KKO:2026:24
Yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittava yhtiö vaati kanteessaan ajoneuvon haltijaksi rekisteriin merkityltä henkilöltä niin sanottuja yksityisoikeudellisia valvontamaksuja pysäköintialueen ehtojen vastaisen pysäköinnin perusteella. Rekisteriin merkitty haltija kiisti kuljettaneensa ajoneuvoa kanteessa tarkoitettuna aikana.
Kysymys näytön arvioinnista. (Ään.)
OK 17 luku 1 § 2 mom
OK 17 luku 2 §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa
A Oy vaati kanteessaan, että B velvoitetaan maksamaan sille kaksi pysäköinninvalvontamaksua yhteensä 120 euroa. A Oy ilmoitti velan perustuvan yksityisoikeudelliseen pysäköinnin-valvontamaksuun, kun B oli 9.6.2020 ja 20.6.2021 pysäköinyt ajoneuvon pysäköintialueella vallitsevien ehtojen vastaisesti.
B vaati kanteen hylkäämistä. B:n mukaan hän ei ollut kuljettanut ajoneuvoa tapahtuma-ajankohtina eikä hän näin ollen ollut solminut sopimusta A Oy:n kanssa. B:n perheessä oli neljä ajokortillista jäsentä ja useita autoja, joita perheenjäsenten lisäksi satunnaisesti käytti myös useampi perheen ulkopuolinen henkilö. B:llä ei ollut tietoa siitä, kuka ajoneuvoa oli ajanut kyseisinä ajankohtina. B oli reklamoinut heinäkuussa 2020 ja heinäkuussa 2021 saatuaan maksumuistutukset pysäköintimaksuista. A Oy:n oli näytettävä, että B oli tosiasiallisesti pysäköinyt ajoneuvon tapahtuma-ajankohtina kyseessä olevaan osoitteeseen.
Käräjäoikeuden tuomio 25.5.2022 nro 22/22093
Käräjäoikeus hylkäsi A Oy:n kanteen. Käräjäoikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että B olisi ollut ajoneuvon kuljettaja 9.6.2020 ja 20.6.2021, kun kyseinen ajoneuvo oli pysäköity A Oy:n pysäköintivalvonta-alueelle vallitsevien pysäköintiehtojen vastaisesti. Näyttämättä oli näin ollen myös jäänyt, että B:lle olisi syntynyt sopimukseen perustuva velvollisuus valvontamaksun suorittamiseen.
Käräjäoikeus totesi, että sopimus ja valvontamaksun maksuvelvollisuus voivat syntyä vain ajoneuvoa kuljettaneen ja pysäköinninvalvontaa suorittavan yhtiön välillä. Näyttötaakan ajoneuvon kuljettajasta oli lähtökohtaisesti katsottava kuuluvan A Oy:lle. Asiaa kokonaisuutena arvioiden käräjäoikeus piti B:n kiistämistä siinä määrin uskottavana, että A Oy:n esittämä kokemussääntöön perustuva olettamus kuljettajan henkilöstä ei ylittänyt A Oy:ltä edellytettävää näyttökynnystä ajoneuvon kuljettajasta.
Asian on ratkaissut käräjänotaari Rufus Nordman.
Helsingin hovioikeuden tuomio 3.9.2024 nro 1249
A Oy valitti hovioikeuteen, joka kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hyväksyi A Oy:n kanteen.
Hovioikeus totesi, että B oli riidattomasti ollut ehtojen vastaisesti pysäköidyn ajoneuvon haltija. Hovioikeus katsoi tämän seikan olemassaolon täyttäneen lähtökohtaisesti A Oy:n näyttötaakan ajoneuvon kuljettajasta. B:n oli puolestaan näytettävä ne seikat, joihin hänen vastustamisensa perustui. Kyse ei ollut käännetystä todistustaakasta. Hovioikeuden mukaan B ei ollut esittänyt mitään varsinaista todistelua ajoneuvon pysäköineestä henkilöstä tai olosuhteista muutenkaan. B:llä olisi tosiasiallisesti myös ollut paremmat mahdollisuudet esittää tarkempaa selvitystä tai näyttöä hallitsemansa ajoneuvon käytöstä kuin A Oy:llä. Asiaa kokonaisuutena arvioituaan hovioikeus katsoi tulleen näytetyksi, että B oli pysäköinyt ajoneuvon ehtojen vastaisesti.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jaakko Rautio, Helena Valkama ja Teija Stanikić. Esittelijä Jesse Numminen.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
B:lle myönnettiin valituslupa. B vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.
