KKO:2018:54

OK 17 luku 24 § 2 mom
OK 17 luku 47 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 29.9.2016 nro 16/139946, asian käsittely Turun hovioikeudessa sekä hovioikeuden tuomio 12.6.2017 nro 17/123904 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Kimmo Valkiala ja lautamiehet sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Kai Kokko, Leena Mikkonen ja Teija Vainiopää.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä, onko asianomistajien esitutkintakertomukset ja heitä koskevat lääkärinlausunnot voitu ottaa huomioon asiaa ratkaistaessa. Muilta osin kysymys valitusluvan myöntämisestä siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

A vaati valituksessaan, että syyte törkeästä ryöstöstä hylätään ja että hänen syykseen luetaan sen sijaan kaksi pahoinpitelyä ja C:hen kohdistunut varkaus sekä että hänelle tuomittua rangaistusta joka tapauksessa alennetaan. Toissijaisesti A vaati, että asia palautetaan hovioikeuteen uuden pääkäsittelyn toimittamiseksi.

Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Syyte ja käräjäoikeuden tuomio

1. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta 29.9.2015 tehdystä törkeästä ryöstöstä. Syytteen teonkuvauksen mukaan A oli mennyt C:n asuntoon ja ryhtynyt välittömästi pahoinpitelemään B:tä lyömällä tätä nyrkillä useita kertoja päähän. Tämän jälkeen A oli ottanut esille pitkäteräisen puukon, jolla hän oli ensin osoittanut ja huitonut kohti C:tä ja jonka kahvapuolella hän oli sitten lyönyt C:tä takaraivoon ja oikean korvan taakse. A oli lisäksi potkaissut C:tä useita kertoja päähän tämän ollessa kontallaan lattialla. C:lle oli teon seurauksena aiheutunut mustelmaa, nirhaumaa ja kuhmuja pään alueelle, minkä lisäksi häneltä oli katkennut hampaita ja hänelle oli tullut muita hammasvaurioita. Seuraavaksi A oli osoittanut B:tä puukolla rintaan vaatien tätä maksamaan velan, jota ei tosiasiassa ollut ollut olemassa. A oli lyönyt ja potkinut B:tä useamman kerran jalkoihin, päähän ja kehoon, mistä tälle oli aiheutunut mustelmaa, ruhjeita, kuhmuja ja turvotusta pään alueelle sekä turvotusta oikeaan sääreen. A oli väkivaltaa ja sen uhkaa käyttäen anastanut C:n pelikonsolin, konsolipelejä, tablettitietokoneen, puhelimen, bluray-soittimen ja noin 200 euroa rahaa sekä B:n puhelimen ja rahapussin, jossa oli ollut rahaa noin 200 euroa. A oli käyttänyt ryöstössä teräasetta. Hän oli lisäksi käyttänyt raa´alla ja julmalla tavalla väkivaltaa potkimalla maassa ollutta C:tä päähän tämän yrittäessä nousta ylös. Syytteen mukaan ryöstöä oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

2. A on käräjäoikeudessa myöntänyt käyneensä 29.9.2015 C:n asunnolla, pahoinpidelleensä lyömällä B:tä ja C:tä aiheuttaen näille syytteessä kuvatut vammat sekä anastaneensa omaisuutta. A on kiistänyt potkineensa ketään, eikä hänellä ollut ollut puukkoa. Hän ei ollut mennyt asuntoon anastustarkoituksessa, vaan ajatus anastamisesta oli syntynyt vasta pahoinpitelyn jälkeen. A on lisäksi kiistänyt sen, että hänen käyttämänsä väkivalta olisi ollut erityisen raakaa ja julmaa, sekä sen, että teko olisi ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä.

3. B on käräjäoikeuden pääkäsittelyssä ilmoittanut, ettei hän halua tulla kuulluksi. C on häntä kuultaessa ilmoittanut muistinsa heikentyneen teon jälkeen tapahtuneen onnettomuuden seurauksena. Syyttäjä on tämän jälkeen vedonnut B:n ja C:n esitutkinnassa antamiin kertomuksiin.

