KKO:2018:63

RL 50 luku 6 §
RL 10 luku 6 § 1 mom
RL 10 luku 8 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 11.11.2015 nro 15/148483

Käräjäoikeus luki A:n syyksi syytekohdassa 1.1. törkeän huumausainerikoksen. A oli viljellyt virolaisen osakeyhtiön omistamalla kiinteistöllä sijaitsevassa omakotitalossa 86 kannabiskasvia, joiden tuottoarvo olisi ollut ainakin yli 1 000 grammaa. Lisäksi A oli pitänyt hallussaan kannabiksen kasvirouhetta ja lehtiä yhteensä 2 978,9 grammaa sekä varsisilppua ja kasvirouhetta yhteensä 3 443 grammaa. A oli edelleen viljellyt erään muualla sijaitsevan talon huoneessa 10 kannabiskasvia, jotka hänen oli ollut tarkoitus siirtää yhtiön omistamalla kiinteistöllä sijaitsevaan kasvattamoon.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä huumausainerikoksesta ja sähköturvallisuutta koskevien säännösten rikkomisesta yhteiseen 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi edellä mainitun kiinteistön valtiolle menetetyksi.

Käräjäoikeus totesi kiinteistöä koskevasta menettämisseuraamuksesta seuraavan.

Kiinteistö oli ostettu yhtiön nimiin. A:n kertomuksesta oli pääteltävissä, että hän oli kiinteistön tosiasiallinen omistaja. A ei ollut kiistänyt, että syytteen teonkuvauksen mukainen maininta siitä, että hän oli käytännössä omistanut kiinteistön, ei pitäisi paikkansa.

Asiassa esitetyistä valokuvista ilmeni selkeästi, että kiinteistöllä olevaa asuinrakennusta oli käytetty laajamittaisena kannabiskasvattamona. A oli kertonut hankkineensa kiinteistön varastoksi, mutta valokuvista ilmeni kiistatta, ettei asuinrakennukseen ollut juurikaan jäänyt tilaa muuhun käyttötarkoitukseen kuin kannabiksen kasvatustoimintaan. Huomioon ottaen se, että kiinteistöllä sijaitsevaa asuinrakennusta oli pääasiassa käytetty huumausainerikoksen tekemiseen eli se oli merkityksellisellä tavalla liittynyt A:n syyksi luetun huumausainerikoksen tekemiseen, käräjäoikeus päätyi siihen, ettei kiinteistön menettämisseuraamus ollut A:n olosuhteisiin ja hänen syykseen luettuun menettelyyn nähden kohtuutonta ja tuomitsi kiinteistön rikoslain 50 luvun 6 §:n nojalla valtiolle menetetyksi.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Aulikki Stenbäck ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 25.11.2016 nro 16/149459

A valitti hovioikeuteen ja vaati menettämisseuraamuksen kumoamista.

Syyttäjä vaati vastauksessaan hovioikeudelle toissijaisesti, että A tuomitaan menettämään valtiolle kiinteistön arvo 8 200 euroa.

Hovioikeus totesi olevan riidatonta, että A:n yksin omistamalla yhtiöllä oli lainhuuto menettämisseuraamusvaatimuksen kohteena olevaan kiinteistöön ja että kiinteistöä koskeva menettämisseuraamus oli käräjäoikeuden tuomiossa kohdistettu A:han.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut siltä osin kuin käräjäoikeus oli todennut kiinteistön olevan rikoslain 50 luvun 6 §:ssä tarkoitettu rikoksentekoväline. Käräjäoikeuden tuomiossa oli kuitenkin sivuutettu yhtiön muodollinen omistusoikeus kiinteistöön ja katsottu, että A oli kiinteistön tosiasiallinen omistaja. Rikoslain 10 luvussa ei ollut säännöstä omistusoikeuden sivuuttamisesta. Rikoslain 10 luvun 6 ja 8 §:issä oli sitä vastoin säädetty, että rikoksentekijä voitiin tuomita rikoksen tekemisessä käytetyn omaisuuden sijasta menettämään kokonaan tai osaksi sen arvo, mikäli omaisuutta ei voitu tuomita menetetyksi sen vuoksi, että se kuului muulle kuin rikoksentekijälle. Asiassa ei ollut perusteita sivuuttaa yhtiön muodollista omistusoikeutta ja katsoa A:n olevan kiinteistön omistaja. Koska kiinteistö kuului muulle kuin A:lle, ei kiinteistön menettämisseuraamusta voitu kohdistaa A:han.

