KKO:2018:74

Seksuaalirikos - Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Näytön arviointi

Diaarinumero: R2016/784
Taltionumero: 2107
Antopäivä: 7.11.2018 ECLI:FI:KKO:2018:74

Tekoaikana 17-vuotias A oli ollut sukupuoliyhteydessä 15-vuotiaan B:n ja 14-15-vuotiaan C:n kanssa. Sukupuoliyhteydet olivat tapahtuneet nuorten keskinäisen ajanvieton yhteydessä, johon oli liittynyt päihteiden tarjoamista ja käyttöä seurueessa, johon oli kuulunut A:n, B:n ja C:n lisäksi muita henkilöitä.

Kysymys siitä, olivatko sukupuoliyhteyksiin johtaneet olosuhteet olleet sellaiset, että A:n menettely loukkasi asianomistajien seksuaalista itsemääräämisoikeutta, ja oliko A siten syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. (Ään.)

RL 20 luku 7 a §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 27.10.2015 nro 15/145621

Syyttäjä oli käräjäoikeudessa vaatinut A:lle rangaistusta kahdesta nuorena henkilönä tehdystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytekohdissa 1 ja 2 sekä nuorena henkilönä tehdystä huumausainerikoksesta kohdassa 3.

Kohdissa 1 ja 2 käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli ollut sukupuoliyhteydessä 15-vuotiaan B:n kanssa kaksi kertaa 1.6. ja 31.12.2013 välisenä aikana (kohta 1) sekä 14-15-vuotiaan C:n kanssa kolme kertaa 1.6. ja 1.12.2013 välisenä aikana (kohta 2). A oli tekoaikaan ollut 17-vuotias.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n sekä B:n ja C:n välinen ikäero ei ollut suuri eikä heidän henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessään ollut ollut suurta eroa. A ei ollut loukannut B:n tai C:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta, vaikka A ei ollut seurustellut B:n tai C:n kanssa. A ei ollut myöskään vaikuttanut B:n tai C:n tahdonmuodostukseen epäasiallisin keinoin, vaikka A oli luovuttanut kannabista heidän poltettavakseen. Asiaan soveltui siten rikoslain 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännös eikä A ollut syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön nuorena henkilönä.

Kohdassa 3 käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että A oli yhden kerran hankkinut ja luovuttanut kannabista B:n ja C:n poltettavaksi. Syyte oli jäänyt näyttämättä siltä osin, että luovutuskertoja olisi ollut enemmän kuin yksi. A oli menettelyllään syyllistynyt huumausainerikokseen nuorena henkilönä, josta käräjäoikeus tuomitsi A:n sakkorangaistukseen. Käräjäoikeuden tuomio jäi huumausainerikoksen osalta lainvoimaiseksi.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Marja Lehtimäki (eri mieltä) ja lautamiehet.

Kohdissa 1 ja 2 eri mieltä ollut käräjätuomari Lehtimäki katsoi, että rajoitussäännös ei tullut asiassa sovellettavaksi. Asianosaisten ikäero ei ollut suuri, mutta heidän välillään ei ollut ollut aitoa seurustelusuhdetta. Huomioon oli myös otettava, että A oli ollut tekoaikaan sukupuoliyhteydessä sekä B:n että C:n kanssa ja hänen syykseen kohdassa 3 luetuin tavoin luovuttanut B:lle ja C:lle kannabista. A oli siten vaikuttanut B:n ja C:n tahdonmuodostukseen epäasiallisin keinoin ja syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön nuorena henkilönä.

Turun hovioikeuden tuomio 1.7.2016 nro 16/128651

Syyttäjä valitti hovioikeuteen kohdista 1 – 2 ja C häntä koskevasta kohdasta 2.

Hovioikeus totesi, että asiassa oli riidatonta, että A oli ollut sukupuoliyhteydessä B:n ja C:n kanssa. Riidatonta oli myös, että asianosaisten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ollut ollut suurta eroa.