4. Käräjäoikeus on todennut tuomiossaan, että riitaisilta osin syytettä tukeva näyttö on nojautunut B:n ja C:n esitutkintakertomuksiin. Käräjäoikeus on katsonut niiden perusteella tulleen selvitetyksi, että A oli aiheuttanut B:n ja C:n vammat syytteessä kuvatuin tavoin, että A oli uhannut puukolla ainakin C:tä ja että A oli ollut C:n asunnolla velkaa perimässä. A oli näin ollen syyllistynyt ryöstöön. A oli käyttänyt teräasetta, ja hänen käyttämänsä väkivallan voimakkuuden vuoksi ryöstöä oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Väkivalta ei kuitenkaan ollut ollut erityisen raakaa tai julmaa. Käräjäoikeus on tuominnut A:n törkeästä ryöstöstä 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen ottaen rangaistusta alentavina seikkoina huomioon eräät aikaisemmat rangaistukset.

Asian käsittely hovioikeudessa ja hovioikeuden tuomio

5. A on valittanut hovioikeuteen vaatien, että syyte törkeästä ryöstöstä hylätään ja että hänen syykseen luetaan B:n ja C:n pahoinpitely sekä C:hen kohdistunut varkaus. Lisäksi A on vaatinut, että rangaistusta alennetaan. Syyttäjä on vaatinut vastavalituksessaan, että ryöstö katsotaan tehdyksi erityisen raa´alla ja julmalla tavalla sekä että rangaistusta korotetaan.

6. Hovioikeuden pääkäsittelyssä on kuultu todistelutarkoituksessa asianomistaja C:tä ja vastaaja A:ta. C kertonut joutuneensa tapahtuman jälkeen liikenneonnettomuuteen, jonka seurauksena hän ei muista tapahtumaa. Hän on kuitenkin kertonut muistavansa, ettei A:lla ollut ollut veistä mukanaan.

7. Asianomistaja B on jäänyt kutsuttuna saapumatta hovioikeuden pääkäsittelyyn. Syyttäjä on tämän johdosta ilmoittanut luopuvansa B:n henkilökohtaisesta kuulemisesta ja vetoavansa sen sijasta B:n esitutkintakertomukseen. A on ilmoittanut, ettei hän vaadi B:tä pääkäsittelyssä kuultavaksi. A on lisäksi ilmoittanut hyväksyvänsä sen, että pääkäsittelyssä luetaan B:n esitutkintakertomus.

8. Hovioikeus on päättänyt käsitellä asian B:n poissaolosta huolimatta ja henkilökohtaisen kuulemisen sijasta sallia tämän esitutkintakertomuksen käyttämisen todisteena, koska B oli jäänyt asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta tavoittamatta eikä asian ratkaisemista tullut enää viivyttää.

9. Tuomiossaan hovioikeus on todennut B:tä ja C:tä koskevien lääkärinlausuntojen esitiedoista ilmenevän, että he olivat kertoneet lääkärille yksityiskohtaisesti heihin kohdistetusta väkivallasta. Lääkärinlausuntojen mukaan vammat sopivat annettuihin esitietoihin. Hovioikeus on todennut, että B:n ja C:n esitutkintakertomukset ovat samansisältöiset sen kanssa, mitä heidän kertomanaan on lääkärinlausuntojen esitietoihin kirjattu. Hovioikeus on katsonut, että B:tä ja C:tä koskevat lääkärinlausunnot ovat pääasiallisena näyttönä asiassa, minkä lisäksi syytettä tukevat näiden esitutkinnassa antamat kertomukset. Lääkärinlausuntojen perusteella on tullut näytetyksi, että A oli potkinut B:tä ja C:tä ja käyttänyt teossa teräasetta syytteessä kuvatuin tavoin. Koska lääkärinlausunnot olivat pääasiallisena näyttönä asiassa, syyksilukemisen kannalta ei hovioikeuden mukaan ollut merkitystä sillä, ettei A:lla ollut ollut tilaisuutta kuulustella tai kuulustuttaa B:tä. Hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden perustelut törkeän ryöstön tunnusmerkistön täyttymisestä. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

10. Valituksensa perusteina A on lausunut muun muassa, että hovioikeudessa on tapahtunut menettelyvirhe. Hovioikeuden olisi tullut kuulla B:tä pääkäsittelyssä riippumatta siitä, että A oli suostunut pääkäsittelyyn B:n poissaolosta huolimatta. Vastaajalla tulee olla mahdollisuus kuulustella häntä vastaan todistavaa asianomistajaa. Hovioikeus on pitänyt asiassa pääasiallisena näyttönä sitä, mitä B ja C olivat lääkärille kertoneet, vaikka kertomukset lääkärille eivät ole luotettavampia kuin esitutkintakertomukset. A:n kertoma vaihtoehtoinen tapahtumienkulku ei ole ristiriidassa lääkärinlausunnoissa todettujen riidattomien vammojen kanssa.

