KKO:2026:6

A oli ollut pidätettynä vapautensa menettäneenä ja tämän jälkeen käräjäoikeuden määräämässä matkustuskiellossa vastoin oikeudenkäyntiin ja esitutkintaan osallistuvien henkilöiden koskemattomuudesta eräissä tapauksissa annettua lakia. Vapaudenmenetysaika oli kokonaisuudessaan vähennetty A:lle myöhemmin tuomitusta vankeusrangaistuksesta.

Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että vapaudenmenetystä vastaavan ajan vähentämistä tuomitusta rangaistuksesta ei voitu pitää riittävänä hyvityksenä vapaudenmenetyksestä ja A oli oikeutettu korvaukseen kärsimyksestä.

Kysymys myös aiheettoman vapaudenmenetyksen ja matkustuskiellon johdosta tuomittavan kärsimyskorvauksen määrästä.

L syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta 1 a §, 2 §, 4 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 6.10.2023 nro 1012 9732 ja Vaasan hovioikeuden tuomio 8.2.2024 nro 40 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Hannu Laakso ja hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Hagar Nordström ja Samuli Nyblom sekä asessori Pauli Kataja.

Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa

Valtiolle myönnettiin valituslupa.

Valtio vaati valituksessaan, että se vapautetaan maksamasta kärsimyskorvausta aiheettoman vapaudenmenetyksen vuoksi tai että tuomittua kärsimyskorvausta joka tapauksessa alennetaan. Lisäksi valtio vaati, että tuomittua korvausta aiheettoman matkustuskiellon aiheuttamasta kärsimyksestä alennetaan ja Valtiokonttorin korvaama määrä katsotaan riittäväksi korvaukseksi.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A oli saapunut käräjäoikeuden kutsun perusteella Espanjasta Suomeen rikosasian vastaajana pääkäsittelyä varten. Hän oli ennen Suomeen saapumistaan pyrkinyt varmistamaan viranomaisilta oikeudenkäyntiin ja esitutkintaan osallistuvien henkilöiden koskemattomuudesta eräissä tapauksissa annetussa laissa tarkoitetun koskemattomuutensa. A:lle oli vireillä olevaa rikosasiaa käsitelleestä käräjäoikeudesta ja myös Rajavartiolaitoksesta vastattu, että hänellä oli koskemattomuus kyseisen oikeudenkäynnin osalta. Sen sijaan esitutkinnassa olleeseen toiseen rikosasiaan liittyen poliisilaitokselta oli vastattu, ettei A:lle voitu antaa koskemattomuutta.

2. A:lla on ollut oikeudenkäyntiin ja esitutkintaan osallistuvien henkilöiden koskemattomuudesta eräissä tapauksissa annetussa laissa tarkoitettu koskemattomuus, kun hän on saapunut tuomioistuimen kutsusta toisesta valtiosta Suomeen vastaamaan tuomioistuimessa rikosasiassa. A:ta ei sen vuoksi ole saanut pidättää eikä hänen vapauttaan muulla tavalla rajoittaa sellaisen rikoksen vuoksi, joka oli tapahtunut ennen hänen lähtöään Espanjasta. A on kuitenkin heti Suomeen saapumisensa jälkeen otettu kiinni ja myöhemmin pidätetty. A on ollut vapautensa menettäneenä 26.9.2020 kello 19.24 ja 28.9.2020 kello 16.45 välisen ajan. Tämän jälkeen hän on ollut käräjäoikeuden määräämässä matkustuskiellossa 28.9.–9.10.2020.

3. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on 8.2.2021 antamallaan tuomiolla lukenut A:n syyksi niitä rikoksia, joiden perusteella hän on ollut vapautensa menettäneenä, ja tuominnut hänet 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Vapaudenmenetysaika 26.–28.9.2020 on rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla vähennetty hänelle tuomitusta vankeusrangaistuksesta.

4. Valtiokonttori on syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain (jäljempänä syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annettu laki) nojalla hylännyt A:n hakemuksen kärsimyskorvauksen maksamisesta vapaudenmenetysajalta, sillä vapaudenmenetysaika oli kokonaisuudessaan hyvitetty vähentämällä se ehdottomasta vankeusrangaistuksesta. Aiheettoman matkustuskiellon perusteella suoritettavan kärsimyskorvauksen osalta Valtiokonttori on korvannut 20 euroa vuorokaudelta eli 11 vuorokaudelta yhteensä 220 euroa.