Ratkaistavaksi tuli siten, oliko A tuomittava menettämään valtiolle kiinteistön riidaton arvo 8 200 euroa. Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2010:10 ilmenevän oikeusohjeen mukaan oli perusteltua ottaa lähtökohdaksi, että huumausainerikoksen tekemiseen käytetyn esineen kuuluessa muulle kuin rikoksentekijälle tuli sen sijasta esineen arvo tuomita valtiolle menetetyksi. Koska menettämisseuraamuksen tuomitseminen ei ollut myöskään kohtuutonta ottaen huomioon omaisuuden arvo ja A:n taloudellinen asema, A oli tuomittava menettämään kiinteistön arvo valtiolle.

Hovioikeus kumosi kiinteistöä koskevan menettämisseuraamuksen ja vapautti A:n tästä menettämisseuraamuksesta. A tuomittiin menettämään valtiolle rikoksentekovälineenä käytetyn kiinteistön arvo 8 200 euroa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pekka Määttä, Kimmo Suorsa ja Taina Martti. Esittelijä Hanna Syrjä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan sitä kysymystä, voitiinko kannabiskasvattamona käytetyn kiinteistön arvo tuomita hovioikeuden selvitetyiksi katsomien seikkojen perusteella valtiolle menetetyksi. Muilta osin kysymys valitusluvan myöntämisestä siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin hänet oli tuomittu menettämään valtiolle kiinteistön arvo 8 200 euroa.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Valitusluparatkaisu

A:lle ei myönnetty valituslupaa enemmälti. Hovioikeuden tuomio jäi siis muilta osin pysyväksi.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on tuomittu käräjäoikeudessa lainvoimaisesti rangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta hänen viljeltyään X Oy:n omistamalla kiinteistöllä sijaitsevassa omakotitalossa kannabiskasveja. Hovioikeus on tuominnut A:n menettämään valtiolle rikoksentekovälineenä käytetyn kiinteistön arvo 8 200 euroa. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys ensinnäkin siitä, voidaanko kiinteistöä pitää rikoslain 50 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisena huumausainerikoksen tekemisessä käytettynä välineenä. Jos kiinteistöä voidaan pitää tällaisena välineenä, kysymys on lisäksi siitä, voidaanko A tuomita menettämään kiinteistön arvo valtiolle.

Sovellettavat säännökset

2. Rikoslain 50 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan valtiolle menetetyksi on tuomittava muun muassa välineet, joita on käytetty huumausainerikoksen tekemiseen. Säännöksen 2 momentin mukaan menettämisseuraamuksen osalta on muutoin noudatettava, mitä 10 luvussa säädetään.

3. Rikoslain 10 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan menetetyksi ei tuomita esinettä tai muuta omaisuutta, joka kokonaan tai osaksi kuuluu muulle kuin rikoksentekijälle, rikokseen osalliselle tai sille, jonka puolesta tai suostumuksin rikos on tehty.

4. Rikoslain 10 luvun 8 §:n 1 momentissa säädetään puolestaan arvon menettämisestä. Lainkohdan mukaan jos rikoksen tekemisessä käytettyä esinettä tai omaisuutta ei voida tuomita menetetyksi sen vuoksi, että se kuuluu muulle kuin rikoksentekijälle, rikoksentekijä voidaan tuomita esineen tai omaisuuden sijasta menettämään kokonaan tai osaksi sen arvo.

5. Rikoslain 10 luvun 10 §:n mukaan menettämisseuraamus saadaan jättää tuomitsematta tai sitä voidaan muutoin kohtuullistaa muun muassa, jos hyöty taikka esineen tai omaisuuden arvo on vähäinen tai menettämisseuraamuksen tuomitseminen olisi kohtuutonta ottaen huomioon rikoksen ja esineen tai omaisuuden laatu, vastaajan taloudellinen asema sekä muut olosuhteet.

Rikoslain 50 luvun 6 §:n tulkinta

6. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2010:10 (kohta 5) on lausuttu, rikoslain 50 luvun 6 §:n säännös velvoittaa ehdottomasti tuomitsemaan huumausainerikoksessa käytetyt välineet valtiolle menetetyksi. Säännös perustuu Suomea sitoviin vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen 37 artiklaan ja Wienissä huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa vastaan 20.12.1988 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen b kohtaan, joissa sopimusosapuolien edellytetään toimivan niin, että tarvikkeet ja muut apuvälineet, joita jollain tavalla käytetään huumausainerikoksen tekemisessä, tuomitaan menetetyiksi. Menetetyksi tuomitsemista harkittaessa ei ole lähtökohtaisesti merkitystä sillä, onko väline ollut rikoksen tekemisessä välttämätön tai tarpeellinen, vaan riittävää on, että väline on merkityksellisellä tavalla myötävaikuttanut tai liittynyt rikoksen tekemiseen. Huumausainerikoksista rikoslaissa säädettäessä hallituksen esityksessä todettiin myös nimenomaisesti, ettei säännös edellytä, että omaisuus on hankittu yksinomaan tai pääasiallisesti rikoksen tekemistä varten (HE 180/1992 vp s. 27).