11. Syyttäjä on vastauksessaan katsonut, että asianomistajien esitutkintakertomukset ja heitä koskevat lääkärinlausunnot on voitu ottaa huomioon asiaa ratkaistaessa. A ja hovioikeus olivat hyväksyneet B:n esitutkintakertomuksen lukemisen, jolloin syyttäjä oli luopunut B:n kuulemisesta. Osapuolet olivat olleet yksimielisiä siitä, ettei asian käsittelyä tule B:n poissaolosta huolimatta enää viivästyttää.

12. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko hovioikeudessa saanut käyttää todisteina asianomistajien B:n ja C:n esitutkinnassa antamia kertomuksia sekä heitä koskevia lääkärinlausuntoja siltä osin kuin lääkärinlausuntojen esitietoihin on merkitty heidän lääkärille kertomansa.

Sovellettavat säännökset ja oikeuskäytäntö

13. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:ssä säädetään kirjallisen kertomuksen käyttökiellosta. Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuimessa ei saa käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa, ellei laissa toisin säädetä, paitsi jos lausuman antajaa ei voida kuulustella pääkäsittelyssä tai pääkäsittelyn ulkopuolella taikka hän on jäänyt asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta tavoittamatta, eikä asian ratkaisemista tulisi enää viivyttää. Pykälän 3 momentissa säädetään kuitenkin mahdollisuudesta käyttää tietyin edellytyksin todisteena kuva- ja äänitallenteeseen tallennettua esitutkintakuulustelua, jos syytetylle on varattu asianmukainen mahdollisuus esittää kuulusteltavalle kysymyksiä.

14. Kieltoa käyttää esitutkintapöytäkirjaan merkittyä kertomusta todisteena ilman, että henkilöä itseään kuullaan tuomioistuimessa, on noudatettu jo pitkään (esimerkiksi KKO 1991:84). Nimenomainen säännös asiasta otettiin oikeudenkäymiskaareen vuonna 1997 (17 luvun 11 § laissa 690/1997). Nyttemmin oikeudenkäymiskaaren 1.1.2016 voimaan tulleessa 17 luvun 24 §:n 2 momentissa mahdollisuutta käyttää esitutkintakertomusta todisteena on laajennettu koskemaan tilanteita, joissa lausuman antaja on jäänyt asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta tavoittamatta eikä asian ratkaisemista tulisi enää viivyttää.

15. Esitöiden mukaan mainittu uusi poikkeusperuste tulisi käytännössä sovellettavaksi silloin, kun todistajaksi nimetty on jäänyt tavoittamattomiin, mutta käytettävissä olisi kuitenkin hänen esitutkintapöytäkirjaan tallennettu kertomuksensa. Säännös soveltuisi vasta sitten, kun todistajaa on pyritty aktiivisesti tavoittamaan (HE 46/2014 vp s. 56 ja 83 – 84).

16. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan tavoittamatta jääneen todistajan esitutkintakertomuksen käyttäminen oikeudenkäynnissä edellyttää, että toimivaltaiset viranomaiset ovat aktiivisesti etsineet todistajaa. Tapauksessa Schatschaschwili v. Saksa (15.12.2015) ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto on korostanut tuomioistuimen velvollisuutta turvata vastaajan oikeus vastakuulusteluun ja varmistaa kaikin asiaankuuluvin keinoin todistajan läsnäolo oikeudessa etsimällä aktiivisesti poliisin tai muiden viranomaisten toimin todistajaa ja turvautumalla käytettävissä oleviin kansainvälisen oikeusavun keinoihin ulkomailla olevan todistajan tavoittamiseksi. Tuomioistuimen tulee myös tarkoin perustella syyt todistajan kuulemisesta luopumiselle (kohdat 120 – 122).

