KKO:2018:78

PK 18 luku 1 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A:lla ja B:lla oli ollut yksi rintaperillinen, tytär C. A oli kuollut 25.4.2009 ja hänen oikeudenomistajiaan ovat olleet leski B ja C. A:n ja B:n välillä ei ollut tehty ositusta eikä perinnönjakoa.

C ja D olivat olleet avioliitossa, joka oli päättynyt avioeroon 25.9.2003. Puolisoilla oli ollut avio-oikeudet poissulkeva avioehto. Puolisot olivat avioliitossa ollessaan tehneet 6.6.2001 päivätyn keskinäisen testamentin. Testamentin toissijaismääräyksen mukaan molempien puolisoiden kuoltua C:n omaisuus menee D:n pojalle K:lle. C oli kuollut lapsettomana 2.12.2011.

B oli kuollut 17.8.2014. Hän oli määrännyt 16.2.2012 tekemällään testamentilla omaisuutensa H ry:lle. B:n kuolinpesän osakkaita olivat hänen kolme sisartaan sekä yleisjälkisäädöksen saajana H ry. Sisarukset olivat hyväksyneet yhdistyksen hyväksi tehdyn testamentin ja sitoutuneet olemaan sitä moittimatta.

Hakemus Etelä-Savon käräjäoikeudessa

K on hakenut käräjäoikeudessa pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä A:n, B:n ja C:n kuolinpesiin. K oli perustanut asiavaltuutensa C:n ja D:n 6.6.2001 päivätyn keskinäisen testamentin toissijaismääräykseen, jonka nojalla hän oli katsonut olevansa C:n kuolinpesän osakas ja sen kautta myös A:n kuolinpesän osakas. Koska A:n jälkeen ei ollut B:n eläessä toimitettu ositusta, sisältyi B:n jälkeiseen pesään myös A:n jakamaton kuolinpesä. K oli antanut testamentin tiedoksi B:lle 4.10.2012. Testamentti oli lainvoimainen ja K:n siihen perustuva oikeus oli tietyiltä osin myös saatettu voimaan. Hän oli testamentin nojalla muun muassa saanut vuokraoikeuden kiinteistöön saantomiehenään C. Lisäksi hän oli saanut testamentin nojalla säästöpankin tilillä olleet C:n rahavarat.

Vastaus

H ry on vastustanut hakemusta ja vaatinut, että se jätetään tutkimatta, koska K ei ollut kuolinpesien osakas. Yhdistys on vaatinut myös hakemuksen hylkäämistä, koska kuolinpesiä ei ollut olemassa.

H ry on katsonut, että C:n ja D:n testamenttia oli tulkittava niin, ettei C:llä ollut mitään intressiä pitää testamentinsaajana entisen miehensä poikaa, johon hänellä oli ollut huonot välit avioliiton rikkouduttua. Mitään kanssakäymistä ei heidän välillään ollut vuonna 2003 tapahtuneen avioeron jälkeen ollut. C oli muuttanut nimensä tyttönimekseen, mikä myös puhui yhdyssiteiden katkeamisesta entiseen aviopuolisoon. Lisäksi C oli saanut omaisuuden perintönä isältään, eikä voitu katsoa hänen tarkoituksensa olleen siirtää sukunsa omaisuutta entisen miehensä lapselle.

Testamentin ehdot eivät täyttyneet, eikä testamentti ollut tullut voimaan, kun D oli elossa.

Lisäksi testamentti oli ollut D:n hallussa. C:n jäämistöstä testamenttia ei ollut löytynyt, mikä merkitsi sitä, että C oli hävittänyt oman kappaleensa testamentista, joten hän oli peruuttanut testamentin.

Testamentti oli perintökaaren 11 luvun 8 §:n nojalla rauennut C:n ja D:n avioeron johdosta 25.9.2003. Säännöstä sovelletaan analogisesti kaikkiin keskinäisessä testamentissa oleviin entisen puolison sukulaisiin edunsaajina.

Vielä testamentin tiedoksiantomenettely oli ollut virheellinen. Myös K:n saannot olivat virheellisiä ja hän oli käyttänyt hyväkseen testamentin lainvoimaisuusmerkintää. K oli toiminut oikeuden väärinkäyttötarkoituksessa.

Kaikki omaisuus oli mennyt A:n, C:n ja B:n jälkeen yksinperintönä H ry:lle, joten jakokirjaa ei tarvittu. Kuolinpesät olivat siten lakanneet.

Käräjäoikeuden päätös 21.10.2016 nro 16/9587

Asiassa oli kysymys siitä, onko K:lla oikeus hakea pesänselvittäjää ja -jakajaa A:n, C:n ja B:n kuolinpesiin. Asiassa oli riitaa siitä, oliko K mainittujen kuolinpesien osakas ja oliko kuolinpesiä enää olemassa.

