KKO:2018:59

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

Yhdellä kantajayhtiöistä oli eksklusiivinen lisenssi suomalaiseen patenttiin ja siihen perustuvaan lisäsuojatodistukseen, jonka suoja-aika päättyi 2.3.2010. Patentti ja lisäsuojatodistus suojasivat losartaani-nimisen vaikuttavan aineen valmistusmenetelmää. Kantajayhtiöt M (jäljempänä M) markkinoivat ja myivät losartaania vaikuttavana aineena sisältäviä lääkkeitä, jotka oli tarkoitettu korkean verenpaineen ja sydämen vajaatoiminnan hoitoon.

Vastaajayhtiöt R (jäljempänä R) olivat tuoneet Suomen markkinoille Losatrix-tuotteita joulukuussa 2007 ja Losatrix Comp -tuotteita maaliskuussa 2009. Tuotteiden vaikuttava aine oli sama kuin M:n lääkkeissä eli losartaani.

M vaati käräjäoikeudessa 30.11.2007 vireille tulleessa patentin loukkausta koskevassa ensiprosessissa muun ohella, että R velvoitetaan suorittamaan sille kohtuulliseksi korvaukseksi patentilla ja lisäsuojatodistuksella suojatun keksinnön hyväksikäytöstä 316 696,80 euroa. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen tuomiossaan 14.5.2009. M:n valitettua tuomiosta hovioikeus vahvisti 30.12.2010 antamassaan lainvoimaiseksi jääneessä tuomiossaan, että R oli loukannut mainittua lisäsuojatodistusta, ja velvoitti R:n suorittamaan M:lle korvaukseksi lisäsuojatodistuksella suojatun keksinnön hyväksikäyttämisestä 250 000 euroa.

Vaatimukset Helsingin käräjäoikeudessa

M vaati uudessa, käräjäoikeudessa 18.9.2012 nostamassaan kanteessa, että R velvoitetaan maksamaan kohtuullisena korvauksena edellä mainitun lisäsuojatodistuksen suojaaman keksinnön hyväksikäyttämisestä ajalta 1.3.2009 - 1.3.2010 Losatrix-tuotteissa 623 737,12 euroa ja Losatrix Comp -tuotteissa 482 999,30 euroa. M:n mukaan vaatimukset oli ensiprosessissa rajattu korvaukseen keksinnön hyväksikäyttämisestä vain Losatrix-tuotteissa joulukuun 2007 ja helmikuun 2009 välisenä aikana. Losatrix Comp -tuotteiden osalta oli lisäksi kyse korvauksesta keksinnön hyväksikäyttämisestä eri tuotteissa kuin ensiprosessissa.

R vaati ensisijaisesti, että kanne jätetään tutkimatta, ja toissijaisesti, että kanne hylätään. R:n mukaan korvausten kohteena oleva ajanjakso oli ollut kanteen kohteena jo mainitussa hovioikeuden tuomiossa, koska se sisältyi hovioikeudessa vedottuun lisäsuojatodistuksen jatkettuun voimassaoloaikaan.

Käräjäoikeuden tuomio 30.11.2015 nro 15/52051

Käräjäoikeus katsoi, että M:llä oli ollut mahdollisuus alkuperäisen korvausvaatimuksen puitteissa koko käräjäoikeus- ja hovioikeuskäsittelyn ajan muuttaa korvauksen määrää koskevaa vaatimustaan oikeudenkäynnin aikana M:n tietoon tulleiden seikkojen perusteella. Kanteen muuttamista koskeva kielto ei siten ollut rajoittanut M:n mahdollisuutta käyttökorvausvaatimuksen esittämiseen samassa asiassa samalla kertaa. Koska hovioikeuden lainvoimainen tuomio 30.12.2010 esti näin ollen uudessa kanteessa esitetyn käyttökorvausvaatimuksen tutkimisen, käräjäoikeus jätti kanteen tutkimatta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Riitta Savolainen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 20.10.2016 nro 1546

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Perusteluinaan hovioikeus lausui, että M:llä oli ollut koko ensimmäisen kanteensa käräjäoikeus- ja hovioikeuskäsittelyn ajan oikeus oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittaman välisattuman eli patenttisuojan päättymisen perusteella oikeus muuttaa vaadittua korvauksen määrää. M:n nyt esittämät vaatimukset olisi voitu tutkia jo ensimmäisen kanteen yhteydessä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kirsti Uusitalo (eri mieltä), Olli Mäkinen ja Kati Lavi-Waltari.

