KKO:2018:58

Virkarikos - Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen
Tuottamus
Turvaamistoimi - Säilöönotto
Tuomari

Diaarinumero: R2017/493
Taltionumero: 1879
Antopäivä: 3.10.2018 ECLI:FI:KKO:2018:58

Kahta käräjätuomaria syytettiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sillä perusteella, että he olivat osaston johtajina laiminlyöneet järjestää osaston toiminnan niin, että säilöönottoyksiköstä tehdyt ilmoitukset ulkomaalaisen erillään säilyttämisestä käsiteltäisiin lain mukaisesti.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että käräjäoikeudessa oli menetelty virheellisesti ja että osaston johtajat olivat rikkoneet virkavelvollisuutensa. Syytteet kuitenkin hylättiin, koska käräjätuomareiden ei asian olosuhteissa katsottu toimineen huolimattomasti.

RL 40 luku 10 §

RL 3 luku 7 § 1 mom

KäräjäoikeusL 18 e § (617/2011)

L säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä 8 §, 10 § (116/2002)

UlkomaalaisL 124 §

UlkomaalaisL 125 § (301/2004)

Asian tausta

Helsingissä sijaitsevaan säilöönottoyksikköön on sijoitettu ulkomaalaislain nojalla säilöön otettavaksi määrättyjä henkilöitä. Säilöön otettujen ulkomaalaisten kohteluun säilöönottoyksikössä sovelletaan säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annettua lakia (säilölaki). Lain 8 §:ssä säädetyin edellytyksin säilöön otettu voidaan säilyttää erillään muista säilöön otetuista. Päätöksen tällaisesta erillään säilyttämisestä tekee säilöönottoyksikön johtaja tai eräissä tapauksissa poliisi. Säilöönottoyksikön johtajan tulee säilölain 10 §:n 1 momentin mukaan ilmoittaa päätöksestään käräjäoikeudelle siten kuin säilöönotosta ilmoittamisesta ulkomaalaislaissa säädetään.

Säilöönottoyksikössä oli säilölain voimassaoloaikana tehty lukuisia päätöksiä erillään säilyttämisestä ja ilmoitettu niistä Helsingin käräjäoikeudelle. Eduskunnan oikeusasiamiehen aloitteesta joulukuussa vuonna 2014 toimitetusta selvityksestä kuitenkin ilmeni, ettei säilöönottoyksiköstä saapuneita erillään säilyttämistä koskevia ilmoituksia ollut käräjäoikeudessa käsitelty erikseen omina asioinaan tai kirjattu käräjäoikeuden diaariin. Jos henkilöä koskenut säilöönottoasia oli ollut käräjäoikeudessa vireillä, ilmoitus oli liitetty säilöönottoasian asiakirjoihin.

Asian käsittely hovioikeudessa

Syyte ja vastaus Helsingin hovioikeudessa

Valtionsyyttäjä vaati käräjätuomari A:lle rangaistusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. A oli 1.3.2010 – 31.12.2013 toiminut Helsingin käräjäoikeuden osaston johtajana osastolla, jossa käsiteltiin ulkomaalaislain mukaiset säilöönottoasiat. Syytteen mukaan A oli osaston johtajana huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin ja määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, kun hän oli laiminlyönyt järjestää osaston toiminnan niin, että säilöönottoyksiköstä tehtyjen ilmoitusten tarkoittamat asiat erillään säilyttämisestä käsitellään hänen osastollaan ulkomaalaislain 124 ja 125 §:n mukaisesti.

A:n osastonjohtajakaudella säilöönottoyksiöstä oli tullut käräjäoikeuteen yhteensä 139 ilmoitusta erillään säilyttämisestä. A:n laiminlyönnin johdosta laissa edellytettyä istuntoa ei ollut järjestetty tai edes yritetty järjestää milloinkaan, vaikka säilöönottoyksiköstä ei ollut milloinkaan ilmoitettu erillään säilyttämisen päättymisestä. Lain mukainen neljän vuorokauden ehdoton takaraja käsittelyn järjestämiseksi oli ylittynyt neljässä tapauksessa.

Kysymys oli perustuslain 7 §:ssä turvattuun henkilökohtaiseen vapauteen puuttuvasta, vapaudenriiston astetta lisäävästä turvaamistoimenpiteestä ja sen laillisuuden tuomioistuinkontrollista. A:n laiminlyönti oli vaarantanut erillään säilytettyjen ulkomaalaisten oikeusturvan toteutumisen ja tuomioistuinta kohtaan tunnettavan luottamuksen. Tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

Niin ikään syyttäjä vaati käräjätuomari B:lle rangaistusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. B oli 1.1.2014 – 30.4.2015 toiminut osastonjohtajana vastaavalla osastolla kuin A aiemmin. Osaston johtajana B oli samalla tavoin kuin A laiminlyönyt virkavelvollisuutensa järjestää osaston toiminta niin, että erillään säilyttämistä koskevat ilmoitukset olisivat tulleet lainmukaisesti käsitellyiksi. B:n osastonjohtajakaudella säilöönottoyksiköstä oli tullut käräjäoikeuteen yhteensä 31 ilmoitusta erillään säilyttämisestä. Lain mukainen neljän vuorokauden ehdoton takaraja käsittelyn järjestämiseksi oli ylittynyt yhdessä tapauksessa.

A ja B kiistivät syyttäjän rangaistusvaatimuksen vedoten muun ohella siihen, että säilölain 10 §:n 3 momentti oli sisällöltään epäselvä. Säilölain tai ulkomaalaislain säännökset eivät asettaneet käräjäoikeudelle toimintavelvollisuutta säilölain 10 §:n mukaisten ilmoitusten käsittelyyn. Ilmoitusten käsittely oli järjestetty käräjäoikeudessa asianmukaisesti heti säilölain voimaantulon jälkeen ja ennen vastaajien osastonjohtajakausia. Käräjäoikeuden menettelytapa oli ollut vakiintunut eikä sitä ollut kenenkään toimesta kyseenalaistettu tai kritisoitu. A ja B eivät olleet rikkoneet virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin ja määräyksiin perustuvaa virkavelvollisuuttaan eivätkä toimineet huolimattomasti. Tekoa oli myös pidettävä vähäisenä. Vastaajat tuli joka tapauksessa vapauttaa kieltoerehdyksen vuoksi tai ainakin jättää rangaistukseen tuomitsematta.

