KKO:2018:60

Seksuaalirikos - Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Rangaistuksen määrääminen - Rangaistuksen mittaaminen - Lieventämisperusteet

Diaarinumero: R2017/360
Taltionumero: 1903
Antopäivä: 8.10.2018 ECLI:FI:KKO:2018:60

Naisopettaja oli ollut lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä ja muulla tavoin tehnyt seksuaalisia tekoja kahdelle poikaoppilaalleen, jotka olivat tapahtuma-aikaan 13–15- ja 12–13-vuotiaita. Opettajan syyksi oli hovioikeudessa luettu kaksi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, kaksi seksuaalista hyväksikäyttöä sekä törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen.

Toisen oppilaan osalta opettaja oli esitutkinnassa vähitellen kertonut teoista sellaisia yksityiskohtia, jotka eivät ilmenneet häneltä takavarikoiduista tietokoneesta ja matkapuhelimesta löydetyistä osapuolten välisistä viesteistä. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla opettajan katsottiin pyrkineen edistämään rikoksensa selvittämistä rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Opettaja tuomittiin yhteiseen neljän vuoden kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen. (Ään.)

RL 6 luku 4 §

RL 6 luku 6 § 3 kohta

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Vantaan käräjäoikeuden tuomio 25.8.2016 nro 16/132718 ja Helsingin hovioikeuden tuomio 8.3.2017 nro 17/109416 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Jyrki Rinnemaa ja lautamiehet sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Timo Ojala, Terhi Mattila ja Heikki Rautiola.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

X:lle myönnettiin oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisesti valituslupa rajoitettuna koskemaan rangaistuksen mittaamista, huomioon ottaen myös rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdassa säädetty rikoksen selvittämiseen perustuva rangaistuksen lieventämisperuste. Muilta osin kysymys valitusluvan myöntämisestä siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Valituksessaan X vaati, että hänelle tuomittua vankeusrangaistusta alennetaan.

Syyttäjä ja asianomistaja A vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Asianomistaja B ei antanut vastausta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Valitusluvan myöntäminen

X:lle ei myönnetä valituslupaa siltä osin kuin kysymys valitusluvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä. Hovioikeuden tuomio jää siis näiltä osin pysyväksi.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta

1. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että X on 1.3.2012 ja 31.10.2013 välisenä aikana ollut tekoaikaan 13-15-vuotiaan A:n kanssa lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä ja tehnyt hänelle myös muita seksuaalisia tekoja, jotka ovat käsittäneet seksuaalisviritteisiä keskusteluja ja seksuaalisviritteisten viestien ja kuvien lähettämistä, A:n suutelua, seksuaalista hyväilyä ja tyydyttämistä koskettelemalla käsin tämän sukupuolielintä sekä A:n saamista koskettelemaan seksuaalisesti X:ää rinnoista, sukupuolielimestä ja eri puolilta vartaloa (syytekohta 3). Lisäksi X on 1.3.2012 ja 31.10.2013 välisenä aikana opettajan asemaansa hyväksikäyttäen taivuttanut A:n, joka on ollut hänen määräysvaltansa ja valvontansa alainen oppilas, syytekohdassa 3 kuvattuihin sukupuoliyhteyksiin ja muihin seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaaviin seksuaalisiin tekoihin (syytekohta 4).

2. X on 1.3.2015 ja 9.5.2016 välisenä aikana ollut tekoaikaan 12-13-vuotiaan B:n kanssa lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä ja tehnyt hänelle myös muita seksuaalisia tekoja. Sukupuoliyhteydet on suoritettu siten, että X on saanut B:n työntämään sormensa X:n emättimeen. Muut teot ovat sisältäneet seksuaalisviritteisiä keskusteluja ja seksuaalisviritteisten viestien lähettämistä, B:n suutelua ja seksuaalista hyväilyä sekä B:n saamista koskettelemaan seksuaalisesti X:ää rinnoista, sukupuolielimestä ja eri puolilta vartaloa (syytekohta 5). Lisäksi X on 1.3.2015 ja 9.5.2016 välisenä aikana opettajan asemaansa hyväksikäyttäen taivuttanut B:n, joka on ollut hänen määräysvaltansa ja valvontansa alainen oppilas, edellä kuvattuihin sukupuoliyhteyksiin ja muihin seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaaviin seksuaalisiin tekoihin (syytekohta 6).

