KKO:2020:90

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 9.3.2018 nro 18/110430 ja Turun hovioikeuden tuomio 22.5.2019 nro 19/123286 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjänotaari Kristiina Honko ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Tarja Huossa, Hannele Satopää ja Nora Viikari. Esittelijä Ida Similä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että Pirkanmaan käräjäoikeuden 21.12.2017 tuomitsema rangaistus katsotaan riittäväksi seuraamukseksi myös hänen syykseen nyt luetusta rikoksesta.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

A:n aikaisempi tuomio

1. A on tuomittu Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomiolla 21.12.2017, jota Turun hovioikeus ei ole tuomiollaan 22.5.2019 rangaistuksen osalta muuttanut, 31.8.2016–15.9.2017 tehdyistä 16 rikoksesta sekä aiemmin tehdyistä kolmesta rikoksesta yhteiseen 5 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Viimeksi mainittujen kolmen rikoksen osalta rangaistusta alentavana on otettu huomioon Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 16.8.2016.

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot käsiteltävänä olevassa asiassa

2. Pirkanmaan käräjäoikeus on 9.3.2018 antamallaan tuomiolla tuominnut A:n 16.9.2017 tehdystä lievästä petoksesta 15 päiväsakkoon. A:n vaadittua, että kohdassa 1 tarkoitettu tuomio katsottaisiin riittäväksi seuraamukseksi myös tästä rikoksesta, käräjäoikeus on todennut, että kynnystä sakkorangaistuksen kohtuullistamiseen on pidetty oikeuskäytännössä varsin korkeana. Käräjäoikeus on katsonut, että tämän rikoksen yhteys niihin rikoksiin, joista A oli aiemmin tuomittu vankeusrangaistukseen, ei ollut sellainen, että sakkorangaistusta voitaisiin pitää aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistus huomioon ottaen kohtuuttomana. Ei ollut muutakaan perustetta lieventää A:lle tuomittua sakkorangaistusta aikaisemmin tuomitun vankeusrangaistuksen perusteella tai katsoa vankeusrangaistusta riittäväksi seuraamukseksi nyt käsiteltävänä olevasta rikoksesta.

3. A on valittanut rangaistusseuraamuksestaan Turun hovioikeuteen ja toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimuksen. Hovioikeus on hylännyt hänen valituksensa.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. A:n valituksen perusteella Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko Turun hovioikeuden tuomiolla 22.5.2019 (Pirkanmaan käräjäoikeus 21.12.2017) tuomittu ehdoton vankeusrangaistus katsottava rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla riittäväksi seuraamukseksi myös nyt käsiteltävästä lievästä petoksesta.

Yhteisestä rangaistuksesta

5. Rikoslain 7 luvussa säädetään yhteisestä rangaistuksesta. Jos joku on tuomittava samalla kertaa kahdesta tai useammasta rikoksesta vankeusrangaistukseen, hänet tuomitaan luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikoksista yhteiseen vankeusrangaistukseen. Luvun 3 §:n 1 momentissa säädetään vastaavalla tavalla yhteisen sakkorangaistuksen määräämisestä. Jos jostakin rikoksesta olisi tuomittava vankeutta ja yhdestä tai useammasta muusta rikoksesta sakkoa, tuomioistuin saa 1 §:n 2 momentin mukaan tuomita kaikista rikoksista yhteisen vankeusrangaistuksen. Tuomioistuin saa myös tuomita joistakin rikoksista yhteisen vankeusrangaistuksen ja sen ohella muista rikoksista sakkoa. Luvun 5 §:ssä säädetään yhteisen rangaistuksen mittaamisesta sekä vankeus- että sakkorangaistuksen osalta. Pykälän 2 momentin mukaan yhteinen rangaistus on mitattava muun muassa siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

6. Rikoslain 7 luvun 6 §:ssä säädetään aikaisemmin tuomitun vankeusrangaistuksen huomioon ottamisesta. Jos ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittua syytetään hänen ennen tämän rangaistuksen tuomitsemista tekemästään muusta rikoksesta, voidaan aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus 1 momentin mukaan ottaa uutta rangaistusta määrättäessä kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana. Uudesta rikoksesta voidaan myös tuomita laissa sille säädettyä vähimmäisaikaa lyhyempään vankeusrangaistukseen tai katsoa aikaisempi rangaistus riittäväksi seuraamukseksi myös myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta.