Hovioikeuden tuomio 18.5.2017 nro 119990

Hovioikeus katsoi A:n ja B:n syyllistyneen niihin rikoksiin, joista heille oli vaadittu rangaistusta kuitenkin siten, että B:lle syyksi luetun menettelyn tekoaika oli ollut 1.1.2014 – 31.12.2014 ja tuona aikana saapuneiden ilmoitusten määrä 25. Rangaistukseksi hovioikeus tuomitsi molemmille varoituksen.

Perusteluissaan hovioikeus totesi muun ohella, että säilölain 10 §:n 3 momentin viittaussäännös ulkomaalaislakiin oli sisällöltään selvä ja yksiselitteinen. Käräjäoikeuden olisi tullut järjestää erillään säilyttämistä koskevien ilmoitusten käsittely sellaiseksi, että ilmoitukset olisi ollut mahdollista ottaa käsiteltäviksi neljän vuorokauden kuluessa erillään säilyttämisen alkamisesta. Virheellinen menettelytapa oli johtanut siihen, ettei erillään säilyttämistä koskevia ilmoituksia ollut pidetty erillistä käsittelyä edellyttävinä asioina. Näin ollen hovioikeus totesi käräjäoikeuden menettelytavan erillään säilyttämistä koskevien asioiden käsittelyssä säilölain 10 §:n 3 momentin ja ulkomaalaislain 124 §:n 2 momentin vastaiseksi.

Vaikka käräjäoikeuden pakkokeinokanslia toimi omana erillisyksikkönään, se toimi kuitenkin hallinnollisesti tietyn osaston alaisuudessa. Pakkokeinokansliaa hallinnoivan osaston johtajan vastuut ja velvollisuudet koskivat myös pakkokeinokanslian toiminnan järjestämistä. Hovioikeuden mukaan pakkokeinokansliaa hallinnoivan osaston johtajalla oli ollut velvollisuus järjestää pakkokeinokanslian toiminta siten, että asioiden valmistelu tapahtuu asianmukaisesti, sekä ohjeistaa se, miten erillään säilyttämistä koskevat ilmoitukset olisi tullut valmistella istuntoa varten.

Asiassa oli selvitetty, että käräjäoikeuden menettelytapa erillään säilyttämistä koskevien ilmoitusten suhteen oli ollut vakiintunut jo ennen A:n ja B:n kausia osaston johtajina. Hovioikeus katsoi, että A ja B olisivat kuitenkin voineet havaita omaksutun menettelytavan virheellisyyden. Hovioikeuden mukaan A ja B eivät olleet riittävällä tavalla seuranneet pakkokeinokanslian toimintaa eivätkä riittävän huolellisesti selvittäneet pakkokeinokanslian valmisteltavaksi saatettujen asioiden laatua.

Kokonaisarvostelussa A:n ja B:n tekoja ei voitu pitää vähäisinä. Perusteita rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle ei ollut.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Timo Ojala, Arja Mäki ja Heikki Rautiola.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjä vaati valituksessaan, että A ja B tuomitaan sakkorangaistuksiin.

A ja B kumpikin osaltaan vaativat valituksessaan, että syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta hylätään. Toissijaisesti he vaativat, että heidät jätetään rangaistukseen tuomitsematta.

A ja B vaativat vastauksessaan, että syyttäjän valitus hylätään.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että A:n ja B:n valitus hylätään.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti suullisen käsittelyn.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Syyttäjä on vaatinut A:lle ja B:lle syytekohdissa 3 ja 4 rangaistusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. A ja B ovat toimineet osaston johtajina Helsingin käräjäoikeudessa osastolla, jonka käsiteltäviksi ovat kuuluneet ulkomaalaislain mukaiset säilöönottoasiat. Syytteiden mukaan kumpikin on osaltaan käyttäessään päätösvaltaa osaston asioissa, vastatessaan osaston toimivuudesta tulostavoitteiden mukaisesti, johtaessaan osaston työskentelyä sekä huolehtiessaan erityisesti työn yleisestä suunnittelusta ja järjestämisestä laiminlyönyt järjestää osaston toiminnan niin, että säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain (säilölain) 10 §:n perusteella tehtyjen ilmoitusten tarkoittamat asiat erillään säilyttämisestä käsitellään osastolla lainmukaisesti. Laissa edellytettyä istuntoa ei ole kertaakaan järjestetty eikä edes yritetty järjestää.

2. A ja B ovat kiistäneet syytteet. Säilölain 10 §:n mukaisten ilmoitusten käsittelyä ei ole käräjäoikeudessa laiminlyöty, vaan niiden käsittely on säilölain voimaan tulosta lähtien järjestetty käräjäoikeudessa vakiintuneella tavalla ja lainmukaisesti. A ja B eivät ole osaston johtajina toimiessaan laiminlyöneet säännöksiin tai määräyksiin perustuvia virkavelvollisuuksiaan eivätkä toimineet huolimattomasti. Teko on joka tapauksessa ollut vähäinen. Vastaajat ovat viimesijaisesti katsoneet, että kysymys on ollut kieltoerehdyksestä tai että heidät joka tapauksessa tulee jättää rangaistukseen tuomitsematta.

3. Hovioikeus on tuomiossaan katsonut A:n ja B:n syyllistyneen syytteen mukaisesti tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. A:n tekoaika on ollut 1.3.2010 – 31.12.2013 ja B:n 1.1. – 31.12.2014. Kummallekin on tuomittu rangaistukseksi varoitus.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. Korkeimmassa oikeudessa on A:n ja B:n valituksen johdosta kysymys ensiksi siitä, onko käräjäoikeudessa erillään säilyttämistä koskevien ilmoitusten käsittelyssä noudatettu menettelytapa ollut lainmukainen. Jos käräjäoikeudessa noudatettu menettely todetaan virheelliseksi, on tämän jälkeen kysymys siitä, ovatko A ja B menetelleet osaston johtajina säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa vastaisesti ja onko heidän menettelynsä ollut huolimatonta. Jos vastaus on myönteinen, kysymys on teon vähäisyydestä sekä kieltoerehdyksen soveltumisesta. Lopuksi vastaajien ja syyttäjän muutoksenhaun johdosta kysymys on mahdollisesta rikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta.

