KKO:2018:85

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 3.11.2016 nro 16/145936 ja Helsingin hovioikeuden päätös 19.1.2017 nro 17/101824 on selostettu tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Markku Saalasti sekä hovioikeudessa sen jäsenet Pia Sandvik, Heikki Rautiola ja Jaakko Rautio.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan, hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa ja asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Syyttäjä katsoi vastauksessaan, että käräjäoikeuden ratkaisun lopputulos ei ollut virheellinen, joten jatkokäsittelylupaa ei ollut tarvinnut myöntää muutosperusteella. Jatkokäsittelylupa olisi kuitenkin tullut myöntää ennakkoratkaisuperusteella, sillä aikaisempaa oikeuskäytäntöä yhdyskuntapalvelun muuntamisesta valvontarangaistukseksi nyt käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa ei ollut.

Korkein oikeus on varannut asianosaisille tilaisuuden lausua siitä, onko syyttäjän vaatimus yhdyskuntapalvelun suorittamatta olevan osan muuntamisesta vankeudeksi voitu tutkia erillisenä asiana sen jälkeen, kun A oli jo tuomittu rangaistukseen yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanon aikana tehdyistä rikoksista.

Asianosaiset ovat antaneet pyydetyt lausumat.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on 23.12.2014 tuomittu 156 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Hän on aloittanut yhdyskuntapalvelun suorittamisen ja suorittanut siitä 6 tuntia.

2. A on 20.2. – 22.4.2015 syyllistynyt uusiin rikoksiin. Rikosseuraamuslaitos on keskeyttänyt yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanon ensin 24.4.2015 määräaikaisesti ja tämän jälkeen syyttäjän ilmoituksen perusteella toistaiseksi.

3. Helsingin käräjäoikeus on 20.7.2015 tuominnut A:n 3 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen edellä kohdassa 2 tarkoitetuista uusista rikoksista ja samalla täytäntöönpantavaksi määrätystä jäännösrangaistuksesta.

4. A on hakenut käräjäoikeuden tuomioon muutosta hovioikeudessa ja vaatinut muun ohella, että edellä kohdassa 1 mainittu yhdyskuntapalvelu muunnetaan ehdottomaksi vankeudeksi. Syyttäjä on yhtynyt vaatimukseen. Hovioikeus on 9.5.2016 antamassaan tuomiossa katsonut, ettei se ollut toimivaltainen käsittelemään vasta hovioikeudessa esitettyä vaatimusta yhdyskuntapalvelun muuntamisesta vankeudeksi, ja jättänyt vaatimuksen tutkimatta. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota rangaistusseuraamuksen osalta. Hovioikeuden tuomio on lainvoimainen.

5. Syyttäjä on 5.7.2016 käräjäoikeuteen toimittamallaan hakemuksella vaatinut, että A:lle tuomitusta yhdyskuntapalvelusta suorittamatta olevat 150 tuntia muunnetaan ehdottomaksi vankeudeksi A:lle uusista rikoksista tuomitun ehdottoman vankeusrangaistuksen johdosta. A ei ole vastustanut muuntamista, mutta on pyytänyt, että yhdyskuntapalvelusta suorittamatta oleva osa muunnetaan ehdottoman vankeuden asemesta valvontarangaistukseksi.

6. Käräjäoikeus on 3.11.2016 antamassaan tuomiossa katsonut, että yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain (yhdyskuntaseuraamuslaki) 82 §:n 2 momentin mukaisessa muuntamisessa ei ole kyse sellaisesta vankeuteen tuomitsemisesta, jota valvontarangaistusta koskevassa rikoslain 6 luvun 11 a §:ssä tarkoitetaan. Sen vuoksi suorittamatta oleva yhdyskuntapalvelu oli muunnettava ehdottomaksi vankeudeksi. Käräjäoikeus on muuntanut A:lle tuomitusta yhdyskuntapalvelusta suorittamatta olevan osan 5 kuukaudeksi 19 päiväksi vankeutta.