3. Hovioikeus on vielä katsonut, että X on 1.3.2012 ja 9.5.2016 välisenä aikana hankkiakseen itselleen hyötyä käyttänyt erityisen häikäilemättömästi väärin asemaansa käskyvallassaan ja välittömässä valvonnassaan olleisiin oppilaisiinsa menettelemällä syytekohdissa 3 - 6 tarkoitetulla tavalla (syytekohta 7).

4. Hovioikeus on syyksilukemisen osalta lainvoimaisessa tuomiossaan lukenut X:n syyksi kaksi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä (kohdat 3 ja 5), kaksi seksuaalista hyväksikäyttöä (kohdat 4 ja 6) sekä törkeän virka-aseman väärinkäyttämisen (kohta 7).

5. Hovioikeus on katsonut, että oikeudenmukainen seuraamus asianomistajiin kohdistuneista kahdesta tekokokonaisuudesta on ollut kummastakin erikseen noin 3 vuoden 8 kuukauden mittainen vankeusrangaistus ja että virkarikoksen vaikutus yhteiseen rangaistukseen ei ole ollut erityisen merkittävä. Hovioikeus on toisin kuin käräjäoikeus katsonut, että rikoksen selvittämispyrkimykseen nojautuvan lieventämisperusteen käyttämiselle ei ole ollut edellytyksiä. Hovioikeus on koventanut käräjäoikeuden tuomitsemaa yhteistä 3 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistusta ja tuominnut X:n yhteiseen 5 vuoden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin tuominnut X:n viralta pantavaksi.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

6. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys X:lle tuomittavan yhteisen vankeusrangaistuksen mittaamisesta ja siitä, onko X pyrkinyt edistämään rikoksensa selvittämistä rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan tarkoittamalla tavalla.

Rangaistuksen mittaamisen lähtökohdat

7. Rikoslain 6 luvun 4 §:ssä säädetyn rangaistuksen mittaamisen yleisperiaatteen mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Näitä seikkoja arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota paitsi rikoksen toteutuneisiin seurauksiin, myös siihen vahinkoon ja vaaraan, jonka teosta olisi ennalta arvioiden saattanut odottaa aiheutuvan. Tekijän syyllisyys puolestaan viittaa teon vaikuttimiin ja teon ilmentämään syyllisyyteen. Tässä arvioinnissa voidaan ottaa huomioon esimerkiksi harkiten ja suunnitelmallisesti tehtyjen rikosten ero hetken mielijohteesta tehtyihin rikoksiin (HE 44/2002 vp s. 186 - 190).

8. Kun useista rikoksista mitataan yhteinen rangaistus, lähtökohdaksi on rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus. Yhteinen rangaistus on mitattava siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

9. Tässä tapauksessa rangaistus määrätään soveltaen rikoslain 20 luvun 5 §:n 1 momenttia seksuaalisesta hyväksikäytöstä, saman luvun 7 §:n 1 momenttia törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja rikoslain 40 luvun 8 §:ää törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Lainkohdista ensimmäisessä säädetään rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään neljä vuotta, seuraavassa vankeutta vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta ja viimeksi mainitussa vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta sekä viraltapano.

10. Korkein oikeus toteaa, että lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja etenkin törkeän tekomuodon rangaistusasteikon laajuus kuvastaa sitä, että teot saattavat tunnusmerkistön sisälläkin poiketa moittivuudeltaan huomattavasti toisistaan. Mitattaessa rangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä onkin kiinnitettävä huomiota siihen, miten vahingollinen teko on ollut lapsen kehityksen kannalta. Mitä läheisempi tekijä on uhrille ja mitä loukkaavampi seksuaaliteko on laadultaan, sitä vahingollisempi teko on lapselle. Vahingollisuuteen vaikuttaa myös hyväksikäyttötekojen ja -kertojen lukumäärä ja se, miten pitkälle ajanjaksolle ne ajoittuvat (KKO 2011:102 kohta 20).

Rangaistuskäytännöstä

11. Korkein oikeus ei ole antanut kysymyksessä olevaan tapaukseen suoraan verrattavaa törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää ennakkopäätöstä rangaistuksen mittaamisesta.

