KKO:2019:9

Asian aikaisempi käsittely

Korkeimman oikeuden rikostuomio 25.5.2012 (KKO 2012:53), jolla A tuomittiin rangaistukseen kahdestatoista törkeästä avustuspetoksesta, Oulun käräjäoikeuden vahingonkorvausasiassa antama tuomio 28.2.2014 nro 2395/13, muutoksenhaku Rovaniemen hovioikeudessa ja hovioikeuden tuomio 22.5.2015 nro 300 selostetaan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa laamanni Ville Konsén ja käräjätuomarit Pekka Louhelainen (eri mieltä) ja Päivi Markus sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Auli Vähätörmä, Maarit Tukiainen ja Tuomo Hietanen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin 23.8.2016 A:lle oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä, mikä oli Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle avustuspetoksella aiheutettua vahinkoa ja mikä on sen määrä. Valituksen käsittelyn yhteydessä ratkaistavaksi siirretty kysymys valitusluvan myöntämisestä muilta osin ratkaistiin niin, että A:lle myönnettiin lisäksi 11.1.2017 valituslupa myös siitä kysymyksestä, onko asiassa perusteita sovitella mahdollisen vahingonkorvauksen pääomaa. Enemmälti valituslupaa ei myönnetty.

A vaati valituksessaan ensisijaisesti, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että kanne hylätään myönnetyn määrän ylittävältä osalta. Toissijaisesti A vaati, että korvausmäärää kohtuullistetaan olennaisesti.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (jäljempänä ARA) huolehtii muun muassa asuntojen tuotantoon, hankintaan ja perusparantamiseen myönnettävän valtion tuen sekä asumiseen liittyvien valtion avustusten ja takausten toimeenpanosta. Sen tehtäviin viranomaisena kuuluu esimerkiksi päättää sosiaaliseen asuntotuotantoon tarkoitettujen tukien myöntämisestä. A on toiminut yleishyödyllistä rakennuttamistoimintaa harjoittaneen säätiön hallituksen puheenjohtajana ja rakennuskohteita varten perustettujen kiinteistöyhtiöiden hallitusten puheenjohtajana.

2. Korkein oikeus on 25.5.2012 antamassaan rikostuomiossa KKO 2012:53 tuominnut A:n rangaistukseen 12 törkeästä avustuspetoksesta. Säätiön edustajana A on antanut ARA:lle valtion tukea haettaessa vääriä tietoja rakennettavien kohteiden arvioiduista kustannuksista ja jättänyt antamatta toteutuneista kustannuksista sellaisia tietoja, joita hän oli ollut velvollinen antamaan. Korkeimman oikeuden tuomion mukaan A:n väärien tietojen antaminen tai tietojen salaaminen on tapahtunut:

- ilmoittamalla rakennuttajan omiin hankintoihin kuuluvien koneiden ja laitteiden hankintakustannukseksi todellista korkeamman hinnan. Tämä on perustunut A:n omistamalle L Oy:lle tai hänen intressipiiriinsä kuuluvalle I Oy:lle perusteettomasti hankintojen ylihintana maksettuihin kustannuksiin, joiden määrä on ollut yhteensä 930 264,92 markkaa (kohta 51.a),

- ilmoittamalla hankinta-arvoerittelyssä suunnittelukustannuksina tai jättämällä loppuhintailmoituksessa oikaisematta L Oy:lle aiheettomasti maksettuja suunnittelukorvauksia, joiden määrä on ollut yhteensä 886 454,01 markkaa (kohta 51.b),

- jättämällä loppuhintailmoituksessa ilmoittamatta tosiasiallisesti maksettuja rakennuttaja- tai hallintopalkkioita yhteensä 784 770,00 markkaa (kohta 51.c),

- jättämällä loppuhintailmoituksessa ilmoittamatta KOY R:lle ilman ARA:n hyväksyntää teetetyistä yhteensä 717 302,41 markan määräisistä lisä- tai muutostöistä (kohta 51.d), ja

- jättämällä ilmoittamatta aravalainana myönnetyn tai korkotuetun rahoituksen käyttämisestä sen käyttötarkoituksen vastaisesti eli varojen edelleen lainaamisesta muuhun kuin tuetun kohteen rakentamiseen (kohta 51.e).

3. Korkein oikeus on edellä mainitussa ratkaisussaan todennut lisäksi (kohta 52), että omia hankintoja, suunnittelukuluja sekä rakennuttaja- ja hallintopalkkioita koskevalla menettelyllään A on hankkinut itselleen tai toiselle Korkeimman oikeuden arvion mukaan ainakin 400 000 euron hyödyn. Kiinteistöyhtiö R:n (syytekohta 8) lisärakentamisessa laiminlyönti on tehty tarkoituksin hankkia hyötyä säätiölle, joka on lisärakentamisen vuoksi saanut tukea tasovaatimukset ylittävän vuokra-asuntokohteen rakentamiseen, mistä aiheutuvan taloudellisen hyödyn arvo ei ole määriteltävissä. Myös varojen edelleen lainauksella A on hankkinut tai ainakin yrittänyt hankkia taloudellista hyötyä, jonka määrä on jäänyt tarkemmin selvittämättä.

