettuaan testamenttinsa ilmaissut uutta testamenttaustahtoaan, lähtökohtana voidaan pitää sitä, että testamentin tekijän viimeinen tahto ilmenee edelleen tuosta testamentista.

15. Arviointi muuttuu toisenlaiseksi, jos testamentin tekijä aikaisemman testamenttinsa unohdettuaan ilmaisee uuden, koko omaisuuttaan koskevan testamenttaustahdon. Tällöin testamentin tekijän viimeisen tahdon voidaan yleensä katsoa ilmenevän tuosta uudemmasta testamentista. Aikaisemmin tehdyn testamentin määräykset ovat tällaisessa tilanteessa voimassa lähtökohtaisesti vain silloin, jos ne ilmenevät myös uudesta testamentista. Mikäli näin ei ole, aikaisempi testamentti on katsottava peruutetuksi ja siten tehottomaksi myöhemmin ilmaistun uuden testamenttaustahdon perusteella.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset tässä asiassa

16. A oli unohdettuaan aiemman testamenttinsa vuodelta 1980 ilmaissut vuonna 2004 uuden, koko omaisuuttaan koskevan testamenttaustahdon. Vuoden 2004 testamentin sanamuoto on yksiselitteinen. Siinä sisarukset A ja B olivat määränneet, että toisen heistä kuoltua jälkeen elänyt saa täydellä omistusoikeudella kaiken ensiksi kuolleen omaisuuden. Testamentissa ei ole A:n antamaa määräystä sitä tilannetta varten, että B kuolee ennen häntä. Näin ollen vuoden 2004 testamentin sanamuodosta ei ilmene, että A olisi tuolloin halunnut yhdistysten missään tilanteessa saavan hänen omaisuuttaan. Vuoden 2004 testamentin voidaan katsoa pitävän sisällään määräykset A:n jäämistön kokonaisjärjestelystä.

17. Asiassa on myös jäänyt näyttämättä, että A:n tarkoituksena olisi vuonna 2004 ollut tehdä toisen sisältöinen testamentti kuin mitä sen sanamuodosta ilmenee. Tällaista tarkoitusta ei osoita se, että vuonna 1980 tehtyä testamenttia ei ollut hävitetty sen jälkeen, kun se oli vuonna 2006 löytynyt. Päinvastoin, alemmissa oikeuksissa esitetyn todistelun perusteella on tullut selvitetyksi, että A oli testamenttia tehdessään ollut tietoinen siitä, että ilman erillistä määräystä hänen omaisuutensa menee hänen perillisilleen siinä tapauksessa, että B kuolee ensin. Tästä huolimatta A ei vuoden 2004 testamentissaan ole antanut määräystä siitä, kenelle omaisuus menee siinä tapauksessa, että B kuolee ennen häntä. A oli esitetyn selvityksen mukaan kyllä miettinyt asiaa mutta hän ei ollut keksinyt, kenen hyväksi hän haluaisi määräyksen antaa.

18. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n vuonna 1980 yhdistysten hyväksi antama testamenttimääräys on tullut peruutetuksi hänen vuonna 2004 tekemänsä testamentin perusteella. Yhdistysten vaatimus, jonka mukaan mainitun testamenttimääräyksen olisi vahvistettava olevan voimassa, on näin ollen perusteeton.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Tuomo Antila, Mika Ilveskero (eri mieltä), Asko Välimaa ja Jussi Tapani. Esittelijä Tiina Väisänen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Ilveskero: Yhdyn enemmistön perusteluihin kohtien 1–9 osalta. Sen jälkeen lausun seuraavaa:

Perintökaaren 10 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan testamentin peruuttaminen ei ‒ toisin kuin sen tekeminen ‒ ole oikeustoimena määrämuotoon sidottu. Pätevän peruuttamisen edellytyksenä on ainoastaan, että peruuttamistahto on ilmaistu selvästi. Säännöksessä tämän edellytyksen täyttävinä peruuttamistapoina on mainittu testamentin määrämuodossa tehty peruuttaminen ja tehdyn testamentin hävittäminen. Peruuttaminen voidaan kuitenkin tehdä muullakin tavoin peruuttamistahto selvästi ilmaisten, siis myös suullisesti (KKO 2016:32, kohta 9).

Perintökaaressa ei ole erikseen säännelty sitä, miten testamentin voimassaoloa on arvioitava silloin, kun testamentin tekijä on unohtanut tehneensä testamentin. Testamentin peruuttamista koskevien säännösten perusteella on kuitenkin selvää, ettei testamentin unohtaminen voi sellaisenaan tarkoittaa sen peruuttamista.