Hovioikeudenneuvos Uusitalo katsoi lausunnossaan, että tuomion 30.12.2010 oikeusvoimavaikutuksen alaa tulkittaessa merkitystä oli annettava esitetyn käyttökorvausvaatimuksen perusteille, jotka osoittivat käyttökorvausta vaaditun ensiprosessissa vain 28.2.2009 saakka ja vain Losatrix-tuotteen osalta. M:n vaatimus koski siten eri aikaa ja osaksi myös eri tuotteita kuin vaatimus ensiprosessissa eikä tuomion 30.12.2010 oikeusvoimavaikutus estänyt M:n kanteen tutkimista. Asia oli näin ollen palautettava käräjäoikeuteen kanteen tutkimiseksi.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

M:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan M vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen M:n kanteen tutkimista varten.

R vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Ensiprosessi ja asian tausta

1. M on 30.11.2007 vireille tulleessa kanteessaan ensiprosessissa vaatinut, että R:ää kielletään patenttilain 57 §:n nojalla loukkaamasta patenttia nro FI 96025 (kannepatentti), jolle on myönnetty lisäsuojatodistus nro 73 (lisäsuojatodistus), tarjoamalla, saattamalla vaihdantaan tai käyttämällä Losatrix-tuotetta, jolle on myönnetty myyntiluvat nro 22333-22335, tai muita vastaavia lääkevalmisteita, joille R mahdollisesti saa myyntiluvan tämän oikeudenkäynnin aikana ja joiden valmistuksessa on käytetty losartaania, tai tuomalla maahan tai pitämällä hallussaan tällaista tuotetta mainittua tarkoitusta varten. Lisäksi M on vaatinut, että R velvoitetaan patenttilain 58 §:n nojalla suorittamaan M:lle korvauksena kannepatentilla ja lisäsuojatodistuksella suojatun keksinnön hyväksikäyttämisestä sekä korvauksena muusta loukkauksella aiheutetusta vahingosta määrän, jonka M yksilöi oikeudenkäynnin kuluessa.

2. Käräjäoikeuden valmistelussa M on 5.11.2008 täsmentänyt kanteessa esittämänsä kieltovaatimuksen koskemaan myös Losatrix Comp -tuotteita, koska haastehakemuksen vireille tulon jälkeen R oli merkitty tiettyjen Losatrix Comp -valmisteiden myyntilupien haltijaksi Suomessa.

3. M on lausumassaan 13.3.2009 ilmoittanut, että se vaatii kohtuullista käyttökorvausta 316 696,80 euroa. Vaatimuksensa perusteeksi se on esittänyt, että kohtuullinen käyttökorvaus on kolmekymmentä prosenttia R:n Losatrix-tuotteen liikevaihdosta, joka oli joulukuun 2007 ja helmikuun 2009 välisenä aikana ollut 1 055 656 euroa.

4. Käräjäoikeuden 17. - 20.3.2009 toimitetussa pääkäsittelyssä M on asiaesittelyssään esittänyt muun ohella, että lisäsuojatodistus on voimassa 2.9.2009 saakka ja että sen voimassaoloajan jatkamista kuudella kuukaudella on haettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1901/2006 lastenlääkkeistä sekä asetuksen (ETY) N:o 1768/92, direktiivin 2001/20/EY, direktiivin 2001/83/EY ja asetuksen (EY) N:o 726/2004 muuttamisesta perusteella, ja että voimassaoloajan jatkaminen 2.3.2010 saakka on todennäköistä. Lisäksi M on esittänyt, että sen vaatimus kohtuulliseksi käyttökorvaukseksi on kolmenkymmenen prosentin lisenssimaksu Losatrix-valmisteen bruttoliikevaihdosta Suomessa lisäsuojatodistuksen voimassa ollessa.

5. Käräjäoikeus on 14.5.2009 antanut M:n kanteen hylkäävän tuomion, josta M on valittanut hovioikeuteen. Koska lisäsuojatodistuksen voimassaoloaika oli päättynyt 2.3.2010, M on hovioikeudessa peruuttanut kieltovaatimuksen ja sen asemesta vaatinut jo tapahtuneen loukkauksen vahvistamista. Lisäksi M on käräjäoikeudessa esittämillään perusteilla edelleen vaatinut, että R velvoitetaan suorittamaan M:lle kannepatentilla ja lisäsuojatodistuksella suojatun keksinnön hyväksikäyttämisestä 316 696,80 euroa. Hovioikeudessa M on vedonnut muun ohella menettämäänsä myyntiin joulukuun 2007 ja helmikuun 2010 välisenä aikana laskettuna R:n myyntien ja M:n losartaanivalmisteen hintojen perusteella.