Käräjäoikeus totesi, että perintökaaren 18 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan yleisjälkisäädöksen saaja katsotaan kuolinpesän osakkaaksi, vaikka hänen oikeutensa on riidanalainen. Säännöstä voitiin soveltaa myös asioissa, jotka koskivat pesänjakajan määräämistä toimittamaan perinnönjako. Tämä oli perusteltua, koska pesänjakajan tehtävänä on jakotoimituksessa ratkaista perinnön jakamiseen liittyvät riitaiset kysymykset, kuten kysymys siitä, onko henkilöllä väittämänsä esimerkiksi osakkuuteen perustuva oikeus. Näitä kysymyksiä ei pääsääntöisesti tullut tutkia tuomioistuimessa pesänjakajan määräämistä haettaessa.

H ry oli vedonnut ensiksi siihen, että testamentti ei ollut tullut voimaan, koska D oli elossa, ja toiseksi siihen, että testamentti oli avioeron myötä rauennut, ja kolmanneksi siihen, että testamentti oli peruutettu.

Perintökaaren 11 luvun 8 §:n mukaan jos joku on tehnyt testamentin kihlatulleen tai puolisolleen ja kihlaus tai avioliitto sen jälkeen purkautuu muusta syystä kuin testamentin tekijän kuoleman johdosta, on määräys tehoton. Käräjäoikeus katsoi, että koska puolisoiden toistensa hyväksi tekemä määräys oli avioeron johdosta tehoton, ei testamentin K:n hyväksi tehdyn määräyksen voimaantulon kannalta ollut merkitystä sillä, elikö D.

Siltä osin kuin kysymys oli siitä, oliko C tarkoittanut pitää testamentin voimassa K:n hyväksi avioerosta huolimatta, kysymys oli testamentin tulkinnasta. Pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä koskevan asian yhteydessä ei voitu tutkia sitä, miten testamenttia on tulkittava. Näin ollen testamentin tulkintaan liittyvillä väitteillä ei ollut pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä koskevassa hakemusasiassa merkitystä.

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa KKO 2008:22 ja KKO 2008:23 oli ollut kysymys tilanteista, joissa ositus oli jo toimitettu. Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa kysymys oli tilanteesta, jossa ositusta ei ollut toimitettu.

Käräjäoikeus totesi, että asiassa esitetty kirjallinen todistelu liittyi pääosin K:n saantoihin C:n kuolinpesästä ja saantojen pätevyyteen. Koska saantojen laillisuus oli riidanalainen eikä niiden pätevyyttä voitu tutkia hakemusasian yhteydessä, mainituille todisteille ei ollut annettava asiassa ratkaisevaa merkitystä.

Ottaen huomioon testamentin määräys "Minun C:n omaisuus menee K:lle" ei tässä tapauksessa ollut selvää, että K:lla ei ollut testamentista ilmenevää oikeutta. Näin ollen käräjäoikeus katsoi, että K ei ollut toiminut ilmeisessä oikeuden väärinkäyttötarkoituksessa.

K:n oikeus, jonka hän oli perustanut edellä sanottuun yleistestamenttiin, oli H ry:n väitteen johdosta tullut riidanalaiseksi. Tuosta riidanalaisuudesta huolimatta K:n katsottiin perintökaaren 18 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan olevan C:n kuolinpesän osakas. C:n kuolinpesään sisältyi hänen isänsä A:n jakamaton kuolinpesä ja sitä kautta K oli myös A:n kuolinpesän osakas. A:n ja B:n välillä ei ollut tehty ositusta, joten B:n jälkeiseen kuolinpesään sisältyi myös A:n jakamaton kuolinpesä. Koska A:n ja B:n välillä ei ollut tehty ositusta, asiassa ei ollut merkitystä sillä, että C oli kuollut ennen äitiään B:tä. K:lla oli etunsa valvottavana kaikissa kolmessa kuolinpesässä.

Näillä perusteilla edellytyksiä K:n hakemuksen tutkimatta jättämiselle tai hakemuksen hylkäämiselle ei käräjäoikeuden mukaan ollut.

Koska ei ollut selvää, ettei K:lla ollut väittämäänsä oikeutta, K:lla oli perintökaaren 19 luvun 1 §:n ja 23 luvun 1 §:n nojalla oikeus vaatia, että kuolinpesiin määrätään pesänselvittäjä selvittämään kuolinpesät ja toimittamaan pesänjakajana ositus ja perinnönjako.

Käräjäoikeus määräsi A:n, B:n ja C:n kuolinpesiin pesänselvittäjän ja -jakajan toimittamaan osituksen ja perinnönjaon mainituissa kuolinpesissä.

Asian on ratkaissut käräjänotaari Asta Lintumäki.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 30.3.2017 nro 181

H ry valitti hovioikeuteen ja vaati, että K:n hakemus pesänselvittäjän ja -jakajan määräämiseksi kuolinpesiin jätetään tutkimatta tai hylätään.

