KKO:2019:17

Oikeudenkäyntimenettely - Todistelu - Todistajan kieltäytymisoikeus - Esitutkintakertomuksen huomioon ottaminen oikeudenkäynnissä - Hyödyntämiskielto
Pahoinpitely

Diaarinumero: R2017/760
Taltionumero: 336
Antopäivä: 28.2.2019 ECLI:FI:KKO:2019:17

Asianomistaja, jolla ei ollut vaatimuksia, oli kieltäytynyt todistamasta asiassa, koska hän ja vastaaja olivat olleet avoliitossa ja heillä oli kaksi yhteistä lasta.

Korkein oikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevillä perusteilla, ettei asianomistajalla ollut oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n 2 momentin perusteella vaitiolo-oikeutta, koska oli syytä epäillä, ettei hän ollut itse päättänyt vaitiolo-oikeutensa käyttämisestä. Sen vuoksi asianomistajan esitutkintakertomus voitiin ottaa huomioon oikeudenkäynnissä ja tapahtumapaikalle saapunutta poliisia voitiin kuulla siitä, mitä asianomistaja oli hänelle kertonut.

OK 17 luku 17 §
OK 17 luku 18 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 7.9.2016 (nro 16/135874), muutoksenhaku Turun hovioikeudessa ja hovioikeuden tuomio 11.9.2017 (nro 17/135017) kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Juhani Paiho sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Elina Paasivirta, Leena Virtanen-Salonen ja Juha Karvinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati syytekohdissa 1 ja 2, että käräjä- ja hovioikeuden ratkaisut B:n kieltäytymisoikeuden käyttämisestä sekä todistaja C:n kuulemisesta kumotaan. A vaati ensisijaisesti, että asia palautetaan syytekohtien 1 ja 2 osalta käräjäoikeuden käsiteltäväksi ja toissijaisesti, että syytteet syytekohdissa 1 ja 2 hylätään ja että hänet näiltä osin vapautetaan tuomitusta vankeusrangaistuksesta.

Syyttäjä vaati, että valitus hylätään.

B ei antanut pyydettyä vastausta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian käsittely alemmissa oikeusasteissa

1. Käräjä- ja hovioikeus ovat lukeneet A:n syyksi muun ohella kaksi pahoinpitelyä syytekohdissa 1 ja 2. Mainituissa syytekohdissa asianomistaja B:llä ei ollut ollut vaatimuksia asiassa.

2. Syytteen mukaan A oli tehnyt ruumiillista väkivaltaa avopuolisolleen B:lle puolisoiden yhteisessä kodissa syytekohdassa 1 lyömällä tätä 16.9.2015–24.9.2015 ainakin kerran kädellä kasvojen alueelle ja syytekohdassa 2 lyömällä tätä 24.9.2015 ainakin kerran nyrkillä päähän. Syytekohdassa 1 B:lle oli aiheutunut pahoinpitelystä ainakin turvotusta ja mustelma vasemman silmän alueelle ja syytekohdassa 2 B:lle oli aiheutunut pahoinpitelystä ainakin kipua.

3. B oli kertonut teoista tapahtumapaikalle saapuneelle poliisille ja myöhemmin esitutkintakuulustelussa. B oli kuitenkin sekä käräjä- että hovioikeudessa kieltäytynyt todistamasta asiassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n 1 momentin nojalla eli sen vuoksi, että hän ja A olivat olleet tekoaikaan avopuolisoita, ja sen vuoksi, että heillä oli kaksi yhteistä lasta. A ja B eivät olleet olleet avopuolisoita enää asiaa oikeudessa käsiteltäessä.

4. Käräjäoikeus on katsonut, ettei B:llä ollut A:n entisenä avopuolisona ollut oikeutta kieltäytyä todistamasta asiassa. Käräjäoikeus on sallinut käyttää todisteena B:n esitutkintakertomusta ja kuullut todistajana poliisia, joka oli saapunut tekopaikalle ja jolle B oli kertonut tapahtumista välittömästi tekopaikalla.

5. Hovioikeus on puolestaan katsonut, että B:llä oli sinänsä ollut A:han oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n 1 momentin tarkoittama läheinen suhde tämän entisenä avopuolisona ja sen vuoksi, että heillä oli kaksi yhteistä lasta, mutta että B:llä ei oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n 2 momentin nojalla ollut ollut vaitiolo-oikeutta asiassa.