Rajoitussäännöksen osalta hovioikeus totesi, että A:n kanssakäyminen B:n ja C:n kanssa ei ollut ollut seurustelua, vaan pääasiassa päihteiden käyttöä yhdessä ja sukupuoliyhteyksiä. B ja C olivat kertoneet, ettei heitä ollut painostettu sukupuoliyhteyteen A:n kanssa. Kuitenkin tilanteessa, jossa A ja hänen vanhemmat kaverinsa olivat tekoaikaan välittäneet B:lle ja C:lle maksutta alkoholia ja B:lle myös huumausaineita ja jossa A oli ollut sukupuoliyhteydessä sekä B:n että C:n kanssa osin muiden henkilöiden läsnä ollessa, oli ilmeistä, että A:n suhde B:hen ja C:hen ei ollut ollut tavanomainen tasavertainen nuorten välinen kaverisuhde. Hovioikeus katsoi, että vallinneissa olosuhteissa A oli vaikuttanut epäasiallisilla keinoilla B:n ja C:n tahdonmuodostukseen ja siten loukannut teoillaan B:n ja C:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta. A oli syyllistynyt kohdissa 1 ja 2 lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön nuorena henkilönä.

Hovioikeus tuomitsi A:n kohtien 1 – 3 rikoksista yhteiseen 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohella valvontaan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tarja Huossa, Kari Lahdenperä ja Esko Junnila.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja syyte hylätään.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

C vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi kaksi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä nuorena henkilönä (kohdat 1 ja 2). Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että tekohetkellä 17-vuotias A oli ollut sukupuoliyhteydessä ainakin kaksi kertaa 15-vuotiaan B:n kanssa 1.6.2013 ja 31.12.2013 välisenä aikana sekä kolme kertaa 14-15-vuotiaan C:n kanssa 1.6.2013 ja 1.12.2013 välisenä aikana.

2. Hovioikeus on arvioidessaan asiaa rikoslain 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännöksen soveltamisen kannalta todennut asiassa olleen riidatonta, että A:n ja asianomistajien välinen ikäero ei ollut ollut suuri eikä heidän henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessään ollut ollut suurta eroa. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että A oli vaikuttanut molempien asianomistajien tahdonmuodostukseen epäasiallisin keinoin ja siten loukannut heidän seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan.

3. A:n valituksen johdosta Korkeimman oikeuden arvioitavana on se, onko syytteen mukaisessa A:n menettelyssä kysymys rikoslain 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännöksessä tarkoitetuista teoista, joilla ei ole loukattu asianomistajien seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Sovellettavat säännökset

4. Rikoslain 20 luvun 6 §:n nojalla lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan muun muassa se, joka on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa, jos rikos ei saman luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ole kokonaisuutena arvostellen törkeä.

5. Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan lain saman luvun 7 a §:n rajoitussäännöksen johdosta pidetä tekoa, joka ei loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jonka osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.

6. Suojaikärajaa ja siihen liittyvää rajoitussäännöstä koskevalla sääntelyllä on pyritty löytämään ratkaisu, joka yhtäältä mahdollistaa aikuisten nuoriin kohdistaman seksuaalisen hyväksikäytön rankaisemisen, mutta toisaalta antaa mahdollisuuden arvioida joustavasti nuorten keskinäisiä sukupuolisuhteita (HE 6/1997 vp s. 162). Sääntelyn esitöiden mukaan tavoite suojata lasta seksuaaliselta hyväksikäytöltä ei vaadi rajoittamaan nuorten keskinäisiä sukupuolisuhteita silloin, kun ne eivät sisällä toisen hyväksikäyttämistä (HE 6/1997 vp s. 183 ja HE 282/2010 vp s. 106). Suojaikärajaa nuorempi voi siten vapaaehtoisesti rajoitussäännöksessä tarkoitetuissa tilanteissa päättää ryhtymisestä seksuaaliseen kanssakäymiseen. Tarkoituksena on suojata seksuaalista itsemääräämisoikeutta niin, että lapsen tahdonmuodostukseen ei vaikuteta epäasiallisin keinoin esimerkiksi painostuksen tai taivuttelun kautta (HE 282/2010 vp s. 48 ja 106).