7. A on valittanut hovioikeuteen ja vaatinut jatkokäsittelyluvan myöntämistä sekä yhdyskuntapalvelusta suorittamatta olevan osan muuntamista ehdottoman vankeuden asemesta valvontarangaistukseksi. Hovioikeus ei ole myöntänyt hänelle jatkokäsittelylupaa.

8. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa.

Jatkokäsittelylupaharkinnan lähtökohdat

9. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos 1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste), 2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste), 3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkoratkaisuperuste) tai 4) luvan myöntämiseen on muu painava syy.

10. Hovioikeuden tulee tarvittaessa arvioida myös sellaisia jatkokäsittelyluvan myöntämisen perusteita, joihin muutoksenhakija ei ole nimenomaisesti vedonnut (KKO 2015:91, kohta 15). Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa jatkokäsittelyluvan myöntämistä on tarpeen arvioida lähinnä muutos- ja ennakkoratkaisuperusteiden kannalta.

11. Kun harkitaan, onko jatkokäsittelylupa myönnettävä muutosperusteella, tarkastelun kohteena on käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuus. Käräjäoikeuden ratkaisun perusteluissa oleva selvästi virheellinenkään kannanotto johonkin sovellettavan sääntelyn tulkintaa koskevaan kysymykseen ei siten vielä sinänsä merkitse, että hovioikeuden tulisi myöntää jatkokäsittelylupa muutosperusteella. Muutosperuste ei täyty, jos hovioikeus muiden asian ratkaisuun vaikuttavien seikkojen perusteella voi pitää selvänä, että käräjäoikeuden ratkaisun lopputulos on joka tapauksessa oikea.

12. Kynnyksen jatkokäsittelyluvan myöntämiseen ennakkoratkaisuperusteella tulee olla verraten matala. Jos asiassa sovellettavaan sääntelyyn liittyy objektiivisesti arvioiden jokin huomionarvoinen tulkintaongelma, hovioikeuden on myönnettävä jatkokäsittelylupa siinäkin tapauksessa, että se pitää käräjäoikeuden kannanottoa tulkintakysymykseen ja käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta muutenkin oikeana. Jatkokäsittelyluvan myöntämiseen ennakkoratkaisuperusteella voi siten olla aihetta esimerkiksi nyt käsillä olevan kaltaisissa tilanteissa, joissa muutoksenhakemuksessa nostetaan perustellusti esiin jokin ongelmakysymys, joka koskee uuden lainsäädännön tulkintaa tai suhdetta muualla laissa olevaan sääntelyyn ja johon annettavalla vastauksella on siten yleisempääkin merkitystä. Tällä tavoin hovioikeus pääsee antamaan asiaratkaisun tulkinnanvaraisesta kysymyksestä ja siten omalta osaltaan ohjaamaan käräjäoikeuksien lainkäyttöä samankaltaisissa asioissa.

13. Ennakkoratkaisuperusteen täyttymistä harkitessaan hovioikeuden on perusteltua ottaa huomioon myös jatkokäsittelylupaa koskevan ratkaisunsa merkitys koko muutoksenhakujärjestelmän toimivuuden kannalta. Korkeimman oikeuden mahdollisuudet antaa ennakkopäätöksiä esimerkiksi uuden lainsäädännön soveltamisen yhteydessä esille tulevista tulkintaongelmista vaikeutuvat huomattavasti, jos hovioikeudet eivät myönnä jatkokäsittelylupia asioissa, joissa näihin tulkintaongelmiin voidaan ottaa kantaa. Tämäkin näkökohta puoltaa sitä, että hovioikeuden tulee soveltaa ennakkoratkaisuperustetta verraten laajasti ja riippumatta siitä, katsooko se jatkokäsittelylupaan olevan aihetta muulla perusteella.

Kysymys jatkokäsittelyluvan myöntämisestä A:n muutoksenhakemuksessa esitetyn johdosta

14. Hovioikeuden harkittavana on ollut A:n muutoksenhakemuksessa esitetyn johdosta se, onko jatkokäsittelylupa ollut tarpeen myöntää siltä osin kuin A on vaatinut yhdyskuntapalvelusta suorittamatta olevan osan muuntamista ehdottoman vankeuden asemesta valvontarangaistukseksi.