4. ARA on vaatinut rikosasian käsittelyn yhteydessä, että A velvoitetaan suorittamaan ARA:lle vahingonkorvauksena kiinteistöyhtiöille maksettujen korkotukien määrät sekä aravalainojen tavanomaista alhaisemman koron tuottaman hyödyn kokonaisuudessaan. Korkein oikeus on edellä mainitussa tuomiossaan katsonut (kohta 62), että vahingonkorvausten käsittelyä on perusteltua jatkaa erottamalla ne rikosasian käsittelystä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 3 §:n mukaisesti. Oikeusastejärjestyksen turvaamiseksi vahingonkorvauskysymyksen käsittelyä oli perusteltua jatkaa käräjäoikeudessa.

Rikosperusteisen vahingonkorvauksen käsittely käräjä- ja hovioikeudessa

5. ARA on käräjäoikeudessa toistanut rikosasian yhteydessä esittämänsä ensisijaisen vaatimuksen A:n velvoittamisesta suorittamaan sille vahingonkorvauksena kiinteistöyhtiöille maksettujen korkotukilainojen koroista maksetut korkohyvitykset ja aravalainan osalta varainhankinnasta maksetun koron ja aravalainalle maksetun koron välisen erotuksen eli yhteensä 3 658 506,10 euroa viivästyskorkoineen. Toissijaisesti ARA on vaatinut, että vahingon määrä arvioidaan. Mikäli kuitenkin katsotaan, että tuki on käytetty oikeaan tarkoitukseen, vahingon määrä on ARA:n mukaan vähintään 31 747,99 euroa.

6. A on vaatinut ensisijaisesti kanteen hylkäämistä ja toissijaisesti korvausvelvollisuuden sovittelemista sekä pääoman että viivästyskoron osalta. A on myöntänyt ensisijaisen vaatimuksen osalta vaaditut korkohyvitykset määriltään mutta kiistänyt vaatimuksen KOY H:n osalta.

7. Käräjäoikeus totesi, että säätiö oli rakennuttanut 11 kiinteistöyhtiön vuokratalokiinteistöt vuosien 1995 – 2001 aikana valtion myöntämien aravalainojen ja korkotukilainojen avulla. ARA oli myöntänyt tukea KOY P:lle, KOY R:lle, KOY H:lle, KOY S:lle, KOY K:lle, KOY PU:lle, KOY HE:lle, KOY SE:lle, KOY L:lle, KOY J:lle ja KOY RA:lle sekä peruskorjausta varten korkotukilainaa KOY RAJ:lle. Käräjäoikeuden mukaan ARA pääsisi vahinkotapahtuman vuoksi parempaan asemaan, mikäli yhtäältä myönnetyt tuet on käytetty sellaisiin rakennuskohteisiin, jotka ainakin suurimmaksi osaksi on vuokrattu asuntotuotantolainsäädännön edellytykset täyttäville asukkaille, ja toisaalta tuen saaja velvoitettaisiin suorittamaan koko tukien määrä takaisin. Tällöin tuilla on suurimmaksi osaksi saavutettu se tulos, johon niiden myöntämisellä oli pyritty, minkä lisäksi ARA saisi myöntämänsä tuet takaisin. Käräjäoikeus katsoi, että ARA:n vahinkona oli pidettävä sitä tukien osuutta, joka syyksiluetulla menettelyllä oli käytetty asuntotuotantolainsäädännön vastaisella tavalla, ja velvoitti A:n suorittamaan ARA:lle vaatimukset enemmälti hyläten Korkeimman oikeuden tuomion kohdissa 51 a–b ja 52 A:n syyksiluetun menettelyn perusteella 305 550,19 euroa viivästyskorkoineen 5.12.2001 lukien. Eri mieltä ollut jäsen arvioi vahingon määräksi kohtien 51 a–c ja e sekä 52 perusteella 600 000 euroa.

8. ARA valitti hovioikeuteen ja uudisti vaatimuksensa.

9. A valitti hovioikeuteen ja vaati kanteen hylkäämistä myönnetyn 31 747,99 euron ylittävältä osin tai tuomitun korvauksen kohtuullistamista ja viivästyskoron sovittelemista.

10. Hovioikeus katsoi, että ARA oli myöntäessään aravalainoja ja korkotukilainoja säätiön omistamille kiinteistöyhtiöille voinut edellyttää, että A:n tekemissä hakemuksissa oli annettu oikeat tiedot seikoista, jotka olivat olleet omiaan olennaisesti vaikuttamaan avustusten saantiin ja että ARA:lle ilmoitetaan mahdollisista olosuhteiden muutoksista. ARA oli voinut myös edellyttää, että rakennuttamisessa toteutetaan valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon tavoitteita ja periaatteita. Hovioikeuden mukaan ARA ei olisi myöntänyt lainkaan kohteisiin arava- tai korkotukilainoja tai niiden maksaminen olisi keskeytetty, mikäli A:n antamat väärät tiedot ja hänen salaamansa tai ilmoittamatta jättämänsä seikat olisivat olleet ARA:n tiedossa. A:n menettelyn vuoksi ARA:n varallisuus on vähentynyt ja varallisuusvahinkona on pidettävä myönnetyn tuen määrää. Rikastumiskiellon osalta hovioikeus katsoi, ettei ARA ollut saanut myöntämällään tuella vastineena sosiaalista asuntotuotantoa eli sellaista etua, jolla voidaan katsoa olevan sille taloudellista merkitystä ja joka tulisi ottaa vähennyksenä huomioon vahingonkorvauksen määrässä.