5. A on kanteessaan käräjäoikeudessa vaatinut hyvityksen maksamista kärsimyksestä vapaudenmenetysajalta sekä matkustuskieltoa koskevan kärsimyskorvauksen korottamista. Käräjäoikeus on hylännyt kanteen. Hovioikeus on katsonut A:n valituksesta, että vapaudenmenetysajan vähentäminen rangaistuksesta ei ollut riittävällä tavalla korvannut A:lle aiheutunutta kärsimystä ja että kohtuullinen korvaus vapaudenmenetysajalta aiheutuneesta kärsimyksestä oli 80 euroa vuorokaudelta. Aiheettoman matkustuskiellon aiheuttaman kärsimyksen osalta hovioikeus on katsonut oikeudenmukaiseksi korvaukseksi 50 euroa vuorokaudelta. Hovioikeus on velvoittanut valtion maksamaan A:lle aiheettoman vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä 240 euroa ja aiheettoman matkustuskiellon aiheuttamasta kärsimyksestä Valtiokonttorin jo suorittaman korvauksen lisäksi 330 euroa. Valituksessaan Korkeimmalle oikeudelle valtio on vaatinut, että hovioikeuden tuomio kumotaan tai että korvausmääriä alennetaan.

Kysymyksenasettelu

6. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A:lla oikeus saada korvausta vapaudenmenetyksestä aiheutuneesta kärsimyksestä, ja jos näin katsotaan olevan, onko korvausta alennettava hovioikeuden tuomitsemasta määrästä. Matkustuskiellosta aiheutuneen kärsimyskorvauksen osalta kysymys on siitä, onko korvausta alennettava.

Korvaus vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä

Arvioinnin lähtökohdat

7. Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada vapauden menetyksen johdosta valtiolta korvaus muun ohella silloin, kun pidättämiseen tai vangitsemiseen ei ole ollut laillisia edellytyksiä. Lain 4 §:n 1 momentin mukaan laissa tarkoitettuna korvauksena maksetaan hyvitys muun muassa kärsimyksestä.

8. Mainitun lain 2 §:n mukaan korvausta ei kuitenkaan makseta, milloin asianhaarat ovat sellaiset, että korvauksen maksamista ei olisi pidettävä kohtuullisena. Lainkohtaa koskevissa perusteluissa (HE 187/1973 vp s. 32) mainitaan esimerkkinä, että korvauksen maksaminen ei aina olisi kohtuullista, kun tutkintavankeusaika vähennetään tuomitusta rangaistuksesta.

9. Ratkaisussa KKO 2004:92 (kohta 9) todetuin tavoin lain tarkoitus on kuitenkin turvata syyttömästi pidätetylle ja vangitulle valtion varoista korvaus aiheettomasta vapaudenmenetyksestä, minkä vuoksi oikeutta korvaukseen rajoittavaa säännöstä, jonka soveltamisedellytyksiä ei ole laissa täsmennetty, on tulkittava suppeasti. Tästä syystä korvauksen epääminen kohtuusharkinnalla voi tulla kysymykseen vain poikkeuksellisesti.

10. Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2010:22 ja KKO 1995:100 katsonut, ettei tuomitusta sakkorangaistuksesta tehtyä vapaudenmenetysaikaa vastannutta vähennystä ollut pidettävä riittävänä korvauksena vapaudenmenetyksestä. Ratkaisussa KKO 2010:22 (kohta 8) on todettu, että sakkorangaistuksesta tehty vähennys on kuitenkin kohtuullista ottaa huomioon kärsimyksestä tuomittavaa korvausta alentavana seikkana.

11. Korkein oikeus toteaa, että silloin kun vapaudenmenetysaika vähennetään henkilölle tuomitusta ehdottomasta vankeusrangaistuksesta, hän saa näin hyvityksen jälkikäteen perusteettomaksi osoittautuneesta vapaudenmenetyksestä. Vapaudenmenetysajan vähentäminen otetaan sen vuoksi huomioon harkittaessa, onko vapaudenmenetyksen johdosta kohtuullista maksaa korvausta. Korvaus voidaan tällöin kokonaan evätä tai sitä voidaan määrätä maksettavaksi vähemmän kuin vapaudenmenetysaika sellaisenaan edellyttäisi.