7. Vankeusrangaistuksen määräämistä koskevissa Korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 2009:77 (kohta 9), KKO 2017:41 (kohta 38), KKO 2017:60 (kohta 12) ja KKO 2018:72 (kohta 8) lausutun mukaisesti rikoslain 7 luvun 6 §:n soveltamisella pyritään siihen, että rikoksentekijän kokonaisrangaistus muodostuisi samaksi riippumatta siitä, onko eri aikoina tehdyt rikokset käsitelty yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä. Aikaisemman ehdottoman vankeusrangaistuksen vaikutusta uuteen rangaistukseen arvioidaan samojen perusteiden mukaan kuin mitattaessa kahdesta tai useammasta rikoksesta samalla kertaa tuomittavaa yhteistä vankeusrangaistusta rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momenttia soveltaen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2003:8

8. Korkein oikeus on antanut rikoslain 7 luvun 6 §:n tulkinnasta sakkorangaistusta määrättäessä ratkaisun KKO 2003:8. Siinä Korkein oikeus totesi ensiksi, että aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus voidaan ottaa lainkohdan nojalla kohtuuden mukaan huomioon myös sakkorangaistusta määrättäessä.

9. Korkein oikeus lausui, että rikoslain 7 luvun 5 §:n säännöstä yhteisen rangaistuksen mittaamisessa noudatettavista periaatteista on perusteltua soveltaa myös, kun sakkorikoksia ei sisällytetä yhteiseen vankeusrangaistukseen vaan näistä tuomitaan erillinen sakkorangaistus. Rangaistukset on siis tällöinkin mitattava siten, että ne ovat oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen. Samasta lähtökohdasta on rikoslain 7 luvun 6 §:ssä tarkoitetussa tilanteessa harkittava, mikä on sakkorangaistuksen kohtuullinen määrä huomioon ottaen jo tuomittu vankeusrangaistus.

10. Korkeimman oikeuden mukaan kokonaisrangaistuksen kohtuullisuutta arvioitaessa on olennaista toisaalta se, että sakko on vankeusrangaistusta rangaistusarvoltaan selvästi lievempi rangaistus. Sen, että rikoksentekijälle oli jo tuomittu vankeusrangaistus, ei siten tarvitse vaikuttaa samalla painolla sakkorangaistuksen mittaamiseen kuin se vaikuttaa vankeusrangaistuksen mittaamiseen. Ei myöskään ole luotu sellaista järjestelmää, jossa tiedot tuomituista sakkorangaistuksista olisivat tuomioistuimen käytössä. Näin ollen sakkorikosten osalta kokonaisrikollisuutta ei voida ottaa muutenkaan huomioon samalla tavoin kuin se on mahdollista vankeusrangaistusten osalta. Lainsäätäjä oli hyväksynyt myös sen, että kohtuullistaminen ei voi tulla kysymykseen rangaistusmääräysmenettelyssä silloin, kun aikaisempi vankeusrangaistus ei ole rangaistusmääräyksen antajan tiedossa. Tämäkin puolsi Korkeimman oikeuden mukaan sitä, että kynnys sakkorangaistuksen kohtuullistamiseen voidaan pitää varsin korkeana.

11. Päätelminään Korkein oikeus katsoi, että sakkorangaistuksen kohtuullistaminen rikoslain 7 luvun 6 §:ssä tarkoitetulla perusteella tulee kysymykseen lähinnä silloin, kun sovellettavien mittaamisperusteiden mukainen lieventämisvaikutus on huomattava. Kohtuullistaminen voi tulla kysymykseen myös sillä perusteella, että aikaisempaa vankeusrangaistusta on erityisesti sen täytäntöönpano huomioon ottaen pidettävä riittävänä seuraamuksena myöhemmin käsiteltävänä olevasta rikoksesta. Näin voi olla lähinnä silloin, kun aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistus on jo kokonaan suoritettu tai täytäntöönpano on päättymässä. Kysymykseen saattaa tulla myös tilanne, jossa syyte sakkorikoksesta on nostettu vähän ennen syyteoikeuden päättymistä.