12. Ratkaisuissa KKO 2018:35, 2018:30, 2017:50, 2017:31 ja 2013:31 on ollut kyse törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, jotka ovat sisältäneet sukupuoliyhteyden. Ratkaisussa KKO 2018:35 aikuinen tekijä tuomittiin 2 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, kun hän oli ollut sukupuoliyhteydessä 13-vuotiaan lapsen kanssa. Ratkaisussa KKO 2018:30 15-16-vuotias tekijä oli noin puolentoista vuoden aikana ollut toistuvasti sukupuoliyhteydessä 7-8-vuotiaan sukulaistytön kanssa tunkeutumalla peniksellään lapsen peräaukkoon. Tekijä tuomittiin nuorena henkilönä alentuneesti syyntakeisena tehdystä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohessa 80 tunnin yhdyskuntapalveluun. Ratkaisussa KKO 2017:50 tekijöille mitattiin lyhimmillään 1 vuosi 11 kuukautta ja enimmillään 2 vuotta 3 kuukautta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jossa kukin tekijä oli runsaan seksuaalissävytteisen viestittelyn lisäksi ollut 14-15-vuotiaan lapsen kanssa yhden kerran sukupuoliyhteydessä. Ratkaisussa KKO 2017:31 oli kysymys tekijän 15-16-vuotiaa-seen lapsenvahtiin kohdistamista seksuaaliteoista ja lopulta sukupuoliyhteydestä, ja siinä tekijä tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohessa 90 tunnin yhdyskuntapalveluun. Ratkaisussa KKO 2013:31 15-vuotias tekijä pakotti väkivalloin 12-vuotiaan lapsen yhdyntään kaksi kertaa alle kahden vuorokauden aikana. Tekijä tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohessa 60 tunniksi yhdyskuntapalveluun.

13. Ratkaisuissa KKO 2014:48 ja 2011:102 käsitellyissä asioissa on uhrin ja tekijän läheissuhteen osalta samankaltaisuutta nyt käsiteltävän asian kanssa. Ratkaisussa KKO 2014:48 vastaajana olleen isän katsottiin puolentoista vuoden tekoaikana useamman kerran kosketelleen 3-vuotiasta tytärtään sukupuolielimen ja peräaukon alueelta sekä saaneen tämän koskettelemaan käsillään ja suullaan isän sukupuolielintä. Menettely arvioitiin törkeäksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi, eikä isälle hovioikeudessa tuomittua 3 vuoden vankeusrangaistusta alennettu. Ratkaisussa KKO 2011:102 isoisä oli viidellä eri kerralla kosketellut pojantyttärensä rintoja ja sukuelintä vaatteiden alta ja päältä. Ensimmäisen koskettelun aikaan lapsi oli ollut lähes 7-vuotias ja viimeisen koskettelukerran aikana noin 13-vuotias. Korkein oikeus tuomitsi isoisän lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

14. Seksuaalirikosten rangaistavuutta on ankaroitettu vuonna 1999 (563/1998) ja uudelleen vuonna 2011 voimaan tulleilla lainmuutoksilla (540/2011). Lainmuutosten taustalla oli lisääntynyt tieto tällaisen rikollisuuden vahingollisuudesta ja muutosten tavoitteena oli rangaistustason ankaroittaminen, seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaaminen ja lasten rikosoikeudellisen suojan parantaminen. Edellä mainittujen ratkaisujen KKO 2011:102, 2013:31 ja 2014:48 taustalla olleet rikokset oli tehty ennen vuoden 2011 lainmuutosta, jolloin ratkaisuissa sovellettiin tekoaikana voimassaolleita, nykyistä osin lievempiä rangaistussäännöksiä.

Yhteinen rangaistus

15. Korkeimman oikeuden ratkaisusta 2015:12 (kohta 28) ilmenevin tavoin samalla kerralla tuomittavina olevien rikosten keskinäinen yhteys voi vaikuttaa joissakin tilanteissa yhteistä rangaistusta lieventävästi ja joskus taas sitä koventavasti. Rikoslain 7 luvun säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, että rikoksentekijän kokonaissyyllisyyttä vähentävänä seikkana voidaan pitää esimerkiksi sitä, jos tekijä on tehnyt vain yhden rikollisen teon, joka kuitenkin täyttää useamman rikoksen tunnusmerkistön. Rikosten keskinäisestä yhteydestä ilmenevä suunnitelmallisuus voi toisaalta vaikuttaa yhteisen rangaistuksen koventamisperusteena (HE 40/1990 vp s. 32).

16. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, että asiassa tulee tarkastella kumpaankin lapseen kohdistuneita, ajallisesti peräkkäisiä seksuaalirikoksia toisistaan erillisinä tekokokonaisuuksina. X on syyllistynyt syytekohtien 3 ja 4 rikoksiin yhdellä rikollisella menettelyllä ja syytekohtien 5 ja 6 rikoksiin toisella rikollisella menettelyllä. Lisäksi hän on syytekohdissa 3 - 6 tarkoitetulla menettelyllä syyllistynyt törkeään virkarikokseen.

17. Korkein oikeus toteaa, että X on ollut runsaan puolentoista vuoden aikana lukuisia kertoja eri tavoin toteutetuissa sukupuoliyhteyksissä A:n kanssa ja että asianosaisten kesken on ollut paljon myös muunlaista seksuaalista kanssakäymistä. Osapuolten ikäero on ollut suuri ja tekoaika on ollut pitkä. Rikos on ollut omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä ja esitetyn selvityksen perusteella myös vahingoittanut sitä pitkäkestoista lääketieteellistä hoitoa vaativalla tavalla. X:n menettelyä voidaan pitää suunnitelmallisena, koska hän on toiminut aktiivisesti suhteen syventämiseksi ja hyväksikäyttötilaisuuksien järjestämiseksi. Tekijän syyllisyyttä korostavana on pidettävä myös sitä, että kasvatusalan ammattilaisena X on tavanomaista paremmin tuntenut varhaismurrosikäisen lapsen seksuaalisen kehitysvaiheen herkkyyden ja taipumuksen tukeutua läheiseen aikuiseen päätöksenteossa. Edelleen tekijän syyllisyyttä korostaa se, että X:n esimiehet ovat sekä ennen nyt tarkoitettuja rikoksia että niiden aikana huomauttaneet häntä siitä, että oppilaiden kanssa ei saa olla liian tuttavallisissa väleissä.

18. X on runsaan vuoden aikana ollut B:n kanssa lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä, jotka on toteutettu siten, että X on saanut B:n tyydyttämään häntä työntämällä sormensa hänen emättimeensä. Myös muunlaista seksuaalista kanssakäymistä on ollut paljon ja tekoaika on ollut pitkä.

19. Korkein oikeus katsoo, että X:n ja B:n välisten sukupuoliyhteyksien tekotapa, jossa teko ei ole kohdistunut lapsen sukupuolielimeen, loukkaa lapsen seksuaalista itsemääräämisoikeutta jossain määrin vähemmän kuin sukupuoliyhteys, jossa on käytetty lapsen sukupuolielintä, ja että tämä on osaltaan otettava huomioon rikoksen moitearvioinnissa. Toisaalta B on ollut tekohetkinä nuorempi kuin A oli tekohetkinä ollut. Edellä kohdassa 17 todettujen tekijän syyllisyyttä korostavien lukuisten seikkojen lisäksi X on pyrkinyt estämään B:hen kohdistuvien rikostensa paljastumisen pyytämällä B:tä poistamaan heidän välisiään viestejä ja salaamaan, että tämä viettää vapaa-aikaansa X:n kanssa. Vaikka tekijän toimia oman rikoksensa paljastumisen ehkäisemiseksi ei yleensä voida pitää rikoksen moitittavuutta lisäävänä seikkana, Korkein oikeus katsoo, että tilannetta on tässä asiassa arvioitava toisin. Teon moitearvoa lisää se, että aikuinen, joka on ollut lapseen nähden auktoriteettiasemassa, vastuuttaa lapsen tekijän rikosten salaamisesta.