12. Aiheettomasti vapautensa menettäneiden yhdenvertainen kohtelu edellyttää kärsimyskorvauksen määräämistä objektiivisin kriteerein ottaen lähtökohdaksi se kärsimys, joka vapaudenmenetyksestä tyypillisesti tavanomaisissa olosuhteissa aiheutuu. Vaikka korvausta määrättäessä voidaan ottaa huo­mioon myös tapauskohtaisia seikkoja, korvattavaksi tulee vain sellainen kärsimys, joka on johtunut vapaudenmenetyksestä (KKO 2017:73, kohta 22).

13. Sääntelyn ja oikeuskäytännön valossa voidaan pitää perusteltuna, että vapaudenmenetykseen liittyvistä erityisolosuhteista ja eräissä tapauksissa myös henkilön henkilökohtaisiin olosuhteisiin liittyvistä syistä johtuva tavanomaista suurempi kärsimys voidaan ottaa korvausta määrättäessä huomioon (ks. esim. KKO 1991:128 ja KKO 1992:90). Tällöin kysymys on kuitenkin sellaisista poikkeuksellisista olosuhteista, jotka objektiivisesti arvioituina selvästi lisäävät vapaudenmenetyksen aiheuttamaa kärsimystä.

14. Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annettu laki ei edellytä kärsimyskorvauksen määrittämistä päiväkohtaisesti, vaikka oikeus- ja korvauskäytännössä näin on vakiintuneesti menetelty (ks. KKO 2004:92). Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2025:105 (kohta 10) katsonut, että tavanomainen korvaus vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä ilman erityisiä korvausta alentavia tai korottavia tekijöitä on 120 euroa vuorokaudelta.

Arviointi tässä asiassa

15. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi niitä tekoja, joiden perusteella hän on ollut vapautensa menettäneenä. Vapaudenmenetysaika 26.–28.9.2020 on rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla vähennetty täysimääräisesti hänelle tuomitusta ehdottomasta vankeusrangaistuksesta. Kysymys on siten tilanteesta, jossa kärsimyskorvauksen maksamista ei lähtökohtaisesti ole katsottu kohtuulliseksi.

16. A:n vapaudenmenetys on kuitenkin johtunut viranomaisten virheellisestä laintulkinnasta tilanteessa, jossa A oli etukäteen vedonnut koskemattomuuteensa ja pyrkinyt varmistumaan sen noudattamisesta. Oikeudenkäyntiin ja esitutkintaan osallistuvien henkilöiden koskemattomuudesta eräissä tapauksissa annetun lain perusteella on selvää, että A:ta ei olisi saanut pidättää eikä hänen vapauttaan rajoittaa muulla tavalla niiden rikosten johdosta, jotka hän oli tehnyt ennen lähtöään Espanjasta. Vapaudenmenetykseen johtanut viranomaismenettely on siten ollut jo alusta alkaen selvästi lainvastaista. Näissä olosuhteissa vapaudenmenetystä vastaavan ajan vähentämistä tuomitusta rangaistuksesta ei voida yksin pitää riittävänä korvauksena vapaudenmenetyksestä.

17. Tässä arvioinnissa ratkaisevaa merkitystä ei ole myöskään sillä, että A:n vankeusrangaistuksesta on rikoslain 6 luvun 13 §:n mukaisesti vähennetty kolmen päivän vapaudenmenetystä vastaava aika, vaikka vapaudenmenetyksen kesto on kaikkiaan ollut noin 45 tuntia. A on siten oikeutettu erilliseen korvaukseen kärsimyksestä. Edellä kohdassa 11 mainituilla perusteilla vapaudenmenetysajan vähentäminen rangaistuksesta voidaan kuitenkin ottaa huo­mioon harkittaessa vapaudenmenetyksestä maksettavan korvauksen määrää.