11. Hovioikeuden mukaan A:n menettely (kustannusten ylihinta, varojen edelleen lainaus, omistajan omarahoitukseen liittyvä menettely, isännöinnin ja huoltotoiminnan kilpailuttamatta jättäminen, taloyhtiöihin kohdistuneiden törkeiden kavallusten suunnitelmallisuus ja kohdistuminen suureen määrään varoja sekä se, että vuokralaisten vuokrat sisältävät A:n laittoman menettelyn kustannukset) osoittaa A:n toimineen valtion tukeman asuntotuotannon periaatteiden vastaisesti. Hänen tarkoituksensa ei ole ollut vuokralaisten edun toteuttaminen, vaan merkittävän taloudellisen hyödyn hankkiminen itselleen ja lähipiirilleen valtion tukeman vuokra-asuntotuotantorakentamisen avulla. A:n menettely on ollut niin ilmeisessä ristiriidassa valtion tukeman sosiaalisen asuntotuotantojärjestelmän säädöksistä ilmenevien tavoitteiden ja perusperiaatteiden kanssa, ettei rakennuttamisessa ole toteutettu valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon tavoitteita osaksikaan.

12. Hovioikeuden tuomion mukaan A:n vahingonkorvausvastuun kannalta merkitystä ei ole sillä, ettei ARA ole perinyt avustuksia takaisin kiinteistöyhtiöiltä. ARA voi käyttää lain mahdollistamaa takaisinperintää tai vaatia korvausta A:lta tämän rikollisen menettelyn perusteella. Kun kysymyksessä on tahallinen rikos, ei A:ta tule asettaa parempaan asemaan kuin missä kiinteistöyhtiöt olisivat takaisinperintämenettelyä harkittaessa. Hovioikeus on velvoittanut A:n suorittamaan ARA:lle vahingonkorvauksena käräjäoikeuden tuomitseman määrän sijasta 3 658 506,10 euroa. Koska kyseessä olevista teoista oli kulunut erittäin pitkä aika, hovioikeus on sovitellut määrälle tuomittua viivästyskorkoa siten, että viivästyskorkoa on maksettava Korkeimman oikeuden rikosasian tuomion antopäivästä 25.5.2012 lukien.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

13. A:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ARA:lle aiheutuneen vahingon määrästä sekä siitä, onko asiassa perusteita sovitella mahdollisen vahingonkorvauksen pääomaa.

Sovellettavat oikeusohjeet

14. A:n korvausvastuuta asiassa on arvioitava rikoksella aiheutettua vahinkoa koskevien yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden nojalla.

15. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, vahingonaiheuttaja on vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaisesti velvollinen korvaamaan myös taloudellisen vahingon. Vahingonkorvausoikeuden yleisten periaatteiden mukaan vahingonkorvauksen tulee olla täysi korvaus niin, että vahingonaiheuttajan on korvattava vahinkoa kärsineelle vahingosta aiheutunut menetys kokonaisuudessaan. Vahingonkorvauksella vahingonkärsijä pyritään näin asettamaan siihen asemaan, jossa hän olisi, jos vahinkoa ei olisi tapahtunut.

16. Vahingonkorvausoikeudessa vahingon määrittämisen lähtökohtana on vakiintuneesti pidetty niin sanotun differenssiopin mukaista tapahtumainkulkujen erotusta. Tämän mukaan vahinko perustuu hypoteettisen ja todellisen tapahtumainkulun väliseen vertailuun. Hypoteettinen tapahtumien kulku on oletus sellaisesta tapahtumaketjusta, johon ei liity korvausvastuun perustavaa seikastoa. Kun vahinko on aiheutettu rikollisella teolla, vaihtoehtoinen tapahtumainkulku on tilanne, josta on poistettu rikollinen teko ja sen vaikutukset. Korkein oikeus on esimerkiksi ratkaisussa 1999:105 todennut, että arvioitaessa vahingon määrää on tosiasiallisia tapahtumia verrattava siihen, miten tapahtumat olisivat edenneet ilman rangaistavaa toimivallan ylitystä ja laiminlyöntiä.

17. Vahingon aiheuttanut on velvollinen korvaamaan taloudellisen tai esinevahingon siltä osin kuin se on tarpeen vahingonkärsijän saattamiseksi samaan asemaan kuin tämä oli ennen vahinkotapahtumaa. Korvauksen määrittämisen ei tule johtaa siihen, että vahinkoa kärsinyt saa etua korvauksesta ja päätyy vahinkotapahtuman korvaamisen kautta parempaan asemaan kuin missä tämä olisi ollut ilman aiheutunutta vahinkoa (ns. rikastumiskielto). Vahinkoa kärsineelle mahdollisesti tullut varallisuuden lisäys tai aiheutunut säästö on siten otettava huomioon vähennyksenä täyden korvauksen määrää laskettaessa.

18. Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon, voidaan vahingonkorvausta vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n mukaisesti kohtuuden mukaan sovitella. Tahallisesti aiheutettua vahinkoa voidaan vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan myös alentaa pääsäännön mukaisesta täydestä korvauksesta, jos se erityisistä syistä harkitaan kohtuulliseksi.

