KKO:2021:52

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Oulun käräjäoikeuden tuomio 5.12.2018 nro 18/154337

Käräjäoikeus katsoi työturvallisuusrikoksen (syytekohta 1) osalta selvitetyksi, että A X Oy:n (yhtiö) toimitusjohtajana ja B yhtiön tosiasiallista määräysvaltaa käyttävänä eli työnantajan edustajana olivat huolimattomuuttaan rikkoneet työturvallisuusmääräyksiä tai aiheuttaneet työturvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan taikka ainakin mahdollistaneet työturvallisuusmääräysten vastaisen tilan jatkumisen laiminlyömällä valvoa työturvallisuusmääräysten noudattamista alaisessaan työssä.

A ja B olivat laiminlyöneet jatkuvasti tarkkailla työympäristöä ja työyhteisön tilaa ja huolehtia siitä, että turvallisuutta ja terveellisyyttä koskevat toimet otetaan huomioon tarpeellisella tavalla. He olivat myös laiminlyöneet riittävän järjestelmällisesti selvittää ja tunnistaa työstä ja etenkin työajoista, työympäristöstä ja muutoin työolosuhteista aiheutuvia haitta- ja vaaratekijöitä tai ainakin arvioida niiden merkitystä työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle.

A ja B olivat laiminlyöneet valvoa ylitöiden tekemistä koskevaa työaikasäännösten noudattamista ja teettäneet ylitöitä ainakin seitsemällä työntekijällä yli sallitun 250 tunnin. Ylitöitä oli teetetty näillä työntekijöillä yhteensä 3 678 tuntia. Näin menetellessään A ja B olivat kuormittaneet työntekijöitä runsaasti yli laissa sallitun määrän menevillä ylitöillä ja siten laiminlyöneet huolehtia siitä, etteivät työntekijät kuormitu työssään liikaa ja terveyttä vaarantavalla tavalla.

Käräjäoikeus totesi, että oikeuskäytännössä oli katsottu ylityön kuormittavuuden olevan terveyttä vaarantavaa silloin, kun se on ylittänyt noin 500 tuntia vuodessa. Osalla X Oy:n työntekijöistä oli teetetty ylityötä yli 1 000 tuntia mukaan luettuna sallitut 250 tuntia. Ottaen vielä huomioon, että ylityötä oli teetetty erilaisia ajoneuvoja kuljettavilla työntekijöillä eli työssä, jossa on korostunut onnettomuuden riski väsyneenä, käräjäoikeus piti jo yleisen elämänkokemuksen nojalla selvänä, että työntekijät olivat kuormittuneet liikaa ja terveyttä vaarantavalla tavalla.

A ja B olivat syytekohdassa 1 tarkoitetulla menettelyllään syyllistyneet työturvallisuusrikokseen, jonka tekoaika oli 1.5.2013–27.12.2016.

Käräjäoikeus katsoi työaikasuojelurikoksen (syytekohta 2) osalta, että A ja B olivat tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta menetelleet työaikalainsäädännössä rangaistavaksi säädetyllä tavalla työsuojeluviranomaiselta saadusta kehotuksesta huolimatta jättämällä pitämättä kuukausipalkkaisten työntekijöiden työaikakirjanpidon.

Käräjäoikeus katsoi A:n ja B:n syyllistyneen syytekohdassa 2 tarkoitetulla menettelyllään työaikasuojelurikokseen, jonka tekoaika oli 1.5.2013–16.6.2017.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n heidän syykseen luetuista rikoksista sakkorangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mika-Pekka Sarkkinen.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 15.11.2019 nro 19/150194

A ja B valittivat hovioikeuteen ja vaativat syytteiden hylkäämistä.

Hovioikeus katsoi syytekohdan 1 osalta asiassa tulleen näytetyksi, että syytteessä mainitut X Oy:n työntekijät olivat työskennelleet kalenterivuonna 2016 yhteensä 2 136–2 942,75 tuntia. Yhden syytteessä tarkoitetun työntekijän osalta sallittu ylityömäärä ei ollut ylittynyt, mutta A ja B olivat teettäneet kuudella muulla työntekijällä ylityötä 111,5–694,75 tuntia yli laissa sallitun 250 tunnin enimmäismäärän. Näillä työntekijöillä oli teetetty vuonna 2016 ylitöitä yhteensä 2 952,25 tuntia yli suurimman sallitun ylityömäärän.

Hovioikeus totesi, että rangaistusvastuu työturvallisuusrikoksissa ei edellytä, että työntekijän terveyttä olisi vaarannettu, vaan riittävää on, että tietyt olosuhteet ovat lähtökohtaisesti vaarallisia. Ratkaisevaa merkitystä arvioinnissa ei ole sillä, miten yksittäinen työntekijä on työn kuormittavuuden kokenut, vaan sillä, ovatko työn määrä ja laatu olleet yleisellä tasolla omiaan aiheuttamaan työntekijöille psyykkistä ja fyysistä kuormitusta.