Hovioikeus totesi, että kuolinpesän osakkailla oli oikeus vaatia pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä. K oli perustanut oikeutensa vaatia pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä C:n ja D:n 6.6.2001 allekirjoittamaan keskinäiseen testamenttiin. Asiassa oli siten arvioitava, oliko K tämän testamentin perusteella C:n kuolinpesän osakas.

Perintökaaren 18 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan perillisen ja yleisjälkisäädöksen saajan katsottiin olevan osakkaita silloinkin, kun heidän oikeutensa on riidanalainen. Tämän niin sanotun riidanalaisuussäännön oli vakiintuneesti katsottu merkitsevän, että riidanalainenkin oikeus kuolinpesään oikeutti vaatimaan pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä ja että sitä koskevassa hakemusasiassa ei yleensä ollut annettava lausuntoa sen riitakysymyksen ratkaisemisesta, josta oikeus kuolinpesään riippuu (KKO 1979 II 67). Nämä kysymykset kuuluivat lähtökohtaisesti pesänselvittäjän toimivaltaan. Oikeuskäytännössä oli kuitenkin katsottu, että mikäli oli selvää, että hakijalla ei ollut väittämäänsä oikeutta, tai jos hän oli toiminut selvästi oikeuden väärinkäyttötarkoituksessa, hakemus voitiin puuttuvan puhevallan vuoksi hylätä (KKO 2007:99 ja KKO 2015:46).

Asiassa tuli näin ollen arvioitavaksi se, oliko K käräjäoikeuden katsomin tavoin riidanalaisuussäännön perusteella C:n kuolinpesän osakas vai oliko testamentin perusteella selvää, että hänellä ei ollut väittämäänsä oikeutta.

C:n ja D:n keskinäisen testamentin mukaan jälkeenjäänyt tuli saamaan kaiken ensiksi kuolleen omaisuuden täydellä omistusoikeudella. Molempien puolisoiden kuoltua omaisuus oli jaettava D:n lapsille ja C:n omaisuus oli menevä K:lle.

Asiassa oli riidatonta, että kysymyksessä oleva keskinäinen testamentti oli avioliiton päätyttyä avioeroon perintökaaren 11 luvun 8 §:n nojalla tehoton siltä osin kuin siinä oli kysymys puolisoiden toistensa hyväksi tekemistä testamenttimääräyksistä. Arvioitaessa sitä, oliko K C:n kuolinpesän osakas, oli ratkaistava kysymys siitä, oliko testamenttia perusteltua tulkita siten, että C:n K:n hyväksi tekemä testamenttimääräys oli voimassa C:n ja D:n avioerosta huolimatta.

Kysymyksessä oleva testamentti oli selvän sanamuotonsa mukaisesti aviopuolisoiden keskinäinen omistusoikeustestamentti, jossa K oli testamentinsaajana vasta molempien puolisoiden kuoltua. Testamentin sanamuodosta oli myös pääteltävissä, että K oli toissijaisena edunsaajana sen vuoksi, että hän oli D:n poika. C:llä ei ollut rintaperillisiä. Testamentin kokonaisajatuksesta ilmeni, että puolisoiden omaisuuden oli tarkoitettu siirtyvän jälkeenelävän puolison kautta D:n rintaperillisille. Puolisoiden toistensa hyväksi tekemät testamenttimääräykset olivat sittemmin avioeroon päättyneen avioliiton vuoksi rauenneet. Testamentin sanamuodon perusteella voitiin pitää varsin selvänä, että C ei ollut tarkoittanut pitää avioeron jälkeen erillisenä voimassa vasta molempien puolisoiden kuoleman jälkeen sovellettavaksi tulevaa, entisen aviopuolisonsa pojan K:n hyväksi tekemäänsä testamenttimääräystä. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että K ei ollut C:n ja D:n 6.6.2001 allekirjoittaman testamentin perusteella C:n kuolinpesän osakas.

Asiassa ei K:n hakemuksen perusteella ollut edellytyksiä määrätä pesänselvittäjää ja pesänjakajaa C:n, A:n eikä B:n kuolinpesiin.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja hylkäsi hakemuksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lea Nousiainen, Jukka Soininen ja Sirpa Pulkkinen. Esittelijä Eeva Kaisa Kääriäinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

K:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan K vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan.

H ry vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A ja B olivat olleet avioliitossa ja heillä oli yksi rintaperillinen, tytär C. A on kuollut 25.4.2009. Hänen jälkeensä ei ole toimitettu ositusta eikä perinnönjakoa.

