KKO:2018:90

Virkarikos - Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen
Laiminlyöntirikos
Laillisuusperiaate - Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate

Diaarinumero: R2017/424
Taltionumero: 2525
Antopäivä: 28.12.2018 ECLI:FI:KKO:2018:90

A oli kunnan johtavana rakennustarkastajana saanut ympäristöministeriön sähköpostiviestin aiheesta "suurten hallien riskit" ja sen liitteenä kaksi onnettomuustutkintakeskuksen onnettomuusuhkailmoitusta, jotka koskivat aikaisemmin sortuneita urheilu- ja ratsastushalleja. A ei ryhtynyt viestin perusteella toimenpiteisiin. Vähän yli kahden ja puolen vuoden kuluttua kunnan alueella sortui ratsastusmaneesi, joka oli samanlainen kuin toinen ilmoituksissa mainituista halleista. Maneesin sortumisen vuoksi yksi lapsi kuoli ja neljä muuta henkilöä loukkaantui.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että rakennustarkastajan velvollisuus valvoa rakennuksen kunnossapitoa ja siihen liittyen välittää turvallisuusuhasta tieto rakennuksen kunnosta vastaavalle kävi rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla ilmi maankäyttö- ja rakennuslaista. A:n katsottiin huolimattomuudesta laiminlyöneen virkavelvollisuutensa. Tekoa ei pidetty kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. A tuomittiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistukseen.

RL 40 luku 10 §
RL 3 luku 1 §
RL 3 luku 3 §
RL 3 luku 7 §
MRL 166 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Keski-Suomen käräjäoikeuden tuomio 11.3.2016 nro 16/111125 ja Vaasan hovioikeuden tuomio 22.3.2017 nro 17/111783 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Hannu Kilpelä ja lautamiehet sekä hovioikeudessa sen jäsenet Eija-Liisa Helin, Ulla Maija Hakomäki ja Markku Mäkynen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta hylätään.

Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Kunta antoi asiassa lausuman.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja käsittely alemmissa oikeuksissa

1. Järvenpäässä oli 23.2.2010 sortunut urheiluhallin katto ja Liedossa 6.3.2010 ratsastusmaneesi. Onnettomuustutkintakeskus oli havainnut kummassakin tapauksessa rakennuksissa useita rakenteellisia puutteita, jotka olivat johtaneet rakennusten romahtamiseen. Näiden tapausten johdosta onnettomuustutkintakeskus oli lähettänyt 31.3. ja 15.6.2010 ympäristöministeriölle onnettomuuksien tutkinnasta annetun asetuksen (79/1996) 10 §:ssä tarkoitetut onnettomuusuhkailmoitukset. Onnettomuustutkintakeskus oli tuonut esille, että hallien omistajien tulisi saada tieto siitä, että heidän omistamissaan halleissa saattoi olla ilmoituksissa todettuja turvallisuuspuutteita. Lisäksi jälkimmäisessä ratsastusmaneesia koskeneessa ilmoituksessa onnettomuustutkintakeskus oli todennut, että osin tai kokonaan vastaavanlaisia teräsrunkoisia tietyllä tuotenimellä toimitettuja halleja oli Suomessa tiettävästi useita.

2. Ympäristöministeriön yliarkkitehti oli välittänyt 17.6.2010 edellä mainitut onnettomuustutkintakeskuksen ilmoitukset kaikille Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille sähköpostiviestillä, jonka aiheeksi oli merkitty "suurten hallien riskit". Viestissä oli pyydetty sen välittämistä kunkin alueen rakennusvalvontoihin ja tuotu esiin, että kaikki mahdollisuudet tiedon levittämiseksi myös olemassa olevien hallien kunnosta vastaaville pyrittiin käyttämään. Keski-Suomen ELY-keskuksen arkkitehti oli 21.6.2010 välittänyt saamansa viestin edelleen Keski-Suomen alueen rakennusvalvontaviranomaisille sähköpostiviestillä, jossa kerrottiin lähetettävän tiedoksi ympäristöministeriön viesti ja onnettomuustutkintakeskuksen kirje koskien suurten hallien rakenteellisia turvallisuusriskejä (ilmoitus onnettomuusuhasta).