Vertailtavat tapahtumainkulut ja vahingon määrä tässä asiassa

19. Vertailtavia tapahtumainkulkuja on tarkasteltava suhteessa asiassa syyksi luettuun rikokseen. Rikoslain 29 luvun 5 §:n avustuspetoksen tunnusmerkistön mukaan avustuspetokseen syyllistyy, joka 1) antaa avustuksesta päättävälle väärän tiedon seikasta, joka on omiaan olennaisesti vaikuttamaan avustuksen saantiin, määrään tai ehtoihin tai salaa sellaisen seikan tai 2) jättää ilmoittamatta sellaisesta avustuksen saantiin, määrään tai ehtoihin olennaisesti vaikuttavasta olosuhteiden muutoksesta, josta myöntämispäätöksen yhteydessä on erityisesti velvoitettu ilmoittamaan ja siten hankkii tai yrittää hankkia itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä.

20. Rikoslain avustuspetosta koskevan säännöksen tarkoituksena on turvata erilaisten yhteiskuntapoliittisten päämäärien edistämiseksi luotujen tukijärjestelmien toimintaa väärinkäytöksiltä. Säännöksellä pyritään suojaamaan vastikkeettomasti jaettavien julkisten varojen ohjautumista avustuksen myöntäjän määrittelemillä edellytyksillä tiettyyn, avustuksen myöntäjän tärkeänä pitämien yhteiskunnallisten tai muiden tavoitteiden saavuttamista edistävään tarkoitukseen. Avustusten hakemiseen ja niiden käyttöön liittyvän ilmoittamisvelvollisuuden tai sen laiminlyönnin oikeudellista merkitystä arvioitaessa on sen vuoksi kiinnitettävä huomiota menettelyn vahingollisuuteen asianomaisen avustusjärjestelmän tavoitteiden kannalta (KKO 2012:53, kohdat 4 ja 56).

21. Avustuspetoksen tunnusmerkistö toteutuu jo sillä, että avustuksen hakija taloudellisen hyödyn hankkimisen tarkoituksessa ilmoittaa avustuksen saamiseen olennaisesti vaikuttavan väärän tiedon tai jättää ilmoittamatta tällaisesta olosuhteiden muutoksesta. A:n on rikosasiassa katsottu syyllistyneen hänen syykseen luettuihin törkeisiin avustuspetoksiin antaessaan ARA:lle valtion avustusta haettaessa vääriä tietoja ja jättäessään antamatta sellaisia tietoja, jotka hän on ollut erityisesti velvollinen ilmoittamaan. Avustuspetoksen tunnusmerkistöstä ja A:n syyksi luetusta menettelystä johtuu, että tosiasiallisiin tapahtumiin vertailtava tapahtumainkulku on sellainen, jossa A olisi ilmoittanut ARA:lle edustamiensa yhteisöjen hankkeiden tosiasiallisen varainkäytön. Tällä tavoin kyseisessä hypoteettisessa tapahtumainkulussa on poistettu rangaistava teko ja sen vaikutukset.

22. ARA on ilmoittanut, että mikäli sen tiedossa olisi ollut, että sen myöntämää korkotuki- ja aravalainaa olisi käytetty perusteettomasti maksettuihin kustannuksiin ja edelleenlainaukseen, tukea ei olisi voitu myöntää lainkaan. Rikoksesta aiheutunut vahinko on siten ARA:n mukaan myönnetty tuki kokonaisuudessaan eli korkotukilainojen osalta rahalaitoksille maksetun korkohyvityksen määrä ja KOY H:n aravalainan osalta valtiolle varainhankinnasta aiheutunut ylimääräinen rahoituskustannus.

23. Korkein oikeus toteaa, että A:n on rikosasiassa katsottu antaneen ARA:lle tukihakemuksissa vääriä tietoja, jotka ovat olleet omiaan olennaisesti vaikuttamaan avustuksen saantiin, määrään tai ehtoihin, salannut sellaisen seikan ja jättänyt ilmoittamatta avustuksen saantiin, määrään tai ehtoihin olennaisesti vaikuttavasta olosuhteiden muutoksesta, joista hän on erityisesti ollut velvoitettu ilmoittamaan. Varojen edelleenlainauksessa on Korkeimman oikeuden rikosasiassa toteamin tavoin ollut kysymys laajamittaisesta järjestelystä, jossa on selvästi poikettu valtion tukemien vuokra-asuntojen säännösten mukaisesta rahoittamistavasta ja olennaisesti vaikeutettu tukivarojen käytön valvontaa. Korkeimman oikeuden rikosasiassa toteaman mukaan A:n menettely on ollut ilmeisessä ristiriidassa valtion tukeman sosiaalisen asuntotuotantojärjestelmän säädöksistä ilmenevien tavoitteiden kanssa (KKO 2012:53, kohdat 51 – 54 ja 56).

24. Korkein oikeus katsoo, että mikäli ARA:n tiedossa olisi ollut rikosasiassa A:n syyksi luettu menettely, tämä tieto olisi varojen todellinen käyttö, menettelyn laajamittaisuus sekä A:n toiminnan vahingollisuus huomioon ottaen johtanut siihen, ettei ARA olisi myöntänyt kyseisiä korkotukiavustuksia lainkaan. ARA:n taloudellinen asema on siten A:n rikosten johdosta heikentynyt hankkeille myönnetyn valtion tukeman rahoituksen määrällä. Avustuspetoksilla aiheutuneen vahingon määränä on siten pidettävä vaatimuksen mukaisesti korkotukilainojen osalta koko myönnettyä korkotukea eli 2 766 922,64 euroa. A on myöntänyt vaaditut korkohyvitykset määriltään.