2. C on kuollut 2.12.2011. Hän oli ollut avioliitossa D:n kanssa, mutta avioliitto oli päättynyt avioeroon 25.9.2003. C:llä ei ollut rintaperillisiä. Hänen lakimääräinen perillisensä on ollut hänen äitinsä B. C:llä ja D:llä on ollut avio-oikeudet poissulkeva avioehto. C ja D olivat tehneet 6.6.2001 päivätyn keskinäisen testamentin, jonka mukaan jälkeenelävä saa kaiken vainajan omaisuuden täydellä omistusoikeudella. Testamentin toissijaismääräyksen mukaan molempien kuoltua puolisoiden omaisuus oli menevä D:n lapsille siten, että D:n omaisuus jaetaan hänen kuudelle lapselleen ja C:n omaisuus menee D:n lapselle K:lle. Testamentti on 4.10.2012 annettu tiedoksi B:lle, joka ei ollut perintökaaren 14 luvun 5 §:ssä säädetyssä määräajassa moittinut testamenttia.

3. B on kuollut 17.8.2014. Hän oli 16.2.2012 tekemällään testamentilla määrännyt, että hänen koko omaisuutensa menee täydellä omistusoikeudella H ry:lle (jäljempänä yhdistys). B:n lakimääräisinä perillisinä olevat kolme sisarta olivat hyväksyneet testamentin ja sitoutuneet olemaan sitä moittimatta.

4. K on hakemuksessaan pyytänyt, että asianajaja S suostumuksensa mukaisesti määrätään A:n, B:n ja C:n kuolinpesiin pesänselvittäjäksi sekä pesänjakajaksi toimittamaan ositus ja perinnönjako.

5. Yhdistys on vastustanut hakemusta ja vaatinut, että se jätetään tutkimatta tai hylätään. Yhdistys on vedonnut siihen, että K:lla ei ollut oikeutta hakea pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä kuolinpesiin, koska hän ei ollut kuolinpesien osakas. Tämän väitteensä tueksi yhdistys on vedonnut siihen, että testamentti oli katsottava peruutetuksi, testamentti toissijaismääräyksineen oli perintökaaren 11 luvun 8 §:n nojalla rauennut C:n ja D:n avioeron myötä, testamentin toissijaismääräys ei ollut tullut voimaan vielä D:n eläessä ja vielä siihen, että C:n tarkoituksena ei ollut pitää testamentin toissijaismääräystä avioeron jälkeen voimassa. Yhdistys on lisäksi vedonnut siihen, että kuolinpesiä ei ole olemassa, koska kaikki omaisuus A:n, C:n ja B:n jälkeen on mennyt yksinperimyksenä yhdistykselle.

6. Käräjäoikeus on määrännyt asianajaja S:n pesänselvittäjäksi ja -jakajaksi edellä mainittuihin kuolinpesiin. Käräjäoikeus on katsonut, ettei sillä, että D elää, ollut merkitystä testamentissa K:n hyväksi tehdyn määräyksen voimaantulon kannalta, koska puolisoiden toistensa hyväksi tekemä testamenttimääräys on puolisoiden avioeron johdosta rauennut. Siltä osin kuin kysymys oli siitä, oliko C tarkoittanut avioerosta huolimatta pitää testamentin voimassa K:n hyväksi, kysymys oli testamentin tulkinnasta. Käräjäoikeuden mukaan pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä koskevan asian yhteydessä ei voitu tutkia sitä, miten testamenttia oli tulkittava. Koska ei ollut selvää, että K:lla ei ollut väittämäänsä oikeutta, hänellä oli oikeus vaatia, että kuolinpesiin määrätään pesänselvittäjä selvittämään kuolinpesät ja toimittamaan pesänjakajana ositus ja perinnönjako.

7. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden päätöksen ja hylännyt hakemuksen. Hovioikeuden mukaan kysymys oli siitä, onko testamenttia perusteltua tulkita siten, että C:n K:n hyväksi tekemä testamenttimääräys on voimassa C:n ja D:n avioerosta huolimatta. Hovioikeus on katsonut, että testamentin sanamuodon perusteella voitiin pitää varsin selvänä, että C ei ollut tarkoittanut pitää avioeron jälkeen erillisenä voimassa vasta molempien puolisoiden kuoleman jälkeen sovellettavaksi tulevaa entisen puolisonsa pojan hyväksi tekemäänsä testamenttimääräystä.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

8. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on se kysymys, onko A:n, B:n ja C:n kuolinpesiin määrättävä pesänselvittäjä ja -jakaja K:n hakemuksen perusteella.

Pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä koskeva sääntely

9. Perintökaaren 19 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan oikeuden on pesän osakkaan hakemuksesta päätettävä, että pesän omaisuus on luovutettava pesänselvittäjän hallintoon, ja määrättävä joku pesänselvittäjänä pitämään huolta pesän hallinnosta. Kun pesä on selvitetty, on jokaisella sen osakkaalla perintökaaren 23 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan oikeus vaatia sen jakoa. Jako on saman luvun 3 §:n 2 momentin mukaan pesänjakajan toimitettava, jos osakas sitä vaatii.