7. Nykyisin voimassa oleva rikoslain 50 luvun 6 § on kysymyksessä olevilta osin samansisältöinen kuin aikaisemmin voimassa ollut rikoslain 50 luvun 6 §:n (1304/1993) 2 momentin 1 kohta. Aiemmin voimassaolleen lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 180/1992 vp s. 24 ja 27) on todettu, että välineellä ja tarvikkeella tarkoitetaan paitsi laboratoriovälineitä, joilla huumausainetta voidaan kemiallisesti valmistaa, myös välineitä, joita muuten voidaan käyttää huumausainerikoksen tekemisessä. Esimerkkinä jälkimmäisistä on mainittu auto, johon on tehty muutoksia salakuljetusta varten. Huumausainerikoksen tekemiseen tarvittavat välineet ovat hallituksen esityksen mukaan säännönmukaisesti yleisesti kaupan olevia, pääasiassa laillisiin tarkoituksiin liittyviä hyödykkeitä.

Onko kiinteistö huumausainerikoksessa käytetty väline?

8. A on vedonnut siihen, että yleiskielen mukaan kiinteistöä ei voida rinnastaa välineeseen. Hänen mukaansa laillisuusperiaate estää syytetyn vahingoksi tapahtuvan laajentavan, sanamuodosta poikkeavan tulkinnan.

9. Rikoslain 3 luvun 1 §:n mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen seuraamuksen on perustuttava lakiin. Vastaava periaate on lausuttu perustuslain 8 §:ssä sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklassa, Yhdistyneiden Kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 15 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklassa.

10. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään (KKO 2018:36, kohta 9) lausunut, että rikosoikeudellinen laillisuusperiaate tarkoittaa muun muassa sitä, ettei tuomioistuin rangaistussäännöstä soveltaessaan saa mennä lain kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää tai korjata lakia analogiapäätelmään turvautumalla. Tuomioistuin ei saa poiketa lakitekstin yleiskielen mukaisesta tai juridisteknisestä merkityksestä. Lainsäätäjän käyttämät käsitteet, niin kuin myös konkreettisen tapauksen ja abstraktin oikeusnormin vastaavuuden toteaminen, edellyttävät kuitenkin soveltamistilanteessa lainkäyttäjän tulkintaa.

11. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään katsonut lainsäätäjän käyttämien käsitteiden tulkinnan olevan välttämätöntä ja oikeutettua myös yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa edellyttäen, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennakoitavissa (esim. KKO 2018:36, kohta 10 ja siinä viitatut ratkaisut).

12. Korkein oikeus toteaa, että välineellä tarkoitetaan yleiskielen mukaan jossakin apuna käytettävää esinettä tai asiaa. Kyse voi olla irtaimesta tai kiinteästä esineestä. Laillisuusperiaate ei estä tulkintaa, jonka mukaan kiinteistö on rikoslain 50 luvussa 6 §:ssä tarkoitettu väline ja siten menettämisseuraamuksen kohde. Menettämisseuraamuksen tuomitseminen edellyttää kuitenkin vielä sitä, että kiinteistöä on käytetty rikoksentekovälineenä laissa tarkoitetussa mielessä.

13. Asiassa on selvitetty, että kiinteistöllä sijaitseva asuinrakennus on ollut asumiskelvoton ja että koko rakennusta on käytetty laajamittaisena kannabiskasvattamona. A on hankkinut kiinteistön toukokuussa 2013 yhtiön nimiin. Hänen syykseen on lainvoimaisesti luettu ajalla 15.4. – 28.10.2014 tehty törkeä huumausainerikos. A on pyrkinyt luomaan kannabiksen kasvattamiselle ammattimaiset olosuhteet lannoitteiden, tuulettimien, lämpölamppujen ja kastelujärjestelmän avulla.