15. Yhdyskuntaseuraamuslain 82 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi tuomitessaan aiemmin yhdyskuntapalveluun tai nuorisorangaistukseen tuomitun henkilön ehdottomaan vankeusrangaistukseen sellaisesta rikoksesta, jonka tuomittu on tehnyt ennen edellä tarkoitetun yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanon päättymistä, kieltää aloittamasta tai jatkamasta kyseisen yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanoa. Kieltäessään aiemmin tuomitun yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanon tuomioistuimen on määrättävä, että suorittamatta oleva osa kyseisestä yhdyskuntaseuraamuksesta on suoritettava vankeutena.

16. Kysymys jatkokäsittelylupaharkinnasta vastaavan kaltaisessa laintulkintatilanteessa on ollut esillä Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:42. Siinä käräjäoikeus oli muuntanut yhdyskuntapalvelun suorittamatta olevan osan vankeudeksi silloin voimassa olleen yhdyskuntapalvelusta annetun lain (1055/1996) 8 §:n 3 momentin nojalla eli sillä perusteella, että yhdyskuntapalveluun tuomittu oli rikkonut törkeästi yhdyskuntapalvelun ehtoja. Valituksessaan hovioikeudelle asianomainen oli vaatinut, että yhdyskuntapalvelu muunnetaan ehdottoman vankeuden sijasta valvontarangaistukseksi. Korkein oikeus on katsonut, että hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa muutos- ja ennakkoratkaisuperusteella.

17. Edellä mainitussa ratkaisussa sovellettavana olleeseen lainsäädäntöön on liittynyt tulkinnanvaraisuutta. Valvontarangaistusta koskeva rikoslain 6 luvun 11 a §:n säännös oli säädetty vasta yhdyskuntapalvelusta annetun lain säätämisen jälkeen. Valvontarangaistusta koskevissa lain esitöissä oli viitattu mahdollisuuteen, että valvontarangaistukseen voitaisiin tuomita myös yhdyskuntapalveluun tuomittu, jonka palvelu joudutaan muuntamaan vankeudeksi palvelun ehtojen rikkomisen vuoksi. Korkein oikeus piti näistä syistä epäselvänä kysymystä, voidaanko yhdyskuntapalveluun tuomittu yhdyskuntapalvelua vankeudeksi muunnettaessa tuomita ehdottoman vankeuden sijasta valvontarangaistukseen.

18. Nyt esillä olevassa asiassa tulkintatilanne on lainsäädännössä tapahtuneen kehityksen vuoksi toisenlainen. Yhdyskuntaseuraamuslaki on säädetty valvontarangaistusta koskevan rikoslain säännöksen voimaantulon jälkeen. Jo lakia säädettäessä on siten ollut mahdollista arvioida, minkälaisia seuraamuksia erilaisissa yhdyskuntapalvelun muuntamistilanteissa voidaan tuomita.

19. Yhdyskuntapalvelun muuntamista koskevien yhdykuntaseuraamuslain säännösten keskinäisen vertailun perusteella on mahdollista, että tällainen harkinta on lakia valmisteltaessa suoritettukin. Lain 19 §:n 2 momentissa säädetään nimenomaisesti, että pykälän 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa, joissa yhdyskuntaseuraamuksen suorittaminen ei ole ollut mahdollista laissa säädetyn enimmäisajan kuluessa, tuomioistuin voi eräiden muiden ratkaisuvaihtoehtojen ohella muuntaa suorittamatta olevan yhdyskuntapalvelun osan joko valvontarangaistukseksi tai ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi. Myös lain 39 §:n 2 momentissa säädetään nimenomaisesti, että tuomioistuin voi muuntaa yhdyskuntapalvelun suorittamatta olevan osan joko valvontarangaistukseksi tai ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi, kun se toteaa yhdyskuntapalveluun tuomitun rikkoneen törkeästi velvollisuuksiaan lain 26 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Toisin kuin edellä mainituissa säännöksissä, lain 82 §:n 2 momentissa säädetään mahdollisuudesta muuntaa suorittamatta oleva osa yhdyskuntaseuraamuksesta vain ehdottomaksi vankeudeksi.