6. Hovioikeus on 30.12.2010 antamassaan tuomiossa vahvistanut R:n loukanneen kannepatenttiin perustuvaa lisäsuojatodistusta. Lisäksi hovioikeus on velvoittanut R:n suorittamaan M:lle korvaukseksi lisäsuojatodistuksella suojatun keksinnön hyväksikäyttämisestä 250 000 euroa korkoineen.

7. Hovioikeuden tuomion korvausvelvollisuutta koskevien perustelujen mukaan asiassa ei ollut esitetty riittävää selvitystä sellaisesta tosiasiallisesta lisenssimaksusta, jota voitaisiin pitää lähtökohtana arvioitaessa kohtuullisen korvauksen määrää. Lisäsuojatodistuksen voimassaoloaika oli päättynyt 2.3.2010. R:n Losatrix-tuotteet olivat tulleet Suomen markkinoille joulukuussa 2007, ja mainittujen tuotteiden liikevaihto oli helmikuuhun 2009 mennessä ollut yhteensä 1 055 656 euroa. Hovioikeuden mukaan sartaanimarkkinoiden yleisestä kasvusta ja tuotteiden myyntimäärien kehityksestä joulukuun 2007 ja helmikuun 2009 välisenä aikana on voitu päätellä, että edullisemmat Losatrix-tuotteet olivat ainakin jossain määrin vähentäneet M:n Cozaar-tuotteiden myyntimäärien kasvua, vaikka taloudelliset vaikutukset myyntiin olivat jääneet tarkemmin selvittämättä. Hovioikeus on arvioinut oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n (571/1948) perusteella kohtuulliseksi korvaukseksi lisäsuojatodistuksella suojatun keksinnön hyväksikäyttämisestä 250 000 euroa.

Uusi kanne ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

8. M on pannut käräjäoikeudessa vireille R:ää vastaan nyt kysymyksessä olevan uuden kanteen, jossa se on vaatinut kohtuullisena korvauksena lisäsuojatodistuksella suojatun keksinnön hyväksikäyttämisestä ajalla 1.3.2009 - 1.3.2010 Losatrix-tuotteissa 623 737,12 euroa ja Losatrix Comp -tuotteissa 482 999,30 euroa, molemmat määrät korkoineen.

9. Käräjäoikeus on tuomiossaan 30.11.2015 ja samoin hovioikeus tuomiossaan 20.10.2016 jättänyt M:n uuden kanteen tutkimatta aiemman lainvoimaisen tuomion oikeusvoimavaikutuksen vuoksi.

10. Korkeimmassa oikeudessa on M:n muutoksenhaun johdosta arvioitava, onko M:n uusi kanne tullut tutkia vai estääkö edellä mainittu hovioikeuden 30.12.2010 antama lainvoimainen tuomio uuden kanteen tutkimisen.

Sovellettavat säännökset ja oikeusohjeet

11. Oikeusvoimasta eli tuomion sitovasta vaikutuksesta ei ole säännöksiä laissa. Oikeusvoiman niin sanotusta negatiivisesta vaikutuksesta on kysymys silloin, kun lainvoimaisesti ratkaistua, samaa asiaa koskevaa uutta kannetta ei voida tutkia. Oikeuskäytännössä ratkaistavaksi on jäänyt, milloin kysymys on samasta asiasta.

12. Vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella on selvää, että samaan perusteeseen nojautuvaa ja samaa oikeusseuraamusta koskevaa uutta kannetta ei voida tutkia. Korkein oikeus on antanut useita ennakkoratkaisuja siitä, voidaanko uutena asiana tutkia samaan perusteeseen nojautuva, mutta aikaisemmasta tuomiosta poikkeavaa oikeusseuraamusta koskeva, tai eri oikeustosiseikkojen perusteella ajettava, mutta aikaisemmassa kanteessa tarkoitettua oikeusseuraamusta koskeva kanne (KKO 2001:136, 2008:43, 2013:23, 2013:54, 2013:72, 2013:83 ja 2014:101).