Tapahtumainkulusta esitetty selvitys

7. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä on kuultu todistelutarkoituksessa A:ta, B:tä ja C:tä. Heidän yhtäpitävien kertomustensa mukaisesti asianomistajat olivat viettäneet aikaa A:n ja tämän ystävien kanssa syytteessä tarkoitettuna ajanjaksona. Näissä tapaamisissa oli usein käytetty päihteitä joko A:n tai jonkun tämän ystävän asunnolla, jossa myös selvitetyiksi tulleet A:n ja asianomistajien väliset sukupuoliyhteydet olivat tapahtuneet. Sukupuoliyhteyksiin oli päädytty vapaaehtoisesti ja yhteisymmärryksessä. B:n ja C:n kertomusten mukaan samassa asunnossa oli C:n ja A:n sukupuoliyhteyksien aikana ainakin kerran ollut muita seurueeseen kuuluneita henkilöitä ja molemmat asianomistajat olivat olleet läsnä tilanteessa, jossa toinen heistä oli ollut sukupuoliyhteydessä A:n kanssa. Seurustelusuhteesta A:n ja kummankaan asianomistajan välillä ei ollut ollut kysymys.

8. Asiassa on käräjäoikeuden tuomion lainvoimaiseksi jääneessä kohdassa 3 selvitetty, että A on kerran luovuttanut kannabista kummankin asianomistajan poltettavaksi. C:n kertomuksen mukaan kannabista olivat tarjonneet myös muut seurueeseen kuuluneet miehet ja osin kysymys oli saattanut olla myös C:n itse hankkimasta kannabiksesta.

9. Kukaan asiassa kuulluista ei ole varmuudella muistanut sitä, oliko A tarjonnut asianomistajille myös alkoholia. C:n ja A:n kertomusten perusteella alkoholia olivat tarjonneet seurueeseen kuuluneet muut miehet. A:n mukaan myös B ja C olivat itse hankkineet alkoholia.

10. A on kiistänyt tarjonneensa kummallekaan asianomistajista kannabista siinä tarkoituksessa, että hän saisi tästä maksun seksuaalisena kanssakäymisenä. A on kertonut olleensa tietoinen siitä, että B ja C olivat tapaamisten aikana käyttäneet päihteitä.

11. C on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että A tai kukaan muu seurueeseen kuulunut mies ei ollut suoraan viestittänyt, että päihteistä tulisi maksaa seksuaalisella kanssakäymisellä. Tilanteissa oli kuitenkin ollut vähän koskettelua ja pientä vihjailua sekä kerrottu seksuaalissävytteisiä vitsejä.

12. Syyttäjä ja A ovat kumpikin Korkeimmassa oikeudessa vedonneet C:n esitutkinnassa antamaan kertomukseen, jossa C on kertonut, että hän ei ollut tehnyt mitään A:n kanssa maksuksi huumeista. Toisaalta hän on kertonut, että A ja hänen ystävänsä eivät olleet halunneet kannabiksesta maksua rahana, vaan he olivat halunneet aina maksuksi seksiä ja että näillä kai oli ollut sellainen ajatus, että tarjottuaan asianomistajille pari kertaa ilmaiseksi kannabista asianomistajat suostuvat seksiin. Esitutkinnassa C on kertonut ajatelleensa, että seksuaalinen kanssakäyminen A:n ja B:n välillä oli liittynyt kannabiksen maksuun.

13. C on Korkeimmassa oikeudessa vielä kertonut, että arvioidessaan tapahtumia nyt jälkikäteen vanhempana hän uskoo, että seksuaalista kanssakäymistä ei olisi tapahtunut ilman päihteiden tarjoamista. Hän on kertonut ymmärtävänsä oikeudenkäynnin myötä asian nyt paremmin.