20. Lain 82 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa yhdyskuntapalvelun muuntamisen perusteena on se, että aiemmin yhdyskuntapalveluun tuomittu tuomitaan uusista rikoksista ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tällaisissa tilanteissa voidaan pitää jo lähtökohtaisesti epätarkoituksenmukaisena sellaista ratkaisua, että asianomainen tuomittaisiin samassa yhteydessä sekä ehdottomaan vankeusrangaistukseen että valvontarangaistukseen. Tämäkin näkökohta tukee käsitystä, että yhdyskuntaseuraamuslain 82 §:n 2 momenttia ei ole aihetta tulkita sanamuodostaan poiketen niin, että yhdyskuntapalvelu voitaisiin lainkohdassa tarkoitetussa tilanteessa muuntaa valvontarangaistukseksi.

21. Edellä esitetyt näkökohdat puoltavat vahvasti käsitystä, että käräjäoikeuden kanta, jonka mukaan valvontarangaistuksen tuomitseminen ei A:n tapauksessa ole ollut edes periaatteessa mahdollista, on ollut oikea. Tästä tulkintakysymyksestä riippumatta hovioikeus on lisäksi voinut käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta arvioidessaan ottaa huomioon sen, että edellä kerrotuin tavoin A oli 9.5.2016 annetulla hovioikeuden tuomiolla tuomittu 3 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen, jota hän oli ollut suorittamassa käräjäoikeuden ratkaistessa syyttäjän vaatimusta yhdyskuntapalvelun muuntamisesta. Asiakirjoista ilmenee, että A on voinut vapautua vankeudesta aikaisintaan 30.5.2017. Tässä tilanteessa hovioikeus on voinut perustellusti katsoa, että käräjäoikeuden ratkaisu on lopputulokseltaan selvästi oikea. Aihetta jatkokäsittelyluvan myöntämiseen tältä osin ei siten ole ollut tarkistus- tai muutosperusteella eikä painavan syynkään perusteella.

22. Edellä kohdissa 18 – 20 selostetut näkökohdat siis sinänsä puoltavat vahvasti näkemystä, että yhdyskuntaseuraamuslain 82 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tilanteessa yhdyskuntapalvelun muuntaminen valvontarangaistukseksi ei käräjäoikeuden toteamin tavoin ole edes periaatteessa mahdollista. Kun kuitenkin otetaan huomioon erityisesti edellä selostettu Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2013:42 ja myös syyttäjän Korkeimmalle oikeudelle antamassaan vastauksessa esittämä näkemys asian epäselvyydestä, on perusteltua otaksua, että säännöksen tulkintakäytäntö voi olla epäyhtenäinen sovellettavan säännöksen sinänsä yksiselitteisestä sanamuodosta huolimatta. Käsillä oleva laintulkintakysymys on myös luonteeltaan sellainen, johon voidaan lainkäytössä joutua ottamaan toistuvasti kantaa. Kysymystä ei ole käsitelty yhdyskuntaseuraamuslain esitöissä eikä myöskään lain säätämisen jälkeen annetuissa Korkeimman oikeuden ratkaisuissa. Myöskään julkaistua hovioikeusratkaisua tästä kysymyksestä ei ole.

23. Näillä perusteilla ja ottaen huomioon edellä kohdissa 12 ja 13 esitetyt yleiset näkökohdat ennakkoratkaisuperusteen soveltamisedellytyksistä Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa ennakkoratkaisuperusteella.

Kysymys jatkokäsittelyluvan myöntämisestä asiassa viran puolesta huomioon otettavan menettelykysymyksen vuoksi

24. Edellä todetun lisäksi hovioikeuden on tullut jatkokäsittelylupaharkinnassaan ottaa viran puolesta huomioon se käräjäoikeuden menettelyä koskeva kysymys, onko yhdyskuntaseuraamuslain 82 §:n 2 momenttiin perustuva vaatimus yhdyskuntapalvelun muuntamisesta ehdottomaksi vankeudeksi voitu tutkia erillisessä oikeudenkäynnissä sen jälkeen, kun lainkohdassa tarkoitetuista uusista rikoksista oli jo tuomittu vankeusrangaistus.