3. X:n kunnassa sijainnut 70 metriä pitkä ja 24 metriä leveä, yksityisessä omistuksessa ollut ratsastusmaneesi oli 13.2.2013 sortunut kesken oppitunnin siten, että ainoastaan rakennuksen päätyrakenteet olivat jääneet osittain pystyyn. Rakennus oli saman toimittajan vastaava halli kuin aikaisemmin sortunut Liedon ratsastusmaneesi.

4. Tässä asiassa esitetyn syytteen mukaan vastaaja A oli 21.6.2010–13.2.2013 syyllistynyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, kun hän oli X:n kunnan johtavana rakennustarkastajana huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuutensa. A oli 21.6.2010 saanut ELY-keskuksen välittämänä edellä kohdassa 2 kerrotut ympäristöministeriön viestin ja onnettomuustutkintakeskuksen ilmoitukset suuriin halleihin kohdistuneista turvallisuusriskeistä ja onnettomuusuhasta. Toinen ilmoituksista oli koskenut tietyllä tuotenimellä toimitettuja halleja. Syytteen mukaan A oli laiminlyönyt velvollisuutensa ryhtyä selvittämään tai selvityttää, oliko kunnassa mainitunlaisia kyseisellä tuotenimellä toimitettuja tai sen tyyppisiä halleja ja oliko tarvetta ryhtyä maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n mukaisiin toimenpiteisiin. A ei ollut ryhtynyt rakennusvalvonnan toimenpiteisiin. Hän ei ollut käyttänyt tarkastusoikeuttaan eikä ollut ryhtynyt mihinkään toimiin hallien selvittämiseksi tai asiasta tiedottamiseksi mahdollisille hallien omistajille. A oli näin laiminlyönyt suorittaa tehtävänsä asianmukaisesti, mikä oli osaltaan mahdollistanut X:n ratsastusmaneesin sortumisen. A:n tekoa ei ollut pidettävä sen haitallisuus ja vahingollisuus huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

5. Lisäksi A:ta on syytetty yhdestä kuolemantuottamuksesta ja neljästä vammantuottamuksesta sillä perusteella, että hän oli edellä kuvatulla laiminlyönnillään huolimattomuudesta osaltaan aiheuttanut yhden henkilön kuoleman ja neljän muun vammautumisen.

6. Käräjäoikeus on hylännyt kaikki syytteet. Käräjäoikeus totesi, että vuoden 2010 onnettomuuksista oli uutisoitu laajasti. Tähän nähden ei ollut uskottavaa, ettei tieto, jonka välittämisen laiminlyömisestä asiassa oli kysymys, olisi muutoin välittynyt rakennuksen kunnossapidosta ensisijaisesti vastuulliselle rakennuksen omistajalle. Käräjäoikeus on myös katsonut, että laissa tai rakennusvalvontaa koskevissa määräyksissä ei ollut asetettu rakennustarkastajalle sellaista virkavelvollisuutta, jota A olisi rangaistavaksi säädetyllä tavalla rikkonut. Lisäksi käräjäoikeus on katsonut, ettei A:n menettelyn ja onnettomuudesta aiheutuneiden seurausten välillä ollut välitöntä syy-yhteyttä.

7. Syyttäjä ja osa asianomistajista ovat valittaneet hovioikeuteen, joka on tuominnut A:n tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 30 päiväsakon sakkorangaistukseen. Hovioikeuden mukaan A oli laiminlyönyt velvollisuutensa ryhtyä selvittämään tai selvityttää, oliko kunnassa kyseisellä tuotenimellä toimitettuja tai sen tyyppisiä halleja. A ei ollut ryhtynyt rakennusvalvonnan toimenpiteisiin eikä ollut ryhtynyt mihinkään toimiin hallien selvittämiseksi tai asiasta tiedottamiseksi mahdollisille hallien omistajille. Hovioikeus on hylännyt kuolemantuottamusta ja vammantuottamusta koskeneet syytteet samoin perustein kuin käräjäoikeus.