13. Erityisesti lainkäytön taloudellisuuden ja tehokkuuden on Korkeimman oikeuden uudemmassa oikeuskäytännössä katsottu puoltavan sitä, että samoihin oikeustosiseikkoihin perustuvat vaatimukset esitetään, tutkitaan ja ratkaistaan samassa oikeudenkäynnissä. Myöskään vastaajan kannalta ei ole kohtuullista, että pääosin samoihin seikkoihin ja samaan todisteluun perustuvia vaatimuksia käsitellään ilman pätevää syytä peräkkäisissä oikeudenkäynneissä. Tällaisen menettelyn salliminen olisi omiaan heikentämään myös yleistä oikeusvarmuutta (KKO 2013:72 kohta 12). Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2013:23 on katsottu, että kiinteistön kaupan purkua koskenut lainvoimainen hylkäävä tuomio esti tutkimasta ostajan myöhemmin nostaman kanteen, jossa tämä vaati samojen virheiden perusteella hinnanalennusta.

14. Vanhemmassa oikeuskäytännössä lähtökohtana on yleensä ollut, ettei tuomion oikeusvoima estä tutkimasta uutta kannetta, jossa esitetään uusia, aiempiin vaatimuksiin nähden samasta perusteesta johtuvia lisävaatimuksia. Esimerkiksi toistuvaissuoritusta koskevassa ratkaisussa KKO 1990:111 on katsottu, ettei lainvoimainen tuomio irtisanomisajan palkasta yhdeltä kuukaudelta estänyt tutkimasta uutta kannetta, jolla työntekijä vaati toisenkin irtisanomiskuukauden palkan suoritusta. Rajatapauksissa saattaa kuitenkin olla tulkinnanvaraista, milloin lisävaatimuksissa on kyse eri asiasta (ks. esim. Juha Lappalainen, Siviiliprosessioikeus II, 2001 s. 430 - 431).

15. Oikeusvoiman ulottuvuutta arvioitaessa on myös otettava huomioon, että kannetta riita-asiassa saa muuttaa vain oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:ssä säädetyillä perusteilla. Aikaisemman tuomion oikeusvoimavaikutus ulottuu yleensä sellaisiin uusiin vaatimuksiin, jotka kanteenmuutoskiellon estämättä olisi voitu tutkia jo aikaisemmassa oikeudenkäynnissä. Oikeusvoiman vaikutusta ei toisaalta ole perusteltua ulottaa kanteen muutettavuusmahdollisuutta laajemmaksi (esim. KKO 2013:72 kohta 12). Tuomion oikeusvoima ei näin ollen voi kattaa vaatimusta, joka perustuu tuomion antamisen jälkeisiin uusiin seikkoihin.

16. Asiassa sovellettavan patenttilain 58 §:n 1 momentin mukaan, joka tahallaan tai tuottamuksesta loukkaa patenttia, on velvollinen suorittamaan kohtuullisen korvauksen keksinnön hyväksikäyttämisestä sekä korvauksen muusta vahingosta, jonka loukkaus aiheuttaa. Jos tuottamus on vain lievää, voidaan korvausta sovitella.

17. Korvaus keksinnön hyväksikäyttämisestä on patentinhaltijalle patentin loukkauksen johdosta suoritettava vähimmäiskorvaus, mikä patenttilain esitöiden mukaan käytännössä tarkoittaa kohtuullisen lisenssimaksun suorittamista (HE 101/1966 vp s. 25). Tuomioistuimen on siten arvioitava lisenssimaksun suuruutta määrittelevien tekijöiden lisäksi, mitä asiassa on pidettävä kohtuullisena. Tarvittaessa tuomioistuimen on arvioitava korvauksen suuruus (oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 § laissa 571/1948). Tällainen käyttökorvaus ei ole jatkuvasti erääntyvä toistuvaissuoritus.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

18. M on katsonut, että sen uusi kanne tulee oikeusvoiman estämättä tutkia, ja on vedonnut perusteena ensinnäkin siihen, ettei sen käyttökorvausvaatimus koskenut ensiprosessissa lainkaan Losatrix Comp -tuotteita vaan ainoastaan Losatrix-tuotteita.