10. Perintökaaren 18 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan kuolinpesän osakkaita ovat perilliset ja yleisjälkisäädöksen saajat sekä eloonjäänyt puoliso. Milloin ositus on toimitettu tai puolisolla ei ole avio-oikeutta toisen puolison omaisuuteen, ei eloonjäänyt puoliso ole osakas, ellei hän ole perillinen tai yleisjälkisäädöksen saaja. Se, jolla on oikeus saada perintö tai testamentti vasta toisen perillisen tai yleisjälkisäädöksen saajan kuoltua, on tämän vaan ei perittävän kuolinpesän osakas.

11. Perintökaaren 18 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan perillisen ja yleisjälkisäädöksen saajan katsotaan olevan osakkaita silloinkin, kun heidän oikeutensa on riidanalainen. Tämän on vakiintuneesti katsottu merkitsevän, että riidanalainenkin oikeus kuolinpesään oikeuttaa vaatimaan pesänselvittäjän ja pesänjakajan eli toimitusmiesten määräämistä ja että sitä koskevassa hakemusasiassa ei yleensä ole annettava lausuntoa sen riitakysymyksen ratkaisemisesta, josta oikeus kuolinpesään riippuu (KKO 1979 II 67). Pääsäännöstä on aihetta poiketa, jos on selvää, ettei hakijalla ole väittämäänsä oikeutta tai jos hakija toimii ilmeisessä oikeuden väärinkäyttötarkoituksessa (KKO 2007:99, kohta 5 ja KKO 2015:46, kohta 6).

Yhdistyksen oikeus esittää testamenttisaantoon kohdistuvia väitteitä

12. Yhdistys on katsonut, että K:lla ei ole C:n testamenttimääräyksen perusteella oikeutta hakea pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä. Perusteinaan yhdistys on esittänyt useita C:n testamentin voimassaoloon ja tulkintaan liittyviä väitteitä. K on puolestaan katsonut, että yhdistyksellä ei ole oikeutta väitteiden esittämiseen, koska testamentti oli annettu tiedoksi C:n oikeudenomistajalle B:lle, joka ei ollut testamenttia moittinut.

13. Korkein oikeus toteaa, ettei siitä, että perillinen ei ole nostanut perintökaaren 13 luvun 1 §:ssä tarkoitettua testamentin moitekannetta, seuraa, etteikö testamentin voimassaoloa tai tulkintaa voitaisi riitauttaa muilla perusteilla. Tällaiset testamenttiväitteet ja niiden perusteella nostettavat vahvistuskanteet eivät ole säädettyihin määräaikoihin sidottuja (ks. esim. KKO 2017:49, kohta 8). Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että testamentin pätevyyttä ja tulkintaa koskevan väitteen voi esittää ja kanteen nostaa jokainen, jonka oikeus on jälkisäädöksestä riippuvainen.

14. Yhdistyksen oikeus saada omaisuutta B:n tekemän testamentin perusteella on osaksi riippuvainen C:n testamentista. Edellä mainitut lähtökohdat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että yhdistys B:n testamentinsaajana on voinut esittää C:n testamentin voimassaoloa ja tulkintaa koskevia väitteitä kiistäessään K:n oikeuden hakea pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä edellä tarkoitettuihin kuolinpesiin. Jäljempänä tulee arvioitavaksi, voidaanko kiistämisen perusteeksi esitetyt väitteet tutkia tässä hakemusasiassa.

K:n osakkuusasemaa koskeva arviointi

15. Kuten ratkaisuista KKO 1979 II 67 ja KKO 2007:99 ilmenee, perintökaaren 18 luvun 1 §:n 2 momentin säännöksessä ilmaistua niin sanottua riidanalaisuussääntöä voidaan soveltaa myös asioissa, jotka koskevat pesänjakajan määräämistä perinnönjaon toimittamiseksi. Tämä on perusteltua, koska pesänjakajan tehtävänä on jakotoimituksessa ratkaista perinnön jakamiseen liittyvät riitaiset kysymykset, kuten kysymys siitä, onko henkilöllä väittämänsä, esimerkiksi testamenttiin perustuva oikeus. Kuten edellä kohdassa 11 on todettu, ei näitä kysymyksiä pääsääntöisesti tule tutkia tuomioistuimessa arvioitaessa pesänjakajan määräämisen edellytyksiä.

16. Kiistäessään K:n osakasaseman yhdistys on esittänyt useita testamentin voimassaoloa ja tulkintaa koskevia väitteitä. Tällaiset riitakysymykset ovat tyypillisesti sellaisia, joiden ratkaiseminen kuuluu pesänjakajan toimivaltaan (ks. esim. KKO 2011:57, kohta 4).

Testamentin peruuttamista koskeva väite

17. Yhdistys on väittänyt, että C:n ja D:n välinen testamentti on katsottava peruutetuksi, koska sitä ei ole löytynyt C:n jäämistöstä, vaan se oli ilmeisesti ollut D:n hallussa.