20. Alempien oikeuksien tuomioista käy ilmi, että X:n ja B:n suhde on ollut erityisen tiivis ja että X on menettelyllään eristänyt lasta ikäisestään seurasta. B:n kehitykselle aiheutetusta konkreettisesta vahingosta ei ole esitetty kirjallista todistelua, mutta hänen on ilmoitettu käyvän terapiassa. Häntä esitutkinnassa puhuttanut psykologi on alemmissa oikeuksissa kertonut, että B:n kohdalla on olemassa riski vaikeista ja pitkäkestoisista ongelmista. Korkein oikeus katsoo, että rikos on ollut omiaan vahingoittamaan B:n kehitystä ja myös aiheuttanut B:lle psyykkisiä seurauksia.

21. Ratkaisusta KKO 2017:50 (kohta 29) ilmenevällä tavalla rikoksen kokonaistörkeyttä poissulkevaa tai edes sitä vähentävää vaikutusta ei ole sillä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöön liittymättömällä seikalla, että yhdyntään lapsen kanssa ei ole liittynyt raiskauksen tunnusmerkistöön kuuluvia elementtejä, kuten pakottamista tai väkivaltaa. Tällaisten elementtien puuttumisella ei tässä asiassa ole rangaistusta alentavaa vaikutusta.

22. Arvioituaan yllä esitettyjä, syyksi luettujen seksuaalirikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen liittyviä seikkoja Korkein oikeus pitää hovioikeuden tavoin 3 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistusta oikeudenmukaisena seuraamuksena kummastakin tekokokonaisuudesta.

23. Korkein oikeus katsoo, että tässä asiassa yhteisen rangaistuksen mittaamisessa tekojen välinen yhteys on rangaistusta ankaroittava seikka. Vaikka tekijän kannalta teoissa saattaa olla samanlainen motivaatiotausta, tapahtuu jo rangaistuksen yksiköiminen henkilöllisesti. Rikosten erittäin voimakkaasti henkilöön kohdistuva luonne huomioon ottaen oikeuskäytännössä tavanomainen yhden kolmasosan ja tekojen lukumäärän mukaan edelleen alenevan murto-osan suuruisen yksikkörangaistuksen lisääminen pohjarangaistukseen on tässä asiassa liian lievä yhteisen rangaistuksen määräämisperuste. Rikoksen vahingollisuutta on arvioitava kullekin asianomistajalle aiheutuneiden seurausten perusteella. Edellä todettu koskee seksuaalirikosten keskinäistä suhdetta. Sen sijaan törkeän virka-aseman väärinkäyttämisen vaikutus yhteiseen rangaistukseen jää puolestaan asiassa vähäiseksi, koska vastaajan vastuuasema asianomistajien opettajana on jo otettu merkittävänä ankaroittavana seikkana huomioon yleisissä rangaistuksen mittaamisperusteissa.

24. Edellä mainitun perustella Korkein oikeus katsoo, että ennen lieventämisperusteiden huomioimista oikeudenmukainen seuraus X:n syyksi luetuista rikoksista olisi hieman yli 5 vuoden vankeusrangaistus.

Rangaistuksen lieventämisperusteiden arviointi

25. X on vaatinut, että hänen rangaistustaan lievennetään sillä perusteella, että hän on pyrkinyt edistämään rikostensa selvittämistä erityisesti kertomalla oma-aloitteisesti esitutkinnassa B:hen kohdistuneesta menettelystä. Syyttäjä on vastustanut rangaistuksen lieventämistä.

26. Korkein oikeus toteaa, että X on otettu kiinni A:n kerrottua häneen kohdistuneesta hyväksikäytöstä. Kiinnioton yhteydessä X:ltä on takavarikoitu muun muassa tietokone ja matkapuhelin. Niistä on saatu selville asianosaisten välistä viestittelyä, josta osa on esitetty asiassa todisteena. Viesteistä ilmenee selvästi, että X:n ja B:n välillä on ollut seksuaalista kanssakäymistä. Oikeudenkäyntiaineistoon kuuluvasta viestittelystä ei kuitenkaan ilmene kuin pieni osa niistä syytekohdassa 5 kuvatuista teoista, jotka on luettu X:n syyksi. Viesteissä ei lainkaan näy myöskään se tekotapa, että B on työntänyt sormensa X:n emättimeen. Vain tätä tekoa on rikoslain 20 luvun 10 §:n mukaan pidettävä sukupuoliyhteytenä, joka on osaltaan johtanut siihen, että syytekohdassa 5 kuvattuja tekoja on pidetty törkeänä eikä perustunnusmerkistön mukaisena lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. Viesteistä ei myöskään ilmene kuin pieni osa syyksi luetuista osateoista.