19. Korkein oikeus toteaa, että M:n ensiprosessissa esittämät kannevaatimukset ovat sisältäneet kieltovaatimuksen, sittemmin loukkauksen vahvistusvaatimuksen, ja käyttökorvausvaatimuksen. Kielto- tai vahvistusvaatimus on sisältänyt nimenomaisesti sekä Losatrix- että Losatrix Comp -tuotteet, eikä viimeksi mainittuja ole selvästi rajattu myöskään korvausvaatimuksen ulkopuolelle. Vastaaja on perustellusti voinut lähteä siitä, että korvausvaatimus koskee myös Losatrix Comp -tuotteita. M:n uutta kannetta ei näin ollen voida tutkia sillä perusteella, että se koskisi eri tuotetta kuin ensiprosessi.

20. Toiseksi M on vedonnut siihen, että ensiprosessissa käyttökorvausvaatimus oli rajattu joulukuun 2007 ja helmikuun 2009 väliseen aikaan, kun taas uusi kanne koskee käyttökorvausta tämän jälkeiseltä ajalta 1.3.2009 – 1.3.2010.

21. Korkein oikeus toteaa, ettei M:n väittämä ensiprosessissa vaaditun käyttökorvauksen ajallinen rajaus ilmene sen paremmin hovioikeuden tuomiosta kuin M:n kannevaatimuksistakaan. Edellä kerrotuista M:n lausumista ensiprosessissa kuitenkin ilmenee, että se on laskenut korvausvaatimuksensa määrän sen vetoaman ajanjakson tietojen perusteella. Kysymys on nyt siitä, voiko M uudessa kanteessa vaatia lisää käyttökorvausta tätä myöhemmän ajanjakson tietojen perusteella.

22. M on kummassakin kanteessa vaatinut korvausta samalla lisäsuojatodistuksella suojatun keksinnön hyväksikäyttämisestä samoissa tuotteissa. M:n uusi kanne perustuu siten pääosin samaan tapahtumienkulkuun ja seikkoihin kuin ensimmäinen kanne. Ainoana erona on se, miltä ajanjaksolta M on laskenut korvausvaatimuksensa määrän.

23. M:n uudessa kanteessa tarkoitettu ajanjakso kohdistuu kokonaan hovioikeuden lainvoimaisen tuomion antamista 30.12.2010 edeltävään aikaan. Vaatimus ei siten miltään osin perustu lainvoimaisen tuomion jälkeisiin uusiin seikkoihin tai sen antamisen jälkeen olennaisesti muuttuneisiin olosuhteisiin. Oikeusvoiman ulottuvuuden kannalta on kuitenkin merkityksellistä myös se, olisiko M voinut esittää uudessa kanteessa esittämänsä lisävaatimuksen jo ensiprosessissa. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2013:72 ilmenee, tuomion oikeusvoimavaikutus ulottuu yleensä vain sellaisiin uusiin vaatimuksiin, jotka kanteenmuutoskiellon estämättä olisi voitu tutkia jo aikaisemmassa oikeudenkäynnissä (kohta 12).

24. Korkein oikeus toteaa, että M on ensimmäisessä oikeudenkäynnissä jo käräjäoikeudessa vedonnut lisäsuojatodistuksen voimassaoloajan alkuperäiseen päättymishetkeen 2.9.2009 ja todennäköiseen kuuden kuukauden pituiseen voimassaoloajan jatkamiseen 2.3.2010 saakka. M olisi voinut jo käräjäoikeudessa esittää arvionvaraisen vaatimuksen keksinnön hyväksikäyttämisestä tuomion antamiseen saakka. M:n valituksen johdosta asiaa hovioikeudessa käsiteltäessä lisäsuojatodistuksen voimassaoloaikaa oli jo jatkettu 2.3.2010 saakka. Kun lisäsuojatodistuksen antama suoja sittemmin päättyi noin puoli vuotta ennen hovioikeuden pääkäsittelyä, M:llä on ollut hovioikeudessa tiedossa koko toteutunut lopullinen lisäsuojatodistuksen loukkaus.

25. Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla kantaja voi vaatia muuta kuin kanteessa tarkoitettua suoritusta, muun ohella milloin vaatimus perustuu oikeudenkäynnin aikana tapahtuneeseen olosuhteiden muutokseen. Kohtuullista korvausta keksinnön hyväksikäyttämisestä koskevan vaatimuksen perusteina sanottuja lisäsuojatodistuksen voimassaoloajan jatkamista ja lisäsuojatodistuksen loukkauksen ulottumista myös käräjäoikeuskäsittelyn jälkeiselle ajalle on pidettävä tällaisina oikeudenkäynnin aikana tapahtuneina olosuhteiden muutoksina. Lainkohtaa ei ole perusteltua tulkita niin suppeasti, ettei se oikeuttaisi muun suorituksen vaatimisen ohella myös aiemman vaatimuksen korottamiseen. Olosuhteiden muutokseen perustuviin uusiin oikeustosiseikkoihin voidaan vedota vielä hovioikeudessa. Tässä asiassa vetoaminen olisi ollut tehtävissä vielä ennen hovioikeuden pääkäsittelyä, joka pidettiin 30.9. – 1.10. ja 4.10.2010.

26. Kuten edellä kohdassa 13 on lausuttu, vastaajan oikeusturva ja lainkäytön tehokkuus sekä yleinen oikeusvarmuus edellyttävät, ettei pääosin samoihin seikkoihin ja samaan todisteluun perustuvia vaatimuksia käsitellä ilman pätevää syytä peräkkäisissä oikeudenkäynneissä. Tähän nähden hyväksyttävänä ei voida pitää sitä, että patentinhaltija vaatii eri oikeudenkäynneissä käyttökorvausta laskettuna eri ajanjaksoilta, vaikka vaatimukset olisi voitu esittää samassa oikeudenkäynnissä. Edeltä ilmenevin tavoin M:n uudessa kanteessa esittämät vaatimukset ovat perustuneet samoihin seikkoihin kuin ensimmäinen kanne ja ne olisi voitu esittää ja tutkia jo ensimmäisessä oikeudenkäynnissä. M:n uudessa kanteessa on siten kysymys samasta asiasta kuin ensiprosessissa.

27. M on vielä vedonnut siihen, että kanteen tutkimatta jättäminen loukkaisi sen oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, koska hovioikeus oli ensiprosessissa laiminlyönyt prosessinjohtovelvollisuutensa, ja tekisi unionin oikeuteen perustuvan M:n korvausvaatimuksen toteuttamisen mahdottomaksi tai ainakin suhteettoman vaikeaksi.

28. Korkein oikeus toteaa, että asiassa on kysymys riita-asiasta, jossa sovinto on sallittu. Tällaisissa asioissa oikeudenkäynnin kohteen määrittäminen on asianosaisten itsensä asia (määräämisperiaate). Tuomioistuin ei voi tällaisissa asioissa omasta aloitteestaan määrittää riidassa esitettäviä vaatimuksia. M:n toimesta esitetty korvausvaatimus on ensimmäisessä oikeudenkäynnissä ollut määrältään selvä. Määräämisperiaate ja tuomioistuimen puolueettomuusvaatimus huomioon ottaen hovioikeudella ei ole ollut velvollisuutta selvittää, haluaisiko M mahdollisesti esittää tätä suuremman vaatimuksen. Asiassa ei ole perusteita katsoa hovioikeuden M:n väittämällä tavalla laiminlyöneen prosessinjohtovelvollisuuttaan ensiprosessissa.

29. M:n asiassa vetoaman teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY, 13 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset oikeusviranomaiset määräävät vahingon kärsineen osapuolen hakemuksesta loukkaajan maksamaan oikeudenhaltijalle vahingonkorvauksen. Myös mainitun artiklan mukaan lähtökohtana on oikeudenhaltijan hakemus eikä artiklalla voida katsoa poiketun määräämisperiaatteesta. M olisi edellä todetulla tavalla voinut jo ensiprosessissa vaatia korvausta keksinnön hyväksikäyttämisestä lisäsuojatodistuksen koko voimassaoloajalta. Kysymyksessä olevat kansalliset menettelysäännöt eivät tee unionin oikeuden soveltamista tehokkuusperiaatteen vastaisesti käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi.

30. Yhteenvetona Korkein oikeus toteaa, ettei asiassa ole ilmennyt, että M:llä olisi ollut perusteltu syy olla esittämättä nyt kysymyksessä olevassa asiassa esittämäänsä korvausvaatimusta jo ensimmäisessä oikeudenkäynnissä. Korkein oikeus katsoo siten, että hovioikeuden 30.12.2010 antama lainvoimainen tuomio estää uudessa kanteessa esitetyn vaatimuksen tutkimisen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Juha Häyhä, Pekka Koponen (eri mieltä), Mika Huovila ja Tatu Leppänen. Esittelijä Saini Siitarinen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Koponen: Perustelujen kohdan 28 asemesta lausun seuraavaa:

Tuomion laaja oikeusvoimavaikutus asettaa asianosaisille ankarat vaatimukset vetoamisvelvollisuutensa täyttämisessä. Vetoamisvelvollisuuden tiukkuutta onkin oikeuskäytännössä tasapainotettu tuomioistuimen velvollisuudella aktiiviseen ja asianosaisten vaatimuksia selventävään materiaaliseen prosessinjohtoon (KKO 1996:139, KKO 1998:117, KKO 1998:120, KKO 2000:96, KKO 2007:52, KKO 2010:40, KKO 2012:68, KKO 2013:98). Asianosaisella tulee olla edellytykset oikeudenkäynnin aikana ymmärtää, miten tuomioistuin tulkitsee jutussa osapuolten prosessioikeudellisia velvollisuuksia. Tuomioistuimen tulee pyrkiä varmistamaan, että asianosaisella on asianmukainen mahdollisuus harkitusti tehdä omat prosessuaaliset valintansa.

Kanteen nostohetkeen nähden myöhempään aikaan kohdistuvia lisävaatimuksia ja kanneperusteita on tavanomaisesti oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa katsottu kanteeseen nähden eri oikeusvoimapiiriin kuuluviksi (oikeuskirjallisuudessa mm. Juha Lappalainen – Tuomas Hupli teoksessa Prosessioikeus 2017 s. 775 - 776, Juha Lappalainen Siviiliprosessioikeus II 2001 s. 430 - 431). Tässä asiassa hovioikeudessa ja nyt Korkeimmassa oikeudessa sovellettua tulkintaa voidaan pitää tähän nähden aiempaa käytäntöä tiukentavana.

Perusteluissa esitetyistä syistä tällaista oikeusvoiman estevaikutuksen aiempaa laajempaa tulkintaa on pidettävä perusteltuna ja oikeuskäytännön kehittäminen tapahtuu tyypillisesti ennakkoratkaisujen avulla. Jutun asianosaisen kannalta ongelmallista voi silti olla, onko hänellä ollut prosessitoimistaan päättäessään edellytykset ennakoida mahdollisuus tulkinnan tällaiseen muuttumiseen. Tässä asiassa tulkinnanvaraisuutta on lisännyt se, että käräjäoikeusvaiheessa patentin loukkaus ei kaikilta osin ollut vielä toteutunut ja kantajan vaatimus olisi ollut ennenaikainen tai ainakaan vaadittavan hyvityksen määrä ei olisi ollut luotettavasti todennettavissa.

Ensiprosessin hovioikeusvaiheessa kantajan vaatimukset olisivat olleet perusteluissa todetuin tavoin kaikilta osin jo esitettävissä. Epävarmaa kuitenkin on, onko kantajan ennakoitavissa tällöin ollut, että kannetta tulee muutoksenhakuasteessa muuttaa sillä uhalla, että lisävaatimukset jäävät muutoin uudessa oikeudenkäynnissä oikeusvoimavaikutuksen vuoksi tutkimatta. Hovioikeuden ei ensiprosessissa ole kuulunut ottaa kantaa suoranaisesti tähän, mutta lisäsuojatodistuksen voimassaoloajan jatkuminen on ollut sellainen kanteen vaatimuksiin ja niiden perusteisiin vaikuttava oikeudenkäynnin aikana tapahtunut olosuhteiden muutos, joka olisi ollut syytä saattaa tuomioistuimen toimesta asianosaisten keskustelun kohteeksi.

Materiaalisessa prosessinjohdossa kysymys ei ole siitä, etteivätkö asianosaiset itse määrittäisi oikeudenkäynnin kohdetta ja vaatimustensa määrää. Ensiprosessissa olisi tuomioistuimen lähinnä tullut varmistua siitä, onko kanteen kohde ollut oikeudenkäynnin osapuolten ja tuomioistuimen riittävän täsmällisesti ja yhdenmukaisesti ymmärrettävissä.

Kun ensiprosessissa annettu tuomio on lainvoimainen, tuohon oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvät väitteet ovat kuitenkin lähtökohtaisesti ylimääräiseen muutoksenhakuun kuuluvia. Kantajan väittämää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin loukkausta nyt käsiteltävänä olevassa asiassa ei muodosta se, että siinä on oikeusvoimavaikutusta tulkittu edellä todetuin tavoin laajasti. Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin enemmistö.