Oikeuskäytännössä oli katsottu asiantuntijatodistelun perusteella, että suurimman sallitun ylityömäärän ylittäminen 500 – 600 tunnilla on omiaan vaarantamaan työntekijän terveyttä ja turvallisuutta työssä. Syytteessä tarkoitetut yhtiön työntekijät olivat työtehtävinään kuljettaneet moottoriajoneuvoja tai tehneet muita kuljetustöihin liittyviä työtehtäviä. Työtehtävien laatu ja teetettyjen ylityötuntien huomattavan suuret määrät huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että työntekijöillä teetetyt ylityöt olivat olleet omiaan aiheuttamaan heille fyysistä ja psyykkistä kuormitusta. Ylityöt olivat siten vaarantaneet yhtiön työntekijöiden terveyden, minkä lisäksi ne olivat olleet omiaan vaarantamaan myös työntekijöiden turvallisuuden työssä.

A:n ja B:n tehtäviin oli kuulunut seurata ja valvoa työntekijöiden tekemien ylitöiden tekemistä ja niiden kertymiä sekä puuttua tietämiinsä suuriin ylityömääriin ja siitä aiheutuvaan työntekijöiden kuormittumiseen. Sanotusta velvollisuudesta huolimatta he eivät olleet riittävästi seuranneet työntekijöiden ylitöitä eivätkä puuttuneet liian suuriinylityökertymiin. Liian suuret ylityökertymät olivat vaarantaneet työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden työssä. Näin ollen A ja B olivat huolimattomuudesta laiminlyöneet työturvallisuuslain 8 §:n mukaisesti huolehtia tarpeellisilla toimenpiteillä työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä ja jatkuvasti tarkkailla työympäristön jatyöyhteisön tilaa, lain 10 §:n mukaisesti riittävän järjestelmällisesti selvittää ja tunnistaa muun ohella työajoista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät sekä lain 25 §:ssä säädetyin tavoin ryhtyä tarpeellisiin toimiin tiedossaan olleiden ylitöistä aiheutuneiden kuormitustekijöiden selvittämiseksi sekä vaaran välttämiseksi tai vähentämiseksi.

A ja B olivat siten edellä mainituin ylityötuntien määrää koskevin tarkennuksin syyllistyneet siihen työturvallisuusrikokseen, josta heille oli vaadittu rangaistusta.

Hovioikeus totesi syytekohdan 2 osalta asiassa olevan riidatonta, ettei yhtiössä ollut pidetty kuukausipalkalla olleiden työntekijöiden osalta työaikakirjanpitoa. Työaikakirjanpidon puutteesta oli annettu yhtiölle ja sen edustajille toimiohje aluehallintoviraston tarkastuskertomuksessa 9.2.2015. Sanottu toimiohje oli jätetty voimaan tarkastuskertomuksessa 24.2.2017. A ja B olivat siten ainakin törkeästä huolimattomuudesta menetelleet työaikalainsäädännössä rangaistavaksi säädetyllä tavalla työsuojeluviranomaiselta saadusta kehotuksesta huolimatta. He olivat tällä menettelyllään syyllistyneet työaikalain (605/1996) 42 §:n ja rikoslain 47 luvun 2 §:n mukaiseen työaikasuojelurikokseen.

Hovioikeus alensi A:lle ja B:lle tuomittuja sakkorangaistuksia. Muilta osin käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muutettu.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Sakari Laukkanen, Teija Ahola ja Janne Mononen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä, ovatko A ja B hovioikeuden selvitetyksi katsomalla menettelyllä syyllistyneet syytekohdassa 1 työturvallisuusrikokseen ja syytekohdassa 2 työaikasuojelurikokseen.

Yhteisessä valituksessaan A ja B vaativat, että syytteet hylätään.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Työsuojeluviranomaisena toimiva Pohjois-Suomen aluehallintovirasto antoi siltä pyydetyn lausuman.

Välitoimi

Korkein oikeus varasi A:lle ja B:lle sekä syyttäjälle tilaisuuden lausua käsityksensä siitä, onko syytekohdan 2 teonkuvauksessa tarkoitettua menettelyä mahdollista arvioida syytteessä viitatun rikoslain 47 luvun 2 §:n 2 kohdan asemesta rikoslain 47 luvun 2 §:n 1 kohdan perusteella.

A ja B sekä syyttäjä antoivat lausumat.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1 Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on syytteessä tarkoitettuna aikana toiminut X Oy:n (jatkossa yhtiö) toimitusjohtajana ja B on käyttänyt yhtiössä tosiasiallista määräysvaltaa. He ovat työnantajan edustajina olleet vastuussa työturvallisuutta ja työaikaa koskevien säännösten noudattamisesta yhtiössä.

2. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että kuusi yhtiön työntekijää, joiden työtehtävänä oli moottoriajoneuvojen kuljettaminen tai muut kuljetustöihin liittyvät tehtävät, oli tehnyt vuonna 2016 ylityötä vähimmillään 111,5 tuntia ja enimmillään 694,75 tuntia yli laissa sallitun ylityön enimmäismäärän. A ja B eivät olleet riittävästi seuranneet työntekijöiden ylitöitä tai puuttuneet liian suuriin ylityökertymiin. Tällä perusteella hovioikeus on syytekohdassa 1 lukenut heidän syykseen työturvallisuusrikoksen.