8. Hovioikeuden mukaan A:lla oli ollut maankäyttö- ja rakennuslaista ilmenevä velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin ympäristöministeriön viestin perusteella ja pyrkiä etsimään suuret hallit niiden omistajien informoimiseksi asiasta. Tätä velvollisuutta voitiin pitää riittävän selvänä, kun otettiin huomioon viestin sisältö ja sen tarkoitus tavoittaa onnettomuusuhkaisten hallien omistajat. Rakennuksen omistaja ei ollut tullut tietoiseksi hallinsa turvallisuusuhasta, koska hänellä ei ollut ollut tietoa rakennuksen ja aikaisemmin sortuneen ratsastusmaneesin vastaavuudesta. Hovioikeus on katsonut, että A:n käytettävissä olivat olleet tietotekniset ja muut valmiudet sekä yli 2,5 vuoden ajanjakson kuluessa riittävästi aikaa selvittää kunnassaan olevat rakennukset, joihin onnettomuusuhkailmoitukset kohdistuivat. Maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:stä ilmenevien A:n virkavelvollisuuksien täyttäminen olisi edellyttänyt, että kunnan viranomainen toimii asiassa saatuaan onnettomuusuhkailmoituksen tiedokseen ja pyrkii välittämään tämän tiedon rakennuksen omistajalle, jotta tämä voisi huolehtia rakennuksen turvallisuudesta.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

9. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, täyttääkö A:n menettely syytteessä kerrotun tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön.

Sovellettavat säännökset

10. Rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan virkamies on tuomittava tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen tai sakkoon, jos hän virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta muulla kuin luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

11. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävistä sekä rakentamisen ja rakennetun ympäristön turvallisuudesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Lain 166 §:n 1 momentin mukaan rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Pykälän 3 momentissa säädetään, että jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi tai sen ympäristön siistittäväksi. Jos rakennuksesta on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, tulee rakennus määrätä purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen. Pykälän 4 momentin mukaan ennen korjauskehotuksen antamista rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen omistajan esittämään rakennusta koskevan kuntotutkimuksen terveellisyyden tai turvallisuuden johdosta ilmeisen välttämättömien korjaustoimenpiteiden selvittämiseksi.

12. Maankäyttö- ja rakennuslain 183 §:n 1 momentin mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomaisella on oikeus lain mukaisen valvontatehtävän hoitamiseksi päästä rakennuskohteeseen ja suorittaa siinä tarkastuksia ja tutkimuksia. Jos on perusteltu syy epäillä, että rakentamista tai rakennuksen kunnossapitoa koskevia säännöksiä, määräyksiä tai kieltoja on rikottu, rakennusvalvontaviranomaisella on pykälän 2 momentin mukaan oikeus päästä myös rakennukseen tai huonetiloihin.

13. Rakennusvalvonta perustuu pitkälti ennakolliseen rakentamisen lupaharkintaan ja rakennustyön suorituksen valvontaan, mikä ilmenee muun muassa maankäyttö- ja rakennuslain 124 ja 149 §:stä. Lain esitöissä (HE 101/1998 vp s. 13) korostetaan, että rakentamisen säännökset koskevat pääsääntöisesti rakentamisen lopputulosta ja sille asetettavia laatuvaatimuksia. Rakennetun ympäristön jälkivalvonnasta on kuitenkin laissa omat säännöksensä. Lain 166 §:n mukainen kunnossapitovelvollisuus kohdistuu rakennuksen omistajaan ja haltijaan. Jos kunnossapito on laiminlyöty, kunnan rakennusvalvontaviranomaisella on tilanteesta riippuen joko oikeus tai velvollisuus ryhtyä säännöksessä mainittuihin valvontatoimenpiteisiin. Jo säännöstä edeltävässä rakennuslain (370/1958) 124 §:ssä annettiin valvontaviranomaiselle samansuuntaisia oikeuksia rakennusturvallisuuden varmistamiseksi. Säädettäessä nyt sovellettavaa maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:ää lain esitöissä todettiin, että jälkivalvontaan kuuluvan viranomaistehtävän merkitys tulisi korostumaan (HE 101/1998 vp s. 113).