18. A oli edellä todetusti jo etukäteen pyrkinyt varmistumaan koskemattomuudestaan siten, että eri viranomaisilla oli ollut riittävästi aikaa selvittää kysymystä. Hän oli myös saanut käräjäoikeudelta ja Rajavartiolaitokselta vahvistuksen sille, että hänellä olisi koskemattomuus Suomeen saapuessaan. Poliisi ei kuitenkaan ollut tällaista vahvistusta antanut. Tapauksen tosiseikkoihin tai lain soveltamiseen ei ole liittynyt vaikeita tulkintakysymyksiä. Tällaisissa olosuhteissa tapahtunutta vapaudenmenetystä voidaan pitää lain turvaamaan koskemattomuuteen nähden siinä määrin yllätyksellisenä, että tätä voidaan pitää sellaisena A:n henkilökohtaisiin olosuhteisiin liittyvänä poikkeuksellisena olosuhteena, joka voidaan ottaa huomioon kärsimyksestä maksettavan korvauksen määrää korottavana seikkana.

19. Edellä selostetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että A:lla on oikeus korvaukseen vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä. A:lle maksettavan korvauksen määrää korottavana seikkana on otettava huomioon vapaudenmenetyksen yllätyksellisyys ja alentavana puolestaan vapaudenmenetystä vastaavan ajan vähentäminen A:lle sittemmin tuomitusta ehdottomasta vankeusrangaistuksesta.

20. Korkein oikeus arvioi kohtuulliseksi korvaukseksi aiheettoman vapaudenmenetyksen A:lle aiheuttamasta kärsimyksestä 60 euroa vuorokaudelta. Ottaen huomioon, että vapaudenmenetys on tosiasiassa kestänyt noin 45 tuntia eli jonkin verran alle kaksi vuorokautta, siitä tuomittavan kärsimyskorvauksen määränä on pidettävä 110 euroa. Hovioikeuden tuomitsemaa korvausta on sen vuoksi alennettava.

Korvaus matkustuskiellon aiheuttamasta kärsimyksestä

Arvioinnin lähtökohdat

21. Syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 a §:n mukaan matkustuskieltoon määrätyllä on oikeus saada korvausta vapautensa rajoittamisesta samoin perustein kuin on säädetty pidätetyn ja vangitun oikeudesta saada korvausta vapauden menetyksestä. Lainkohdan perusteluiden (HE 204/1988 vp s. 6) mukaan korvausta suoritettaisiin siitä, että matkustuskiellolla on rajoitettu epäillyn liikkumisvapautta. Korvauksen suuruutta arvioitaessa on otettava huomioon, että matkustuskielto on pakkokeinona huomattavasti lievempi kuin pidättäminen ja vangitseminen. Näin ollen matkustuskielto ei ole omiaan aiheuttamaan samassa määrin kärsimystäkään.

22. Korkein oikeus toteaa, että samoin kuin määrättäessä korvausta aiheettomasta vapauden menetyksestä, myös matkustuskiellon aiheuttaman kärsimyksen korvaamisen perusteiden ja korvauksen määrän harkinnassa tulee lisäksi ottaa huomioon yleisessä vahingonkorvausoikeudellisessa sääntelyssä sekä oikeus- ja korvauskäytännössä tapahtunut kehitys ja lainsäädännöstä ilmenevä pyrkimys yhdenmukaistaa aineettomien vahinkojen korvauskäytäntöä. Kunkin tapauksen ominaispiirteet voidaan kuitenkin ottaa huomioon korvauksen suuruutta määrättäessä. (Ks. KKO 2017:73, kohdat 7–8.)

23. Korkein oikeus ei ole antanut ratkaisuja, joissa olisi arvioitu matkustuskiellon aiheuttaman kärsimyksen perusteella maksettavaa korvausta tai sen suuruutta. Hovioikeuskäytännössä vakiintuneena pidetty korvaus matkustuskiellon aiheuttamasta kärsimyksestä ilman korvausta korottavia tai alentavia seikkoja on vaihdellut 20 ja 25 euron välillä vuorokautta kohti. Valtiokonttorin korvauskäytännöstä tehdyn tutkimuksen mukaan Valtiokonttori oli maksanut 1.1.–30.6.2006 vireille tulleissa hakemuksissa matkustuskiellosta kärsimyskorvausta keskimäärin 25 euroa vuorokaudelta (Virve-Maria de Godzinsky – Johanna Niemi, Vapauden hinta: rikosprosessuaalinen vapaudenriisto ja sen korvaaminen, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, 2008, s. 55).