18. Ratkaisussa KKO 2007:99 testamentinsaajien hakemus pesänselvittäjän ja -jakajan määräämiseksi on hyväksytty, kun testamentinsaajat olivat esittäneet valokopion testamentista. Perittävän leski oli vastustanut hakemusta vedoten siihen, että tekijä oli peruuttanut testamentin, koska alkuperäistä testamenttia ei ollut hänen jälkeensä löytynyt. Testamentinsaajien oikeuden kannalta kysymys oli siitä, oliko alkuperäinen testamentti hävinnyt ja jos oli, oliko se joutunut hukkaan testamentintekijän tahdosta vai hänen tahtomattaan. Jälkimmäisessä tilanteessa testamentinsaajilla oli voinut olla testamentin valokopion tarkoittama oikeus. Kun ei ollut selvää, että testamenttiin vetoavilla ei ollut testamentista ilmenevää oikeutta, edellytyksiä hakemuksen hylkäämiselle ei Korkeimman oikeuden mukaan ollut.

19. Korkein oikeus katsoo, että sen perusteella, että testamenttia ei ole löytynyt C:n jäämistöstä, ei ole selvää, ettei K:lla ole testamentista ilmenevää oikeutta. Siten hakemusta ei tule hylätä yksin tällä perusteella.

Testamentin toissijaismääräyksen raukeamista koskeva väite

20. Yhdistys on lisäksi väittänyt, että testamentti oli C:n ja D:n avioeron johdosta perintökaaren 11 luvun 8 §:n nojalla rauennut myös toissijaismääräyksen osalta. Mainitun säännöksen mukaan määräys on tehoton, jos joku on tehnyt testamentin kihlatulleen tai puolisolleen ja kihlaus tai avioliitto sen jälkeen purkautuu muusta syystä kuin testamentin tekijän kuoleman johdosta.

21. Korkein oikeus toteaa, että kihlakumppanin tai aviopuolison hyväksi tehty jälkisäädös rakentuu yleensä henkilöiden välisen läheisen suhteen pysyvyyttä koskevan edellytyksen varaan. Perintökaaren 11 luvun 8 §:n säännös perustuu olettamaan tämän edellytyksen raukeamisesta ja on siten testamentin ensisijaissaajankin osalta vain testamenttimääräyksen raukeamista koskeva tulkintaolettama. Kuten saman luvun 1 §:n 1 momentista ilmenee, 8 §:stä ilmenevää tulkintasääntöä noudatetaan vain, jollei testamentin määräyksestä sen tarkoitukseen ja muihin olosuhteisiin nähden ole katsottava muuta johtuvan.

22. Perintökaaren 11 luvun 8 § koskee sanamuotonsa perusteella testamentin voimassaoloa aviopuolisoiden ja kihlakumppanien välisissä suhteissa. Keskinäiseen testamenttiin mahdollisesti otetulla toissijaismääräyksellä omaisuutta voidaan kuitenkin määrätä puolisoiden keskinäisen suhteen kannalta myös täysin ulkopuoliselle taholle ja ilman, että toissijaismääräys mitenkään liittyisi testamentintekijöiden keskinäisen suhteen pysyvyyteen. Toissijaissaajan kannalta testamentin voimassaoloa arvioitaessa testamentin tekijän tahdosta esitettävän näytön painoarvo suhteessa edellä mainitun säännöksen ilmentämään tulkintaolettamaan korostuu. Kysymys onkin viime kädessä ratkaistava testamentin tekijän tahdosta esitettävän selvityksen perusteella. Korkein oikeus katsoo siten, että perintökaaren 11 luvun 8 §:n säännöksestä ei vielä sellaisenaan välttämättä seuraa, etteikö testamentin toissijaismääräyksestä oikeutensa johtavan K:n voitaisi perintökaaren 18 luvun 1 §:n 2 momentin perusteella katsoa olevan C:n ja A:n kuolinpesien osakas.

Toissijaismääräykseen perustuvan oikeuden voimaantuloa koskeva väite

23. Yhdistys on edelleen väittänyt, että testamentin toissijaismääräykseen perustuva K:n oikeus ei ole tullut voimaan, kun testamentin ensisijaissaaja D on elossa. Testamentin sanamuodon mukaan C:n omaisuus menee K:lle vasta, kun sekä C että D ovat kuolleet. Yhdistys on myös viitannut perintökaaren 18 luvun 1 §:n 1 momenttiin, jonka viimeisen virkkeen mukaan se, jolla on oikeus saada perintö tai testamentti vasta toisen perillisen tai testamentinsaajan kuoltua, on tämän vaan ei perittävän kuolinpesän osakas.