17. Korkein oikeus toteaa, että kiellolla käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan merkittyä tai muuten tallennettua lausumaa turvataan ensinnäkin syytetyn oikeutta kuulustella tai kuulusteluttaa häntä vastaan todistavia henkilöitä, mikä on taattu muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen d kohdassa. Kiellon tavoitteena on kuitenkin myös turvata todistelun välittömyyttä ja sen myötä näytön arvioinnin luotettavuutta. Henkilön kuuleminen suullisesti tuomioistuimessa antaa kirjallista kertomusta selvästi paremmat edellytykset kertomuksen uskottavuuden arvioinnille.

18. Korkein oikeus katsoo näistä syistä, ettei mainittua uutta poikkeusperustetta ole aiheellista soveltaa laajentavasti. Säännöksen soveltuminen edellyttää, että kumpikin säännöksessä mainittu edellytys täyttyy. Tätä arvioitaessa tulee ottaa huomioon, millaisiin toimenpiteisiin henkilön tavoittamiseksi kuultavaksi on jo ryhdytty, millaista viivästystä henkilön tavoittelun jatkaminen aiheuttaisi ja millaisella todennäköisyydellä tavoittaminen onnistuisi. Myös asian merkitys ja henkilön kuulemisen merkitys asiassa voidaan ottaa harkinnassa huomioon.

19. Istunnosta pois jäänyttä todistajaa tai muuta kuultavaa on siten yritettävä tavoittaa aktiivisesti, tarpeen vaatiessa poliisin tai muiden viranomaisten avulla, ennen kuin esitutkintakertomusta voidaan käyttää todisteena. Asianmukaisena toimenpiteenä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että istunnosta pois jäänyt henkilö määrätään tuotavaksi myöhempään istuntoon, minkä määräyksen täytäntöönpano annetaan poliisin tehtäväksi.

20. Korkein oikeus toteaa, että tuomioistuimen on sovellettava oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momenttia viran puolesta. Säännöksen sanamuodon mukaan asianosaisten suostumus ei muodosta perustetta esitutkintakertomuksen käyttämiselle todisteena. Tällaista tulkintaa eivät tue myöskään säännöksen esityöt tai tavoitteet. Asianosaisten suostumukselle voidaan kuitenkin antaa merkitystä arvioitaessa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentissa säädettyjen edellytysten täyttymistä. Oikeudenkäynnin pitkittymisestä asianosaisille aiheutuvien haittojen vuoksi on perusteltua, että tuomioistuin voi ottaa huomioon myös asianosaisten käsitykset arvioidessaan sitä, onko käsillä tilanne, jossa asian ratkaisemista ei tulisi enää viivyttää.

21. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan vastaaja voi sinänsä luopua ihmisoikeussopimuksen turvaamasta oikeudestaan kuulustella tai kuulusteluttaa todistajaa joko nimenomaisesti tai hiljaisesti edellyttäen, että luopuminen on yksiselitteistä, että luopumiseen liittyvät sen merkitystä vastaavat vähimmäistakeet ja ettei luopuminen ole tärkeän julkisen edun vastaista (esim. Khametshin v. Venäjä 4.3.2010, kohta 37 ja A.S. v. Suomi 28.9.2010, kohta 70).

22. Korkein oikeus toteaa vielä, että mikäli esitutkintakertomusta saadaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentissa säädetyin edellytyksin käyttää todisteena, tuomioistuimen on joka tapauksessa näytön arvioinnissa otettava huomioon syytetyn vastakuulusteluoikeuden toteutumatta jääminen ja muut kirjallisen kertomuksen näyttöarvoa heikentävät seikat. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tällainen todistajankertomus ei saa olla todisteena yksinomainen tai ratkaiseva taikka todiste, jolla on merkittävä painoarvo todistelussa, ellei oikeudenkäynnissä ole ollut riittäviä tasapainottavia tekijöitä (Al-Khawaja ja Tahery v. Yhdistynyt kuningaskunta 15.12.2011, kohta 147; Schatschaschwili v. Saksa 15.12.2015, kohta 116).

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

Esitutkintapöytäkirjan käyttäminen todisteena

23. Asianomistaja B on jäänyt kutsuttuna pois hovioikeuden pääkäsittelystä, joka on yritetty toimittaa ensimmäisen kerran. Hovioikeus on poissaolon johdosta sallinut B:n esitutkintakertomuksen käyttämisen todisteena, koska B oli hovioikeuden mukaan jäänyt asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta tavoittamatta eikä asian ratkaisemista tullut enää viivyttää.

