KKO:2019:18

L luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista 2 §, 20 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätös 22.10.2015

Oikeudenkäyntiavustajalautakunta totesi päätöksessään muun ohella, että luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja A oli pitkän ajan kuluessa lukuisilla painostavan sävyisillä ja epäasiallisilla viesteillä syyttänyt eri viranomaisia lainvastaisesta toiminnasta ja väittänyt viranomaisten syyllistyneen erittäin vakaviin rikoksiin sekä toisten viranomaisten manipulointiin. Lisäksi lautakunta totesi, että A oli vaatinut eri tahoja ryhtymään toimiin omassa asiassaan sellaisin keinoin, jotka eivät olleet Suomen oikeusjärjestyksen mukaisia. A:n epäasiallinen menettely osoitti erittäin syvää epäluottamusta eri viranomaisiin ja horjutti vakavasti luottamusta siihen, että A kykenee asiallisesti ajamaan päämiestensä asioita ja valvomaan näiden oikeusturvaa sekä toimimaan asianmukaisesti ja päämiestensä etujen mukaisesti tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa.

Oikeudenkäyntiavustajalautakunta katsoi, että A:n elinkeinovapauden rajoittamiselle luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa säädetyllä tavalla oli painavat ja hyväksyttävät perusteet. Punnittaessa eri intressejä keskenään asianosaisten oikeusturva sekä asianmukaisen oikeudenhoidon edellytykset oli asetettava A:n henkilökohtaisten etujen edelle.

Sen vuoksi oikeudenkäyntiavustajalautakunta katsoi, että A:ta oli pidettävä ilmeisen sopimattomana oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään, ja peruutti A:n luvan toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana.

Asian ovat ratkaisseet oikeudenkäyntiavustajalautakunnan jäsenet Marianne Wagner-Prenner, Liisa Talvitie, Marja Virtanen, Pekka Viljanen ja Filip Markelin. Esittelijä Riikka Meroma.

Helsingin hovioikeuden päätös 17.3.2017

A valitti hovioikeuteen katsoen, että hänellä ei ollut mitään sellaista puutetta, vajavaisuutta tai sairautta, joka vaikuttaisi hänen työntekoonsa niin haittaavasti, että hän ei sen vuoksi voisi toimia oikeudenkäyntiavustajana. A:n lähettämät viestit eivät olleet olleet epäasiallisia eivätkä painostavan sävyisiä. Lupaa toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana ei voitu peruuttaa ammatinharjoittamiseen liittymättömien mielipide-erojen eikä sen vuoksi, että A:n lähettämien viestien vastaanottajat olivat saattaneet pahoittaa viesteistä mielensä.

Valtioneuvoston oikeuskansleri ilmoitti, että hänellä ei ole lausuttavaa A:n valituksen johdosta.

Hovioikeus totesi päätöksessään muun ohella, että luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain tavoitteena oli ollut oikeudenkäyntien asianosaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantaminen oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien työn laatutasoa nostamalla. Korkealuokkainen ammattietiikka oli osa sitä ammattitaitoa, jota luvan saaneilta oikeudenkäyntiavustajilta voitiin edellyttää.

Kysymyksessä olevien viestien laajamittainen lähettäminen lainsäädäntövaltaa ja tuomiovaltaa käyttäville tahoille osoitti viestien sisällön ohella ilmeistä harkintakyvyn puutetta. Mainitsemistaan sekä lautakunnan päätöksessä mainituista syistä hovioikeus katsoi, että A:ta oli pidettävä ilmeisen sopimattomana oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään, minkä vuoksi hänen lupansa toimia sanotussa tehtävässä oli peruutettava.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Liisa Lehtimäki, Risto Jalanko, Birgitta Lemström, Juha Saarenvirta, Heikki Rautiola, Malla Sunell (eri mieltä) ja Tiina Isokääntä (eri mieltä). Esittelijä Kristian Sjöblom.

Ratkaisun lopputuloksesta eri mieltä olleet hovioikeuden jäsenet totesivat, että luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain ja sen esitöiden mukaan luvan epäämiseen johtavan syyn tuli olla sellainen, että se objektiivisesti arvioiden ilmeisellä tavalla vaikutti vakavasti henkilön kykyyn suoriutua asianmukaisella tavalla oikeudenkäyntiavustajan tehtävästä. Ilmeinen sopimattomuus oli yksiselitteisesti liitetty avustajan tehtävän hoitamiseen. Myönnetyn luvan peruuttaminen merkitsi vielä jyrkempää puuttumista yksilön oikeusasemaan kuin luvan epääminen. Laissa mainittua ilmeisen sopimattomuuden käsitettä tuli siten tulkita asiassa suppeasti. Ottaen huomioon sen, että A:n sinänsä sopimaton menettely oli liittynyt hänen omaan asiaansa, menettelyä ei voitu pitää sellaisena laissa tarkoitettuna perusteena, joka estäisi oikeudenkäyntiavustajan tehtävän asianmukaisen hoidon ja jonka nojalla A:n voitaisiin katsoa olevan säännöksessä tarkoitetulla tavalla ilmeisen sopimaton oikeudenkäyntiavustajan tehtävään. Oikeudenkäyntiavustajalautakunnan luvan peruuttamista koskeva päätös tuli siten kumota.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi, koska hovioikeus oli menetellyt virheellisesti siirtäessään asian vahvennetussa istunnossa käsiteltäväksi ja koska hovioikeuden kokoonpanon puheenjohtajana toiminut hovioikeudenlaamanni oli ollut esteellinen käsittelemään asiaa. Toissijaisesti A vaati, että hovioikeuden ja oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätökset kumotaan ja hänen lupaansa toimia oikeudenkäyntiavustajana ei peruuteta.

Välitoimet

Korkein oikeus pyysi valtioneuvoston oikeuskanslerilta lausuman A:n muutoksenhakemuksesta ja Helsingin hovioikeudelta lausuman siitä, millä perusteella asia oli siirretty vahvennetussa istunnossa käsiteltäväksi.

Oikeuskansleri ja hovioikeudenlaamanni Liisa Lehtimäki antoivat pyydetyt lausumat.

A:lle varattiin tilaisuus lausua oikeuskanslerin ja Lehtimäen lausumista. A antoi pyydetyn lausuman Lehtimäen lausumasta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Oikeudenkäyntiavustajalautakunta on 30.1.2014 myöntänyt A:lle luvan toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana.

2. Vuosina 2014 ja 2015 A on lähettänyt noin 10 kuukauden aikana eri tuomareille, viranomaisille ja muille tahoille laajalla jakelulla sähköpostiviestejä, joissa hän on arvostellut tuomioistuimia ja muita viranomaisia sekä vaatinut näiltä erinäisiä toimenpiteitä omassa asiassaan. Näiden sähköpostiviestien perusteella oikeudenkäyntiavustajalautakunta on ottanut omasta aloitteestaan tutkittavaksi kysymyksen siitä, täyttääkö A edelleen luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain (lupalakimieslaki) 2 §:ssä säädetyt luvan myöntämisen edellytykset, vai onko hänen lupansa sanotun lain 20 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla peruutettava.