6. Hovioikeus on perustellut ratkaisuaan sillä, että syyttäjä oli B:n kieltäytymisoikeuden murtamista koskevan vaatimuksensa tueksi viitannut muun muassa A:n B:hen aiemminkin kohdistamiin pahoinpitelyihin. A ei ollut kiistänyt sanotun seikan paikkansapitävyyttä. Hovioikeus on ottanut huomioon myös sen, että parisuhdeväkivalta-asiat eivät olleet yksityisasioita ja että rikoksen uhria ja heikommassa asemassa olevaa tuli suojella. Hovioikeuden mukaan on ollut syytä epäillä, ettei B ollut itse päättänyt vaitiolo-oikeuden käyttämisestä. Sen vuoksi B:llä ei ollut vaitiolo-oikeutta asiassa. Kun B edelleen kieltäytyi todistamasta asiassa, hovioikeus on ottanut näyttönä huomioon B:n esitutkintakertomuksen. Hovioikeus on katsonut myös, ettei asiassa ollut estettä kuulla poliisia todistajana siitä, mitä B oli kertonut hänelle tapahtumista.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

7. A:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko hovioikeus voinut B:n kieltäydyttyä todistamasta entistä avopuolisoaan koskevassa rikosasiassa murtaa hänen kieltäytymisoikeutensa sillä perusteella, että oli ollut syytä olettaa, ettei asianomistaja ollut itse päättänyt vaitiolo-oikeuden käyttämisestä.

Läheisen kieltäytymisoikeus ja sen murtaminen

Sovellettava laki

8. Todistelua koskevat oikeudenkäymiskaaren 17 luvun säännökset on uudistettu lailla 732/2015, joka on tullut voimaan 1.1.2016. Oikeudenkäyntiä koskevia säännöksiä sovelletaan lähtökohtaisesti heti myös jo vireillä olevissa asioissa. Mainitussa laissa olevan siirtymäsäännöksen mukaan kuitenkin asiassa, joka on tullut vireille ennen lain voimaantuloa, noudatetaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä vaitiolovelvollisuudesta ja -oikeudesta oikeudenkäynnissä.

9. Esillä oleva asia on tullut vireille 6.5.2016. Siten asiassa noudatetaan voimassa olevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun säännöksiä vaitiolo-oikeudesta oikeudenkäynnissä.

Kieltäytymisoikeus

10. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan asianosaisen nykyinen tai entinen aviopuoliso taikka nykyinen avopuoliso, sisarus, sukulainen suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa taikka se, jolla on vastaavanlainen parisuhteeseen tai sukulaisuuteen rinnastuva läheinen suhde asianosaiseen, saa kieltäytyä todistamasta. Korkein oikeus toteaa, että säännöstä sovelletaan myös todistajana kuultavaan asianomistajaan.

11. Oikeudenkäymiskaaressa säädetty läheisen kieltäytymisoikeus koskee sekä rikos- että riita-asioita. Säännöksessä annetaan siinä tarkoitetuille asianosaisen läheisille pelkän läheissuhteen perusteella yleinen oikeus kieltäytyä kokonaan todistamasta oikeudenkäynnissä. Asianosaisen läheisellä on vastaavanlainen vaitiolo-oikeus myös rikosasian esitutkinnassa esitutkintalain 7 luvun 8 §:n perusteella.

12. Kieltäytymisoikeudella suojellaan läheisen luottamuksellista suhdetta asianosaiseen (KKO 2017:65, kohdat 23 ja 24). Oikeus liittyy perustuslain 10 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattuun yksityis- ja perhe-elämän suojaan.

13. Läheisen kieltäytymisoikeus on lainkohdan sanamuodon mukaan muun ohella asianosaisen nykyisellä tai entisellä aviopuolisolla ja nykyisellä avopuolisolla. Korkein oikeus toteaa, että avosuhteen päätyttyä kieltäytymisoikeuden olemassaoloa on arvioitava oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n 1 momentin harkinnanvaraisten kriteerien nojalla. Edellytyksenä tällöin on, että entisellä avopuolisolla on vastaavalainen parisuhteeseen rinnastuva läheinen suhde asianosaiseen. Hovioikeus on tässä asiassa katsonut, että asianomistajalla on ollut kyseisen säännöksen tarkoittama läheinen suhde. Asianosaiset eivät ole riitauttaneet tätä hovioikeuden arviota Korkeimmassa oikeudessa.

