KKO:2026:37

Hovioikeus oli hylättyään syytteen velvoittanut valtion korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut, mutta hylännyt vaatimuksen korvaukselle maksettavasta viivästyskorosta.

Korkein oikeus määräsi oikeudenkäyntikulujen korvaukselle maksettavaksi korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä lukien. Viivästyskoron maksuvelvollisuuden kannalta ei ollut merkitystä sillä, että korvaus lain mukaan maksetaan vasta, kun vastaajan syyllisyyttä koskeva kysymys on ratkaistu lainvoimaisesti.

ROL 9 luku 1 a § 1 mom
ROL 9 luku 9 §
OK 21 luku 8 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asia on ratkaistu Helsingin käräjäoikeudessa tuomiolla 23.6.2022 nro 22/126989 ja Helsingin hovioikeudessa tuomiolla 30.10.2024 nro 24/137896. Hovioikeuden tuomio kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Janne Pitkävirta sekä hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Teija Stanikić ja Linda Jussilainen sekä asessori Otto Vahtera.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että valtio velvoitetaan suorittamaan hovioikeuden tuomitsemalle oikeudenkäyntikulujen korvaukselle korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä lukien.

Syyttäjä ilmoitti vastauksessaan, että hänellä ei ollut huomautettavaa A:n valituksesta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja ratkaistava kysymys

1. Hovioikeus on hylättyään A:han kohdistetun syytteen velvoittanut valtion korvaamaan hänen kohtuulliset oikeudenkäyntikulunsa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 9 luvun 1 a §:n 1 momentin nojalla. Hovioikeus on todennut, että mainitun lainkohdan mukaan korvaus maksetaan vasta, kun vastaajan syyllisyyttä koskeva kysymys on ratkaistu lainvoimaisesti, ja hylännyt A:n vaatimuksen korvaukselle maksettavasta viivästyskorosta lakiin perustumattomana.

2. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, onko rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaiselle oikeudenkäyntikulujen korvaukselle määrättävä vastaajan vaatimuksesta maksettavaksi viivästyskorkoa.

Sovellettavat säännökset ja oikeusohjeet

3. Rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n 1 momentissa säädetään, että jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään, jätetään tutkimatta tai jää sillensä, valtio on vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Korvaus maksetaan vasta, kun vastaajan syyllisyyttä koskeva kysymys on ratkaistu lainvoimaisesti.

4. Rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 9 §:n mukaan myös rikosasioissa on soveltuvilta kohdin voimassa, mitä muun ohella oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:ssä säädetään riita-asioista. Tässä asiassa sovelletaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n 2 momenttia sellaisena kuin se oli laissa 285/1995. Säännöksen mukaan oikeudenkäyntikulujen korvaukselle on vaadittaessa määrättävä vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut korvauksen tuomitsemispäivästä. Korkolain muuttamisesta annetun lain 340/2002 voimaantulosäännöksen mukaan viittaus korkolain 4 §:n 3 momenttiin kohdistuu pykälän 1 momenttiin.

5. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n 2 momenttia alkujaan säädettäessä oli tarkoitus muuttaa vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan oikeudenkäyntikulujen korvaukselle tuomittiin maksettavaksi viivästyskorkoa korvauksen tuomitsemispäivästä lukien ja joka johti siihen, että korvauksen maksamishetkellä maksu oli aina myöhässä. Lainmuutosta perusteltiin sillä, ettei ole asianmukaista vahvistaa viivästyskorkoa maksettavaksi sellaisesta ajankohdasta lähtien, jolloin maksua pääsäännön mukaan ei voida suorittaa. (HE 191/1993 vp s. 17.)

6. Rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin viimeinen virke, jonka mukaan korvaus maksetaan vasta, kun vastaajan syyllisyyttä koskeva kysymys on ratkaistu lainvoimaisesti, on lisätty lakiin 1.10.2006 voimaan tulleella lailla 243/2006. Lainmuutokseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, että lisäystä ehdotettiin selvyyden vuoksi ja että se vastasi käytännössä toteutettua menettelyä. Käytännössä oli esiintynyt tapauksia, joissa korvaus oli maksettu vastaajalle jo käräjäoikeuden tuomion perusteella, vaikka asianomistaja oli tehnyt asiassa valituksen hovioikeuteen. Jos vastaaja tuomittiin hovioikeudessa, oli korvaus perittävä takaisin. Tällaista takaisinperintää ei ollut suunniteltu. (HE 271/2004 vp s. 56.) Lainmuutoksen yhteydessä ei muutettu rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 9 §:n viittaussäännöstä siltä osin kuin siinä säädetään oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n 2 momentin soveltumisesta myös rikosasioissa.

Korkeimman oikeuden arviointi

7. Korkein oikeus toteaa, että yleisten velvoiteoikeudellisten lähtökohtien mukaisesti velvollisuus maksaa viivästyskorkoa on seuraus oikea-aikaisen maksun laiminlyönnistä. Edellä todetusti myös oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n 2 momenttia säädettäessä on kiinnitetty huomiota siihen, ettei viivästyskorkoa tulisi määrätä maksettavaksi sellaisesta ajankohdasta lähtien, jolloin maksua pääsäännön mukaan ei voida suorittaa. Näiden näkökohtien voidaan katsoa puoltavan sitä, ettei valtiolla olisi velvollisuutta maksaa oikeudenkäyntikulujen korvaukselle viivästyskorkoa ennen kuin vastaajan syyllisyyttä koskeva kysymys on ratkaistu lainvoimaisesti, minkä jälkeen korvaus rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin viimeisen virkkeen mukaisesti vasta voidaan maksaa.

8. Tällainen tulkinta johtaisi kuitenkin ristiriitaan sen kanssa, että valtion maksettavaksi tuomitun oikeudenkäyntikulujen korvauksen osalta noudatetaan rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 9 §:n viittaussäännöksen nojalla oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n 2 momentin säännöstä oikeudenkäyntikulujen korvaukselle määrättävästä viivästyskorosta ja sen alkamisajankohdasta. Korkein oikeus toteaa tältä osin erityisesti, että kohdassa 6 mainitulla korvauksen maksamisen ajankohtaa koskevalla lainmuutoksella ei siihen johtaneen hallituksen esityksen perusteella ole ollut tarkoitus muuttaa tätä lähtökohtaa.

9. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaiselle oikeudenkäyntikulujen korvaukselle tulee vastaajan vaatimuksesta määrätä maksettavaksi korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut korvauksen tuomitsemispäivästä. Tähän nähden vailla merkitystä on se, että lain mukaan sanottu korvaus tosiasiallisesti maksetaan vastaajalle vasta silloin, kun tämän syyllisyyttä koskeva kysymys on ratkaistu lainvoimaisesti.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että valtio velvoitetaan suorittamaan hovioikeuden tuomitsemalle oikeudenkäyntikulujen korvaukselle korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä lukien.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo, Eva Tammi-Salminen, Tuija Turpeinen ja Heli Melander. Esittelijä Antto Orasmaa.