3. Oikeudenkäyntiavustajalautakunta on katsonut A:n olevan ilmeisen sopimaton oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään ja peruuttanut sen vuoksi A:n luvan toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana. A:n valitettua ratkaisusta hovioikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn, jossa A:ta on kuultu. Suullisen käsittelyn jälkeen asia on siirretty käsiteltäväksi hovioikeuden vahvennetussa istunnossa. Päätöksen vahvennettuun istuntoon siirtämisestä on tehnyt hovioikeuden presidentin estyneenä ollessa hänen sijaisenaan toiminut hovioikeudenlaamanni. Uuden suullisen käsittelyn asiassa toimitettuaan hovioikeus on hylännyt A:n valituksen ja pysyttänyt oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätöksen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. A:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko hovioikeus menetellyt virheellisesti siirtäessään asian suullisen käsittelyn jälkeen vahvennetussa istunnossa käsiteltäväksi. Lisäksi kysymys on siitä, voidaanko A:n katsoa olevan hänen lähettämiensä viestien perusteella ilmeisen sopimaton toimimaan oikeudenkäyntiasiamiehenä ja –avustajana. Ensin on kuitenkin ratkaistava A:n väite, jonka mukaan asian vahvennettuun istuntoon siirtänyt ja kokoonpanon puheenjohtajana toiminut hovioikeudenlaamanni olisi ollut esteellinen käsittelemään asiaa.

Esteellisyysväite

5. A on katsonut hovioikeudenlaamannin olleen esteellinen käsittelemään asiaa, koska tämä oli 18.8.2014 tehnyt hänestä rikosilmoituksen samalla perusteella, josta tässä asiassa on kysymys.

6. Hovioikeudenlaamanni on Korkeimman oikeuden pyynnöstä antamassaan lausumassa kertonut, että hän oli hovioikeuden presidentin sijaisena toimiessaan 7.8.2014 toimittanut poliisille A:n samana päivänä presidentille lähettämän sähköpostiviestin, jossa A oli uhannut voimatoimilla erästä hovioikeuden jäsentä. Hän ei ollut tehnyt rikosilmoitusta. Hänen menettelynsä oli vastannut hovioikeudessa noudatettua käytäntöä, jonka mukaan henkilökunnan turvallisuuteen kohdistuvat uhkaukset ilmoitetaan aina poliisille.

7. Hovioikeudessa on ollut ratkaistavana kysymys, onko A:lle myönnetty lupa toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana peruutettava. Korkein oikeus toteaa, ettei asian käsittelyyn osallistunut hovioikeudenlaamanni ole lähettäessään edellä mainitun sähköpostiviestin poliisille käsitellyt samaa asiaa tai sen osaa oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Hän ei myöskään ole tämän johdosta tullut A:n vastapuoleksi siten kuin mainitun luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetaan. A:n väitteen johdosta asiassa on kuitenkin vielä arvioitava, onko käsillä oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentin mukainen esteellisyysperuste eli onko olemassa jokin sellainen oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka, joka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

8. Korkein oikeus toteaa, että A:n 7.8.2014 lähettämä ja hovioikeudenlaamannin edelleen välittämä sähköpostiviesti ei ole kuulunut oikeudenkäyntiaineistoon asiaa oikeudenkäyntiavustajalautakunnassa ja hovioikeudessa käsiteltäessä, eivätkä niiden ratkaisut siten ole osaksikaan perustuneet tähän viestiin. Kysymyksessä olevassa viestissä ei ollut arvosteltu eikä uhkailtu hovioikeudenlaamannia, eikä asiassa ole ilmennyt, että tämä olisi tehnyt A:n menettelystä rikosilmoituksen, kuten A on väittänyt. Ennakkoasennetta ei osoita yksin se, että hovioikeudenlaamanni on hovioikeuden presidentin sijaisena välittänyt poliisille mainitun viestin.

9. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole ilmennyt perusteltua aihetta epäillä hovioikeudenlaamannin puolueettomuutta. Hän ei siten ole ollut esteellinen siirtämään asiaa vahvennetussa istunnossa käsiteltäväksi eikä osallistumaan sen ratkaisemiseen.

Asian siirtäminen käsiteltäväksi vahvennetussa istunnossa

Sovellettavat säännökset

10. Tältä osin asiassa sovelletaan tuomioistuinlain voimaan tullessa 1.1.2017 kumotun hovioikeuslain 8 c §:ää (568/2015). Sen 1 momentin mukaan hovioikeuden presidentti voi siirtää lainkäyttöasian tarpeellisilta osiltaan käsiteltäväksi täysistunnossa tai vahvennetussa istunnossa, jos asian tai sen osan ratkaisua harkittaessa osoittautuu, että kokoonpano on poikkeamassa Korkeimman oikeuden tai hovioikeuden taikka toisen hovioikeuden omaksumasta kannasta. Myös muutoin periaatteellisesti merkittävä tai laajankantoinen asia tai sen osa voidaan siirtää täysistunnon tai vahvennetun istunnon käsiteltäväksi. Asiaa, jossa on toimitettu tai toimitettava suullinen käsittely, ei saa ilman erityistä syytä siirtää vahvennetun istunnon tai täysistunnon ratkaistavaksi. Pykälän 2 momentin mukaan asian siirtämisestä vahvennettuun istuntoon päättää presidentti. Pykälän 3 momentin mukaan hovioikeuden vahvennetun istunnon kokoonpanoon kuuluu seitsemän jäsentä. Vahvennettuun istuntoon kuuluvat presidentti puheenjohtajana sekä jäseninä asiaa aikaisemmin käsitelleet vielä virantoimituksessa olevat jäsenet ja tarpeellinen määrä vakinaisista jäsenistä arvottuja lisäjäseniä. Nykyisin asiallisesti edellä selostettua vastaavat säännökset ovat oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 8 a §:ssä.

Hovioikeuden menettely

11. A:n valitettua 21.12.2015 oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisusta hovioikeuteen asiaa on ensin käsitelty hovioikeudessa kolmijäsenisessä kokoonpanossa. Tässä kokoonpanossa asiassa on 29.8.2016 toimitettu suullinen käsittely, jonka päätteeksi A:lle on ilmoitettu, että ratkaisu asiassa pyritään antamaan 30 päivän kuluessa. Tämän jälkeen presidentin sijaisena toiminut hovioikeudenlaamanni on 23.11.2016 määrännyt, että asia siirretään vahvennetussa istunnossa käsiteltäväksi. Ratkaisukokoonpanon puheenjohtajaksi on tullut hovioikeuslain 8 c §:n 3 momentin nojalla presidentin estyneenä ollessa hänen sijaisenaan toiminut mainittu hovioikeudenlaamanni. Lisäksi kokoonpanoon on valittu kolme lisäjäsentä suljetuin arpalipuin suoritetussa arvonnassa. Seuraavaksi asiassa on 13.12.2016 päätetty toimittaa 2.1.2017 vahvennetussa kokoonpanossa uusi suullinen käsittely. A:n jäätyä kutsuttuna pois tästä istunnosta istunnossa on kuunneltu A:n kuulemisesta aikaisemmassa istunnossa tehty tallenne. Hovioikeuden ratkaisu on annettu 17.3.2017.