Erillään säilyttämistä koskevien asioiden käsitteleminen käräjäoikeudessa

Erillään säilyttämistä koskevat säännökset

5. Säilölain 8 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalainen voidaan säilyttää erillään muista säilöön otetuista ulkomaalaisista, jos 1) hän aiheuttaa vaaraa omalle tai muiden hengelle taikka terveydelle taikka vakavaa vaaraa säilöönottoyksikön turvallisuudelle tai järjestykselle; 2) erillään säilyttäminen on tarpeen hänen suojaamisekseen henkeä, terveyttä tai turvallisuutta välittömästi uhkaavalta vakavalta vaaralta tai 3) erillään säilyttäminen on poikkeuksellisesti välttämätöntä maahantuloedellytysten tai henkilöllisyyden selvittämisen turvaamiseksi. Pykälän 2 momentin mukaan säilöönottoyksikön johtajan täytyy arvioida uudelleen 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettu erillään säilyttämisen tarve niin usein kuin siihen on syytä, kuitenkin vähintään joka kolmas päivä.

6. Säilölain 10 §:n 1 momentin mukaan päätöksen säilöön otetun ulkomaalaisen 8 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetusta erillään säilyttämisestä tekee säilöönottoyksikön johtaja. Tekoaikana voimassa olleen 10 §:n 1 momentin (116/2002) mukaan erillään säilyttämistä koskevasta päätöksestä on ilmoitettava käräjäoikeudelle siten kuin säilöönotosta ilmoittamisesta säädetään ulkomaalaislain 48 §:n 1 ja 4 momentissa. Sittemmin viittaussäännös on 1.7.2015 voimaan tulleella lailla 814/2015 muutettu koskemaan ulkomaalaislain (301/2004) 124 §:n 1 momenttia. Säilölain 10 §:n 1 momentin mukaan erillään säilyttämisen jatkuessa on säilöönottoyksikön tehtävä sitä koskeva ilmoitus käräjäoikeudelle vähintään kahden viikon välein.

7. Säilölain 10 §:n 3 momentin (116/2002) mukaan erillään säilyttämistä koskevan asian käsittelyyn käräjäoikeudessa sovelletaan muutoin, mitä ulkomaalaislaissa säädetään säilöönoton ja sen jatkamista koskevan asian käsittelystä. Kyseinen lainkohta on pysynyt samansisältöisenä säilölain voimassaolon ajan.

8. Säilöönottoa ja sen jatkamista koskevan asian käsittelystä käräjäoikeudessa säädetään muun ohella ulkomaalaislain 124 §:n 2 momentissa ja 125 §:ssä. Tekoaikana voimassa olleen ulkomaalaislain 124 §:n 2 momentin (301/2004) mukaan käräjäoikeuden on otettava säilöön ottamista koskeva asia käsiteltäväksi viipymättä ja viimeistään neljän vuorokauden kuluttua säilöön ottamisesta. Lain 125 §:n mukaan säilöön ottamisesta päättäneen virkamiehen tai hänen määräämänsä on oltava läsnä asiaa käräjäoikeudessa käsiteltäessä. Asian käsittelyssä käräjäoikeudelle on esitettävä selvitys säilöön ottamisen edellytyksistä. Säilöön otettu on tuotava käräjäoikeuden istuntoon, ja häntä on kuultava siellä säilöön ottamisen edellytyksistä.

9. Säilölain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 192/2001 vp s. 26 – 27) todettiin, että erillään säilyttämisestä tulisi kirjallisesti ilmoittaa käräjäoikeudelle, jotta se ei jäisi ainoastaan säilöönottoyksikön tietoon. Käräjäoikeudessa sovellettaisiin erillään säilyttämistä koskevan asian käsittelyyn, mitä ulkomaalaislaissa säädetään säilöönoton ja sen jatkamista koskevan asian käsittelystä. Esityksen säätämisjärjestystä koskevissa perusteluissa (s. 41) todettiin, että ehdotuksen 8, 9 ja 10 §:ssä säädettäisiin toimenpiteistä, jotka lisäävät jo säilöön otetun ulkomaalaisen vapaudenriiston astetta. Jotta nämä päätökset voitaisiin saattaa tuomioistuimen arvioitaviksi, päätöksistä ilmoitettaisiin käräjäoikeudelle. Erillään säilyttämistä koskevan asian käsittelyyn käräjäoikeudessa sovellettaisiin, mitä ulkomaalaislaissa säädetään säilöönoton käsittelystä. Hallituksen esityksen mukaan näin turvattaisiin ulkomaalaisen oikeussuojan tarve erillään säilyttämispäätöksen suhteen.

10. Säilölain 26 §:n (116/2002) mukaan säilöön otetulla ulkomaalaisella oli oikeus hakea muutosta valittamalla käräjäoikeuteen hallintoviranomaisen tietyistä pykälässä luetelluista päätöksistä, kuten tapaamisoikeuden tai viestintävälineiden käytön rajoittamispäätöksistä. Hallituksen esityksessä (HE 192/2001 vp s. 19) muutoksenhakutien todettiin poikkeavan siitä, että perustuslain 98 §:n mukaan hallintoviranomaisten päätöksiin kohdistuvan muutoksenhaun käsittelyä varten ovat yleiset hallintotuomioistuimet. Muutoksenhaku järjestettäisiin käräjäoikeuteen muun ohella sen vuoksi, että käräjäoikeudet arvioivat säilössäpitoasiaa jo muutoinkin ulkomaalaislain nojalla. Valitusoikeutta koskeneessa säilölain 26 §:ssä ei mainittu erillään säilyttämistä koskevaa päätöstä. Hallituksen esityksessä kuitenkin todetaan myös tässä yhteydessä (s. 34), että erillään säilyttämistä koskeva päätös tulisi käräjäoikeuden arvioitavaksi niiden säännösten mukaan, joita sovelletaan ulkomaalaislain mukaan säilöönoton käsittelyyn.