Ratkaisun KKO 2003:8 arviointia oikeustilan kehitykseen nähden

12. Korkein oikeus toteaa, että ratkaisussa KKO 2003:8 rikoslain 7 luvun 6 §:n soveltamisen kynnys on asetettu varsin korkealle ja sakkorangaistuksen kohtuullistamisen on katsottu tulevan kysymykseen vain poikkeuksellisesti.

13. Lähtökohtana ratkaisussa KKO 2003:8 tehdyille päätelmille on edellä kohdista 9 ja 10 ilmenevin tavoin ollut se, että tuomioistuin voi rikoslain 7 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti tuomita joistakin rikoksista yhteisen vankeusrangaistuksen ja sen ohella muista rikoksista sakkoa, ja myös se, että aikaisempia sakkorangaistuksia ei voida myöhemmin ottaa huomioon samalla tavalla kuin vankeusrangaistuksia. Mainitun säännöksen esitöissä (HE 40/1990 vp s. 27– 28) on todettu, että seuraamusharkinnan lähtökohtana olisi pidettävä sitä, että sakkorangaistus on vankeusrangaistusta parempi vaihtoehto niin syytetyn kuin yhteiskunnankin kannalta. Säännöksen soveltamisen ei tulisi johtaa siihen, että sakkojen sijasta ryhdyttäisiin yleisemmin tuomitsemaan vankeutta. Sakkorangaistuksen sisällyttämistä yhteiseen vankeusrangaistukseen voidaan esitöiden mukaan pitää hyväksyttävänä lähinnä silloin, kun se olisi tuomitun edun mukaista.

14. Rikoslain 7 luvun 1 §:n 2 momentin säätämisen jälkeen oikeustila on kuitenkin vakiintunut sellaiseksi, että vankeuden ja sakon yhdistelmän tuomitsemisesta on pitkälti luovuttu. Säännöstä sovelletaan nykyään pääsääntöisesti niin, että kaikista samalla kertaa tuomittavina olevista rikoksista tuomitaan yhteinen vankeusrangaistus, vaikka osa rikoksista olisi rangaistavissa sakolla. Kuten jo Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2004:137 (kohta 5) on todettu, sakkorangaistuksen sisällyttämisellä yhteiseen vankeusrangaistukseen on yleensä ollut vain vähäinen vaikutus tuomitun vankeusrangaistuksen pituuteen, joten vakiintunutta käytäntöä voidaan pitää lakia säädettäessä asetettujen, syytetyn etua painottavien tavoitteiden mukaisena.

15. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2003:8 on lisäksi edellä kohdasta 10 ilmenevin tavoin katsottu sakkorangaistuksen kohtuullistamisen korkeaa kynnystä puoltavan sen, ettei sakkorangaistusta voida kohtuullistaa rangaistusmääräysmenettelyssä aikaisemman vankeusrangaistuksen perusteella. Oikeustila on ratkaisun jälkeen muuttunut myös siten, ettei rangaistusmääräysmenettelyssä ja nyttemmin sakkomenettelyssä tuomittuja sakkoja ole voitu enää rikoslain 2 a luvun muuttamisesta annetun lain (578/2008) voimaantulon 1.10.2008 jälkeen muuntaa vankeudeksi. Koska tuomioistuimen rikosasiassa tuomitsema sakkorangaistus voi edelleen johtaa muunnettuna vankeusrangaistukseen, jota on pidettävä merkittävästi ankarampana seuraamuksena kuin sakkoa, tämäkin ratkaisussa KKO 2003:8 mainittu, sakkoon tuomittujen yhdenvertaiseen kohteluun liittyvä peruste kohtuullistamiskynnyksen korkeudelle on menettänyt osan painoarvostaan.