14. B on häntä Korkeimmassa oikeudessa kuultaessa kertonut, että seksi A:n kanssa ei ollut ollut korvausta mistään.

15. B:n ja C:n kertoman mukaan A:n lisäksi ainakin yksi muu samaan seurueeseen kuulunut henkilö oli ehdottanut heille seksiä, mistä he olivat kieltäytyneet. C on kertonut olleensa sukupuoliyhteydessä erään seurueeseen kuuluneen toisenkin mieshenkilön kanssa, mutta C:n mukaan se ei liittynyt nyt käsiteltävään asiaan. B on kertonut, että hän olisi halutessaan voinut kieltäytyä seksistä A:n kanssa.

Yleistä sovellettavista säännöksistä

16. Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rangaistussäännöksen tavoitteena on lasten suojeleminen heitä vahingoittavilta seksuaalisilta teoilta. Sääntelyn lähtökohtana on, että alle 16-vuotias ei vielä ole kypsä päättämään seksuaalisesta käyttäytymisestään ja sen vuoksi tarvitsee lain turvaamaa suojaa.

17. Edellä todetuista lähtökohdista seuraa, että arvioitaessa sitä, onko lapseen kohdistettu seksuaalinen teko loukannut lapsen seksuaalista itsemääräämisoikeutta rajoitussäännöksessä tarkoitetulla tavalla, ratkaisevana ei voida pitää yksinomaan sitä, onko lapsi ollut vapaaehtoisesti teon kohteena. Näin on silloinkin, kun osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.

18. Lapsen seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaa myös sellainen seksuaalinen teko, johon hänet on painostettu, taivuteltu tai houkuteltu suostumaan. Lapsen tahdonmuodostukseen voidaan epäasiallisesti vaikuttaa myös muuten kuin sanallisesti. Lapsen seksuaalista itsemääräämisoikeutta voi siten loukata myös seksuaalinen teko, johon lapsi on saatu suostumaan luomalla olosuhteet, joissa seksuaalisesta kanssakäymisestä kieltäytyminen on tehty lapselle vaikeaksi. Lapsen on voitu esimerkiksi antaa ymmärtää, että häneltä odotetaan suostumista seksuaaliseen kanssakäymiseen vastapalvelukseksi jostakin.

19. Päihteiden tarjoaminen lapselle seksuaalisen teon yhteydessä on omiaan vaikuttamaan lapsen tahdonmuodostukseen. Tämän vuoksi lapsi saattaa olla helposti houkuteltavissa seksuaaliseen kanssakäymiseen vastikkeena päihteistä. Päihteiden käyttö jo sinänsä heikentää lapsen harkintakykyä.

20. Jos lapsen tahdonmuodostukseen on epäasiallisella tavalla vaikutettu, rajoitussäännös ei sovellu, vaikka epäasiallista vaikuttamista olisi lapseen kohdistanut eri henkilö kuin se, joka tekee lapselle seksuaalisen teon. Jotta seksuaalisen teon tekijän menettely olisi tahallista, hänen täytyy kuitenkin olla tietoinen siitä, että lapsen tahdonmuodostukseen oli vaikutettu epäasiallisella tavalla.

21. Tavoite suojata lasta seksuaaliselta hyväksikäytöltä ei kuitenkaan vaadi rajoittamaan nuorten keskinäisiä sukupuolisuhteita silloin, kun seksuaaliseen tekoon osallistuvat nuoret ovat kyenneet käyttämään omaa seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan ja siten itsenäisesti ja tasavertaisesti päättämään seksuaalisesta käyttäytymisestään.