3. Lisäksi hovioikeus on todennut, että yhtiössä ei ollut pidetty kuukausipalkkaisten työntekijöiden osalta työaikakirjanpitoa. Tästä puutteesta oli annettu yhtiölle toimintaohje työsuojelutarkastuksen tarkastuskertomuksessa 9.2.2015. Sama puute oli havaittu uudessa työsuojelutarkastuksessa ja toimintaohje oli jätetty voimaan tarkastuskertomuksessa 24.2.2017.

4. Hovioikeus on katsonut A:n ja B:n ainakin törkeästä huolimattomuudesta menetelleen työaikalainsäädännössä rangaistavaksi säädetyllä tavalla työsuojeluviranomaiselta saadusta kehotuksesta huolimatta. Hovioikeus on tällä perusteella syytekohdassa 2 lukenut heidän syykseen työaikasuojelurikoksen.

5. Korkeimmassa oikeudessa on A:n ja B:n valituksen perusteella kysymys siitä, ovatko he syyllistyneet menettelyllään työturvallisuusrikokseen ja työaikasuojelurikokseen.

2 Työturvallisuusrikosta koskeva syyte

2.1 Tarkennettu kysymyksenasettelu

6. A:lle ja B:lle on vaadittu rangaistusta työturvallisuusrikoksesta sillä perusteella, että yhtiön työntekijät olivat tehneet ylityötä enemmän kuin tekoaikaan voimassa olleessa työaikalaissa (605/1996) oli säädetty ylityön enimmäismääräksi. Kysymys on siten siitä, täyttääkö tällainen ylitöiden teettäminen työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön. Asiassa on ensiksi ratkaistava, ovatko työaikalain säännökset työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistössä tarkoitettuja työturvallisuusmääräyksiä. Jos vastaus tähän kysymykseen on kieltävä, asiassa on ratkaistava, voiko liian suurten ylityömäärien teettäminen työntekijöillä merkitä työturvallisuuslaissa säädettyjen työturvallisuusmääräysten rikkomista ja siten täyttää työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön.

2.2 Rikoslain 47 luvun 1 §:n säännös ja sen tulkinta

7. Työturvallisuusrikoksesta tuomitaan rikoslain 47 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai huolimattomuudesta 1) rikkoo työturvallisuusmääräyksiä tai 2) aiheuttaa työturvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan taikka mahdollistaa työturvallisuusmääräysten vastaisen tilan jatkumisen laiminlyömällä valvoa työturvallisuusmääräysten noudattamista alaisessaan työssä tai jättämällä huolehtimatta taloudellisista, toiminnan järjestämistä koskevista tai muista työsuojelun edellytyksistä.

8. Korkein oikeus toteaa, että työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistössä ei edellytetä työntekijän työturvallisuuden tosiasiallista vaarantamista, vaan teon rangaistavuus perustuu suoraan työturvallisuusmääräysten rikkomiseen tai työturvallisuusmääräysten vastaisen tilan aiheuttamiseen. Työturvallisuusmääräyksillä on määritelty se työturvallisuustaso, jonka toteutuminen työnantajan ja tämän edustajien on varmistettava suojellakseen työntekijöitä työhön liittyviltä vaaratekijöiltä.

9. Korkein oikeus toteaa, että työturvallisuusrikokseen voi syyllistyä joko aktiivisella teolla tai laiminlyönnillä. Työturvallisuusmääräyksissä asetetaan työnantajalle ja tämän edustajille velvollisuuksia huolehtia monenlaisista ja -ta¬soisista työturvallisuuteen liittyvistä seikoista. Näiden velvollisuuksien vastainen menettely voi ilmetä siten, että määräyksissä asetettu toimintavelvollisuus laiminlyödään tai sitä rikotaan aktiivisella teolla.

10. Työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistöstä ja siinä viitatuista työturvallisuusmääräyksistä seuraa, että työnantajalla on velvollisuus myös estää työntekijöitä menettelemästä tavalla, joka vaarantaa heidän oman työturvallisuutensa. Työntekijän suostumus tai edes oma-aloitteisuus työturvallisuusmääräysten rikkomiseen ei lähtökohtaisesti poista työnantajan vastuuta.

2.3 Ovatko työaikalain säännökset työturvallisuusmääräyksiä

11. Rikoslain 47 luvun 8 §:n 1 momentin 4 kohdassa määritellään, mitä työturvallisuusmääräyksillä kyseisessä luvussa tarkoitetaan. Säännöksen mukaan työturvallisuusmääräyksillä tarkoitetaan työturvallisuuslakiin, työterveyshuoltolakiin, laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annettuun lakiin tai muuhun työturvallisuutta koskevaan lakiin sisältyviä taikka tällaisen lain nojalla annettuja työn turvallisuutta tai terveellisyyttä koskevia säännöksiä, joita on noudatettava toisen suojelemiseksi.

