KKO:2018:87

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätös 18.11.2016 nro 16/1849 ja Turun hovioikeuden päätös 2.12.2016 nro 1196 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Matti Kolehmainen sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Kai Kokko, Leena Mikkonen ja Teija Vainionpää. Esittelijä Jenni Sihvonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja hänelle määrätty yhteydenpitorajoitus todetaan perusteettomaksi siltä osin kuin se on estänyt yhteydenpidon muihin henkilöihin kuin samassa asiassa rikoksesta epäiltyihin.

Syyttäjä vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Asian käsittely Korkeimmassa oikeudessa

Kysymys siitä, voidaanko A:n muutoksenhakemuksen johdosta antaa lausunto hänelle aikanaan määrätyn mutta jo päättyneen yhteydenpitorajoituksen lainmukaisuudesta, on Korkeimman oikeuden presidentin määräyksestä ratkaistu vahvennetussa jaostossa.

Korkein oikeus on 9.8.2018 antamassaan päätöksessä (KKO 2018:52) katsonut, että Korkeimman oikeuden tulee antaa A:n muutoksenhakemuksen johdosta lausunto siitä, onko hänelle määrätyllä yhteydenpitorajoituksella ollut lailliset perusteet. Sanotun lausunnon antamiseksi asia on siirretty viisijäsenisen jaoston käsiteltäväksi.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A oli vangittu 2.5.2016, koska häntä epäiltiin todennäköisin syin törkeästä huumausainerikoksesta ja koska oli syytä epäillä, että hän vaikeuttaa asian selvittämistä. Samalla hänen yhteydenpitoaan oli pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n nojalla rajoitettu siten, että hän oli saanut olla yhteydessä ainoastaan avustajaansa ja valvotusti vanhempiinsa.

2. Esitutkinta oli valmistunut syyskuussa 2016, minkä jälkeen yhteydenpitorajoitusta oli käräjäoikeuden 4.10.2016 antamalla päätöksellä muutettu siten, että A oli saanut olla yhteydessä valvotusti myös yhteen ystäväänsä.

3. A on syyteharkinnan aikana 16.11.2016 vaatinut käräjäoikeudelta yhteydenpitorajoituksen muuttamista siten, että hän saisi ensisijaisesti valvomatta ja toissijaisesti valvottuna olla yhteydessä muihin henkilöihin kuin rikosasian kanssaepäiltyihin.

4. Käräjäoikeus on 18.11.2016 antamansa päätöksen perusteluissa viitannut syyttäjän lausumaan siitä, että esitutkinnassa kaksi muuta epäiltyä eivät olleet puhuneet mitään ja A:kin oli ollut hyvin vaitonainen. Syyttäjän mukaan oli vaara siitä, että vastaajat pääsevät sopimaan kertomuksistaan, jos yhteydenpitorajoituksia lievennetään. Käräjäoikeus on syyttäjän esittämien seikkojen perusteella katsonut olevan perusteltua syytä epäillä, että yhteydenpito vakavasti vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen. Yhteydenpitoa voitiin siten rajoittaa syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin ajaksi. Käräjäoikeus on todennut lisäksi, että syytteen nostamisen määräpäivä oli 30.11.2016 ja että pääkäsittely alkaisi syyttäjän käsityksen mukaan joulukuussa. Tähän nähden yhteydenpitorajoitusten voimassa pitäminen ei käräjäoikeuden mukaan ollut myöskään kohtuutonta. Käräjäoikeus ei ole muuttanut A:lle määrätyn yhteydenpitorajoituksen sisältöä.