22. Korkein oikeus toteaa, että väitettyä epäasiallista vaikuttamista on arvioitava ensisijaisesti siitä esitetyn selvityksen perusteella. Koska asiassa on kyse lapsen suojaamisesta häntä vahingoittavilta teoilta, asiaa ratkaistaessa ei välttämättä voida antaa sanottavasti merkitystä sille, miten asianomistajat ovat tekojen aikaan itse mieltäneet itsemääräämisoikeutensa mahdollisen loukkauksen ja kuinka he rikosprosessissa kuultavina ovat kuvanneet sitä, miksi he olivat suostuneet seksuaalisiin tekoihin. Korkein oikeus toteaa vielä, että asianomistajien kertomuksia voidaan pitää asian ratkaisuun vaikuttavina vain niiltä osin kuin he ovat kuvanneet heidän omaa sekä A:n ja tämän ystävien toimintaa seksuaalisten tekojen yhteydessä sekä tekoihin liittyviä ulkoisia olosuhteita.

23. Korkein oikeus toteaa lisäksi rikoksen syyksilukemisen edellyttävän, että tuomioistuin näyttöä kokonaisuudessaan harkittuaan katsoo, ettei syytetyn syyllisyydestä ole jäänyt varteenotettavaa epäilyä. Näyttökynnys seksuaalirikoksissa ei ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa, vaikka suoran ja yksiselitteisen näytön hankkiminen jo tekojen luonteen vuoksi on usein vaikeaa. Koska lähtökohtana on syyttömyysolettama, näytön hankkiminen on syyttäjän ja asianomistajan vastuulla (esim. KKO 2013:96, kohta 5).

Korkeimman oikeuden arviointi tässä tapauksessa

24. Nyt sovellettavan sääntelyn tarkoituksena on siis suojata suojaikärajan alittavia nuoria sellaiselta epäasialliselta vaikuttamiselta, jonka vuoksi nuori ei kykene itsenäisesti ja tasavertaisesti kumppaninsa kanssa päättämään seksuaalisesta käyttäytymisestään.

25. Rajoitussäännöksen soveltaminen ei edellytä sitä, että asianosaiset olisivat seurustelusuhteessa keskenään. Seurustelusuhde voi tosin jossakin tapauksessa osaltaan puoltaa sitä, että 16 vuoden suojaikärajaa nuoremman ja 16 vuotta täyttäneen nuoren välisessä sukupuoliyhteydessä on kysymys tasavertaisista lähtökohdista päätetystä vapaaehtoisesta kanssakäymisestä eikä rikoslaissa tarkoitetusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

26. Seurustelusuhteen puuttumisesta ei kuitenkaan voida tässä tapauksessa sellaisenaan päätellä sitä, että B:n ja C:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta olisi loukattu vaikuttamalla heidän tahdonmuodostukseensa epäasiallisin keinoin heidän päättäessään seksuaalisesta kanssakäymisestä A:n kanssa. Tätä kysymystä arvioitaessa olennaista merkitystä ei ole silläkään, että C:n ja A:n tai B:n ja A:n välillä ei ole ollut vakiintunutta kaverisuhdetta, vaan yhdessäoloa on ilmeisesti ollut lähinnä viikonloppuisin. Sen sijaan merkityksellistä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkausta koskevan kysymyksen arvioinnissa on se selvitys, joka on esitetty seksuaalisen kanssakäymisen olosuhteista. Arvioitavana on, jääkö tältä osin esitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioitaessa varteenotettava epäily A:n syyllisyydestä.

27. Asiassa on selvitetty, että 17-vuotiaan A:n, 14-15-vuotiaan C:n ja 15-vuotiaan B:n tapaamisiin on liittynyt päihteiden käyttöä. Kuten edellä on todettu, päihteiden käyttäminen jo itsessään on omiaan poistamaan estoja ja siten madaltamaan kynnystä seksuaaliseen kanssakäymiseen. Tässä asiassa ei kuitenkaan ole kysymys siitä, että B:n tai C:n tahdonmuodostuskyky olisi ollut päihteiden vaikutuksen vuoksi heikentynyt ja että A olisi käyttänyt sitä hyväkseen. Sen sijaan kysymys on siitä, onko A tai A:n tieten hänen seurueensa saanut B:n ja C:n suostumaan seksuaaliseen kanssakäymiseen kanssaan luomalla päihteitä tarjoamalla sellaiset olosuhteet, että B ja C eivät ole voineet käyttää itsemääräämisoikeuttaan päättämällä tasavertaisesti A:n kanssa seksuaalisesta kanssakäymisestään.