12. Asiassa on siten arvioitava, onko työaikalaki edellä mainitussa määritelmäsäännöksessä tarkoitettu muu työturvallisuutta koskeva laki.

13. Työaikalaki on merkittävä työntekijöiden suojelua koskeva laki, ja työaikasuojelu kuuluu laajassa merkityksessä työsuojelun alaan. Tämä puoltaisi tulkintaa, jonka mukaan työaikalakia olisi pidettävä työturvallisuutta koskevana lakina. Vastakkaisen tulkintavaihtoehdon puolesta puhuu se, että työaikalain rikkominen on erikseen säädetty rangaistavaksi tekoaikana voimassa olleen työaikalain (605/1996) 42 §:ssä työaikarikkomuksena ja rikoslain 47 luvun 2 §:ssä työaikasuojelurikoksena. Nykyisin enimmäistyöaikaa koskevien säännösten rikkomisesta säädetään vastaavalla tavalla työaikalain (872/2019) 44 §:ssä ja viittaussäännöksen sisältävässä 45 §:ssä.

14. Säännösten keskinäisestä suhteesta on rikoslain 47 luvun säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä todettu, että työaikalainsäädännön rikkominen voi tulla rangaistavaksi yhdessä työturvallisuusrikoksen kanssa, jos rikkomuksella on aiheutettu työturvallisuuden vaarantumiseksi katsottava seuraus (HE 94/1993 vp s. 166). Tämän esityölausuman perusteella jää avoimeksi, voidaanko työaikalakia pitää määritelmäsäännöksessä tarkoitettuna työturvallisuutta koskevana lakina.

15. Tulkintakysymystä arvioitaessa on otettava huomioon myös rikosoikeudellinen laillisuusperiaate. Sitä koskevan rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Tämä tarkoittaa lainkäyttäjälle osoitettua kieltoa mennä lain sanamuodon ulkopuolelle ja täydentää lakia rikosasian vastaajan vahingoksi analogiapäätelmään turvautumalla (HE 44/2002 vp s. 29). Laillisuusperiaatteella on tämä merkitys riippumatta siitä, onko tulkittavana varsinainen rangaistussäännös vai rikoslain 47 luvun 8 §:n kaltainen säännös, jossa määritellään rangaistussäännöksessä käytettyjen käsitteiden sisältöä ja joka siten osaltaan määrittää rangaistavan menettelyn alaa.

16. Euroopan unionin oikeudessa keskeinen työsuojelua koskeva säädös on niin sanottu työympäristön puitedirektiivi eli neuvoston direktiivi 89/391/ETY toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä. Unionin tuomioistuin on todennut, että työympäristön puitedirektiiviä sovelletaan täysimääräisesti muun ohella työaikadirektiivissä (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/88/EY tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista) säädettyjä viikoittaista enimmäistyöaikaa koskevissa kysymyksissä (tuomio 14.5.2019, CCOO, C-55/18, EU:C:2019:402, 61 kohta). Unionin tuomioistuin on vakiintuneessa oikeuskäytännössään edelleen todennut, että työaikadirektiivissä viikoittaiselle työajalle säädetty yläraja on erityisen tärkeä unionin sosiaalioikeuden sääntö, jota on sovellettava jokaiseen työntekijään vähimmäisvaatimuksena, joka on tarpeen hänen turvallisuutensa ja terveytensä suojelun varmistamiseksi (tuomio 11.4.2019, Syndicat des cadres de la sécurité intérieure, C-254/18, EU:C:2019:318, 32 kohta ja siinä viitattu oikeuskäytäntö). Näiden unionin oikeutta koskevien näkökohtien voitaisiin katsoa puoltavan sitä, että työaikalain säännöksiä ylityön enimmäismäärästä olisi pidettävä työturvallisuusmääräyksinä.

17. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivillä ei kuitenkaan voi itsessään ja sen soveltamiseksi annetusta jäsenvaltion sisäisestä lainsäädännöstä riippumatta olla sellaista vaikutusta, että direktiivin säännöksiä rikkovien henkilöiden rikosoikeudellinen vastuu määritetään tai sitä ankaroitetaan direktiivin perusteella (tuomio 20.12.2017, Vaditrans, C-102/16, EU:C:2017:1012, 56 kohta ja siinä viitattu oikeuskäytäntö). Siten työympäristön puitedirektiiville ei voida antaa rikoslain säännöksiä tulkittaessa rikosvastuuta perustavaa merkitystä.