12. Hovioikeudenlaamannin Korkeimmalle oikeudelle toimittamasta lausumasta ilmenee, että hän oli presidentin ollessa estyneenä siirtänyt asian vahvennetussa istunnossa käsiteltäväksi, koska hän oli katsonut asian hovioikeuslain 8 c §:n (568/2015) 1 momentissa tarkoitetulla tavalla periaatteellisesti merkittäväksi tai laajakantoiseksi. Tässä harkinnassaan hovioikeudenlaamanni oli selvityksensä mukaan ottanut huomioon seuraavat seikat.

13. Asian periaatteellista merkittävyyttä ja laajakantoisuutta oli osoittanut se, että luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskeva lainsäädäntö on varsin uutta ja että luvan myöntämisen ja peruuttamisen edellytyksien tulkintaa koskevia ratkaisuja on vasta vähän. Sopimattomuutta perusteena luvan peruuttamiselle on toistaiseksi arvioitu oikeudenkäyntiavustajan maksukyvyttömyystilanteessa, mutta ei aiemmin A:n toiminnan kaltaisessa tilanteessa. Luvan peruuttamista voidaan pitää jyrkempänä perusoikeuksiin puuttumisena kuin luvan epäämistä. Ratkaisulla luvan peruuttamisesta muun kuin kurinpidollisen seuraamuksen perusteella voi muutoinkin olla laajempaa vaikutusta kuin vain nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa. Tapauksessa oli jouduttu tekemään punnintaa yhtäältä sananvapauden ja elinkeinovapauden perusoikeuksien sekä toisaalta oikeudenkäyntiavustajan päämiesten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon ylläpitämisen välillä. Asian periaatteellista merkittävyyttä oli osoittanut myös se, että hovioikeuden kokoonpano oli ollut poikkeamassa äänestyksen jälkeen oikeudenkäyntiavustajalautakunnan yksimielisestä ratkaisusta.

Korkeimman oikeuden arviointi

14. Asian siirtämisen edellytyksistä Korkein oikeus toteaa seuraavan.

15. Hovioikeuslain 8 c §:n sääntely jättää hovioikeuden presidentille tai hänen sijaiselleen verraten paljon harkintavaltaa sen suhteen, milloin asia arvioidaan sillä tavoin periaatteellisesti merkittäväksi tai laajakantoiseksi, että sen käsitteleminen vahvennetussa kokoonpanossa on perusteltua. Silloin, kun asiassa on toimitettu tai toimitettava suullinen käsittely, tätä harkintavaltaa on säännöksessä rajoitettu niin, että siirtäminen edellyttää erityistä syytä.

16. Lupalakimiehiä koskeva lainsäädäntö on varsin uutta eikä laista tai sen esitöistä ilmene, miten lakia tulisi esillä olevan tapauksen olosuhteissa tulkita. Myöskään valvonta- tai oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisukäytännössä taikka oikeuskäytännössä ei ole aikaisemmin arvioitu sitä, voiko luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan tarkasteltavana olevan kaltaisesta menettelystä seurata, että avustajan katsotaan menettäneen kelpoisuutensa toimia oikeudenkäyntiavustajan tehtävässä.

17. Sillä kysymyksellä, onko luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan menettelyllä muussa kuin avustajan tehtävässään merkitystä arvioitaessa hänen ilmeistä sopimattomuuttaan tehtäväänsä, on huomattava periaatteellinen merkitys tällaisten oikeudenkäyntiavustajien itsensä kannalta. Sääntelyn tavoitteet huomioon ottaen tällä kysymyksellä on myös laajempaa periaatteellista merkitystä koko avustajajärjestelmän ja oikeudenhoidon asianmukaisuuden kannalta. Ottaen lisäksi huomioon sen, että asiassa on jouduttu kiperässä tulkintatilanteessa suorittamaan punnintaa eri perusoikeuksien välillä, Korkein oikeus katsoo, että asia on ollut hovioikeuslain 8 c §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla periaatteellisesti merkittävä ja laajakantoinen.

18. A on kuitenkin katsonut, että hovioikeudenlaamanni oli tosiasiassa päättänyt asian siirtämisestä vahvennettuun istuntoon asian tultua jo käsitellyksi hovioikeuden kolmijäsenisessä kokoonpanossa saadakseen siihen sellaisen hovioikeuden kokoonpanon, joka päätyy A:n luvan peruuttamista koskevaan ratkaisuun.

19. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa hovioikeudenlaamannin antamasta selvityksestä ilmenevän, että hän oli ottanut kysymyksen asian siirtämisestä vahvennettuun istuntoon harkittavakseen hovioikeuden presidentin pyynnöstä tämän ollessa estynyt. Vahvennetun istunnon kokoonpano oli määräytynyt hovioikeuslain 8 c §:n 3 momentin mukaisesti siten, että kyseinen hovioikeudenlaamanni toimi siinä presidentin sijaisena puheenjohtajana ja jäseninä toimivat asiaa aikaisemmin käsitelleet kolme jäsentä sekä tarpeellinen määrä vakinaisista jäsenistä arvottuja jäseniä.

20. Hovioikeuslain 8 c §:n 3 momentin mukaan hovioikeudenlaamannin velvollisuuksiin presidentin sijaisena on siten kuulunut toimiminen vahvennetun istunnon puheenjohtajana. Niin kuin edellä on todettu, hovioikeudenlaamanni ei myöskään ole ollut esteellinen asiassa. Myös muut vahvennetun istunnon jäsenet ovat määräytyneet hovioikeuslain 8 c §:n 3 momentin edellyttämällä tavalla. Kokoonpanoon ovat näin ollen kuuluneet myös ne hovioikeuden jäsenet, jotka olivat olleet kolmijäsenisessä kokonpanossa päätymässä lautakunnan ratkaisun kumoamisen kannalle. Hovioikeudenlaamanni ei siten ole vaikuttanut A:n väittämällä tavalla epäasianmukaisesti vahvennetun istunnon kokoonpanon määräytymiseen.

21. Päätös asian vahvennettuun istuntoon siirtämisestä on kuitenkin tehty hovioikeudessa suullisen käsittelyn toimittamisen jälkeen. Näin voidaan hovioikeuslain 8 c §:n (568/2015) 1 momentin mukaan menetellä vain erityisestä syystä.

22. Tämän edellytyksen osalta Korkein oikeus toteaa, ettei laista eikä myöskään sen esitöistä ilmene, mitä erityisellä syyllä mainitussa lainkohdassa tarkoitetaan. Arvioitaessa erityisen syyn olemassaoloa huomiota voidaan kiinnittää ensinnäkin siihen, kuinka voimakkaasti asian periaatteellinen merkitys tai laajakantoisuus puoltaa asian ratkaisemista vahvennetussa istunnossa.