Käräjäoikeudessa noudatettu menettely

11. Asiassa on selvitetty, että Helsingin käräjäoikeudessa noudatetun vakiintuneen menettelytavan mukaan erillään säilyttämistä koskevia säilöönottoyksiköstä tulleita ilmoituksia ei ollut kirjattu erillisinä asioina käräjäoikeuden diaariin eikä niitä ollut käsitelty omina asioinaan käräjäoikeuden istunnossa. Ilmoitukset olivat saapuneet käräjäoikeuteen telekopioina erillään säilyttämistä koskevista päätösasiakirjoista, joihin oli merkitty "tiedoksi" Helsingin käräjäoikeus. Jos erillään säilytettäväksi määrättyyn henkilöön liittyvä säilöönottoasia oli ollut vireillä käräjäoikeudessa, erillään säilyttämistä koskeva ilmoitus oli pakkokeinokansliassa liitetty häntä koskevan säilöönottoasian asiakirjoihin. Erillään pitämistä koskeva asia oli tällöin käsitelty säilöön ottamista koskevan asian yhteydessä, jos erillään pitäminen oli säilöönottoasiaa käsiteltäessä vielä jatkunut. Tarkempaa selvitystä tällaisen käsittelyn sisällöstä ei ole esitetty, mutta ainakaan erillisiä päätöksiä ilmoitusten johdosta ei ollut tehty. Erillään säilyttämisestä päättänyttä virkamiestä ei myöskään ollut koskaan kutsuttu paikalle istuntoon. Ellei käräjäoikeudessa ollut ennestään vireillä kyseistä henkilöä koskevaa säilöönottoasiaa, ilmoitukset eivät olleet tulleet pakkokeinoasioita käsittelevien tuomarien käsiteltäviksi, vaan ne oli ainoastaan arkistoitu.

12. Edellä kerrottu menettelytapa oli käräjäoikeudessa hyväksytty pakkokeinoasioita käsittelevien tuomareiden kokouksessa syyskuussa 2004 ja ohjeistus oli siirretty laamannin aloitteesta vuonna 2009 koottuun käräjäoikeuden sisäiseen niin sanottuun pakkokeinokäsikirjaan. Käsikirja on muodostunut aihepiireittäin kootuista pakkokeinoasioita käsittelevien käräjätuomareiden kokouksissaan keskustelemista pakkokeinoasioiden menettelytavoista, ja sitä on täydennetty jatkuvasti tarpeen mukaan. Tässä asiassa merkityksellinen käsikirjan kirjaus on sanamuotonsa mukaan koskenut säilölain 9 §:n mukaista säilöön otetun sijoittamista poliisin tiloihin. Asiassa on kuitenkin riidatonta, että samaa ohjeistusta on käräjäoikeudessa noudatettu myös säilölain 8 §:n mukaisissa erillään säilyttämistä koskevissa asioissa. Pakkokeinokäsikirjan kirjauksen mukaan säilölain 9 §:n mukaisia ilmoituksia ei tarvinnut ottaa käsiteltäväksi neljän vuorokauden kuluessa vaan riittävää oli, että sijoittamista käsitellään seuraavassa normaalissa säilöistunnossa. Käsikirjan ohjeistus on ollut koko syytteessä tarkoitetun ajan sama, ja pakkokeinoasioita käsittelevät käräjätuomarit ovat noudattaneet menettelytapaa vakiintuneesti vuodesta 2004 lähtien.

13. A ja B ovat esittäneet, että edellä kuvatun käräjäoikeuden vakiintuneen käytännön myötä erillään säilyttämistä koskevat ilmoitukset ovat tulleet käräjäoikeudessa lainmukaisesti ja riittävästi käsitellyiksi. Muunlainen tulkinta johtaisi heidän mukaansa epätarkoituksenmukaiseen ja säilölain 10 §:n 3 momentin sanamuodon vastaiseen lopputulokseen. A ja B ovat myös katsoneet, ettei käräjäoikeudella ole ylipäätään toimivaltaa käsitellä kunnallisen virkamiehen kurinpidollisia päätöksiä eikä käräjäoikeus muutoinkaan käsittele asioita pelkän ilmoituksen perusteella ilman vaatimusta.

Korkeimman oikeuden arviointi käräjäoikeudessa noudatetun menettelyn lainmukaisuudesta

14. Asiassa on kysymys edellä kohdassa 11 kuvatun käräjäoikeudessa erillään säilyttämistä koskevien ilmoitusten käsittelyssä noudatetun menettelytavan lainmukaisuudesta. Kysymys on erityisesti siitä, voidaanko säilölain 10 §:n 3 momentin viittaussäännöstä ulkomaalaislakiin pitää siten selkeänä, että käräjäoikeuden olisi tullut sen perusteella järjestää ilmoitusten käsittely toisin kuin käräjäoikeus on tosiasiallisesti tehnyt.

15. Korkein oikeus toteaa, että säilölain 10 §:n 3 momentin viittaussäännös ulkomaalaislakiin on sillä tavoin avoin, ettei siinä viitata ulkomaalaislain tiettyyn pykälään tai tiettyihin pykäliin. Momentissa kuitenkin nimenomaisesti mainitaan, että erillään säilyttämistä koskevan asian käsittelyyn käräjäoikeudessa sovelletaan, mitä ulkomaalaislaissa säädetään säilöönoton ja sen jatkamista koskevan asian käsittelystä. Lisäksi edellä kohdassa 9 todetulla tavalla säilölain esitöissä on korostettu erillään säilyttämisen entisestään lisäävän säilöön otetun henkilön vapaudenriiston astetta, minkä vuoksi päätökset saatetaan oikeusturvasyistä tuomioistuimen arvioitaviksi. Lain 26 § on koskenut vain muutoksenhakua valittamalla ja se on koskenut muunlaisia päätöksiä kuin säilölain 10 §:ssä säädettyä päätöstä erillään säilyttämisestä.

16. Ulkomaalaislain edellä kohdassa 8 selostetuista säännöksistä ilmenee, että käräjäoikeuden on otettava säilöön ottamista koskeva asia käsiteltäväksi viipymättä ja viimeistään neljän vuorokauden kuluttua säilöön ottamisesta. Säilöön ottamisesta päättäneen virkamiehen tai hänen määräämänsä sekä säilöön otetun on oltava käräjäoikeudessa läsnä, ja käräjäoikeudelle on esitettävä selvitys säilöön ottamisen edellytyksistä.

17. Korkein oikeus toteaa, että säilölain 10 §:n 3 momentin viittaussäännöksen perusteella tätä menettelyä olisi tullut käräjäoikeudessa noudattaa myös ulkomaalaisen erillään säilyttämistä koskevan asian käsittelyssä. Säilöönottoyksiköstä saapunut ilmoitus henkilön erillään säilyttämistä koskevasta päätöksestä on ollut riittävä toimenpide käräjäoikeuden käsittelyvelvollisuuden alkamiseksi. Tämän kaltainen vireillepanotapa on sinänsä lainsäädännössä harvinainen, muttei tuntematon, kuten oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 1 §:n 2 momentista ilmenee. Käräjäoikeus ei ole voinut tarkoituksenmukaisuusperusteilla jättää laissa säädettyä menettelyä noudattamatta.

18. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo kuten hovioikeus, että säilölain 10 §:n 3 momentin viittaus ulkomaalaislakiin ja sen mukaiseen säilöön ottamista koskevien asioiden käsittelytapaan on ollut sisällöltään selkeä ja yksiselitteinen. Käräjäoikeus on menetellyt virheellisesti, kun se ei ole erillään säilyttämistä koskevien ilmoitusten johdosta ryhtynyt ulkomaalaislain 124 ja 125 §:n mukaisiin toimenpiteisiin istuntokäsittelyjen järjestämiseksi. Erillään säilyttämistä koskevat asiat eivät näin ollen ole tulleet käräjäoikeudessa lainmukaisesti käsitellyiksi.

Käräjäoikeuden osaston johtajan virkavelvollisuudet ja niiden noudattaminen

Käräjäoikeuden osaston johtajan virkavelvollisuutta koskevat säännökset ja määräykset

19. Rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan, jos virkamies virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta muulla kuin luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen tai sakkoon.

20. Syytteen mukaan A:n ja B:n vastuu erillään säilyttämistä koskevien ilmoitusten lainmukaisen käsittelyn järjestämisestä on perustunut heidän asemaansa osaston johtajina. Syyttäjä on perustanut A:n ja B:n rikkomaksi väitetyn virkavelvollisuuden edellä mainittujen säilölain 8 ja 10 §:n sekä ulkomaalaislain 124 ja 125 §:n ohella valtion virkamieslain 14 §:n ja käräjäoikeuslain 18 e §:n 1 momentin (617/2011) säännöksiin sekä A:n osalta Helsingin käräjäoikeuden vuoden 2010 ja 2013 työjärjestysten ja B:n osalta vuoden 2014 työjärjestyksen määräyksiin. Käräjäoikeuslain 18 e § on tullut voimaan 1.7.2011. Siten A:n osalta väitetty virkavelvollisuuden rikkominen perustuu ajalla 1.3.2010 – 30.6.2011 valtion virkamieslain 14 §:ään ja käräjäoikeuden vuoden 2010 työjärjestyksen määräyksiin.

21. Valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Käräjäoikeuslain 18 e §:n 1 momentin mukaan osaston johtaja johtaa osaston työskentelyä. Hän huolehtii erityisesti työn yleisestä suunnittelusta ja järjestämisestä osastolla sekä työskentelyn tuloksellisuudesta. Hänen tulee valvoa oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta osaston ratkaisuissa.

22. Syytteen tekoaikana voimassa olleiden käräjäoikeuden työjärjestysten määräysten mukaiset osaston johtajan tehtävät ovat pysyneet kielellisiä täsmennyksiä lukuun ottamatta pääosin samoina. Työjärjestysten mukaan osaston johtaja muun muassa johtaa osaston työskentelyä, huolehtii työn yleisestä suunnittelusta ja järjestämisestä osastolla sekä työskentelyn tuloksellisuudesta. Osaston johtaja myös vastaa osaston toimivuudesta tulostavoitteiden mukaisesti sekä valvoo oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta osaston ratkaisuissa.

Onko virkavelvollisuuden sisältö selvästi määritelty?

23. Rikoslain 40 luvun 10 § on niin sanottu avoin rangaistussäännös, kuten esimerkiksi ratkaisussa KKO 2007:46 (kohta 13) on todettu. Tällöin kysymys siitä, millainen menettely on virkavelvollisuuden rikkomisena rangaistavaa, määräytyy muun säännöksen tai määräyksen perusteella. Perustuslain 8 §:ssä ja rikoslain 3 luvun 1 §:ssä mainitusta rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta puolestaan johtuu, että teon rangaistavuuden edellytykset ilmaisevan aineellisen säännöksen tulee olla kirjoitettu rikossäännökseltä vaadittavalla tarkkuudella. Virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomitseminen edellyttää siten, että virkatoiminnassa noudatettavan, säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuuden sisältö on selvästi määriteltävissä.

24. A ja B ovat väittäneet, että käräjäoikeuslaissa tai käräjäoikeuden työjärjestyksissä ei ole säännöksiä tai määräyksiä, joihin syytteessä tarkoitettu rikosoikeudellinen virkavastuu voitaisiin laillisuusperiaatetta noudattaen perustaa.

25. A ja B ovat osaston johtajina toimiessaan olleet velvollisia noudattamaan valtion virkamieslain ja käräjäoikeuslain säännöksiä sekä käräjäoikeuden työjärjestysten määräyksiä. Korkein oikeus katsoo, että edellä selostetut valtion virkamieslain 14 § sekä sitä täsmentäneet käräjäoikeuslain 18 e § ja käräjäoikeuden työjärjestysten määräykset ovat määritelleet nyt käsiteltävän syytteen kannalta riittävän täsmällisesti osaston johtajan virkavelvollisuuden piiriin kuuluvat tehtävät. A:n osalta virkavelvollisuuden sisältö on myös ajalla 1.3.2010 – 30.6.2011 riittävän täsmällisesti perustunut valtion virkamieslain 14 §:n ja käräjäoikeuden vuoden 2010 työjärjestyksen määräyksiin.

Korkeimman oikeuden arviointi osaston johtajan virkavelvollisuuden noudattamisesta

26. Kysymys on edellä todetun jälkeen siitä, ovatko A ja B toimiessaan käräjäoikeuden osaston johtajina osastolla, jonka käsiteltäviksi säilöönottoasiat ovat kuuluneet, laiminlyöneet virkavelvollisuutensa järjestää osaston toiminnan niin, että erillään säilyttämistä koskevista päätöksistä tehdyt ilmoitukset olisivat tulleet lainmukaisesti käsitellyiksi.

27. A ja B ovat esittäneet, ettei osaston johtajalla ole toimivaltaa ohi viraston päällikkönä toimivan laamannin eikä siten velvollisuutta muuttaa laamannin määräyksestä ohjeistettua, käräjäoikeudessa noudatettua vakiintunutta käytäntöä. Lisäksi pakkokeinoasioissa vastuutuomarilla on ollut tosiasiassa merkittävä asema. Osaston johtajat eivät myöskään ole voineet puuttua pakkokeinotuomareiden lainkäyttöön.