27. Asianomistaja B ei ole kertonut syyksi luetuista tapahtumista ennen kuin on saanut tietää, että X on kertonut niistä esitutkinnassa. B on myös kertonut osatekoja olleen selvästi vähemmän kuin mitä X on esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa kertonut ja mistä X on tuomittu.

28. X on kolmessa ensimmäisessä kuulustelussaan kiistänyt, että hänen ja B:n välillä olisi ollut mitään seksuaalista, ja ilmoittanut, että älylaitteista löydetyt viestit ovat osapuolten välistä mielikuvitusleikkiä. Tämän jälkeisissä kuulusteluissa X on vähissä erin ja valtaosin vasta häneltä nimenomaisesti eri seikoista kysyttäessä tunnustanut osapuolten välisiä seksuaalisia tekoja.

29. Korkein oikeus toteaa, että puheena olevan rangaistuksen lieventämisperusteen soveltaminen ei edellytä oma-aloitteisuutta eikä tekijän rikoksensa selvittämiseen liittyvillä motiiveilla ole merkitystä säännöksen soveltamisedellytyksiä arvioitaessa. Korkeimman oikeuden vanhemmassa oikeuskäytännössään asettamat tiukat edellytykset tunnustuksen oma-aloitteisuudelle ja sen merkittävälle vaikutukselle asian selvittämiseen eivät ole ainakaan enää rikosoikeudellisesti perusteltuja, kun syyteneuvottelumenettelyssä sovelletaan varsin huomattavaa, pääsääntöisesti noin yhden kolmasosan suuruista alennusta rangaistukseen. Syyteneuvottelun osalta soveltamiskäytäntö on jo laajentunut koskemaan myös hyvin myöhäisiä prosessin vaiheita, joissa on kysymys vain oikeudenkäynnissä, mahdollisesti vasta muutoksenhaussa, saatavista prosessuaalisista hyödyistä.

30. Korkein oikeus katsoo, että B:hen kohdistuneen teon yksityiskohdat ovat selvinneet pitkälti X:n oman kertomuksen perusteella ja että tämä on helpottanut sekä esitutkintaa että tuomioistuinkäsittelyä. Kuten ratkaisun KKO 2018:2 kohdassa 14 on todettu, lieventämisperustetta on sovellettu, kun tunnustettu teko ei kaikilta osin ole ollut viranomaisten tiedossa. Edellä kohdassa 26 kuvatulla tavalla myös tässä asiassa suuri osa osateoista on tullut viranomaisten tietoon X:n tunnustamisella. Näillä perusteilla X:n myötävaikutusta rikostensa selvittämiseen on pidettävä kokonaisuutena merkittävänä, ja rangaistusta määrättäessä on sovellettava rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan lieventämisperustetta.

31. Lieventämisperusteen soveltamisen kannalta merkityksellinen X:n myötävaikutus rikostensa selvittämiseen on rajoittunut syytekohdassa 5 ja 6 kuvattuihin tekoihin. Kohdassa 28 kuvatulla tavalla myötävaikutus ei ole ollut alun perin oma-aloitteista eikä erityisen aktiivista. Vertailussa on otettava huomioon myös se, minkä suuruisesta kokonaisrangaistuksesta vähennys tehdään. Näistä syistä lieventämisperusteen soveltaminen lyhentää tuomittavaa rangaistusta 4 kuukaudella.

Rangaistuksen mittaamisen lopputulos

32. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen yhteinen rangaistus X:n syyksi luetuista teoista on 4 vuotta 10 kuukautta vankeutta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että X:lle tuomittu yhteinen rangaistus alennetaan 4 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeutta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen (eri mieltä), Jarmo Littunen (eri mieltä), Päivi Hirvelä, Mika Ilveskero ja Juha Mäkelä. Esittelijä Anna-Maija Ruohoniemi.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Littunen: Kohdassa 19 Korkeimman oikeuden perusteluissa on lausuttu vastaajan toiminnan asianomistaja B:hen kohdistuneitten rikosten ilmitulon estämiseksi tulevan arvioitavaksi rangaistuksen mittaamisessa tekijän syyllisyyttä korostavana seikkana. Katson ettei sanottua vastaajan menettelyä voida perusteluissa mainituista seikoista huolimatta ottaa rangaistuksen mittaamisperusteena huomioon. Lisäksi vastaajan auktoriteettiasema, joka kohdassa mainitaan erityisenä perusteena tälle mittaamiskannanotolle, on jo kohdassa 23 todetulla tavalla tullut otetuksi huomioon merkittävänä ankaroittavana seikkana yleisissä rangaistuksen mittaamisperusteissa.