Kieltäytymisoikeuden murtaminen

14. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren sääntelyn lähtökohtana on edellä todetun mukaisesti asianomistajan itsenäinen päätösvalta siitä, haluaako hän tulla todistajana kuulluksi läheistään koskevassa asiassa vai haluaako hän käyttää kieltäytymisoikeuttaan. Läheisen tulee voida itsenäisesti punnita yhtäältä todistamista tai vaikenemista sekä toisaalta näiden vaikutusta läheissuhteeseen. Lain tarkoittama oikeus itsenäiseen päätöksentekoon ei kuitenkaan välttämättä toteudu, jos läheiseen kohdistetaan painostusta.

15. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n 2 momentissa säädetyin edellytyksin tuomioistuin voi tällaisessa tilanteessa murtaa läheisen kieltäytymisoikeuden. Mainitun säännöksen mukaan tuomioistuin voi rikosasiassa päättää, ettei todistajana kuultavalla asianomistajalla, jolla ei ole vaatimuksia, ole vaitiolo-oikeutta, jos on syytä epäillä, ettei hän ole itse päättänyt vaitiolo-oikeuden käyttämisestä.

16. Säännöksen esitöistä ilmenee, että vaitiolo-oikeuden murtamista koskevan säännöksen taustalla on lainsäätäjän tiukentunut kanta parisuhde- ja perheväkivaltaan, joka yleensä kohdistuu naisiin tai muita heikommassa asemassa oleviin henkilöihin. Esitöistä ilmenee myös, että perheen sisäisiä rikoksia ei voida pitää yksityisasioina, vaan yhteiskunnan tulee suojella tällaisen rikoksen uhria (HE 46/2014 vp s. 78 ja LaVM 19/2014 vp s. 15.) Säännöksen taustalla on Suomea velvoittava Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (SK:770/2015, SopS 53/2015).

17. Vaitiolo-oikeuden murtamista koskevan oikeudenkäymiskaaren säännöksen sanamuodon mukaan todistajana kuultavan asianomistajan vaitiolo-oikeuden syrjäyttämiseen tuomioistuimen päätöksellä riittää, että on syytä epäillä, ettei läheinen ole itsenäisesti päättänyt vaitiolo-oikeuden käyttämisestä. Lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä on todettu, että ˮsyytä epäilläˮ -kynnys on varsin alhainen ja että se vastaa pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 2 momentissa olevaa alemman vangitsemiskynnyksen sanamuotoa (HE 46/2014 vp s. 78).

18. Korkein oikeus toteaa, että syytä epäillä -kynnys merkitsee lainsäädännössä käytetyistä ilmaisuista pienintä todennäköisyyden astetta. Myös kohdassa 16 todettu säännöksen perusajatus läheis- ja parisuhdeväkivallan uhrin suojelemisesta puoltaa sitä, ettei kynnystä ole syytä asettaa korkealle. Kysymys on viime kädessä kokonaisharkinnasta sen osalta, onko esille tulleiden seikkojen nojalla syytä epäillä, ettei asianomistaja itse ole päättänyt vaitiolo-oikeuden käyttämisestä.

19. Korkein oikeus toteaa, että vaikka syyttäjän tulee tarvittaessa pyrkiä esittämään näyttöä mahdollisesta tahtoon vaikuttamisesta, voi näytön saaminen esimerkiksi painostamisesta olla vaikeaa. Tuomioistuimen onkin tarvittaessa kyselyoikeuttaan käyttäen pyrittävä tarkemmin selvittämään, miksi asianomistaja, jolla ei ole oikeudenkäynnissä vaatimuksia, vetoaa kieltäytymisoikeuteensa, vaikkei hän ole vedonnut siihen esitutkinnan aikana. Tällä henkilökohtaisella kuulemisella on keskeinen merkitys kieltäytymisoikeuden murtamisen edellytyksiä harkittaessa.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

20. B on käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa ilmoittanut, että hän haluaa kieltäytyä todistamasta sen vuoksi, että A oli hänen entinen avopuolisonsa ja heillä oli kaksi yhteistä lasta. B on ilmoittanut olevansa tekemisissä A:n kanssa vain lasten kuulumisiin liittyvissä asioissa. A on puolestaan käräjäoikeudessa ilmoittanut muuttaneensa erilleen B:stä jo 10.10.2015. Riidatonta on, että B ja A olivat muuttaneet erilleen viimeistään kesäkuussa 2016 eli noin kaksi kuukautta ennen käräjäoikeudessa toimitettua pääkäsittelyä.

21. Syyttäjä on hovioikeudessa katsonut, että B:n kieltäytymisoikeus tuli murtaa ottaen huomioon A:n B:hen aiemmin kohdistamat neljä pahoinpitelyrikosta, A:n ja B:n väestötietojärjestelmän mukainen yhteinen osoite kesäkuuhun 2016 saakka sekä se, että B on alustavassa kuulemisessa ja esitutkinnassa avoimesti ja yksityiskohtaisesti kertonut kohtien 1 ja 2 rikoksista.