23. Koska erityistä syytä edellytetään vain tilanteissa, joissa hovioikeus on toimittanut suullisen käsittelyn tai toimittaa sellaisen, erityisen syyn vaatimuksen on perusteltua katsoa liittyvän myös siihen, että asian käsittelyn vahvennetussa istunnossa voidaan arvioida näissä tilanteissa aiheuttavan joko asianosaisille tai hovioikeudelle tavanomaista enemmän hankaluutta ja asian käsittelyn viivästymistä. Varsinkin siinä tilanteessa, että asiassa on jo järjestetty suullinen käsittely, jossa on vastaanotettu todistelua, välittömyysperiaatteen turvaaminen voi edellyttää, että todistelu joudutaan ottamaan uudelleen vastaan vahvennetussa istunnossa. Näihin seikkoihin nähden onkin perusteltua edellyttää, että asiaa ei siirretä kevein perustein vahvennettuun istuntoon enää suullisen käsittelyn toimittamisen jälkeen. Hovioikeudella on siis kuitenkin näissäkin tilanteissa harkintavaltaa arvioidessaan sitä, onko asian siirtämiselle vahvennettuun istuntoon suullisen käsittelyn jälkeen erityistä syytä.

24. Tässä tapauksessa asiassa oli toimitettu suullinen käsittely siinä tarkoituksessa, että A:lle oli järjestetty tilaisuus tulla asiassaan suullisesti kuulluksi. Suullista käsittelyä ei siis ollut toimitettu todistelun vastaanottamiseksi, ja siinä oli kuultu vain A:ta. Vahvennetun istunnon tarpeellisuutta arvioitaessa on siten voitu lähteä siitä, että uuden suullisen käsittelyn toimittaminen ei tulisi aiheuttamaan A:lle erityistä hankaluutta tai kustannuksia, merkittävästi viivyttävän asian käsittelyä taikka muutoin olemaan hovioikeuden kannalta epätarkoituksenmukainen. A:lle on varattu tilaisuus olla henkilökohtaisesti läsnä myös vahvennetussa istunnossa toimitetussa uudessa suullisessa käsittelyssä.

25. Uuden suullisen käsittelyn toimittamiseen ei siten ole liittynyt sellaisia seikkoja, jotka olisivat puhuneet asian vahvennettuun istuntoon siirtämistä vastaan. Sitä vastoin asian periaatteellinen merkitys ja laajakantoisuus ovat puoltaneet asian ratkaisemista vahvennetussa istunnossa. Hovioikeudenlaamanni on selvityksensä mukaan ottanut juuri edellä mainitut seikat huomioon arvioidessaan asian siirtämistä vahvennettuun istuntoon. Korkein oikeus katsookin, että hovioikeudenlaamanni ei ole ylittänyt hänelle kuulunutta harkintavaltaa hänen päätyessään siihen, että asian siirtämiselle vahvennettuun istuntoon hovioikeuden suullisen käsittelyn jälkeen on ollut paitsi hovioikeuslain 8 c §:n tarkoittamat perusteet myös lainkohdassa tarkoitettu erityinen syy.

26. Hovioikeudenlaamannin lausumasta ilmenee, että tehdessään päätöksen asian siirtämisestä vahvennettuun istuntoon hän on ollut tietoinen siitä, että hovioikeuden kolmijäseninen kokoonpano oli poikkeamassa oikeudenkäyntiavustajalautakunnan yksimielisestä ratkaisusta ja päätymässä A:n valituksen hyväksymiseen sekä luvan peruuttamispäätöksen kumoamiseen. A:n mukaan tämä osoittaa, että syynä asian siirtämiseen vahvennetun istunnon käsiteltäväksi oli tosiasiassa ollut mahdollistaa se, että asiassa voitaisiin vahvennetussa istunnossa päätyä A:n valituksen hylkäävään ratkaisuun.

27. Tämän vuoksi asiassa on vielä arvioitava, onko hovioikeuden menettely antanut perustellun aiheen epäilylle, että erityiset syyt vahvennettuun istuntoon siirtämiselle eivät ole olleet objektiivisia siten, että menettely ei ole A:n näkökulmasta näyttäytynyt oikeudenmukaisena sen puolueettomuustestin mukaan, jossa ratkaisevana mittapuuna on ulkopuolisen objektiivisen tarkkailijan muodostama kuva asiasta (ks. Academy Trading LTD ym. v. Kreikka 4.4.2000, kohta 45, Sutyagin v. Venäjä 3.5.2011, kohta 182 ja Morice v. Ranska suuri jaosto 23.4.2015, kohdat 77—78). Huomiota on kiinnitettävä myös siihen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä todettuun, että vaikka oikeudenkäynnissä ei ollut yksittäistä oikeudenkäynnin virhettä tai puutetta, joka sellaisenaan olisi johtanut loukkaukseen, oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden vaatimusta voidaan arvioida myös yksittäisistä seikoista koostuvana kokonaisuutena (Barberà, Messegué ja Jabardo v. Espanja 6.12.1988, kohta 89).

28. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että muutoksenhakutuomioistuimessa on varsin tavanomaista, että siirto vahvennettuun kokoonpanoon tehdään vasta siinä vaiheessa, kun asiaa ensin käsitelleen kokoonpanon ratkaisu on tiedossa. Näin menetellään säännönmukaisesti Korkeimmassa oikeudessa siirrettäessä asia vahvennetun jaoston tai täysistunnon käsiteltäväksi ja ilmeisesti hovioikeuksissakin usein ja joka tapauksessa ainakin silloin, kun siirtäminen perustuu siihen, että kolmijäsenisen kokoonpanon mielipide poikkeaa Korkeimman oikeuden tai hovioikeuden taikka toisen hovioikeuden omaksumasta oikeusperiaatteesta tai lain tulkinnasta.

29. Tässä tapauksessa siirtäminen ei ole perustunut viimeksi mainittuihin seikkoihin vaan asian periaatteelliseen merkittävyyteen tai laajakantoisuuteen. Hovioikeuden vahvennettuun istuntoon siirtämistä koskeva sääntely ei kuitenkaan aseta estettä sille, että myös periaatteellisesti merkittävä tai laajakantoinen asia siirretään vahvennetun istunnon käsiteltäväksi vasta sen jälkeen, kun suullinen käsittely on toimitettu ja kolmijäsenisen kokoonpanon ratkaisu on tiedossa. Erityinen syy vahvennettuun istuntoon siirtämiselle ei siis edellytä sitä, että kolmijäseninen kokoonpano ei ole ehtinyt käsitellä asiaa ja muodostaa kantaansa siihen. Sääntelyn tarkoituksena päinvastoin on, että periaatteellisesti merkittävään tai laajakantoiseen asiaan saadaan mahdollisimman punnittu ja arvovaltainen hovioikeuden kannanotto riippumatta siitä, mihin kantaan kolmijäsenisessä kokoonpanossa on, mahdollisesti suullisen käsittelyn jälkeen, päädytty. Asian siirtämistä koskeva sääntely menettäisikin suurelta osin merkityksensä, jos siirto voitaisiin tehdä vain sillä edellytyksellä, että kolmijäseninen kokoonpano ei ole ehtinyt arvioimaan asiaa.