25. Yhdyskuntaseuraamuslain 82 §:n 2 momentin sanamuoto viittaa siihen, että vaatimus yhdyskuntapalvelun muuntamisesta ehdottomaksi vankeudeksi lainkohdassa tarkoitetulla perusteella voidaan tutkia vain siinä oikeudenkäynnissä, jossa aiemmin yhdyskuntapalveluun tuomittu tuomitaan uusista rikoksista ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Nyt esillä olevassa tapauksessa syyttäjä on kuitenkin vaatinut yhdyskuntapalvelun muuntamista ehdottomaksi vankeudeksi erillisellä hakemuksella sen jälkeen, kun A oli jo edellä kohdissa 3 ja 4 selostetussa oikeudenkäynnissä tuomittu uusista rikoksista ehdottomaan vankeuteen. Jos erillisen muuntovaatimuksen tutkimista ei pidetä mahdollisena, käräjäoikeuden olisi tullut jättää vaatimus tutkimatta. Käräjäoikeus on kuitenkin A:n tapauksessa tutkinut ja hyväksynyt muuntovaatimuksen, ja hovioikeus on jättänyt jatkokäsittelyluvan myöntämättä.

26. Korkein oikeus katsoo, että säännöksen sanamuoto huomioon ottaen hovioikeus ei ole voinut pitää selvänä, että erillinen muuntovaatimus on voitu tutkia. Hovioikeudella on siten ollut aihetta tältä osin epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ja sen olisi siten pitänyt myöntää asiassa jatkokäsittelylupa muutosperusteella.

27. Tulkinnanvaraisella kysymyksellä erillisen muuntovaatimuksen tutkimisen edellytyksistä on myös yleisempää merkitystä yhdyskuntaseuraamuslain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa. Sen vuoksi jatkokäsittelylupa olisi tullut tämänkin kysymyksen selvittämiseksi myöntää myös ennakkoratkaisuperusteella.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

28. Edellä lausutun nojalla asiassa on perusteet myöntää oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohdan nojalla jatkokäsittelylupa. Korkein oikeus katsoo oikeusastejärjestyksestä johtuvan, että asian jatkokäsittely tapahtuu soveliaimmin hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja A:lle myönnetään jatkokäsittelylupa.

Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan jatkettava A:n valituksen käsittelyä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila (eri mieltä), Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo ja Mika Ilveskero. Esittelijä Teemu Vanhanen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Huovila: Toisin kuin enemmistö katson, ettei hovioikeuden olisi tarvinnut myöntää jatkokäsittelylupaa myöskään ennakkoratkaisuperusteella sen kysymyksen johdosta, voidaanko yhdyskuntapalvelusta suorittamatta oleva osa muuntaa ehdottoman vankeuden asemesta valvontarangaistukseksi. Perustelen kantaani seuraavasti.

Ennakkoratkaisuperustetta on tarkoitettu sovellettavan jatkokäsittelylupaharkinnassa tilanteisiin, joissa asian periaatteellisen merkityksen johdosta on tärkeää, että hovioikeus antaa laintulkintaa ohjaavan asiaratkaisun. Kuten jatkokäsittelylupajärjestelmän säätämiseen johtaneissa esitöissä on myös todettu, kysymys on tällöin yleensä siitä, ettei laki anna selvää vastausta käsiteltävässä asiassa ilmenevään ongelmaan (HE 105/2009 vp s. 33 ja 61).