24. Ratkaisussa KKO 2017:73 todetuin tavoin korvauksen määrää arvioitaessa on lähtökohtaisesti otettava huomioon myös rahan arvon muutos (kohta 14). Korkein oikeus katsoo, että matkustuskieltojen perusteella maksettuja korvauksia koskeva oikeuskäytäntö ja Valtiokonttorin jo vuonna 2006 vireille tulleissa hakemuksissa noudattama korvauskäytäntö sekä rahan arvon muutos huomioon ottaen tavanomaisena matkustuskiellon aiheuttamasta kärsimyksestä maksettavana korvauksena ilman erityisiä korvausta alentavia tai korottavia tekijöitä on pidettävä 30 euroa vuorokaudelta.

25. Korkein oikeus toteaa, että matkustuskiellot voivat sisällöltään ja rajoittavuudeltaan poiketa toisistaan huomattavasti. Tämän seurauksena myös matkustuskiellon aiheuttamasta kärsimyksestä maksettavan korvauksen suuruus voi vaihdella tapauksittain. Tavanomaisesta korvaustasosta voidaan poiketa, jos asiassa on ilmennyt sellaisia poikkeuksellisia olosuhteita, jotka objektiivisesti arvioituna selvästi lisäävät tai vähentävät vapauden rajoittamisen aiheuttamaa kärsimystä.

Arviointi tässä tapauksessa

26. A on määrätty 28.9.2020 matkustuskieltoon siten, että hänen on tullut pääkäsittelyä ja esitutkintaa koskevin poikkeuksin oleskella ensin Ähtärin kunnan alueella. Matkustuskieltoa on muutettu A:n pyynnöstä 7.10.2020 niin, että hänen on tullut oleskella Oulun kaupungin alueella. Hänen on lisäksi tullut luovuttaa passinsa poliisille ja olla tavoitettavissa päiväsaikaan puhelimitse. Matkustuskielto on kumottu 9.10.2020.

27. A:n määrääminen matkustuskieltoon on perustunut viranomaisten yllätykselliseen lainvastaiseen menettelyyn. Matkustuskieltoon määräämiseen liittyneitä olosuhteita voidaan siten pitää vastaavalla tavalla kuin edellä vapaudenmenetyksen osalta on todettu sellaisena A:n henkilökohtaisiin olosuhteisiin liittyvänä poikkeuksellisena olosuhteena, joka voidaan ottaa huomioon matkustuskiellon aiheuttamasta kärsimyksestä maksettavan korvauksen määrää korottavana seikkana.

28. A on lisäksi vedonnut siihen, että matkustuskielto oli ollut hänen kannaltaan varsin rajoittava. Hän oli saapunut Suomeen Espanjasta, missä oli tuolloin oleskellut. Matkustuskielto oli määrätty paikkakunnille, jotka olivat kaukana A:n sukulaisten ja tuttavien kotipaikkakunnista. Matkustuskielto oli siten estänyt hänen perhettään tapaamasta läheisiään.

29. Korkein oikeus toteaa, että matkustuskiellon oleskelupaikkakunnan muuttaminen on perustunut A:n omaan toiveeseen. Matkustuskielto on sisällöltään ollut varsin tavanomainen, eikä se ole estänyt A:ta pitämästä yhteyttä läheisiinsä tai viettämästä aikaa perheensä kanssa. Matkustuskielto on lisäksi jäänyt kestoltaan varsin lyhyeksi. Asiassa ei ole edellä kohdassa 27 todettujen seikkojen lisäksi ilmennyt muita perusteita korottaa korvauksen määrää.

30. Korkein oikeus arvioi kohtuulliseksi korvaukseksi aiheettoman matkustuskiellon A:lle aiheuttamasta kärsimyksestä 40 euroa vuorokaudelta eli 11 vuorokaudelta yhteensä 440 euroa. Kun Valtiokonttori on jo korvannut A:lle 220 euroa, korvausta on suoritettava tämän lisäksi 220 euroa. Hovioikeuden tuomitsemaa 330 euron lisäkorvausta on siten alennettava.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi aiheettoman vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä hovioikeuden tuomitseman 240 euron asemesta 110 euroa.

Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle jo maksetun 220 euron lisäksi korvausta aiheettoman matkustuskiellon aiheuttamasta kärsimyksestä hovioikeuden tuomitseman 330 euron asemesta 220 euroa.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Eva Tammi-Salminen, Timo Ojala, Tuija Turpeinen ja Kaarlo Hakamies. Esittelijä Elina Elo.