28. Asiassa on selvitetty, että A on jossain yhteydessä luovuttanut B:lle ja C:lle kerran kannabista. Lisäksi A:n on selvitetty tienneen asianomistajien käyttäneen tapaamisten aikana myös alkoholia, jota hänen seurueensa oli asianomistajille maksutta tarjonnut. A:n mukaan asianosaiset tosin olivat itsekin hankkineet tapaamisiin alkoholia. Sukupuoliyhteyksien on selvitetty tapahtuneen päihteiden käytön yhteydessä ja osaksi siten, että muita samaan seurueeseen kuuluneita henkilöitä oli ollut läsnä samassa asunnossa. Tilanteisiin on myös liittynyt seksuaalissävytteistä vihjailua, vitsailua ja kosketteluakin. Asiassa ei kuitenkaan ole esitetty asianomistajien esitutkinnassa esittämiä arveluja luotettavampaa selvitystä siitä, että tällä vihjailulla oli pyritty saamaan asianomistajat suostumaan seksiin vastikkeeksi tarjotuista päihteistä. Tarkempaa selvitystä ei ole esitetty siitäkään, mitä päihteitä ja kenen hankkimina oli nautittu juuri niissä tilanteissa, joissa yhdyntöihin on päädytty. Vielä on selvitetty, että asianomistajat ovat kieltäytyneet seksuaalisesta kanssakäymisestä A:n seurueeseen kuuluneen muun henkilön kanssa, joka oli tätä ehdottanut.

29. Asiassa on siten selvitetty, että asianomistajat ovat päätyneet yhdyntöihin A:n kanssa päihteiden käyttöön liittyneen nuorten keskinäisen yhdessäolon ja ajanvieton yhteydessä, johon on liittynyt A:n ja hänen seurueensa seksuaalisväritteistä käyttäytymistä. Myös A ja hänen seurueensa ovat asianomistajien pyynnöstä hankkineet tapaamisiin päihteitä, joita on yhdessä nautittu.

30. Korkein oikeus katsoo, että nuorten välisessä kanssakäymisessä pelkästään edellä mainitut, selvitetyiksi tulleet olosuhteet eivät välttämättä osoita, että asianomistajien tahdonmuodostukseen olisi vaikutettu siten epäasianmukaisesti, etteivät asianomistajat ole A:n tieten kyenneet päättämään itsenäisesti ja tasavertaisesti A:n kanssa seksuaalisesta kanssakäymisestään syytteessä tarkoitetuissa tilanteissa. Näin on erityisesti sen vuoksi, että mainittujen olosuhteiden merkitys asianomistajien seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kannalta on jäänyt asiassa epäselväksi. Tällaisen arvion puolesta puhuu osaltaan vaikkakaan ei ratkaisevasti sekin, että asianomistajat ovat samanlaisissa olosuhteissa kieltäytyneet seksistä erään toisen A:n seurueeseen kuuluneen miehen kanssa.

Johtopäätös

31. Korkein oikeus katsoo näyttöä kokonaisuutena harkittuaan, että A:n syyllistymisestä syytteessä tarkoitettuihin rikoksiin jää varteenotettava epäily. Syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytekohdissa 1 ja 2 on siten hylättävä.