18. Korkein oikeus pitää tulkintakysymyksen ratkaisun kannalta olennaisena sitä, että rikoslain 47 luvun systematiikassa on selvästi erotettu toisistaan yhtäältä luvun 1 §:n mukainen työturvallisuusrikos, joka koskee työturvallisuusmääräysten rikkomista, ja toisaalta luvun 2 §:n mukainen työaikasuojelurikos, joka koskee työaika- tai vuosilomasäädännön rikkomista. Tämä tukee vahvasti käsitystä siitä, että työaikaa koskevien säännösten rikkomisen ei ole sellaisenaan tarkoitettu tulevan rangaistavaksi työturvallisuusrikoksena, vaan työaikalainsäädännössä ja rikoslain 47 luvun 2 §:ssä olevien rangaistussäännösten perusteella.

19. Korkein oikeus pitää edellä lausutun nojalla perusteltuna tulkita rikoslain 47 luvun 8 §:n 1 momentin 4 kohtaa siten, että siinä tarkoitettuina työturvallisuusmääräyksinä ei pidetä työaikalain säännöksiä, jotka koskevat ylityön enimmäismäärää.

2.4 Työturvallisuuslain säännösten tulkinta

20. Syytteessä rangaistusvaatimusta on perusteltu myös työturvallisuuslain 8, 10 ja 25 §:n säännöksillä. Edellä kohdassa 11 todetulla tavalla rikoslain 47 luvun 8 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan työturvallisuusmääräyksillä tarkoitetaan muun muassa työturvallisuuslakiin sisältyviä säännöksiä, joita on noudatettava toisen suojelemiseksi. Asiassa on seuraavaksi arvioitava, voiko liian suurten ylityömäärien teettäminen työntekijöillä merkitä työturvallisuuslaissa säädettyjen työturvallisuusmääräysten rikkomista ja siten täyttää työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön.

2.4.1 Asiassa merkitykselliset työturvallisuuslain säännökset

21. Työturvallisuuslain 8 §:n 1 momentin mukaan työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Tässä tarkoituksessa työnantajan on otettava huomioon työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön samoin kuin työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat. Saman pykälän 4 momentin mukaan työnantajan on jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta. Työnantajan on myös tarkkailtava toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen.

22. Työturvallisuuslain 10 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työajoista, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät sekä, jos niitä ei voida poistaa, arvioitava niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle. Säännöstä on muutettu 1.6.2013 voimaan tulleella lailla 329/2013 siten, että työajat mainitaan nimenomaisesti yhtenä seikkana, josta aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät työnantajan on selvitettävä ja arvioitava. Lainmuutokseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluissa (HE 201/2012 vp s. 8) on todettu, että vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa työnantajan on työn ja toiminnan luonteesta riippuen otettava huomioon muun ohella tehdyt ylityöt ja niiden määrä.

23. Työturvallisuuslain 25 §:n mukaan jos työntekijän todetaan työssään kuormittuvan hänen terveyttään vaarantavalla tavalla, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin kuormitustekijöiden selvittämiseksi sekä vaaran välttämiseksi tai vähentämiseksi. Työturvallisuuslain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 59/2002 vp s. 39) on todettu, että säännöksessä on kyse terveyttä vaarantavasta yksilön haitallisesta fyysisestä tai psyykkisestä kuormittumisesta. Yhtenä mahdollisena haitallisena kuormitustekijänä on mainittu muun muassa yhtäjaksoisesti kuormittava työ.

2.4.2 Työajat ja työturvallisuus

24. Korkein oikeus toteaa, että työturvallisuuslain 8 ja 10 §:stä seuraa työnantajalle velvollisuus tarkkailla muun ohella työajoista työturvallisuudelle johtuvia haitta- ja vaaratekijöitä sekä tarpeellisilla toimenpiteillä varmistaa, etteivät työntekijän turvallisuus ja terveys vaarannu työaikojen vuoksi. Mikäli työnantaja saa tiedon yksittäisen työntekijän kuormittumisesta työssä tämän terveyttä vaarantavalla tavalla muun ohella työaikojen vuoksi, työnantajan on työturvallisuuslain 25 §:n nojalla käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin kuormitustekijöiden selvittämiseksi sekä vaaran välttämiseksi tai vähentämiseksi. Liian suurten ylityömäärien teettäminen työntekijällä voi siis olla työturvallisuuslain säännösten vastaista ja tulla rangaistavaksi työturvallisuusrikoksena.

25. Monet seikat vaikuttavat siihen, milloin ylityön määrä on niin suuri, että ylityön teettämistä on pidettävä työturvallisuuslain edellä selostettujen säännösten vastaisena. Yhtenä suuntaa antavana mittapuuna arvioinnissa voidaan käyttää työaikalaissa olevaa sääntelyä ylitöiden enimmäismäärästä, vaikka työaikalain säännösten rikkomisesta ei voidakaan sellaisenaan päätellä, että myös työturvallisuuslakia olisi rikottu.