24. Korkein oikeus katsoo, ettei oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentissa tarkoitetuksi asianmukaiseksi toimenpiteeksi kuultavan asianomistajan tavoittamiseksi ole riittänyt pelkästään se, että tämä on saanut kerran tiedoksi kutsun saapua sakon uhalla henkilökohtaisesti pääkäsittelyyn. Syy B:n poissaololle ei ole ollut tiedossa. Asiassa ei ole tullut ilmi, että B:tä olisi yritetty tavoittaa muin käytettävissä olevin viranomaiskeinoin. Asian käsittely ei myöskään ole ollut viivästynyt, ja B:n kertomuksella on ollut asiassa keskeinen merkitys. Näistä seikoista huolimatta hovioikeus ei ole ryhtynyt enempiin toimenpiteisiin B:n saamiseksi henkilökohtaisesti kuultavaksi. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeus ole yrittänyt tavoittaa B:tä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla asianmukaisin toimenpitein.

25. B oli edellä kohdassa 3 todetusti ilmoittanut käräjäoikeuden pääkäsittelyssä, ettei hän halua tulla kuulluksi. Asianomistaja saattaa kuitenkin oikeudenkäynnin edetessä arvioida halukkuuttaan kertomuksen antamiseen toisin. Myöskään B:n kieltäytyminen kertomuksen antamisesta käräjäoikeuden pääkäsittelyssä ei ole oikeuttanut tämän suullisesta kuulemisesta luopumiseen hovioikeudessa.

26. Koska oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin mukaiset edellytykset B:n esitutkintakertomuksen käyttämiseen todisteena eivät ole edellä todetun perusteella täyttyneet, hovioikeus ei olisi saanut sallia B:n esitutkinnassa antaman kertomuksen käyttämistä todisteena siitäkään huolimatta, että A oli hovioikeudessa hyväksynyt kertomuksen käyttämisen todisteena.

27. Asianomistajan tai muun kuultavan saavuttua istuntoon kuultavaksi tuomioistuimessa voidaan käyttää kuultavan aikaisempaa kertomusta todisteena oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 47 §:n 2 momentin nojalla siltä osin kuin hänen suullinen kertomuksensa poikkeaa aikaisemmasta kertomuksesta tai hän ei anna kertomusta. Kun asianomistaja C on hovioikeudessa häntä kuultaessa poikennut esitutkinnassa antamastaan kertomuksesta, hovioikeudessa on voitu käyttää todisteena C:n esitutkintakertomusta, johon syyttäjä oli vedonnut.

Lääkärinlausuntoon kirjattujen esitietojen käyttäminen todisteena

28. Asiassa kirjallisina todisteina esitetyistä lääkärinlausunnoista ilmenevät asianomistajille aiheutuneet vammat ovat riidattomia. A ei ole riitauttanut myöskään lääkärien lääkärinlausuntoihin kirjaamien havaintojen tai johtopäätösten oikeellisuutta. Hän ei myöskään ole väittänyt, että B ja C olisivat kertoneet lääkärille vammojen aiheutumistavasta toisin kuin mitä lääkärinlausuntoihin on kirjattu. A on sen sijaan riitauttanut lääkärinlausuntoihin esitietoina kirjattujen B:n ja C:n kertomusten oikeellisuuden.

29. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentissa säädetty kirjallisen kertomuksen käyttökielto koskee sanamuotonsa mukaan paitsi esitutkintapöytäkirjaan myös muulle asiakirjalle merkittyä lausumaa. Vastaajan vastakuulusteluoikeuden tai näytön arvioinnin luotettavuuden kannalta lääkärinlausuntoon merkitty potilaan kertomana esitietona kirjattu kertomus ei poikkea esitutkintapöytäkirjaan merkitystä kertomuksesta.