Tuomiolauselma

Muutos hovioikeuden tuomioon:

Syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä nuorena henkilönä kohdissa 1 ja 2 hylätään. Asia jää syyksi lukemisen ja rangaistusseuraamuksen osalta käräjäoikeuden tuomion varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Tuomo Antila (eri mieltä), Päivi Hirvelä, Kirsti Uusitalo (eri mieltä) ja Mika Ilveskero. Esittelijä Minna Heikinsalmi.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Uusitalo: Hyväksyn sen, miten ratkaisun lähtökohtia ja asiassa esitettyä selvitystä on selostettu perustelukohdissa 1 – 23. Muutoin lausun seuraavaa:

A:lle ei ole vaadittu rangaistusta rikoslain 20 luvun 8 a §:ssä rangaistavaksi säädetystä seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta, jonka osalta rangaistavuuden edellytyksenä on näyttö korvauksen antamisen tai lupaamisen ja seksuaalisen kanssakäymisen välisestä yhteydestä. Perustelukohdissa 16 – 18 esitettyjen näkökohtien vuoksi rikoslain 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännöstä ei ole perusteltua tulkita niin suppeasti, että nuorten välisten seksuaalisten tekojen voitaisiin katsoa olevan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä vain, jos tekoihin on välittömästi liittynyt toisen osapuolen suoranaista painostamista tai taivuttelua, kuten nimenomainen ilmoitus, että hänelle tarjottavien päihteiden vastikkeeksi edellytetään seksiä. Kysymystä rajoitussäännöksen soveltumisesta onkin harkittava laaja-alaisesti ottaen huomioon osapuolten keskinäisen suhteen laatu sekä ne olosuhteet, joissa teot ovat tapahtuneet. Arvioinnissa on keskeistä se, onko alle 16-vuotias lapsi kyennyt kyseisessä tilanteessa vapaasti muodostamaan oman itsenäisen tahtonsa seksin harjoittamisen suhteen.

Asiassa on esitetty varsin yhdensuuntaista selvitystä niistä olosuhteista, joissa A on ollut sukupuoliyhteydessä B:n ja C:n kanssa. Sukupuoliyhteydet ovat tapahtuneet tilanteissa, joissa 14–15-vuotias C ja 15-vuotias B ovat viettäneet aikaa 17-vuotiaan A:n ja tämän täysi-ikäisten miespuolisten kavereiden seurassa eri yksityisasunnoissa. Tapaamisissa tytöille on tarjottu ilmaiseksi alkoholijuomia ja kannabista. Päihteiden tarjoamisen yhteydessä heille on kosketuksilla sekä sanallisin vihjein ja vitsein ilmaistu, että päihteiden vastikkeeksi halutaan seksiä. Todisteeksi nimetty Messenger-viesti osoittaa, että C:n ja A:n yhdessäolo on nimenomaisesti liittynyt siihen, että A:n avulla on järjestynyt sekä oleskelupaikka että päihteitä B:lle ja C:lle. B on kertonut, että yhteydenpito A:han ja tämän ystäviin oli aina tapahtunut C:n ja A:n kautta. C:n ja A:n tai B:n ja A:n välillä ei ole ollut seurustelusuhdetta eikä edes vakiintunutta kaverisuhdetta vaan he ovat tapailleet toisiaan vain edellä kuvatuissa tilanteissa.

Katson, että B ja C eivät ole edellä kuvatuissa olosuhteissa voineet päättää sukupuoliyhteyteen ryhtymisestä vapaina ulkopuolisesta vaikuttamisesta ja tasavertaisesti A:n kanssa. Näin ollen teoilla on loukattu heidän seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan eikä rajoitussäännös sovellu.

Olennaista merkitystä ei ole sillä, kuinka aktiivisesti juuri A itse on omalla käyttäytymisellään vaikuttanut B:n ja C:n tahdonmuodostukseen. A:n menettely on joka tapauksessa ollut tahallista, kun hän on edellä kuvatuista olosuhteista tietoisena ollut sukupuoliyhteydessä heidän kanssaan.

Edellä esitetyillä perusteilla katson, ettei hovioikeuden tuomiota ole aihetta muuttaa syyksilukemisen ja rangaistuksen osalta.

Oikeusneuvos Antila: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Uusitalo.

 
Julkaistu 7.11.2018  Päivitetty 14.11.2018