30. Tässä tapauksessa asian siirtämistä vahvennetun istunnon ratkaistavaksi on selvästi puoltanut se, että arvioitavana on edellä todetuin tavoin ollut periaatteellisesti huomattavan tärkeä ja laajakantoinen asia, josta ei ole ollut ratkaisukäytäntöä ja jossa hovioikeuden kolmijäseninen kokoonpano oli kiperässä, perusoikeuspunnintaa edellyttäneessä tilanteessa päätymässä äänestysratkaisuun. Asian siirtämiselle on siten osoitettu olleen hovioikeudenlaamannin esittämät, objektiivisestikin arvioiden hyväksyttävät perusteet.

Johtopäätökset

31. Asian siirtämiselle hovioikeuden vahvennetun istunnon käsiteltäväksi on ollut lainmukaiset perusteet. Myös hovioikeuden kokoonpano vahvennetussa istunnossa on määräytynyt lain mukaisesti. Asiassa ei myöskään ole tullut ilmi mitään sellaista, jonka voitaisiin katsoa antaneen A:lle perustellun aiheen epäillä, että siirto vahvennettuun istuntoon ei olisi tapahtunut objektiivisin perustein tai että vahvennetun istunnon laillinen kokoonpano ei olisi asiaa ratkaistessaan toiminut riippumattomasti ja sivuvaikutteista vapaana. A:n tähän liittyviä epäilyjä ei voida pitää perusteltuina pelkästään sillä perusteella, että asiassa esiin tulleen perusteella hän tuntee syvää epäluottamusta tuomari- ja muuta virkakuntaa kohtaan.

32. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus ei ole menetellyt virheellisesti siirtäessään asian vahvennetussa istunnossa käsiteltäväksi. Menettely ei ole myöskään kokonaisuutena arvioiden antanut A:lle objektiivisesti perusteltua aihetta epäillä menettelyn puolueettomuutta, riippumattomuutta tai oikeudenmukaisuutta. Asiaa hovioikeudessa käsiteltäessä ei siten ole tapahtunut oikeudenkäyntivirhettä, jonka vuoksi asia olisi palautettava hovioikeuteen.

Ilmeinen sopimattomuus lupalakimiehen tehtävään

33. Lupalakimieslain säätämisellä saatettiin kaikki oikeudenkäyntiasiamiehet ja -avustajat valvonnan piiriin perustamalla uusi lupajärjestelmä. Lain esitöissä todetaan lain säätämisen tarkoituksena olleen nostaa oikeudenkäyntiasiamiesten työn laatutasoa ja siten parantaa asianosaisten oikeusturvaa ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytyksiä (HE 318/2010 vp s. 1 ja 16 sekä LaVM 40/2010 vp s. 2—3).

34. Lupalakimieslain 2 §:ssä säädetään oikeudenkäyntiavustajan luvan myöntämisen edellytyksistä. Pykälän 1 momentin mukaan lupa oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana toimimiseen myönnetään toistaiseksi henkilölle, joka on suorittanut säännöksessä mainitun oikeustieteen tutkinnon (kohta 1), saavuttanut riittävän perehtyneisyyden oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään (kohta 2), joka on rehellinen (kohta 3), joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu (kohta 4). Mainitun 1 momentin 3 kohdassa edellytetään rehellisyysvaatimuksen lisäksi, ettei luvanhakija ole ilmeisen sopimaton oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään.

35. Lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on korostettu, että henkilön sopimattomuuden oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään täytyy olla ilmeistä, jotta lupa voitaisiin tällä perusteella evätä. Kyseessä saattaisi olla esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelma, joka estäisi tehtävän asianmukaisen hoidon (HE 318/2010 vp s. 28).

36. Lupalakimieslain 20 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan oikeudenkäyntiavustajalautakunnan on peruutettava myöntämänsä lupa, jos luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja ei enää täytä 2 §:ssä säädettyjä luvan myöntämisen edellytyksiä. Lupa on siten mainitun säännöksen nojalla peruutettava, jos luvan myöntämisen jälkeen ilmenee, että avustaja on ilmeisen sopimaton luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan tehtävään. Sopimattomuutta arvioitaessa on tällöin otettava huomioon, että luvan peruuttamista on pidettävä jyrkempänä puuttumisena henkilön elinkeinon harjoittamisoikeuteen kuin luvan epäämistä (esim. KKO 2016:94, kohta 24).

37. Oikeudenkäyntiavustajan lupa voidaan peruuttaa myös kurinpidollisena seuraamuksena lupalakimieslain 8 ja 13 §:n nojalla. Edellytyksenä luvan peruuttamiselle kurinpidollisena seuraamuksena on, että luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja on hänelle uskotuissa oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan tehtävissä rikkonut velvollisuuksiaan mainituista lainkohdista ilmenevin tavoin. Luvan peruuttamiselle ilmeisen sopimattomuuden perusteella ei sitä vastoin ole säädetty vastaavaa edellytystä, jonka mukaan sopimattomuuden olisi ilmettävä oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan tehtävissä. Lupalakimieslaissa ei ole muutoinkaan säännelty sitä, missä olosuhteissa ja millä tavoin ilmeisen sopimattomuuden tulee ilmetä, jotta se voidaan ottaa huomioon luvan peruuttamista tällä perusteella harkittaessa.

38. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2016:94 katsonut, että oikeudenkäyntiavustajan muu kuin tilapäinen maksukyvyttömyys saattaa tehdä hänet lupalakimieslaissa tarkoitetuin tavoin ilmeisen sopimattomaksi luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan tehtävään. Ylivelkaisuuden huomioon ottamista ilmeistä sopimattomuutta arvioitaessa puoltaa ratkaisun mukaan se, että muu kuin tilapäinen maksukyvyttömyys voi osaltaan johtaa siihen, että oikeudenkäyntiavustajan oma taloudellinen tilanne vaikuttaa epäasiallisesti hänen harkintakykyynsä toimeksiantojen vastaanottamisessa ja hänen tapaansa ajaa päämiehensä asiaa (kohdat 11 ja 12).

39. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että arvioitaessa luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan ilmeistä sopimattomuutta keskeistä on se, voidaanko hänen katsoa kykenevän täyttämään laissa säädetyt velvollisuutensa päämiehiään, näiden vastapuolia sekä tuomioistuimia ja viranomaisia kohtaan. Lupalakimiehen katsominen ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä ei kuitenkaan edellytä sen osoittamista, että sopimattomuus olisi ilmennyt hänen suorittamissaan oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävissä. Luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan voidaan siten katsoa menettäneen kelpoisuutensa toimia oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan tehtävässä myös muun syyn kuin tähän tehtävään liittyvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai muun toimeksiannon hoitamiseen välittömästi liittyvän syyn vuoksi.

Ilmeisen sopimattomuuden arviointi tässä asiassa

40. Niin kuin Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2016:94 (kohdat 15 ja 16) ilmenee, tuomioistuimet toimivat oikeussuojaa takaavina valitusasteina lupalakimieslain mukaista lupaharkintaa koskevissa asioissa. Tuomioistuinten ratkaisuissa korostuvat kysymykset luvan peruuttamisen mahdollisesta kohtuuttomuudesta tai ilmeisestä virheellisyydestä sekä ihmis- ja perusoikeuksien asettamien vaatimusten täyttymisestä asiaa käsiteltäessä.

41. Luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan sopimattomuutta on arvioitava kokonaisarvostelulla kussakin yksittäistapauksessa. Perusoikeusnäkökulmasta asiassa on punnittava vastakkain perustuslain 18 §:n turvaamaa asianomaisen oikeutta elinkeinon harjoittamiseen ja toisaalta lupalakimieslain säätämisen perusteena ollutta tavoitetta nostaa oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien työn laatua ja parantaa näin asianosaisten oikeusturvaa ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytyksiä (KKO 2016:94, kohdat 24 ja 26 ja HE 318/210 vp s. 13—14 ja 16). Kuten edellä kohdassa 36 on todettu, harkinnassa on otettava huomioon se, että luvan peruuttamista on pidettävä jyrkempänä perusoikeuksiin puuttumisena kuin luvan epäämistä.

42. Lupalakimieslain 8 §:n 1 momentin 16 kohdan mukaan luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan tulee oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävissä olla pyrkimättä vaikuttamaan tuomioistuimeen tai muuhun viranomaiseen epäasiallisin keinoin ja saattamatta tuomioistuimen tai muun viranomaisen työtä tai ratkaisua epäasiallisen arvostelun kohteeksi. Saman momentin 6 kohdan mukaan tulee luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan hoitaa saamansa tehtävät huolellisesti, täsmällisesti, tarpeellisella joutuisuudella sekä tarpeettomia kustannuksia aiheuttamatta.

43. Kuten oikeudenkäyntiavustajalautakunta on päätöksessään todennut, A on lähettänyt lukuisia sähköpostiviestejä laajalti eri tahoille, muun muassa Korkeimman oikeuden presidentille, hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien tuomareille sekä oikeuskanslerille. Viesteissään hän on kohdistanut tuomarikuntaan ja tuomioistuinten yksittäisiin jäseniin sekä oman asiansa ratkaisijoihin epäasiallista arvostelua väittäen heidän muun muassa syyllistyneen rikolliseen menettelyyn, sensuroineen ja manipuloineen hänen lähettämiään viestejä, toimineen systemaattisesti rikollisesti sekä laiminlyöneen törkeästi kaikki virkavelvollisuutensa. Lisäksi hän on väittänyt tuomareiden valehdelleen poliisille ja lähettäneen aseistetun ryhmän laittomasti hänen kotiinsa uhkailemaan häntä, teettäneen tapporynnäkön hänen kotiinsa tarkoituksena vaientaa hänet, terrorisoineen kansalaisia ja yrittäneen hänen tappamistaan. A on vaatinut muun ohella, että Helsingin käräjä- ja hovioikeuden sekä Korkeimman oikeuden toiminnat pysäytetään kokonaan. A on esittänyt vastaavankaltaisia väitteitä myös syyttäjälaitosta, poliisiviranomaisia sekä oikeuskansleria kohtaan.

44. A on valituksessaan Korkeimmalle oikeudelle katsonut, että tarkastelun kohteena olevissa viesteissä on ollut kysymys sananvapauden suojaamasta viranomaisten asiallisesta arvostelusta. Tältä osin Korkein oikeus toteaa seuraavan.

45. Luvan saaneella oikeudenkäyntiavustajalla on perustuslain 12 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa säädetyn sananvapauden turvaama oikeus esittää tuomioistuinten, tuomareiden ja virkamiesten toimintaa koskevia kriittisiäkin arvioita. Tätä oikeutta rajoittaa kuitenkin muun muassa edellä kohdassa 42 selostetusta lupalakimieslain 8 §:n 1 momentin 16 kohdasta ilmenevä velvollisuus olla oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävissä saattamatta tuomioistuimen tai muun viranomaisen työtä tai ratkaisua epäasiallisen arvostelun kohteeksi.

46. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan tulkinnut ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan soveltamista oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien sananvapauden kannalta. Esimerkiksi tapauksessa Morice v. Ranska 23.4.2015 on todettu, että oikeudenkäyntiasiamiesten on toiminnassaan osaltaan edistettävä yleisön luottamusta tuomioistuinlaitoksen toimintaan. Tuomarin toimintaa voidaan kuitenkin hyväksyttävissä rajoissa kritisoida. Kun kritiikki kohdistuu tuomarin virkatehtävien hoitoon, se voi olla kärkevämpää kuin tavallisen kansalaisen menettelyä arvosteltaessa. Lisäksi oikeussalissa päämiehen edun valvominen voi toisinaan oikeuttaa asiamiehen käyttämään karkeampia ilmaisuja kuin salin ulkopuolella, jossa liikkumavara on kapeampi. Oikeudenkäyntiasiamiehen tuomarin toimintaan kohdistamalla arvostelulla on kuitenkin oltava todenperäinen perusta, minkä lisäksi kritiikin on pysyttävä asiallisen keskustelun rajoissa (kohdat 131—139, ks. myös Coutant v. Ranska 24.1.2008).

47. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenkäyntiavustajan tehtävän asianmukainen hoitaminen edellyttää ammattitaidon ja hyvän harkintakyvyn ohella myös sitä, että avustaja kykenee suhtautumaan asiallisesti oikeuslaitokseen ja sen eri toimijoihin. Lupalakimieslain 8 §:n 1 momentin 16 kohdassa säädetyn epäasiallisen arvostelun kiellon ohella asiallisen suhtautumisen ja käytöksen merkitystä korostetaan useissa kansainvälisissä suosituksissa ja julkilausumissa (ks. esim. Consultative Council of European Judges CCJE, Opinion No. (2013) 16, kohdat 6, 9, 19, 20 ja 25; The Council of Bars and Law Societies of Europe CCBE, Code of Conduct for European Lawyers, kohdat 1.1, 4.1, 4.2, 4.3 ja 4.4 sekä Charter of Core Principles of the European Legal Profession of the CCBE, periaatteet d ja i).

48. Korkein oikeus toteaa, että A:n lähettämät lukuisat viestit sisältävät useita väitteitä ja syytöksiä, joilla ei ole järkevää tai todenmukaista perustaa ja jotka sisältävät loukkaavia ja loukkaaviksi tarkoitettuja ilmaisuja. Kysymys ei näiltä osin ole asiallisesta ja hyväksyttävästä arvostelusta, joka kuuluu oikeudenkäyntiavustajan sananvapauden piiriin.

49. Lisäksi viesteissä on esitetty vaatimuksia, joiden toteuttaminen ei voimassa olevan oikeusjärjestyksen perusteella ole selvästikään mahdollista. Viesteistä ilmenevä, tosiasioista piittaamaton kirjoittelu osoittaa epärealistista suhtautumista avustajan tehtävän kannalta keskeisiin oikeudenhoidon toimijoihin, mikä on omiaan vaarantamaan myös A:n asiakkaiden etujen mukaisen oikeusasioiden hoitamisen. Ilmeistä sopimattomuutta oikeudenkäyntiavustajan tehtävään arvioitaessa on annettava merkitystä myös sille, että kysymys on ollut pitkähkön ajan jatkuneesta epäasiallisten viestien lähettämisestä ja ettei A siten ole menetellyt epäasiallisesti vain pikaistuksissaan ja kertaluonteisesti.

50. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että viestien sisältö sekä niiden pitkäaikainen ja laajamittainen jakelu osoittavat sellaista harkintakyvyn puutetta, joka vakavasti vaarantaa A:n kyvyn valvoa asianmukaisesti asiakkaittensa etua ja oikeusturvaa sekä tässä suhteessa huolehtia oikeudenhoidon edellytyksistä. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä olevat A:n sähköpostiviestit osoittavat hänen olevan ilmeisen sopimaton oikeudenkäyntiavustajan tehtävään. Asiassa ei ole ilmennyt muutakaan syytä muuttaa hovioikeuden päätöstä.

51. A:n Korkeimmalle oikeudelle toimittamissa lausumissa esittämät muut vaatimukset eivät anna aihetta enempiin toimenpiteisiin Korkeimmassa oikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila (eri mieltä), Päivi Hirvelä (eri mieltä), Lena Engstrand ja Mika Ilveskero. Esittelijä Samuli Sillanpää.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Hirvelä: Erimielisyyteni koskee hovioikeuden menettelyä asian siirtämisessä ratkaistavaksi vahvennetussa istunnossa.

Tuomioistuinlain voimaan tullessa 1.1.2017 kumotun hovioikeuslain 8 c §:n (568/2015) 1 momentin mukaan hovioikeuden presidentti voi siirtää lainkäyttöasian tarpeellisilta osiltaan käsiteltäväksi vahvennetussa istunnossa tai täysistunnossa, jos asian tai sen osan ratkaisua harkittaessa osoittautuu, että kokoonpano on poikkeamassa Korkeimman oikeuden tai hovioikeuden taikka toisen hovioikeuden omaksumasta kannasta. Myös muutoin periaatteellisesti merkittävä tai laajankantoinen asia tai sen osa voidaan siirtää täysistunnon tai vahvennetun istunnon käsiteltäväksi. Asiaa, jossa on toimitettu tai toimitettava suullinen käsittely, ei saa ilman erityistä syytä siirtää vahvennetun istunnon tai täysistunnon ratkaistavaksi. Nykyisin asiallisesti edellä selostettua vastaava säännös on sijoitettu oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 8 a §:ään.

Hovioikeus on käsitellyt A:n luvan peruuttamista koskevaa asiaa tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. A:n valitettua 21.12.2015 oikeudenkäyntiavustajalautakunnan ratkaisusta hovioikeuteen asiaa on ensin käsitelty hovioikeudessa kolmijäsenisessä kokoonpanossa. Tässä kokoonpanossa on 29.8.2016 toimitettu suullinen käsittely, jonka päätteeksi A:lle on ilmoitettu, että ratkaisu asiassa pyritään antamaan 30 päivän kuluessa. Tämän jälkeen presidentin sijaisena toiminut hovioikeudenlaamanni on 23.11.2016 määrännyt, että asia siirretään vahvennetussa istunnossa käsiteltäväksi. Ratkaisukokoonpanon puheenjohtajaksi on tullut hovioikeuslain 8 c §:n 3 momentin nojalla presidentin estyneenä ollessa hänen sijaisenaan toiminut mainittu hovioikeudenlaamanni. Lisäksi kokoonpanoon on valittu kolme lisäjäsentä suljetuin arpalipuin suoritetussa arvonnassa. Seuraavaksi asiassa on 13.12.2016 päätetty toimittaa 2.1.2017 vahvennetussa kokoonpanossa uusi suullinen käsittely. A:n jäätyä kutsuttuna pois tästä istunnosta istunnossa on kuunneltu A:n kuulemisesta aikaisemmassa istunnossa tehty tallenne. Hovioikeuden ratkaisu on annettu 17.3.2017.

Asia on siis siirretty hovioikeudessa vahvennettuun istuntoon vasta suullisen käsittelyn toimittamisen jälkeen, jossa käsittelyssä A:ta oli kuultu. Edellä selostetun hovioikeuslain 8 c §:n 1 momentin mukaan näin voidaan erityisestä syystä menetellä. Saadun selvityksen mukaan syynä siirtämiseen oli asian periaatteellinen merkittävyys ja laajakantoisuus. Kuten enemmistö toteaa, lupalakimiehiä koskeva lainsäädäntö on varsin uutta, lain soveltamisesta ei ole kertynyt oikeuskäytäntöä ja asiaan on liittynyt perusoikeuspunnintaa, joten asiassa voidaan katsoa sinänsä olevan laissa tarkoitetut perusteet vahvennetussa istunnossa käsittelemiselle.

Asiassa arvioinnin kohteena on kuitenkin ollut A:n sopivuus oikeudenkäyntiavustajan tehtävään. Tämä arviointi on kohdistunut nimenomaisesti A:n henkilöön ja hänen laajamittaiseen kirjelmöintiinsä lainsäädäntövaltaa ja tuomiovaltaa käyttäville, ei hänen toimintaansa avustajana. Kirjelmöinnissään A on osoittanut syvän epäluottamuksensa erityisesti tuomarikuntaa kohtaan. Luvan peruuttaminen on hyvin poikkeuksellista ja merkitsee jyrkempää puuttumista henkilön toimintaan kuin luvan epääminen. Siten menettelyssä tulee erityisesti ottaa huomioon se, että menettely ei anna perusteltua aihetta epäillä menettelyn puolueettomuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on turvattu perustuslain 21 §:n 1 momentin nojalla. Mainitun säännöksen on tarkoitus kattaa ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen vaatimukset oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä.