5. A on hakenut muutosta käräjäoikeuden päätökseen kantelemalla hovioikeuteen. Hovioikeudelle antamassaan vastauksessa syyttäjä on muun ohella todennut, että vastaajat olivat esitutkinnassa olleet vaitonaisia lukuun ottamatta A:n eräitä kuulusteluja. Syyttäjä on lisäksi todennut, että hän oli 30.11.2016 käräjäoikeudelle toimittamassaan haastehakemuksessa nimennyt kaikki kolme vastaajaa todistelutarkoituksessa kuultaviksi ja että käräjäoikeuden valmisteluistunto toimitetaan 5.12.2016. Hovioikeus ei ole 2.12.2016 antamallaan päätöksellä muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

6. Korkeimman oikeuden arvioitavana on se, onko käräjäoikeudella 18.11.2016 ja hovioikeudella 2.12.2016 ollut lainmukaiset perusteet pysyttää syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin ajan voimassa A:lle määrätty yhteydenpitorajoitus sellaisena, että hän sai olla yhteydessä vain avustajaansa sekä valvotusti vanhempiinsa ja yhteen ystäväänsä.

Arvioinnin lähtökohdat

Pakkokeinolain ja tutkintavankeuslain säännökset

7. Pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan esitutkinnan ollessa kesken voidaan rajoittaa kiinni otetun, pidätetyn ja tutkintavangin yhteydenpitoa muuhun henkilöön, jos on syytä epäillä, että yhteydenpito vaarantaa kiinniottamisen, pidättämisen tai tutkintavankeuden tarkoituksen. Yhteydenpitoa voidaan rajoittaa myös syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin ollessa kesken, jos on perusteltua syytä epäillä, että yhteydenpito vakavasti vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen. Lisäksi pykälän 2 momentissa säädetään muun ohella, että yhteydenpitoa lähiomaisen tai muun läheisen kanssa voidaan rajoittaa ainoastaan rikoksen selvittämiseen liittyvistä erityisen painavista syistä ja että yhteydenpitoa lähiomaiseen saadaan rajoittaa vain siinä määrin kuin se on välttämätöntä kiinniottamisen, pidättämisen tai tutkintavankeuden tarkoituksen toteuttamiseksi.

8. Tutkintavankeuslain 1 luvun 3 §:n mukaan tutkintavankeuden tarkoituksena on turvata rikoksen esitutkinta, tuomioistuinkäsittely ja rangaistuksen täytäntöönpano sekä estää rikollisen toiminnan jatkaminen.

9. Pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan yhteydenpitorajoitus voi sisältää rajoituksia kirjeenvaihtoon, puhelimen käyttöön, tapaamisiin tai muihin yhteyksiin säilyttämistilan tai vankilan ulkopuolelle taikka yhdessäoloon tietyn kiinni otetun, pidätetyn tai tutkintavangin kanssa. Yhteydenpitoa ei saa rajoittaa enempää eikä pitempään kuin on välttämätöntä.

10. Yhteydenpidon rajoittamisen edellytyksiä arvioitaessa on otettava huomioon myös suhteellisuusperiaate, josta säädetään pakkokeinolain 1 luvun 2 §:ssä. Säännöksen mukaan pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaaminen ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

Unionin oikeuden säännökset

11. Edellä kuvatuilla säännöksillä on pantu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/48/EU oikeudesta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä sekä oikeudesta saada tieto vapaudenmenetyksestä ilmoitetuksi kolmannelle osapuolelle ja pitää vapaudenmenetyksen aikana yhteyttä kolmansiin henkilöihin ja konsuliviranomaisiin (direktiivi) siltä osin kuin direktiivi sisältää määräyksiä yhteydenpitorajoitusten toteuttamisesta.

12. Direktiivi on tullut voimaan 26.11.2013. Direktiivin täytäntöönpanolle asetettu määräaika on päättynyt 27.11.2016 eli käräjäoikeuden päätöksen jälkeen mutta ennen asian ratkaisemista hovioikeudessa. Direktiivin 1 artiklan mukaan direktiivissä säädetään vähimmäissäännöistä, jotka koskevat rikosoikeudellisissa menettelyissä epäillyn tai syytetyn oikeuksia muun muassa pitää vapaudenmenetyksen aikana yhteyttä kolmansiin henkilöihin. Direktiivin johdanto-osan 4 kappaleessa puolestaan todetaan, että kyseisten yhteisten vähimmäissääntöjen määrittely on välttämätöntä, jotta voidaan helpottaa vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista unionissa.

13. Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että epäillyillä ja syytetyillä, jotka ovat menettäneet vapautensa, on oikeus pitää yhteyttä ilman aiheetonta viivästystä vähintään yhteen nimeämäänsä kolmanteen henkilöön, kuten sukulaiseen. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat rajoittaa artiklan 1 kohdassa tarkoitetun oikeuden käyttöä tai siirtää sen myöhempään ajankohtaan, ottaen huomioon pakottavat vaatimukset tai oikeasuhteiset toiminnalliset vaatimukset. Direktiivin johdanto-osan 36 kappaleen mukaan direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin vaatimuksiin voi kuulua muun muassa tarve estää rikosoikeudellisen menettelyn vaarantuminen.

14. Euroopan unionin perusoikeuskirjan 51 artiklan mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta. Näin ollen yhteydenpitorajoituksen edellytysten osalta on otettava huomioon soveltuvin osin myös perusoikeuskirjan määräykset.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö

15. Arvioitaessa, voiko tutkintavangin yhteydenpito toisiin henkilöihin vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen, voidaan soveltuvin osin ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaa koskeva tulkintakäytäntö. Ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että pakkokeinon käyttämättä jättämisestä tutkintavankeuden tarkoitukselle väitetysti aiheutuvan vaaran tulee olla konkreettinen ja perusteltu. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan vaaran voidaan tyypillisesti katsoa vähenevän kuulustelujen ja muun tutkinnan edetessä, ellei muuta konkreettista selvitystä vaarasta esitetä (esim. Clooth v. Belgia 12.12.1991, kohta 43, Jarzyński v. Puola 4.10.2005, kohta 43 ja suuren jaoston ratkaisu Merabishvili v. Georgia 28.11.2017, kohta 222). Siinä vaiheessa, kun esitutkinta on päättynyt ja syyte on nostettu, vaara asian selvittämisen vaikeuttamisesta on yleensä huomattavasti vähäisempi kuin esitutkinnan aikana (Gál v. Unkari 11.3.2014, kohta 44).

Vaadittavasta selvityksestä ja rajoitusten perustelemisesta

16. Korkein oikeus toteaa, että laissa säädetyt edellytykset tutkintavangin yhteydenpidon rajoittamiselle ovat syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin aikana tiukemmat kuin esitutkinnan aikana. Pakkokeinolain mukaan tutkintavangin yhteydenpidon rajoittaminen syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin aikana on mahdollista vain, jos tutkintavankeuden tarkoitus voi vakavasti vaarantua ja tätä koskevaan epäilyyn on perusteltu syy. Tästä korotetusta kynnyksestä seuraa, että syyteharkinnan tai oikeudenkäynnin aikana yhteydenpidon rajoittamisen perusteeksi on esitettävä yksilöidympää ja konkreettisempaa selvitystä tutkintavankeuden tarkoituksen vaarantumisesta kuin silloin, kun rajoituksista päätetään esitutkintavaiheessa.

17. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että yhteydenpitorajoituksesta päättävän tuomioistuimen on perusteltava päätöksensä riittävän yksityiskohtaisesti, jotta päätöksen lainmukaisuutta voidaan arvioida (ks. vastaavasti KKO 2009:54, kohta 9). Tuomioistuimen velvollisuus tuoda päätöksensä perusteluissa esiin ne konkreettiset seikat, joiden perusteella se katsoo yhteydenpitorajoituksen edellytysten täyttyvän, korostuu tilanteissa, joissa päätös koskee yhteydenpidon rajoittamista syyteharkinnan tai oikeudenkäynnin aikana.