26. Sekä tekoaikaan voimassa olleessa että nykyisessä työaikalaissa on säädetty ylitöiden enimmäismääristä. Työpaikkakohtaisesti sekä työehtosopimuksin on tietyin edellytyksin mahdollista sopia esimerkiksi lisäylitöistä sekä työaikaa koskevien vertailujaksojen pituudesta. Vuoden 2020 alusta voimaan tulleen työaikalain (872/2019) mukaan työntekijän työajan enimmäismäärä on keskimäärin 48 tuntia viikossa neljän kuukauden ajanjakson aikana. Tekoaikaan voimassa olleen työaikalain mukainen vuosittainen enimmäistyöaika oli 2 250 tuntia ja uuden työaikalain mukainen enimmäismäärä on 2 304 tuntia (HE 158/2018 vp s. 100).

27. Myös tutkimustiedon perusteella voidaan arvioida sitä, milloin liialliset työajat vaikuttavat haitallisesti työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen. Edellä kohdassa 22 selostetun lainmuutoksen esitöissä on viitattu muun ohella Työterveyslaitoksen Terveet ja toimivat työajat -tutkimukseen, jossa on esitetty työtapaturmien sekä työperäisten vammojen ja sairauksien lisääntyvän tasaisesti viikkotyön ylittäessä 40 tuntia (HE 201/2012 vp s. 5). Lisäksi nyt voimassa olevan työaikalain esitöissä (HE 158/2018 vp s. 59) on viitattu useisiin tutkimuksiin, joissa on tarkasteltu työaikojen vaikutusta työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen. Pitkien työpäivien on todettu lisäävän työntekijän kokemaa väsymystä ja stressiä sekä lyhentävän yöunta (van der Hulst 2003). Pitkillä työpäivillä on havaittu olevan työntekijän terveyden kannalta haitallisia vaikutuksia. Lisätyötunnit vähentävät liikuntaan käytettyä aikaa (Courtemanche 2009) ja lisäävät sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen riskiä (van der Hulst 2003). Lisäksi ne lisäävät työtapaturmien riskiä (Dembe ja muut 2005).

28. Tutkimusten perusteella tiedetään myös, että pitkät, yli 50 tai yli 55 tunnin työviikot lisäävät aivoinfarktin ja sepelvaltimotaudin riskiä (Kivimäki ym., Lancet 2015, vol 386, s. 1739–46 ja Virtanen ym., American Journal of Epidemiology, 2012, vol 176(7), s. 586–596). Pitkien työviikkojen on todettu myös alentavan kognitiivista toimintakykyä (Virtanen ym., American Journal of Epidemiology, 2009, vol 169(5), s. 596–605).

29. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenä edellä esitetystä, että ainakin selvästi työaikalainsäädännössä sallittua suurempien ylityömäärien teettämistä voidaan pitää myös työturvallisuuslain säännösten vastaisena menettelynä.

30. Sitä, kuinka suuria ylityökertymien on oltava, jotta ylitöiden teettämistä voidaan pitää työturvallisuuslain vastaisena, on arvioitava tilannekohtaisesti ottaen työntekijän henkilökohtaisten ominaisuuksien lisäksi huomioon muun muassa se, onko kysymys liian suurten ylityömäärien teettämisestä jatkuvasti tai toistuvasti vai ainoastaan tilapäisesti tai satunnaisesti. Arvioinnissa on merkitystä myös työtehtävien laadulla. Työturvallisuuslain säännösten vastainen tila voi aiheutua esimerkiksi jatkuvaa keskittymistä ja tarkkaavaisuutta vaativassa työssä vähäisemmällä sallitun ylityömäärän ylittämisellä kuin muun tyyppisessä työssä.

2.4.3 Arviointi tässä tapauksessa

31. Kuten edellä on todettu, asiassa on selvitetty, että yhtiön kuusi työntekijää ovat työskennelleet kalenterivuonna 2016 siten, että heillä on teetetty ylityötä vähimmillään 111,5 tuntia ja enimmillään 694,75 tuntia yli laissa sallitun 250 tunnin enimmäismäärän. Ylityötä on siten teetetty huomattavia määriä. Mikäli sallittu 250 ylityötuntia jaettaisiin tasaisesti kalenterivuodelle, ottamatta vuosiloma-aikaa huomioon, ylityötä saisi tehdä vajaat viisi tuntia jokaista viikkoa kohti. Tässä tapauksessa ylityötunteja oli enimmillään lähes 700 tuntia yli sallitun vuosittaisen enimmäistuntimäärän. Tämä on merkinnyt, että kyseinen työntekijä olisi tehnyt ylityötä keskimäärin noin 18 tuntia viikossa siinäkin tapauksessa, että työtä olisi tehty lomia pitämättä koko vuoden ajan.

32. Korkein oikeus katsoo, että A:n ja B:n olisi työnantajan edustajina tullut puuttua työntekijöiden tekemiin selvästi liiallisiin ylityömääriin. Tätä johtopäätöstä tukee myös se, että työntekijöiden työtehtävät ovat liittyneet moottoriajoneuvojen kuljettamiseen. Merkitystä ei ole sillä, ovatko työntekijät tehneet ylityötä oma-aloitteisesti. A ja B ovat siten laiminlyöneet ryhtyä työturvallisuuslain 8 ja 10 §:ssä edellytettyihin tarpeellisiin toimenpiteisiin työntekijöiden työturvallisuudesta huolehtimiseksi.