Kyseessä on edellä mainituin tavoin ollut A:n henkilöön kohdistuva sopivuusarviointi, jonka perusteena on ollut A:n sanalliset hyökkäykset erityisesti tuomareita kohtaan. Asiaa siirrettäessä tiedossa oli myös ollut, että kolmijäseninen kokoonpano oli päätynyt äänestyksen jälkeen oikeudenkäyntiavustajalautakunnan A:lle kielteisen päätöksen kumoamiseen. Sen vuoksi arvioitavana on erityisesti se, onko hovioikeuden menettelyn poikkeuksellisuus saattanut antaa aiheen epäilylle siitä, ovatko erityiset syyt vahvennettuun istuntoon siirtämiselle olleet objektiivisia siten, että menettely A:n näkökulmasta on perustellusti ollut koettavissa oikeudenmukaiseksi sen puolueettomuustestin mukaan, jossa ratkaisevana mittapuuna on ulkopuolisen objektiivisen tarkkailijan muodostama kuva asiasta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tapauksessa Morice v. Ranska (suuri jaosto 23.4.2015) oli kysymys oikeudenkäyntiavustajan omaa asiaa koskevasta oikeudenkäynnistä ja hänen luottamuksestaan tuomioistuimen puolueettomuuteen ratkaisuun osallistuneen oikeuden jäsenen julkisesti ilmaistua aikaisemmin toisen asian yhteydessä tukeaan tuomarille, jonka kunnian loukkaamisesta oikeudenkäyntiavustaja oli nyt syytteessä. Tapauksessa katsottiin, että tällainen aikaisempi tuen ilmaisu oli omiaan herättämään oikeudenkäyntiavustajan mielessä epäilyn tuomioistuimen puolueettomuudesta hänen asiassaan ja että valittajan pelkoa voitiin pitää objektiivisesti perusteltuna. Tapaus on monin tavoin erityispiirteinen eikä se ole identtinen nyt käsiteltävän tilanteen kanssa, mutta se korostaa osaltaan tuomioistuimen puolueettomuuden vaatimuksessa sitä, että vaikka asianosaisen subjektiivisilla käsityksillä ei ole ratkaisevaa merkitystä, kysymys on myös niistä vaikutelmista (appearances), miltä tosiseikkojen valossa tuomioistuimen puolueettomuus ulkopuolisen objektiivisen tarkastelijan silmin näyttää (kohdat 77–78).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vielä tapauksessa Barberà, Messegué ja Jabardo v. Espanja (6.12.1988) katsonut, että vaikka oikeudenkäynnissä ei ollut yksittäistä oikeudenkäynnin virhettä tai puutetta, joka sellaisenaan olisi johtanut loukkaukseen, oikeudenkäynnin olosuhteet kokonaisuutena olivat sellaiset, että oikeudenkäynti oli syytettyjen kannalta epäoikeudenmukainen (kohta 89). Vaikka myös tämä viitattu tapaus, jossa oli kyse vakavaa rikosta koskevasta asiasta, poikkeaa selvästi kyseessä olevasta tilanteesta, se osoittaa, että oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden vaatimusta voidaan arvioida myös yksittäisistä seikoista koostuvana kokonaisuutena.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on muun muassa ratkaisuissaan Sutyagin v. Venäjä 3.5.2011 ja Academy Trading LTD ym. v. Kreikka 4.4.2000 arvioinut oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta tilanteissa, joissa tuomioistuimen kokoonpano oli muuttunut käsittelyn alkamisen jälkeen. Myös näissä ratkaisuissa on korostettu, että vaikutelmilla voi olla merkitystä arvioitaessa objektiivisen testin mukaisesti sitä, herättääkö tuomioistuimen menettely epäilyksiä tuomioistuimen puolueettomuutta ja riippumattomuutta kohtaan (Sutyagin v. Venäjä 3.5.2011, kohta 182 ja Academy Trading LTD ym. v. Kreikka 4.4.2000, kohta 45).

Ensiksi mainitussa ratkaisussa oli kysymys rikosasiasta, johon muutoksenhakuasteessa alun perin määrätty tuomari oli aloittanut asian käsittelyn pitämällä valmisteluistunnon ja muodostamalla valamiehistön. Tuomioistuimen presidentti oli kuitenkin muutaman viikon kuluttua siirtänyt jutun toisen tuomarin käsiteltäväksi, minkä johdosta kokoonpanoon oli valittu uudet maallikkojäsenet. Kansallinen lainsäädäntö mahdollisti tuomarin korvaamisen toisella, jos tuomari ei enää voinut osallistua asian istuntoon. Laissa ei kuitenkaan ollut tarkempia säännöksiä siitä, millä edellytyksillä ja minkälaisessa menettelyssä tuomari voitin vaihtaa. Hallitus oli myöhemmin esittänyt vaihdon syyksi ensimmäisen tuomarin suuren työmäärän ja ajankohtaan sijoittuvan loman. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että vastaajan epäilyt tuomioistuimen puolueettomuutta ja riippumattomuutta kohtaan olivat olleet objektiivisesti perusteltuja huomioon ottaen sen, ettei hänelle ollut esitetty perusteita asiaa käsitelleen tuomarin vaihtamiselle eikä hänellä ollut ollut oikeussuojakeinoja vaihdon vastustamiseksi.

Jälkimmäisessä ratkaisussa Academy Trading LTD ym. v. Kreikka 4.4.2000 oli kysymys vahingonkorvausasiasta, jossa pankki oli velvoitettu suorittamaan kantajille määräävän aseman väärinkäytöstä huomattavan suuri vahingonkorvaus ja joka oli saanut julkisuutta muun muassa pankin ilmoitettua vetäytyvänsä Kreikan luottomarkkinoilta, mikäli tuomiota ei muutettaisi. Pankin muutoksenhaku oli käsitelty kassaatiotuomioistuimessa suullisessa käsittelyssä, minkä jälkeen yksi kokoonpanon tuomareista oli jäänyt eläkkeelle. Kansallisen lain mukaan suulliseen käsittelyyn osallistuneiden oli annettava ratkaisu asiassa, ja mikäli ratkaisua ei voitu antaa esimerkiksi eläkkeelle jäämisen johdosta, suullinen käsittely tuli toimittaa uudelleen. Uuden suullisen käsittelyn jälkeen kassaatiotuomioistuin hylkäsi kanteen ja vapautti pankin korvausvastuusta. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi äänestysratkaisussaan äänin 4–3, etteivät kantajien vetoamat seikat, muun muassa asian uudelleen käsittelyä koskevan ratkaisun viipyminen, osaston aikaisemman presidentin puuttuminen tätä ratkaisua koskevaan menettelyyn ja kokoonpanon tarkastavan jäsenen vaihtuminen, muodostaneet perusteltua syytä epäillä tuomioistuimen puolueettomuutta objektiivisen testin perusteella. Vähemmistöön jääneet kolme jäsentä katsoivat, että ongelmat tuomioistuimen menettelyssä eivät erikseen tarkasteltaessa olleet olleet niin vakavia, että ne olisivat vaarantaneet tuomioistuimen puolueettomuuden. Kun menettelyä arvioitiin kokonaisuutena ja huomioon otettiin oikeudenkäynnin ulkoiset olosuhteet, voitiin päätyä siihen, etteivät kantajat olleet objektiivisesti arvioiden saaneet oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

Nyt kyseessä olevassa asiassa kiinnittää huomiota se, että asian periaatteellinen merkitys ja poikkeuksellisuus on täytynyt olla tiedossa jo ennen ensimmäistä suullista käsittelyä. Saadun selvityksen mukaan syynä siirtämiseen on ollut myös se, että alkuperäinen ratkaisukokoonpano oli äänestyksen jälkeen asettunut lautakunnan päätöksen kumoamisen kannalle, minkä on katsottu osaltaan osoittavan asian merkittävyyttä. Kysymys ei tässäkään tilanteessa ole varsinaisesti oikeudenkäyntivirheestä. Vaikka nyt kyseessä olevaa menettelyä ei siis voida pitää lain vastaisena tai virheellisenä minkään yksittäisen säännöksen perusteella, kyse on kokonaisuutena arvioiden ja asian laatu huomioon ottaen ollut sellaisesta menettelystä, joka edellä sanotuissa olosuhteissa on antanut perustellun aiheen epäillä menettelyn puolueettomuutta ja oikeudenmukaisuutta. Hovioikeuden menettelyn on siten katsottava loukanneen perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Sen vuoksi katson, että hovioikeuden päätös pitää poistaa. Asia tulisi sen vuoksi palauttaa hovioikeudessa uudelleen käsiteltäväksi.

Esteellisyysväitettä koskevan ratkaisun osalta olen Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla. Äänestyksen lopputulokseen nähden velvollisena lausumaan oikeudenkäyntiavustajan luvan peruuttamista koskevasta pääasiasta ilmoitan olevani myös sen osalta Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla.

Oikeusneuvos Huovila: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Hirvelä.