22. Edellä todetun mukaisesti asiassa tulee arvioida sitä, onko syytä epäillä, ettei B ole itsenäisesti tehnyt päätöstä kieltäytyä todistamasta entistä avopuolisoaan koskevassa rikosasiassa. Korkein oikeus toteaa, että asiassa on kysymys väitetystä parisuhdeväkivallasta. Esillä olevassa asiassa syyttäjä on väittänyt, että A oli aikaisemmin kohdistanut B:hen väkivaltaa useita kertoja, mitä seikkaa A ei ole kiistänyt. B on poliisien tullessa tapahtumapaikalle, samoin kuin myöhemmin esitutkinnassa, kertonut siitä, mitä oli tapahtunut. B ei ollut hovioikeudessa kuultaessa tarkemmin perustellut sitä, miksi hän on tuomioistuimessa kieltäytynyt todistamasta.

23. A on myös Korkeimmassa oikeudessa vedonnut siihen, että hän ja B ovat asuneet eri osoitteissa viimeistään kesäkuusta 2016 alkaen, mutta parisuhde oli päättynyt jo aikaisemmin. Heidän yhteiset lapsensa eivät olleet asuneet heidän kanssaan. A on katsonut, että esillä olevan kaltaisen jo päättyneen parisuhteen osalta todistajaan kohdistuvat vaikutusmahdollisuudet ovat olleet pienemmät kuin asianosaisten ollessa edelleen pari- tai vastaavassa läheissuhteessa. Todistajaan kohdistuvaa painostusta ei hänen mukaansa ollut voinut tapahtua, kun yhteydenpidosta ei ollut selvitystä.

24. Korkein oikeus toteaa, että asumisolosuhteet, osapuolten keskinäinen yhteydenpito sekä yhteisten lasten huoltoon ja asumiseen liittyvät seikat voivat olla merkityksellisiä osana kokonaisharkintaa siitä, onko aihetta olettaa, että asianomistaja ei ole itse päättänyt kieltäytymisoikeudestaan. Sen sijaan ratkaisevaa merkitystä ei yleensä voi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n 2 momentin tarkoitus huomioon ottaen antaa pelkästään sille seikalle, onko asianomistaja itse todennut, ettei painostusta ole tapahtunut.

25. Asiaa kokonaisuutena arvioituaan Korkein oikeus katsoo, että B:n kieltäytymisoikeuden murtamisen puolesta puhuvat seikat ovat vahvempia kuin murtamista vastaan puhuvat seikat. Jo pelkästään se, että A on kohdistanut B:hen ennen nyt käsiteltävänä olevia tapahtumia väkivaltaa, on omiaan antamaan syyn epäillä, ettei B ole itsenäisesti päättänyt vaitiolo-oikeutensa käyttämisestä. Vaikka A:n ja B:n välinen parisuhde onkin päättynyt ennen käräjäoikeuden käsittelyä, ovat he tosiasiassa asuneet samassa asunnossa miltei asian oikeuskäsittelyn aloittamiseen saakka. Siten heidän olosuhteensa ovat olleet sellaiset, että B:hen vaikuttaminen painostamalla on ollut mahdollista. Korkein oikeus on kokonaisarvioinnissaan ottanut huomioon myös sen, että hovioikeus on pyrkinyt kyselyoikeuttaan käyttämällä selvittämään, miksi B on vedonnut kieltäytymisoikeuteensa vasta oikeudenkäynnissä, ja päätynyt siihen, että B ei ole kyennyt tai halunnut tarkemmin perustella kieltäytymistään.

26. Edellä todetuin perustein Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole syytä hovioikeuden ratkaisun muuttamiseen B:n vaitiolo-oikeuden murtamisen osalta.

27. B:n kieltäydyttyä hovioikeudessa todistamasta hovioikeus on voinut ottaa huomioon oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 47 §:n 2 momentin mukaisesti B:n esitutkintakertomuksen. Estettä ei ole myöskään ollut sille, että tekopaikalle saapunutta poliisia on kuultu siitä, mitä B on hänelle tapahtumista kertonut.

28. A:n valitus ei siten anna aihetta muuttaa hovioikeuden tuomiota.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Pekka Koponen, Tuula Pynnä, Mika Huovila ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijä Jukka Loiva.


 
Julkaistu 28.2.2019