25. Aravalainoitetun KOY H:n osalta A:n syyksi luettu menettely on koskenut rakennuttaja- ja hallintopalkkioita sekä varojen edelleenlainausta. Tältä osin tukihakemukseen ei ole katsottu sisältyneen vääriä tai harhaanjohtavia tietoja, jotka olisivat johtaneet tukihakemuksen hylkäämiseen. Varojen käyttö on kuitenkin ollut aravalainan ehtojen vastaista siten, että mikäli ARA:n tietoon olisi tullut yhtiön todellinen varainkäyttö ja se, että yhtiölle myönnettyjä varoja on käytetty muuhun tarkoitukseen kuin mihin lainaa oli myönnetty, ARA ei olisi jatkanut lainoitusta ja sillä olisi ollut oikeus irtisanoa laina heti takaisin maksettavaksi. Aiheutuneen vahingon määränä on siten lähtökohtaisesti pidettävä KOY H:lle myönnettyä kanteessa vaadittua varainhankinnasta maksetun koron ja aravalainalle maksetun koron välistä erotusta.

26. Asiassa on kuitenkin riidatonta, että Valtiokonttori on siirtänyt KOY H:n aravalainan Oulun kaupungille 8.11.2001. A on kiistänyt, että ARA:lle olisi aiheutunut vahinkoa siltä osin kuin laina on siirretty Oulun kaupungille. Kun ARA ei ole osoittanut, että lainan siirtämisen jälkeen sen varoja olisi käytetty KOY H:n lainoitukseen ja että siltä olisi jäänyt saamatta korkoetua, Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että ARA:lle olisi aiheutunut tältä osin vahinkoa. Korvausvaatimus lainan siirtämisen jälkeiseltä ajalta on siten aiheeton.

27. ARA on vaatinut vahingonkorvausta KOY H:n osalta laskettuna vuosittain keskimääräisten lainapääomien mukaan. Vuosilta 1998 – 2000 vaadittu määrä on yhteensä 347 934,19 euroa. Vuodelta 2001 vaadittu määrä on 69 127,90 euroa, josta edellä esitetyin perustein ARA:lle on aiheutunut vahinkoa korkoerona 1.1.2001 – 8.11.2001 väliseltä ajalta. Korkein oikeus arvioi vuodelta 2001 aiheutuneen vahingon määräksi 58 900 euroa. Vaatimus hylätään vuoden 2001 osalta enemmälti ja vuosien 2002 – 2011 osalta kokonaan.

28. ARA:lle aiheutuneen vahingon määrä on siten yhteensä 3 173 756,83 euroa.

Rikastumiskielto

29. Mikäli ARA:n katsotaan saaneen hyötyä aiheutuneesta vahingosta, tämä tulee ottaa huomioon vahingonkorvausoikeudellisen rikastumiskiellon mukaisena vähennyksenä tuomittavan vahingonkorvauksen määrässä.

30. Tukipäätösten kohteena olleet rakennukset ovat kiinteistöosakeyhtiöiden omistuksessa. Asiassa on selvää, että ARA ei ole saanut muutakaan suoraa taloudellista ja rahallista hyötyä rakennushankkeista.

31. Asiassa on kuitenkin arvioitava sen merkitystä, että ARA on myöntänyt korkotukea ja aravalainaa sosiaalisen asuntotuotannon tukemiseen ja että tuet on pääosin käytetty asuntotuotantoon. Tukipäätösten kohteina olleilla hankkeilla on rakennettu 11 kiinteistöosakeyhtiön vuokratalot ja perusparannettu yhden kiinteistöosakeyhtiön rakennusta.

32. ARA on väittänyt, että valtion tuki ei ole mennyt edes osaksi oikeaan tarkoitukseen, koska asuntojen rakentamiskustannukset eivät ole toteuttaneet sosiaalisen asuntotuotannon periaatteita ja säännöksiä, vuokrataso ei ole ollut tarkoitetun mukainen ja myöskään asukasvalinta ei kaikilta osin ole vastannut niitä periaatteita, joita sosiaalisessa asuntotuotannossa on tarkoitettu.

33. Korkein oikeus toteaa, että A:n rikokset eivät osaksikaan liity asukasvalintaan, joten sillä, onko tältä osin tapahtunut virheitä, ei ole asiassa merkitystä. On todennäköistä, että A:n rikokset ovat johtaneet siihen, että kyseessä olevien asuntojen vuokrat ovat olleet korkeampia kuin mitä ne olisivat olleet ilman rikoksia. Korkein oikeus toteaa kuitenkin, että asiassa ei ole selvitetty, että mahdollinen ero olisi ollut niin huomattava, että sosiaalisen asuntotuotannon tavoitteet olisivat täysin jääneet täyttymättä.

34. Edellä on todettu, että ilman A:n syyksi luettuja törkeitä avustuspetoksia ARA ei olisi lainkaan myöntänyt rikosten kohteena olleita avustuksia lainoina ja korkotukena. Hakija on siten saanut avustukset, vaikkei ole ollut niihin oikeutettu. Rikosten johdosta ARA on menettänyt mahdollisuuden käyttää nämä varat säännösten mukaiset edellytykset täyttäviin sosiaalisen asuntotuotannon kohteisiin. ARA:n mahdollisesti saamaa hyötyä on arvioitava suhteessa tähän rangaistussäännöksellä suojattavaan asianomistajan oikeuteen. Avustuspetoksen rangaistavuus perustuu menettelyn epärehellisyyteen eikä siihen, kuinka tarkoituksenmukaiseksi tai epätarkoituksenmukaiseksi hakijan tukeminen yhteiskunnan varoin viime kädessä katsotaan (HE 66/1988 vp s. 67). Korkein oikeus katsoo, ettei ARA:lle ole mainituista kiinteistöosakeyhtiöiden rakennushankkeista aiheutunut sellaista taloudellista hyötyä, joka tulisi ottaa huomioon tuomittavan vahingonkorvauksen vähennyksenä.