28. Käräjäoikeuslain 18 e §:n 1 momentin ja käräjäoikeuden työjärjestysten edellä kohdissa 21 ja 22 selostettujen määräysten mukaan A:n ja B:n on osaston johtajina tullut johtaa osaston työskentelyä, huolehtia työn suunnittelusta ja järjestämisestä osastolla sekä valvoa oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta osaston ratkaisuissa. Korkein oikeus toteaa, että mainitut säännökset ja määräykset pitävät sisällään sen, että heillä on ollut virkavelvollisuus järjestää johtamansa osaston toiminta siten, että kaikki osastolla käsiteltävät asiat tulevat lain mukaisesti käsitellyiksi.

29. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että tuomioistuimen ratkaistavaksi saatettujen asioiden lainmukainen käsitteleminen ja ratkaiseminen ovat käräjäoikeuden ydintehtävä. Tästä syystä käräjäoikeuden osaston toiminnan järjestäminen asioiden lainmukaisen käsittelyn mahdollistavalla tavalla on osaston johtajan keskeisimpiä virkavelvollisuuksia. Erillään säilyttämispäätös merkitsee säilöön otetun eristämistä muista ihmisistä. Kysymys on siten henkilön vapaudenriiston astetta merkittävästi lisäävästä toimenpiteestä, mikä on korostanut velvollisuutta huolehtia niiden lainmukaisesta käsittelystä.

30. Tässä asiassa hovioikeus on lainvoimaisesti tuominnut käräjäoikeuden laamannina toimineen henkilön tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 1.1.2008 – 31.12.2014 varoitukseen. Hovioikeuden mukaan laamannin velvollisuuksiin käräjäoikeuden päällikkönä on kuulunut valvoa ja ohjeistaa pakkokeinokanslian toimintaa. Korkein oikeus toteaa kuitenkin, ettei osaston johtajan vastuuta järjestää johtamansa osaston toiminta poista se, että myös laamanni on osaltaan ollut velvollinen valvomaan pakkokeinokanslian toiminnan lainmukaisuutta.

31. Asiassa on selvitetty, että käräjäoikeuden pakkokeinokanslia on toiminut sitä hallinnoineeseen osastoon nähden varsin itsenäisesti. Pakkokeinoasioita ei ole heti vireille tulon jälkeen jaettu niitä käsitteleville tuomareille, vaan pakkokeinokanslian sihteerit ovat ohjeiden mukaan ensin valmistelleet asiat, minkä jälkeen asiat on vähän ennen istuntoa jaettu pakkokeinokansliasta kulloinkin pakkokeinoasioiden käsittelyvuorossa olleelle tuomarille.

32. Pakkokeinoasioille on käräjäoikeudessa ollut myös määrättynä vastuutuomari. Käräjäoikeuden työjärjestysten mukaan eri oikeudenalojen vastuutuomarien toimenkuvana on ollut muun muassa oikeudenalan kehityksen seuraaminen ja siitä tiedottaminen, käsittelijöiden säännöllisten tapaamisten ja koulutustilaisuuksien järjestäminen sekä oikeudenalan lainkäytön yhdenmukaisuuden edistäminen yhdessä laamannin ja osaston johtajien kanssa. Asiassa on selvitetty, että pakkokeinoasioissa vastuutuomarin rooli on ollut käytännössä merkittävä. Vastuutuomari on seurannut ja ohjeistanut asioiden käsittelyä pakkokeinokansliassa sekä keskustellut pakkokeinoihin liittyvistä kysymyksistä pakkokeinotuomareiden ja suoraan laamannin kanssa.

33. Korkein oikeus toteaa kuitenkin, ettei edellä mainittu pakkokeinoasioiden käsittelyn organisointitapa taikka vastuutuomarin tosiasiallinen asema ole poistanut osaston johtajan vastuuta järjestää osastoon kuuluneen pakkokeinokanslian toiminta asianmukaisella tavalla.

34. Asioiden käsittelytavasta käräjäoikeudessa on seurannut, ettei erillään säilyttämistä koskeneita ilmoituksia ole ylipäätään jaettu pakkokeinotuomareille tai ainakaan lainmukaisen käsittelemisen edellyttämässä määräajassa. Tästä huolehtiminen ei olisi merkinnyt osaston johtajan epäasianmukaista puuttumista tuomarin riippumattomuuteen lainkäytössä.

35. Korkein oikeus toteaa näin ollen hovioikeuden tavoin, että osaston johtajan velvollisuutena on ollut järjestää osastoon kuuluneen pakkokeinokanslian toiminta siten, että erillään säilyttämistä koskevien asioiden valmistelu tapahtuu asianmukaisesti ja että asioiden käsittely lain edellyttämissä määräajoissa on mahdollista. Kun erillään säilyttämistä koskevien asioiden käsittelyä ei ole tällä tavoin järjestetty, Korkein oikeus katsoo, että A ja B ovat kummatkin omalta osaltaan laiminlyöneet heille osaston johtajana kuuluneen virkavelvollisuuden.

Osaston johtajien menettelyn huolimattomuuden arviointi

Huolimattomuuden arvioinnin lähtökohdat

36. Rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan rangaistavaa on huolimattomuudesta tapahtuva virkavelvollisuuden rikkominen. Rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan.

37. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2017:92 (kohta 64) todennut virkasyytekäytännössä usein katsotun, että lainkäytössä esimerkiksi rangaistusminimin alittaminen, vanhentuneesta rikoksesta tuomitseminen ja muut sen kaltaiset selvän säännöksen rikkomiset ovat johtuneet huolimattomuudesta, ellei virkamiehen säännösten vastaista menettelyä ole ollut aihetta pitää tietoisena toimintana. Korkein oikeus on antanut useita ratkaisuja, joissa tuomari on tuomittu tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (esim. KKO 2016:90, KKO 2011:40, KKO 1992:126, KKO 1992:78). Sen sijaan ratkaisussa KKO 2009:38 (kohta 5) käräjätuomarin ei katsottu menetelleen huolimattomasti käräjäoikeuden toimivaltaa koskevan sääntelyn tulkinnanvaraisuus huomioon ottaen (ks. myös KKO 2000:14).

