KKO:2026:38

Kysymys siitä, oliko asianomistajalle raiskauksessa aiheutettua traumaperäistä stressihäiriötä pidettävä rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa (509/2014) tarkoitettuna vakavana sairautena.

RL 20 luku 2 § (509/2014)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 12.9.2023 nro 23/135010

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli törkeitä raiskauksia koskeneessa syytekohdassa 1 kuvatulla tavalla 16.6.2019 pakottanut 17-vuotiaan B:n sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa sekä käyttämällä hyväkseen sitä, että B oli väsymyksestä ja/tai päihtymyksestä johtuen ollut tiedottomuuden tai muun avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Kysymys oli ollut kahdesta erillisestä saman yön ja aamun aikana tapahtuneesta raiskauksesta, jotka olivat pitäneet sisällään sekä oraaliyhdynnän että kaksi suojaamatonta emätinyhdyntää. Teko täytti kaksi raiskauksen ankaroittamisperustetta, kun sen kohteena oli ollut kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi ja sillä oli aiheutettu rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa (509/2014) tarkoitettu vakava sairaus. Teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Käräjäoikeus totesi vakavaa sairautta koskevan ankaroittamisperusteen osalta, että myös riittävän vakava psyykkisen terveyden vahingoittuminen voi olla rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan säännöksessä tarkoitettu vakava sairaus. Vakavuuden arvioinnin osalta tulkinta-apua voitiin hakea törkeää pahoinpitelyä koskevan määritelmäsäännöksen perusteluista (HE 68/1966 vp) sekä oikeuskirjallisuudessa esitetyn mukaisesti liikennevahinkolautakunnan normien ja ohjeiden tilapäisen haitan luokittelusta, jossa esimerkiksi yli vuoden kestänyt säännöllinen psykiatrinen hoitosuhde ja toiminnallinen toipuminen viittasivat vaikea-asteiseen haittaan. Tässä tapauksessa B:lle oli teon johdosta aiheutunut traumaperäinen stressihäiriö, jonka oireisto oli edelleen keväällä 2023 näyttäytynyt merkittävänä ja elämänlaatua heikentävänä. Hänen sitä koskeva psykiatrinen hoitosuhteensa samoin kuin hänen toiminnallinen toipumisensa oli kestänyt yli neljä vuotta. Käräjäoikeus katsoi, että rikoksella oli aiheutettu B:lle niin vakava psyykkinen häiriö, että tätä oli pidettävä törkeää raiskausta koskevassa rangaistussäännöksessä tarkoitettuna vakavana sairautena.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n yhteiseen vankeusrangaistukseen syytekohdan 1 teosta, joka käsitti törkeitä raiskauksia, sekä A:n syyksi syytekohdan 2 perusteella luetusta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Jenny Andersson-Trontti ja lautamies.

Helsingin hovioikeuden tuomio 28.10.2024 nro 24/137660

A valitti hovioikeuteen ja syyttäjä sekä B tekivät vastavalituksen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta tekojen syyksilukemisen osalta. Hovioikeus kuitenkin korotti A:lle tuomittua yhteistä vankeusrangaistusta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Ari Kyllönen ja Minna Immonen sekä asessori Pilvi Palomäki.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna kysymykseen, onko asianomistajan traumaperäistä stressihäiriötä pidettävä törkeää raiskausta koskevassa rangaistussäännöksessä tarkoitettuna vakavana sairautena.

Siltä osin kuin valituslupa oli myönnetty, A vaati valituksessaan, että hänen katsotaan syyllistyneen törkeiden raiskausten asemesta raiskauksiin.

Syyttäjä ja B vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Alemmat tuomioistuimet ovat katsoneet selvitetyksi, että A oli pakottanut 17-vuotiaan B:n (jäljempänä asianomistaja) saman yön ja aamun aikana muun ohella kahteen suojaamattomaan emätinyhdyntään käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa sekä käyttämällä hyväkseen asianomistajan tiedotonta tai avutonta tilaa. Asianomistajalla oli sittemmin todettu traumaperäinen stressihäiriö, jonka alemmat tuomioistuimet ovat katsoneet kysymyksessä olevalla rikoksella aiheutetuksi.

2. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi rikoksen, joka käsitti törkeitä raiskauksia. Raiskauksia on pidetty törkeinä, koska niiden kohteena oli ollut kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi, niillä oli aiheutettu asianomistajalle vakava sairaus ja ne olivat myös kokonaisuutena arvostellen törkeitä. Hovioikeus ei ole muuttanut syyksilukemista.

3. Korkeimmassa oikeudessa on valitusluvan rajaus huomioon ottaen kysymys siitä, onko asianomistajalle aiheutettua traumaperäistä stressihäiriötä pidettävä rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa (509/2014) tarkoitettuna vakavana sairautena.

Sovellettavat oikeusohjeet

4. Rikoksen tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan (509/2014) mukaan raiskaus on törkeä muun ohella, jos raiskauksessa aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila ja raiskaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Voimassa oleva rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 kohta sisältää vastaavan ankaroittamisperusteen. Asiassa sovelletaan rikoslain 3 luvun 2 §:n nojalla tekohetken lakia.

5. Sovellettavan säännöksen perusteluissa (HE 216/2013 vp s. 57–58) on todettu, että kyseinen ankaroittamisperuste vastaa rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaista pahoinpitelyn ankaroittamisperustetta, jota koskevaan tulkintakäytäntöön myös raiskauksen ankaroittamisperusteen soveltamisessa voidaan nojautua.

6. Raiskauksen tai pahoinpitelyn ankaroittamisperusteena olevaa vakavaa sairautta ei ole tarkemmin laissa määritelty eikä laissa säädetä seikoista, joita arvioinnissa tulisi ottaa huomioon. Pahoinpitelyrikosta koskevassa Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä vakavana sairautena on pidetty esimerkiksi HIV-infektiota. Ratkaisussa KKO 2017:8 (kohta 9) on kiinnitetty huomiota aiemmin voimassa olleen rikoslain esityölausumiin, joiden mukaan vakavana sairautena tuli pitää esimerkiksi tautia, joka on aiheuttanut hengenvaaran tai jota kokemuksen mukaan on pidettävä luonteeltaan hengenvaarallisena. HIV-infektion vakavuutta arvioidessaan Korkein oikeus on todennut muun ohella, että tauti oli krooninen ja että se hoitamattomana eteni aids-vaiheeseen ja johti lopulta potilaan kuolemaan. (KKO 2017:8, kohta 10 ja siinä mainittu ratkaisu.) Myöhemmässä ratkaisussa KKO 2021:64 (kohta 24) Korkein oikeus on todennut, että lääketieteellisten hoitokeinojen kehittymisestä huolimatta kyseessä oli parantumaton sairaus, jonka kontrollointi edellytti jatkuvaa hoitosuhteen ylläpitoa. Korkein oikeus on katsonut, että HIV-infektiota voitiin edelleen pitää vakavana sairautena.

7. Ratkaisussa KKO 2022:80 Korkein oikeus on todennut, että rikoslain 21 luvun aikaisemmassa vaikean ruumiinvamman määritelmässä sekä tähän liittyvässä vanhassa oikeuskäytännössä vamman pysyvyys oli ollut keskeinen vaikean ruumiinvamman arviointiperuste. Korkein oikeus on kuitenkin katsonut, et­tei vamman pysyvyydelle ole enää perusteltua antaa ruumiinvamman vaikeutta arvioitaessa vastaavanlaista merkitystä kuin aiemmin (KKO 2022:80, kohta 10). Arvioinnissa on lähdetty siitä, että pahoinpitely aiheuttaa tyypillisesti uhrille ruumiinvammoja. Jotta ruumiinvammaa voidaan pitää ankaroittamisperusteessa tarkoitetulla tavalla vaikeana, siltä tulee edellyttää sen asteista vakavuutta, että vamma kulloinkin esitettävän lääketieteellisen selvityksen perusteella vaikuttaa haitallisesti uhrin elämänlaatuun merkittävän ajanjakson ajan. Vaikka vaikeaksi katsottava ruumiinvamma ei voi olla aivan lyhytaikainen, vammalta ei kuitenkaan voida edellyttää pysyvyyttä tai esimerkiksi sitä, että uhrin on täytynyt vamman hoitamiseksi turvautua leikkaushoitoon tai muihin laaja-alaisiin tai pitkäaikaisiin hoitotoimenpiteisiin. Asiaa arvioitaessa keskeistä on, kuinka merkittävästi vamma kaiken kaikkiaan heikentää uhrin elämänlaatua. Tässä arvioinnissa on merkitystä sekä vamman vaikutuksen kestolla että vamman vakavuudella muuten. (KKO 2022:80, kohdat 12 ja 13.)