Vahingonkärsijän myötävaikutus

35. Vahingonkorvausta voidaan vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n mukaan sovitella, jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon. Myötävaikutus voi liittyä vahingon syntymiseen tai siihen, että vahingonkärsijä laiminlyö jo syntyneen vahingon rajoittamisen.

36. A on katsonut, että ARA on myötävaikuttanut vahinkoon laiminlyömällä periä maksetut tuet takaisin niitä saaneilta kiinteistöyhtiöiltä ja minimoida näin sille aiheutunutta vahinkoa.

37. ARA:lla olisi korkotukilainoja ja aravalainoja koskevan lainsäädännön mukaan ollut mahdollisuus periä maksetut korkotuet ja aravalaina takaisin, mutta tuon lainsäädännön mukaan sillä ei ole tällaista velvollisuutta. Tässä asiassa on riidatonta, ettei ARA ole pyrkinyt perimään tukia takaisin kiinteistöosakeyhtiöiltä. ARA on esittänyt, että tämä on johtunut siitä, että tukien takaisin periminen olisi koitunut kiinteistöosakeyhtiöiden vuokralaisten vahingoksi.

38. Koska ARA:lla ei ole ollut velvollisuutta tukien takaisinperintään, se on voinut valita, periikö se perusteettomasti maksetut tuet takaisin niiden saajilta vai vaatiiko se vahingonkorvausta vahingon tahallisella rikoksella aiheuttaneelta A:lta. Tämän valintamahdollisuuden käyttäminen ei ole myötävaikuttamista vahinkoon. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei ARA ole myötävaikuttanut vahingon syntymiseen sillä tavoin, että sovittelulle olisi perusteita vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla.

Sovittelu

39. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on kuitenkin täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.

40. Korkein oikeus toteaa, että A on aiheuttanut ARA:lle vahingon törkeiksi katsotuilla tahallisilla rikoksilla, joilla on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä vahingonkärsijän kustannuksella. Asiassa ei ole muutoinkaan tullut esille sellaisia esimerkiksi A:n taloudellisiin olosuhteisiin perustuvia erityisiä syitä, joiden perusteella vahingonkorvausta olisi alennettava. Vahingonkorvausta ei siten sovitella.

41. Valitusluparatkaisu huomioon ottaen Korkein oikeus ei lausu asiassa viivästyskoron sovittelusta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A velvoitetaan suorittamaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle vahingonkorvauksena hovioikeuden tuomitsemaa määrää alentaen ja vaatimukset enemmälti hyläten 3 173 756,83 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 25.5.2012 lukien.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä (eri mieltä), Marjut Jokela, Pekka Koponen (eri mieltä), Jarmo Littunen (eri mieltä) ja Päivi Hirvelä. Esittelijä Katariina Sorvari.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Koponen: Myönnän A:lle valitusluvan myös siitä kysymyksestä, onko asiassa perusteita sovitella mahdollisesti maksettavaksi tuomittavan vahingonkorvauksen viivästyskorkoa.

Oikeusneuvos Littunen: Olen samaa mieltä kuin enemmistö valitusluparatkaisun sekä pääasiaratkaisun perustelujen 1 – 13 kohtien osalta. Tämän jälkeen lausun seuraavaa:

ARA:n kanteen mukaan A on aiheuttanut sille vahinkoa rikollisilla teoilla. Tällöinkin on asiassa ensisijaisesti kysymys siitä, onko ARA:lle ylipäätään aiheutunut vahinkoa ja jos on, miten vahingonkorvauksen määrä lasketaan. Vahingon aiheutumista on arvioitava yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaisesti kysymällä, miltä osin ARA:n taloudellinen asema on A:n syyksi luetun menettelyn vuoksi huonompi kuin se olisi, jos A olisi menetellyt oikein.

Katson, ettei ARA:lle aiheutunutta vahinkoa voida arvioida sen ensisijaisen vaatimuksen tueksi esitettyjen seikkojen perusteella. Tämän sijasta arviointi on perustettava siihen, mitkä seikat A:n syyksi luetussa menettelyssä ovat välittömästi aiheuttaneet ARA:lle taloudellista vahinkoa. Huomioon on myös otettava avustuspetosrikoksen erityinen tunnusmerkistörakenne, menettelyn vahingollisuus avustusjärjestelmän tarkoituksen kannalta (KKO 2012:53, kohta 4) ja ARA:n mahdollisesti saama hyöty.

ARA:n ensisijaisen korvausvaatimuksen mukainen ja hovioikeuden soveltama tapa arvioida vahingonkorvausvelvollisuutta kytkee vahingon aiheutumisen A:n syyksi rikoksina luettuihin ilmoitusvelvollisuuksien laiminlyönteihin ja tämän rikollisen menettelyn tekoajankohtiin. Tässä laskentatavassa ovat keskeisessä asemassa niiden rikosten tunnusmerkistöt, jotka on erillisessä rikosoikeudenkäynnissä luettu A:lle syyksi.