14. Kiinteistöllä sijaitsevan asuinrakennuksen tiloja on käytetty apuvälineenä kannabiskasvien kasvattamisessa sekä kasvatusolosuhteiden optimoimiseksi että kiinnijäämisriskien pienentämiseksi. Kun kiinteistöä on käytetty hyvin laajamittaisesti huumausaineen kasvattamiseen, Korkein oikeus toteaa, että se on merkityksellisellä tavalla myötävaikuttanut rikoksen tekemiseen. Kiinteistöä on siten tässä tapauksessa perusteltua pitää rikoslain 50 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna rikoksentekovälineenä. Menettämisseuraamus ei ole lainkohdan mukaan harkinnanvarainen, mutta seuraamusta on mahdollista kohtuullistaa rikoslain 10 luvun 10 §:n nojalla.

15. Kiinteistö on siten lähtökohtaisesti tuomittava valtiolle menetetyksi rikoksentekovälineenä. A ei kuitenkaan itse omista kiinteistöä. Näin ollen asiassa tulee rikoslain 10 luvun 8 §:n nojalla arvioitavaksi vielä, tuleeko A tuomita menettämään kiinteistön arvo valtiolle.

Arvon menettämisen edellytykset

16. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2010:10 (kohta 6) todennut, että esineen arvon tuomitseminen menetetyksi on rikoslain 10 luvun 8 §:n mukaan harkinnanvaraista eikä säännöksessä määritellä harkinnan perusteita. Arvioinnissa on kuitenkin otettava huomioon se, että arvon tuomitseminen menetetyksi turvaa yhdenvertaisuutta ja yleistä lainkuuliaisuutta. Menettämisseuraamuksen määrääminen ei sen vuoksi saa riippua siitä satunnaisesta seikasta, kuuluuko esine rikoksentekijälle vai onko hän sen lainannut tai vuokrannut. Näin ollen on perusteltua ottaa lähtökohdaksi, että huumausainerikoksen tekemiseen käytetyn esineen kuuluessa muulle kuin rikoksentekijälle on sen sijasta esineen arvo tuomittava menetetyksi valtiolle. Vastaavaan arvon menettämiseen aikaisemmin sovelletun rikoslain 46 luvun 10 §:n mukaan (769/1990) arvon menettämisestä määrättäessä oli otettava huomioon vastaajan rikoksesta ilmenevä syyllisyys ja taloudellinen asema sekä muut olosuhteet. Voimassaolevan lain mukaan nämä seikat sisältyvät suurimmaksi osaksi menettämisseuraamuksen kohtuullistamisperusteisiin. Harkittaessa huumausainerikoksessa käytetyn esineen arvon tuomitsemista menetetyksi rikoslain 10 luvun 8 §:n nojalla voidaan siten saman lain 50 luvun 6 §:ään perustuvan lähtökohdan ohella ottaa huomioon myös ne perusteet, joilla menettämisseuraamus saadaan jättää tuomitsematta tai sitä voidaan muutoin kohtuullistaa.

17. Edellä lausuttu huomioon ottaen lähtökohtana on, että rikoksentekovälineen arvo tuomitaan menetetyksi, jos rikoksentekovälinettä ei voida tuomita menetetyksi sen vuoksi, että se kuuluu muulle kuin rikoksentekijälle. Menetetyksi tuomitseminen estyy kuitenkin, jos se on kohtuutonta edellä kohdassa 5 selostetussa rikoslain 10 luvun 10 §:ssä tarkoitetuilla perusteilla.

18. A:n syyksi luetun huumausainerikoksen tekoaika on jatkunut muutaman kuukauden, ja teolla on tavoiteltu merkittävää taloudellista hyötyä, koska viljelty huumausaine oli tarkoitettu myyntiin. A on pyrkinyt luomaan kannabiksen kasvattamiselle ammattimaiset olosuhteet kohdassa 13 selostetuin tavoin, joten hänen syykseen luettu rikos on vaatinut myös tavanomaista suurempaa suunnitelmallisuutta. Rikoksen laatu ja rikoksentekijän syyllisyys puoltavat siten arvon tuomitsemista menetetyksi.

19. Kannabiskasvattamona käytetyn kiinteistön arvo on 8 200 euroa, mitä ei voida pitää erityisen suurena rikoksen laatuun ja rikoksesta ilmenevään A:n syyllisyyteen nähden. Tämän vuoksi rikoksentekijän taloudellisilla olosuhteilla ei voida katsoa olevan olennaista merkitystä menettämisseuraamusta harkittaessa. Korkein oikeus katsoo, että A on tuomittava menettämään kiinteistön koko arvo valtiolle.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Pekka Koponen, Mika Huovila, Lena Engstrand ja Jussi Tapani. Esittelijä Tiina-Liisa Autio.