14. Tässä asiassa on kysymys siitä, täyttyykö tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistö valvontavastuun laiminlyöntinä. Rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla laiminlyönti on rangaistava, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen viran, toimen tai aseman perusteella. Mainittua kysymystä harkittaessa tulee arvioida, onko henkilöllä ollut virkansa perusteella erityinen oikeudellinen toimintavelvollisuus, onko tämä velvollisuus ilmennyt laillisuusperiaatteen vaatimalla tavalla laista ja onko henkilö menetellyt huolimattomasti. Rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan (tuottamus). Jos mainitut edellytykset täyttyvät, pitää vielä arvioida, onko tekoa kuitenkin pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate

15. Rikosoikeudellinen vastuu edellyttää, että rikoslain 40 luvun 10 §:ssä viitatun virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuuden sisältö ilmenee jostakin mainitun säännöksen ulkopuolisesta säännöksestä. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate asettaa näille säännöksille selvyys- ja ennakoitavuusvaatimuksia.

16. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Säännöksen esitöiden mukaan periaate tarkoittaa sitä, ettei tuomioistuin saa rangaistussäännöstä soveltaessaan mennä lain kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää tai korjata lakia analogiapäätelmään turvautumalla. Tuomioistuin ei saa poiketa lakitekstin yleiskielen mukaisesta tai juridisteknisestä merkityksestä. Lainsäätäjän käyttämät käsitteet, kuten myös konkreettisen tapauksen ja abstraktin oikeusnormin vastaavuuden toteaminen, edellyttävät soveltamistilanteessa lainkäyttäjän tulkintaa. Laillisuusperiaatteen tavoitteena on taata oikeusturvan ja ennakoitavan laintulkinnan toteutuminen (HE 44/2002 vp s. 29 ja 34).

17. Korkein oikeus on katsonut käsitteiden tulkinnan olevan välttämätöntä ja oikeutettua yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa edellyttäen, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennakoitavissa (esim. KKO 2018:36, kohta 10 ja siinä mainitut ratkaisut). Lainkäytössä on korostettu rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ehdottomuutta ja keskeistä asemaa oikeusjärjestyksessä sekä sitä, että laillisuusperiaate pitää ottaa huomioon yhtäläisesti riippumatta kulloinkin käsillä olevan rikoksen moitittavuudesta (KKO 2014:7, kohta 19 ja siinä mainitut ratkaisut).

Korkeimman oikeuden arviointi

18. A on ollut X:n kunnan johtava rakennustarkastaja edellä kohdassa 2 kerrotun viestin vastaanottaessaan ja X:n ratsastusmaneesin myöhemmin sortuessa. Asiassa on selvitetty, että hän on saanut viestin ja sen liitteinä onnettomuustutkintakeskuksen ilmoitukset lomalta palattuaan. A on tällöin keskustellut kunnan kahden muun rakennustarkastajan kanssa viestin sisällöstä. Hän on päätynyt siihen, että kyseessä oli vain tiedoksianto, joka oli tarkoitettu otettavaksi huomioon uusia rakennuslupia myönnettäessä ja joka ei aiheuttanut muita toimenpiteitä. A ei ole ryhtynyt viestin perusteella toimenpiteisiin.

19. Korkein oikeus toteaa, että maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n 3 ja 4 momentista käy selvästi ilmi, että valvontavastuu rakennetun ympäristön kunnossapidosta kuuluu kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle. Rakennusvalvonnan sääntely ja toiminta painottuvat ennakkovalvontaan, mutta A:lle on täytynyt olla rakennusvalvonnan ammattilaisena selvää, että hänellä on myös osaltaan vastuu rakennusten käyttöturvallisuudesta. Tekoaikana on ollut voimassa X:n kunnan hallintosäännön liitteenä ollut maankäyttö- ja rakennuslain ja eräiden muiden lakien mukainen päätösvallan delegointiluettelo. Tämän luettelon mukaan maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n mukaiset toimivaltuudet ovat olleet kunnan johtavalla rakennustarkastajalla eli A:lla.