Traumaperäinen stressihäiriö vakavana sairautena

8. Rikoslaissa raiskauksen ankaroittamisperusteeksi säädetty vakava sairaus voi olla luonteeltaan paitsi somaattinen (ruumiillinen) myös psyykkinen. Korkein oikeus katsoo, että arvioitaessa, onko psyykkinen sairaus ankaroittamisperusteessa tarkoitetulla tavalla vakava, on perusteltua nojautua vastaavanlaisiin arviointikriteereihin kuin ratkaisussa KKO 2022:80 (kohdat 12 ja 13) on tehty vaikean ruumiinvamman osalta. Psyykkiseltäkin sairaudelta tulee siten edellyttää sen asteista vakavuutta, että sairaus asiassa esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella vaikuttaa haitallisesti uhrin elämänlaatuun merkittävän ajanjakson ajan. Ar­vioinnissa merkitystä on siten sekä sairauden yksittäistapauksessa aiheuttamien oireiden kestolla että oireiden vakavuudella muuten.

9. Suomessa käytössä olevassa Maailman terveysjärjestön kansainvälisessä tautiluokituksessa (ICD-10) on luonnehdittu traumaperäistä stressihäiriötä (F43.1) siten, että häiriö kehittyy viivästyneenä tai pitkittyneenä vasteena rasittavaan, poikkeuksellisen uhkaavaan tai tuhoisaan tapahtumaan tai tilanteeseen, joka todennäköisesti aiheuttaisi voimakasta ahdistuneisuutta melkein kenessä tahansa. Yhtenä esimerkkinä tällaisesta tapahtumasta on mainittu raiskauksen uhriksi joutuminen. Häiriön on todettu ilmenevän muun muassa traumaan liittyvinä painajaisunina ja takautumina, tunteiden ja huomiokyvyn latistumisena, mielenkiinnon menettämisenä, eristäytyneisyytenä, traumasta muistuttavien tilanteiden ja toimintojen välttelemisenä, autonomisena ylivireytenä ja säpsähtämisreaktiona. Mainitun tautiluokituksen mukaan traumaperäisen stressihäiriön diagnoosin asettaminen edellyttää oireiden alkamista kuuden kuukauden sisällä tapahtumasta.

10. Psykiatriaa koskevassa kirjallisuudessa on todettu, että traumaperäisen stressihäiriön kulku ja ennuste ovat hyvin vaihtelevia. Häiriö voi olla vain muutamia kuukausia kestävä hyväennusteinen tila tai jatkua vuosikymmeniä kestävänä, vaikeasti invalidisoivana oireyhtymänä. Häiriö alkaa usein äkillisenä stressireaktiona, ja erityisesti akuutit voimakkaat dissosiatiiviset oireet ennakoivat pidempiaikaista oireyhtymää. Noin puolella traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivistä oireet selvästi lievittyvät itsestään ensimmäisten kolmen kuukauden aikana ja häviävät lähes kokonaan 1–3 vuoden aikana. Noin kolmasosalle jää kuitenkin useita vuosia kestävä krooninen oireyhtymä. Useimmilla häiriöstä kärsivillä oireilun vaikeusaste vaihtelee suuresti uusien ajankohtaisten stressitekijöiden mukaan. (Esim. Markus Henriksson – Henna Haravuori - Jouko Lönnqvist, Psyykkiset kriisit, sopeutumishäiriöt ja stressireaktiot, teoksessa Jouko Lönnqvist ym. (toim.), Psykiatria, 15., uudistettu painos, 2021, s. 440.)