Väitettyä testamentin peruuttamista on kaikissa tapauksissa arvioitava siltä pohjalta, vastaako peruuttaminen tekijänsä viimeistä tahtoa. Huomioon on tällöin otettava muun muassa mahdollisuudet, jotka tekijällä on ollut toimia testamenttikappaleen tai -kappaleiden suhteen, sekä olosuhteet, jotka puhuvat testamentin voimassaolon tai peruuttamisen puolesta, kuten erityisesti tekijän myöhemmät elämänvaiheet (KKO 2016:32, kohta 10 ja siinä viitatut ratkaisut).

Oikeuskirjallisuudessa on käsitelty tilanteita, joissa testamentin tekijä on aiempaa testamenttiaan nimenomaisesti peruuttamatta tehnyt uuden testamentin. Jos jälkimmäisellä testamentilla on annettu uusia määräyksiä, jotka ovat kokonaisuudessaan ristiriidassa edellisen testamentin kanssa, on edellinen testamentti yleensä katsottava kokonaisuudessaan peruutetuksi, ellei testamentin tekijän näytetä muuta tarkoittaneen. Jos uuden testamentin määräykset eivät ole kokonaisuudessaan ristiriidassa aiemman testamentin kanssa, voidaan oikeuskirjallisuuden mukaan olettamana pitää sitä, että uudempi testamentti peruuttaa vanhemman testamentin vain siltä osin kuin vanhemman testamentin määräykset ovat ristiriidassa uudemman testamentin määräysten kanssa (viittaukset oikeuskirjallisuuteen kuten enemmistön perustelujen kohdassa 11).

Jos testamentin tekijä on unohtanut aiemman testamenttinsa ja jos uuden testamentin määräykset ovat vain osittain ristiriidassa aiemman testamentin kanssa, on selvitettävä, onko saatavissa sellaista tarkempaa tietoa, jonka perusteella testamentin tekijän voidaan perintökaaren 10 luvun 5 §:n 1 momentin mukaisesti katsoa selvästi ilmaisseen, että aikaisemman testamentin sisältämä ja uuden testamentin kanssa ristiriidaton määräys ei enää vastaa hänen tahtoaan. Testamentin julistaminen peruutetuksi sillä perusteella, että testamentin tekijä on selvästi ilmaissut, ettei testamentti enää ole voimassa, vaatii selvää näyttöä siitä, että testamentin tekijä on todella halunnut peruuttaa testamentin (KKO 2016:32, kohta 14).

Tässä asiassa on riidatonta, että A ei ollut muistanut vuoden 1980 testamentin olemassaoloa tehdessään vuoden 2004 testamentin. Ottaen huomioon, että vuoden 2004 testamentissa ei ole määräyksiä aikaisempien testamenttien peruuttamisesta, A:n perillisten tulisi edellä mainitun vuoksi näyttää A:n selvästi ilmaisseen, että hän on tahtonut peruuttaa vuoden 1980 testamentin kokonaisuudessaan tehdessään vuoden 2004 testamentin.

Alemmissa oikeuksissa esitetyn todistelun perusteella on tullut selvitetyksi, että A on vuoden 2004 testamenttia tehdessään ollut tietoinen siitä, että ilman erillistä määräystä hänen omaisuutensa menee hänen perillisilleen siinä tapauksessa, että B kuolee ensin. A:n toive kuitenkin on ollut, etteivät sukulaiset saa hänen perintöään, mutta hän ei ole osannut tuolloin nimetä mitään tahoa testamentinsaajaksi hänen ja B:n jälkeen.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen katson A:n tahdon vuoden 2004 testamentin suhteen jääneen siinä määrin epämääräiseksi, ettei siitä voida päätellä A:n selvästi ilmaisseen, että vuoden 1980 testamentin sisältämä määräys ei enää vastannut hänen tahtoaan.

Kun A:n vuoden 1980 testamentin määräys siitä, kenelle hänen omaisuus on menevä, jos B kuolisi ennen häntä, ja vuoden 2004 testamentti eivät ole tältä osin ristiriidassa keskenään ja kun A:n perilliset eivät ole näyttäneet A:n selvästi ilmaisseen, että vuoden 1980 testamentin määräys ei enää vastannut hänen tahtoaan, vuoden 1980 testamentin sisältämää määräystä on edelleen sovellettava yhdistysten hyväksi.

Näillä perusteilla kumoan hovioikeuden tuomion ja jätän asian käräjäoikeuden lopputuloksen varaan.