Olen enemmistön kanssa samaa mieltä siitä, että ennakkoratkaisuperusteen täyttymistä harkitessaan hovioikeuden on syytä ottaa huomioon jatkokäsittelylupaa koskevan ratkaisunsa merkitys muutoksenhakujärjestelmän toimivuuden kannalta. Jos asiassa sovellettavaan sääntelyyn liittyy jokin huomionarvoinen tulkintaongelma, hovioikeuden on myönnettävä jatkokäsittelylupa siinäkin tapauksessa, että se pitää käräjäoikeuden kannanottoa tulkintakysymykseen ja käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta oikeina (kohdat 12 ja 13). Arvioitaessa jatkokäsittelyluvan kynnystä ennakkoratkaisuperusteella on kuitenkin otettava huomioon myös lupajärjestelmän tarkoitus kohdentaa hovioikeuksien voimavaroja sellaisiin asioihin, joiden tutkiminen uudelleen on tarpeen.

Muutoksenhakujärjestelmän toimivuuden kannalta on tärkeää mutta käsittääkseni myös riittävää, että kynnys jatkokäsittelyluvan myöntämiseen ennakkoratkaisuperusteella on matalampi kuin valitusluvan kynnys Korkeimmassa oikeudessa. Jatkokäsittelylupajärjestelmän tarkoituksen toteutumisen kannalta pidän puolestaan tärkeänä sitä, että ennakkoratkaisuperusteen olemassaolo arvioidaan objektiivisesti huomioon ottaen oikeuslähteet ja niiden yleiset tulkintaperiaatteet. Pelkästään sillä, että muutoksenhakemuksessa nostetaan esiin jokin ongelmakysymys, joka koskee uuden lainsäädännön tulkintaa tai suhdetta muuhun sääntelyyn, ei siten ole vaikutusta jatkokäsittelylupakynnyksen ylittymiseen, ellei kysymystä voida pitää objektiivisin perustein epäselvänä tai tulkinnanvaraisena taikka oikeuskäytäntö ole sen osalta epäyhtenäistä.

Tässä asiassa tulkinnanvaraiseksi on väitetty yhdyskuntaseuraamuslain 82 §:n 2 momentin säännöstä, jonka mukaan tuomioistuimen on tuomitessaan aiemmin yhdyskuntaseuraamukseen tuomitun henkilön ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja kieltäessään yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanon määrättävä, että suorittamatta oleva osa kyseisestä yhdyskuntaseuraamuksesta on suoritettava vankeutena. Tulkinnanvaraisena on pidetty sitä, voisiko tuomioistuin lainkohdan sanamuodosta huolimatta määrätä suorittamatta olevan osan yhdyskuntapalvelusta suoritettavaksi vankeuden asemesta valvontarangaistuksena.

Huomioon ottaen rangaistuksiin liittyvä lailla säätämisen vaatimus ja sääntelyn täsmällisyysvaatimus rikoksentekijälle tuomittavan tai määrättävän rangaistuksen lajin on ilmettävä selvästi laista. Näin ollen jo yhdyskuntaseuraamuslain 82 §:n 2 momentin sanamuodon perusteella voidaan päätellä, että yksinomaan sitä sovellettaessa yhdyskuntapalvelu on aina määrättävä suoritettavaksi vankeutena. Lain esitöistä tai muista lähteistä ei myöskään löydy tukea sille, että säännöstä tulisi soveltaa sanamuotoaan laveammin. Tältä osin enemmistön viittaamassa ratkaisussa KKO 2013:42 esillä ollut laintulkintatilanne on ollut erilainen (kohdat 16 – 18 ja 22). Kuten enemmistön perustelujen kohdasta 20 ilmenee, myöskään rangaistusjärjestelmän johdonmukaisuuteen liittyvät näkökohdat eivät tässä asiassa puolla säännöksen sanamuodosta poikkeavaa tulkintaa. Kun kysymyksessä olevan säännöksen tulkintakäytännönkään ei ole edes väitetty olevan epäyhtenäistä, katson, ettei hovioikeuden ole tarvinnut myöntää A:lle jatkokäsittelylupaa tämän kysymyksen johdosta.

Muilta osin olen samaa mieltä enemmistön kanssa. Katson siis, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa Korkeimman oikeuden ratkaisun 24 – 27 kohdista ilmenevän tulkinnanvaraisen menettelykysymyksen johdosta mainituissa kohdissa ilmenevin perustein.