Korkeimman oikeuden arviointi aikaisemman vankeusrangaistuksen huomioon ottamisesta

16. Rikoslain 7 luvun 6 §:n soveltamisella pyritään siihen, että rikoksentekijän kokonaisrangaistus muodostuisi samaksi riippumatta siitä, usein sattumanvaraisesta seikasta, käsitelläänkö eri aikoina tehdyt rikokset yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä. Säännöksen soveltaminen edistää myös yhdenvertaisuutta, kun rangaistus määrätään samojen, rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa ilmaistujen periaatteiden mukaisesti silloinkin, kun rikokset on käsitelty eri oikeudenkäynneissä. Aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus voidaan lainkohdan mukaan ottaa tässä tarkoituksessa huomioon myös silloin, kun vastaajalle olisi tuomittava sakkorangaistus teosta, joka oli tehty ennen kuin hänet oli tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

17. Korkein oikeus katsoo, ottaen huomioon edellä kuvatun oikeustilan kehityksen, että sakkorangaistuksen kohtuullistamiskynnyksen on perusteltua olla matalampi kuin ratkaisussa KKO 2003:8 on katsottu. Aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus on perusteltua ottaa huomioon ennen sen tuomitsemista tehdystä, uudessa oikeudenkäynnissä käsiteltävästä sakkorikoksesta tuomittaessa silloin, kun uuden rikoksen syyksilukeminen ei olisi vaikuttanut rangaistukseen, jos kaikista rikoksista olisi tuomittu yhteinen vankeusrangaistus samalla kertaa aikaisemmassa oikeudenkäynnissä. Aikaisempi vankeusrangaistus on siten yleensä katsottava riittäväksi seuraamukseksi myös myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta sakkorikoksesta, jos vankeusrangaistuksen kohtuullistamisvaikutus on huomattava tai uuden rikoksen rangaistusarvo on vähäinen.

Arviointi tässä tapauksessa

18. A:n syyksi on luettu kohdassa 1 kuvatulla tuomiolla yhteensä 19 rikosta, joista 16 on tehty sen jälkeen, kun hänet oli aiemmalla tuomiolla tuomittu eräistä muista rikoksista ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rikosrekisteritietojen perusteella näillä, rangaistuksen kohtuullistamisen kannalta tässä asiassa merkityksellisillä 16 rikoksella on ollut ratkaiseva vaikutus A:lle tuomitun 5 kuukauden yhteisen vankeusrangaistuksen mittaamisessa. A:n syyksi tässä asiassa luettu lievä petos, joka on tehty ennen kohdassa 1 tarkoitettua tuomiota, on rangaistusarvoltaan vähäinen ja hänelle on sen mukaisesti tuomittu alemmissa oikeuksissa 15 päiväsakon rangaistus. Korkein oikeus katsoo edellä lausutun huomioon ottaen, että tällaisessa tilanteessa aikaisempi vankeusrangaistus on lähtökohtaisesti katsottava riittäväksi seuraamukseksi uudessa oikeudenkäynnissä käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta.

19. Kysymyksessä oleva aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus on kuitenkin jo Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomiossa 14.2.2018 otettu huomioon luettaessa A:n syyksi 4.10.2017 tehty näpistyksen yritys ja 23.11.2017 tehty näpistys, jolloin on katsottu, että se on riittävä seuraamus myös näistä rikoksista. Aikaisemmin tuomitun ehdottoman vankeusrangaistuksen huomioon ottamista koskevan sääntelyn tarkoitukseen nähden on tällaisessa tilanteessa perusteltua arvioida, mikä rangaistus A:lle olisi tuomittu, jos kaikki rikokset olisi käsitelty samassa oikeudenkäynnissä. Huomioon ottaen 14.2.2018 ja tässä asiassa syyksi luettujen rikosten vähäisen rangaistusarvon ja toisaalta aikaisemman 5 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen kohtuullistamisvaikutuksen Korkein oikeus katsoo, että A:lle tuomittu vankeusrangaistus on riittävä seuraamus kaikista rikoksista.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

20. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Turun hovioikeuden tuomiolla 22.5.2019 (Pirkanmaan käräjäoikeus 21.12.2017) tuomittua ehdotonta vankeusrangaistusta on pidettävä riittävänä seuraamuksena myös nyt A:n syyksi luetusta lievästä petoksesta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Turun hovioikeuden tuomio 22.5.2019 (Pirkanmaan käräjäoikeus 21.12.2017) on riittävä seuraamus myös nyt syyksi luetusta lievästä petoksesta (tekoaika 16.9.2017).

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila, Tuomo Antila, Mika Ilveskero ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijä Kaisa Kuparinen.