Yleensä rikollisen teon tunnusmerkistö saakin ratkaisevan merkityksen rikoksella aiheutetun vahingon määrän arvioinnissa. Tämä on kuitenkin ongelmallista tässä asiassa, koska rikoslain 29 luvun 5 – 6 §:ssä säädetyn avustuspetoksen tunnusmerkistössä ei ole vahinkoedellytystä. Vahingon aiheutuminen ei siis ole tunnusmerkistön täyttymisen kannalta merkityksellistä. Sen sijaan tunnusmerkistö viittaa hyötymistarkoitukseen. Jotta A olisi toiminut avustuspetossäännöksen kannalta oikein, hän ei olisi hankkinut tai yrittänyt hankkia itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä. Rikosoikeudenkäynnissä ei kuitenkaan ole esitetty hyödyn menettämistä koskevaa vaatimusta.

ARA:n esittämä ensisijainen korvausvaatimus perustuu ajatukseen, jonka mukaan oikein toimiakseen A:n olisi tullut avustuksia hakiessaan antaa ARA:lle oikeat tiedot. Avustusta hakiessaan A:n olisi näin ollen pitänyt ilmoittaa, että haettavaan summaan sisältyy ylihintaa, perusteettomia kustannuksia sekä häntä itseään ja hänen lähipiiriään oikeudettomasti hyödyttäviä hankintoja. ARA:n esittämän mukaisesti onkin selvää, että avustuksia ei olisi tällaisten hakemusten perusteella myönnetty. Ajatusmalli on kuitenkin ilmeisen epärealistinen, eikä siksi sovellu vaihtoehtoisen tapahtumainkulun perustaksi.

Avustuspetoksen tunnusmerkistö on lisäksi säädetty täyttymään hyvin varhaisessa vaiheessa, kun jo väärien tietojen antaminen avustusta haettaessa on säädetty rangaistavaksi. Tämän vuoksi rikoksen ja sillä aiheutetun vahingon suhde on avustuspetoksessa erityislaatuinen. Rikoksen tunnusmerkistö voi täyttyä, vaikka avustusta ei myönnettäisi tai mitään vahinkoa ei syntyisi.

Tässä tapauksessa tuki on myönnetty A:n avustushakemuksessa ilmoittamien tietojen perusteella, mutta menettelyn asianmukaisuus ei ole vielä tuossa vaiheessa ollut arvioitavissa, kun perusteettomia tai aiheettomia maksuja ei vielä ollut tehty. Hakemuksen yhteydessä annetut tiedot ovat osoittautuneet virheellisiksi vasta, kun tukirahoja on tosiasiallisesti käytetty lain ja tukiehtojen vastaisesti. ARA:lle ei tämän vuoksi ole vielä tuen hakemisvaiheessa voinut aiheutua todettavissa olevaa taloudellista vahinkoa. Samantyyppinen ongelma on esillä niissä tilanteissa, joissa ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty jälkikäteen. Asian oikean laidan kertominen ei olisi voinut enää vaikuttaa siihen, että tukirahojen väärinkäyttö oli tuolloin jo tapahtunut. Lain ja tukiehtojen vastainen menettely on näin ollen ollut riippumaton ilmoitusvelvollisuuden täyttämisestä, oli sitten kysymys tuen hakemisvaiheesta tai tuen käytöstä raportoinnista.

On lisäksi ilmeistä, että A:n hakemuksen yhteydessä ilmoittamat tiedot ovat olleet oikeita mitä tulee rakennushankkeiden toteutuneisiin kokonaiskustannuksiin ja toteuttamistapaan. Korkotuki on myönnetty A:n hakemuksesta ilmenevää suuruusluokkaa koskevien rakennushankkeiden toteuttamiseksi. Rakennushanke on lisäksi toteutettu A:n ilmoittamien kokonaiskustannusten puitteissa. Hankkeen kokonaiskustannusten määrä, johon on sisältynyt lain ja tukiehtojen vastaisia eriä, ei näin ollen sinällään ole ollut esteenä tuen myöntämiselle.

Näiden seikkojen vuoksi vaihtoehtoista tapahtumainkulkua vahingon määrittämiseksi ei ole perusteltua kytkeä avustusten hakemiseen eikä jälkikäteiseen raportointiin, vaan siihen menettelyyn, jolla tuettuja lainoja on käytetty vääriin tarkoituksiin.

Arvioitaessa A:n menettelyn vahingollisuutta avustusjärjestelmän tarkoituksen kannalta totean hovioikeuden tavoin, että kaikki keskeiset tukilainsäädännön tavoitteet ovat rakentamishankkeiden valmistuttua täyttyneet, mitä seikkaa tukien käytössä todetut rikokset eivät kumoa. ARA:lle aiheutuneen vahingon määrää on kuitenkin arvioitava silmällä pitäen sitä, mikä on ollut taloudellisesti arvioitavissa oleva epäedullinen poikkeama tuen tarkoituksesta.

Sosiaalisen asuntotuotannon toteutumisesta ARA:lle koituvan edun taloudellista arvoa on sellaisenaan mahdotonta määrittää, eikä ARA:kaan ole esittänyt tarkempia laskelmia vahinkonsa määrästä tältä osin, vaan on katsonut, että koko myönnetty tuki olisi ARA:n vahinkoa. Menettelyn vahingollisuuden aste riippuu tältä pohjalta arvioitaessa siitä, miten suuri osa tuetuista lainavaroista on käytetty avustusten ehtojen vastaisesti ja missä määrin tämä on johtanut siihen, että asuntojen vuokrat ovat korkeampia kuin ilman A:n syyksi luettua menettelyä.