11. Korkein oikeus toteaa, että raiskaus loukkaa vakavasti uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja ruumiillista koskemattomuutta. Raiskaus aiheuttaa uhrille tyypillisesti psyykkisiä oireita, joiden ilmenemismuoto ja kesto voivat vaihdella suuresti tapauskohtaisesti. Traumaperäinen stressihäiriö on raiskauksen uhreilla huomattavan yleinen. Ottaen huomioon edellä tämän sairauden ilmenemismuotojen vaihtelusta todettu sairauden rikoslaissa tarkoitettua vakavuutta ei voida määritellä yksinomaan asetetun diagnoosin perusteella. Sen sijaan asiaa on arvioitava edellä kohdassa 8 todetulla tavalla kussakin tapauksessa erikseen psyykkisen häiriön vakavuusasteen ja oireiden keston perusteella.

Arviointi tässä asiassa

12. Asianomistajalle on alempien tuomioistuinten katsomalla tavalla aiheutettu 16.6.2019 tapahtuneilla raiskauksilla traumaperäinen stressihäiriö, jonka oireista hän on 29.5.2023 laaditun lääkärinlausunnon mukaan kärsinyt käräjäoikeuden käsittelyä edeltävänä aikana. Hän on 11.4.2025 laaditun lääkärinlausunnon mukaan tuolloin kärsinyt niistä edelleen.

13. Asiassa esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella asianomistajan pääasiallisina ja eniten elämänlaatua ja toimintakykyä heikentävinä oireina ovat näyttäytyneet jatkuva päivittäin tai ainakin viikoittain ilmenevä ahdistuneisuus, painajaiset ja uniongelmat ja niistä johtuva pitkäaikainen väsymys sekä keskittymisongelmat. Keskittymisvaikeudet ovat ilmenneet muun muassa siten, että aiemmin hyvin opinnoissaan menestyneellä asianomistajalla on säännöllisesti jäänyt opintosuoritteita tekemättä eivätkä opinnot ole edistyneet. Vaikka asianomistajan oirekuvassa on lääkärinlausunnoista ilmenevästi esiintynyt parempia ja huonompia vaiheita, oireita on kuvattu esiintyneen säännöllisesti käräjäoikeuskäsittelyyn mennessä lähes neljän ja nyttemmin lähes kuuden vuoden ajan. Sairauden asianomistajan elämänlaatua heikentävä vaikutus on siten ollut jatkuvaa, eikä muita syitä sairauden oireille ole esitetty. Asianomistajalla on ollut rikoksen tekoajan jälkeen säännöllinen hoitokontakti psykiatrian poliklinikalle.

14. Korkein oikeus toteaa, että asianomistajan edellä kuvatut oireet ovat heikentäneet hänen elämänlaatuaan ja toimintakykyään merkittävällä tavalla. Oireet ovat myös jatkuneet pidempään kuin traumaperäisten stressihäiriöiden osalta keskimäärin ja oirehdinta on ollut jatkuvaa. Esitetyn selvityksen perusteella asianomistajan sairaudessa voidaan katsoa olevan kysymys traumaperäisen stressihäiriön vaikeasta muodosta, jota on tässä tapauksessa esitettyjen seikkojen perusteella pidettävä oireiden laatu ja kesto huomioon ottaen rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa (509/2014) tarkoitetulla tavalla vakavana sairautena. Hovioikeuden ratkaisun lopputulosta ei siten ole aihetta muuttaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Tuomo Antila, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuija Turpeinen ja Heli Melander. Esittelijä Kristian Sjöblom.