33. Yhtiön yhden työntekijän on selvitetty käyneen lääkärissä työuupumuksen vuoksi ja jääneen sairauslomalle. Jättämällä puuttumatta tiedossaan olleeseen kuormitukseen A ja B ovat laiminlyöneet myös työturvallisuuslain 25 §:stä johtuvat velvollisuutensa.

34. A ja B ovat laiminlyömällä kohdissa 32 ja 33 todetuin tavoin työturvallisuuslain 8, 10 ja 25 §:stä seuraavat velvollisuutensa rikkoneet työturvallisuusmääräyksiä rikoslain 47 luvun 1 §:n 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin ja tällä menettelyllään syyllistyneet hovioikeuden heidän syykseen lukemaan työturvallisuusrikokseen.

3 Syyte työaikasuojelurikoksesta

3.1 Tarkennettu kysymyksenasettelu

35. A:lle ja B:lle on vaadittu rangaistusta työaikasuojelurikoksesta, koska he ovat laiminlyöneet kuukausipalkkaisten työntekijöiden työaikakirjanpidon. Työaikakirjanpitoa koskevasta puutteesta oli työsuojeluviranomaisen tekemässä tarkastuksessa annettu työnantajalle toimintaohje. Sama puute oli havaittu edelleen myöhemmässä tarkastuksessa.

36. Asiassa on ensiksi ratkaistava, täyttääkö A:n ja B:n menettely syytteessä viitatun 47 luvun 2 §:n 2 kohdassa tarkoitetun työaikasuojelurikoksen tunnusmerkistön. Mikäli näin ei ole, asiassa on seuraavaksi arvioitava, voidaanko syytteessä kuvattu työaikakirjanpidon laiminlyönti lukea A:n ja B:n syyksi saman rangaistussäännöksen 1 kohdan perusteella. Tältä osin kysymys on myös syytesidonnaisuudesta.

3.2 Työaikasuojelurikosta koskevan säännöksen 2 kohdan soveltuminen

37. Työaikasuojelurikoksesta tuomitaan rikoslain 47 luvun 2 §:n 2 kohdan mukaan työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta menettelee työaika- tai vuosilomalainsäädännössä rangaistavaksi säädetyllä tavalla työsuojeluviranomaiselta saadusta kehotuksesta, määräyksestä tai kiellosta huolimatta.

38. Rikoksen tekoaikana voimassa olleen työaikalain (605/1996) 42 §:n 1 momentissa on rangaistavaksi säädetty työaikalain tai sen nojalla annettujen muiden kuin maksuvelvollisuutta, sopimista, oikeustoimen muotoa, työaikakirjanpitoa tai nähtävänäpitoa koskevien säännösten tai määräysten rikkominen. Saman pykälän 4 momentissa todetaan, että rangaistus lain 37 §:n 1 momentissa tarkoitettua työaikakirjanpitoa koskevasta laiminlyönnistä säädetään rikoslain 47 luvun 2 §:ssä. Työaikakirjanpidon laiminlyönnin rikosoikeudellisista seuraamuksista säädetään samanlaisella tavalla myös nykyisessä työaikalaissa.

39. Korkein oikeus toteaa, ettei työaikakirjanpidon laiminlyöntiä ole säädetty rangaistavaksi työaikalaissa, vaan yksinomaan rikoslain 47 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa. Näin ollen työnantajan työaikakirjanpitoa koskeva laiminlyönti ei voi tulla rangaistavaksi rikoslain 47 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla.

3.3 Työaikasuojelurikosta koskevan säännöksen 1 kohdan soveltuminen

3.3.1 Sovellettavat oikeusohjeet

40. Rikoslain 47 luvun 2 §:n 1 kohdan mukaan työaikasuojelurikoksesta tuomitaan työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta työntekijän vahingoksi laiminlyö työaika- tai vuosilomakirjanpidon, pitää sitä väärin, muuttaa, kätkee tai hävittää sen taikka tekee sen mahdottomaksi lukea.

41. Lainkohtaa koskevissa esitöissä on todettu, että säännöksessä tarkoitettua vahinkoa olisi esimerkiksi ylityötuntien enimmäismäärän ylittyminen kirjanpidon virheellisyyksien vuoksi. Edelleen esitöissä on todettu, että kun työaika- tai vuosilomakirjanpidon epäluotettavuus sinänsä on yleensä työntekijöille epäedullinen asia, selvennettäisiin menettelyn vahingollisuutta työntekijän kannalta koskevalla edellytyksellä vain, ettei rangaistavaa ole esimerkiksi vuosiloman kirjaaminen lyhyempänä kuin se on pidetty (HE 94/1993 vp s. 169).

42. Tekoaikana voimassa olleen työaikalain 37 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on kirjattava tehdyt työtunnit ja niistä suoritetut korvaukset työntekijöittäin. Kirjanpitoon on merkittävä joko säännöllisen työajan työtunnit, lisä-, yli-, hätä- ja sunnuntaityötunnit sekä niistä suoritetut korvaukset tai kaikki tehdyt työtunnit samoin kuin erikseen yli-, hätä- ja sunnuntaityötunnit sekä niistä suoritetut korotusosat.