20. Tässä asiassa on ollut kysymys rakennuksen suunnittelun, rakenneosien valmistuksen ja rakentamisen virheistä aiheutuneesta turvallisuusuhasta. Korkein oikeus katsoo, että myös tällainen tilanne kuuluu maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n tarkoittaman kunnossapito- ja jälkivalvontavelvollisuuden piiriin. Pykälän 1 momentin mukaan rakennus on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset. Pykälän 3 momentin jälkimmäisen virkkeen mukaiset viranomaisen velvollisuudet koskevat puolestaan virkkeen sanamuodon mukaan yleisesti tilannetta, jossa rakennuksesta on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, vaikka momentin ensimmäinen virke viittaakin vain tilanteisiin, joissa rakennuksen omistaja on laiminlyönyt kunnossapitovelvollisuutensa. Tätä tulkintaa tukee se, että lain 183 §:n 2 momentin mukaan viranomaisella on rakennuksen ja huonetilojen tarkastusoikeus, jos on perusteltu syy epäillä, että joko rakentamista tai rakennuksen kunnossapitoa koskevia säännöksiä, määräyksiä tai kieltoja on rikottu. Jälkivalvontaan kuuluvaa tarkastusoikeutta ei siis ole rajattu kunnossapitovelvollisuuden laiminlyöntitilanteisiin, vaan se on ulotettu myös säännöstenvastaiseen rakentamiseen. Tarkastamisoikeuden ja samalla velvollisuuden ulottaminen myös näihin tilanteisiin on ollut perusteltua, koska rakentamisen ennakollinen valvonta ei voi olla siten aukotonta, ettei myös rakentamisen turvallisuuden jälkivalvonnalle olisi tarvetta.

21. Asiassa on riidanalaista, onko rakennustarkastajalla velvollisuus ryhtyä aktiivisiin toimenpiteisiin, jos valvontatoimenpiteitä edellyttävien rakennusten sijainti ei ole heti selvillä. Korkein oikeus toteaa, että maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen sääntelyn lähtökohtana on, että rakennuksen omistaja tuntee rakennuksensa ja vastaa sen asianmukaisesta kunnossapidosta. Maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:ssä mainitun rakennuksen omistajan kunnossapitovelvollisuuden arviointi samoin kuin lain 24 luvun mukaisten pakkokeinojen käyttäminen edellyttävät rakennustarkastajalta tietoa rakennuksesta ja sen sijainnista. Rakennustarkastajan velvollisuuksien täyttäminen edellyttää näin ollen sitä, että hän ottaa tarvittaessa selkoa valvonnan kohteesta ja myös välittää saamansa tiedon sille, joka ensisijaisesti vastaa rakennuksen kunnosta.

22. Korkein oikeus katsoo, että rakennustarkastajan tehtäviä sääntelevästä maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudesta ja erityisesti lain 166 ja 183 §:stä seuraa rakennustarkastajalle velvollisuus ryhtyä kaikkiin sellaisiin selvitystoimiin, jotka ovat välttämättömiä laissa määriteltyjen rakennusvalvontatehtävien asianmukaiseksi suorittamiseksi. Rakennustarkastajan jälkivalvontavelvollisuuden ja siihen liittyvän informointivelvollisuuden rikkomisen rangaistavuus käy rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla ilmi maankäyttö- ja rakennuslaista.