A Oy vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta ja kysymyksenasettelu
1. Ajoneuvo, jonka rekisteriin merkitty haltija on B, on 9.6.2020 ja 20.6.2021 pysäköity osoitteessa Ulvilantie 11 B, 00350 Helsinki sijaitsevalle yksityiselle pysäköintialueelle.
2. Yksityistä pysäköinninvalvontaa alueella harjoittava A Oy on vaatinut B:n velvoittamista maksamaan sille niin sanottuja yksityisoikeudellisia valvontamaksuja sillä perusteella, että pysäköinti oli ollut pysäköintialueella vallitsevien ehtojen vastaista. B on vastustanut vaatimusta kiistäen kuljettaneensa ajoneuvoa mainittuina ajankohtina.
3. Asiassa on riidatonta, että se, joka on pysäköinyt ajoneuvon kanteessa tarkoitetulle pysäköintialueelle, on tällöin syntyneen sopimuksen perusteella velvollinen maksamaan A Oy:n vaatimat maksut. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys näytön arvioinnista sen osalta, onko B pysäköinyt ajoneuvon edellä mainitulle alueelle A Oy:n väittäminä ajankohtina.
Näytön arviointia riita-asiassa koskevat oikeudenkäymiskaaren säännökset
4. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan riita-asiassa asianosaisen on näytettävä ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa tai vastustamisensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan seikan asettaminen tuomion perustaksi edellyttää, että asianosainen on esittänyt siitä uskottavan näytön. Pykälän 4 momentin mukaan mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, noudatetaan, jollei todistustaakasta tai näytöltä vaadittavasta vahvuudesta laissa toisin säädetä tai asian laadusta muuta johdu.
5. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla, jollei laissa toisin säädetä. Kuten lain esitöissä (HE 46/2014 vp s. 45) on todettu, vapaan todisteiden harkinnan mukaan tuomioistuin voi todistusharkinnassa vapaasti määritellä esitetyn näytön todistusvoiman.
Näytön arvioinnin lähtökohdat niin sanottua yksityistä pysäköinninvalvontamaksua koskevassa asiassa
6. Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta tai niin sanotuista yksityisoikeudellisista valvontamaksuista ei säädetä laissa. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2010:23 yksityiselle alueelle asetettujen opastetaulujen mukaisten ehtojen vastaisesti auton pysäköineen ja pysäköinninvalvontaa alueella harjoittaneen yhtiön välille on katsottu syntyneen sopimus, jonka perusteella ensin mainittu on ollut velvollinen suorittamaan viimeksi mainitulle ehtojen mukaisen valvontamaksun. Tällaisten sopimusperusteisten valvontamaksujen perimistä koskevissa asioissa näyttötaakkaa ja -kynnystä koskevaan arviointiin soveltuvat edellä mainitut todistelua riita-asioissa yleisesti koskevat säännökset. Lähtökohtana on tällöin oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 1 momentin mukainen todistustaakan jakautuminen ja pykälän 2 momentin mukainen uskottavaa näyttöä koskeva vaatimus.
7. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 4 momentista ilmenevin tavoin asian laatu voi antaa aiheen poiketa edellä mainituista pääsäännöistä. Kuten lain esitöissä (HE 46/2014 vp s. 48) on todettu, asian laatua arvioitaessa huomioon voidaan ottaa muun ohella kokemusperäinen todennäköisyys, asianosaisten näyttömahdollisuudet ja asianomaisen lainsäädännön toimivuus. Korkein oikeus toteaa, että vakiintuneen käsityksen mukaan sillä, joka vetoaa sopimukseen vaatimustensa tueksi, on todistustaakka sopimuksen syntymisen edellytyksistä. Korkein oikeus katsoo, ettei yksityistä pysäköinninvalvontamaksua koskevassa asiassa ole syytä asian laadun vuoksi poiketa tästä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 1 momentin pääsäännön mukaisesta todistustaakan jakautumisesta. Asian laatu ei anna aihetta poiketa myöskään näytöltä vaadittavaa vahvuutta koskevasta saman pykälän 2 momentin säännöksestä. Todistustaakka valvontamaksun suorittamiseen velvoittavan sopimuksen syntymisen edellytyksenä olevista seikoista on siten valvontamaksua vaativalla kantajalla, jonka on kyseisten seikkojen ollessa riitaisia esitettävä uskottava näyttö muun muassa siitä, että juuri vastaaja on pysäköinyt ajoneuvon.