38. Korkeimman oikeuden ratkaisuissa ei ole ollut esillä kysymys tuomioistuimen johtoon kuuluvan tuomarin virkavastuusta ja huolimattomuuden arvioinnista tässä johtamistehtävässään. Korkein oikeus toteaa, että huolimattomuutta arvioitaessa on tällöinkin otettava huomioon tuomarin aseman ja tehtävien erityispiirteet. Tuomarin riippumattomalla asemalla ja siihen liittyvällä harkintavallalla ei kuitenkaan ole tuomioistuimen johtotehtävien hoitamista arvioitaessa samanlaista merkitystä kuin varsinaista tuomiovallan käyttöä arvioitaessa.

39. Rikoslain 3 luvun 7 §:n esitöissä on todettu muun muassa, että toiminnan järjestäminen siten, että riskejä ei enää toiminnan kestäessä voidakaan havaita tai hallita, ei poista tuottamusvastuuta. Toisaalta tekijältä on voinut puuttua tilaisuus menetellä huolellisesti, jos tekijän kokemusperäisen ja ammatillisen tiedon perusteella ei ollut mitään perusteltua syytä epäillä riskejä ja jos normaalilla tavalla huolellinenkaan toimija ei olisi havainnut riskejä. Selonottovelvollisuus alalla vallitsevista ja toimintaa sitovista normeista voi vaihdella samallakin elämänalueella eri toimijoiden osalta. Se voi vaihdella asteeltaan eri vastuuasemassa olevien henkilöiden toiminnassa, tai perusteltu työnjako voi määrittää selonottovelvollisuuden rajoja eri tehtävissä toimijoille (HE 44/2002 vp s. 96 – 97).

A:n ja B:n toiminnasta osaston johtajana esitetty selvitys

40. Edellä kohdassa 12 todetulla tavalla asiassa on riidatonta, että käräjäoikeuden toimintatapa erillään säilyttämistä koskevien ilmoitusten käsittelyssä oli hyväksytty jo vuonna 2004 ja että sitä oli vakiintuneesti noudatettu. Niin ikään riidatonta on, etteivät säilöön otetut henkilöt, heidän avustajansa tai säilöönottoyksikön virkamiehet olleet kyseenalaistaneet käräjäoikeuden menettelytapaa. Siihen liittyviä kysymyksiä ei ollut noussut esille myöskään eduskunnan oikeusasiamiehen säilöönottoyksikköön tai käräjäoikeuden pakkokeino-osastolle tekemien tarkastusten yhteydessä ennen säilöönottoyksikön tarkastusta 4.12.2014.

41. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut käsitelleensä osastonjohtajakautenaan myös itse pakkokeinoasioita, mutta hän ei ole muistanut käsitelleensä sellaisia säilöönottoasioita, joiden asiakirjoihin olisi ollut liitettynä erillään säilyttämistä koskeva ilmoitus. Hän oli osaston johtajana tiennyt, mitä asioita pakkokeinokansliassa käsiteltiin ja miten niitä valmisteltiin. A ei kuitenkaan ole enää muistanut, milloin hän oli tullut tietoiseksi siitä, että käräjäoikeuteen tuli säilöönottoyksiköstä erillään säilyttämistä koskeneita ilmoituksia. Esitutkinnassa A on kertonut, että hän oli saanut tietää ilmoituksista vasta tämän asian esitutkinnan aikana. A on edelleen Korkeimmassa oikeudessa kertonut perehtyneensä pakkokeinoasioiden käsikirjaan ja osallistuneensa pakkokeinotuomareiden kokouksiin sekä pakkokeinokäsikirjan päivittämiseen. Tarvetta puuttua nyt kysymyksessä olevaan kirjaukseen ei kuitenkaan ollut noussut esille. Lisäksi A on kertonut seuranneensa pakkokeinokanslian toimintaa aktiivisesti muun muassa käymällä kansliassa säännöllisesti. Hän oli ollut hyvässä uskossa sen suhteen, että kaikki sujui hyvin. Vastuutuomarilla oli pakkokeinoasioissa paljon tehtäviä.

42. B on kertonut, ettei hän osastonjohtajakaudellaan itse käsitellyt pakkokeinoasioita. Hän kuuli erillään pitämistä koskeviin ilmoituksiin liittyneistä ongelmista vastuutuomarilta vasta eduskunnan oikeusasiamieheltä joulukuussa 2014 saapuneen selvityspyynnön jälkeen. Ilmoitukset käsiteltiin vuosikymmen aikaisemmin päätetyn linjan mukaisesti. Hän oli tutustunut pakkokeinoasioiden käsikirjaan selailemalla sitä. Pakkokeinokansliasta oli silloin tällöin kysytty joistakin käytännön menettelytavoista, mutta pääosin yhteydenpidossa kansliaan oli ollut kysymys henkilöstöasioista. B on todennut, että käytännössä vastuutuomarilla oli ollut suuri rooli pakkokeinoasioissa ja että laamanni oli keskustellut pakkokeinoasioista usein suoraan vastuutuomarin kanssa.

43. Pakkokeinoasioiden vastuutuomarina vuosina 2004 - 2007 ja uudelleen vuodesta 2012 alkaen toiminut todistaja X on kertonut, että käräjäoikeuteen saapuu vuosittain noin 2 200 – 2 300 pakkokeinoasiaa. Osaston johtajan päivittäinen ohjaava toiminta pakkokeinoihin liittyen on X:n mukaan vähäistä. On mahdotonta, että osaston johtaja tietäisi pakkokeinoista enemmän kuin vastuutuomari ja pakkokeinotuomarit. Etelä-Karjalan käräjäoikeuden käräjätuomari oli 6.11.2014 keskustellut X:n kanssa sähköpostitse siitä, millaista menettelytapaa Helsingin käräjäoikeudessa noudatettiin erillään säilyttämistä koskevien ilmoitusten osalta, ja tuonut myös ilmi oman eriävän käsityksensä lain edellyttämästä käsittelytavasta. X on tältä osin kertonut, ettei osaston johtajana tuolloin toiminut B ollut tullut tietoiseksi mainitusta sähköpostikeskustelusta.

Korkeimman oikeuden arviointi A:n ja B:n menettelyn huolimattomuudesta

44. Kun A:n ja B:n on edellä todettu menetelleen osaston johtajina säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa vastaisesti, seuraavaksi on arvioitava kysymystä, onko heidän menettelynsä ollut huolimatonta.