Yhteydenpidon rajoittamisen edellytykset tässä tapauksessa

18. A on käräjäoikeudelle 16.11.2016 esittämässään uudelleenkäsittelypyynnössä vaatinut yhteydenpitorajoituksia muutettavaksi siten, että hän saisi olla ensisijaisesti valvomatta ja toissijaisesti valvottuna yhteydessä muihin henkilöihin kuin rikosasian kanssaepäiltyihin. Käräjäoikeus on perustanut päätöksensä yhteydenpitorajoitusten ylläpitämisestä erityisesti syyttäjän esille tuomaan vaaraan siitä, että A ja kanssaepäillyt voisivat sopia kertomuksistaan ennen oikeudenkäyntiä.

19. Käräjäoikeuden päätöksessä ei ole otettu yksilöidysti kantaa siihen, miten A:n yhteydenpito muihin henkilöihin voisi vakavasti vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen tilanteessa, jossa A oli hyväksynyt kanssaepäiltyjä koskevien yhteydenpitorajoitusten pitämisen voimassa. Käräjäoikeuden päätöksessä ei ole myöskään otettu erikseen kantaa A:n toissijaiseen vaatimukseen yhteydenpidon sallimisesta edes valvottuna muihin kuin rikosasian kanssaepäiltyihin. Päätöksen perustelut ovat siten olleet puutteelliset.

20. Korkein oikeus toteaa, että yhteydenpidon rajoittamista ja rajoituksen voimassa pitämistä on pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan arvioitava tutkintavankeuden tarkoituksen vaarantumisen kannalta. A on ollut vangittuna 2.5.2016 alkaen, koska on ollut syytä epäillä, että hän vaikeuttaa asian selvittämistä. Tämä epäily on käräjäoikeuden päätöksen ja muun asiassa esitetyn selvityksen perusteella liittynyt ennen kaikkea siihen, että A ja kaksi muuta samasta rikoksesta epäiltyä voisivat ilman yhteydenpidon rajoittamista sopia kertomuksistaan ennen pääkäsittelyn toimittamista. Vaikka vielä käräjäoikeuden päätöksessä on viitattu A:n vaitonaisuuteen esitutkinnassa, syyttäjä on Korkeimmassa oikeudessa A:n valituksen johdosta antamassaan vastauksessa todennut, että A oli esitutkinnassa kesäkuussa 2016 kertonut varsin avoimesti ja pääpiirteissään tekemisistään.

21. Korkein oikeus katsoo, että A:n kuuleminen esitutkinnassa ja hänen suostumuksensa yhteydenpitorajoitusten pitämiseen voimassa kanssaepäiltyihin nähden ovat vähentäneet vaaraa asian selvittämisen vaikeuttamisesta. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, että jo pitkään jatkuneiden yhteydenpitorajoitusten poistaminen ja yhteydenpidon salliminen muihin kuin kanssaepäiltyihin olisi enää esitutkinnan päättymisen jälkeen voinut vakavasti vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen. Tämän arvioinnin kannalta merkitystä ei ole ollut sillä, koska rikosasian pääkäsittelyn oli tarkoitus alkaa.

22. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n yhteydenpidon rajoittamiselle käräjäoikeuden päätöksessä 18.11.2016 todetulla ja hovioikeuden päätöksessä 2.12.2016 hyväksytyllä tavalla muihin kuin rikosasian kanssaepäiltyihin ei ole ollut pakkokeinolain 4 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja edellytyksiä. Asian näin päättyessä tarvetta yhteydenpidon rajoittamisen edellytysten arviointiin unionin oikeuden kannalta ei enemmälti ole.

Päätöslauselma

A:n yhteydenpidon rajoittamiselle muihin kuin rikosasian kanssaepäiltyihin ei ole 18.11.2016 lähtien ollut laillisia edellytyksiä.

Hovioikeuden päätöksen lopputulos, jolla A:n yhteydenpitorajoitukset on pysytetty, ei ole enää voimassa. Tältä osin lausunnon antaminen A:n muutoksenhakemuksen johdosta enemmälti raukeaa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Tuula Pynnä, Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo ja Mika Ilveskero. Esittelijä Heikki Kemppinen.