8. Näyttökynnyksen ylittymistä ja vastapuolelle syntyvää velvollisuutta esittää vastatodistelua on kuitenkin arvioitava tapauskohtaisesti. Näyttötaakka voi riita-asioissa käytännössä siirtyä väitteen esittäjän vastapuolelle suhteellisen varhaisessa vaiheessa, jos väitteen tueksi on esitetty varteenotettavaa näyttöä ja vastapuolella on selvästi paremmat mahdollisuudet esittää näyttöä riitaisesta kysymyksestä. Mikäli vastapuoli ei tällöin täytä omaa todistustaakkaansa, voidaan uskottavan näytön kynnyksen yleensä katsoa ylittyneen. Päänäyttöä horjuttavalta vastanäytöltä ei toisaalta lähtökohtaisesti vaadita vastaavanlaista todistusvoimaa kuin lähtökohtaisesti riittäväksi katsottavalta päänäytöltä.
9. Yleisen kokemussäännön mukaan ajoneuvon haltijaksi rekisteriin merkitty luonnollinen henkilö usein joko kuljettaa ajoneuvoa itse tai ainakin tietää, kenen muun käytössä ajoneuvo tiettynä aikana on. Ajoneuvon tällaisella haltijalla on myös yleensä selvästi paremmat mahdollisuudet esittää näyttöä hallitsemansa ajoneuvon kuljettajasta pysäköintihetkellä kuin yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavalla taholla. Nämä kokemusperäistä todennäköisyyttä ja asianosaisten näyttömahdollisuuksia koskevat näkökohdat on otettava huomioon, kun arvioidaan näyttökynnyksen ylittymistä ja todistustaakan siirtymistä todistelun kohdistuessa siihen, kuka on kuljettanut ajoneuvoa pysäköinnin ajankohtana.
Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa
10. Asiassa on riidatonta, että B on kysymyksessä olevan ajoneuvon rekisteriin merkitty haltija. Asiassa ei ole edes väitetty, että rekisteriin olisi ajoneuvon haltijaksi merkitty ketään muuta B:n ohella. Ottaen huomioon edellä muun muassa kokemusperäisestä todennäköisyydestä ja asianosaisten näyttömahdollisuuksista lausuttu Korkein oikeus katsoo, että tällaisessa tilanteessa voidaan lähtökohtaisesti pitää uskottavana, mikäli merkittävää vastanäyttöä ei esitetä, että juuri B on kuljettanut ajoneuvoa, kun se on pysäköity kanteessa tarkoitetulle pysäköintialueelle.
11. B on kiistänyt kuljettaneensa ajoneuvoa kyseisinä ajankohtina, eikä hänellä väittämänsä mukaan ole tietoa siitä, kuka ajoneuvoa on tuolloin kuljettanut. B on väittänyt, että hänen perheessään on neljä henkilöä, joilla on ajo-oikeus, ja useita autoja, joita perheenjäsenten lisäksi on satunnaisesti käyttänyt myös useampi perheen ulkopuolinen henkilö. Lisäksi B on vedonnut siihen, että hän on reklamoinut valvontamaksuja koskevista maksumuistutuksista. Korkeimmassa oikeudessa B on vielä väittänyt, että hänen tyttärensä ystävä asuu kyseisen pysäköintialueen läheisyydessä. A Oy on kiistänyt B:n väitteiden todenperäisyyden muuten kuin maksumuistutuksista tehtyjen reklamaatioiden osalta.