24. K on katsonut, että kysymys on tilanteesta, jossa C:n testamenttimääräys D:n hyväksi on rauennut perintökaaren 11 luvun 8 §:n nojalla avioeron vuoksi. Hän on siten katsonut olevansa oikeutettu vetoamaan hyväkseen tehtyyn toissijaismääräykseen, vaikka D on elossa.

25. Korkein oikeus toteaa, että siltä osin kuin testamentti olisi C:n ja D:n avioerosta johtuen tehoton testamentissa määrätyn ensisijaisen saajan D:n osalta, omaisuus ei voisi siirtyä testamentin perusteella hänelle. Asiassa ei ole väitetty, että C:n tarkoituksena olisi ollut, että hänen omaisuutensa avioerotilanteessa jäisi omistajattomaan tilaan D:n koko elinajaksi. Testamenttiin ei ole sisältynyt myöskään määräyksiä omaisuuden hallinnasta avioeron jälkeen. Tähän nähden asiassa ei voida pitää selvänä, ettei K:lla ole väittämäänsä oikeutta D:n eläessä. Tätäkin kysymystä on arvioitava testamentin tekijän tahdosta esitettävän selvityksen perusteella. Siten K voi testamentin toissijaismääräykseen vedoten hakea pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä C:n kuolinpesään huolimatta siitä, että testamentissa mainittu ensisijaissaaja D on edelleen elossa.

Testamentin toissijaismääräyksen voimassaoloa koskeva väite

26. Edellä käsiteltyjen väitteiden lisäksi yhdistys on vielä väittänyt, että C:n tarkoituksena ei ollut ollut pitää K:n hyväksi testamenttiin otettua toissijaismääräystä voimassa. Yhdistyksen mukaan C:n ja K:n välillä ei C:n avioeron jälkeen ollut ollut mitään yhteyttä. Yhdistyksen mukaan C:n tarkoitusta osoitti sekin, että hän oli avioeron jälkeen muuttanut sukunimensä.

27. Edellä kohdassa 15 lausutuin tavoin pesänjakajan tehtävänä on jakotoimituksessa ratkaista muun muassa kysymys siitä, onko henkilöllä väittämänsä testamenttiin perustuva oikeus. Testamentin tulkintaa koskevia kysymyksiä ei pääsääntöisesti tule tutkia tuomioistuimessa pesänjakajan määräämistä haettaessa. Perintökaaren 18 luvun 1 §:n 2 momentista ilmenevää riidanalaisuussääntöä on Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä edellä kohdasta 11 ilmenevin tavoin tulkittu niin, että riidanalaiseen osakasasemaan oikeutensa perustavalla hakijalla on oikeus saada pesänselvittäjä ja -jakaja määrätyksi pesään, ellei selviä perusteita osakasaseman kiistämisen tueksi ole käsillä.

28. Korkein oikeus on kuitenkin ratkaisussaan KKO 2015:46 riidanalaisuussäännön soveltamisharkintaan liittyen arvioinut myös testamentintekijän tarkoitusta. Tuossa tapauksessa hakijoina olleiden perillisten osakasasemaa ei hyväksytty, kun testamentintekijän tätä koskevaa tarkoitusta pidettiin tapauksen tosiseikaston perusteella selvänä. Tuon johtopäätöksen taustalla olivat etenkin testamentin selvä sanamuoto, leskelle testamentissa osoitettu velvollisuus huolehtia kuolinpesän velvoitteista ja se oikeudellinen lähtökohta, että kuolleen henkilön omaisuus oli testamentin sisällöstä johtuen voinut luontevasti jäädä niin sanottuun omistajattomaan tilaan lesken käyttöoikeuden ajaksi.

29. Nyt käsillä olevassa asiassa kysymys on siitä, onko hakijalla testamentin toissijaismääräyksen perusteella oikeus testamentintekijän jäämistöön. Riidanalaiset kysymykset liittyvät keskeisesti testamentin tekijän tarkoituksen arviointiin tilanteessa, jossa testamentin sanamuoto ei itsessään ole epäselvä. Yhdistys on tässä hakemusasiassa esittänyt seikkoja ja niiden tueksi selvitystä osoittaakseen, että C:n tarkoitus on ollut, että hänen tekemänsä testamentin toissijaismääräys K:n hyväksi ei olisi voimassa hänen ja D:n avioliiton päätyttyä eroon. Korkein oikeus katsoo, että esitetyt seikat ja selvitys eivät edeltä ilmenevin tavoin erikseen tai yhdessäkään arvioituna osoita, että C:llä olisi ollut tällainen tarkoitus niin selvästi, että K:lla ei olisi oikeutta hakea pesänselvittäjän tai -jakajan määräämistä.

Oikeuden väärinkäyttötarkoitusta koskeva väite

30. Yhdistys on vielä katsonut, että K:lla ei ole oikeutta hakea pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä sen vuoksi, että hän on käyttänyt oikeutta väärin nostamalla C:n rahavaroja tililtä ja kirjaamalla testamentin nojalla vuokrasopimuksen rasittamaan kiinteistöä.