23. Tässä tapauksessa kysymys on ollut onnettomuusuhkailmoitusten perusteella A:lle syntyneestä selonottovelvollisuudesta, joka on koskenut hänen toimialueellaan mahdollisesti sijaitsevia hallirakennuksia. A on saanut maankäyttö- ja rakennuslain 17 §:n mukaan rakennustoimen yleisestä kehittämisestä ja ohjauksesta vastaavalta ympäristöministeriöltä viestin, jossa on edellä kohdissa 1 ja 2 kuvatuin tavoin painotettu erityisesti tarvetta välittää kaikin keinoin tieto onnettomuustutkintakeskuksen arvioimista rakennusturvallisuuden uhista tällaisten suurten rakennusten kunnosta vastaaville tahoille. Viestin on välittänyt A:lle lain 18 §:n mukainen rakennustoimen järjestämisen ohjaamisesta vastaava viranomainen eli elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

24. Korkein oikeus toteaa, ettei maankäyttö- ja rakennuslain mukaista jälkivalvontavastuuta ole ratkaisevalla tavalla rajannut se, että ympäristöministeriön viestissä ei ole yksilöity tarkasti turvallisuusuhan kohteena olevia rakennuksia. A:n olisi asemassaan tullut suhtautua suurella vakavuudella viranomaisen selvityksiin perustuneisiin onnettomuusuhkailmoituksiin, joissa varoitettiin tietyntyyppisten rakennusten sortumisvaarasta. A:n saamassa viestissä ei ole ollut kysymys ilmoituksesta, jonka paikkansapitävyyttä ja vakavuutta rakennustarkastajalla olisi voinut olla perusteltua aihetta epäillä. Sen sijaan onnettomuusuhkailmoitukset ovat sisältäneet riittävän konkreettiset ja yksilöidyt viitteet vakavasta turvallisuusuhasta. Näin ollen Korkein oikeus katsoo A:n laiminlyöneen maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n mukaisen velvollisuutensa, kun hän ei ole pyrkinyt selvittämään tai selvityttämään toimialueeltaan onnettomuusuhkailmoituksessa tarkoitettuja rakennuksia ja välittämään tietoa sortumisuhasta edelleen tällaisten rakennusten omistajille.

25. Korkein oikeus toteaa, että A:n johtamalla rakennusvalvonnalla on ollut runsaasti aikaa, ammatillinen kyky ja myös tietotekniset mahdollisuudet ryhtyä etsimään toimialueella sijaitsevia, onnettomuusuhkailmoituksessa määriteltyjä halleja. Maankäyttö- ja rakennuslain 20 §:n 1 momentin mukaan kunnalla pitää olla käytettävissään rakennusvalvonnan tehtäviin riittävät voimavarat ja asiantuntemus. Asiassa ei ole tullut ilmi, että rakennusvalvonnan voimavarojen puute olisi estänyt A:lta vaadittavaan toimenpiteeseen ryhtymisen, vaikka voimavarojen riittämättömyydestä onkin selvitystä. Näin ollen A on rikkonut olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittua huolellisuusvelvollisuuttaan, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan.

26. Arvioidessaan sitä, onko A:n tekoa huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä, Korkein oikeus toteaa eri seikkojen puhuvan teon vähäisyyttä vastaan. A on jättänyt asianmukaisesti reagoimatta hänelle saapuneisiin, rakennusturvallisuutta koskeneisiin ja viranomaisen laatimiin vakaviin onnettomuusuhkailmoituksiin, vaikka hänen keskeisiin virkavelvollisuuksiinsa on kuulunut rakennusturvallisuudesta huolehtiminen. Uhkailmoituksissa esiin tuotujen riskien suuruus ja A:n asema kunnallisen rakennusvalvonnan johtavana virkamiehenä puhuvat myös menettelyn moitittavuuden puolesta. Moitittavuutta ei vähennä se, että A on kertonut ymmärtäneensä onnettomuusuhkailmoitukset vain tiedoksiantoina ja noudatettavaksi jatkossa rakentamisen lupavalvonnassa. Näin ollen A:n tekoa ei ole pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

27. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että A on syyllistynyt siihen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, jonka hovioikeus on edellä perustelujen kohdassa 7 kuvatulla tavalla lukenut hänen syykseen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Jukka Sippo, Jarmo Littunen, Tatu Leppänen ja Jussi Tapani. Esittelijä Teemu Vanhanen.

 
Julkaistu 28.12.2018