Rangaistuksen mittaamisessa kumpaankin asianomistajaan kohdistuvan tekokokonaisuuden oikeudenmukaista seuraamusta harkittaessa huomioon on otettava perustelujen kohdissa 12 – 13 tarkemmin kuvattu oikeuskäytäntö. Korkeimman oikeuden tuoreemmassa oikeuskäytännössä samaan ikäluokkaan kuuluvista asianomistajista on ollut kysymys ratkaisuissa KKO 2018:35, KKO 2017:50 ja KKO 2017:31. Näistä kahdessa ensin mainitussa asiassa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittiin rangaistukseksi 1 vuosi 11 kuukautta – 2 vuotta 3 kuukautta vankeutta. Viimeisimmässä asiassa tuomittiin 1 vuoden 6 kuukauden ehdollinen rangaistus lapseen kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ratkaisussa KKO 2018:35 todetaan mediaanirangaistuksen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuosina 2014 – 2016 olleen 24 – 25,5 kuukautta.

Tapauskohtaiset erot on rangaistuksen mittaamisessa otettava aina huomioon ja aikaisempaan rangaistuskäytäntöön viittaaminen voi liiallisesti rajoittaa oikeuskäytännön tarpeelliseksi katsottavaa kehitystä. Yhdenmukaiseen käytäntöön pyrkimistä sanotun kaltainen vertailu kuitenkin edistää, mihin arvioon vaikuttaa myös sovellettavan rangaistusasteikon laajuus. Katson hovioikeuden ja enemmistön mittaamisharkinnan mukaisen 3 vuoden 8 kuukauden mittaisen rangaistuksen olevan tapausten erot huomioon ottaen vertailukäytäntöä ankarampi.

Kuten perusteluissa on todettu, lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä törkeän tekomuodon täyttymiseen ei vaikuta asianomistajan suostumus tai vapaaehtoisuus. Tästä huolimatta rangaistusta mitattaessa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen väkivallan tai pakottamisen muodossa tulee ankaroittaa mittaamista nyt kysymyksessä olevaan asiaan verrattuna. Samoin rikoksen kohdistumisen nyt kyseessä olevia asianomistajia nuorempaan lapseen tulee johtaa ankarampaan mittaamiseen. Ratkaisussa KKO 2018:30 tuomittiin toistuvista sukupuoliyhteyksistä 7–8-vuotiaan lapsen kanssa tekijälle rangaistukseksi ennen lieventämisperusteiden soveltamista 3 vuoden 6 kuukauden pituinen vankeusrangaistus. Nämä kaikki mainitut seikat osaltaan huomioon ottaen pidän enemmistön soveltaman 3 vuoden 8 kuukauden rangaistuksen asemesta 3 vuoden 2 kuukauden pituista vankeusrangaistusta oikeudenmukaisena lähtökohtana yhteisen rangaistuksen määräämisessä.

Perustelujen kohdassa 23 lausutuin tavoin rikosten välinen yhteys on tässä asiassa yhteistä rangaistusta määrättäessä rangaistusta ankaroittava seikka. Tämän vuoksi katson oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi kohtien 3 – 4 ja 5 – 6 teoista yhteensä 4 vuotta 6 kuukautta vankeutta ja oikeudenmukaiseksi yhteiseksi rangaistukseksi kaikista syyksiluetuista rikoksista 4 vuotta 8 kuukautta vankeutta.

Kun X:n myötävaikutus syytekohtien 5 ja 6 rikosten selvittämiseen otetaan rangaistuksen lieventämisperusteena huomioon, määrään X:lle yhteiseksi rangaistukseksi 4 vuotta 4 kuukautta vankeutta.

Oikeusneuvos Koponen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Littunen.

 
Julkaistu 8.10.2018