45. A ja B ovat katsoneet, etteivät he ole rikkoneet olosuhteiden edellyttämää ja heiltä vaadittavaa huolellisuutta. Heillä on ollut perusteltu syy ja oikeus luottaa käräjäoikeudessa vuosikausia noudatettuun vakiintuneeseen ja pakkokeinoasioiden käsikirjassa ohjeistettuun käytäntöön. Heillä ei ole ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia virheellisen käytännön havaitsemiseen eikä heidän edes olisi pitänyt sitä havaita ottaen huomioon sen, etteivät pakkokeinoasioita käsitelleet tuomarit, pakkokeinoasioiden vastuutuomari, aikaisemmat osaston johtajat tai laamanni taikka kukaan mukaan ollut virheellisyyttä havainnut.

46. Korkein oikeus toteaa, että kysymys on siitä, olisiko A:n ja B:n osaston johtajina pitänyt tietää ilmoituksista ja niiden käsittelytavasta käräjäoikeudessa, ottaa selvää lain asettamista vaatimuksista ja tämän johdosta puuttua noudatettuun virheelliseen käytäntöön.

47. A:n menettelyn huolimattomuudesta puhuu se, ettei hän syytteen mukaisena lähes neljän vuoden aikana pakkokeinokanslian toiminnasta huolehtiessaan ole kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, millaisia asiakirjoja säilöönottoyksiköstä käräjäoikeuteen saapuu ja miten niiden suhteen kansliassa menetellään. A on itsekin käsitellyt tuomarina pakkokeinoasioita. A:n ei ole toisaalta väitettykään käsitelleen sellaisia säilöönottoasioita, joissa olisi ollut mukana erillään säilyttämistä koskeva ilmoitus. Pakkokeinokanslian varsin itsenäinen asema ja tehtävät asioiden valmistelussa ovat pikemminkin korostaneet kuin vähentäneet tarvetta siihen, että esimiesasemassa olevat henkilöt aktiivisesti johtavat ja seuraavat asioiden käsittelyä. Huolellisuusvelvoitetta voidaan pitää korostuneena myös pakkokeinoasioiden luonteen vuoksi. Säilöön otettujen erillään pitämistä koskevissa asioissa on lisäksi ollut kysymys erityisen haavoittuvassa asemassa olevan ihmisryhmän henkilökohtaista vapautta entisestään rajoittavasta toimenpiteestä. Tätä ei muuta se, että suuri osa päätöksistä on johtanut kestoltaan vain lyhytaikaiseen eristämiseen. A:n osastonjohtajakaudella käräjäoikeuteen on tullut 139 ilmoitusta erillään säilyttämisestä, ja asian käsittelyn neljän vuorokauden enimmäisraja on ylittynyt neljässä tapauksessa.

48. Edellä todetut seikat puoltavat myös B:n menettelyn arvioimista huolimattomaksi, joskin syytteen tekoaika on hänen osaltaan huomattavasti lyhyempi kuin A:n. B:llä ei siten ole ollut samalla tavoin tilaisuuksia perehtyä ja havaita pakkokeinokanslian toimintatapoja erillään säilyttämistä koskevien asioiden käsittelyssä kuin A:lla. B:n kaudella vuonna 2014 käräjäoikeuteen on tullut 25 ilmoitusta, ja neljä vuorokautta on ylittynyt yhdessä tapauksessa. B ei ole myöskään itse käsitellyt säilöönottoasioita eikä pakkokeinoasioita ylipäätään.

49. Toisaalta käräjäoikeuden menettelytapa erillään säilyttämistä koskevien ilmoitusten käsittelyssä on ollut vakiintunut jo huomattavasti ennen A:n ja B:n kausia osaston johtajina. Säilölaissa tai ulkomaalaislaissa ei ole tekoaikana tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka olisivat antaneet erityisen aiheen tarkastella erillään säilyttämistä koskeneiden asioiden käsittelyä. Kuten edellä on todettu, säilöön otetut henkilöt, heidän avustajansa tai säilöönottoyksikön virkamiehet eivät ole kyseenalaistaneet käräjäoikeudessa noudatettua menettelyä, eikä se ole noussut esille myöskään eduskunnan oikeusasiamiehen tekemien tarkastusten yhteydessä ennen joulukuuta 2014. Lisäksi pakkokeinoasioille on määrätty vastuutuomari, joka on merkittävällä tavalla osallistunut myös säilöön otettuja koskevien kysymysten arviointiin käräjäoikeudessa, ja osa pakkokeinoasioista käydystä keskustelusta on tapahtunut siten, ettei osaston johtaja ole tullut siitä tietoiseksi.

50. Käräjäoikeudessa omaksutun laintulkinnan virheellisyys ei ole ollut helposti havaittavissa. Koska erillään säilyttämistä koskevia ilmoituksia ei ole kirjattu erillisinä asianimikkeinä diaariin, niitä koskevien asioiden käsittelyaikoja, ratkaisuja tai niiden puuttumista ei ole voinut havaita käräjäoikeuden asiankäsittelyjärjestelmästä. Pakkokeinoasioiden käsikirjan kirjaus ei ole nimenomaisesti käsitellyt nyt kysymyksessä olevia säilölain 8 §:n mukaisia ilmoituksia, mikä on niin ikään tehnyt virheellisen menettelytavan havaitsemisen vaikeaksi. Asiassa ei muutoinkaan ole ilmennyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat A:n ja B:n yleisesti laiminlyöneen pakkokeinokanslian toiminnan riittävän järjestämisen, seurannan ja valvonnan. Edellä mainitut seikat puhuvat sitä vastaan, että A ja B olisivat menetelleet huolimattomasti.

51. Edellä kohdissa 49 ja 50 mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, toisin kuin hovioikeus, että virheellisen menettelytavan havaitsematta jääminen ja siihen puuttumatta jättäminen eivät osoita A:n ja B:n rikkoneen edellä kuvattujen olosuhteiden edellyttämää ja heiltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

52. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A ja B eivät ole huolimattomuudesta rikkoneet heille kuulunutta virkavelvollisuuttaan. Heihin kohdistetut syytteet tuottamuksellisesta virkarikoksesta on näin ollen hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan A:n ja B:n osalta. Syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta kohdissa 3 ja 4 hylätään. A ja B vapautetaan heille tuomitusta rangaistuksesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Tuula Pynnä, Jarmo Littunen, Tatu Leppänen ja Mika Ilveskero. Esittelijä Essi Kinnunen.

 
Julkaistu 3.10.2018  Päivitetty 4.10.2018