3.3.2 Syytesidonnaisuutta koskeva väite

43. A ja B ovat Korkeimmalle oikeudelle antamassaan lausumassa vedonneet muun ohella siihen, ettei heidän syykseen voida lukea rikoslain 47 luvun 2 §:n 1 kohdan mukaista työaikasuojelurikosta, sillä syytteessä ei ole edes väitetty, että työaikakirjanpito olisi laiminlyöty työntekijöiden vahingoksi.

44. Syyttäjä on lausunut, että asiassa on mahdollista soveltaa myös rikoslain 47 luvun 2 §:n 1 kohtaa, sillä työaikakirjanpidon epäluotettavuus on sinänsä työntekijälle epäedullista ja työntekijän vahingoksi.

45. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 3 §:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Tuomioistuin ei ole sidottu rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka nojalla rangaistusta on vaadittu.

46. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on todettu, että syytesidonnaisuutta arvioidaan ensi sijassa syytteen teonkuvauksen sanamuodon mukaisen merkityksen perusteella (KKO 2017:7, kohta 17). Koska vastaajalla tulee olla asianmukainen mahdollisuus puolustautua syytettä vastaan, syyksilukeminen ei saa perustua muihin seikkoihin kuin niihin, joihin syytteen teonkuvauksessa on vedottu rangaistusvaatimuksen tueksi (KKO 2020:51, kohta 11).

47. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on toisaalta todettu, ettei syytteen teonkuvauksessa ole tarkoitus toistaa rangaistussäännöstä eikä välttämättä käyttää samoja ilmaisuja. Olennaista on se, miten tapahtumat, subjektiiviset edellytykset ja olosuhteet on tosiseikkoina esitetty. Lähtökohtana on, että tunnusmerkistön toteuttava historiallinen tapahtumainkulku kuvataan yleiskielisesti ja erityisesti puolustuksen näkökulmasta ymmärrettävällä tavalla (KKO 2020:51, kohta 12).

48. Tässä tapauksessa syytteen teonkuvaus ei ole sisältänyt nimenomaista mainintaa siitä, että A:n ja B:n menettely olisi tapahtunut työntekijän vahingoksi. Teonkuvauksessa on kuitenkin todettu työnantajan menettelyssä olleen työntekijöiden työajan kirjaamiseen liittyvä puute, jonka työsuojeluviranomainen oli ohjeistanut korjaamaan. Korkein oikeus katsoo, että syytteen teonkuvaus on ollut vaikeuksitta ymmärrettävissä siten, että kyseinen laiminlyönti on tapahtunut työntekijöiden vahingoksi. Tätä käsitystä tukee myös se, että A ja B ovat valituksessaan hovioikeudelle vedonneet siihen, ettei työaikakirjanpidon pitämättä jättämisestä ole aiheutunut työntekijöille vahinkoa. Kysymys laiminlyönnin vahingollisuudesta ei ole siten ollut yllätyksellinen vastaajien puolustautumismahdollisuuksien näkökulmasta. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että laiminlyönnin vahingollisuus on ollut sillä tavoin oikeudenkäynnin kohteena, että vastaajien menettelyä voidaan asiassa esitetyn syytteen perusteella arvioida myös rikoslain 47 luvun 2 §:n 1 kohdan mukaisena työaikasuojelurikoksena.

3.3.3 Johtopäätökset kohdan 1 soveltumisesta

49. Korkein oikeus toteaa A:n ja B:n esittämän työaikakirjanpitovelvollisuutta koskevan väitteen johdosta, että työantajan velvollisuus työajan kirjaamiseen on koskenut tekoaikana voimassa olleen työaikalain 37 §:n perusteella myös kuukausipalkkaisia työntekijöitä. Näin ollen A ja B ovat laiminlyöneet heille kuuluneen työaikakirjanpitovelvollisuutensa.

50. Asiassa on selvitetty, että työaikakirjanpidon laiminlyönnin seurauksena on ollut, että kuukausipalkkaisten työntekijöiden työtunteja ei ole voitu selvittää. Edelleen asiassa on selvitetty, että ainakin yksi kuukausipalkkainen työntekijä on tehnyt ylityötä. Ottaen huomioon työajan seurannan merkityksen työntekijän työturvallisuuden ja -terveyden sekä muiden oikeuksien kannalta Korkein oikeus katsoo, että työaikakirjanpito on laiminlyöty työntekijöiden vahingoksi.

51. Edellä mainituin perustein Korkein oikeus katsoo, että A ja B ovat menettelyllään syyllistyneet rikoslain 47 luvun 2 §:n 1 kohdassa tarkoitettuun työaikasuojelurikokseen. Aihetta hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei siten ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Pekka Koponen, Tuomo Antila, Jussi Tapani ja Timo Ojala. Esittelijä Leena Ravi.