30. Korkein oikeus on katsonut ratkaisussa KKO 2017:93, että saksalaisen tuomioistuimen antaman tuomion perusteluissa selostettuja vastaajan toimeksiantajiksi väitettyjen henkilöiden kertomuksia oli perusteltua pitää oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentissa tarkoitettuina kirjallisina lausumina, joita ei saanut käyttää todisteina tuomioistuimessa, elleivät lainkohdassa säädetyt edellytykset täyty. Lääkärinlausuntoon esitietoina kirjattua asianomistajan kertomusta hänen vammojensa syntyyn johtaneista tapahtumista on perusteltua arvioida samalla tavoin.

31. B:n lääkärille tapahtumasta kertoma on lääkärinlausunnossa selkeästi erotettavissa lääkärin tekemistä havainnoista ja johtopäätöksistä. Korkein oikeus katsoo, että hänen lääkärinlausuntoon kirjattua kertomustaan on perusteltua pitää oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentissa tarkoitettuna kirjallisena lausumana, jota ei saa käyttää todisteena tuomioistuimessa, elleivät lainkohdassa säädetyt edellytykset täyty.

32. Mainitun lainkohdan mukaan siinä esitetystä pääsäännöstä voidaan poiketa, jos muualla laissa säädetään toisin. Lääkärinlausuntojen vahvistamisesta säädetään terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 §:n 1 momentissa. Sen mukaan laillistetun lääkärin on antaessaan lääkintölaillisia todistuksia ja lausuntoja sekä muita todistuksia, jotka on tarkoitettu esitettäväksi tuomioistuimelle, vahvistettava ne sanoilla ˮminkä kunniani ja omantuntoni kautta vakuutanˮ. Siten vahvistettu todistus tai lausunto on pätevä ilman vakuutusta, jollei tuomioistuin erityisistä syistä määrää, että se on vahvistettava suullisella vakuutuksella. Korkein oikeus toteaa, että kyseinen lääkärinlausuntojen vahvistamistapaa koskeva säännös ei ole sellainen laissa säädetty peruste, joka oikeuttaisi ottamaan lääkärinlausuntoihin esitietoina kirjatut asianomistajien kertomukset näyttönä huomioon.

33. Koska B:tä ei ole kuultu hovioikeudessa eivätkä hänen kirjallisen kertomuksensa käyttämisen edellytykset ole edellä todetuin perustein täyttyneet, hovioikeus ei olisi saanut sallia myöskään hänen lääkärinlausuntoon merkityn kertomuksensa käyttämistä todisteena. Sen sijaan C:n muutettua kertomustaan hovioikeudessa kuultaessa myös hänen lääkärille kertomaansa on voitu käyttää todisteena oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 47 §:n 2 momentin nojalla.

Johtopäätös

34. Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeus olisi saanut sallia B:n esitutkintakertomuksen eikä hänen lääkärinlausuntoon kirjatun kertomuksensa käyttämistä todisteena asiassa, kun häntä ei ole kuultu henkilökohtaisesti hovioikeudessa. C:n mainittujen kertomusten käyttämiselle todisteena ei sen sijaan ole ollut estettä.

Asian jatkokäsittely

35. A on valituksessaan nimennyt itsensä sekä B:n ja C:n kuultaviksi todistelutarkoituksessa joko Korkeimmassa oikeudessa tai hovioikeudessa, mikäli asia sinne palautetaan.

36. Korkein oikeus on edellä katsonut, ettei hovioikeus olisi saanut sallia B:n esitutkintakertomuksen eikä hänen lääkärinlausuntoon kirjatun kertomuksensa käyttämistä todisteena. Hovioikeudessa on tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, jonka voidaan olettaa vaikuttaneen jutun lopputulokseen. B:tä on kuultava asiassa henkilökohtaisesti, missä yhteydessä myös muu näyttö on otettava vastaan näytön harkitsemiseksi kokonaisuutena. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen tämä tapahtuu asianmukaisimmin hovioikeudessa.

37. Kun edellä mainituilla perusteilla asia on palautettava hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi, Korkein oikeus ei tutki asiaa enemmälti. Samasta syystä lausunnon antaminen valitusluvan myöntämisestä, siltä osin kuin se on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä, raukeaa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia palautetaan Turun hovioikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan otettava asia uudelleen käsiteltäväkseen ja ottaen huomioon palautuksen syy siinä laillisesti meneteltävä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tuula Pynnä, Tuomo Antila, Päivi Hirvelä, Tatu Leppänen ja Mika Ilveskero. Esittelijä Jussi Virtanen.