A:n syyksi luetut teot ovat mitä ilmeisimmin yhteydessä siihen, että asuntojen vuokrat ovat olleet korkeammat kuin ne olisivat olleet ilman väärinkäytöksiä. Pelkästään siitä, että jokin osa lainoista on käytetty niiden tarkoituksen vastaisesti ja että vuokrat ovat olleet jonkin verran korkeammat, ei kuitenkaan vielä seuraa, että tuen määrä kokonaisuudessaan olisi juuri ARA:n vahinkoa. Välittöminä vahingonkärsijöinä tältä osin ovat olleet kiinteistöyhtiöt, joiden kustannusrakenne on ollut A:n rikollisen menettelyn vuoksi raskaampi kuin se säännösten mukaan meneteltäessä olisi ollut.

ARA:n voidaan myös katsoa saaneen A:n toiminnan seurauksena sellaista taloudellista etua, jonka suuruus on pääteltävissä. ARA:n lakisääteisenä tehtävänä on sosiaalisen asuntotuotannon tukeminen. ARA:n olisi tullut samaan tuotantomäärään päästäkseen myöntää tukea muiden vastaavien asuntojen rakennuttamiseen. Taloudellinen vertailu muihin rakennushankkeisiin tulee luonnollisesti tehdä olettaen, ettei niihin sisälly säännösten vastaisia eriä. ARA on saanut taloudellista etua siitä, ettei sen ole tarvinnut käyttää vastaavaa rahasummaa muiden rakennushankkeiden tukemiseen lakisääteisen tehtävänsä täyttämiseksi. Jos tuet kokonaisuudessaan tuomittaisiin korvattaviksi ARA:lle, sen hyväksi koituisivat sekä kuvatulla tavalla saatu etu että tuomittava vahingonkorvaus. Tällainen lopputulos asettaisi ARA:n taloudellisesti parempaan asemaan, kuin missä se olisi, jos tukea ei olisi käytetty väärin. Todellista taloudellista vahinkoa ARA:lle on tämänkin laskentatavan mukaan koitunut vain siltä osin kuin luottoja, joihin se on myöntänyt korkotukea, on käytetty säännösten ja avustusehtojen vastaisesti.

Vahingon aiheutumisen kannalta ratkaisevaa on ollut tukirahojen lain ja ehtojen vastainen käyttö, ei tukea koskevan tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti. Näin ollen laskelmaa vahingosta ei voida ARA:n esittämällä tavalla kiinnittää avustuksen hakemisvaiheeseen tai tuen käytöstä raportointiin. Siltä osin kuin A on toiminnallaan syyllistynyt avustuspetoksiin ja kavalluksiin, sosiaaliseen asuntotuotantoon tarkoitettuja varoja on päätynyt muihin kuin niille laissa säädettyihin tarkoituksiin. ARA:n toissijaisiin vaatimuksiin sisältyykin sille tältä pohjalta aiheutunutta vahinkoa koskeva laskelma. Väärin käytettyjen varojen määräksi on Korkeimman oikeuden rikosasiassa antamassa tuomiossa vahvistettu ainakin 580 000 euroa, joka koostuu avustuspetoksilla saadusta ainakin 400 000 euron ja kavalluksilla saadusta 180 000 euron suuruisesta hyödystä. Tarkemmin on jäänyt selvittämättä sen hyödyn arvo, jonka A tai hänen lähipiirinsä ovat saaneet tasovaatimukset ylittävällä lisärakentamisella ja varojen edelleen lainauksella. Nämä määrät ovat vaikuttaneet A:lle tuomitun rangaistuksen mittaamisessa, mutta ne eivät osoita ARA:n edellä esitetyn laskentatavan mukaan määriteltävää vahinkoa.

ARA:n vahinkona on pidettävä sitä korkohyvitysten osuutta, joka on A:n syyksi luetulla menettelyllä käytetty asuntotuotantolainsäädännön vastaisella tavalla. Selvityksenä tällä tavoin laskettavasta vahingon määrästä on asiassa esitetty ARA:n virkamiestyönä tehty rikosvahingon korvausvaatimus 18.7.2006 (A:n kirjallinen todiste 1 käräjäoikeudessa). ARA on käräjäoikeudessa pitänyt vahingon vähimmäismääränä 31 747,99 euroa, mikäli tuomioistuin katsoo, että valtion tuki on käytetty oikeaan tarkoitukseen. A on asiassa myöntänyt vahingon määräksi saman summan. ARA ei ole asian käsittelyssä esittänyt kyseiseen laskentatapaan perustuvaa muuta selvitystä vaatimuksensa tueksi. Näin ollen korvattavana vahinkona on pidettävä mainittua A:n myöntämää määrää.

A on vaatinut, että hänen suoritettavakseen mahdollisesti tuomittavaa vahingonkorvausta tulisi sovitella vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin sekä saman lain 6 luvun 1 §:n perusteella. Perusteilla, jotka ilmenevät enemmistön perustelujen kohdista 35 – 40 katson, ettei korvausvelvollisuuden sovitteluun ole aihetta.

Oikeusneuvos Häyhä: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Littunen.