12. B ei ole esittänyt edellä mainittujen A Oy:n riitauttamien väitteiden tueksi minkäänlaista todistelua. Häntä itseään ei esimerkiksi ole kuultu todistelutarkoituksessa, jolloin hän olisi voinut kertoa kyseisistä seikoista ja jolloin hänen kertomuksensa uskottavuutta näyttönä olisi voitu arvioida. Näin ollen B:n ei voida katsoa horjuttaneen sitä näyttöä, joka on edellä lähtökohtaisesti katsottu riittäväksi osoittamaan, että hän on itse kuljettanut ajoneuvoa, kun se on pysäköity kanteessa tarkoitetulle pysäköintialueelle.
13. Edellä lausutuin perustein siitä, että B on pysäköinyt ajoneuvon kanteessa väitetyn mukaisesti, on katsottava esitetyn sellainen uskottava näyttö, että kyseinen seikka voidaan asettaa tuomion perustaksi. Asia on muutoin riidaton. Näin ollen aihetta hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei ole.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Huovila, Mika Ilveskero (eri mieltä), Eva Tammi-Salminen, Pekka Pulkkinen ja Heli Melander. Esittelijä Mirva Näsi.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Ilveskero : Olen eri mieltä asian lopputuloksesta. Olen samaa mieltä kuin enemmistö perustelujen kohdista 1–8. Kohtien 9–13 asemesta lausun seuraavaa:
Kokemusperäisen todennäköisyyden perusteella auton kuljettaja on auton rekisteriin merkitty haltija. Toisaalta autolla voi olla haltijan ohella useita muita kuljettajia, joissa osassa tilanteista auton haltija ei ole tietoinen, kuka ajoneuvoa kulloinkin kuljettaa. Näyttökynnyksen korkeutta arvioitaessa on otettava huomioon mahdollisuus, että auton haltija ei ole auton kuljettaja, jolloin näyttötaakan siirtyminen auton haltijalle pelkästään auton haltijuuden perusteella aiheuttaisi luonnolliselle henkilölle velvollisuuden esittää vastatodistelua lähtökohtaisesti omasta sijainnistaan tai muusta yksityiselämäänsä liittyvistä seikasta pysäköinnin aikana taikka auton kuljettajasta, jolloin auton haltija sopimussuhteeseen nähden sivullisena olisi velvollinen osoittamaan pysäköinnin sopijaosapuolen. Jos autolla on usea käyttäjä, haltijan voi olla joissakin tilanteissa vaikeaa tai mahdotonta osoittaa, kuka autoa on kulloinkin kuljettanut.
Yleisen sopimusoikeudellisen periaatteen mukaan sillä, joka nojautuu vaatimuksensa tueksi sopimukseen, on todistustaakka sopimuksen syntymiseen vaikuttavista oikeustosiseikoista. Tässäkin asiassa auton kuljettajan tunnistaminen olisi ollut mahdollista pysäköintialueen kattavammalla valvonnalla, mikä tosin tekisi valvonnasta hankalampaa ja lisäisi valvonnan kustannuksia.
Tässä asiassa on kysymys yksityisoikeudellisen sopimuksen syntymisestä. Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei ole annettu lainsäädäntöä, joten tähän asiaan ei sovelleta erityistä lainsäädäntöä, jolla olisi merkitystä näyttökynnyksen korkeutta harkittaessa.
Kun tässä asiassa on kysymys sopimuksen syntymiseen vaadittavien oikeustosiseikkojen osoittamisesta eli siitä, kuka auton on pysäköinyt, ja kun laissa ei ole säädetty auton haltijalle erityisiä velvollisuuksia tällaisen tilanteen varalta sekä ottaen huomioon edellä mainitsemani asianosaisten näyttömahdollisuudet, en katso perustelluksi, että auton haltijaa pidetään riittävällä todennäköisyydellä auton kuljettajana vain sillä perusteella, että hän on auton haltija, etenkään, kun yksityisen pysäköinninvalvontaan ei liity erityisiä oikeusturvakeinoja kuten hallinnollisissa sanktioissa.
Edellä lausutuin perustein katson, että pelkästään se, että B on auton haltija, ei muodosta uskottavaa näyttöä siitä, että hän on pysäköinyt auton kanteessa tarkoitetulla tavalla. Hylkään kanteen.