31. Korkein oikeus katsoo, että edellä kuvatun K:n menettelyä koskevan väitteen perusteella ei voida päätellä, että hän olisi hakenut pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä ilmeisessä oikeuden väärinkäyttötarkoituksessa.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

32. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että K:lla on perintökaaren 18 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla osakkaan asema C:n kuolinpesässä, vaikka hänen oikeutensa on riidanalainen.

Väite kuolinpesien lakkaamisesta

33. Yhdistys on K:n osakasasemaan liittyvien väitteiden ohella vastustanut hakemusta sillä perusteella, että kuolinpesiä ei enää ole olemassa. Yhdistys on todennut, että C:n kuoltua hänen jäämistönsä on mennyt kokonaan hänen äidilleen B:lle ja että käsillä on ollut yksinperimystilanne, jossa perinnönjakoa ei ole tarvinnut toimittaa ja jossa perukirja on korvannut saantoperusteena ositus- ja perinnönjakokirjan. B:n kuoltua hänen omaisuutensa on mennyt kokonaan yhdistykselle B:n sisarusten hyväksymän testamentin nojalla. Yhdistys on katsonut, ettei kuolinpesiin tällaisissa tilanteissa tule määrätä pesänselvittäjää ja -jakajaa. Moitittaessa perinnönjakoa ja ositusta esimerkiksi sillä perusteella, ettei niissä ole otettu huomioon kaikkia kuolinpesän osakkaita, on yhdistyksen mukaan ajettava erilliskannetta. Kantansa tueksi yhdistys on vedonnut ratkaisuihin KKO 2008:22 ja 23.

34. Korkein oikeus on ositusta koskevassa ratkaisussa KKO 2008:22 ja osituksen täydentämistä koskevassa ratkaisussa KKO 2008:23 todennut, että ositussopimus, jota ei ole pidettävä ilmeisen pätemättömänä, sitoo puolisoita eikä ositustoimitusta voida käynnistää uudelleen pesänjakajan määräystä hakemalla siinä tarkoituksessa, että sopimuksen tehottomuus tai osituksen laajuus tutkittaisiin jakajan määräämistä koskevan hakemusasian yhteydessä tai että jakaja tutkisi sen toimituksessa. Nyt esillä olevassa asiassa ei ole väitettykään, että A:n, C:n tai B:n kuolinpesissä olisi toimitettu perinnönjako taikka ositus A:n ja B:n kuolinpesien välillä. Sanotuista ratkaisuista ilmenevä oikeusohje ei siten estä sitä, etteikö K:n voisi vaatia kuolinpesien jakamista ja ositusta perintökaaren 23 luvun 1 §:n mukaisesti. K:n oikeutta vaatia kuolinpesien jakamista ja ositusta ei voi evätä yhdistyksen yksinperimystä koskevan väitteen johdosta siihenkään nähden, että vaatimus nimenomaan perustuu K:n väittämään asemaan kuolinpesien osakkaana.

Pesänselvittäjän ja pesänjakajan määrääminen

35. K:lla on asemastaan johtuen oikeus vaatia pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä C:n jakamattomaan kuolinpesään. C:n ja D:n välisen avioehtosopimuksen perusteella puolisoilla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen. Tämän vuoksi ja kun jakomääräystä ei edes ole haettu omaisuuden erottelun toimittamiseksi, Korkein oikeus katsoo, että pesänjakaja on C:n kuolinpesään määrättävä vain perinnönjaon toimittamiseksi.

36. C:n kuolinpesään kuuluu osuus hänen aikaisemmin kuolleen isänsä A:n jakamattomasta kuolinpesästä. Tämän perusteella K:lla on C:n jakamattoman kuolinpesän osakkaana oikeus hakea pesänselvittäjän määräämistä myös A:n kuolinpesään sekä pesänjakajan määräämistä toimittamaan ositus A:n kuolinpesän ja B:n kuolinpesän välillä ja perinnönjako A:n jälkeen. Asiassa ei ole väitettykään, että K olisi vasta C:n kuoleman jälkeen kuolleen B:n kuolinpesän osakas. Näin ollen hänellä ei ole oikeutta hakea pesänselvittäjän määräämistä B:n kuolinpesään eikä pesänjakajan määräämistä toimittamaan perinnönjako B:n jälkeen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan.

Asianajaja S määrätään pesänselvittäjäksi C:n ja A:n kuolinpesiin. Hänet määrätään lisäksi pesänjakajaksi toimittamaan perinnönjako C:n ja A:n jälkeen sekä ositus A:n ja B:n kuolinpesien välillä. Hakemus hylätään enemmälti.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Tuula Pynnä, Jarmo Littunen, Tuomo Antila ja Juha Mäkelä. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.